Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?

Miten naiset antoivat miesten perseillä tuollalailla? Antoivat hakata lapsia puuttumatta siihen? Oma äitini oli siis ihan samanlainen ja isä täys tyranni. Äidin elämänsisältö oli ja on mies. Kaikki tehtiin miestä varten ja miellyttääkseen miestä, mies oli se suuritarpeinen lapsi perheessä. Mutta MIKSI?

Yksi yhdistävä tekijä on myös se että koskaan ei pyydetty anteeksi hakkaamista, vaikka välillä hakattiin syyttä tai väärästä syystä. Anteeksipyyntöä ei tullut aikuisiälläkään. Ei edes kuolinvuoteella.

Sotkuinen huone. Muuta pahaa en tehnyt. Vieläkin inhoan siivoamista. On se kumma...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka yleistä on, että lapsuuden hakkaaminen ja pahoinpitely kielletään kokonaan? Kumppanini sukulaiset ovat kertoneet, että kasvatus oli ankara, lyömistä ja muuta. Olen ajatellut, että sen on täytynyt olla aika vakavaa kun nämä muuten hienotunteiset ihmiset ovat asiasta maininneet ensimmäisellä tai toisella tapaamisella, toisistaan tietämättä.

Kumppanini mukaan lapsuus on ollut onnellinen ja tämä pahoinpitelevä vanhempi on suunnilleen pyhimys. Kumppani ei kyllä koskaan itke. Kerran olen nähnyt kyyneleet silmissä ja silloin itsesäälistä. Hän ei kauheasti koe empatiaa.

Minä elin parikymppiseksi kuvitellen että kokemani oli normaalia. Sitten mt-oireet saivat kaivelemaan lapsuuden kokemuksia.

Pahoissa traumoissa voi käydä täysi unohdus.

Luulen, että kumppanini muistaa. Kerran yritin kysellä, että mitä tämä tarkoittaa kun sukulaisesi sanovat näin. Hän jotenkin jäykistyi, kasvot muuttuivat lähes ilmeettömiksi eikä sanonut mitään. Nyt näitä lukiessa tuli mieleen, että olisikohan löylytys ollut pahempi jos itki.

Joku sukulainen yritti puuttua pahoinpitelyyn silloin aikoinaan.

Minun pitää vain tämän kanssa elää, mutta se vaikuttaa parisuhteeseemme. Epäempaattinen ihminen on raskas kumppani. Ehkä häntäkin helpottaisi jos käsittelisi tapahtuneet. Minua eniten surettaa, että myös suhde tähän väkivaltaiseen vanhempaan on outo. Kaikki hänen tekemänsä on parempaa kuin kenenkään muun (minut tietysti mukaan lukien), kaikessa hän on niin paljon parempi. Pyhimys.

Vierailija kirjoitti:

Ap esittää jatkokysymyksen: oletteko hakkaavien väkivaltapaskiaisten kanssa tekemisissä näin aikuisena? Entä omat lapsenne?

Itseäni harmittaa etten kunnolla osannut poikkaista välejä paskavanhempiini. Tapaan äärimmäisen harvoin (kerta vuoteen) mutta sekin on liikaa, kun hullu psykopaatti isä alkaa raivoamaan ja muistelemaan itse keksimiään juttuja lapsuudesta (”sinäkin silloin olit niin kiittämätön kersa, olisi enemmän pitänyt piiskata” jne)

Harmi että isä on edelleeen iso ja vahva ja hyväkuntoinen. Suoraan sanoen tekisi joskus mieli kostaa ja antaa maistiaisia siitä miltä tuntuu olla heikkojaavuton, pelätä henkensä puolesta ja rukoilla ääneti ettei toinen tapa, samalla kun nyrkki heiluu ja läski tummuu.

Oon väleissä. Väkivalta alko pikkuhiljaa hiipumaan ja kun muutin pois kotoota parani tilanne. Kyse ei ollu siitä etteikö mua olis rakastettu, vaan kotona oli tosi rankka tilanne ja osallaan ymmärrän sen. Lapset tulee varmasti näkemään isovanhempiaan mutta mies ei halua päästää ikinä hoitoon ja komppaan sitä kyllä 110% En usko että lapsenlasta heiteltäis seinille tai sitä päin veitsillä tms, mutta kuitenkin.

T:En edelleenkään osaa sitä jakokulmaa

Vierailija kirjoitti:

Miten naiset antoivat miesten perseillä tuollalailla? Antoivat hakata lapsia puuttumatta siihen? Oma äitini oli siis ihan samanlainen ja isä täys tyranni. Äidin elämänsisältö oli ja on mies. Kaikki tehtiin miestä varten ja miellyttääkseen miestä, mies oli se suuritarpeinen lapsi perheessä. Mutta MIKSI?

Mun äiti vielä sanoi, kun joskus aikuisena kysyin, että kummat se valitsis, lapset vai miehen. Miehen kuulemma. Mä oon aina valinnut lapset ensin. Koska eihän ne pärjää ilman äitiä.

Mattopiiskasta saanut kirjoitti:

82 jatkaa. Olen tk-eläkkeellä ja ensisijainen syy on dissosiaatio, joka aiheuttaa myös somaattisia sairauksia. En lapsuudesta juuri paljoa muista. 

Kun äitini kuoli hieman yli nelikymppisenä, kuulin ihmisten puhuvan, että nyt se (isäni) sai vaimonsa kuoliaaksi kiusattua. 

Empatia on minulle hieman vierasta. Lieneekö kaikilla hakatuilla lapsilla sama?

Mulle ei ole empatia vierasta, mutta miessuhteet ovat olleet vaikeita, kun en tiedä, millainen on hyvä mies.

Sain lapsena selkääni mm. siskon valehtelusta kun oli sotkenut huoneen ja en halunnut siivota. Vyötä, vitsaa, tukkapöllyä, seinään heittelyä, "leikkimielistä"(isästä oli hauskaa, luuli että nauroin kun huusin pelosta) tukehduttamista tyynyllä yms. Olin heikko ja typerä ja itkemisestä sai selkään

Nyt vasta kaksikymppisenä on palautunut ajoittain mieleen tunne kun meinaa tukehtua tai henki salpautuu kun yritän olla itkemättä. Yhtääkkiä voi iskeä jumalaton pelko tukehtumisesta. Turvallisuuden tunnetta ei ole koskaan ollutkaan kuin hetkellisesti.

Olen yksinäinen koska olen tunnekylmä ajoittain ja en jaksa mitään ahdistuksen takia. Vaikea tutustua kehenkään kun yritän vain miellyttää ja pelkään muita ihmisiä.

Ihan kauheeta. Mun isä vittuilee mulle vielä aikuisena, miksen käy heillä. Miksiköhän en? Kun en halua, kun ei enää ole pakko. En silti voi sanoa suoraan, koska edelleen pelkään häntä. Mutta käymään ei minua saa. Selittäkööt naapureilleen asian ihan miten päin vain. Ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten naiset antoivat miesten perseillä tuollalailla? Antoivat hakata lapsia puuttumatta siihen? Oma äitini oli siis ihan samanlainen ja isä täys tyranni. Äidin elämänsisältö oli ja on mies. Kaikki tehtiin miestä varten ja miellyttääkseen miestä, mies oli se suuritarpeinen lapsi perheessä. Mutta MIKSI?

Mun äiti vielä sanoi, kun joskus aikuisena kysyin, että kummat se valitsis, lapset vai miehen. Miehen kuulemma. Mä oon aina valinnut lapset ensin. Koska eihän ne pärjää ilman äitiä.

Uskomatonta, oma äitini on sanonut aivan samoin. Eli sen että ilman muuta mies on tärkein ja lapset sitten saavat sen mitä mieheltä jää.

Oma isäni muuten ruokapöydässä otti aina ensin js lapset sai jos jäljelle jäi. Saattoi rohmuta esin kaikki kananpalat ja lapsille jäi pelkät riisit ja kastike. Äiti vaan höösäs että saihan mies nyt syödäkseen, saihan? Lapsista viis vaikka lapset jäi nälkäiseksi. Kunhan vaan se mies!

Miehelle pestiin ja silitettiin vaatteet edellisiltana aina vslmiiksi ja laitettiin sellasrlle vaatepuulle valmiiksi. Lapset sai hoitaa vaatternsa itse pyykinpesua myöten. Tärkeintä oli että mies oli palveltu!

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli syy aina se etten totellut jotain. Ja sitten tuli selkään, myös potkittiin, kuristettiin, revittiin hiukset, revittiin vaatteet ja nipisteltiin ihopaloja irti! Ihan kaikkea mahdollista paskaa..Olin kuitenkin niin rohkea, että aina laitoin hanttiin minkä pystyin ja muutin pois 14 vuotiaana. Lopputulema on kuitenkin se etten aikuisena hirveesti pidä ihmisistä ja haluan vaan olla rauhassa.

Minulla on vieläkin kylki täynnä nyhtämisarpia ja olen yli viisikymppinen.

Ei ollut mitään syytä. Se vallantunne kai on niin huumaava että pystyi kiihottamaan itsensä raivoon joka yltyi ja yltyi. Huusi naapureille, jos ne kuunteli seinän takana, että täällä ei kukaan auta, minä joudun täällä aina siivoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheaa! Miten olette selviytyneet näistä kokemuksista? Vai oletteko selviytyneet? Tulee kyynel silmään kun lukee... :(

Minulla vaan tosiaan tuota hiuksista repimistä. Isällä kyllä välillä kilahteli muuten. Saattoi esimerkiksi uhkailla haulikolla äitiä. Kaikki tuntuu normaalilta ja tavalliselta silloin kun se tapahtuu. Sen hulluuden ja sen miltä se ulkopuolisista näyttää, ymmärtää vasta jälkeen päin. 

Itselläni on nyt aikuisena sellaista, että on välillä vaikea olla toisen ihmisen lähellä ja kosketus saa aikaan ahdistusta. Yritän tiedostaa asian ja työstää sitä, koska se vaikuttaa omiin lapsiini ja väleihin puolison kanssa. 

3

Onneksi Suomi sentään kuitenkin vapaamielistyi edes sen verran, että ihmiset hankkivat ehkäisyä eivätkä ”hoitaneet” enää jälkiehkäisyä vain lapsia ja nuoria rääkkäämällä. Toisaalta Suomen perhesurmaluvut ovat surullista luettavaa. Täällä ei ole kovinkaan pitkään arvostettu lapsia lahjana.

Surullisimmalta tuntuu välillä kun noita mistään piittaamattomia naida naksuttelijoita on ja he eivät millään tavoin vaikuta olevan kiinnostuneita lapsistaan ihmisinä. 99% tapauksissa lapsen häiritsevän käytökseen auttaa ihan normaali ja rehellinen keskustelu lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheeta. Mun isä vittuilee mulle vielä aikuisena, miksen käy heillä. Miksiköhän en? Kun en halua, kun ei enää ole pakko. En silti voi sanoa suoraan, koska edelleen pelkään häntä. Mutta käymään ei minua saa. Selittäkööt naapureilleen asian ihan miten päin vain. Ihan sama.

Minun isä myös nälvii ja vittuilee kun ei enää suoranaisesti uskalla hakata (vaikka mieli tekisi). Isäni on aikuisena (minun ollessa yli kolmekymppinen) antanut minulle tukkapöllyä ja kerran ruokapöydässä kunnon luunapin. Se nöyryytyksen ja lamaannuksen tunne oli sanoinkuvaamaton. Muutuin taas kolmevuotiaaksi joka pissaa housuun pelosta kun tietää saavansa selkään :(

Pelkään isääni, toivon niin kovin että ukko raihnastuisi tai joutuisi pyörätuoliin tai muuta vastaavaa. Vielä nelikymppisenäkin joutuu pelkäämään väkivaltaa ja varomaan sanojaan, ihan sairasta. Tekemisissä ollaan harvoin mutta joka kerta väkivallan uhka leijuu ilmassa.

No vaikka mistä sain selkään, mutta se on jäänyt mieleen kun kerran äiti löi avarilla naamaan minua kun olin laittanut astianpesukoneeseen hänen mielestään liian paljon pesuainetta.

Vierailija kirjoitti:

Ap esittää jatkokysymyksen: oletteko hakkaavien väkivaltapaskiaisten kanssa tekemisissä näin aikuisena? Entä omat lapsenne?

Itseäni harmittaa etten kunnolla osannut poikkaista välejä paskavanhempiini. Tapaan äärimmäisen harvoin (kerta vuoteen) mutta sekin on liikaa, kun hullu psykopaatti isä alkaa raivoamaan ja muistelemaan itse keksimiään juttuja lapsuudesta (”sinäkin silloin olit niin kiittämätön kersa, olisi enemmän pitänyt piiskata” jne)

Harmi että isä on edelleeen iso ja vahva ja hyväkuntoinen. Suoraan sanoen tekisi joskus mieli kostaa ja antaa maistiaisia siitä miltä tuntuu olla heikkojaavuton, pelätä henkensä puolesta ja rukoilla ääneti ettei toinen tapa, samalla kun nyrkki heiluu ja läski tummuu.

Olen valehdellut etteivät vanhempani ole hengissä. Mieheni tietää toki miksi olen valehdellut. Lapsille riittävät yhdet isovanhemmat.

Myöhästyminen 5 min., tottelemattomuus, vastaan sanominen, liian myöhään illalla kokeen tai kouluasian näyttäminen vanhemmille, jos jokin isän mielestä tärkeä meni rikki, pikkuveljen kiusaaminen, jos koulusta tuli jotain huomauttamista, syitä oli lukemattomia. Oikeasti olin rauhallinen ja kiltti lapsi. Vyötä, läimäisyjä ja tukistamista tuli vähäisestäkin virheestä. Viikottaista välivaltaa kesti yli kymmenen vuotta, kunnes aloin antaa takaisin isälle. Äiti ei ikinä puuttunut tai puolustanut, päinvastoin hän oli usein se, joka teatraalisesti antoi aina ymmärtää, miten hankala olen. Leikin aina yksin enkä koskaan vaivannut heitä, en pyytänyt leikkimään enkä mitään. En muista koskaan tehneeni mitään äitini kanssa. Vielä aikusenakin he antavat ymmärtää, miten ikävä ihminen olen. Pikkuveli ei kokenut samaa ja on aina ollut heille se rakas lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Miten naiset antoivat miesten perseillä tuollalailla? Antoivat hakata lapsia puuttumatta siihen? Oma äitini oli siis ihan samanlainen ja isä täys tyranni. Äidin elämänsisältö oli ja on mies. Kaikki tehtiin miestä varten ja miellyttääkseen miestä, mies oli se suuritarpeinen lapsi perheessä. Mutta MIKSI?

Hullut alistivat naisetkin. Ei siitä ole kauaa, kun lapset JA VAIMO ajateltiin miehen omaisuudeksi. Tuollainen kulttuuri syöpyy kasvavien tyttölasten mieliin samalla tavalla, kuin väkivaltainen lapsuus aiheuttaen ongelmia laaja-alaisesti. Tytöistä naiseksi kasvaneet äidit eivät osaa puuttua. Samaa on maailmassa vieläkin. Ihmisen psykologia on merkillistä ja kulttuurin vaikutus vahva. Eivätkä naiset aina olleet itse väkivallattomia. Oma äitini oli ihan yhtä hullu kuin isäukko.

Vierailija kirjoitti:

Myöhästyminen 5 min., tottelemattomuus, vastaan sanominen, liian myöhään illalla kokeen tai kouluasian näyttäminen vanhemmille, jos jokin isän mielestä tärkeä meni rikki, pikkuveljen kiusaaminen, jos koulusta tuli jotain huomauttamista, syitä oli lukemattomia. Oikeasti olin rauhallinen ja kiltti lapsi. Vyötä, läimäisyjä ja tukistamista tuli vähäisestäkin virheestä. Viikottaista välivaltaa kesti yli kymmenen vuotta, kunnes aloin antaa takaisin isälle. Äiti ei ikinä puuttunut tai puolustanut, päinvastoin hän oli usein se, joka teatraalisesti antoi aina ymmärtää, miten hankala olen. Leikin aina yksin enkä koskaan vaivannut heitä, en pyytänyt leikkimään enkä mitään. En muista koskaan tehneeni mitään äitini kanssa. Vielä aikusenakin he antavat ymmärtää, miten ikävä ihminen olen. Pikkuveli ei kokenut samaa ja on aina ollut heille se rakas lapsi.

Meillä oli vähän samaa. Isä ei onneksi lyönyt, mutta äiti aina saattoi kiipeliin. Jotenkin tuntui, että hän nautti kun isä minulle sitten laati milloin minkäkinlaisen rangaistuksen: siivousta, tv-kielto jne. Melkein näytti siltä, että äidillä oli vahingoniloinen ilme naamalla. Olin kiltti ja tottelevainen, valtaosin sattumukset olivat vahinkoja: maitolasin kaatuminen, vanhojen sukkahousujen repeäminen, pyöränkumin puhkeaminen.

Äiti ei koskaan tehnyt mitään kanssani. Isän kanssa sen sijaan teimme kaikenlaista liikunnallista ja ulkoilmaelämään liittyvää.

Huoh. Taas meni kommenttini "tarkastukseen"

No, lyhyesti esimerkit milloin sain isältä selkääni.

Olin pari minuuttia myöhässä, sain nyrkistä.

Löin muka siskoani. -sain nyrkistä. (Tosin äiti näki tilanteen ja sanoi isälle että sisko valehteli, ei tietenkään pyytänyt anteeksi)

Sain matikankokeesta 6, isä ravisteli ja heitti päin naulakkoa (voitte kuvitella etten enää ikinä näyttänyt matikan kokeitani)

On sen takia myös töninyt päin esim kaappia

Sain selkääni kun leikkiessä puhuin ääneen.

Pahin kun olin 16 ja löysin goottityylin ja äiti antoi värjätä tukan mustaksi ja käyttää goottivaatteita... isä löi kaljapullolla päähän, hakkasi ja h*ritteli.