Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?

Katriina Järvinen on kirjoittanut kirjan Kaikella kunnioituksella -irtiottoja vanhempien vallasta.

https://yle.fi/uutiset/3-7426708

Osa Järvisen haastateltavista on katkaissut välit vanhempiinsa. Välien rikkoutumisesta syytetään yleensä aikuiseksi kasvanutta lasta, eikä väärin toiminutta vanhempaa. Järvisen mukaan lapsien kaltoin kohtelut, huostaanotot ja muut kauheudet tunnistaan yleisesti, mutta lapsen kasvaessa aikuiseksi vanhemmat saavat joukkoarmahduksen. Järvinen painottaa, että anteeksi antamisen ja pyytämisen merkitystä korostetaan liiaksi. Liian usein anteeksiannolla kuitataan lapsen kokemuksen ja kärsimykset.

– Kaltoin kohdellut ihmiset eivät ole kiinnostuneita anteeksi pyytämisestä. He haluavat, että väärin tehnyt vanhempi ottaisi vastuun teoistaan ja tunnustaisi lapsen kärsimykset. Lisäksi aikuiseksi kasvaneella lapsella pitäisi olla oikeus palata lapsuuteensa ja nuoruuteensa niin pitkään kuin hän itse haluaa.

Pitääkö "huonoista" vanhemmista huolehtia?

Viime aikoina on puhuttu paljon vanhusten hoidosta ja läheisten vastuusta hoitaa vanhuksia. Jos suhde vanhempiin on ollut lapsuudessa hyvä, halu auttaa vanhempiaan myöhemmin tulee luonnostaan. Jos taas välit ovat huonot tai kokonaan katkenneet, ikääntyvien vanhempien hoitaminen voit tuntua vääryydeltä.

Lapselle saattaa tulla sadistisia ajatuksia.

Katriina Järvinen

– Niissä tapauksissa, joissa vanhempi ei ole kunnioittanut omaa lastaan, voi olla jopa vaarallista velvoittaa aikuistunutta lasta hoitamaan vanhempaansa. Lapselle saattaa tulla sadistisia ajatuksia ja halu kostaa vanhemmilleen, Järvinen sanoo.

Minä olen alkoholisti/nistiperheen lapsi, joka huostaanotettiin jo ihan vauvana. Minut ja isoveljeni annettiin sijaisperheeseen maalle, jossa kasvoimme. Perhe ei ollut hyvä. Kasvoin tietenkin pitämään sijaisvanhempia ominani, vasta kouluikäisenä minulle paljastui, että biologiset vanhempani ovat muualla. Siitä lähtien sijaisperheen omat lapset ja vanhemmat irvailivat ja haukkuivat biologisia vanhempiamme (äitini antoi meidät vapaaehtoisesti lastenkotiin, kun tajusi, että ei voi tarjota hyvää elämää) ja korostivat miten kiittämättömiä olemme ja miten he ovat tehneet kaikkensa meidän eteemme. Myös kaikki perhetutut jaksoivat jankuttaa, miten onnekkaita olimme kun nämä hyvät ihmiset ottivat meidät luokseen asumaan hyvää hyvyyttään.

Perheeseen oli sijoitettuna meidän lisäksi monia eri tasoisesti kehitysvammaisia lapsia, perheellä oli paljon hevosia ja muita eläimiä joiden hoitaminen jäi käytännössä lähes kokonaan meidän lasten vastuulle, olimme ilmaista työvoimaa. Kuljimme ilmaisissa lahjoitusvaatteissa, joiden takia ainakin minua ja veljeäni kiusattiin koulussa. Yhteen aikaan en vaihtanut kuukausiin alushousuja, koska minulle ei ostettu/annettu puhtaita. En kehdannut kertoa tästä koulussa tai muualla, kun jo valmiiksi kiusattiin.

Fyysistä väkivaltaa oli aika vähän, hiuksista ja korvasta revittiin (ihmettelin välillä miten korvalehti ei irtoa siitä riepottamisesta) ja mielivaltaisia sääntöjä. Enemmän kidutus oli henkistä, perheen omille lapsille vanhemmat olivat rakastavia, mutta sijoituslapsia kasvatettiin pelolla ja karjumalla. Hevostalleihin asennettiin valvontakamerat joista äitipuoli seurasi työn laatua ja kaiuttimista huusi ohjeita. Jos emme siskopuolen kanssa olleet illalla nukahtaneet (tai ajoissa esittäneet nukkuvaa) isäpuolen kävellessä huoneeni läpi omaan makuuhuoneeseensa, meidät revittiin alasti lumihankeen ja ulko-ovi lukittiin. En tiedä kauanko siellä pakkasessa milloinkin olimme, mutta muistan, että tätä tapahtui useamman kerran. Kerran eräs perhetuttu tuli käymään juuri kun olimme nakuna ulkona hangessa, ja pakkohan vanhempien oli tälle tutulle avata ovi. En tiedä mitä perhetuttu oli mieltä siitä, että lapsia pidettiin hangessa alasti, mutta hyvää pataa hän oli perheen kanssa jatkossakin.

Minun työtäni sijaisperheessä oli muun muassa huolehtia pienemmistä sisaruksista enkä saanut juuri nähdä kavereita vapaa-ajalla. Täysi-ikäisenä vuosia myöhemmin sain kuulla omalta sosiaalityöntekijältäni, miten perheen äitipuoli lypsi sossusta jatkuvasti rahaa harrastuksiini, meikkeihin ja vaatteisiin. Luonnollisesti mitään harrastuksia, meikkejä tai merkkivaatteita ei ollut olemassakaan. Äitipuoli oli rahastanut biologiselta isoäidiltäni rahat Espanjanmatkaan, sitten vielä sosiaalityöntekijältä lypsänyt samat rahat toiseen kertaan ja minulle kertoi, että maksaa kalliin matkan minulle vain sillä ehdolla, että olen matkalla mukana töissä ja työni on huolehtia pikkusisaruksistani matkan ajan. En ole varma, mutta uskoisin että noista vammaisista sijoituslapsista saa vielä aika paljon paremmin tuloja kun meistä terveistä ja siksi niitä piti haalia perheeseen useampia.

Seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi minun ollessani 14v ja jatkui kahden vuoden ajan kunnes olin henkisesti niin huonossa kunnossa, että jouduin sairaalaan ja yritin itsemurhaa. Myöhemmin selvisi, että perheen isäpuoli oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen myös ainakin perheen kahta muuta lasta, ja lisäksi vaikeasti vammaisista lapsista emme voineet tietää varmuudella, koska he eivät kykene kertomaan. Isäpuoli sai lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeustuomion ja joutui maksamaan korvauksia meille, mutta henkisen väkivallan ja lasten huonon kohtelun osalta tapahtumista oli niin kauan, että syytteitä ei olisi voinut enää nostaa. Oikeudenkäynnin aikoihin koko sijaisperhe katkaisi kokonaan välit minuun ja siskopuoleen jonka kanssa nostimme syytteen, ja äitipuoli sekä perheen biologiset lapset tulivat oikeudenkäynneissä todistamaan meitä vastaan, mutta hävisivät jutun. Joutuessani sairaalaan perhe hävitti kaiken omaisuuteni ja irtisanoi sijaishuoltosopimuksen, joten jonkin aikaa sairaala oli ainut kotini. Samoin hieman aiemmin isoveljeni täyttäessä 17v kaikki hänen tavaransa tyhjennettiin yllättäen kaatopaikalle ja minut pakotettiin auttamaan isäpuolta tässä urakassa. (Tuon ikäisenä loppuu kai joku lapsista maksettava etuus?)

Jälkeenpäin olen kuullut huhuja, että äitipuoli on yrittänyt saada sossusta 5000€/kk vuokraa yhden edelleen sijaisperheessä asuvan vammaisen "lapsen" (täysi-ikäinen taitaa olla jo) kohdalla siitä hyvästä, että lapsi saa asua kotona, enkä valitettavasti epäile tätä yhtään. Toisen (ei niin pahasti) vammaisen lapsen hän lemppasi laitokseen sanoen lapselle, että kyseessä on loma. Tiedän kyllä, että tämänkin sisarpuolen on parempi olla ja asua siellä laitoksessa, mutta sydäntä raastaa ajatella miten hän on mahtanut odottaa sen "loman" loppumista ja ihmetellyt kun ei kukaan tulekaan enää hakemaan. Toivottavasti ei muistele tuota kotia enää.

Olisin varmaan sittenkin mielummin kasvanut siinä alkkisperheessä, sillä siellä olisin kaikista ongelmista huolimatta ainakin ollut aidosti rakastettu enkä mikään orja/tulonlähde. Ei varmaan tarvitse sanoa, että itsetunnon kanssa on ongelmia edelleen.

Kiitos Dave Pelzerin Pimeän poika-kirjavinkistä, luin kirjan. Se kannatteli minua ja antoi vahvuutta, erittäin vaikuttava kirja.

Hyi h*lvetti, mitä olette joutuneet kokemaan, ja vielä puolustuskyvyttöminä ja viattomina lapsina. En edes tiedä mitä sanoa. Miten olette vielä hengissä? Paraneeko tuollaisesta koskaan? Pystyttekö aikuisena ollenkaan nauttimaan elämästä? Millaisia olette nyt aikuisena?

Mitä tavallinen kansalainen voi tehdä, jos epäilee lasta pahoinpideltävän jossain tuttavaperheessä? Lastensuojeluilmoituksia olen tehnyt, eivätkä ne johda huostaanottoon tai muuhunkaan, sillä kulissit ovat kunnossa. Lisäksi moni ei tunnu ymmärtävän lastensuojelussakaan, että minkään tuen tai avun tarjoaminen (kasvatukseen) luonnehäiriöisille ei todellakaan auta, vaan on yhtä tyhjän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi minun ollessani 14v ja jatkui kahden vuoden ajan kunnes olin henkisesti niin huonossa kunnossa, että jouduin sairaalaan ja yritin itsemurhaa. Myöhemmin selvisi, että perheen isäpuoli oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen myös ainakin perheen kahta muuta lasta, ja lisäksi vaikeasti vammaisista lapsista emme voineet tietää varmuudella, koska he eivät kykene kertomaan. Isäpuoli sai lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeustuomion ja joutui maksamaan korvauksia meille, mutta henkisen väkivallan ja lasten huonon kohtelun osalta tapahtumista oli niin kauan, että syytteitä ei olisi voinut enää nostaa. Oikeudenkäynnin aikoihin koko sijaisperhe katkaisi kokonaan välit minuun ja siskopuoleen jonka kanssa nostimme syytteen, ja äitipuoli sekä perheen biologiset lapset tulivat oikeudenkäynneissä todistamaan meitä vastaan, mutta hävisivät jutun. Joutuessani sairaalaan perhe hävitti kaiken omaisuuteni ja irtisanoi sijaishuoltosopimuksen, joten jonkin aikaa sairaala oli ainut kotini. Samoin hieman aiemmin isoveljeni täyttäessä 17v kaikki hänen tavaransa tyhjennettiin yllättäen kaatopaikalle ja minut pakotettiin auttamaan isäpuolta tässä urakassa. (Tuon ikäisenä loppuu kai joku lapsista maksettava etuus?)

Jälkeenpäin olen kuullut huhuja, että äitipuoli on yrittänyt saada sossusta 5000€/kk vuokraa yhden edelleen sijaisperheessä asuvan vammaisen "lapsen" (täysi-ikäinen taitaa olla jo) kohdalla siitä hyvästä, että lapsi saa asua kotona, enkä valitettavasti epäile tätä yhtään. Toisen (ei niin pahasti) vammaisen lapsen hän lemppasi laitokseen sanoen lapselle, että kyseessä on loma. Tiedän kyllä, että tämänkin sisarpuolen on parempi olla ja asua siellä laitoksessa, mutta sydäntä raastaa ajatella miten hän on mahtanut odottaa sen "loman" loppumista ja ihmetellyt kun ei kukaan tulekaan enää hakemaan. Toivottavasti ei muistele tuota kotia enää.

Olisin varmaan sittenkin mielummin kasvanut siinä alkkisperheessä, sillä siellä olisin kaikista ongelmista huolimatta ainakin ollut aidosti rakastettu enkä mikään orja/tulonlähde. Ei varmaan tarvitse sanoa, että itsetunnon kanssa on ongelmia edelleen.

Siis saiko vammainen lapsi josta äiti yrittää lypsää rahaa huhujen perusteella jäädä perheeseen vaikka oikeudenkäynnit lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä oli jo käyty, ja isä oli tuomittu?!

Näitä riittäisi vaikka kuinka..Nuhaisena vedin räkää sisään, olisi pitänyt niistää, löi kämmenellä päähän niin että korvissa soi. En osannut leikata leipää oikein. Kerran en edes tiennyt virhettäni, kävelin kotona keittiöön kun tulin koulusta, isä kamppasi, kaaduin maahan, nousi päälleni ja istui pallean päällä en saanut hengitettyä ja piti käsistä kiinni kunnes alkoi mulla päässä kihistä ja taju mennä. Nousi ylös juuri ennen tajuttomuutta. Ajattelin että tapa vaan en jaksaiskaan enää elää..

Ei minua lyöty erityisemmin, tukasta kyllä riepoteltiin pitkin seiniä. Kun piti keittää perunoita ja poltin ne pohjaan, tai kun en vienyt roskapussia heti sillä sekunnilla kun pyydettiin. Sotkunen huone, tiskit laittamatta. Jaa. Eihän niitä ole kuin pieniä syitä.

En tiiä pitäskö joskus tehä jotain, kun on täydellisen epävarma itsestään missä tahansa asiassa, pelkään töissä/koulussa/kotona virheitä. En tee mitään.

Millaisia tuollaiset mielisairaat vanhemmat ovat kodin ulkopuolella? Mitä olivat ammateiltaan? Miten käyttäytyivät jos perheeseen tuli vieraita kylään? Onnistuivatko esittämään perheen ulkopuolisille mallivanhempia? Epäilikö kukaan perheen ulkopuolinen mitään tai yrittikö auttaa? Oliko teillä edes normaaleja sukulaisia siis tätejä, setiä, isovanhempia...? Tai vaikka kummeja tai kivoja opettajia? :( Millainen on tuollaisten hullujen vanhempien keskenäinen suhdedynamiikka?

Vierailija kirjoitti:

Hyi h*lvetti, mitä olette joutuneet kokemaan, ja vielä puolustuskyvyttöminä ja viattomina lapsina. En edes tiedä mitä sanoa. Miten olette vielä hengissä? Paraneeko tuollaisesta koskaan? Pystyttekö aikuisena ollenkaan nauttimaan elämästä? Millaisia olette nyt aikuisena?

Mitä tavallinen kansalainen voi tehdä, jos epäilee lasta pahoinpideltävän jossain tuttavaperheessä? Lastensuojeluilmoituksia olen tehnyt, eivätkä ne johda huostaanottoon tai muuhunkaan, sillä kulissit ovat kunnossa. Lisäksi moni ei tunnu ymmärtävän lastensuojelussakaan, että minkään tuen tai avun tarjoaminen (kasvatukseen) luonnehäiriöisille ei todellakaan auta, vaan on yhtä tyhjän kanssa.

Toivoin lapsena, että joku aikuinen olisi ottanut jotenkin minuun kontaktia. Mutta niin, etteivät vanhempani olisi saaneet tietää siitä. Neuvoisin luomaan lapseen luotettavan suhteen, vaikka pinnallisen, oli se sitten naapurin täti tai setä, serkun kaima tai käytävän siivooja. Tervehtiminen, muutaman ystävällisen sanan vaihto, pieni kehunta lapsen komeista kasvoista tai kauniista tukasta. Kun pahoinpidelty lapsi alkaa vähänkin luottamaan, laskee hänen kynnyksensä kertoa vähän koti-illoista. Mutta älä luo pahoinpideltyyn lapseen suhdetta, jos olet aikeissa häipyä heti saadessasi tietoosi kotiväkivallan. Älä riko pientä enempää, vaan pysy rinnalla pahimman yli.

En siirtynyt telkkarin edestä 17-vuotiaana. Muuten minua ei kuritettu enää kun olin isompi ja vahvempi, mutta kun isä joka arkipäivä tuli kotiin ja jumahti television ääreen lopuksi iltaa, en saanut puhua vanhemmille etten häiritse telkun katsomista. Siis isääni eivät asiani edes kiinnostaneet ja saattoi mennä kuukausikin ilman, että sanoin mitään hänelle, mutta ärsytti silti se patalaiska äijä joka määräili muita telkkarin äärestä. Ei saanut puhua edes samassa huoneessa olevalle äidille, jonka oli pakko katsoa isän valitsemaa ohjelmaa. Teininä tuo vitutti kerran niin paljon, että menin seisomaan telkkarin eteen enkä hievahtanut vaikka tiesin, että turpiin tulee.

Kiitän onneani siitä, että sain opiskelupaikan suoraan lukiosta ja työn juristina eikä minusta tullut vanhemmistani riippuvaista niin, että olisin kenties joutunut kerjäämään rahaa ja mielistelemään isääni koko loppuikäni miljoonaperinnön toivossa. Voin elää elämääni ja ainoana lapsena sekä juridisesti asioista perillä olevana voin järjestää isälleni juuri niin "mukavan" vanhuuden kuin silloin satun viitsimään, jos sen aika joskus tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Millaisia tuollaiset mielisairaat vanhemmat ovat kodin ulkopuolella? Mitä olivat ammateiltaan? Miten käyttäytyivät jos perheeseen tuli vieraita kylään? Onnistuivatko esittämään perheen ulkopuolisille mallivanhempia? Epäilikö kukaan perheen ulkopuolinen mitään tai yrittikö auttaa? Oliko teillä edes normaaleja sukulaisia siis tätejä, setiä, isovanhempia...? Tai vaikka kummeja tai kivoja opettajia? :( Millainen on tuollaisten hullujen vanhempien keskenäinen suhdedynamiikka?

Kaikki oli ulospäin kaunista kiiltokuvaa. Vanhemmat esittivät rikkaita ja hyviä vanhempia. Kukaan ei epäillyt, paitsi kaverini. Kukaan ei auttanut, ketään ei kiinnostanut lapset, keneenkään ei uskaltanut luottaa. Oivallinen kenttä vanhemmille toteuttaa sairaita tekojaan (psyykkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta).

Vierailija kirjoitti:

Millaisia tuollaiset mielisairaat vanhemmat ovat kodin ulkopuolella? Mitä olivat ammateiltaan? Miten käyttäytyivät jos perheeseen tuli vieraita kylään? Onnistuivatko esittämään perheen ulkopuolisille mallivanhempia? Epäilikö kukaan perheen ulkopuolinen mitään tai yrittikö auttaa? Oliko teillä edes normaaleja sukulaisia siis tätejä, setiä, isovanhempia...? Tai vaikka kummeja tai kivoja opettajia? :( Millainen on tuollaisten hullujen vanhempien keskenäinen suhdedynamiikka?

Isäpuoli, sairaseläkkeellä. Ei mitään erityisiä kouluja. Äitikin sairaseläkkeellä. Äiti ei ollut paha, ei vain osannut puolustaa ja kärsi itsekin. Ei varmaan tänäpäivänä ''muista'' tiettyjä asioita. Ulospäin näytti varmasti hyvältä. Ei ainakaan kukaan epäillyt mitään. Sukulaisia on tunne kummaltakaan puolelta. Ei ollut ketään mitään missään, vaikka olisi ollut, en olisi tehnyt mitään toisin. Koska pidin normaalina meidän perheen meininkiä.

Sehän tässä risoo, että iskä taisteli meistä lapsista (tosin ei tiennyt pahoja asioita, tiesi vain, että ei hyvää tee uskontoon aivopesukasvatus). Kuinka paljon vähemmän selviteltävää psykologin vastaanotolla olisi nyt. Mutta oikeus näkee aina äidin parempana vaihtoehtona.

Äiti piiskasi mut yhden kerran.

Oltiin menossa pesuhuoneesta löylyyn. Olin kai ovenraossa väärässä paikassa tai muuten vain ärsyttävä. Äiti riipi vastasta oksan lehdettömäksi. Sitten se meni suihkun alle ja komensi mut sinne. Pelotti enkä ensin mennyt.

Kun menin, se tarttui käsivarteeni ja alkoi hakata jalkojani. Itkin ja huusin, ja siitä se raivostui vain enemmän.

En muista tarkalleen mitä sitten tapahtui. Istuin yksin pukuhuoneessa itkemässä. Illalla äiti tuli matelevasti pyytämään anteeksi ennen nukkumaan menoa. Hän pyysi saada nähdä jalkani. Nähtyään hän purskahti itkuun. Sairaanhoitajana osasi hoitaa vammat lääkevoiteella. Se kirveli ja itkin. En ymmärtänyt mitään.

Olin 5-6-vuotias. Kyseessä ei ollut rangaistus, vaan sadistinen raivokohtaus.

Sen jälkeen halveksin ja vihasin äitiäni.

Isäkin oli paikalla, muttei puuttunut eikä auttanut mua.

Olin aika nirso syöjä lapsena ja nirsoiluista tuli säälimättä vitsasta. Olen 26.

Up

Sain jonkun kerran piiskaa. Varmaan sen ajan kasvatusrajoissa. Muistaakseni jos tulin kotiin vasta pimeällä. Jäin koulusta kuljeksimaan ja menin kotiin joskus klo 20-21. Eli ne ei ole jäänyt mieleen. Se mikä järkytti oli kun koira karkasi ja sai remmistä kotiin tullessaan. En tiedä mitä se oli käynyt raatelemassa tai tehnyt. Se kuului sen ajan koiran kasvatukseenkin. Mutta en muista että koiraa olisi muulloin lyöty, edes läpsitty tms.

Järkyttävää lukea noista kurituksen varjolla tehdyistä pahoinpitelyistä.

Täällä joku kyseli onko kukaan auttanut lasta. Minua/meitä auttoi naapurin "mummon" sisko.

Isäpuoleni piiskasi meitä pienimmästäkin syystä, jos vaikka istui/seisoi/kulki portaissa hänen kanssaan samaan aikaan. Koskaan et antanut riittävästi tilaa vaikka olisit liimautuneena kaiteeseen ja siitä seurasi selkäsauna. Kävelit liian nopeasti/hitaasti, et nostanut jalkoja tapeeksi korkealle kävellessä/nostit liikaa, astuit väärin, leikit väärällä puolella pihaa, menit autoon väärälle puolelle, joka ei koskaan ollut sama kuin viimeksi jne. Hän ei koskaan tehnyt sitä muiden edessä, vaan komensi sisälle saamaan selkään. Äitini tiesi asiasta, ei tehnyt mitään. Käski olla kunnolla, ettei ärsytä kus1päätä. Saimme selkään monta kertaa viikossa parin vuoden ajan.

Kerran alle 4-vuotias veljeni pissasi hieman ohi pöntöstä, kun ei yltänyt kunnolla pöntölle, eikä pottaa "iso poika" saanut käyttää. Pari tippaa pissaa oli tippunut lattialle pikkuveljen huomaamatta. Isäpuoli huomasi sen ja tuli meidän huoneeseen kysymään kuka sen teki. Emme heti vastanneet, eikä kumpikaan varmaan edes tiennyt mistä se raivoaa, joten kus1pää päätti hakata meidät molemmat vyöllään, minut ensin, koska olin vanhempi, sitten pikkuveljen. Pikkuveli pelkäsi isäpuolta ja huusi hädissään ja minä yritin huutaa, että isäpuoli lopettaisi jo. Isäpuolen mielestä en ollut saanut tarpeeksi remmiä, kun jaksoin vielä puuttua hänen kasvatukseensa, joten hän repi paidan päältäni ja alkoi hakata selkääni remmillä ja sanoi pikkuveljeä odottavan saman käsittelyn, koska tämä itki. Pikkuveli juoksi ilman housuja hädissään ulos ja kirjaimellisesti törmäsi naapurin mummon siskoon, joka oli menossa siskonsa luo. Naapurin mummon sisko ymmärsi heti mitä on meneillään ja ryntäsi meille. Näki isäpuolen hakkaamassa minua ja löi isäpuoltamme sateenvarjon kahvalla päähän monta kertaa,kunnes isäpuoli kompuroi ulos. Nainen vei meidät naapurin mummolle ja jäimme sinne. Saimme kahvia ja pullaa (hassua mitä asioita muistaa) ja naapurin mummon koira oli meidän vierellä sängyn päällä. Naapurin mummo sanoi, ettei meidän tarvitse pelätä, että se koira suojelee meitä.

Vaikka tämä tapahtui 70-luvulla, niin me mentiin johonkin neuvolaan tms. sen jälkeen. En oikeen tarkasti enää muista sitä (olin 6v.), mutta jälkikäteen sain tietää, että naapurin mummon sisko, joka tunsi isämme äidin, oli soittanut tälle ja sinä iltana isä tuli hakemaan meidät pois ja myöhemmin me oltiin jossain neuvolassa, lääkärissä tms jossa kysyttiin kaikkea ja tutkittiin meidät päästä varpaisiin. Äidin kotiin ei enää palattu.

 

Muistan miten äiti itki ja huusi pihalla kun isä laittoi meidät Rellun takapenkille ja ajoi pois sanaakaan sanomatta. Asuimme sitten isän luona siitä edemmäs. En tiedä yrittikö äiti saada meitä takaisin, mutta ainakin oli sen kus1pään kanssa vielä kun pääsin ripille. Yhteyttä ei olla pidetty. Joskus teininä kokeilin pari kertaa tavata äitiä, mutta se syytti isää kaikesta, vaikka isä oli se, joka meidät vei pois siitä helvetistä ja hän itse oli se, joka oli vaan häipynyt meidän kanssa isän luota tän kus1pään luo.

Olin kirjoittanut päiväkirjaan mitä toivoisin joululahjaksi, kun ääneen sellaisia ei voinut sanoa. Siis tyyliin, että toivoisin nuken. Olin ahne.