Jos eroamme, mies ei aio tavata meitä enää koskaan.

Joo, on tuollaisia miehiä. Itselläkin kokemus, että jos minulla oli jakaus väärällä puolella tai olin autossa käyttänyt ilmastointia, tuli sellainen raivokohtaus että lapset juoksi pää alhaalla piiloihin.

Painajaisessa ei tarvitse elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. En siis ole uhkaillut erolla, vaan ottanut sen vain puheissani esiin yhtenä vaihtoehtona kun tuntuu etteivät asiat parane. Minusta lasten ei tarvitse kuunnella kotona vähän väliä äidille huutamista ja nimittelyä, ihan todellakin mitättömistä aiheista. Tuskin mieskään onnellinen on.

Minua ei kiinnosta toiset miehet. Lapsiin liittyen tarkoitin, että halutessaan mies voisi puolestani nähdä lapsia vaikka joka päivä, jos päätyisimme olemaan erillään. Miehelle ihan ensimmäinen ajatus oli, ettei siinä tapauksessa aio nähdä koskaan ja siinä se. Sitä ihmettelen.

Mitä tämä tarkoittaa, että "asiat" eivät parane? Sitäkö että miehesi ei tee ja ole niin kuin sinä haluat?  Ethän sinäkään ole ja tee kuten hän haluaa, koska "joutuu" sinulle korottamaan ääntään ja haukkumaan?

Parasta sinun olisi päättää mitä itse haluat elämältäsi, ja kertoa se miehelle. Kokeilu sinne ja tänne ei varmaankaan tuota tulosta missään vaiheessa. Jos et ole tällainen, ja kommunikoi minua miellyttävällä tavalla, niin haluan eron? Sinähän voit itse sanoa hänelle että jos ei haukkuminen lopu, niin haluat eron. Että et siedä enää haukkumista etkä huutamista. Että jos miehesi haluaa yhdessä olla, niin lopettaa huutamisen ja haukkumisen. 

Samalla voisi tutkiskella sitäkin että miksi mies kokee tarvetta huutaa ja haukkua. Ettei vaan johdu 24/7 jatkuvasta henkisestä piinaamisesta ja mies sitten nostaa kätensä pystyyn ja alkaa räyhätä kun ei enää muuta keksi.

Olet siis varmistelemassa miehestä lastenhoitajaa jotta pääset itse radalle. Jos olet noin kaksinaamainen ei ihme että mies hermostuu.

Ehkä ajattelet niin että mies on tehtävänsä tehnyt. Haluamasi pari muksua ja on aika siirtyä eteenpäin yh:ksi ja mies maksaa elatusmaksut.

Ajattelet että olet ikäänkuin tehnyt oman osasi luonnon kiertokulussa.

Täältä vielä haet synninpäästön kaltaisiltasi, "kyllä minä mutta kun mies".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. En siis ole uhkaillut erolla, vaan ottanut sen vain puheissani esiin yhtenä vaihtoehtona kun tuntuu etteivät asiat parane. Minusta lasten ei tarvitse kuunnella kotona vähän väliä äidille huutamista ja nimittelyä, ihan todellakin mitättömistä aiheista. Tuskin mieskään onnellinen on.

Minua ei kiinnosta toiset miehet. Lapsiin liittyen tarkoitin, että halutessaan mies voisi puolestani nähdä lapsia vaikka joka päivä, jos päätyisimme olemaan erillään. Miehelle ihan ensimmäinen ajatus oli, ettei siinä tapauksessa aio nähdä koskaan ja siinä se. Sitä ihmettelen.

Mitä tämä tarkoittaa, että "asiat" eivät parane? Sitäkö että miehesi ei tee ja ole niin kuin sinä haluat?  Ethän sinäkään ole ja tee kuten hän haluaa, koska "joutuu" sinulle korottamaan ääntään ja haukkumaan?

Parasta sinun olisi päättää mitä itse haluat elämältäsi, ja kertoa se miehelle. Kokeilu sinne ja tänne ei varmaankaan tuota tulosta missään vaiheessa. Jos et ole tällainen, ja kommunikoi minua miellyttävällä tavalla, niin haluan eron? Sinähän voit itse sanoa hänelle että jos ei haukkuminen lopu, niin haluat eron. Että et siedä enää haukkumista etkä huutamista. Että jos miehesi haluaa yhdessä olla, niin lopettaa huutamisen ja haukkumisen. 

Vai että täytyy ihan huutaa ja haukkua kun toinen ei tottele. Rääytkö itse esimerkiksi kollegoillesi töissä jos tulee erimielisyyksiä?

Huutaminen, haukkuminen ja karjuminen on luonteen heikkoutta eikä mitään muuta.

Ap kirjoitti että on tuonut jo asiat, jotka häntä vaivaavat, miehen tietoon. Mies lupasi että asioihin tulee muutos, mutta lupausta ei pidetty ja nyt ap miettii eroa. Tekisin itse ihan samoin, kuka jaksaa katsoa eläimellistä rääkymistä kotonaan, jos lapsetkin pelkäävät.

Ap ota asia uudelleen rauhallisesti puheeksi nyt kun mies on ensireaktion jälkeen asiaa käsitellyt, vastaanotto voi jo olla erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. En siis ole uhkaillut erolla, vaan ottanut sen vain puheissani esiin yhtenä vaihtoehtona kun tuntuu etteivät asiat parane. Minusta lasten ei tarvitse kuunnella kotona vähän väliä äidille huutamista ja nimittelyä, ihan todellakin mitättömistä aiheista. Tuskin mieskään onnellinen on.

Minua ei kiinnosta toiset miehet. Lapsiin liittyen tarkoitin, että halutessaan mies voisi puolestani nähdä lapsia vaikka joka päivä, jos päätyisimme olemaan erillään. Miehelle ihan ensimmäinen ajatus oli, ettei siinä tapauksessa aio nähdä koskaan ja siinä se. Sitä ihmettelen.

Mitä tämä tarkoittaa, että "asiat" eivät parane? Sitäkö että miehesi ei tee ja ole niin kuin sinä haluat?  Ethän sinäkään ole ja tee kuten hän haluaa, koska "joutuu" sinulle korottamaan ääntään ja haukkumaan?

Parasta sinun olisi päättää mitä itse haluat elämältäsi, ja kertoa se miehelle. Kokeilu sinne ja tänne ei varmaankaan tuota tulosta missään vaiheessa. Jos et ole tällainen, ja kommunikoi minua miellyttävällä tavalla, niin haluan eron? Sinähän voit itse sanoa hänelle että jos ei haukkuminen lopu, niin haluat eron. Että et siedä enää haukkumista etkä huutamista. Että jos miehesi haluaa yhdessä olla, niin lopettaa huutamisen ja haukkumisen. 

Hän on monet kerrat luvannut lopettaa. Hän huutaa minulle vaikka tällaisista asioista: Ruokana on keittoa. Hän itse läikyttää sitä vähän housuilleen. Se on minun syy, koska olen tehnyt sitä v***n keittoa.

Mies ajoi autolla pienen kolarin. Se oli minun syytäni, koska en ollut käynyt kaupassa vaan hän lähti sinne. Jos olisin käynyt kaupassa, hän ei olisi ajanut kolaria eli tämäkin oli minun syy eikä suinkaan se, ettei hän itse katsonut miten ajaa.

Siis kaikkea tuollaista ihan älytöntä, ainakin minun mielestä älytöntä. Tapahtuupa hänelle mitä vaan pientä tai isoa, niin se on jonkun mutkan kautta aina jonkun muun, lähinnä minun syy.

Ap

Jos miehellä on kiintymyssuhdeongelmia, tuo huuto ja kiukkku on oire. Siitä on mahdollista päästä yli, jos vastapuoli on turvallinen. Ap:n ankaruus ja erouhkaus pahentavat oireita, koska lisäävät miehen tunnevajetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. En siis ole uhkaillut erolla, vaan ottanut sen vain puheissani esiin yhtenä vaihtoehtona kun tuntuu etteivät asiat parane. Minusta lasten ei tarvitse kuunnella kotona vähän väliä äidille huutamista ja nimittelyä, ihan todellakin mitättömistä aiheista. Tuskin mieskään onnellinen on.

Minua ei kiinnosta toiset miehet. Lapsiin liittyen tarkoitin, että halutessaan mies voisi puolestani nähdä lapsia vaikka joka päivä, jos päätyisimme olemaan erillään. Miehelle ihan ensimmäinen ajatus oli, ettei siinä tapauksessa aio nähdä koskaan ja siinä se. Sitä ihmettelen.

Mitä tämä tarkoittaa, että "asiat" eivät parane? Sitäkö että miehesi ei tee ja ole niin kuin sinä haluat?  Ethän sinäkään ole ja tee kuten hän haluaa, koska "joutuu" sinulle korottamaan ääntään ja haukkumaan?

Parasta sinun olisi päättää mitä itse haluat elämältäsi, ja kertoa se miehelle. Kokeilu sinne ja tänne ei varmaankaan tuota tulosta missään vaiheessa. Jos et ole tällainen, ja kommunikoi minua miellyttävällä tavalla, niin haluan eron? Sinähän voit itse sanoa hänelle että jos ei haukkuminen lopu, niin haluat eron. Että et siedä enää haukkumista etkä huutamista. Että jos miehesi haluaa yhdessä olla, niin lopettaa huutamisen ja haukkumisen. 

Hän on monet kerrat luvannut lopettaa. Hän huutaa minulle vaikka tällaisista asioista: Ruokana on keittoa. Hän itse läikyttää sitä vähän housuilleen. Se on minun syy, koska olen tehnyt sitä v***n keittoa.

Mies ajoi autolla pienen kolarin. Se oli minun syytäni, koska en ollut käynyt kaupassa vaan hän lähti sinne. Jos olisin käynyt kaupassa, hän ei olisi ajanut kolaria eli tämäkin oli minun syy eikä suinkaan se, ettei hän itse katsonut miten ajaa.

Siis kaikkea tuollaista ihan älytöntä, ainakin minun mielestä älytöntä. Tapahtuupa hänelle mitä vaan pientä tai isoa, niin se on jonkun mutkan kautta aina jonkun muun, lähinnä minun syy.

Ap

Eli miehesi on persoonallisuushäiriöinen. Ei tuohon mitkään muuttumislupaukset auta, vaan ero pystyyn samantien. Kärsit aivan turhaan tuollaista kohtelua, eikä mies muutu, kun ei itse halua. LApset ja nyssykät mukaan ja menoksi uuteen elämään. Tavatkoon lapsia jos tahtoo, mutta sinä ansaitset varmasti parempaa. LApset eivät voi isäänsä valita, mutta sinä voit miehesi. Joutavasta huutaminen olisi sitä että olet laittanut hänen housunsa äärään kaappiin. Tuo on jo sairasta huutamista. Sinun olisi hyvä erottaa nämä ennen kuin kunnon perhehelevetti on valmis.

Miehelläni ei ole koskaan ollut itsellään isää, niin olen laittanut paljon sen piikkiin.

Olemme olleet yhdessä melko pitkään, ja olen yrittänyt häntä ymmärtää ja kannustaa. Toki minussakin vikoja on aivan varmasti, mutta en silti ole mielestäni ansainnut tätä mitä nyt saan osakseni. Tuntuu että pahenee vain.

Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa? Lähinnä mietin, että miten puhuisin lapsille. "Isä nyt vaan on tuollainen" tuntuu kovin laimealta. Olen toki kertonut, ettei ole mitään pelättävää. Silti kouluikäinen on aina omassa huoneessaan ovi kiinni, kunisä on kotona, vaikka olisi rauhallistakin. Kun olemme keskenään, hän on minun ja sisarusten kanssa jotain puuhailemassa. Tämä minua erityisesti huolettaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis suuria kommunikointivaikeuksia, jotka eivät pyhistä lupauksista ja yrityksistä huolimatta ole korjautuneet.

Minä luulen, että miehellä lopulta on vain huono itsetunto mutta sitähän hän ei näytä. Hän hermostuessaan (minulle, aivan tyhjästä ja usein) sanoo todella tarpeettoman rumasti, huutaa helposti, paiskoo tavaroita. Että koko maailma nyt huomaisi että häntä ärsyttää ja syy olen minä.

Minusta tuollainen on vain lapsellista ja antaa lapsillemme todella huonoa esimerkkiä. Ei silti lopeta käytöstään, vaikka mahdollisuuksia olen antanut.

Osaa olla myös rakastava ja ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei vaan tajua, että lapsia nuo jutut oikeasti pelottavat. Minua ei enää yhtään.

Ap

Ap. Mies on jo nyt väkivaltainen. Huutaminen ja solvaaminen kuten myös tuo eroa koskeva uhkailu on henkistä väkivaltaa. Tavaroiden paiskominen on symbolista väkivaltaa, askel lähemmäksi fyysistä väkivaltaa. Lapsesi asuvat nyt siis väkivaltaisessa kodissa. He luultavasti tuntevat olonsa turvattomiksi. Sinun pitää erota jo pelkästään heidän vuokseen. Soita Naisten linjalle ja kysele neuvoja ja kerro tilanteestanne, niin saat ulkopuolista perspektiiviä.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni ei ole koskaan ollut itsellään isää, niin olen laittanut paljon sen piikkiin.

Olemme olleet yhdessä melko pitkään, ja olen yrittänyt häntä ymmärtää ja kannustaa. Toki minussakin vikoja on aivan varmasti, mutta en silti ole mielestäni ansainnut tätä mitä nyt saan osakseni. Tuntuu että pahenee vain.

Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa? Lähinnä mietin, että miten puhuisin lapsille. "Isä nyt vaan on tuollainen" tuntuu kovin laimealta. Olen toki kertonut, ettei ole mitään pelättävää. Silti kouluikäinen on aina omassa huoneessaan ovi kiinni, kunisä on kotona, vaikka olisi rauhallistakin. Kun olemme keskenään, hän on minun ja sisarusten kanssa jotain puuhailemassa. Tämä minua erityisesti huolettaa.

Eli siellä on jo trauma kehittynyt. Ainoa oikea ratkaisu olisi nyt luoda turvallinen ympäristö lapsille ja tiedät mitä se tarkoittaa.

Olet elänyt miehen kanssa niin kauan, ettet ole tajunnut hänen olevan väkivaltainen. Googlaa heti tänään * henkistä väkivaltaa ja * kontrolloivaa miestä. Saattaa olla, että löydät jotain tuttua myös * narsistisesta miehedtä, heillähän muuten tyypillisesti ei ole ollut lapsuudessa isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meitä". Miten niin miehen pitäisi tavata "teitä"? Miehen pitää tavata vain lapsiaan, sinua ei.

Tähän kiinnitin minäkin huomion. Miksi sitä exää pitäisi eron jälkeen nähdä jos ei halua? Lapset on sitten asia erikseen.

Minä olen kyllä sitä mieltä, että eron jälkeen pitää asiallisissa väleissä osata aikuisten olla, kun on lapsia.

Ja kun ei ole kyse pettämisestä, väkivallasta tai muusta sellaisesta. Siitä vaan, ettei yhdessä olo tee meille enää hyvää kummallekaan.

Ap

Niin, SINÄ olet sitä mieltä, mutta miehesi on mitä ilmeisimmin toista mieltä. Miksi hänen pitäisi mennä alistua sinun vaatimuksiisi, jos sinä kerran haluat erota? Ei kaikki halua pysyä eron jälkeen kavereina ja heillä on siihen oikeus. Lasten tapaamiset pystyy hoitamaan muutoinkin.

Vierailija kirjoitti:

Olet elänyt miehen kanssa niin kauan, ettet ole tajunnut hänen olevan väkivaltainen. Googlaa heti tänään * henkistä väkivaltaa ja * kontrolloivaa miestä. Saattaa olla, että löydät jotain tuttua myös * narsistisesta miehedtä, heillähän muuten tyypillisesti ei ole ollut lapsuudessa isää.

Eiköhän ap:llakin ole peiliin katsomisen paikka. Nyt hän vaatii, että miehen pitäisi välittömästi eroaikeista kuullessaan olla valmis leikkimään parasta kaveria. Ap unelmoi, että nähdään päivittäin perheenä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, paitsi että äiti on ottanut isistä eron ja isi potkaistu pihalle. Tuo on täysin kohtuuton vaatimus eikä sitä esitä ihminen jolla on normaali kunnioitus toisen tunteita ja rajoja kohtaan. Vaikea uskoa, että tämä tapaus on tuon välinpitämättömän ja manipuloivan taipumuksen ainoa ilmenemismuoto, vaan eiköhän tätä samaa kumppanin mitätöintiä ole esiintynyt pitkin avioliittoa. Mikään ei toki ole riittävä puolustus huutamiselle ja kiroilulle, mutta kyllä tuo sille haiskahtaa, että henkinen väkivalta on ihan molemminpuolista tuossa suhteessa.

Hankkiutukaa pariterapiaan. Tuskin keskenänne pystytte asioitanne selvittämään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis suuria kommunikointivaikeuksia, jotka eivät pyhistä lupauksista ja yrityksistä huolimatta ole korjautuneet.

Minä luulen, että miehellä lopulta on vain huono itsetunto mutta sitähän hän ei näytä. Hän hermostuessaan (minulle, aivan tyhjästä ja usein) sanoo todella tarpeettoman rumasti, huutaa helposti, paiskoo tavaroita. Että koko maailma nyt huomaisi että häntä ärsyttää ja syy olen minä.

Minusta tuollainen on vain lapsellista ja antaa lapsillemme todella huonoa esimerkkiä. Ei silti lopeta käytöstään, vaikka mahdollisuuksia olen antanut.

Osaa olla myös rakastava ja ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei vaan tajua, että lapsia nuo jutut oikeasti pelottavat. Minua ei enää yhtään.

Ap

Kuulostaa ihan vaimoltani. Vuosia mitättömien pikkuriitojen yhteydessä uhkasi aina erolla. Sitten kun kyllästyin kaikkeen ja sanoin että erotaan vaan, alkoi ihan päinvastainen käytös: eropuheisiini vastattiin uhkailuilla lakimiehillä ja että ei aio enää ikinä tavata minua jos eroan. Itsellenikin moinen käytös on vierasta ja en pysty ymmärtämään sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis suuria kommunikointivaikeuksia, jotka eivät pyhistä lupauksista ja yrityksistä huolimatta ole korjautuneet.

Minä luulen, että miehellä lopulta on vain huono itsetunto mutta sitähän hän ei näytä. Hän hermostuessaan (minulle, aivan tyhjästä ja usein) sanoo todella tarpeettoman rumasti, huutaa helposti, paiskoo tavaroita. Että koko maailma nyt huomaisi että häntä ärsyttää ja syy olen minä.

Minusta tuollainen on vain lapsellista ja antaa lapsillemme todella huonoa esimerkkiä. Ei silti lopeta käytöstään, vaikka mahdollisuuksia olen antanut.

Osaa olla myös rakastava ja ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei vaan tajua, että lapsia nuo jutut oikeasti pelottavat. Minua ei enää yhtään.

Ap

Kuulostaa ihan vaimoltani. Vuosia mitättömien pikkuriitojen yhteydessä uhkasi aina erolla. Sitten kun kyllästyin kaikkeen ja sanoin että erotaan vaan, alkoi ihan päinvastainen käytös: eropuheisiini vastattiin uhkailuilla lakimiehillä ja että ei aio enää ikinä tavata minua jos eroan. Itsellenikin moinen käytös on vierasta ja en pysty ymmärtämään sitä. 

Tutulta kuulostaa. Meilläkin mies on vuosien mittaan monesti heittänyt että "minä lähden" ilman mitään aikomusta toteuttaa sitä. Joskus ollut yön pois ihan minulle kostaakseen. Sitten vielä ikään kuin rankaisee minua siten, että heittäytyy täysin passiiviseksi vaan jättää esim. lasten hoidon, harrastuksiin kuskailut ja kotityöt minulle. Ei vaan tee.

Nyt sitten kun minä ensimmäistä kertaa otin asian esiin, että ehkä todella olisimme onnellisempia erillään niin nyt minä olen se paha ihminen joka "haluaa erota".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on siis suuria kommunikointivaikeuksia, jotka eivät pyhistä lupauksista ja yrityksistä huolimatta ole korjautuneet.

Minä luulen, että miehellä lopulta on vain huono itsetunto mutta sitähän hän ei näytä. Hän hermostuessaan (minulle, aivan tyhjästä ja usein) sanoo todella tarpeettoman rumasti, huutaa helposti, paiskoo tavaroita. Että koko maailma nyt huomaisi että häntä ärsyttää ja syy olen minä.

Minusta tuollainen on vain lapsellista ja antaa lapsillemme todella huonoa esimerkkiä. Ei silti lopeta käytöstään, vaikka mahdollisuuksia olen antanut.

Osaa olla myös rakastava ja ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei vaan tajua, että lapsia nuo jutut oikeasti pelottavat. Minua ei enää yhtään.

Ap

Kuulostaa ihan vaimoltani. Vuosia mitättömien pikkuriitojen yhteydessä uhkasi aina erolla. Sitten kun kyllästyin kaikkeen ja sanoin että erotaan vaan, alkoi ihan päinvastainen käytös: eropuheisiini vastattiin uhkailuilla lakimiehillä ja että ei aio enää ikinä tavata minua jos eroan. Itsellenikin moinen käytös on vierasta ja en pysty ymmärtämään sitä. 

Oletteko vielä yhdessä vai erositteko?

Mun ex ja lasten isä teki juuri noin, katosi kuin tuhka tuuleen myös lastensa elämästä eron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni ei ole koskaan ollut itsellään isää, niin olen laittanut paljon sen piikkiin.

Olemme olleet yhdessä melko pitkään, ja olen yrittänyt häntä ymmärtää ja kannustaa. Toki minussakin vikoja on aivan varmasti, mutta en silti ole mielestäni ansainnut tätä mitä nyt saan osakseni. Tuntuu että pahenee vain.

Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa? Lähinnä mietin, että miten puhuisin lapsille. "Isä nyt vaan on tuollainen" tuntuu kovin laimealta. Olen toki kertonut, ettei ole mitään pelättävää. Silti kouluikäinen on aina omassa huoneessaan ovi kiinni, kunisä on kotona, vaikka olisi rauhallistakin. Kun olemme keskenään, hän on minun ja sisarusten kanssa jotain puuhailemassa. Tämä minua erityisesti huolettaa.

Diipadaapaa taas oikein reippaalla naismitalla. Sitä ollaan niin uhrautuvasia ja uhreja ja yritetään ymmärtää. Älä yritä. Tunustit jo aloitusviestissä että sinä haluat erota ja miesvastsis siihen että lähtekää sitten ja takaisintulemista ei ole.

Ei irtoa sympatioita moisesta pelleilystä ja yrityksistä syyllistää miestä omasta ahneudestasi.

Lähde vaan, säälin vain miestä joka tuhlasi elämästään monta vuotta moiseen korppikotkaan.