Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos eroamme, mies ei aio tavata meitä enää koskaan.
21.01.2018 |
Tässä on avioliitto ollut alamäessä jo kauan, välimme ovat välillä todella tulehtuneet. Olen nyt ottanut puheeksi, että mitä jos vain eroaisimme. Että ehkä pystyisimme elämään paremmin sovussa eri kattojen alla ja miettimään tahoillamme mitä jatkossa haluamme tehdä.
Miehen reaktio yllätti. Ilmoitti että ei käy missään tapauksessa. Jos ero tulee niin se on kerrasta selvä eikä aio tavata enää koskaan. Meillä siis on lapsiakin ja heidän vuokseen tätä eroa mietinkin. Itse ajattelin, että voisi minun puolestani käydä vaikka joka päivä lasten luona, kunhan ei asuttaisi yhdessä.
Todella olen rakastanut häntä ja rakastan yhä. Emme vaan sovi yhteen.
Mikä se tuollainen vastaus on? Pelkkä paniikkireaktio vai voiko ollakin oikeasti noin tunteeton ja välinpitämätön?
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos pitkistä vastauksistasi näihin tunteiden hallintaan juuri tätä varmaan tarkoitan.
Mieheni todella käyttäytyy välillä kuin uhmaikäinen lapsi. Ihan oikeasti.
Jos vaikka lapset ovat syöneet jonkun pullapitkon loput, niin mies huutaa minulle siitä kun hänelle ei ole jätetty.
Näin sekä minä saan huudot, että lapset kuulevat. Eivät uskalla tehdä juuri mitään varmistamatta minulta.
Minä olen sellainen rauhallinen, keskusteleva persoona. Ehkä vähän introvertti.
Usein tuntuu, ettei mieheni kertakaikkiaan siedä minua.Minua on syytelty, että olen kohtuuton. Yritän vielä vähän avata tätä juttua.
Mies on uhannut minua erolla useita, varmaan kymmeniä kertoja. Ja itse lähtenyt ovet paukkuen kotoa, ollut yötä pois. Viimeisillä kerroilla en ole ottanut mitään yhteyttä, en ole kysellyt missä on tai muutakaan. Sitä hän nimittäin odottaa. On kuitenkin tullut aina seuraavana päivänä kotiin muttei koskaan ole pyytänyt anteeksi. Ei osaa sellaista. Ainoa selitys on että "meni hermo" ja asiasta ei sitten enää puhuta.
Nyt jälleen kerran kuulin olevani hullu ja hoidon tarpeessa. Sanoin vaan, että olkoon niiin ja ehkä sitten voi olla parempi asua erillään kuten hän itse on lukemattomat kerrat uhannut.
Meillä on lähipiirissä erittäin katkera huoltajuusriita ja siihen viitaten sanoin etten ole sellainen.
Hän vastasi, että ei ikinä aio nähdä meistä ketäänMiehesi on pahemmassa jamassa kuin mitä itse olen, mutta minä ehkä tiedän, miltä hänestä tuntuu. Hän rakastaa sinua ja siksi hän palaa luoksesi, toivoen, että te jotenkin saisitte asiat toimimaan. Hänen on kuitenkin pakko paeta, koska tilanne vaan käy yli. Itse olen nopeampi luovuttamaan ja todella lähden lopullisesti. Hän kuitenkin jaksaa toivoa sinulta edelleen.
Ei hän tarvitse mitään älyllistä keskustelua siitä, että hän on väärässä. Hän todennäköisesti tietää sen itsekin. Hän tarvitsee rakkautta. Ihan niin kuin juuri se pieni lapsi raivonpuuskassa.
Minusta teidän pitäisi selvittää kaksi asiaa ja vain jos molemmat täyttyvät, on mitään edellytyksiä jatkaa:
- haluaako mies tehdä ongelmalle jotain eli muutosta vallitsevaan tilanteeseen ja omaan käytökseensä
- onko sinulla valmiuksia muuttaa toimintatapaasi ja asennettasi, jos se auttaisi miestä pääsemään yli lukostaan
Minä olisin edelleen valmis ihan kaikkeen. Mutta miehen mielestä hänen käytöksensä on ihan normaalia.
Emme me kuitenkaan voi lasten kanssa näkymättöminä hiipiä omassa kodissamme välttääksemme ärsyttämästä häntä.Vaikkette osa uskokaan, olen todellakin harrastanut paljon itsetutkiskelua, olen käynyt psykologin juttusilla ja olen pyrkinyt muuttamaan omaa käytöstäni myös. Mutta se ei tunnu riittävän. Välillä olen hyvin uupunut.
Ap
Joo siis eihän tuosta valitettavasti ole mitään apua, jos ensimmäinen kohta, joka koskee miestä, ei täyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Miksi vedit asiaan nainen sitä, nainen tätä, mies tajuaa, nainen kuvittelee että saa päättää jne? Eivät nuo sukupuoliroolit olleet tässä nyt se oleellinen asia.
En ymmärrä kummaltakaan sukupuolelta lastensa hylkäämistä. Tottakai se lapsi tilanteeseen aikaa myöten tottuu, mutta ei mielestäni voi puhua, että hylkääminen tuntuu lapsesta helpommalta kuin vanhempi ero niin, että tapaavat molempia vanhempiaan myös sen eron jälkeen. Se, että sinusta se tuntui helpommalta, ei tarkoita sitä lapselle, koska lapsen kehitys on vielä kesken eikä se osaa ajatella asiaa samalla tavalla kylmän viileästi.
Ja itsekin olen eroperheestä, jäin asumaan isäni luo vanhempien eron jälkeen ja kyllä voin sanoa, että äidin lopullinen lähtö (tai miksei isänkin, jos olisin äidin luo muuttanut) olisi ollut monta kertaa kurjempaa kuin se, että molemmat vanhemmat olivat edelleen elämässäni mukana, asuivat vain eri osoitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on avioliitto ollut alamäessä jo kauan, välimme ovat välillä todella tulehtuneet. Olen nyt ottanut puheeksi, että mitä jos vain eroaisimme. Että ehkä pystyisimme elämään paremmin sovussa eri kattojen alla ja miettimään tahoillamme mitä jatkossa haluamme tehdä.
Miehen reaktio yllätti. Ilmoitti että ei käy missään tapauksessa. Jos ero tulee niin se on kerrasta selvä eikä aio tavata enää koskaan. Meillä siis on lapsiakin ja heidän vuokseen tätä eroa mietinkin. Itse ajattelin, että voisi minun puolestani käydä vaikka joka päivä lasten luona, kunhan ei asuttaisi yhdessä.
Todella olen rakastanut häntä ja rakastan yhä. Emme vaan sovi yhteen.Mikä se tuollainen vastaus on? Pelkkä paniikkireaktio vai voiko ollakin oikeasti noin tunteeton ja välinpitämätön?
Henkisesti uhmaikäinen pikkumies joka kostaa jos joutuu luopumaan jostain vaikkei itse haluaisi sillä enää leikkiä.
Eikö se käppänä käsitä, että LAPSILLA ON OIKEUS ISÄÄNSÄ?
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että toki miehessäni on paljon ihania, hyviä, rakastavia puoliakin. Enhän minä muuten hänen kanssaan olisikaan ollut näin kauan.
Hänellä ei vaan ole mitään kykyä käsitellä minkäänlaista pettymystä. Ei pienintäkään. Hänellä on ikään kuin sellainen pimeä puoli, joka tulee esiin kun joku pienikin asia ärsyttää. En tiedä mistä se johtuu, isättömyydestä vai muusta, ja ikävintä on kun mies ei itse pidä reaktioitaan mitenkään sopimattomina.
Parisuhdeterapiaan hän ei koe tarvetta.Hänellä on myös kumma tapa olla sanomatta suoraan ja rakentavasti, jos joku on hänen mielestään huonosti. Minun ja meidän pitäisi arvata se kaikista kiertoilmaisuista. Tästä esimerkkinä eräs keskustelu
Mies: Pitää lähteä ostamaan ruuveja
Minä: Ai jaa, mihin tarvitset?
Mies: Pitää saada naulakko seinään
Minä: Okei, mikä naulakko?
Mies: No pitää hommata joku naulakko (tässä vaiheessa tajusin, ettei kyseessä olekaan mikään hyväntahtoinen keskustelu)
Minä: Aa, onhan meillä naulakkoja
Mies: Vitut tuohon mitään mahdu!
Minä: Eli yritätkö sanoa, että tuohon naulakkoon on kertynyt sinusta liikaa vaatetta?
Mies: Oho, älysitEli tällaista ihmeellistä. Lapsiperheessä nyt on vaatetta. Mutta siis ei voi sanoa esimerkiksi, että onpas lapset läjänneet vaatetta tuonne vaan tuollaisen ihme kierrättelyn kautta pitää koettaa arvata mikä milloinkin on pielessä. Aika raskasta.
Ap
Kuulostaa tutulta.
Minäkin tein tuollaista vuosikausia ystäville ja läheisille, ennen kuin "heräsin tiedostamaan" ja huomasin sitten omalta osaltani tämän yhteyden tunteiden ja oman oloni ja vastuunoton välillä. Noloa, mutta ei mikään ihme, kun on tuuliajolla ja potee "huijarisyndroomaa" (eli sitä, että luulee ihmisten näkevän vain sen itse rakentamansa ulkokuoren ja pelkää, että joku näkee sen, että on oikeasti huono ja surkea- pitää itseään huijarina eikä usko sisäisen maailman ja ulkoisen olemuksensa/käytöksen olevan linjassa).
Olen alkanut sanoittaa mieheni tunteita, joka on ollut omiaan ärsyttämään häntä - mutta pikkuhiljaa myös sitten avaamaan tilannetta, kun olen jaksanut rauhallisesti ottaa hänen tunteensa vastaan ja vastata rauhallisesti takaisin.
Olen pyrkinyt vakuuttamaan, että rakkauteni häntä kohtaan ei vähene, vaikka hän kiukuttelee ja vaikka hän onkin niiden puolustusmekanismiensa orja. Olen sanonut, että odotan aina ja rakastan häntä kuitenkin ja haluan selvittää asian. Tämä käytös tosin provosoi - ihan samalla tavalla kuin lasta - eli se nostaa entistä kovemman vastustuksen - mutta pikkuhiljaa hellittää, kun pysyy itse rauhallisena ja rakastavana ja vastaa toistuvasti hyvällä takaisin. Sillä rakentuu se luottamus ja parempi minäkuva hyljätylle sielulle.
Rauhallisessa tilanteessa olen sitten yrittänyt lempeästi kertoa tunteistani ja siitä miten toivon, että yhdessä selvitetään asiat ja yhdessä tehdään työtä paremman tulevan eteen. Olen kysynyt ja esittänyt toiveen, että hän kertoisi omista tunteistaan.
On todella raskasta olla "vanhempi" aikuiselle ihmiselle, mutta uskon sen olevan palkitsevaa, kun se ratkaiseva askel otetaan. Minun tapauksessani miehellä ei juuri ole mitään traumataustaa, mutta se tietty asioiden ja tunteiden tiedostaminen ja säätely puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Miksi vedit asiaan nainen sitä, nainen tätä, mies tajuaa, nainen kuvittelee että saa päättää jne? Eivät nuo sukupuoliroolit olleet tässä nyt se oleellinen asia.
En ymmärrä kummaltakaan sukupuolelta lastensa hylkäämistä. Tottakai se lapsi tilanteeseen aikaa myöten tottuu, mutta ei mielestäni voi puhua, että hylkääminen tuntuu lapsesta helpommalta kuin vanhempi ero niin, että tapaavat molempia vanhempiaan myös sen eron jälkeen. Se, että sinusta se tuntui helpommalta, ei tarkoita sitä lapselle, koska lapsen kehitys on vielä kesken eikä se osaa ajatella asiaa samalla tavalla kylmän viileästi.
Ja itsekin olen eroperheestä, jäin asumaan isäni luo vanhempien eron jälkeen ja kyllä voin sanoa, että äidin lopullinen lähtö (tai miksei isänkin, jos olisin äidin luo muuttanut) olisi ollut monta kertaa kurjempaa kuin se, että molemmat vanhemmat olivat edelleen elämässäni mukana, asuivat vain eri osoitteissa.
Nainenhan tuossa päätti eron, niinkuin 80 % avieroista Suomessa.
Miksi mies ei olisi saanut päättää mitä hän haluaa ja tehdä näin omia ratkaisujaan - hänhän kuitenkin hoitaa velvoitteensa.
Elämä ei mene niin että nainen päättää mitä tehdään ja on sitten naama nurinperin kun joku ei haluakaan leikkiä hänen määräämillään säännöillä.
Ymmärrän täysin tuota miestä ja hänen päätöstään. Siihen hänellä oli oikeus.
(Eri)
Ap, arkenne on lapsille vahingollista miehesi käytöksen takia. Sä olet vastuussa lapsistasi, et miehestäsi. Tee ratkaisusi näiden perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Hyi hel###ti mikä "mies"! Miten joku alkoi sun kans vielä lapsia tekemään kun edelliset olit hylännyt...
Tässäpä naisen aivotoimintaa kirkkaimmillaan!
Kuten ymmärsin, nainen halusi eron ja lapset eli päätös oli hänen, jonka jälkeen mies teki omat valintansa ja jatkaa elämäänsä.
Miksi mies ei saisi erotessaan tehdä omia ratkaisuja niin kuin viisaakseen näkee, vaan hänen tulisi toimia kuten nainen haluaa ja vieläpä päättää?Voi pyhä yksinkertaisuus naisten tätä kierouden ja epärehellisyyden määrää!
(Eri)
Minun mielestäni jos lapsia tekee, niin niitä ei hylätä. Oli sitten mies tai nainen. Riippumatta siitä kuka liitosta haluaa erota.
Kyllä tuollaiset hylkäämiset liittyy katkeruuteen.
Tässä tämän naisen aivotoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Miksi vedit asiaan nainen sitä, nainen tätä, mies tajuaa, nainen kuvittelee että saa päättää jne? Eivät nuo sukupuoliroolit olleet tässä nyt se oleellinen asia.
En ymmärrä kummaltakaan sukupuolelta lastensa hylkäämistä. Tottakai se lapsi tilanteeseen aikaa myöten tottuu, mutta ei mielestäni voi puhua, että hylkääminen tuntuu lapsesta helpommalta kuin vanhempi ero niin, että tapaavat molempia vanhempiaan myös sen eron jälkeen. Se, että sinusta se tuntui helpommalta, ei tarkoita sitä lapselle, koska lapsen kehitys on vielä kesken eikä se osaa ajatella asiaa samalla tavalla kylmän viileästi.
Ja itsekin olen eroperheestä, jäin asumaan isäni luo vanhempien eron jälkeen ja kyllä voin sanoa, että äidin lopullinen lähtö (tai miksei isänkin, jos olisin äidin luo muuttanut) olisi ollut monta kertaa kurjempaa kuin se, että molemmat vanhemmat olivat edelleen elämässäni mukana, asuivat vain eri osoitteissa.
Nainenhan tuossa päätti eron, niinkuin 80 % avieroista Suomessa.
Miksi mies ei olisi saanut päättää mitä hän haluaa ja tehdä näin omia ratkaisujaan - hänhän kuitenkin hoitaa velvoitteensa.
Elämä ei mene niin että nainen päättää mitä tehdään ja on sitten naama nurinperin kun joku ei haluakaan leikkiä hänen määräämillään säännöillä.
Ymmärrän täysin tuota miestä ja hänen päätöstään. Siihen hänellä oli oikeus.(Eri)
No toki, jokaisella on valinnanvapaus. Itse vain pidän sitä vähän raukkamaisena, että ns. kostaa lapsilleen (ex)-puolison teot. Lapsi siitä hylkäämisestä kuitenkin kärsii, vaikka vanhemman onkin tekonsa helppo oikeuttaa sillä, että "minä itte valitsen!!11".
Ja ettei nyt kukaan nosta maitojaan, niin en hyväksy lasten kautta kostamista kummaltakaan sukupuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aivan uhkailulta. Itse en arvostaisi pätkääkään ihmistä, joka mun tekojen takia päättäisi katkaista suhteensa omiin lapsiinsa. En pystyisi jatkamaan suhdetta ihmiseen, joka ei selkeästi kykene rakastamaan ketään ja johon ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Hyi hel###ti mikä "mies"! Miten joku alkoi sun kans vielä lapsia tekemään kun edelliset olit hylännyt...
Tässäpä naisen aivotoimintaa kirkkaimmillaan!
Kuten ymmärsin, nainen halusi eron ja lapset eli päätös oli hänen, jonka jälkeen mies teki omat valintansa ja jatkaa elämäänsä.
Miksi mies ei saisi erotessaan tehdä omia ratkaisuja niin kuin viisaakseen näkee, vaan hänen tulisi toimia kuten nainen haluaa ja vieläpä päättää?Voi pyhä yksinkertaisuus naisten tätä kierouden ja epärehellisyyden määrää!
(Eri)
Minun mielestäni jos lapsia tekee, niin niitä ei hylätä. Oli sitten mies tai nainen. Riippumatta siitä kuka liitosta haluaa erota.
Kyllä tuollaiset hylkäämiset liittyy katkeruuteen.Tässä tämän naisen aivotoimintaa.
Kyllä, siinäpä sitä naisen aivotoimintaa taas kerran.
Sinä päätät mikä on katkeruutta ja mikä on lapsille parasta, koska sinusta tuntuu niin ja silloin asian on oleva myös fakta. Ainakin sinulle.
Mutta ehkäpä lapsille on kuitenkin parempi kun tuo isä on kokonaan poissa, eikä käy aina silloin tällöin repimässä haavoja auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestäsi.
Itse erosin edellisestäni n. 7 vuotta sitten, enkä ole sen koommin tavannut, velvollisuuteni olen tietenkin lapsista hoitanut pankin kautta.
Miksi tapailisin, koska he eivät kuulu enää elämääni, elämä jatkuu puolin ja toisin sekä menee eteenpäin. Se etappi on takanapäin ja kuuluu menneisyyteen.
En myöskään näe minkäänlaista velvollisuutta miehenä yhteydenpitoon, hän halusi eron ja lapset; hän myös sai eron kuten lapsetkin. Kaikki hyvin ja rauha maassa.
Katkera marttyyriasenne "hän halusi eron ja lapset, hän myös sai eron kuten lapsetkin" ja sitten kostat lapsille sen, että ex halusi eron. Kuulostatpa fiksulta mieheltä tai naiselta 👍 Miten kukaan on ikinä kanssasi erehtynyt lisääntymään? 😂
Ei suinkaan katkera marttyyriasenne, vaan silkkaa realismia mitä nainen ei luonnollisesti kykene ymmärtämään, vaan hänen mielestään tulisi miehen toimia niin kuin hän opportunistina päättää.
Valintani on paljon helpompi lapsilleni kuin itselleni mitä silloin tällöin tapaileminen ja täten haavojen auki pitäminen lapsilla.
Ja kyllä, olen lisääntynyt tuon eroni jälkeen jo kolme kertaa uudestaan.
Kaikki ei vain kulje maailmassa niin kuin naiset päättävät, vaan asiat voi hoitaa myös objektiivisesti parhaimmaksi näkemällään tavalla.
Hyi hel###ti mikä "mies"! Miten joku alkoi sun kans vielä lapsia tekemään kun edelliset olit hylännyt...
Tässäpä naisen aivotoimintaa kirkkaimmillaan!
Kuten ymmärsin, nainen halusi eron ja lapset eli päätös oli hänen, jonka jälkeen mies teki omat valintansa ja jatkaa elämäänsä.
Miksi mies ei saisi erotessaan tehdä omia ratkaisuja niin kuin viisaakseen näkee, vaan hänen tulisi toimia kuten nainen haluaa ja vieläpä päättää?Voi pyhä yksinkertaisuus naisten tätä kierouden ja epärehellisyyden määrää!
(Eri)
Minun mielestäni jos lapsia tekee, niin niitä ei hylätä. Oli sitten mies tai nainen. Riippumatta siitä kuka liitosta haluaa erota.
Kyllä tuollaiset hylkäämiset liittyy katkeruuteen.Tässä tämän naisen aivotoimintaa.
Kyllä, siinäpä sitä naisen aivotoimintaa taas kerran.
Sinä päätät mikä on katkeruutta ja mikä on lapsille parasta, koska sinusta tuntuu niin ja silloin asian on oleva myös fakta. Ainakin sinulle.
Mutta ehkäpä lapsille on kuitenkin parempi kun tuo isä on kokonaan poissa, eikä käy aina silloin tällöin repimässä haavoja auki.
No nyt ymmärrän mistä tuo ajattelutapa on lähtöisin. Siis kokonaan pois lähtemisen ja silloin tällöin haavojen repimisen auki lisäksi on myös sekin vaihtoehto, että hoitaa lastensa asiat kunnialla vaikka ero tuleekin. Ei käy vain satunnaisesti tapaamassa naama norsun vitulla vaan ottaa lapset osaksi uutta elämää ja tekee selväksi, että ovat rakkaita ja tärkeitä, vaikka ero äidistä/isästä tulikin. Ei se mitään revi haavoja auki, lapsi tottuu kyllä. Ja tottuu tietenkin myös vanhemman kokonaan poislähtöön, mutta hylkäyskokemus lapsena monesti voi sitten aiheuttaa tunnepuolelle jotain ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että toki miehessäni on paljon ihania, hyviä, rakastavia puoliakin. Enhän minä muuten hänen kanssaan olisikaan ollut näin kauan.
Hänellä ei vaan ole mitään kykyä käsitellä minkäänlaista pettymystä. Ei pienintäkään. Hänellä on ikään kuin sellainen pimeä puoli, joka tulee esiin kun joku pienikin asia ärsyttää. En tiedä mistä se johtuu, isättömyydestä vai muusta, ja ikävintä on kun mies ei itse pidä reaktioitaan mitenkään sopimattomina.
Parisuhdeterapiaan hän ei koe tarvetta.Hänellä on myös kumma tapa olla sanomatta suoraan ja rakentavasti, jos joku on hänen mielestään huonosti. Minun ja meidän pitäisi arvata se kaikista kiertoilmaisuista. Tästä esimerkkinä eräs keskustelu
Mies: Pitää lähteä ostamaan ruuveja
Minä: Ai jaa, mihin tarvitset?
Mies: Pitää saada naulakko seinään
Minä: Okei, mikä naulakko?
Mies: No pitää hommata joku naulakko (tässä vaiheessa tajusin, ettei kyseessä olekaan mikään hyväntahtoinen keskustelu)
Minä: Aa, onhan meillä naulakkoja
Mies: Vitut tuohon mitään mahdu!
Minä: Eli yritätkö sanoa, että tuohon naulakkoon on kertynyt sinusta liikaa vaatetta?
Mies: Oho, älysitEli tällaista ihmeellistä. Lapsiperheessä nyt on vaatetta. Mutta siis ei voi sanoa esimerkiksi, että onpas lapset läjänneet vaatetta tuonne vaan tuollaisen ihme kierrättelyn kautta pitää koettaa arvata mikä milloinkin on pielessä. Aika raskasta.
Ap
Kuulostaa tutulta.
Minäkin tein tuollaista vuosikausia ystäville ja läheisille, ennen kuin "heräsin tiedostamaan" ja huomasin sitten omalta osaltani tämän yhteyden tunteiden ja oman oloni ja vastuunoton välillä. Noloa, mutta ei mikään ihme, kun on tuuliajolla ja potee "huijarisyndroomaa" (eli sitä, että luulee ihmisten näkevän vain sen itse rakentamansa ulkokuoren ja pelkää, että joku näkee sen, että on oikeasti huono ja surkea- pitää itseään huijarina eikä usko sisäisen maailman ja ulkoisen olemuksensa/käytöksen olevan linjassa).Olen alkanut sanoittaa mieheni tunteita, joka on ollut omiaan ärsyttämään häntä - mutta pikkuhiljaa myös sitten avaamaan tilannetta, kun olen jaksanut rauhallisesti ottaa hänen tunteensa vastaan ja vastata rauhallisesti takaisin.
Olen pyrkinyt vakuuttamaan, että rakkauteni häntä kohtaan ei vähene, vaikka hän kiukuttelee ja vaikka hän onkin niiden puolustusmekanismiensa orja. Olen sanonut, että odotan aina ja rakastan häntä kuitenkin ja haluan selvittää asian. Tämä käytös tosin provosoi - ihan samalla tavalla kuin lasta - eli se nostaa entistä kovemman vastustuksen - mutta pikkuhiljaa hellittää, kun pysyy itse rauhallisena ja rakastavana ja vastaa toistuvasti hyvällä takaisin. Sillä rakentuu se luottamus ja parempi minäkuva hyljätylle sielulle.Rauhallisessa tilanteessa olen sitten yrittänyt lempeästi kertoa tunteistani ja siitä miten toivon, että yhdessä selvitetään asiat ja yhdessä tehdään työtä paremman tulevan eteen. Olen kysynyt ja esittänyt toiveen, että hän kertoisi omista tunteistaan.
On todella raskasta olla "vanhempi" aikuiselle ihmiselle, mutta uskon sen olevan palkitsevaa, kun se ratkaiseva askel otetaan. Minun tapauksessani miehellä ei juuri ole mitään traumataustaa, mutta se tietty asioiden ja tunteiden tiedostaminen ja säätely puuttuu.
Onko teillä lapsia?
Koetko ikinä raskaaksi sitä, että joudut olemaan jatkuvasti miehesi terapeutti ihan perusasioissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä. Ette menetä ainakaan mitään!
Sikoni vitkutteli huonossa suhteessa kun äijä uhkaili ettei koskaan haluaisi enää nähdä lapsia jos ero tulee. Ymmärsi kuitenkin erota ja isä näkee lapsiaan säännöllisesti vielä vuosien jälkeen.
Jos mies oikeasti on niin sydämetön ettei lapsistaan välitä, niin ei se välitä silloin ennen eroakaan niistä, Joten menkööt pilaamasta muiden elämää!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos pitkistä vastauksistasi näihin tunteiden hallintaan juuri tätä varmaan tarkoitan.
Mieheni todella käyttäytyy välillä kuin uhmaikäinen lapsi. Ihan oikeasti.
Jos vaikka lapset ovat syöneet jonkun pullapitkon loput, niin mies huutaa minulle siitä kun hänelle ei ole jätetty.
Näin sekä minä saan huudot, että lapset kuulevat. Eivät uskalla tehdä juuri mitään varmistamatta minulta.
Minä olen sellainen rauhallinen, keskusteleva persoona. Ehkä vähän introvertti.
Usein tuntuu, ettei mieheni kertakaikkiaan siedä minua.Minua on syytelty, että olen kohtuuton. Yritän vielä vähän avata tätä juttua.
Mies on uhannut minua erolla useita, varmaan kymmeniä kertoja. Ja itse lähtenyt ovet paukkuen kotoa, ollut yötä pois. Viimeisillä kerroilla en ole ottanut mitään yhteyttä, en ole kysellyt missä on tai muutakaan. Sitä hän nimittäin odottaa. On kuitenkin tullut aina seuraavana päivänä kotiin muttei koskaan ole pyytänyt anteeksi. Ei osaa sellaista. Ainoa selitys on että "meni hermo" ja asiasta ei sitten enää puhuta.
Nyt jälleen kerran kuulin olevani hullu ja hoidon tarpeessa. Sanoin vaan, että olkoon niiin ja ehkä sitten voi olla parempi asua erillään kuten hän itse on lukemattomat kerrat uhannut.
Meillä on lähipiirissä erittäin katkera huoltajuusriita ja siihen viitaten sanoin etten ole sellainen.
Hän vastasi, että ei ikinä aio nähdä meistä ketään
Ei kai kukaan sitä eropäätöstä olekaan kyseenalaistanut tai pitänyt kohtuuttomana, vaan vaatimustasi siitä, että miehen olisi kesken riidan pitänyt suhtautua eroaikeeseen kypsästi ja leppoisasti, ja puheitasi siitä että mies kävisi tapaamassa teitä vaikka päivittäin. Ei kukaan jätetty halua jatkuvasti käydä entisessä kodissaan, useimmitat eivät lainkaan. Monet eivät myöskään kykene olemaan heti eron hetkellä ystäviä tai aina edes puheväleissä, mutta välit voivat parantua myöhemmin kun osapuolet ovat saaneet työstää ja surra eroa ensin rauhassa.
Ymmärrän, että koet miehesi kohdellaan sinua huonosti ja ymmärryksesi olevan lopussa. Mutta eron kipeys ja sen käsittelyn vaatima aika ei riipu siitä, onko ihminen ollut mukava vai vaikea tai kenen syy se ero lopulta on. Siinä mielessä nuo miehen viat ovat tämän keskustelun kannalta epärelevantteja. Ne selittävät miksi haluat erota, mutta eivät ole peruste vaatia mieheltä epäinhimillisiä suorituksia eron käsittelyssä. Harva tasapainoinenkaan ihminen ottaa eroilmoitusta hymysuin vastaan vaan kyllä siinä voi päästä kyynel silmästä ja muutama ajattelematon sana suusta.
Silloin ei ollut riitatilanne päällä, vaan tilanne jossa jälleen kerran mies oli puhunut erittäin rumasti ja sitä selviteltiin. Olen ajat sitten oppinut, että tilanteen ollessa päällä ei kannata yrittääkään mistään puhua.
En ole niitä, jotka uhkailevat erolla huvin vuoksi. Enkä uhannut nytkään, kunhan mainitsin yhtenä vaihtoehtona jos ei muukaan auta. Tilanne oli siis rauhallinen ja miehen täysin jyrkkä kanta tuli siksi minulle yllätyksenä.
Itse näen avioeron harkinta-ajan juuri sellaisena, että jos halua on niin vielä voi yrittää korjata. Mieheni nähtävästi ajattelee, että jos eroon vireillä niin se on sitten loppu. En syytä häntä siitä.
Mieheni ei muuten muista, miten loukkaavasti puhuu suuttuessaan. Väittää kivenkovaan, ettei ole joitain asioita sanonut vaikka on. Väittää että keksin päästäni. Pitäisi varmaan joskus nauhoittaa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei ollut riitatilanne päällä, vaan tilanne jossa jälleen kerran mies oli puhunut erittäin rumasti ja sitä selviteltiin. Olen ajat sitten oppinut, että tilanteen ollessa päällä ei kannata yrittääkään mistään puhua.
En ole niitä, jotka uhkailevat erolla huvin vuoksi. Enkä uhannut nytkään, kunhan mainitsin yhtenä vaihtoehtona jos ei muukaan auta. Tilanne oli siis rauhallinen ja miehen täysin jyrkkä kanta tuli siksi minulle yllätyksenä.
Itse näen avioeron harkinta-ajan juuri sellaisena, että jos halua on niin vielä voi yrittää korjata. Mieheni nähtävästi ajattelee, että jos eroon vireillä niin se on sitten loppu. En syytä häntä siitä.Mieheni ei muuten muista, miten loukkaavasti puhuu suuttuessaan. Väittää kivenkovaan, ettei ole joitain asioita sanonut vaikka on. Väittää että keksin päästäni. Pitäisi varmaan joskus nauhoittaa?
Ap
Anna jo olla. Et ymmärrä häntä eikä hänellä ole eväitä tulla kanssasi toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meitä". Miten niin miehen pitäisi tavata "teitä"? Miehen pitää tavata vain lapsiaan, sinua ei.
Tarkoitin, että itse olisin valmis asumaan erillään ja vielä yrittämään. Kumpikin saisi oikeasti itsekseen miettiä mitä haluaa.
Miehen vastaus oli aivan mustavalkoinen.Nyt sit mietin, että haluanko minäkään mitään enää edes yrittää, jos on noin valmis luopumaan.
Ap
Eli et halua erota vaan manipuloida toimimaan tahtosi mukaan. Haluat nähdä päivittäin...
Miehelle ei käy erolla uhkailu vaan jos erotaan niin erotaan. Kyllä hän varmaan lapsia alkaa tavata. Ei vaan halua leikkiä kanssasi erotaan ellet tee kuten haluat leikkiä.
Jos ottaa erokortin esille, pitää tarkoittaa mitä sanoo
Tämä. Mies varmaan tapaa kyllä lapsia. Eksää ei pidäkään tavata. Ne on sit eri elämät.
Jos haluat jatkaa yhdessä mutta eri asunnoissa, tee se sitten selväksi.
Ap sä olet kohtuuton miehelle, kun yhtä paniikissa sanottua asiaa nyt pidät takeena siitä että hän ei rakasta lapsiaan! Varmaan teillä onkin ongelmia kommunikoinnissa, sinä näytät ymmärtävän ihmisiä ja inhimillisiä tunteita kovin huonosti.
Se että ette ole enää puhuneet mitään jos hän on kiukuspäissään poistunut kotoa, ei myöskään ole mitään kommunikointia. Miten luulet että hänen pitäisi tietää mitä asiasta ajattelet ellet sano.
Älä sitten soita perään, ainakaan pian. Ihminen lähtee tilanteesta että voi käsitellä sitä rauhassa. Mutta kyllä sitten rauhoituttua pitää puhua. Vaikka sitten terapeutilla.
Alue: Aihe vapaa
Minä olisin edelleen valmis ihan kaikkeen. Mutta miehen mielestä hänen käytöksensä on ihan normaalia.
Emme me kuitenkaan voi lasten kanssa näkymättöminä hiipiä omassa kodissamme välttääksemme ärsyttämästä häntä.
Vaikkette osa uskokaan, olen todellakin harrastanut paljon itsetutkiskelua, olen käynyt psykologin juttusilla ja olen pyrkinyt muuttamaan omaa käytöstäni myös. Mutta se ei tunnu riittävän. Välillä olen hyvin uupunut.
Ap