Mies ei ota vastuuta - onko muuta ratkaisua kuin ero?

Vierailija kirjoitti:

Millä tapaa ero ratkaisisi ongelmiasi? Yhden henkilön vastuuhan vain kasvaa samoin kuin taloudelliset ongelmat jos erotaan. Kertomasi perusteella minusta miehesi kantaa vastuuta ja olette sitä jakaneet kantamalla kumpikin perheessänne vastuuta eri asioista ja tekemisistä. Sinähän yrität saada miestäsi kantamaan vastuuta niistä asioista, jotka teidän perheessänne ovat olleet sinun vastuullasi. Mies kantaa vastuun yhden lapsen harrastuksesta, sosiaalisista suhteista, perheenne osalta yhteiskunnallisista asioista, työstään, omalta osaltaan perheen toimeentulosta. Ettei teillä nyt vain olisi miehesi kanssa liian suuri ero älykkyysosamäärissä miehesi hyväksi. Nuo sinua rasittavat asiatkin kun vaikuttavat aika lapsellisilta stressaantumisen aiheilta.

Luitko ketjua? Ap:n mies jättää tietoisesti maksamatta laskunsa, hänellä on todennäköisesti luottotiedot mennyt omasta tahdostaan, hän on jättänyt rakennusluvan uusimatta vaikka ap asiasta sanoi, hän on jättänyt omakotitalon rakentamisen kesken, tuhlaa rahaa ja aikaa muiden ihmisten auttamiseen ja remontteihin sekä ostelee kalliita esineitä itselleen ja yhden lapsen harrastuksiin jne. Ap maksaa ilmeisesti suurimman osan menoista ja hänen lompakko ei sitä kestä. Mies ei myöskään kuuntele ap:n huolta heidän elämänsä kestämättömyydestä. Nämä ovat sinusta lapsellisia stressaantumisen aiheita? Ihmettelen miksi ap antaa miehen mennä kuin koiran veräjästä tai hoida itse talon asioita. Sitä voi halvemmallakin käydä taistelua kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Naiset täällä antaa alapeukkua kun tunnistaa itsensä. Mulla oli täsmälleen sama juttu, lopulta en kestänyt enää ja tuli ero. En osannut edes vettä keittää, sekin meni väärin (kansi joko piti olla päällä, tai sitten ei). Astianpesukoneen täyttäminen oli tehtävä juuri niin kuin hänen kotonaan oli tehty, kaikki muu oli väärin. Ruohonleikkuu meni väärin. Lumenkolaus meni väärin. Autolla ajo meni väärin, olisi pitänyt ajaa toista reittiä. Auton pakkaus väärin. Lapsen pukeminen väärin. Siivous väärin. Pyykin pesu aina väärin. Pyykin ripustaminen narulle väärin. Remonttihommista ei tullut juuri kommenttia, mutta ei kehujakaan. Tsemppiä sinulle!

Jumalaauta että on tossua ja passiivisaggressiivisia "miehiä". Miehimyksiä ennemminkin. Jos mun mies ois noin neiti, niin nakkaisin kiertoon tossuilemaan jollekin toiselle. Aivan typerää ja tosiaankin lapsellista jättää omat hommat tekemättä, ja sälyttää kaikki lapsen lailla äidin vastuulle. Nyt tiedän mistä näitä tossuja oikein lisääntyy!

Mä voin sanoa mun miehelle että mitä sä valutat sitä vettä turhaan(maksetaan laskut puoliksi), tai että älä pese villavaatteita ysikympissä, eikä hän ala hautoa kostoa ja kaunaa, vaan tietenkin katsoo ettei pilaa vaatteita pesemällä liian kuumassa, tai laittaa hanan kiinni.

Sen sijaan jos menisin laittelemaan hanaa kiinni kesken hänen tiskaamisen, niin minut luultavasti kannettaisiin pois keittiöstä. Jos jatkaisin vittuilua, niin kannettaisiin sänkyyn asti, pantaisiin  kunnolla, ja sen jälkeen ei olisi mitään asiaa puuttua tiskaamiseen.

Tommoset neitimiehimykset ei tarttis naista ollenkaan.

Niin, nykyaikainen mies yrittää hoitaa myös kotitöitä, samalla kun hoitaa myös "miesten" työt, remontit ym. Kyllä, minä miehenä kuuntelen myös naisen mielipidettä, kyse oli siitä että jos naisen mielestä kaikki menee aina väärin niin loppuu motivaatio tehdä asioita. Sillä ei ole mitään tekemistä koston kanssa. Sinulla on hirveä viha päällä, miksi? Sinulle "mies" on siis sellainen joka ei ota kritiikkiä vastaan vaan suuttuu, kantaa makuuhuoneeseen ja ottaa väkisin? Luulin että tuosta kuviosta päästiin pois jo silloin kun muutimme luolasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Naiset täällä antaa alapeukkua kun tunnistaa itsensä. Mulla oli täsmälleen sama juttu, lopulta en kestänyt enää ja tuli ero. En osannut edes vettä keittää, sekin meni väärin (kansi joko piti olla päällä, tai sitten ei). Astianpesukoneen täyttäminen oli tehtävä juuri niin kuin hänen kotonaan oli tehty, kaikki muu oli väärin. Ruohonleikkuu meni väärin. Lumenkolaus meni väärin. Autolla ajo meni väärin, olisi pitänyt ajaa toista reittiä. Auton pakkaus väärin. Lapsen pukeminen väärin. Siivous väärin. Pyykin pesu aina väärin. Pyykin ripustaminen narulle väärin. Remonttihommista ei tullut juuri kommenttia, mutta ei kehujakaan. Tsemppiä sinulle!

Jumalaauta että on tossua ja passiivisaggressiivisia "miehiä". Miehimyksiä ennemminkin. Jos mun mies ois noin neiti, niin nakkaisin kiertoon tossuilemaan jollekin toiselle. Aivan typerää ja tosiaankin lapsellista jättää omat hommat tekemättä, ja sälyttää kaikki lapsen lailla äidin vastuulle. Nyt tiedän mistä näitä tossuja oikein lisääntyy!

Mä voin sanoa mun miehelle että mitä sä valutat sitä vettä turhaan(maksetaan laskut puoliksi), tai että älä pese villavaatteita ysikympissä, eikä hän ala hautoa kostoa ja kaunaa, vaan tietenkin katsoo ettei pilaa vaatteita pesemällä liian kuumassa, tai laittaa hanan kiinni.

Sen sijaan jos menisin laittelemaan hanaa kiinni kesken hänen tiskaamisen, niin minut luultavasti kannettaisiin pois keittiöstä. Jos jatkaisin vittuilua, niin kannettaisiin sänkyyn asti, pantaisiin  kunnolla, ja sen jälkeen ei olisi mitään asiaa puuttua tiskaamiseen.

Tommoset neitimiehimykset ei tarttis naista ollenkaan.

Outo maailma. Jos siis huomauttelisit miehellesi jatkuvasti jostakin turhanpäiväisestä, se kertoisi sinun olevan tyytymätön sukupuolielämäänne? Onko tämä yleisempääkin käyttäytymistä naisilta?

Voisiko olettaa, että kaikkea miehen tekemistä arvosteleva ja vähättelevä nainen, toivoisi mieheltä väkivaltaista käytöstä, jopa raiskausta, kuten teillä näyttää tapahtuvan?

Onko se kritisointi siis loppujen lopuksi vääristyneeksi kääntynyt seksuaalisuuteen liittyvä ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Naiset täällä antaa alapeukkua kun tunnistaa itsensä. Mulla oli täsmälleen sama juttu, lopulta en kestänyt enää ja tuli ero. En osannut edes vettä keittää, sekin meni väärin (kansi joko piti olla päällä, tai sitten ei). Astianpesukoneen täyttäminen oli tehtävä juuri niin kuin hänen kotonaan oli tehty, kaikki muu oli väärin. Ruohonleikkuu meni väärin. Lumenkolaus meni väärin. Autolla ajo meni väärin, olisi pitänyt ajaa toista reittiä. Auton pakkaus väärin. Lapsen pukeminen väärin. Siivous väärin. Pyykin pesu aina väärin. Pyykin ripustaminen narulle väärin. Remonttihommista ei tullut juuri kommenttia, mutta ei kehujakaan. Tsemppiä sinulle!

Jumalaauta että on tossua ja passiivisaggressiivisia "miehiä". Miehimyksiä ennemminkin. Jos mun mies ois noin neiti, niin nakkaisin kiertoon tossuilemaan jollekin toiselle. Aivan typerää ja tosiaankin lapsellista jättää omat hommat tekemättä, ja sälyttää kaikki lapsen lailla äidin vastuulle. Nyt tiedän mistä näitä tossuja oikein lisääntyy!

Mä voin sanoa mun miehelle että mitä sä valutat sitä vettä turhaan(maksetaan laskut puoliksi), tai että älä pese villavaatteita ysikympissä, eikä hän ala hautoa kostoa ja kaunaa, vaan tietenkin katsoo ettei pilaa vaatteita pesemällä liian kuumassa, tai laittaa hanan kiinni.

Sen sijaan jos menisin laittelemaan hanaa kiinni kesken hänen tiskaamisen, niin minut luultavasti kannettaisiin pois keittiöstä. Jos jatkaisin vittuilua, niin kannettaisiin sänkyyn asti, pantaisiin  kunnolla, ja sen jälkeen ei olisi mitään asiaa puuttua tiskaamiseen.

Tommoset neitimiehimykset ei tarttis naista ollenkaan.

Kuka täällä mistään kostosta on puhunut?? Ja päinvastoin ongelmana oli se että mies ei ole tarpeeksi tossun alla, vaan sillä on myös oma tahto. Se että sinulla on raiskausfantasioita, on taas toinen juttu. En tiedä sääkinkö enemmän miestäsi vai sinua.

Sinä itse aloit fantasioimaan raiskauskista, eli ei tarvitse minun suuhuni laittaa sellaisia sanoja.  Passiivisagressiivisuus on kostoa, itketti se sinua tai ei! Miehen pitää olla mies, eikä mikkihiiri. Onneksi sinulla on vielä mahdollisuus kasvaa mikkihiirestä mieheksi seuraavassa suhteessa. Sillä on kunnioitus, joka sen ansaitsee, ei sillä joka korvat luimussa jättää hommansa tekemättä.

Omaa tahtoako se onkin, että suistaa itse omalta osaltaan suhteen tuhoon, vaikka voisi pienillä teoilla sen pelastaa, ja näyttää sille  vaimolle mihin asioihin on sopivaa puuttua ja mihin ei. Niinhän se vaimokin tekee.

Sinulla on paha ongelma miesten suhteen. Sinä olet ehkä hellan ja nyrkin välissä etkä uskalla sanoa miehellesi mitään. Miehet eroavat paljon naisen turhan nalkuttamisen takia, ratkaisu on siis aina "olla enemmän mies"? Yksinkertaistat asioita liikaa. Päinvastoin, edellisessä suhteessa ongelma oli että naisen mielestä olin liikaa mies, eli hänen mielestään dominoin suhteessa ja hän oli "tossun alla". Miksi muuten sinun kirjoituksista paistaa läpi tuollainen viha? Etkö olekaan tyytyväinen nykyiseen suhteeseesi? Mikä tarve sinulla on leimata tuntemattomia miehiä "mikkihiiriksi" ja "neideiksi"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta,

Millainen urpo käveleekään kengät jalassa sisällä? Kai sä nyt edes siivoat sotkusi vastaavasti itse?

Remppahommiahan kannattaakin tehdä avojaloin, urpo. Mutta ethän sä muusta tiedä kuin kevätverhojen valinnasta.

Sähkötöitä tehdessä ei ole koskaan vielä tarvinnut kenkiä pitää jalassa ja niitä tulee kuitenkin tehtyä vähän väliä. Ruuvarillako meinasit itseltäsi varpaan irroittaa?

Kai sä pölvästi edes osasit oma-aloitteisesti siivota aiheuttamasi turhat sotkut?

Olenko ainut nainen, jonka mielestä tämä ei ole ongelma, kunhan ei matoilla ronttosta likaisilla kengillä? Kyllä minä viitsin lattiat siivota, jos mies saa sähkötyöt tehtyä.

Mies varmaan sitten siivoaa jäljet, kun sinä olet laittanut ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.

Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.

Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.

Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)

Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.

Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.

Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.

Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.

Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.

Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)

Naiset täällä antaa alapeukkua kun tunnistaa itsensä. Mulla oli täsmälleen sama juttu, lopulta en kestänyt enää ja tuli ero. En osannut edes vettä keittää, sekin meni väärin (kansi joko piti olla päällä, tai sitten ei). Astianpesukoneen täyttäminen oli tehtävä juuri niin kuin hänen kotonaan oli tehty, kaikki muu oli väärin. Ruohonleikkuu meni väärin. Lumenkolaus meni väärin. Autolla ajo meni väärin, olisi pitänyt ajaa toista reittiä. Auton pakkaus väärin. Lapsen pukeminen väärin. Siivous väärin. Pyykin pesu aina väärin. Pyykin ripustaminen narulle väärin. Remonttihommista ei tullut juuri kommenttia, mutta ei kehujakaan. Tsemppiä sinulle!

Jumalaauta että on tossua ja passiivisaggressiivisia "miehiä". Miehimyksiä ennemminkin. Jos mun mies ois noin neiti, niin nakkaisin kiertoon tossuilemaan jollekin toiselle. Aivan typerää ja tosiaankin lapsellista jättää omat hommat tekemättä, ja sälyttää kaikki lapsen lailla äidin vastuulle. Nyt tiedän mistä näitä tossuja oikein lisääntyy!

Mä voin sanoa mun miehelle että mitä sä valutat sitä vettä turhaan(maksetaan laskut puoliksi), tai että älä pese villavaatteita ysikympissä, eikä hän ala hautoa kostoa ja kaunaa, vaan tietenkin katsoo ettei pilaa vaatteita pesemällä liian kuumassa, tai laittaa hanan kiinni.

Sen sijaan jos menisin laittelemaan hanaa kiinni kesken hänen tiskaamisen, niin minut luultavasti kannettaisiin pois keittiöstä. Jos jatkaisin vittuilua, niin kannettaisiin sänkyyn asti, pantaisiin  kunnolla, ja sen jälkeen ei olisi mitään asiaa puuttua tiskaamiseen.

Tommoset neitimiehimykset ei tarttis naista ollenkaan.

Kuka täällä mistään kostosta on puhunut?? Ja päinvastoin ongelmana oli se että mies ei ole tarpeeksi tossun alla, vaan sillä on myös oma tahto. Se että sinulla on raiskausfantasioita, on taas toinen juttu. En tiedä sääkinkö enemmän miestäsi vai sinua.

Sinä itse aloit fantasioimaan raiskauskista, eli ei tarvitse minun suuhuni laittaa sellaisia sanoja.  Passiivisagressiivisuus on kostoa, itketti se sinua tai ei! Miehen pitää olla mies, eikä mikkihiiri. Onneksi sinulla on vielä mahdollisuus kasvaa mikkihiirestä mieheksi seuraavassa suhteessa. Sillä on kunnioitus, joka sen ansaitsee, ei sillä joka korvat luimussa jättää hommansa tekemättä.

Omaa tahtoako se onkin, että suistaa itse omalta osaltaan suhteen tuhoon, vaikka voisi pienillä teoilla sen pelastaa, ja näyttää sille  vaimolle mihin asioihin on sopivaa puuttua ja mihin ei. Niinhän se vaimokin tekee.

Minä näytän omalla tekemättömyydelläni minkälaista käyttäytymistä vaimoltani suvaitsen tehdessäni jonkin kodissa tehtävän työn.

En ole väkivaltainen, joten en kanna vaimoani makuuhuoneeseen ja raiskaa häntä, jos hän arvostelee tapaani tiskata tai sammuttaa hanan kesken tiskaukseni. MInä vain lopetan sen työn tekemisen ja opetan vaimolleni ettei hänen käytöksensä ole hyväksyttävää.

Vaimoni voi yrittää "kouluttaa" minua aikuista ihmistä omalla jatkuvalla arvostelullaan, mutta kun se arvostelu ei lopu keskusteluista huolimatta, niin en näe toiminnalleni mitään muuta vaihtoehtoa.

Jos on lapsia, niin ero ei välttämättä vähennä stressiä, ainakaan yhteishuoltajuudessa. Sitten ne lapset on vaan osan ajasta tosi huonolla hoidolla, kun mies ei välitä huolehtia lasten läksyjen teon valvomisesta, nukkumaanmenoajoista ja perushygieniasta. Siinä sitten yrität puhelimitse huolehtia noista perusjutuista ja veetuttaa vähintään yhtä paljon kuin ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Me kävimme pariterapiassa olisiko ollut v. 2014, kun tilanne oli kaoottinen, lähinnä kai minun mielestäni. Silloin mies juuri sanoi, että SIKSI hän ei ole tehnyt keskeneräisiä asioita loppuun, kun ärsyttää, kun minä nalkutan ja määrään. Sovittiin toimintatapojen muutoksesta. Ja lopetin asioista huomauttelemisen. Tässä ollaan. Montako vuotta vielä minun pitää antaa aikaa, että mies voi omassa tahdissaan alkaa ottaa vastuuta ja hoitaa asioitaan?

Ap, tuo voisi olla mun mies. Juuri näin minäkin pelkään sen menevän. Pelkään, että, kun asioita ruoditaan ammattiauttajan kanssa, niin lopputuloksena minä joudun vain tyytymään tilanteeseen. Syy kaiken tekemättä jättämiseen on vain minä, minun nalkutus ja se, että minä en anna hänen tehdä mitään. tämähän vedettäisiin varmaan ässänä hihasta myös pariterapiassa liikuttavien kyynelten kera. Sitten saisi ihan hiljaa padota turhautumistaan ja hautoa eroa, kun ei mitään omasta muuttumisesta kuitenkaan seuraisi. Tuo on niin kuin pahinta, mitä terapiasta voisi seurata. Tavallaan pistetään vain vaimo hiljaiseksi, eli alistetaan asiantuntijan tuella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli talo rakennettiin pikkurouvan mieliksi? Eroa ihmeessä, yyhoona teet sitten kaiken itse ja olet todella kuumaa kamaa deittimarkkinoilla.

On ne jotenkin hellyttävän suloisia nämä pikkumiehet. Usko jo, jos nainen pääsee eroon passattavasta laiskiaisesta ei ole ensimmäisenä tai toisena ajatuksena hommata siihen uutta riippakiveä. Miehethän eivät osaa elää hetkeäkään yksin, kun aina pitää olla se palvelija siinä käskytettävänä.

Kun lukee tätä ketjua pitäisi muistaa, että nämä aviomiehet ovat enimmäkseen naisten kasvattamia. Toivottavasti seuraava äiti-sukupolvi onnistuu paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Jumalaauta että on tossua ja passiivisaggressiivisia "miehiä". Miehimyksiä ennemminkin. Jos mun mies ois noin neiti, niin nakkaisin kiertoon tossuilemaan jollekin toiselle. Aivan typerää ja tosiaankin lapsellista jättää omat hommat tekemättä, ja sälyttää kaikki lapsen lailla äidin vastuulle. Nyt tiedän mistä näitä tossuja oikein lisääntyy!

Mä voin sanoa mun miehelle että mitä sä valutat sitä vettä turhaan(maksetaan laskut puoliksi), tai että älä pese villavaatteita ysikympissä, eikä hän ala hautoa kostoa ja kaunaa, vaan tietenkin katsoo ettei pilaa vaatteita pesemällä liian kuumassa, tai laittaa hanan kiinni.

Sen sijaan jos menisin laittelemaan hanaa kiinni kesken hänen tiskaamisen, niin minut luultavasti kannettaisiin pois keittiöstä. Jos jatkaisin vittuilua, niin kannettaisiin sänkyyn asti, pantaisiin  kunnolla, ja sen jälkeen ei olisi mitään asiaa puuttua tiskaamiseen.

Tommoset neitimiehimykset ei tarttis naista ollenkaan.

No tässäpä oikeasti kypsä malli!

Kun sitä on parisuhteessa, kuvittelisi, että se on yhteistä yrittämistä, eikä sitä, että toinen ottaa työnjohtajan roolin ja käy valittamassa asiasta kuin asiasta. Ennen pitkää jatkuva arvostelu ja huomauttelu alkaa tuntua niin raskaalta, että helpompaa voisi olla ottaa vastaan pari nyrkiniskua. Työelämässä tätä käytöstä sanottaisiin empimättä työpaikkakiusaamiseksi. Ehkä parisuhteessa pätevätkin toiset lait.

Toinen vaihtoehto on, että molemmat toimivat samojen sääntöjen mukaan ja mieskin käy sitten sanomassa aina ja heti kun rouvalla ei joku juttu onnistu. Mietin pitkään, lähdenkö talouden ainoana työssäkäyvänä tälle linjalle, mutta totesin siitä seuraava itku ja riitely ei ole vaivan arvoista. Oli helpompaa hoitaa kaupassa käynti, pyykinpesu, astioiden tiskaus ja lasten ruokkiminen itse, jos ne oli kotona aikaansa viettävältä opiskelijaäidiltä jäänyt tekemättä. Harmillista oli, että joskus kotitöiden hoitaminen herätti aggression - tein kuulema kotitöitä vain mieltä osoittaakseni. Aina ei riitä edes se, että yrittää kaikkensa.

En ymmärrä tätä kitinää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ero on stressaavaa ja pelottavaa, mutta kohdallasi varmasti vapauttavaa.

Sanoit(? vai oliko joku muu?), että olet myös ehdottanut erilleen muuttamista määräajaksi, mutta mies ei suostu. Tämä on kuitenkin sellainen päätös, jonka sinä voit myös tehdä viime kädessä omavaltaisesti, jos mies ei kerta kaikkiaan yhteistyöhön pysty, ja jos ainoat muut vaihtoehdot ovat ero tai sinun lopullinen romahtamisesi.

Ilmoitat, että rakastat edelleen, mutta nykytilanne vain on täysin kestämätön, ja ainoa vaihtoehto eron lisäksi on ottaa aikalisä yhteiselosta. Se voi olla miehelle kova sokki, ja hän luultavasti aluksi joko vastustaa muutosta tai sulkeutuu ja ottaa sen suorana eropäätöksenä. Jos kuitenkin pidät pintasi mutta toisaalta pyydät häntä mukaan purkamaan tilannetta vaikka pariterapiassa, niin saattaa olla, että alkujärkytyksen jälkeen vielä löydätte yhteisymmärryksen. Ehkä voitte sitten jatkaa suhdetta jossakin muodossa, tai ainakin erota paremmin.

Voimia, toivottavasti olosi kohenee!

Kiitos tsemppauksesta!

Melko pelottava ja ahdistava kokonaistilanne tosiaan... Itse asiassa nyt lukiessani näitä kommentteja ja omia ajatuksiani hieman kauempaa ulkopuolisemman silmin, tulee vielä pelottavampi olo :/ Lähes kuin eläisin alistuneena psukopaatin kanssa. Tältä nämä jutut alkaa kuulostaa! Arjessa, kun se arki tässä kuitenkin rullaa ok (ahdistustani lukuunottamatta), tilanne ei kuitenkaan tunnu ihan skitsolta. Kai tähän on jotenkin turtunut, ja epänormaalitkin asiat alkaneet tuntua normaaleilta osittain? Onko mies saanut minut ajan mittaan uskomaan siihen, että tämä on normaalia? Ja että olen huono puoliso, jos vaadin muuta = nalkutan? Olenko kuitenkin antanut periksi liikaa? Liian kauan? Missä menee se raja mitä toiselta voi vaatia? Vai onko niin, että toiselta ei ole oikeus vaatia mitään, vaan itse vain muututtavaja hyväksyttävä tilanne? Näinhän olen toiminut. Ja onhan se toiminut, riitoja ei ole ollut.

Jos ehdotan asumuseroa, se riita tulee. Olen varma, että mies raivostuu, tajusin sen äsken tätä kommenttia lukiessani. Siitä tuli ajatus onko mieheni kuitenkin itsekäs narsisti? Muutoin hän ei ole ns. alistava tai esim sairaalloisen mustasukkainen, ei arjessa ilkeile tms narsistin tapaista.

Terapiassa tosiaan kävimme tuolloin joskus ja luulin/uskoin, että se sai miehenkin tajuamaan tilanteen. Kuitenkaan mikään ei sen jälkeen ole muuttunut.

Olen pihalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aikalailla samantyyppinen tilanne. Mies einole aloitteellinen missään asiassa. Siitä automaattisesti seuraa se, että minun pitää ottaa asiat puheeksi, suunnitella ja huolehtia niiden etenemisestä. Joka asiassa. Mies aloitti alan asiantuntijana ison ja kalliin talon rakentamisen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Talon eteen hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään moneen vuoteen. Joudun jatkuvasti ottamaan puheeksi rakentamisasiat, mitään ei tapahdu ja talo on aivan kesken. Sen takia ollaan taloudellisesti pinteessä, rahat ei riitä. Kädestä suuhun mennään. Mies vain on, en tiedä tuleeko hänellä edes mieleen, että jotain pitäisi tehdä talon eteenkin joskus. Lapsen asiat on kaikki minun vastuulla. Mies kyllä leikkii ja on lapsen kanssa, mutta vastuu lapsen asioista ja niiden muistaminen ja hoitaminen on minun muistin varassa. Yritän päästä urallani eteenpäin, jotta taloustilanne kohentuisi ja tienaan nyt jo yli tonnin enemmän kuussa kuin mies. Olen yrittänyt puhua miehelle, että pitäisikö hänenkin miettiä, miten voisi saada tulojaan ylemmän, kouluttautuen esim., mutta mitään ei tapahdu senkään suhteen. Kun puhun asioista, mies hermostuu tai itkee, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Kotitöissä auttaa myös ja tekee, kun käsketään, mutta oma-alotteisuutta ei ole siinäkään yhtään. Ikinä hänellä ei tule mieleen lähteä kauppaan tai imuroida eikä mitään muutakaan. Haluaisin jutella asiasta niin, että joku kolmas henkilö olisi paikalla, joka asiantuntija vaikka. Kahdestaan siitä ei tule mitään muuta kuin riitaa. Oletko ajatellut jonkun asiantuntujan puoleen kääntymistä?

Miehesi on varmasti henkisesti lukkiutunut tuollaisessa hankalassa tilanteessa ja odottaa ulkopuolista sysäystä tilanteen ratkaisijaksi. Lienee turha sanoa, että ainoa todennäköinen sellainen on lottovoitto ja/tai avioero. En tiedä toisiko kumpikaan onnea teille.

Miehesi käy kuitenkin päivisin töissä? Voi olla, että puhti ei yksinkertaisesti enää riitä päivätyön ja perhe-elämän lisäksi talonrakennukseen. Olisiko mahdollista, että miehen työkaverit voisivat talkoilla auttaa pahimpien pullonkaulojen yli? Tai sitten teidän pyydettävä esim. sukulaisilta apua sen verran, että saatte talon valmiiksi tai edes järkevään myyntikuntoon.

Palkkaa jonkun muun tekemään. Niin minä aina emännälle sanon, kun ei nappaa, ja ei muuten koskaan nappaa. En ymmärrä, miksi pitäisi, kun on varaa maksaa muillekin. No mutta eihän se nyt tietenkään käy.

Aloittajan miehellä ei varmaankaan ole varaa, jos kerran makselee ulosottovelkojansa pois.

Eipä juurikaan ole, ei. Sehän tässä ongelma onkin. Mutta kartoitan nyt mitä voin tehdä. Yksi vaihtoehto olisi nätisti pyytää tuttavia jeesaamaan talkoohengellä (kun mieskin aina pyydettäessä on kaikkea tekemässä), mutta siitäkään ei vuosien saatossa ole tullut mitään. Ei ilmeisesti kehtaa pyytää apua, ei usko että toiset osaisivat jne. Ja ennen kaikkea, kun ei osaa organisoida, niin siitä ei tule mitään. Ja jos minä sen järjestän, hän suuttuu. Eikä hänellä myöskään ole aikaa kuulemma, mikä on osittain tottakin, mutta olisihan sitä jo vuosien saatossa ollut. Ja sitten on se slogan, että "pitääkö koko ajan olla jotain tekemässä, eikö kotona saa edes levätä?". Tai jos tartun siihen, että onhan hänellä energiaa muihinkin projekteihin, että eikö sitä energiaa voisi joskus käyttää kotiin tärkeämpiin asioihin, niin vastaus on "Kyllä sitä jotain muutakin ja jotain harrastustakin tarvitsee, muuten en jaksa sitäkään mitä nyt". Eli aika kädetön olen.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tilanne, mitään yksinkertaista ratkaisua en osaa minäkään antaa. Pyri kaikin keinoin pitämään huolta omasta jaksamisestasi ja koeta nähdä joka päivä edes jotain ilon aihetta. Yritä luoda hallinnan tunnetta elämään juurikin viestissä nro 116 luetelluilla tavoilla. Selvität, miten talon saisi myyntiin, mitä sen loppuun saaminen maksaisi teetettynä tai vielä parempaa - järjestät talkoot niiden kanssa, joiden projekteissa mies on huidellut. Koita saada miehestä irti miksi on jättänyt asiat levälleen. Kokeile kysellä siitä näkökulmasta, miten voisit auttaa miestä selvittämään rahatilanteensa ja velkojen määrän, miten saisitte yhdessä talon tehtyä loppuun, jne. Miten voisitte ratkaista tilanteen ja mitä vaihtoehtoja teillä on yhdessä. Voi olla, että mies on haukannut liian ison palan purtavaksi ja kun mistään ei näytä tulevan mitään, ei jaksa edes yrittää. Ulospäin koettaa näyttää, että kaikki on kunnossa, suostuu kavereille avuksi eikä myönnä ettei oikeasti ehtisi kun on omatkin hommat kesken, ei ehkä ole lääkärillekään kertonut kaikkea, lapsille hankkii kalliita varusteita peitellessään omaa huonoa rahatilannetta ja ehkä yrittää kompensoida tavaralla sitäkin, ettei ole kantanut vastuuta lapsista. Aseta aikaraja oman jaksamisesikin takia, mihin mennessä tietyt konkreettiset asiat (esim. yhteinen budjetti laadittu) pitää olla tehtynä, ja jos tilanne vain jatkuu, sitten alat valmistella eroa.

Fiksuja pohdintoja sinulla, kiitos niistä. Varmasti tuossa on totuuden pointteja ja tavallaan juuri luettelemistasi syistä johtuen olen tilannetta jaksanut. Olen ajatellut, ettei mies tahallaan ole huono eikä halua minulle mielipahaa tuottaa, ja että toimii kuvatulla tavalla omasta ahdistuksestaan käsin. Kuitenkin minua loukkaa, että hän TIETÄÄ mitä asiasta koen ja että voin huonosti eikä hän silti edes YRITÄ asioita muuttaa.

Olen jo kauan sitten luvannut häntä auttaa mm. laskuissa ym., jos häntä ahdistaa tms tai kun hän on sanonut, ettei osaa jotakin. Olen luvannut useita kertoja auttaa. Mutta en pysty auttamaan, jos en tiedä missä mennään.

Olen koko ajan esittänyt toiveen siitä, että _yhdessä_ nämä asiat hoidettaisi. Yhdessä suunniteltaisi ja yhdessä pohdittaisi ja sovittaisi mitä hoidetaan missäkin järjestyksessä. Mutta missään vaiheessa hän ei ole elettäkään tehnyt asioiden eteen.

Ja sen jälkeen, kun lupasin lopettaa nalkutuksen, en ole myöskään toiminut asioiden vetojuhtana, koska juuri se koetaan nalkutukseksi ja määräämiseksi.

turhaavalitusta kirjoitti:

Mun kaverilla oli aviomies, joka ei saanut kotona koskaan mitään "miesten töitä"aikaiseksi. Kaveri valitti, että kun miehen olisi pitänyt esim. porata seiniin reikiä, että niihin olisi voinut saada kiinnitettyä jonkinlaiset koukut tauluja varten, niin pora pysyi laatikossa ja taulut maassa, mies ei viitsinyt tehdä niille mitään. Lastenhuoneessa oli sitten joku ihme hyllykkö, mikä olisi pitänyt miehen koota, eikä mies ollut kiinnostunut tästä hommasta pätkääkään. Kaveri sitten kokosi sen itse, kun mies ei auttanut. Kun lapselta hajosi pyörä, lupasi mies korjata, saattoi aloittaa korjaamisen, mutta ei suorittanut sitä koskaan loppuun. Lapsella ei sitten enää ollut ehjää pyörää. Kyseinen aviomies kävi kokoajan töissä. Teki raskasta 3-vuorotyötä, ja tienasi rahaa paljon vaimoaan enemmän. Mies myös teki tavallisia kotitöitä siinä missä vaimokin, eli, mies esim. teki ruokaa, ja siivosi, ja pesi pyykkiä. Vain näissä ns. "miesten töissä" hän oli uskomattoman saamaton.

Kaveri otti siten lopulta avioeron, kun ei kestänyt omasta mielestään saamatonta miestä. Hyvin pian eron jälkeen löytyi uusi ihana rakkaus. Tämän uuden ihanan rakkauden kanssa sitten piti muuttaa yhteen hyvin lyhyellä varoitusajalla. Tämä uusi ihana rakkaus rikkoi minun ja kaverini välit, sillä hän kirjaimellisesti ajoi minut pois. Olin lapseton sinkku, ja sen vuoksi "huonoa seuraa", ja tiedä mihin kiusauksiin olisin (muka) kaveria houkutellut. Kaverin uusi mies kielsi, että hän ei enää saa tavata minua, ja kaveri ilmoitti, että haluaa ainakin "muutaman viikon" tauon, että ei pidä minun mitään yhteyttä. Tähän katkesivat välimme kokonaan hyvin pitkäksi ajaksi.

Tänä päivänä kaveri "piilottelee maan alla". Tämä uusi ihana rakkaus osoittautui täysin vainoharhaiseksi, väkivaltaiseksi ja sairaalloisen mustasukkaiseksi hulluksi, ja kaveri otti hänestä lopulta eron. Kaveri on joutunut eron jälkeen vaihtamaan työpaikkaa ja asuinpaikkaa tämän hullun takia. Meidän välimme ovat parantuneet, vaikkakaan emme enää pahemmin koskaan näe, kun kaveri on muuttanut toiselle paikkakunnalle. Kaveri katuu verisesti eroavan ensimmäisestä miehestään. After all, tämä ensimmäinen mies ei niin huono mies ollutkaan, vaikka olikin vähän "saamaton"...Monet naiset valittavat niin turhasta, ja eroavat liian kevein perustein. Ei millään pahalla. Sitten myöhemmin kadutaan, ja itketään, ja on jo liian myöhäistä palata entiseen.

Totta, itsekin olen nähnyt tuttavien eroja, joissa mielestäni on erottu liian kevyin perustein. Itse haluaisin välttää eroa viimeiseen asti, mm. siksi en vielä ole eroa ottanut, vaikka käytännössä noin 10v on ollut tätä ahdistusta.

Yksi syy eroamattomuuteen on toki se, että jälkeenpäin pelkään katuvani.

Mutta toisaalta mietin mikä avioliitto ja parisuhde on se, joka sairastuttaa minut ja ehkä lapsetkin? Kannattaako silti olla eroamatta "liian kevyin perustein"?

Vierailija kirjoitti:

Toivottomalle näyttää ja tuntuu kun lukee ap:n tekstit. Kaikki on yritetty pariterapiaa ja miehen terapiaa myöten, ja sieltä määrätyn masennuslääkityksenkin lopetti. Asioiden patoaminen sisälle vain pahentaa omaa oloasi, kun ei saa puhua ongelmista, koska miehen mielestä se on nalkutusta. Jatkuva pelossa eläminen on raskasta, pelko että menee koti, työ ja terveys.

Mies ei tuosta tule muuttumaan, on jo alusta asti ollut välinpitämätön hoitamaan talouttaan. Joskus se rakkaus ei vaan riitä, tarvitaan muutakin että suhde pysyy kasassa.

Lainaa on varmaan otettu talon arvoon nähden vähän, koska laskettu että mies tekee paljon itse. Olisi varmaan viisainta ottaa lisälainaa ja teettää talo valmiiksi ulkopuolisilla. Myynnistä jää itselle vähemmän mutta tuossa kunnossa jäisi vielä vähemmän eikä sitä välttämättä saisi edes myytyä.

Mies yksin ei voi määrätä myyntihintaa ja pitkittää myyntiä, jos haet yhteisomistuksen purkua, jolloin tarvittaessa ulkopuolinen taho asettaa talolle sopivan myyntihinnan. Minä siis en jaksaisi enää katsoa tuota touhua. Erilleen muutto ja talon myynti, sen jälkeen voitte vielä jatkaa parisuhdetta eri osoitteissa jos koet että mies on kuitenkin ihana. Minä en jatkaisi edes eri osoitteistakaan suhdetta, en voisi kunnioittaa ja arvostaa tuollaista miestä.

N51

Ymmärrän näkemyksesi. Välillä itsekin mietin miten voin tuollaisen ihmisen kanssa elää. Mutta tosiaan on siinä ne hyvätkin puolensa, ja toisaalta empaattisena ihmisenä antaa toiselle armoa (kun ei itsekään, eikä kukaan ole täydellinen), ja ymmärtää, että toisellakin on vaikeaa.

Mutta. Tämä tilanne on niin ristiriitainen. Meillä menee todella hyvin silloin, kun asiat on hyvin. Ei ole mykkäkouluja, ei ilkeilyä, ollaan paljon yhdessä, tykätään samoista asioista.

Mutta kun tulee eteen vaikeita asioita (joita väkisin elämässä tulee vastaan!), muuttuu mies täysin vastuuttomaksi, ajattelu- ja puhekyvyttömäksi, noin karrikoiden. Vaikeista asioista siis ei voi puhua asioina, aina vika on jossakin muussa (=minussa).

Mies kuitenkin ajoittain arvostelee kärkkäästi esim. jonkun tutuntuttunsa tekemisiä, jos on joku homma jäänyt kesken tai kokonaan hoitamatta tai raha-asioissa ongelmia. Tällöin mies ei näe ollenkaan, että itse on vielä pahempi! Miten tämäkin voi olla mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Hankiapa apua itsellesi, jos noin ahdistaa. Eihän se miehen vika ole, että sua ahdistaa taloudellinen tiukkuus. Eikä se ole huono piire miehessä, että sitä ei ahdista, vaan hyvä piirre.

Jos sä tarvitset enemmän rahaa, niin hanki parempi työ.

Kyllä aikuisena oletan, että miestäkin kiinnostaisi mitä laskuja on maksettavana, missä järjestyksessä, millä rahalla ja ennen kaikkea, että ne tulisi maksettua! Kun rahaa ei ole ylenmäärin, tämä olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta vältyttäisi näiltä hänen jatkuvasti keräämillään viivästys-, karhu- ja ulosottomaksuilta. Häntä ei kiinnosta laskut tai ajaako ajoluvallisella autolla tms., mutta silti kiinnostaa ostaa vimpan päälle kalliit urheiluvälineet lapselle jne.

Eikö tässä tilanteessa ole lähinnä normaalia olla huolestunut ja normaalia se, että ahdistaa?

Mä en katsoisi hetkeäkään, jos toinen tieten tahtoen keräisi viivästys- ja perintämaksuja. Onko miehellä vielä luottotiedot tallella? Saat ne tarkastettua asiakastiedosta, jos mies venkoilee. Näin alkuun voisit ehdottaa taloustiliä, jolle mies maksaa yhteisiin ja lasten menoihin tarkoitetun summan rahaa palkkapäivänä. Jos mies sitten haluaa käyttää loppurahat ulosottomaksuihin, niin se on hänen valinta.

Minua kiinnostaa tuo, että "jos et katsoisi hetkeäkään", niin miten käytännössä tarkalleen ottaen toimisit? Ottaisit eron sen perusteella, että miehellä nyt sattui lipsahtamaan joku lasku maksamattomana ohi? Eikö siinä olisi aika kevyt peruste eroon?

Ei miehellä tietenkään luottotiedot enää ole tallella, niitä on turha mistään tarkistella edes. Ja ulosottoon menee siis X määrä palkasta suoraan. Tämä määräkin olisi kiva tietää, jotta tietäisin lyheneekö edes ne velat ja jos, niin mitä tahtia. Että onko tästä ikinä edes toivoa päästä parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaanko rakennusluvan jatkoaikaa haettaessa molempien allekirjoitus? Jos tarvitaan, sanoisin miehelle, että en aio allekirjoittaa jatkoaikahakemusta eli jos talo ei ole siihen mennessä lopputarkastuskunnossa, laitetaan koko paska myyntiin ja lusikat jakoon.

En tiedä, mutta tilanne on se, että aikaraja meni jo vuosia sitten eikä mitään jatkoaikaa edes haettu, koska miehen mielestä "Äh, semmosia tartte". Eli se vastuuntunto, ja asioiden hoito, jota peräänkuulutan... Ja josta siis olen ollut vuosia nalkuttamatta ja antanut periksi ja antanut hänen hoitaa tavallaan... riitelemättä.

Luottotiedottomana mies laskee, että niin kauan kuin taloa ei saa myyntiin, sinä et voi erota. Miehellä ei siis ole mitään syytä hoitaa asioita, koska silloin sulla olisi vaihtoehto. Miehellä ei ole kuin sinä, koska luottotiedottomana on vaikea saada edes vuokra-asuntoa. Nykytilanne on siis miehellesi paras mahdollinen. Olet aika pahassa nalkissa.

Sama tuli minullekin mieleen, että mies tarkoituksella viivyttää talon valmistumista, koska silloin voisit lähteä helpommin. Erotaksesi sun on joko otettava täysi vastuu kaikesta ja saada talo myytyä tai otat eron ja saatuasi kämpän romautat oman taloutesi tietoisesti, jos et selviä muuten. Voimia.

Kiitos, voimia tosiaan tarvitaan. Tarvittaisi. Toivon, etten romahda ja lamaannu liian aikaisin.

Täällä joku vertasi hyvin tuota jatkuvaa huomauttelemista työpaikkakiusaamisen, hyvä vertaus! Miksi sitä sallittaisiin parisuhteessakaan? Toki on saamattomia miehiä, mutta eikö se tule ilmi jo seurusteluvaiheessa jos sellaista ei siedä? Saamattomuuden yksi syy voi muuten olla masennus. Myös miehet voivat olla masentuneita!

Kaikkien karmein oli tuo yksi nainen jonka mielestä kiusaamisesta valittava on neiti ja asiat ratkeavat tarjoamalla mulkkua. No se voikin toimia silloin kun huomautteluun vielä suhtautuu huumorilla ja asiat ovat korjattavissa. Kun kyseessä on jo valtataistelu niin silloin mennään jo lähelle henkistä ja fyysistä raiskausta kun aletaan nalkuttajalle antamaan kyselemättä "keppiä".

Vierailija kirjoitti:

Minä (nainen) olen vähän niin kuin miehesi. Asutaan vanhassa omakotitalossa ja mies ideoi remppaa rempan perään, itse olen se perässä vedettävä. Lapsia ei tosin ole. Teen kyllä sisällä kotihommia (siivous, pyykit, ruoanlaitto), mutta pihatöitä inhoan. Mies vetää välillä kilareita, kun en halua osallistua ulkotöihin ja remppoihin. Pitkin hampain kyllä sitten osallistun. Mutta sanomattakin selvää, ettei mun kuuluisi asua omakotitalossa. Luonne-eroja, minä laiska ja asiat saisi mun puolesta pysyä ennallaan / ammattilainen hoitaa. Mies taas rentoutuu touhuamalla ja haluaa tehdä yhdessä, luulee että minäkin rentoudun niin. Oon kyllä monesti ajatellut, että ollaan liian erilaisia ja saisi vaihtaa minut johonkin reippaaseen puuhanaiseen. Mutta joo, ehkä teilläkin suhteessa toinen on projektinjohtaja ja toinen perässä vedettävä. Aika vaikea muuttaa omaa perusluonnetta?

Perusluonnetta ei tarvitse muuttaa. Mutta perässävedettävänkin kai kuuluisi velvollisuutensa hoitaa? Ja jos se perässävedettävä ideoi ne rakentamiset, niin kai ne silloin voisi loppuun asti tehdäkin. Ja ennenkaikkea se perässävedettävä voisi kai ymmärtää persoonansa ja roolinsa ja antaa sitten toisen olla se ns. organisoija?