Akateemisten ikisinkkunaisten suuri määrä johtuu naisten hypergamiasta

Vierailija kirjoitti:

Totuus taitaa olla se, että kouluttamattomat miehet yrittävät saada tasoaan parempia naisia ja lopulta katkeroituvat yksinäisinä, kun eivät saaneet minkäänlaista naista.

Mielestäni koulutus ei välttämättä takaa "parempaa tasoa", mutta kyllä kuvottaa tällaiset ala-aste tasolle jämähtäneet mieslapset, joilta puuttuu kyky pohtia ja keskustella asioista useasta näkökulmasta.

T. Korkeakoulutettu N, yhdessä korkeakoulutetun miehen kanssa.

Tilastojen mukaan akateeminen mies syö terveellisemmin, elää pidempään, äänestää vihreitä, osaa ajatella abstraktilla tasolla, on kiinnostunut kulttuurista. Näin siis tilastojen mukaan, totta kai on poikkeuksia. Mutta minä en ajatellut käydä kaikkia läpi, vaan rajaan treffikumppanit näihin akateemisiin, niin todennäköisyysprosentit ovat paremmin kohdallaan, että löydän sellaisen miehen, joka itseäni eniten miellyttää. Jos joku tästä mielensä pahoittaa, niin oma on ongelmansa.

Suomessa korkeastikoulutetut ovat enimmäkseen naisia, mutta maailma pienenee niin kovaa vauhtia, että olisi hassua pitää rajaus vain Suomessa, kun tulee kuitenkin kerran kuukaudessa käytyä ulkomailla ja täällä pk-seudullakin on melko kansainvälinen ilmapiiri. Omassa tuttavapiirissä on useita kansainvälisiä pariskuntia. Tämä on ihan arkipäivää.

Nykypäivänä kelpaa olla akateeminen mies stadissa. Naisia riittää melkein joka viikonpäivälle, jos vain jaksaisi järjestellä tarpeeksi. 

Hassua että täällä akateemiset miehet kuvataan joiksikin vastustamattomiksi jumalolennoiksi. Muistelkaa millaisia luokan koulussa parhaiten pärjäävät pojat olivat, usein nörtiksi ja tylsiksi miellettyjä joilla ei tyttöjä paljon riittänyt. Yliopistossa on kiistämättä paljon rutisevan kuivia miehiä joita ei naissankaruus kyllä kiinnosta. Suorittajatyypit ovat usein tylsiä.Itse halusin sekä hauskan että älykkään miehen, sellaisen onneksi löysin. Kauhean komea hän ei ole ja olen satavarma että naapuruston naiset ihailevat omia moottoripyöriä rassaavia trendikkäämpiä miehiään eivätkä todella kadehdi akateemista miestäni.

Oikismissi ja kauppishurmuri ovat kyllä harvinaisuuksia, pääosa ihmisistä on aika tavallisia. Akateemisissa naisissa on joitain kiinnostuksen kohteiltaan ja ajatusmaailmaltaan niin erikoisia että he eivät perusperan kanssa yhteen käy. Myös on tavallisia käytännön ihmisiä, he pariutuivat opintojen alkuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Hassua että täällä akateemiset miehet kuvataan joiksikin vastustamattomiksi jumalolennoiksi. Muistelkaa millaisia luokan koulussa parhaiten pärjäävät pojat olivat, usein nörtiksi ja tylsiksi miellettyjä joilla ei tyttöjä paljon riittänyt. Yliopistossa on kiistämättä paljon rutisevan kuivia miehiä joita ei naissankaruus kyllä kiinnosta. Suorittajatyypit ovat usein tylsiä.Itse halusin sekä hauskan että älykkään miehen, sellaisen onneksi löysin. Kauhean komea hän ei ole ja olen satavarma että naapuruston naiset ihailevat omia moottoripyöriä rassaavia trendikkäämpiä miehiään eivätkä todella kadehdi akateemista miestäni.

Oikismissi ja kauppishurmuri ovat kyllä harvinaisuuksia, pääosa ihmisistä on aika tavallisia. Akateemisissa naisissa on joitain kiinnostuksen kohteiltaan ja ajatusmaailmaltaan niin erikoisia että he eivät perusperan kanssa yhteen käy. Myös on tavallisia käytännön ihmisiä, he pariutuivat opintojen alkuvaiheessa.

Miten voit olla miehen kanssa, josta ajattelet jopa itse että "ei ole kauhean komea"? Tyly asenne sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

Yliopistot ovat naisistuneet.

Minulla on vain yksi käyttö miehelle. Enkä siihenkään tarvitse tolvanaa, sillä aivot ovat tärkein sukupuolielin.

On vaikea löytää vertaistani miestä, kieltämättä, mutta ehkä haen oikeista paikoista.

Jos sinkkuuteni niin kovasti aloittajaa häiritsee, ongelma on hänen. Kyllä siihen apu löytyy, varaat vain lääkäriajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemisia, hyviä sinkkunaisia nyt vain on enemmän kuin akateemisia, hyviä, vapaita miehiä.

Ei siinä mitään hypergamiaa tarvita. Osasyynä akateemisten naisten ikisinkkuuteen on päinvastoin akateemisten miesten hypogamia: esim. lääkärimies nai sairaanhoitajanaisen. Toisin päin tapahtuu paljon harvemmin.

Nykynaiset ovat ylipäätään älyllisempiä kuin miehet, jos ovat pitkälle kouluttautuneet. Ei älyllinen, henkinen nainen halua amisjunttia tai muuta yksinkertaista tyyppiä. Eikä semmoista miellyttääkseen halua esittää tyhmää.

Kokemukseni perusteella tämmöiset miehet ovat myös alemmuudentuntoisia, mikä näyttäytyy jopa toisen ammatin/koulutuksen nälvimisenä.

Juuri näin. Mies katsoo naista yksilönä ja laittaa luonteelle enemmän painoarvoa kuin esim. koulutukselle. Siksi lääkärimies voi päätyä yhteen hoitsunaisen kanssa. Nainen pyrkii pitämään kiinni koulutusvaatimuksistaan, ja leimaa siksi kaikki alemman koulutustason miehet jo etukäteen alemmuudentuntoisiksi junteiksi, heille edes mahdollisuutta antamatta. Siksi lääkärinainen ei juuri päädy yhteen duunarimiehen kanssa.

Täällähän toistellaan päivät pääksytysten siitä, että naisen ainoa valtti on nuoruus ja kauneus. Jännästi se tässä keskustelussa unohtui ja yhtäkkiä se onkin luonne ja nainen yksilönä.

:,D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemisia, hyviä sinkkunaisia nyt vain on enemmän kuin akateemisia, hyviä, vapaita miehiä.

Ei siinä mitään hypergamiaa tarvita. Osasyynä akateemisten naisten ikisinkkuuteen on päinvastoin akateemisten miesten hypogamia: esim. lääkärimies nai sairaanhoitajanaisen. Toisin päin tapahtuu paljon harvemmin.

Nykynaiset ovat ylipäätään älyllisempiä kuin miehet, jos ovat pitkälle kouluttautuneet. Ei älyllinen, henkinen nainen halua amisjunttia tai muuta yksinkertaista tyyppiä. Eikä semmoista miellyttääkseen halua esittää tyhmää.

Kokemukseni perusteella tämmöiset miehet ovat myös alemmuudentuntoisia, mikä näyttäytyy jopa toisen ammatin/koulutuksen nälvimisenä.

Juuri näin. Mies katsoo naista yksilönä ja laittaa luonteelle enemmän painoarvoa kuin esim. koulutukselle. Siksi lääkärimies voi päätyä yhteen hoitsunaisen kanssa. Nainen pyrkii pitämään kiinni koulutusvaatimuksistaan, ja leimaa siksi kaikki alemman koulutustason miehet jo etukäteen alemmuudentuntoisiksi junteiksi, heille edes mahdollisuutta antamatta. Siksi lääkärinainen ei juuri päädy yhteen duunarimiehen kanssa.

Täällähän toistellaan päivät pääksytysten siitä, että naisen ainoa valtti on nuoruus ja kauneus. Jännästi se tässä keskustelussa unohtui ja yhtäkkiä se onkin luonne ja nainen yksilönä.

:,D

Todellisuus oudosti muuttuu aina sen mukaan, onko keskustelun lähtökohtana naisten syyttäminen kovista vaatimuksista ja pelottelu sen vuoksi yksin jäämisestä vai naisten pelottelu sillä, että kohta he eivät saa KETÄÄN kun ovat yli 25-vuotiaita, ihan sama vaikka eivät vaatisi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus taitaa olla se, että kouluttamattomat miehet yrittävät saada tasoaan parempia naisia ja lopulta katkeroituvat yksinäisinä, kun eivät saaneet minkäänlaista naista.

Mielestäni koulutus ei välttämättä takaa "parempaa tasoa", mutta kyllä kuvottaa tällaiset ala-aste tasolle jämähtäneet mieslapset, joilta puuttuu kyky pohtia ja keskustella asioista useasta näkökulmasta.

T. Korkeakoulutettu N, yhdessä korkeakoulutetun miehen kanssa.

Tilastojen mukaan akateeminen mies syö terveellisemmin, elää pidempään, äänestää vihreitä, osaa ajatella abstraktilla tasolla, on kiinnostunut kulttuurista. Näin siis tilastojen mukaan, totta kai on poikkeuksia. Mutta minä en ajatellut käydä kaikkia läpi, vaan rajaan treffikumppanit näihin akateemisiin, niin todennäköisyysprosentit ovat paremmin kohdallaan, että löydän sellaisen miehen, joka itseäni eniten miellyttää. Jos joku tästä mielensä pahoittaa, niin oma on ongelmansa.

Suomessa korkeastikoulutetut ovat enimmäkseen naisia, mutta maailma pienenee niin kovaa vauhtia, että olisi hassua pitää rajaus vain Suomessa, kun tulee kuitenkin kerran kuukaudessa käytyä ulkomailla ja täällä pk-seudullakin on melko kansainvälinen ilmapiiri. Omassa tuttavapiirissä on useita kansainvälisiä pariskuntia. Tämä on ihan arkipäivää.

Monesti myös pukeutuvat vähän siistimmin, suhtautuvat asioihin ymmärtäväisemmin ja hahmottavat laajempia kokonaisuuksia. Vrt se raksaäijä joka huutaa että rajat kiinni ja matut v*****n. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Hassua että täällä akateemiset miehet kuvataan joiksikin vastustamattomiksi jumalolennoiksi. Muistelkaa millaisia luokan koulussa parhaiten pärjäävät pojat olivat, usein nörtiksi ja tylsiksi miellettyjä joilla ei tyttöjä paljon riittänyt. Yliopistossa on kiistämättä paljon rutisevan kuivia miehiä joita ei naissankaruus kyllä kiinnosta. Suorittajatyypit ovat usein tylsiä.Itse halusin sekä hauskan että älykkään miehen, sellaisen onneksi löysin. Kauhean komea hän ei ole ja olen satavarma että naapuruston naiset ihailevat omia moottoripyöriä rassaavia trendikkäämpiä miehiään eivätkä todella kadehdi akateemista miestäni.

Oikismissi ja kauppishurmuri ovat kyllä harvinaisuuksia, pääosa ihmisistä on aika tavallisia. Akateemisissa naisissa on joitain kiinnostuksen kohteiltaan ja ajatusmaailmaltaan niin erikoisia että he eivät perusperan kanssa yhteen käy. Myös on tavallisia käytännön ihmisiä, he pariutuivat opintojen alkuvaiheessa.

Kun olen akateemisena naisena tätä ketjua lukenut, niin en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Olen vaan todella onnellinen siitä, että omituisuuksistani ja erikoisuuksistani huolimatta olin ilmeisesti sen verran tavallinen käytännön ihminen, että löysin sen parini fuksivuonna opiskelukaverista. Kaikki kiitos tästä kuuluu kyllä miehelleni, joka tuossa oli se suhdetta eteenpäin vievä voima. Yhdessä olemme kasvaneet keskustellen kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Mutta kaikki tämähän on mahdollista miesasiamiesten mukaan vain koska puolisoni on pitkä, tumma ja komea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemisia, hyviä sinkkunaisia nyt vain on enemmän kuin akateemisia, hyviä, vapaita miehiä.

Ei siinä mitään hypergamiaa tarvita. Osasyynä akateemisten naisten ikisinkkuuteen on päinvastoin akateemisten miesten hypogamia: esim. lääkärimies nai sairaanhoitajanaisen. Toisin päin tapahtuu paljon harvemmin.

Nykynaiset ovat ylipäätään älyllisempiä kuin miehet, jos ovat pitkälle kouluttautuneet. Ei älyllinen, henkinen nainen halua amisjunttia tai muuta yksinkertaista tyyppiä. Eikä semmoista miellyttääkseen halua esittää tyhmää.

Kokemukseni perusteella tämmöiset miehet ovat myös alemmuudentuntoisia, mikä näyttäytyy jopa toisen ammatin/koulutuksen nälvimisenä.

Juuri näin. Mies katsoo naista yksilönä ja laittaa luonteelle enemmän painoarvoa kuin esim. koulutukselle. Siksi lääkärimies voi päätyä yhteen hoitsunaisen kanssa. Nainen pyrkii pitämään kiinni koulutusvaatimuksistaan, ja leimaa siksi kaikki alemman koulutustason miehet jo etukäteen alemmuudentuntoisiksi junteiksi, heille edes mahdollisuutta antamatta. Siksi lääkärinainen ei juuri päädy yhteen duunarimiehen kanssa.

Täällähän toistellaan päivät pääksytysten siitä, että naisen ainoa valtti on nuoruus ja kauneus. Jännästi se tässä keskustelussa unohtui ja yhtäkkiä se onkin luonne ja nainen yksilönä.

:,D

Todellisuus oudosti muuttuu aina sen mukaan, onko keskustelun lähtökohtana naisten syyttäminen kovista vaatimuksista ja pelottelu sen vuoksi yksin jäämisestä vai naisten pelottelu sillä, että kohta he eivät saa KETÄÄN kun ovat yli 25-vuotiaita, ihan sama vaikka eivät vaatisi mitään. 

Ja mielenkiintoista on se, että naisilla ei ole samanlaista tarvetta yrittää hallita ja määrätä miesten elämää. Totta, naiset vastaavat piikikkäästi aloituksiin: "Otin 20 vuotta nuoremman naisen, yli 25 v ämmällä ei tee mitään! Lällällää!!!"

Mutta tämän ns. keskustelun kaltaiset aloitukset loistavat poissaolollaan naisten puolelta. Vain miehet kuvittelevat aivan oikeasti olevansa naista itseään pätevämpiä valitsemaan kumppanin naiselle.

Ehdoton suosikkini palstan miesten kommenteista oli, kun eräs mies kitisi katkerana: "Naisten pitää aina pitää kiinni siitä millainen mies heidän itsensä mielestä on paras eivätkä suostu edes harkitsemaan että joku muu voisi olla oikeassa." Ja tuo mies oli ihan tosissaan. Hän ei oikeasti nähnyt tuossa kommentissa mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.

En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on?  Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.

En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on?  Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran. 

Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.

En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on?  Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran. 

Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin. 

Annoin alapeukun siksi, että lapsellinen jankkaamisesi käy hermoille. -eri

Vierailija kirjoitti:

Yliopistot ovat naisistuneet.

Joskus aikoinaan yliopistoissa oli pelkästään miehiä. Silti he pariutuivat naisten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene". 

Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.

Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on? 

Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli  16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.

Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut. 

Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.

No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat. 

Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta. 

Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin. 

Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.

En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on?  Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran. 

Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin. 

Annoin alapeukun siksi, että lapsellinen jankkaamisesi käy hermoille. -eri

Ai. Eri näkemykset ja kyseenalaistaminen käykin hermoille. Minä luulin, että täällä nautitaan keskusteluista, joissa voidaan tuoda esiin erilaisia näkemyksiä ja perustella niitä omia. Minä olen perustellut tuossa nyt ummet ja lammet omaa näkemystäni, mutta minulle esitetyt perustelut ovat "et ymmärrä mitään", "olet lapsellinen", "olen historian maisteri" ja "kato keksin kainalopierut". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemisia, hyviä sinkkunaisia nyt vain on enemmän kuin akateemisia, hyviä, vapaita miehiä.

Ei siinä mitään hypergamiaa tarvita. Osasyynä akateemisten naisten ikisinkkuuteen on päinvastoin akateemisten miesten hypogamia: esim. lääkärimies nai sairaanhoitajanaisen. Toisin päin tapahtuu paljon harvemmin.

Nykynaiset ovat ylipäätään älyllisempiä kuin miehet, jos ovat pitkälle kouluttautuneet. Ei älyllinen, henkinen nainen halua amisjunttia tai muuta yksinkertaista tyyppiä. Eikä semmoista miellyttääkseen halua esittää tyhmää.

Kokemukseni perusteella tämmöiset miehet ovat myös alemmuudentuntoisia, mikä näyttäytyy jopa toisen ammatin/koulutuksen nälvimisenä.

Juuri näin. Mies katsoo naista yksilönä ja laittaa luonteelle enemmän painoarvoa kuin esim. koulutukselle. Siksi lääkärimies voi päätyä yhteen hoitsunaisen kanssa. Nainen pyrkii pitämään kiinni koulutusvaatimuksistaan, ja leimaa siksi kaikki alemman koulutustason miehet jo etukäteen alemmuudentuntoisiksi junteiksi, heille edes mahdollisuutta antamatta. Siksi lääkärinainen ei juuri päädy yhteen duunarimiehen kanssa.

Täällähän toistellaan päivät pääksytysten siitä, että naisen ainoa valtti on nuoruus ja kauneus. Jännästi se tässä keskustelussa unohtui ja yhtäkkiä se onkin luonne ja nainen yksilönä.

:,D

Todellisuus oudosti muuttuu aina sen mukaan, onko keskustelun lähtökohtana naisten syyttäminen kovista vaatimuksista ja pelottelu sen vuoksi yksin jäämisestä vai naisten pelottelu sillä, että kohta he eivät saa KETÄÄN kun ovat yli 25-vuotiaita, ihan sama vaikka eivät vaatisi mitään. 

Ja mielenkiintoista on se, että naisilla ei ole samanlaista tarvetta yrittää hallita ja määrätä miesten elämää. Totta, naiset vastaavat piikikkäästi aloituksiin: "Otin 20 vuotta nuoremman naisen, yli 25 v ämmällä ei tee mitään! Lällällää!!!"

Mutta tämän ns. keskustelun kaltaiset aloitukset loistavat poissaolollaan naisten puolelta. Vain miehet kuvittelevat aivan oikeasti olevansa naista itseään pätevämpiä valitsemaan kumppanin naiselle.

Ehdoton suosikkini palstan miesten kommenteista oli, kun eräs mies kitisi katkerana: "Naisten pitää aina pitää kiinni siitä millainen mies heidän itsensä mielestä on paras eivätkä suostu edes harkitsemaan että joku muu voisi olla oikeassa." Ja tuo mies oli ihan tosissaan. Hän ei oikeasti nähnyt tuossa kommentissa mitään vikaa.

Joo, parisuhdehan ei ole mitenkään ihmisen omaksi iloksi vaan siihen ryhdytään siksi, että joku loogisesti perustelee, miksi hänen mielestään asia olisi ok, vaikka kumppaniehdokas olisi eri mieltä.

Noin pihalla olevan ihmisen kanssa kuin tuo esimerkki ei ole mielekästä edes keskustella. Ihmisyyden perusasiatkaan eivät ole hallussa niin aika vaikea puhua suhteista.