Lue keskustelun säännöt.
Vit uttaa toisten äitien neuvot vauvanhoitoon
27.01.2018 |
Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).
Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.
Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.
Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.
Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.
Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Tottakai tiedän. Oma kakkoseni ei ensimmäiseen vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää kertaakaan ensimmäisen elinviikkonsa jälkeen. Eikä nuku hyvin vieläkään (on 5v).
Silti on eroa sillä, tiedostaako, että ok, vauva on nukkunut huonosti ja siksi kitisee vai väittääkö vauvan olevan hankala. Ensimmäinen on teoriassa ratkaistavissa, vaikka kaikki eivät opikaan nukkumaan hyvin moneen vuoteen. Toinen on vastuun ulkoistamista vaikean temperamentin piikkiin.
Täh? Ei se asia useinkaan ole ratkaistavissa,vaan nimenomaan täytyy hyväksyä että oma vauva on huono nukkumaan. Minulle ainakin oli vain raskaampaa kun syyttelin itseäni vauvan nukkumattomuudesta ja ajattelin että ihan kohta löytyy joku tekniikka jolla vauva alkaa nukkua normaalisti ja on kuten muutkin vauvat. No,eihän se niin mennyt. Oli pakko myöntää että vauva nyt vain on huono nukkumaan ja keskivertoa vaativampi tapaus,syystä tai toisesta.
Faktahan se on, että toiset vauvat ovat vaativampia ja suuritarpeisempia kuin toiset. Ei se ole mitään vastuun pakoilua.Niin kauan kuin kyseessä on konkreettinen ongelma, se on on teoriassa ratkaistavissa. Käytännössä se ratkaisu on monella, että odotellaan, että ikä opettaa nukkumisen taidon (niin meilläkin). Loputtomiin ei kannata ratkaisua etsiä vaan hyväksyä tilanne ja elää sen mukana.
Minusta vaan on ikävää sanoa vauvasta, että tämä on hankala persoonallisuus tms. Ei se vauva kuitenkaan ilkeyttään itke, kyseessä on konkreettinen hätä. Temperamentit tottakai ovat erilaisia, siitä olen samaa mieltä.
No en minäkään sanoisi vauvaa hankalaksi persoonallisuudeksi. Vaativaksi vauvaksi olen sanonut eikä siinä ole mitään pahaa. Toinen vauva voi olla helpompi kuin toinen. Vaativuus voi johtua myös esim.sairaudesta,ei vauva tietenkään ilkeyttään ole vaativa tai haastava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Tämä, tämä tämä. Kuinka useasti ihmiset kuvittelevatkaan tarkoittavansa hyvää toimiessaan oikeasti itsekkäistä tarkoitusperistä. Ei haluta kestää sitä henkistä epämukavuutta ja epävarmuutta,joten tarjotaan heti neuvo asiaan ja jos se ei toimi niin kyse on siitä että toinen on tyhmä/huono äiti/ei vaan osaa. Itse osattaisiin niin paremmin. Tulee paljon mukavampi fiilis kun voi lillua omassa erinomaisuudessaan, sen sijaan että tukisi toista ja myöntäisi ettei välttämättä tiedä tai osaa ratkaista kaikkea,eikä kaikki ole omissa käsissä.
Jokainen meistä on pohjimmiltaan itsekäs. Myös se, joka kaataa ongelmansa toisen niskaan ja odottaa juuri tietynlaista vastausta tai reaktiota.
Monesti sitä joutuu erilaisissa tilanteissa lohduttamaan ystäviään. Ja monesti olen lohtua saanut. Jotenkin kuitenkin koen, että parasta itselle on ollut se, että tarjoaa myötätuntoa, mutta myös esittää joitain kysymyksiä tilanteesta, joiden kautta ne omatkin ajatukset ajatukset taas lähtevät jäsentymään. Ja harvoin siitä on ollut haittaa, että kaveri on johonkin kohtaan kertonut omasta samantyyppisestä ongelmastaan siinä sitten, sekin on yksi tapa viritellä keskustelua.
Kukaan ei ole valittanut kysymysten esittämisestä tai samanlaisesta ongelmasta kertomisesta, vaan pyytämättä neuvomisesta.
Aika moni on valittanut juurikin tuosta, että kerrotaan itselläkin olleen samanlaista ongelmaa ja siihen on toiminut joku X.
Ja sinä et hahmota mikä ero on siinä että sanoo, että joo meilläkin valvottiin ja siinä että alkaa paasata neuvojaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..[/quote
Ihmiset, jotka alkaa aina heti puhumaan itsestään ja omien valintojensa erinomaisuudesta (=omasta erinomaisuudestaan) kun joku asia tulee puheeksi ovat mun näkemyksen mukaan vain mielikuvituksettomia, eivätkä todella ymmärrä small talkin käsitteestä yhtään mitään... ei siis ilkeyttä vaan älyllistä laiskuutta. Mulle ainakin tukee tunne, että heillä ei ole elämässä mitään muuta näkökulmaa, kuin oma perse ja sen pönkittäminen. Tuohonkin liukkaus-asiaan on vaihtoehtoisia vastauksia lukematon määrä joita eräs toinen kirjoittaja jo luettelikin.
Eipä sillä, ei se nastakenkienkään esittely huono veto ole, jos sen osaa tehdä tyylikkäästi ilman itsekorostavaa asennetta, mua vaan tökki toi vaihtoehtojen puute tossa kuvaamassasi tilanteessa.Mmm, jotenkin tämä keskustelu menee ääripäästä toiseen. On joko empaattinen kuuntelija tai omasta erinomaisuudestaan jauhaja. Useimmat kuitenkin ovat jotain tuolta väliltä.
Mun mielestä nämä rasittavat neuvojat eivät ole välttämättä mitään epäempaattisia narsisteja. Pointti on se, että ihmisen motiivilla neuvoa muita pyytämättä ei ole väliä. Huono käytös on huonoa käytöstä ja se pitää pyrkiä lopettamaan.
No en tiedä onko sekään hirveän hyvää käytöstä, että valittaa ihmisille vaikkapa hankalasta vauvastaan myötätunnon toivossa. Jos se kovin toistuvaa on, käy aika rasittavaksi sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Tämä, tämä tämä. Kuinka useasti ihmiset kuvittelevatkaan tarkoittavansa hyvää toimiessaan oikeasti itsekkäistä tarkoitusperistä. Ei haluta kestää sitä henkistä epämukavuutta ja epävarmuutta,joten tarjotaan heti neuvo asiaan ja jos se ei toimi niin kyse on siitä että toinen on tyhmä/huono äiti/ei vaan osaa. Itse osattaisiin niin paremmin. Tulee paljon mukavampi fiilis kun voi lillua omassa erinomaisuudessaan, sen sijaan että tukisi toista ja myöntäisi ettei välttämättä tiedä tai osaa ratkaista kaikkea,eikä kaikki ole omissa käsissä.
Jokainen meistä on pohjimmiltaan itsekäs. Myös se, joka kaataa ongelmansa toisen niskaan ja odottaa juuri tietynlaista vastausta tai reaktiota.
Monesti sitä joutuu erilaisissa tilanteissa lohduttamaan ystäviään. Ja monesti olen lohtua saanut. Jotenkin kuitenkin koen, että parasta itselle on ollut se, että tarjoaa myötätuntoa, mutta myös esittää joitain kysymyksiä tilanteesta, joiden kautta ne omatkin ajatukset ajatukset taas lähtevät jäsentymään. Ja harvoin siitä on ollut haittaa, että kaveri on johonkin kohtaan kertonut omasta samantyyppisestä ongelmastaan siinä sitten, sekin on yksi tapa viritellä keskustelua.
Kukaan ei ole valittanut kysymysten esittämisestä tai samanlaisesta ongelmasta kertomisesta, vaan pyytämättä neuvomisesta.
Aika moni on valittanut juurikin tuosta, että kerrotaan itselläkin olleen samanlaista ongelmaa ja siihen on toiminut joku X.
Ja sinä et hahmota mikä ero on siinä että sanoo, että joo meilläkin valvottiin ja siinä että alkaa paasata neuvojaan?
Höps. Mutta jos minulla olisi jotain konkreettista sanottavaa tuohon (ei ole), voisin hyvin sanoa, joo meilläkin valvottiin ja se oli kurjaa, kunnes keksittiin (kuvailen idean). Voisikohan toimia teilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa, ainakin jos lapsi on terve. Jos ei muuten, niin ajan kanssa. Itkuisinkin vauva kasvaa isoksi ja jossain vaiheessa ongelmat ainakin muuttavat muotoaan.
Tämä on hyvä muistaa epätoivoisina hetkinä. Toisten neuvoja ei kannata väheksyä, pätemisellä ja ystävällisillä neuvoilla on ero. Sen verran kannattaa kasvattaa äitinä itselleen paksua nahkaa, että viis veisaa pahantahtoisesta pätemisestä (sitä saa kuulla vielä sittenkin, kun lapsi tekee aikuisena jo omia valintojaan). Mutta myös ymmärtää, että muiden kuuntelu ei tarkoita, että olisi huono äiti, vaikka tekee toisin tai vaikka ei olisi itse tajunnut jotain asiaa kokeilla.
TAI sitten voisimme yrittää muuttaa kulttuuria niin, että pahantahtoisesta pätemisestä tulisi yleisesti paheksuttua käyttäytymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Samat haasteet, samat toimimattomat neuvot. Meillä lapsi todettiin lopulta neuvolan kautta sairaalassa aistiyliherkäksi. Kävi erittäin hyvin selväksi, ettei yksikään saamistamme neuvoista olisi auttanut vaikka niitä olisi kuka tahansa toteuttanut.
Hmm, olen itse perheestä, jossa on aina kommentoitu toisten valintoja, joskus kärkkäästikin. Neuvoja on saanut kyllästymiseen saakka jne.
Toisaalta mieheni perhe on aivan ylihienotunteinen. Lapset ovat saaneet tehdä tasan, mitä haluavat, ei ole kommentoitu. Neuvottu vain pyytäessä ja silloinkin hyvin neutraalilla tyylillä.
Aluksi oli ihanaa tulla osaksi miehen sukua. Kukaan ei arvostellut, sai oikeasti olla juurikin oma itsensä.
Mutta asialla on myös kääntöpuoli. Oma lapsuudenperheeni auttaa aina, kaikissa tilanteissa. Jopa tuputtaa apuaan. Lastenhoitoa on aina saanut, rahallisesti olen saanut todella paljon apua, osaan hoitaa taloutta ihan viimeisen päälle, koska olen saanut hyvät opit.
Miehen perhe tuntuu tässä suhteessa etäiseltä, he ovat jotenkin kasvaneetkin kovin etäisiksi. Ajatus on ollut, että omillaan pärjätään, ei neuvota, ei kommentoida, ei mitään. Miehen vanhemmat eivät halua hoitaa lapsia kuin hätätilassa, mitään omaa innostusta heistä ei välity lapsiamme kohtaan. Mieheni on ihan kohtalainen vielä raha-asioissa jne, hänen sisaruksensa aivan toivottomia. Aika yksinäisiä oman tien kulkijoita he ovat koko perhe.
Että jotenkin sitten kuitenkin itselle on alkanut tuntua paremmalta tämä malli, missä aidosti välitetään, ei aina olla niin korrekteja mutta kuitenkin se kiinnostus on aitoa ja läheisyys tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Samat haasteet, samat toimimattomat neuvot. Meillä lapsi todettiin lopulta neuvolan kautta sairaalassa aistiyliherkäksi. Kävi erittäin hyvin selväksi, ettei yksikään saamistamme neuvoista olisi auttanut vaikka niitä olisi kuka tahansa toteuttanut.[/
Lisään vielä tähän, että vaikka neurologista ongelmaa ei olisikaan, niin todellakin toiset äidit ja joskus isätkin voisivat vaan pitää suunsa kiinni. Kyllä ne lapsen vanhemmat yleensä tietää, jos tavalliset kaikkien tiedossa olevat arkijärjen toimet eivät auta. Meidän yöhulinoille sanottiin kaverillisena neuvona mm, että laittakaa lapsi nukkumaan älkääkä nukuttako. Niin kuulemma toimi heillä jo pienestä pitäen. Sitä ei kerrottu että olisiko ylivilkas pikkukaverimme pitänyt siis köyttää sänkyynsä suukapulalla. Hänhän kiipesi pinnasängystäkin pois ennen kuin osasi edes kävellä kunnolla ja jos siellä joskus viihtyikin huuteli ja lauloi tuntikausia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän. Ja vaikka ei pitäis, niin huonolla hetkellä sitä miettii et MIKS mä en OSAA laittaa lasta nukkumaan vaan itsekseen? Mitä mä teen väärin? Ja on totuteltu pienestä pitäen. Tai yritetty totuttaa. Nyt on jopa siihen päästy et saattaa saada nukkumaan omaan sänkyyn kun silittelee. Mut ei yksin. Ei ikinä. En ottaisi tästä stressiä muuten, mutta useamman kerran on tällä vihjattu että "minä olen hyvä kasvattaja kun olen OPETTANUT vauvan nukahtamaan itse ja sinä olet opettanut sen siihen, että se vaatii silityksiä". Joo, toki vauvaa voi hellästi ohjata nukkumaan ja se voi nukahtaa itsekseen jos se onnistuu. Mutta kun kaikilla se ei suju niin. Jos se lapsi rupeaa huutamaan kurkku suorana, eikä rauhoitu millään silittelyilläkään kun sänkyyn laittaa, niin ei sitä sinne voi jättää. Tai voi, mutta eipä huudatusta suositella. Ja meillä oli myös ekat pari viikkoa se vauva jonka pystyi sylistään laskemaan ja jatkoi uniaan (nukahti aina tissille, vaikka mitä yritin, ainoa vaihtoehto olisi enää ollut jättää syöttämättä. Siis söi melkeinpä unissaan, pakkohan sitä oli syöttää.) ihan helposti. Mutta sitten tuli muutos, eikä se enää mennytkään niin. Et ei se nyt varsinaisesti tottunut siihen. Tosin meillä selvisi myös että oli korvatulehdus. Ainoat oireet oli tyytymätyömyys lattialla (sylissä pystyssä oli kaikki hyvin) ja tunnin välein syömän herääminen.
Aika jännä kuinka puhut vauvasta ja siitä, kuin se sun lapsi olisi joku koira tai lelu. Aika kylmän oloista.
Mistähän sä sellaisen käsityksen sait?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä et vaan osaa. Kyllä maailma noinkin ylimielisen ja hysteerisen tapauksen tipauttaa polvilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Jep, meillä kaupan päälle oli myös koliikki. Sen tunnisti aika kellontarkasta itkusta, alkoi klo 19 illalla ja loppui 2-3 yöllä. Tai meillä kyllä yleensä nukuttiin melkein puoli tuntia pari kertaa päivässä. Koitin kyllä kaikkia vinkkejä mitä sain ja etsinkin tehokkaasti. Aikahan tuohon vaan auttoi.
Mielestäni tärkein on juuri se neuvomisen tyyli. Ja tärkeää on myös jos jollekin vinkille sanoo että en usko että toimii meillä koska... Niin sen jälkeen on turha jankata että meillä ainakin toimi. Vauvat ovat kuitenkin niin erilaisia ja oman lapsensa tuntee ja tietää parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Jep, meillä kaupan päälle oli myös koliikki. Sen tunnisti aika kellontarkasta itkusta, alkoi klo 19 illalla ja loppui 2-3 yöllä. Tai meillä kyllä yleensä nukuttiin melkein puoli tuntia pari kertaa päivässä. Koitin kyllä kaikkia vinkkejä mitä sain ja etsinkin tehokkaasti. Aikahan tuohon vaan auttoi.
Mielestäni tärkein on juuri se neuvomisen tyyli. Ja tärkeää on myös jos jollekin vinkille sanoo että en usko että toimii meillä koska... Niin sen jälkeen on turha jankata että meillä ainakin toimi. Vauvat ovat kuitenkin niin erilaisia ja oman lapsensa tuntee ja tietää parhaiten.
Itse asiassa jokainen vanhempi ei välttämättä ole sen omankaan lapsen paras asiantuntija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..[/quote
Ihmiset, jotka alkaa aina heti puhumaan itsestään ja omien valintojensa erinomaisuudesta (=omasta erinomaisuudestaan) kun joku asia tulee puheeksi ovat mun näkemyksen mukaan vain mielikuvituksettomia, eivätkä todella ymmärrä small talkin käsitteestä yhtään mitään... ei siis ilkeyttä vaan älyllistä laiskuutta. Mulle ainakin tukee tunne, että heillä ei ole elämässä mitään muuta näkökulmaa, kuin oma perse ja sen pönkittäminen. Tuohonkin liukkaus-asiaan on vaihtoehtoisia vastauksia lukematon määrä joita eräs toinen kirjoittaja jo luettelikin.
Eipä sillä, ei se nastakenkienkään esittely huono veto ole, jos sen osaa tehdä tyylikkäästi ilman itsekorostavaa asennetta, mua vaan tökki toi vaihtoehtojen puute tossa kuvaamassasi tilanteessa.Mmm, jotenkin tämä keskustelu menee ääripäästä toiseen. On joko empaattinen kuuntelija tai omasta erinomaisuudestaan jauhaja. Useimmat kuitenkin ovat jotain tuolta väliltä.
Mun mielestä nämä rasittavat neuvojat eivät ole välttämättä mitään epäempaattisia narsisteja. Pointti on se, että ihmisen motiivilla neuvoa muita pyytämättä ei ole väliä. Huono käytös on huonoa käytöstä ja se pitää pyrkiä lopettamaan.
No en tiedä onko sekään hirveän hyvää käytöstä, että valittaa ihmisille vaikkapa hankalasta vauvastaan myötätunnon toivossa. Jos se kovin toistuvaa on, käy aika rasittavaksi sekin.
Voi olla, mutta sehän ei ollut tämän keskustelun aihe, vaan tuo neuvominen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla olisi neljän lapsen äitinä ihan hyviä vinkkejä, mutta en niitä koskaan jakele, ettei kukaan loukkaannu. Meillä on ollut koliikkia ja allergiaa ja monenlaista ja monta hyvää apua olisi jakaa. Mutta annan olla, ettei kukaan pahoita mieltään. Hymyilen vain ymmärtäväisesti ja nyökyttelen päätäni ja siirryn vähän syrjempään, jos jollakulla näyttää olevan ongelmia vauvansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Noinhan se on, ihmisillä on vähän taipumus ottaa omat olosuhteensa ikäänkuin universaaleina ja luulla, että asiat ovat kaikilla samoin kuin heillä.
Ja sekin on aika inhimillistä, että hyvää tuuria pidetään omana aikaansaannoksena. Harva kiittää hyvää tuuria siitä hyvästä, mitä on elämässään saanut, mieluummin kiitellään itseä ja omia taitoja.
Jos lapsi on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti, se on "äidin hyvien kasvattajantaitojen aikaansaannosta".
Jos perhe on saanut ison perinnön ja vanhemmat saaneet omista kodeistaan hyvän alun työuralleen asumalla hyvässä koulupiirissä, saamalla vanhemmiltaan rahaa opintoihin ja harrastuksiin ja isipapan hyvävelisuhteilla työpaikan - niin ei, ei se ole tuurista kiinni, vaan "ihan oman ahkeruuden ja viisaiden valintojen tulosta"....
LISÄKSI aika inhimillistä - mutta tosiaan aika ärsyttävää - on sekin, että ihmiset eivät oikein vaistoa sitä, koska heiltä kaivataan neuvoja ja koska empatiaa.
Se nimittäin ei ole sama asia.
Jos joku valittaa väsymystään ja takertuvaa lasta, kaipaako hän idioottimaisia, itsestäänselviä neuvoja tyyliin "anna lapsen huutaa"?
No ei, vaan myötätuntoa. "Voi ei, en osaa oikein edes kuvitella, miltä tuo tuntuu, kun meillä onneksi lapsi viihtyy hetken itsekseenkin. On varmaan tosi raskasta tuo, miten jaksatkin!"
Tai vaikka kysymyksen: "Tuo on varmaan raskasta. Mahtaisiko hän tyytyä siihen, jos hakisin vaikka huomenna hänet vaunukävelylle tunniksi, että saisit levätä sen ajan?" (En tiedä, nukkuuko lapsesi vaunulenkillä?)
Olet aivan oikeassa siinä, että lapset ovat jo syntyjään erilaisia. Jos kiinnostaa, niin Liisa Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut temperamenttisista lapsista ja siitä, miten eri perusluonteisten lasten tarpeisiin voi vastata.
Mä oon yhden lapsen äiti, kohta kahden ja todellakin kiitän hyvää tuuria enkä omia taitojani rauhallisesta lapsesta. Mun mielestä on mukava keskustella tuttujen äitien kanssa kokemuksista, koska meillä on hyvä porukka, jossa ymmärretään ihmisten erilaisuus. Voidaan kysellä keinoja ja ehdottaa niitä toisillemme ja paljon apuakin olen kokemuksista saanut.
Muutaman pätijän tunnen minäkin ja niitä ei kyllä voi kuunnella ilman, että alkaa höyry nousta päästä. Mun lemppari on kyllä yks äiti, joka kantaa lastaan koko ajan ei poistu lapsen vierestä mihinkään ja tekee kaikkea puolesta. Sitten ihmettelee, miksi lapsensa on arka, eikä oikein vielä liiku mihinkään.. Ei meistä muista kukaan silti häntä käännös arvostele tai neuvo erityisesti, yleensä kuulen muiden kommenteissa ennemmin sitä empatiaa hänellekin, vaikka varmasti joskus tekisi mieli vähän jotain sanoakin.
Tuosta sinunkin kommentista huomaa arvostelevan sävyn tätä kyseistä äitiä kohtaan. Sinun mielestä lapsi on arka, koska äiti aiheuttaa sen. Oletko miettinyt, että ehkä äiti tuntee lapsensa parhaiten, lapsi on ehkä vauvasta asti ollut herkkä ja siksi äiti toimii kuten toimii? Ihmisten pitäisi tajuta, että lapsella on tietty temperamentti jo syntyessään, toki kasvatus vaikuttaa tiettyyn rajaan asti. Itselläni 2 täysin erilaista lasta, olleet vauvoina kuin yö ja päivä, ja onneksi on niin tiedän etten tähän ole itse voinut vaikuttaa.
Tämä ei nyt ole tarkoitettu neuvoksi, mutta haluaisin jakaa oman perheeni tarinan esimerkkinä siitä, että vauvan suuritarpeisuuden takana voi olla terveydelliset pulmat, vaikka lääkäri(t) olisivat vauvan terveeksi todenneet.
Meillä vauvan itkuisuus ja huonounisuus alkoi lähes heti syntymästä. Vauva ei viihtynyt missään muualla kuin sylissä, usein vielä vaati kanniskelua ja hytkyttelyä pysyäkseen edes hiukan rauhallisena. Monesti vain jatkuva rinnalla olo auttoi. Sen sijaan korvikemaidosta alkoi vielä hirveämpi Itku. Itku oli aina sellaista nollasta sataan meininkiä, mitään sävyjä tai pikku kitinöitä ei meillä koskaan ollut.
Julkisen puolen lääkäreiden mukaan vauva oli terve, mutta temperamenttinen. "Vauvat itkevät, koettakaa kestää!". Kiinteiden ruokien aloitus tökki. Perunasta tuli kovat vatsakivut, bataatin oksensi aina. Näiden kahden kokeilun jälkeen vauva kieltäytyi syömästä muuta kuin rintaa useiden kuukausien ajan. Lääkärin mukaan kyse ei ollut allergiasta, mutta refluksia epäiltiin. Aika kului ja lapsi oli aina vain kiukkuinen, itkuinen ja huonouninen. Paitsi kipulääkittynä! Se sai itseni epäilemään, että jotain on pielessä, temperamentti tuskin laantuu kipulääkkeellä.
Puolentoista vuoden iässä tilanne alkoi lopulta selvitä. Taustalla oli kuin olikin ruoka-aineyliherkkyydet. Ne löytyivät vain välttö-altistus kokeilujen kautta ja suolisto-oireista yliherkkyyttä tuntevan lastenlääkärin avulla, sillä nykyisen lääkärimme mukaan suolisto-oireinen yliherkkyys ei näy allergiatesteissä.
Kun suolistoa ärsyttävät ruoka-aineet jätettiin ruokavaliosta pois, tapahtui lapsessa dramaattinen muutos. Itkuisesta, takertuvasta ja arasta lapsesta kuoriutui muutamassa viikossa iloinen, ulospäinsuuntautunut ja paljon aiempaa rohkeampi lapsi. Yöunet kohenivat nopeasti, aiemmin huonosti syöneelle lapselle alkoi ruoka maistua ja kasvuun tuli pyrähdys.
Toki olin jo aiemmin kokeillut välttämisruokavalioita, koska perunan ja bataatin aiheuttamat vatsavaivat saivat minut epäilemään ruuan osuutta siitäkin huolimatta, että lääkärit olivat tästä eri mieltä. En vaan hoksannut mikä oireita aiheuttaa, koska suolisto oli niin pahoin ärtynyt, että yksi jos toinen ruoka-aine aiheutti kipuja. Kun suolisto sai rauhassa toipua, on monet aiemmin oireita aiheuttaneet ruoka-aineet voitu palauttaa käyttöön.
Kerroin tämän nyt vaan siksi, että ehkä joku toinen vanhempi herää pohtimaan olisiko pitkään jatkuneen itkuisuuden taustalla sittenkin kivut. Joskus voi olla paikallaan hakea toisen tai kolmannenkin lääkärin mielipide.
Minun mielestä ystävälliset neuvot ovat hyviä ja ainakin itse tykkään jutella kokemuksista toisten SAMAN KOKENEEN kanssa. Ihminen, joka ei ole joutunut 1,5 vuotta putkeen heräämään 30 minuutin välein vauvan itkuun ei voi mitenkään tietää, miltä se tuntuu. Eikä suurin osa edes yritä tuntea empatiaa. Sanotaan vain, että pidä unikoulua, itse en ole totuttanut lasta siihen ja siihen. "Tottakai se herää kun palvelu pelaa. " Joo, kyllä minunkin esikoinen nukkui jo vauvana 4-6 tuntia putkeen, ja 6kk läpi yön heräämättä. Sitten tuli toinen lapsi ja jossain vaiheessa luulin kuolevani väsymykseen ja epätoivoon. Ja täysin samalla lailla molempia hoidettu. Mutta hei, on ne helppojen vauvojen äidit parempia ja niillä hyviä neuvojakin.
Mua kans harmitti kaiken maailman neuvot ihan siksikin, että halusin tutustua vauvaan rauhassa ja neuvot tuntuivat tavallaan spoilaamiselta. Siksi suljin somet ja puhelimet pitkäksi aikaa, ettei kukaan ala pätemään liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä ystävälliset neuvot ovat hyviä ja ainakin itse tykkään jutella kokemuksista toisten SAMAN KOKENEEN kanssa. Ihminen, joka ei ole joutunut 1,5 vuotta putkeen heräämään 30 minuutin välein vauvan itkuun ei voi mitenkään tietää, miltä se tuntuu. Eikä suurin osa edes yritä tuntea empatiaa. Sanotaan vain, että pidä unikoulua, itse en ole totuttanut lasta siihen ja siihen. "Tottakai se herää kun palvelu pelaa. " Joo, kyllä minunkin esikoinen nukkui jo vauvana 4-6 tuntia putkeen, ja 6kk läpi yön heräämättä. Sitten tuli toinen lapsi ja jossain vaiheessa luulin kuolevani väsymykseen ja epätoivoon. Ja täysin samalla lailla molempia hoidettu. Mutta hei, on ne helppojen vauvojen äidit parempia ja niillä hyviä neuvojakin.
Minulla ei yksikään vauva nukkunut alusta asti kunnolla. Mutta jokaiselta lopetin yöpalvelut ajoissa, niin 7-8 kuukauden iässä alkoivat nukkumaan täydet yöunet.
Mutta jokainen tavallaan.
Aika moni on valittanut juurikin tuosta, että kerrotaan itselläkin olleen samanlaista ongelmaa ja siihen on toiminut joku X.