Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?
17.01.2018 |
Tämä siis spin-off ketju tuohon väkivaltainen mies - ketjuun. Mistä mitättömyyksistä sait lapsena selkäsaunan? Selkäsaunaksi luettakoon kaikki pikku luunappia isommat ”interventiot”.
Minua on hakattu remmillä, risulla, sähköjohdolla, mattopiiskalla ja kepillä mm seuraavista:
- maitolasi kastui vahingossa
- kengät oli epäjärjestyksessä kenkätelineessä
- olin veljen kanssa hippaa ja matot meni kurttuun
- paiskasin jääkaapin oven ”liian kovaa ja väärin” kiinni
- uskalsin olla jostain eri mieltä isän kanssa
- katsoin isää mukamas jotenkin pahasti
- kun sain kokeesta kerran seiskan (aina piti olla 9 tai 10)
Ja kyllä,, koko lapsuus oli pelkoa ja kauhua täynnä kun isä oli raivohullu despootti jolla napsahti aina vähän väliä pikkuasioista. Sitten hakattiin lapset niin ettei pystynyt kunnolla istumaan viikkoon. Koulussa ope näki piiskausjäljet mutta ei tehnyt mitään asialle, 70-80luvulla lapsen hakkaaminen oli ”perheen sisäinen asia”. Isä on hullu vieläkin, yhtään ei ole meno rauhoittunut vaikka jo yli seitsenkymppinen.
Kommentit (472)
Isäni heitti kiehuvan veden selkääni, kun vein tyhjät pullot. Pullot olivat hänen ja hän oli maksanut ne. Vein ne koska oli nälkä. Kun söin pullorahoilla ostamaani lihapiirakkaa, niin hän löi vatsaanii niin että oksensin ruoat ulos. Ilman lupaa ei saa ottaa mitään. Äitini soitti ambulanssin ja sairaalassa minua hoidettiin. Ei ketään kiinnostanut mitä tapahtuu kun pääsen kotiin. Äitini haki minut naama mustana, kun isäni oli hakannut hänet. Ei minulla ollu mitään lapsuutta. Pelkäsin 17v asti ja meni kauan kun tajusin mikä on oikein ja väärin. Edelleen kun vaimoni koskee selkään, niin nytkähdän ja vaimo alkaa itkemään, koska tietää mitä se tarkoittaa. Oma tytär joka on nyt 6 vuotias, niin hän on kysynyt miksi ei ikinä nähdä sinun isää ja äitiä. Ei niitä ole ja en halua että näkee. Isäni ja äitini näin vahingossa baarissa kesällä. Äitini tuli itkien vastaan. Sanoin jos kosket, niin putoot. Isäni tuli itkien, kun ei olla nähty 23 vuoteen. Käppänä itki ja kysy miten menee. sanoin jos kosket, niin kuolet. Mulla on vaimo ja tytär. Vaimon näet nyt mut tytärtä et ikinä. Mut jos kosket, niin kuolet. Raukka tarjos rahaa.. Vaimo sano et antakaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kun et voi aina tietää mistä ne kilarit lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siivonnut legoja ensimmäisestä käskystä (ikää noin 3v. ja tämä on ensimmäisiä muistojani lapsuudesta) ja isä loikki legojen yli luokseni ja tukisti niin että rutina kävi päässä. Miten äitini on voinut katsoa itkuani vierestä?
No minun äiti katsoi vierestä hakkaamista (juuri remmi, risu, mattopiiska, johto), kurkusta kuristamists, tukasta pitkin lattiaa vetämisestä (siis minä makuullaan lattialla ja isä repii tukasta minua huoneesta toiseen). On nähnyt kun isä potki, löi, nosti remeleistä seinälle.
Kaikki mustelmat ja vammat äiti valehteli neuvolassa esim kaatumiseksi. Salaili ja piti kulissit kunnossa. Antoi ukon hakata lapsis rikä tullut väliin tai mitenkään estänyt. Meni ulos pakoon kun ei kestänyt kuunnella pienen lapsen kivun huutoja ja armon anomista isältä.
Vittu että vihaan vanhempiani! Isäni on muuten vielä minun ollessani sikuinen käynyt minuun käsiksi, joten ei jäänyt sinne lapsuuteen hullun isän väkivaltainen ”kasvatus”. Äiti taas kiistää ja kieltää ksiken tapahtuneen ja ”ei muista” että isä olisi koskaan lapsilke tehnyt mitään pahaa.[/quote]
Tämä on näissä hulluissa mielenkiintoinen piirre. Minun äitini on narsisti, ja tänä päivänäkin kehuu minulle päin näköä, kuinka oli ihana ja onnellinen lapsuus, en ollut koskaan kipeä, viimeksi valehteli että korvatulehduskin oli vain kerran (vaikka isä vei päivystykseen lukuisia kertoja keskellä yötä koska äiti kielsi särkylääkkeiden antamisen jne). Hän lienee todella häiriintynyt, koska muistan kaiken hakkaamisen ja sillä uhkailun, samoin kuin kodin ilmapiirin ja vanhempien välisen väkivallan aivan selvästi. Kerran kun aikuistuttuani kysyin ihan suoraan, että miksi piti hakata niin vastasi että eihän hän koskaan ole minua lyönyt että olen hänen rakkain aarteensa. Niinpä... Voisin itkeä kiukusta kun edes mietin näitä asioita. Inhoan äitiäni.
Sama täällä, olen yrittänyt pariin otteeseen ottaa lapsuuden tapahtumat puheeksi. Molemmat kieltävät kaiken, kiistävät tapahtuneet, väittävät kirkkain silmin että kertaakaan ei ole ”kättä nostettu lapsia vastaan” (eli ei muka hakattu). Keskenään jeesustelee että oli meidän lapsilla niin hyvä lapsuus, niin hyvä koti, he niiiin erinomaisia vanhempia. Minua syyttivät mielenvikaiseksi joka keksityin valhein kiusaa viattomia vanhempia.
Siis vittu mitä paskaa. Kukasn ei oikeasti voi olla noin harhainen. Pahoinpitelyitä oli satoja tai tuhansia, äiti on paikannut verisiä vammoja pahoinpitelyiden jälkeen, nähnyt vierestä vaikka mitä.
Aikuisten oikeasti, tuollaista ei voi unohtaa. Mutta toki voi harrastaa itsepetosta ja teeskennellä että mitään ei ole tapahtunut.Minua vituttaa suunnattomasti että vahingontekijät ei ota mitään vadtuuta teoistasn tai pyydä anteeksi. Kokemani asiat siis kielletään ja mitätöidään ja oikeastaan laitetaan minun syykseni kaikki (ilkeä lapsi joka kiusaa vanhempia valheillaan jne). Kyllä hullu on hullu vaikka voissa paistaisi :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siivonnut legoja ensimmäisestä käskystä (ikää noin 3v. ja tämä on ensimmäisiä muistojani lapsuudesta) ja isä loikki legojen yli luokseni ja tukisti niin että rutina kävi päässä. Miten äitini on voinut katsoa itkuani vierestä?
No minun äiti katsoi vierestä hakkaamista (juuri remmi, risu, mattopiiska, johto), kurkusta kuristamists, tukasta pitkin lattiaa vetämisestä (siis minä makuullaan lattialla ja isä repii tukasta minua huoneesta toiseen). On nähnyt kun isä potki, löi, nosti remeleistä seinälle.
Kaikki mustelmat ja vammat äiti valehteli neuvolassa esim kaatumiseksi. Salaili ja piti kulissit kunnossa. Antoi ukon hakata lapsis rikä tullut väliin tai mitenkään estänyt. Meni ulos pakoon kun ei kestänyt kuunnella pienen lapsen kivun huutoja ja armon anomista isältä.
Vittu että vihaan vanhempiani! Isäni on muuten vielä minun ollessani sikuinen käynyt minuun käsiksi, joten ei jäänyt sinne lapsuuteen hullun isän väkivaltainen ”kasvatus”. Äiti taas kiistää ja kieltää ksiken tapahtuneen ja ”ei muista” että isä olisi koskaan lapsilke tehnyt mitään pahaa.
Ilmeisesti et päässyt huostaan? Mielestäni juuri teitä ja meitä, jotka olisi pitänyt huostaanottaa, pitäisi tutkia ja saada tietoa aiheesta.
Itse en ole väkivaltaisen isäni kanssa tekemisissä.
Huostaan? Isäni oli 70-80 luvulla ison yrityksen päällikkö eli kunnon kansalainen, sellaisen tekosiin ei puututtu kun oli niin hyvä mies. Sosiaalitoimi oli silloin vain köyhille/juopoille, ns hyviä perheitä ei edes olisi lasuilmoituksestakaan tutkittu, koska hyvä perhe tarkoitti että asiat on hyvin. No eihän ne ollut. Isä ossi kunnon narskuna esittää muille kohteliasta ja mukavaa, kotona oli sitten täysi sadistinen hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siivonnut legoja ensimmäisestä käskystä (ikää noin 3v. ja tämä on ensimmäisiä muistojani lapsuudesta) ja isä loikki legojen yli luokseni ja tukisti niin että rutina kävi päässä. Miten äitini on voinut katsoa itkuani vierestä?
No minun äiti katsoi vierestä hakkaamista (juuri remmi, risu, mattopiiska, johto), kurkusta kuristamists, tukasta pitkin lattiaa vetämisestä (siis minä makuullaan lattialla ja isä repii tukasta minua huoneesta toiseen). On nähnyt kun isä potki, löi, nosti remeleistä seinälle.
Kaikki mustelmat ja vammat äiti valehteli neuvolassa esim kaatumiseksi. Salaili ja piti kulissit kunnossa. Antoi ukon hakata lapsis rikä tullut väliin tai mitenkään estänyt. Meni ulos pakoon kun ei kestänyt kuunnella pienen lapsen kivun huutoja ja armon anomista isältä.
Vittu että vihaan vanhempiani! Isäni on muuten vielä minun ollessani sikuinen käynyt minuun käsiksi, joten ei jäänyt sinne lapsuuteen hullun isän väkivaltainen ”kasvatus”. Äiti taas kiistää ja kieltää ksiken tapahtuneen ja ”ei muista” että isä olisi koskaan lapsilke tehnyt mitään pahaa.[/quote]
Tämä on näissä hulluissa mielenkiintoinen piirre. Minun äitini on narsisti, ja tänä päivänäkin kehuu minulle päin näköä, kuinka oli ihana ja onnellinen lapsuus, en ollut koskaan kipeä, viimeksi valehteli että korvatulehduskin oli vain kerran (vaikka isä vei päivystykseen lukuisia kertoja keskellä yötä koska äiti kielsi särkylääkkeiden antamisen jne). Hän lienee todella häiriintynyt, koska muistan kaiken hakkaamisen ja sillä uhkailun, samoin kuin kodin ilmapiirin ja vanhempien välisen väkivallan aivan selvästi. Kerran kun aikuistuttuani kysyin ihan suoraan, että miksi piti hakata niin vastasi että eihän hän koskaan ole minua lyönyt että olen hänen rakkain aarteensa. Niinpä... Voisin itkeä kiukusta kun edes mietin näitä asioita. Inhoan äitiäni.
Minun äitini oli samanlainen. Hän kaikkensa yritti ja antoi, huolehti ja auttoi. Omat muistikuvat ovat vain erilaisia. Muistan äidin, joka huusi ja riehui, sanoi ilkeästi, mitätöi, vähätteli, nujersi. Meillä se oli enemmän henkisellä puolella, mutta ruumiillistakin väkivaltaa oli. Hän oli omasta mielestään äideistä parhain. Eikä edes viinaa tai huumeita käyttänyt.
Aivan kuten minunkin. Olen siis se, jolla narsistiäiti. Ikävä kyllä narsismiin kuuluu mm. marttyyriksi heittäytyminen.
Äidin näkökulma: hän jäi minua hoitamaan kotiin kouluikään saakka kun halusi minulle vain parasta. Totuus: sain turpaani jatkuvasti, itkin huoneessani ja kun äiti tiesi että isä tulee pian kotiin, tuli vielä ovelle sanomaan että hakkaa minut uudelleen jos itken kun isä tulee / jos isä huomaa minun itkeneen. Pyysin päästä tarhaan, en tietenkään päässyt. Oikeastaan vielä pahempaa oli henkinen pahoinpitely ja nujertaminen.
Kun pääsin yläasteelle, alkoi täysi kontrollointi: äiti ei vieläkään voinut käydä töissä, koska minut piti hakea autolla kotiin yläasteelta, jonne piti mennä kahdella bussilla. Reitti oli aivan helppo ja kaikki ystäväni kulkivat bussilla/ kävellen. Äiti huolehti. Totuus: äiti kontrolloi ja halusi viedä kahvilaan jäätelölle näytille joka päivä. Jostakin syystä tällainen saa hänet tuntemaan itsensä hienoksi ja tärkeäksi.
Nykyään, kun en lähde kahviloihin hänen kanssaan, hän yrittää vieläkin soittaa ja puhuu niin äänekkäästi että koko ravintola / kahvila kuulee esim näin. Äiti: ai, ostit uusia kenkiä sieltä Pariisista?! Minä: enhän minä ole ollut missään pariisissa. Äiti: niin niin, olet jo suunnittelemassa saksan matkaa, joo tiedänkin kuinka pidät Diorin ja muista kalliista kengistä. Minä: ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka yleistä on, että lapsuuden hakkaaminen ja pahoinpitely kielletään kokonaan? Kumppanini sukulaiset ovat kertoneet, että kasvatus oli ankara, lyömistä ja muuta. Olen ajatellut, että sen on täytynyt olla aika vakavaa kun nämä muuten hienotunteiset ihmiset ovat asiasta maininneet ensimmäisellä tai toisella tapaamisella, toisistaan tietämättä.
Kumppanini mukaan lapsuus on ollut onnellinen ja tämä pahoinpitelevä vanhempi on suunnilleen pyhimys. Kumppani ei kyllä koskaan itke. Kerran olen nähnyt kyyneleet silmissä ja silloin itsesäälistä. Hän ei kauheasti koe empatiaa.
Minä elin parikymppiseksi kuvitellen että kokemani oli normaalia. Sitten mt-oireet saivat kaivelemaan lapsuuden kokemuksia.
Pahoissa traumoissa voi käydä täysi unohdus.
Ajoin perheen auton ojaan 12 vuotiaana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani eivät antaneet selkään mutta eräs sukulainen kyllä. Minua 5vuotta vanhempi siskoni minun jopa ohikävellessä tai hipastessa päästää kunnon rääkäisyn jonka seurauksesta sain selkääni..
Eipä uskottu koskaan kun sanoin etten mitään ollut tehnyt. Sisko sai kyllä pieksää minua niin paljon kun halusi sillä jos tuosta kerroin niin kuulema valehtelin.. Näin joka ainoa kerta kun tällä sukulaisella hoidossa oltiin :/
Vierailija kirjoitti:
Isäni heitti kiehuvan veden selkääni, kun vein tyhjät pullot. Pullot olivat hänen ja hän oli maksanut ne. Vein ne koska oli nälkä. Kun söin pullorahoilla ostamaani lihapiirakkaa, niin hän löi vatsaanii niin että oksensin ruoat ulos. Ilman lupaa ei saa ottaa mitään. Äitini soitti ambulanssin ja sairaalassa minua hoidettiin. Ei ketään kiinnostanut mitä tapahtuu kun pääsen kotiin. Äitini haki minut naama mustana, kun isäni oli hakannut hänet. Ei minulla ollu mitään lapsuutta. Pelkäsin 17v asti ja meni kauan kun tajusin mikä on oikein ja väärin. Edelleen kun vaimoni koskee selkään, niin nytkähdän ja vaimo alkaa itkemään, koska tietää mitä se tarkoittaa. Oma tytär joka on nyt 6 vuotias, niin hän on kysynyt miksi ei ikinä nähdä sinun isää ja äitiä. Ei niitä ole ja en halua että näkee. Isäni ja äitini näin vahingossa baarissa kesällä. Äitini tuli itkien vastaan. Sanoin jos kosket, niin putoot. Isäni tuli itkien, kun ei olla nähty 23 vuoteen. Käppänä itki ja kysy miten menee. sanoin jos kosket, niin kuolet. Mulla on vaimo ja tytär. Vaimon näet nyt mut tytärtä et ikinä. Mut jos kosket, niin kuolet. Raukka tarjos rahaa.. Vaimo sano et antakaa olla.
Ei hitto, kiehuvat vedet lapsen selkään. Olen kovin pahoillani siitä mitä koit, tuollaista ei kukaan ansaitse. Yksinäinen vanhuus taitaa olla ihan oikein vanhemmillesi. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä tuo vyöllä selkäsaunan saaminen oikeasti tuntui? Kuulostaa niin kamalalta!
Vaikka jälkeenpäin ajatellen olin tosi kiltti, rauhallinen ja tottelevainen lapsi, saattoi kurinpalautus alkaa yhtäkkiä mitä pienimmistä asioista. Vanhempien kyky hallita aggressioitaan oli puutteellinen ja lapset olivat helppo kohde impulsiiviselle väkivallalle.
Liian kovaääniset leikit saattoivat täysin varoittamatta katketa tukkapöllyyn. Jos ala-asteella en oppinut jotain vanhemman opettamaa asiaa, tuli helposti fyysinen rangaistus. Auttoi varmaan oppimista. Joskus koulu alkoi klo 10 ja nukuin aamulla pitkään. Sain selkään koska kuulemma lintsasin. Ei auttanut vaikka näytin lukujärjestyksestä ettei tarvitse herätä klo 6.30. Vaarallisin tilanne oli, kun jouduin syömään pakotettuna ruoka-ainetta jolle tiesin jo naperona olevani allerginen. Vastustin, pakkosyöttö jatkui, vähitellen hengitys vaikeutui, silmät turposivat ja alkoi hakkaava yskä. Sain selkääni koska ”esitin”. Olisi voinut käydä huonosti.
Epäoikeudenmukaisimmalta tuntui kun tuli syytetyksi siskon tekemisistä. Oli turha selittää etten minä jättänyt ovea auki/leluja olohuoneeseen/kukkia kastelematta tai maitoa pöydälle lämpiämään. Jos isä tai äiti päätti että on syyllinen, niin selkään tuli armotta. Vaikka asian oikea laita olisi paljastunut, ei minkäänlaista anteeksipyyntöä kuulunut ikinä. Lapsi ei voinut olla oikeassa ja ansaitsi kurituksen kuitenkin.
Asun nykyään eri maassa enkä ole väleissä vanhempieni kanssa. Ruumiillisesta väkivallasta jäi jäljelle viha auktoriteetteja vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltaisen lapsuuden kokeneesta ei tule normaalia.Tulee 100 varmasti hakkaamaan lapsiaan tai puolisoaan.Tai tulee alkoholisoitunut ja syrjäytynyt.Koulussa oli se hieltähaiseva koulukiusaaja joka hakkasi muita
Olet väärässä. Väkivaltalapsuus siirtyy eteenpäin vain, jos ihminen ei tajua että se on väärin (kaikki hakatut ei tajua, jotkuthan oikein puolustelee että minua on kuritettu ja se oli ihan oikein se).
Itse sen sijaan tajusin jo lapsena että isä on hullu, hakkaaminen on mielivaltaista ja väärin. Omat lapseni ovat saaneet rakastavimman mahdollisimman kasvstuksen ilman pienintäkään väkivaltaa. Minusta tuli yhteiskunnallisesti menestynyt rupusakkilspsuudestani huolimatta.
Eli ei se automaattisesti periydy. Mutta sydämen tällainen surkea lapsuus särkee, en näin nelikymppisenäkään ole lapsuuttani unohtanut ja tuskin siinä onnistuu koskaan.
En saanut avattua isälle tarpeeksi nopeasti asunnon ulko-ovea. Avain roikkui kaulassani ja kesti hetken saada se puseron alta esiin, lyömistähän siitä tietysti seurasi, olin 7v. Fyysistä väkivaltaa pahempana pidän niitä haukkumisiani, rakkaudettomuutta ja hyljeksintää. Olin täysin arvoton ja mitätön nolla isälleni. Osaa muuten loukata minua vieläkin vaikka olen jo 45v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siivonnut legoja ensimmäisestä käskystä (ikää noin 3v. ja tämä on ensimmäisiä muistojani lapsuudesta) ja isä loikki legojen yli luokseni ja tukisti niin että rutina kävi päässä. Miten äitini on voinut katsoa itkuani vierestä?
No minun äiti katsoi vierestä hakkaamista (juuri remmi, risu, mattopiiska, johto), kurkusta kuristamists, tukasta pitkin lattiaa vetämisestä (siis minä makuullaan lattialla ja isä repii tukasta minua huoneesta toiseen). On nähnyt kun isä potki, löi, nosti remeleistä seinälle.
Kaikki mustelmat ja vammat äiti valehteli neuvolassa esim kaatumiseksi. Salaili ja piti kulissit kunnossa. Antoi ukon hakata lapsis rikä tullut väliin tai mitenkään estänyt. Meni ulos pakoon kun ei kestänyt kuunnella pienen lapsen kivun huutoja ja armon anomista isältä.
Vittu että vihaan vanhempiani! Isäni on muuten vielä minun ollessani sikuinen käynyt minuun käsiksi, joten ei jäänyt sinne lapsuuteen hullun isän väkivaltainen ”kasvatus”. Äiti taas kiistää ja kieltää ksiken tapahtuneen ja ”ei muista” että isä olisi koskaan lapsilke tehnyt mitään pahaa.[/quote]
Tämä on näissä hulluissa mielenkiintoinen piirre. Minun äitini on narsisti, ja tänä päivänäkin kehuu minulle päin näköä, kuinka oli ihana ja onnellinen lapsuus, en ollut koskaan kipeä, viimeksi valehteli että korvatulehduskin oli vain kerran (vaikka isä vei päivystykseen lukuisia kertoja keskellä yötä koska äiti kielsi särkylääkkeiden antamisen jne). Hän lienee todella häiriintynyt, koska muistan kaiken hakkaamisen ja sillä uhkailun, samoin kuin kodin ilmapiirin ja vanhempien välisen väkivallan aivan selvästi. Kerran kun aikuistuttuani kysyin ihan suoraan, että miksi piti hakata niin vastasi että eihän hän koskaan ole minua lyönyt että olen hänen rakkain aarteensa. Niinpä... Voisin itkeä kiukusta kun edes mietin näitä asioita. Inhoan äitiäni.
Minun äitini oli samanlainen. Hän kaikkensa yritti ja antoi, huolehti ja auttoi. Omat muistikuvat ovat vain erilaisia. Muistan äidin, joka huusi ja riehui, sanoi ilkeästi, mitätöi, vähätteli, nujersi. Meillä se oli enemmän henkisellä puolella, mutta ruumiillistakin väkivaltaa oli. Hän oli omasta mielestään äideistä parhain. Eikä edes viinaa tai huumeita käyttänyt.
Aivan kuten minunkin. Olen siis se, jolla narsistiäiti. Ikävä kyllä narsismiin kuuluu mm. marttyyriksi heittäytyminen.
Äidin näkökulma: hän jäi minua hoitamaan kotiin kouluikään saakka kun halusi minulle vain parasta. Totuus: sain turpaani jatkuvasti, itkin huoneessani ja kun äiti tiesi että isä tulee pian kotiin, tuli vielä ovelle sanomaan että hakkaa minut uudelleen jos itken kun isä tulee / jos isä huomaa minun itkeneen. Pyysin päästä tarhaan, en tietenkään päässyt. Oikeastaan vielä pahempaa oli henkinen pahoinpitely ja nujertaminen.
Kun pääsin yläasteelle, alkoi täysi kontrollointi: äiti ei vieläkään voinut käydä töissä, koska minut piti hakea autolla kotiin yläasteelta, jonne piti mennä kahdella bussilla. Reitti oli aivan helppo ja kaikki ystäväni kulkivat bussilla/ kävellen. Äiti huolehti. Totuus: äiti kontrolloi ja halusi viedä kahvilaan jäätelölle näytille joka päivä. Jostakin syystä tällainen saa hänet tuntemaan itsensä hienoksi ja tärkeäksi.
Nykyään, kun en lähde kahviloihin hänen kanssaan, hän yrittää vieläkin soittaa ja puhuu niin äänekkäästi että koko ravintola / kahvila kuulee esim näin. Äiti: ai, ostit uusia kenkiä sieltä Pariisista?! Minä: enhän minä ole ollut missään pariisissa. Äiti: niin niin, olet jo suunnittelemassa saksan matkaa, joo tiedänkin kuinka pidät Diorin ja muista kalliista kengistä. Minä: ???
Tulee mieleen se maailmankuulu kirja "Sibyl" , just niinkuin sen äiti siinä kirjassa (perustuu tositapaukseen).
Ootko lukenut sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siivonnut legoja ensimmäisestä käskystä (ikää noin 3v. ja tämä on ensimmäisiä muistojani lapsuudesta) ja isä loikki legojen yli luokseni ja tukisti niin että rutina kävi päässä. Miten äitini on voinut katsoa itkuani vierestä?
No minun äiti katsoi vierestä hakkaamista (juuri remmi, risu, mattopiiska, johto), kurkusta kuristamists, tukasta pitkin lattiaa vetämisestä (siis minä makuullaan lattialla ja isä repii tukasta minua huoneesta toiseen). On nähnyt kun isä potki, löi, nosti remeleistä seinälle.
Kaikki mustelmat ja vammat äiti valehteli neuvolassa esim kaatumiseksi. Salaili ja piti kulissit kunnossa. Antoi ukon hakata lapsis rikä tullut väliin tai mitenkään estänyt. Meni ulos pakoon kun ei kestänyt kuunnella pienen lapsen kivun huutoja ja armon anomista isältä.
Vittu että vihaan vanhempiani! Isäni on muuten vielä minun ollessani sikuinen käynyt minuun käsiksi, joten ei jäänyt sinne lapsuuteen hullun isän väkivaltainen ”kasvatus”. Äiti taas kiistää ja kieltää ksiken tapahtuneen ja ”ei muista” että isä olisi koskaan lapsilke tehnyt mitään pahaa.[/quote]
Tämä on näissä hulluissa mielenkiintoinen piirre. Minun äitini on narsisti, ja tänä päivänäkin kehuu minulle päin näköä, kuinka oli ihana ja onnellinen lapsuus, en ollut koskaan kipeä, viimeksi valehteli että korvatulehduskin oli vain kerran (vaikka isä vei päivystykseen lukuisia kertoja keskellä yötä koska äiti kielsi särkylääkkeiden antamisen jne). Hän lienee todella häiriintynyt, koska muistan kaiken hakkaamisen ja sillä uhkailun, samoin kuin kodin ilmapiirin ja vanhempien välisen väkivallan aivan selvästi. Kerran kun aikuistuttuani kysyin ihan suoraan, että miksi piti hakata niin vastasi että eihän hän koskaan ole minua lyönyt että olen hänen rakkain aarteensa. Niinpä... Voisin itkeä kiukusta kun edes mietin näitä asioita. Inhoan äitiäni.
Minun äitini oli samanlainen. Hän kaikkensa yritti ja antoi, huolehti ja auttoi. Omat muistikuvat ovat vain erilaisia. Muistan äidin, joka huusi ja riehui, sanoi ilkeästi, mitätöi, vähätteli, nujersi. Meillä se oli enemmän henkisellä puolella, mutta ruumiillistakin väkivaltaa oli. Hän oli omasta mielestään äideistä parhain. Eikä edes viinaa tai huumeita käyttänyt.
Aivan kuten minunkin. Olen siis se, jolla narsistiäiti. Ikävä kyllä narsismiin kuuluu mm. marttyyriksi heittäytyminen.
Äidin näkökulma: hän jäi minua hoitamaan kotiin kouluikään saakka kun halusi minulle vain parasta. Totuus: sain turpaani jatkuvasti, itkin huoneessani ja kun äiti tiesi että isä tulee pian kotiin, tuli vielä ovelle sanomaan että hakkaa minut uudelleen jos itken kun isä tulee / jos isä huomaa minun itkeneen. Pyysin päästä tarhaan, en tietenkään päässyt. Oikeastaan vielä pahempaa oli henkinen pahoinpitely ja nujertaminen.
Kun pääsin yläasteelle, alkoi täysi kontrollointi: äiti ei vieläkään voinut käydä töissä, koska minut piti hakea autolla kotiin yläasteelta, jonne piti mennä kahdella bussilla. Reitti oli aivan helppo ja kaikki ystäväni kulkivat bussilla/ kävellen. Äiti huolehti. Totuus: äiti kontrolloi ja halusi viedä kahvilaan jäätelölle näytille joka päivä. Jostakin syystä tällainen saa hänet tuntemaan itsensä hienoksi ja tärkeäksi.
Nykyään, kun en lähde kahviloihin hänen kanssaan, hän yrittää vieläkin soittaa ja puhuu niin äänekkäästi että koko ravintola / kahvila kuulee esim näin. Äiti: ai, ostit uusia kenkiä sieltä Pariisista?! Minä: enhän minä ole ollut missään pariisissa. Äiti: niin niin, olet jo suunnittelemassa saksan matkaa, joo tiedänkin kuinka pidät Diorin ja muista kalliista kengistä. Minä: ???
Tulee mieleen se maailmankuulu kirja "Sibyl" , just niinkuin sen äiti siinä kirjassa (perustuu tositapaukseen).
Ootko lukenut sitä?
Kirjoittanut Flora Rheta Schreiber ja kirjan nimi siis on "SYBIL".
Täällä oli aiemmassa ketjussa mainittu sellainen, että isompi (muistaakseni 12 v) tyttö oli fyysisesti kuritettu remmillä, koska ei ollut suostunut käyttämään pyöräilykypärää. Aika pieni syy minun mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain selkään itkemisestäkin. Siksi varmaan en osaa enää itkeä vaikka olisi siihen välillä syytäkin. Tosin jotkut taide-elämykset nostavat välillä kyyneleet silmiin.
Tuttua. Muisto lapsuudesta: Itken ja isä ravistelee ja karjuu naaman edessä, että lopeta se parkuminen. Minun oli vaikea hengittää, kun yritin epätoivoisesti lopettaa itkemisen. Tuli salpautunut olo.
Miksi sitten itkin, todennäköisesti isä oli taas kerran lyönyt - en muista.
Ap:n kertomat tuttuja myöskin.
Ja en osaa itkeä muualla kuin hautajaisissa. Vaikka kunnon itku joskus helpottaisikin.
Pahimman selkäsaunan vyöstä sain, kun äitini oli ottanut kolikkopurkista pennejä bussimatkaa varten kiireessä. Kun asia selvisi myöhemmin, niin isä ei edes pyytänyt anteeksi. Katsoi vain ja tuumas, että tuon sitten saa, jos uskallat joskus ottaa kolikoita sieltä. Minulla oli jalat ja takapuoli verillä.
Meillä riitti yleensä jo se, että häirittiin isää jollain tavalla. Riitti, että kysyi jotakin väärään aikaan. Satunnaista pahoinpitelyä lukuunottamatta isä oli leikkisä, hauska ja oli paljon meidän kanssa ulkona ja laittoi rahaa harrastuksiin ja matkusteluun, että näkisimme maailmaa. Pahoinpitelyt loppuivat joskus siinä 10v. tienoilla. Taisin olla jo 14v., kun isä kerran pyysi anteeksi, että oli pahoinpidellyt eikä tajunnut, että se voisi olla huono asia.
Silti lapsuudesta muistan ikäviä asioita vieläkin ja olen ollut herkkä lasten kuritukselle. Ja jos nään jonkun toisen lapsen pahoinpitelyä, niin puutun siihen oitis. Itse toivoin lapsena, että joku puuttuisi asiaan. Äiti ei tietenkään uskaltanut asnoa mitään. äitiä hän ei pahoinpidellyt koskaan.
82 jatkaa. Olen tk-eläkkeellä ja ensisijainen syy on dissosiaatio, joka aiheuttaa myös somaattisia sairauksia. En lapsuudesta juuri paljoa muista.
Kun äitini kuoli hieman yli nelikymppisenä, kuulin ihmisten puhuvan, että nyt se (isäni) sai vaimonsa kuoliaaksi kiusattua.
Empatia on minulle hieman vierasta. Lieneekö kaikilla hakatuilla lapsilla sama?
Alue: Aihe vapaa
Minäkin kerroin ensimmäiselle kaverilleni, että äitiäni kannattaa sitten varoa että voi ihan varoittamatta lyödä ym. Olin 5-vuotias, enkä ymmärtänyt perhesalaisuuden tai kulissien käsitettä. Ajattelin että ystävällisesti varoitan uutta ystävää. Lisäksi meillä oli ovenkahva rikki ja kun sitten tämä kaveri autettiin ovesta ulos ja kotiinsa niin äitinsä tuli linjoja pitkin. Vanhemmat tietysti selittivät että kyse oli minun höpötyksistäni.