Onko täällä juutalaisia tai juutalaisten perheenjäseniä? Kiinnostaisi kääntyä uskontoon mutten tiedä mistä aloittaisin!
Kommentit (11)
Identifioisitko itsesi ensisijaisesti juutalaiseksi etkä niinkään suomalaiseksi?
Hyväksytkö Israelin harjoittaman politiikan kaikilta osin, ml. apartheid?
Pidätkö itseäsi ei-juutalaisia ylempiarvoisena?
Onnistuu, mutta voi kestää vuosia. Seurakunta järjestää käännynnäiskursseja.
Todellisen juutalaisen tulisi uskoa (he tulevat vielä uskomaan) koko raamattuun, myös uuteen testamenttiin ja Jeesukseen messiaana kristittyjen tavoin.
Uuden testamentin uusi liitto kumoaa osan vanhan liiton laista kuten eläinuhrit. Eikö ole parempi näin?
Juutalaiset pitävät lauantaita sapattia lepopäivänään joka onkin täysin oikein ja myös kaikkien kristittyjen tulisi noudattaa tätä sillä sapatin viettoa ei koskaan ole raamatussa kumottu tai siirretty toiselle päivälle (sunnuntai).
Juutalaisuus on monimutkainen prosessi, sillä se kuvastaa se kansallisuutta että uskonnollisuutta.
Minäkin olen tätä miettinyt. Jos vanhoilla päivillä voisi kääntyä juutalaiseksi.
Pyydä aika juutalaisen seurakunnan rabbilta. Valmistaudu siihen, että ensin sanotaan ei. Jos vakuuttuvat siitä, että olet tosissasi, voit alkaa opiskella juutalaisuutta, ja lopuksi kääntyä. Prosessiin menee pari vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Todellisen juutalaisen tulisi uskoa (he tulevat vielä uskomaan) koko raamattuun, myös uuteen testamenttiin ja Jeesukseen messiaana kristittyjen tavoin.
Uuden testamentin uusi liitto kumoaa osan vanhan liiton laista kuten eläinuhrit. Eikö ole parempi näin?
Juutalaiset pitävät lauantaita sapattia lepopäivänään joka onkin täysin oikein ja myös kaikkien kristittyjen tulisi noudattaa tätä sillä sapatin viettoa ei koskaan ole raamatussa kumottu tai siirretty toiselle päivälle (sunnuntai).
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan että sapatin pitää olla nimenomaan lauantaina? Sapatti on 7. päivänä ja Suomessa sunnuntai on viikon 7. eli viimeinen päivä.
Toivottasti ap ei ole kristitty. Ajatus siitä että kristitty luopuisi Messiaastaan on absurdi. Pois Uuden Liiton armosta palaten Vanhan Liiton ankaruuteen.
Missään muussa heimossa ei ole yhtä paljon narsisteja.
No ensin pipulista esinahka pois...kuulemma naiset tykkää juutalaisista kun eivät laukea heti...voit irroittaa sen itse internetin ohjeiden mukaan
Ketään?!?