Lue keskustelun säännöt.
Haluaisitko adoptoida lapsen ulkomailta? Miksi tai miksi et?
Jos haluaisit mutta et kuitenkaan tee sitä niin mikä on syynä? (Onko muita syitä kuin rahattomuus, oma sairaus tms.? )
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harva suomalainen antaa lapsensa adoptioon, ei se ole mitenkään yleistä.
Taitaa olla vähän #astroturfin.g taas.
Ja tiedätkö, tämä on mielestäni hieno juttu! T. Adoptioäiti
Ihmeellistä, mutta hienoa!
Yleensä te niin harmittelette täällä, kun kotimaisista lapsista on huutava pula. Yöks.Miten minusta tuntuu, että projisoit nyt adoptiovanhempiin jotain omia juttujasi? Me ollaan ihan tavan perheitä kuitenkin.
Todennäköisempää on, että sinä itse projisoit adoptiohin eri lailla suhtautuviin jotain omia juttujasi. Olethan kuitenkin kokenut raskaan adoptioprosessin (ja mahdollisesti myös lapsettomuuden trauman), joten varmasti se on psyykeen jotain jälkiä jättänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ulkomailta adoptoidun lapsen vanhemmat tietävät olevansa lapselle vasta kolmanneksi paras vaihtoehto. Tietysti parasta on että voi kasvaa bioperheessään. Toiseksi paras vaihtoehto on kotimaan adoptio. Kansainvälinen adoptio on todellakin vasta kolmanneksi paras vaihtoehto, mutta tutkimusten mukaan kuitenkin laitoslapsuutta parempi. Adoptio on lastensuojelullinen toimenpide, jonka tavoitteena on lapsen etu. Tämän ymmärtäminen on meille adoptiovanhemmille peruskauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen adoptoinut kaksi kertaa. Samasta maasta. Toinen on nyt teini-ikäinen ja toinen esiteini. Molemmat tulleet perheeseen alle vuoden ikäisinä vauvoina.
Koen että prosessi oli raskas, mutta palkinto siitä mahtava. En vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Enkä koe että meillä olisi mitään ongelmia joita ei olisi sellaisillakaan, joilla on biologisia teini-ikäisiä tai sitä lähestyviä lapsia.
Adoptio oli ainoa vaihtoehto sillä en voi saada omia biologisia lapsia.Lapsettomana eläminen ei ollut vaihtoehto?
Jos voi adoptoida niin miksi valita lapseton elämä? Ilmeisesti kuulut niihin naisiin joiden mukaan naisten täytyy hommata omia lapsia tai olla ilman.
Adoptointi ei ole moraalisesti oikein.
Mistä kuvittelit minun olevan nainen? Olen kylläkin ulkomailta adoptoitu mies, joten omaa kokemusta löytyy.
Etkö voi hyväksyä muiden erilaisia mielipiteitä, vai mikä on ongelmasi?
Vierailija kirjoitti:
Voisin harkita asiaa, jos projekti olisi yhtään helpompi. Seuraan muutamia amerikkalaisperheitä ja ovat adoptoineet lapsiaan "noin vain". Siellä adoptio tuntuu todella helpolta verrattuna suomalaiseen, jossa syynätään ja tutkitaan ja odotetaan lasta vuosia. Ja samalla menet melkein henk koht konkurssiin. Ja adoptiosta turha haaveilla ellet ole varallisuustasoltasi esim lääkäri.
Yhdelläkin amerikkalaisperheellä taitaa olla 5 adoptiolasta ihan muutaman vuoden sisään..
Oliko kyse kotimaan adoptioista? Vähän eri asia. Amerikassahan annetaan lapsia (kotimaan)adoptioon paljon enemmän kuin Suomessa.
Suomen malli on paljon parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harva suomalainen antaa lapsensa adoptioon, ei se ole mitenkään yleistä.
Taitaa olla vähän #astroturfin.g taas.
Ja tiedätkö, tämä on mielestäni hieno juttu! T. Adoptioäiti
Ihmeellistä, mutta hienoa!
Yleensä te niin harmittelette täällä, kun kotimaisista lapsista on huutava pula. Yöks.Miten minusta tuntuu, että projisoit nyt adoptiovanhempiin jotain omia juttujasi? Me ollaan ihan tavan perheitä kuitenkin.
Todennäköisempää on, että sinä itse projisoit adoptiohin eri lailla suhtautuviin jotain omia juttujasi. Olethan kuitenkin kokenut raskaan adoptioprosessin (ja mahdollisesti myös lapsettomuuden trauman), joten varmasti se on psyykeen jotain jälkiä jättänyt.
En ole kokenut lapsettomuustraumaa eikä prosessikaan ollut mielestäni erityisen raskas. Vapaaehtoisestihan siihen lähdimme ja saimme adoptioluvan vaivattomasti. En vain tunnista tuommoista "kotimaisten adoptiolasten puute"-juttua ollenkaan. Ja vakkarimamma olen täällä ollut jo muutaman vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi koska en halua lapsia.Niistä on liikaa vaivaa ja ne laskevat elämänlaatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harva suomalainen antaa lapsensa adoptioon, ei se ole mitenkään yleistä.
Taitaa olla vähän #astroturfin.g taas.
Ja tiedätkö, tämä on mielestäni hieno juttu! T. Adoptioäiti
Ihmeellistä, mutta hienoa!
Yleensä te niin harmittelette täällä, kun kotimaisista lapsista on huutava pula. Yöks.Miten minusta tuntuu, että projisoit nyt adoptiovanhempiin jotain omia juttujasi? Me ollaan ihan tavan perheitä kuitenkin.
Todennäköisempää on, että sinä itse projisoit adoptiohin eri lailla suhtautuviin jotain omia juttujasi. Olethan kuitenkin kokenut raskaan adoptioprosessin (ja mahdollisesti myös lapsettomuuden trauman), joten varmasti se on psyykeen jotain jälkiä jättänyt.
En ole kokenut lapsettomuustraumaa eikä prosessikaan ollut mielestäni erityisen raskas. Vapaaehtoisestihan siihen lähdimme ja saimme adoptioluvan vaivattomasti. En vain tunnista tuommoista "kotimaisten adoptiolasten puute"-juttua ollenkaan. Ja vakkarimamma olen täällä ollut jo muutaman vuoden.
Trolli sinä olet :)
Eniten merkitsevät kuitenkin itse adoptoitujen kokemukset, eivät adoptiovanhempien tai muiden. Kannattaisi keskittyä mielummin heidän kokemuksiinsa ja tutustua näihin tutkimuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua toisen väristä/rotuista adoptiolasta, josta näkee, että se ei voi edes potentiaalisesti olla minun ja mieheni jälkeläinen. En myöskään halua vaaleaihoista, esim. venäläistä huumeiden tai alkoholin vammauttamaa lasta. Ei kiitos vammaiselle, sairaalle, eri rotuiselle ja eri väriselle lapselle.
Sukulaiseni adoptiolapsella on aina ollut psyykkisiä ongelmia, joiden takia hänet aikanaan sijoittiin valtion koulukotiin. Hän on myös syyllistynyt seksuaalirikoksiin ja yrittänyt tappaa adoptioisänsä. Adoptioveli ei ole ollut samanlainen ongelmalapsi, mutta täysi-ikäistyttyään ei ole halunnut olla adoptiovanhempiensa kanssa tekemisissä.
Joo, ei kiitos. Jos emme olisi saaneet biologisia lapsia, emme olisi myöskään adoptoineet.
Itsekin nähnyt vain huonoja kohtaloita. Yhden adoptioperheen isä oli pedofiili ja toisessa hakkasi lapsia. Näistä toinen adoptoitu kuolikin jo nuorena huumeisiin ja toinen otettiin huostaan eikä vieläkään hyvin mene... Bioperheissä en henkilökohtaisesti ole törmännyt vastaaviin sattumiin.
No tämä pohdituttaa. Lapsena mulle oli itsestäänselvää että adoptoin, omat/biologiset lapset eivät kiinnostaneet niin paljoa. Sittemmin meni tietysti ihan eri tavalla eli en työllistynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, piti opiskella lisää, elin pitempään pienituloisena, sitten tuli sairaus jonka takia piti tehdä lapset äkkiä tai ne jäisivät kokonaan tekemättä. Nyt sitten mietin että miten on mentäisiinkö vielä adoptiojonoon. Ristiriitaisia tunteita. Toki se rahanmeno mietityttää, mutta eniten painaa se että pystyisinkö oikeasti oikeuttamaan sen että tuon lapsen ihan muualta tänne vain koska haluan. Periaatteessa hienompaa olisi auttaa häntä siellä omassa kotimaassaan, että voisi elää oman äitinsä kanssa. Kun on tajunnut millainen sidos omaan lapseen muodostuu niin hyvin vaikea ajatus että veisin toiselta sellaisen pois. Vaikeita juttuja, ei taida ihan heti tämä ratketa. Toki sekin että osaisinko olla vanhempi kovin traumatisoituneelle erityistarvelapselle. Ei, en tosiaan tiedä mitä tehdä. Onneksi ehtii vielä 3-5 vuotta harkita ennen kuin täytyisi alkaa jonottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harva suomalainen antaa lapsensa adoptioon, ei se ole mitenkään yleistä.
Taitaa olla vähän #astroturfin.g taas.
Ja tiedätkö, tämä on mielestäni hieno juttu! T. Adoptioäiti
Ihmeellistä, mutta hienoa!
Yleensä te niin harmittelette täällä, kun kotimaisista lapsista on huutava pula. Yöks.Miten minusta tuntuu, että projisoit nyt adoptiovanhempiin jotain omia juttujasi? Me ollaan ihan tavan perheitä kuitenkin.
Todennäköisempää on, että sinä itse projisoit adoptiohin eri lailla suhtautuviin jotain omia juttujasi. Olethan kuitenkin kokenut raskaan adoptioprosessin (ja mahdollisesti myös lapsettomuuden trauman), joten varmasti se on psyykeen jotain jälkiä jättänyt.
En ole kokenut lapsettomuustraumaa eikä prosessikaan ollut mielestäni erityisen raskas. Vapaaehtoisestihan siihen lähdimme ja saimme adoptioluvan vaivattomasti. En vain tunnista tuommoista "kotimaisten adoptiolasten puute"-juttua ollenkaan. Ja vakkarimamma olen täällä ollut jo muutaman vuoden.
Trolli sinä olet :)
Eniten merkitsevät kuitenkin itse adoptoitujen kokemukset, eivät adoptiovanhempien tai muiden. Kannattaisi keskittyä mielummin heidän kokemuksiinsa ja tutustua näihin tutkimuksiin.
Ihan ekaa kertaa trolliksi nimitettiin! :-)
Saavutus tämäkin. Olen tietenkin tutustunut sekä aikuisiin adoptoituihin henkilökohtaisesti, että heidän mielipiteisiinsä. Joita on monia, koska he ovat ihan samalla tavalla yksilöllinen joukko ihmisiä kuin kaikki muutkin. Ei adoptiovanhemmaksi tule lähteä ennenkuin on perehtynyt ja muodostanut oman käsityksensä.
Mutta joo, nyt peace out! T. Adoäiti- nyttemmin myös trolli ;)
Jos haluaisin lapsen mielelläni adoptoisin jonkun heikommista oloista tänne Pohjolan suvattoon. Mutta kun en halua niin kärsikööt siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tämä pohdituttaa. Lapsena mulle oli itsestäänselvää että adoptoin, omat/biologiset lapset eivät kiinnostaneet niin paljoa. Sittemmin meni tietysti ihan eri tavalla eli en työllistynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, piti opiskella lisää, elin pitempään pienituloisena, sitten tuli sairaus jonka takia piti tehdä lapset äkkiä tai ne jäisivät kokonaan tekemättä. Nyt sitten mietin että miten on mentäisiinkö vielä adoptiojonoon. Ristiriitaisia tunteita. Toki se rahanmeno mietityttää, mutta eniten painaa se että pystyisinkö oikeasti oikeuttamaan sen että tuon lapsen ihan muualta tänne vain koska haluan. Periaatteessa hienompaa olisi auttaa häntä siellä omassa kotimaassaan, että voisi elää oman äitinsä kanssa. Kun on tajunnut millainen sidos omaan lapseen muodostuu niin hyvin vaikea ajatus että veisin toiselta sellaisen pois. Vaikeita juttuja, ei taida ihan heti tämä ratketa. Toki sekin että osaisinko olla vanhempi kovin traumatisoituneelle erityistarvelapselle. Ei, en tosiaan tiedä mitä tehdä. Onneksi ehtii vielä 3-5 vuotta harkita ennen kuin täytyisi alkaa jonottamaan.
Hyvää pohdintaa. Sinä kuulostat sellaiselta, jossa olisi potentiaalia hyväksi (adoptio)vanhemmaksi. Ikävä kyllä kaikki eivät sellaisia ole, ja adoptiolapsen saaminen on joillekin muille enemmänkin pakkomielle ja lapsettomuuden aiheuttaman trauman itsehoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä pohdituttaa. Lapsena mulle oli itsestäänselvää että adoptoin, omat/biologiset lapset eivät kiinnostaneet niin paljoa. Sittemmin meni tietysti ihan eri tavalla eli en työllistynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, piti opiskella lisää, elin pitempään pienituloisena, sitten tuli sairaus jonka takia piti tehdä lapset äkkiä tai ne jäisivät kokonaan tekemättä. Nyt sitten mietin että miten on mentäisiinkö vielä adoptiojonoon. Ristiriitaisia tunteita. Toki se rahanmeno mietityttää, mutta eniten painaa se että pystyisinkö oikeasti oikeuttamaan sen että tuon lapsen ihan muualta tänne vain koska haluan. Periaatteessa hienompaa olisi auttaa häntä siellä omassa kotimaassaan, että voisi elää oman äitinsä kanssa. Kun on tajunnut millainen sidos omaan lapseen muodostuu niin hyvin vaikea ajatus että veisin toiselta sellaisen pois. Vaikeita juttuja, ei taida ihan heti tämä ratketa. Toki sekin että osaisinko olla vanhempi kovin traumatisoituneelle erityistarvelapselle. Ei, en tosiaan tiedä mitä tehdä. Onneksi ehtii vielä 3-5 vuotta harkita ennen kuin täytyisi alkaa jonottamaan.
Hyvää pohdintaa. Sinä kuulostat sellaiselta, jossa olisi potentiaalia hyväksi (adoptio)vanhemmaksi. Ikävä kyllä kaikki eivät sellaisia ole, ja adoptiolapsen saaminen on joillekin muille enemmänkin pakkomielle ja lapsettomuuden aiheuttaman trauman itsehoitoa.
Oho, kiitos. Onneksi ei ole vielä kova kiire asiaa päättää, vaan jos nyt kaikki menisi jatkossa toiveiden mukaan niin ehtisin olla työssä kauemmin ja kerryttää vähän varallisuutta ja miettiä asiaa vielä läpi. Sijaisvanhemmuuskin on kyllä ollut mielessä - kun omat ovat vähän isompia, niin voisi hakea ainakin valmennukseen. Sen onnistuminen vaan riippuu siitä paljonko jää voimavaroja - nyt kun olen ne omat lapset tehnyt niin ensisijainen velvollisuuteni on olla hyvä vanhempi heille, ja turvata heille sitä kautta mahdollisimman tasapainoinen alku ja hyvä elämä. Jos tähän tulisi vielä parikin lasta lisää pyörimään, ja heillä olisikin vakavampia ongelmia, niin jalkoihinhan ne "helpommat" siinä jäävät.
Eräs tuttu aikuinen kouluajoilta adoptoi lapsensa Venäjältä. Kertoi kysyttäessä, että koska asuivat pienellä paikkakunnalla niin ei halunnut että lapset erottuisivat ulkonäöllisesti siitä, millaisia perheen biologiset lapset olisivat olleet. Kyllä, Suomi aika rasistisena maana on saanut myös miettimään että kuinka paljon ongelmia lapselle tulisi ihan erinäköisenä elämisestä. Siitäkin olisi raskasta ottaa vastuuta.
- Tuo aiemmin kirjoittanut/ en katsonut numeroa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä pohdituttaa. Lapsena mulle oli itsestäänselvää että adoptoin, omat/biologiset lapset eivät kiinnostaneet niin paljoa. Sittemmin meni tietysti ihan eri tavalla eli en työllistynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, piti opiskella lisää, elin pitempään pienituloisena, sitten tuli sairaus jonka takia piti tehdä lapset äkkiä tai ne jäisivät kokonaan tekemättä. Nyt sitten mietin että miten on mentäisiinkö vielä adoptiojonoon. Ristiriitaisia tunteita. Toki se rahanmeno mietityttää, mutta eniten painaa se että pystyisinkö oikeasti oikeuttamaan sen että tuon lapsen ihan muualta tänne vain koska haluan. Periaatteessa hienompaa olisi auttaa häntä siellä omassa kotimaassaan, että voisi elää oman äitinsä kanssa. Kun on tajunnut millainen sidos omaan lapseen muodostuu niin hyvin vaikea ajatus että veisin toiselta sellaisen pois. Vaikeita juttuja, ei taida ihan heti tämä ratketa. Toki sekin että osaisinko olla vanhempi kovin traumatisoituneelle erityistarvelapselle. Ei, en tosiaan tiedä mitä tehdä. Onneksi ehtii vielä 3-5 vuotta harkita ennen kuin täytyisi alkaa jonottamaan.
Hyvää pohdintaa. Sinä kuulostat sellaiselta, jossa olisi potentiaalia hyväksi (adoptio)vanhemmaksi. Ikävä kyllä kaikki eivät sellaisia ole, ja adoptiolapsen saaminen on joillekin muille enemmänkin pakkomielle ja lapsettomuuden aiheuttaman trauman itsehoitoa.
Oho, kiitos. Onneksi ei ole vielä kova kiire asiaa päättää, vaan jos nyt kaikki menisi jatkossa toiveiden mukaan niin ehtisin olla työssä kauemmin ja kerryttää vähän varallisuutta ja miettiä asiaa vielä läpi. Sijaisvanhemmuuskin on kyllä ollut mielessä - kun omat ovat vähän isompia, niin voisi hakea ainakin valmennukseen. Sen onnistuminen vaan riippuu siitä paljonko jää voimavaroja - nyt kun olen ne omat lapset tehnyt niin ensisijainen velvollisuuteni on olla hyvä vanhempi heille, ja turvata heille sitä kautta mahdollisimman tasapainoinen alku ja hyvä elämä. Jos tähän tulisi vielä parikin lasta lisää pyörimään, ja heillä olisikin vakavampia ongelmia, niin jalkoihinhan ne "helpommat" siinä jäävät.
Eräs tuttu aikuinen kouluajoilta adoptoi lapsensa Venäjältä. Kertoi kysyttäessä, että koska asuivat pienellä paikkakunnalla niin ei halunnut että lapset erottuisivat ulkonäöllisesti siitä, millaisia perheen biologiset lapset olisivat olleet. Kyllä, Suomi aika rasistisena maana on saanut myös miettimään että kuinka paljon ongelmia lapselle tulisi ihan erinäköisenä elämisestä. Siitäkin olisi raskasta ottaa vastuuta.
- Tuo aiemmin kirjoittanut/ en katsonut numeroa...
Minkäikäinen olet?
Meinaan että pelkkään adoptiojonoon päästäkseen voi joutua jonottamaan kaksi vuotta ja prosessi voi kestää 7-10 vuotta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen adoptoinut kaksi kertaa. Samasta maasta. Toinen on nyt teini-ikäinen ja toinen esiteini. Molemmat tulleet perheeseen alle vuoden ikäisinä vauvoina.
Koen että prosessi oli raskas, mutta palkinto siitä mahtava. En vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Enkä koe että meillä olisi mitään ongelmia joita ei olisi sellaisillakaan, joilla on biologisia teini-ikäisiä tai sitä lähestyviä lapsia.
Adoptio oli ainoa vaihtoehto sillä en voi saada omia biologisia lapsia.Lapsettomana eläminen ei ollut vaihtoehto?
Jos voi adoptoida niin miksi valita lapseton elämä? Ilmeisesti kuulut niihin naisiin joiden mukaan naisten täytyy hommata omia lapsia tai olla ilman.
Adoptointi ei ole moraalisesti oikein.
Mistä kuvittelit minun olevan nainen? Olen kylläkin ulkomailta adoptoitu mies, joten omaa kokemusta löytyy.Etkö voi hyväksyä muiden erilaisia mielipiteitä, vai mikä on ongelmasi?
Sinun mielipiteesi miehenä on siis että naisten täytyy itse tehdä lapset tai olla ilman. Oletko elänyt huonossa adoptio perheessä kun koet olevasi moraalisesti väärä valinta? Olisitko mieluummin elänyt "omassa maassa sitä" voithan vielä lähteä sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen adoptoinut kaksi kertaa. Samasta maasta. Toinen on nyt teini-ikäinen ja toinen esiteini. Molemmat tulleet perheeseen alle vuoden ikäisinä vauvoina.
Koen että prosessi oli raskas, mutta palkinto siitä mahtava. En vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Enkä koe että meillä olisi mitään ongelmia joita ei olisi sellaisillakaan, joilla on biologisia teini-ikäisiä tai sitä lähestyviä lapsia.
Adoptio oli ainoa vaihtoehto sillä en voi saada omia biologisia lapsia.Lapsettomana eläminen ei ollut vaihtoehto?
Jos voi adoptoida niin miksi valita lapseton elämä? Ilmeisesti kuulut niihin naisiin joiden mukaan naisten täytyy hommata omia lapsia tai olla ilman.
Adoptointi ei ole moraalisesti oikein.
Mistä kuvittelit minun olevan nainen? Olen kylläkin ulkomailta adoptoitu mies, joten omaa kokemusta löytyy.Etkö voi hyväksyä muiden erilaisia mielipiteitä, vai mikä on ongelmasi?
Sinun mielipiteesi miehenä on siis että naisten täytyy itse tehdä lapset tai olla ilman. Oletko elänyt huonossa adoptio perheessä kun koet olevasi moraalisesti väärä valinta? Olisitko mieluummin elänyt "omassa maassa sitä" voithan vielä lähteä sinne.
Tää yksi ja sama mies valittaa täällä tasaisin väliajoin. Tuskinpa perheessä on mitään vikaa ollut. Kuka tuollaista jaksaa!
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, ihan kuin biologisilla lapsilla ei olisi ongelmia😂😂😂
Tästä on tehty lastenpsykiatrinen väitöskirja Turun Yliopistossa . Adoptoiduilla lapsilla todellakin on huomattavasti useammin psyykkisiä ongelmia kuin biologisilla . Mitä vanhempana adoptoitu sitä todennäköisempää . Että sinällään kommenttisi oli aika huvittava . Ei voi edes verrata , ero niin suuri .
Kuinkahan paljon adoptoitujen ongelmiin vaikuttaa ympäristö ja media? Joka paikassa toitotetaan miten hylkäämiskokemus traumatisoi. Miten paljon onkaan ongelmia ja miten kauhean hirveän kamala asia on joutua adoptoiduksi? Tuleeko siinä tunne, että pakkohan minulla tosiaankin on olla traumoja?
Voisin ja haluaisin kovastikin. Itselläni on niinkin tuoretta kokemusta asiasta, että saimme adoptioluvan syksyllä, mutta kohdemaa (meillä Kiina) on tällä hetkellä ollut jo noin vuoden täysin jumissa ja ulkomaiseen adoptioon ei tule oikeastaan ollenkaan lapsia tai sitten heillä on erittäin vaikeasteinen special need.
Eli kun täällä aina toitotetaan, että 'ainahan voi adoptoida', niin ei todellakaan voi. Prosessi tulee luultavasti vain vaikeutumaan lähivuosina tai sitten on oltava valmis ottamaan vastaan lapsi, jolla erityisen tuen tarve on huomattavan suuri.
Voisin harkita asiaa, jos projekti olisi yhtään helpompi. Seuraan muutamia amerikkalaisperheitä ja ovat adoptoineet lapsiaan "noin vain". Siellä adoptio tuntuu todella helpolta verrattuna suomalaiseen, jossa syynätään ja tutkitaan ja odotetaan lasta vuosia. Ja samalla menet melkein henk koht konkurssiin. Ja adoptiosta turha haaveilla ellet ole varallisuustasoltasi esim lääkäri.
Yhdelläkin amerikkalaisperheellä taitaa olla 5 adoptiolasta ihan muutaman vuoden sisään..