Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?
17.01.2018 |
Tämä siis spin-off ketju tuohon väkivaltainen mies - ketjuun. Mistä mitättömyyksistä sait lapsena selkäsaunan? Selkäsaunaksi luettakoon kaikki pikku luunappia isommat ”interventiot”.
Minua on hakattu remmillä, risulla, sähköjohdolla, mattopiiskalla ja kepillä mm seuraavista:
- maitolasi kastui vahingossa
- kengät oli epäjärjestyksessä kenkätelineessä
- olin veljen kanssa hippaa ja matot meni kurttuun
- paiskasin jääkaapin oven ”liian kovaa ja väärin” kiinni
- uskalsin olla jostain eri mieltä isän kanssa
- katsoin isää mukamas jotenkin pahasti
- kun sain kokeesta kerran seiskan (aina piti olla 9 tai 10)
Ja kyllä,, koko lapsuus oli pelkoa ja kauhua täynnä kun isä oli raivohullu despootti jolla napsahti aina vähän väliä pikkuasioista. Sitten hakattiin lapset niin ettei pystynyt kunnolla istumaan viikkoon. Koulussa ope näki piiskausjäljet mutta ei tehnyt mitään asialle, 70-80luvulla lapsen hakkaaminen oli ”perheen sisäinen asia”. Isä on hullu vieläkin, yhtään ei ole meno rauhoittunut vaikka jo yli seitsenkymppinen.
Kommentit (472)
Jos puhun äitini kanssa puhelimessa kotimatkalla illalla (klo 22 paikkeilla tms) ja lopetan puhelun ennen kuin pääsen kotiin, äiti vaatii ja kinuaa minua laittamaan tekstarin kun olen turvallisesti kotona. T. 30-v. perheellinen nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään nähtyä:
Ekaluokkalainen ei saanut pulkalla laskea seisaaltaan tosi pientä mäennyppylää, koska vaarallista.
Voi kun kaikki tajuasivat, että juuri motoriikka kehittyy näissä leikeissä.
Suurimmassa vaarassa tässä elämässä on juuri se ylisuojeltu varhaissohvaperuna. Oma arviointi liikkumisen suhteen tulee vain kokeilemalla eri asioita.
Ylisuojelevasta yh-äidistä ja armeijakurista on omastatakaa kokemusta perheen esikoislapsena. Pienestäkin mustelmasta tuli huutoa ja raahattiin nurkkaan jäpeämään. Samoin jos itki, niin heti nurkkaan. Tai jos esim kiipeili sohvalla, niin heti nurkkaan. Ulkona taas ei saanut juosta, eikä mennä piiden ja pensaiden lähelle. Yksin ei saanut edes yläasteikäisenä poistua kotoa vaan koulun jälkeen oli pakko tulla kotiin ja vähän niin kuin suljettiin omaan huoneeseen ruoka-aikaan asti. Tärkeintä ädille oli se että äidin käskyjä noudatti kuuliaisesti ja piti totella aukottomasti, ei saanut sanoa vastaan tai olla tippaakaan erimieltä tai joutui nurkkaan jäpeämään. Sain seisoskella lapsena usein nurkassa monta tuntia häpeämässä.
Tuttavan perheessä koululaisen paras kaveri kuoli pitkäaikaiseen sairauteen. Lapsi ei saanut nähdä ystäväänsä enää kun tämä oli vielä hyvässä kunnossa, mutta tiedettiin kuolevan jo. Lapsi ei saanut mennä myöskään hautajaisiin eikä saanut käydä ukkinsa hautajaisissa. Äidillä jonkin sortin sairaudrn ja kuoleman kammo, niin lapsen elämässä poistettiin kaikki sairaus ja kuolema. Kuolemasta ja kuolleista ei puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että joku alkaa huutamaan provoa ja ”kalajuttua”. Onhan nämä niin kauheita ja rankkoja asioita että helpompi suojella omaa mieltään ajattelemalla asia provoksi eikä todeksi. On inhimillistä pistää pää pensaaseen ja silmät kiinni, pääsee itse helpommalla.
Mutta meitä rääkättyjä tuo oikeastasn loukkaa sillä se vähättelee järkyttäviä kokemuksiamme. Olen yksi ketjuun vastanneista ja kokemani jatkuva väkivalta oli oikeasti aivan sadistista ja mielipuolista, ja sille ei ollut mitään syytä omassa käytöksessäni. Olin luonnevikaisen isäni nyrkkeilysäkki johon hullu isäni purki vimmaisen raivonsa. Väkivalta ei ollut siis kasvatusväkivaltaa, niinkuin joku haukkui (”olit kuitenkin juoppo ja tupakoiva ja uhmakas”).
Munun elämänioli täyttä helvettiä, ja osin on sitä vieläkin. Pelko ja kauhu, tuska ja hätä ei helpota koskaan.
Itse olin toinen, joka sanoi (laitan lainaukset alle) yhdestä viestistä provo, ja joku muukin oli mitä epäilin. Se kerrontatyyli vaan oli sellaista, että sai epäilemään provoksi. Uskon kyllä suurimman osan ja itsekin olen kärsinyt koko lapseuuteni perheväkivallasta ja sen seurauksista. Pitkäaikainen terapiatyöskentely kyllä on auttanut.
Tummennetulla provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni piiskasi minua , välillä hän viilteli käsiäni ja väitti että olen itse viillellyt.Kerran hän kaatoi kiehuvaa vettä selkääni.yksi päivä hän pakotti minut hankeen alusvaatteisillaan.iltaisin hän sitoi minut sänkyyn jossa laskin pelosta alleni
Älkää keksikö näitä tarinoita. Tämä on päivänselvä feikki.
Minustakin muutama feikki on tähän ketjuun tullut.
Vierailija
386/395
klo 19:32 | 19.1.2018
(Oisko tämä myös provo ja vielä saman kirjoittama? Piiskaaminen & tullut seuraus? alle laskeminen ja vaipat)
Minun äitini piiskasi minua niin että veri lensi..sitten sain siivota veret..hän piiskasi minua aina kylpyhuoneessa , että veli ei nähnyt.En pysty käymään normaalisti vessassa vaan joudun käyttämään aikuisten vaippoja.
__
Ehkä tämäkin saman kirjoittama ja provo: "
Vierailija
389/395
klo 19:37 | 19.1.2018
Minun äitini nauroi minulle ja haukkui läskiksi.Söin suruuni kaiken mitä kotoa löytyi..Äiti löi kun olin syönyt viimeisen lauantaimakkaran siivun ja haukkui ahneeksi possuksi (ei samat teemat, mutte ei välejä pisteiden jälkeen) Kerrotaan vaan juttu, mutta viesteissä ei ole mitään henkilökohtaista (ihan kuin ei olisi itse koettu). "
Alkaa samalla tavalla: "minun äitini..."
sama
Kannattaako sitä hullua yllyttää..nyt se muokkaa niitä säälijuttujaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
375 jatkaa, luin aiempia sivuja ja siellä oli kysymyksiä. En aio hoitaa vanhenevaa äitiäni, maatkoon paskoissaan. Ainoa mikä surettaa, on veljien tilanne. He ovat kilttejä kuin lampaat ja ottavat edelleen vastaan äidin tunteenpurkaukset. Molempien liitot kaatuivat myrkylliseen äitiini, ts. vaimojen anoppiin. Äiti on veljille tärkeämpi kuin oma perhe. Äiti juoksuttaa heitä itsemurhapuheillaan, ja veljet avautuvat minulle masennuksestaan, mielialalääkkeiden käytöstä, alkoholiongelmistaan... Käsitykseni on, että äitini on sairastuttanut aikuiset veljet ja pitää heitä otteessaan tiukasti. Olen joutunut rajoittamaan välejä myös veljiin, koska en henkisesti kestä enää kuviota. Yksi on sadisti ja toiset kiltisti alamaisia, minkä minä sille voin, olkoon näin jos eivät siitä itse lähde.
Kostin äidilleni lähtöni jälkeen, tein sen anonyymisti ja niin, ettei kukaan ulkopuolinen joutunut kärsimään. Nolasin hänet muiden silmissä ja nautin hiukan sairaalla tavalla jokaisesta hetkestä. En paljastunut koskaan, vaikka äiti raivoissaan yritti selvittää, kuka häntä "kurittaa". Tämä kihisevä, musta raivo, jota hän ei voinut enää purkaa minuun, vaan johon hän meinasi tukehtua, oli balsamia haavoilleni. Hymyilin kun hän vääntelehti aggressioissaan. Koen, että olemme nyt tasoissa, oikeus on tapahtunut ja voin jatkaa elämääni.
Tiedätkö, sinulla on nyt selvästi vähän vakavampiakin ongelmia. Kirjoituksesi juuri tässä väkivaltaa lapsina kokeneiden ketjussa paljastaa kaiken: Sinulla on jostain syystä hirveän paha olla ja aihepiiri triggeröi sinua valtavasti. Voin lyödä vetoa, että olet itsekin joutunut kasvamaan epävakaassa perheessä, mutta et ole vielä kyennyt myöntämään sitä itsellesi, joten tämä provoilu on ainoa sietämäsi tapa käsitellä asiaa nykyhetkellä.
olet vieläkin vahvemmin oppinut olemaan puhumatta tunteistasi ja hautaamaan ne sisääsi, koska pelkäät heikkoutta itsessäsi. Alitajuntasi viestittää, että totuuden suora, rehellinen kohtaaminen tekisi aivan liian kipeää sinulle.
Toivon tosissani, että kykenet pikkuhiljaa ottamaan ensimmäisiä askeliasi tuon pelon kynnyksen yli ja alat kysyä itseltäsi kysymyksiä, kuten vaikka "miksi koen näin kovaa tarvetta keskustella väkivaltaketjussa, miten asia koskettaa minua".
Myöntäminen on eheytymisen alku ja edellytys. Mitä ikinä oletkaan kokenut, et ole ansainnut sitä. Et vaikka olisit ollut "tuhmakin". Tai peräti "paha". Lapsen moraali ja empatiakyky kehittyy vuovaikutussuhteessa lähiaikuisten kanssa, ja jos lähiaikuiset ovat sairaita lapsellakin on suuri riski sairastua psyykkisesti tai jopa kehittyä persoonallisuushäiriöiseksi.
Kaikkea hyvää sinulle ja matkallesi kohti parempaa itsetuntemusta ja tulevaisuutta!
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.
En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Miksi teit saman avauksen, jonne olet saaanut vastauksia?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3081598/koska-paasen-yli-lapsuuden-trau…
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Tuo karvojen leikkaus menee jo aika kieroutuneen puolelle, kaiken väkivallan lisäksi läpi puskee outo seksuaalinen sävy. Perusteltiinko tuota mitenkään? Yritettiinkö sillä kenties jotenkin peruuttaa murrosiän mukanaan tuomia asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fdgsdfg kirjoitti:
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Tuo karvojen leikkaus menee jo aika kieroutuneen puolelle, kaiken väkivallan lisäksi läpi puskee outo seksuaalinen sävy. Perusteltiinko tuota mitenkään? Yritettiinkö sillä kenties jotenkin peruuttaa murrosiän mukanaan tuomia asioita?
Naisen keho oli saastainen..liittyy phtauteen..senkin kakkapylly
Vierailija kirjoitti:
Ylisuojelevasta yh-äidistä ja armeijakurista on omastatakaa kokemusta perheen esikoislapsena. Pienestäkin mustelmasta tuli huutoa ja raahattiin nurkkaan jäpeämään. Samoin jos itki, niin heti nurkkaan. Tai jos esim kiipeili sohvalla, niin heti nurkkaan. Ulkona taas ei saanut juosta, eikä mennä piiden ja pensaiden lähelle. Yksin ei saanut edes yläasteikäisenä poistua kotoa vaan koulun jälkeen oli pakko tulla kotiin ja vähän niin kuin suljettiin omaan huoneeseen ruoka-aikaan asti. Tärkeintä ädille oli se että äidin käskyjä noudatti kuuliaisesti ja piti totella aukottomasti, ei saanut sanoa vastaan tai olla tippaakaan erimieltä tai joutui nurkkaan jäpeämään. Sain seisoskella lapsena usein nurkassa monta tuntia häpeämässä.
miksi kukaan ei halua auttaa minua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Miksi teit saman avauksen, jonne olet saaanut vastauksia?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3081598/koska-paasen-yli-lapsuuden-trau…
Koska olen kakkapylly gootti ja voin siirrellä ja muokata toisten kirjoituksia ja siten vaikuttaa sinuun
fdgsdfg kirjoitti:
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Tuo karvojen leikkaus menee jo aika kieroutuneen puolelle, kaiken väkivallan lisäksi läpi puskee outo seksuaalinen sävy. Perusteltiinko tuota mitenkään? Yritettiinkö sillä kenties jotenkin peruuttaa murrosiän mukanaan tuomia asioita?
Kakkapylly muokkasi tekstiä...senhän nyt huomaa selvästi noista sen aiemmista trollauksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fdgsdfg kirjoitti:
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Tuo karvojen leikkaus menee jo aika kieroutuneen puolelle, kaiken väkivallan lisäksi läpi puskee outo seksuaalinen sävy. Perusteltiinko tuota mitenkään? Yritettiinkö sillä kenties jotenkin peruuttaa murrosiän mukanaan tuomia asioita?
isäni sanoi ottä minun pitää seistä hiljaa kun karvoja leikataan..samalla hänellä seisoi...
Vierailija kirjoitti:
nöyryytetty kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen kielletty
- Hiustenlaitto kielletty
- Muusiikkia saa kuunella joskus, samoin lukea kirjoja.
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/63kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää hanskoja ja pipoja
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Miksi teit saman avauksen, jonne olet saaanut vastauksia?
https://www.vauva.fi/keskustelu/3081598/koska-paasen-yli-lapsuuden-trau…
mitä se sulle kuuluu..tyhmä
Kun en osannut "oikein ja kunnolla" tiskata tai siivota esim.pöytää. Henkistä väkivaltaa oli kyllä enemmän, vyö, avokämmen, luunapit ja tukkapöllö tuli monesti silti tutuksi. Lapsena halusin vain monesti kuolla, äitini oli epätasainen mieleltään ja isä juoppo. Lohdutin itseäni joka päivä suklaalla, no, nyt aikuisena vaikea syömishäiriö. Monesti myös päätäni hakattiin päin pöytää ja päässäni oli monta kuhmua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni joka oli outo GOOTTI..vei minut synttäreideni kunniaksi katsomaan Cheekkiä ja profeettoja..Häpesin isääni silmät päästään, kun hän seisoi vieressäni pitkässä mustassa nahkatakissa..Vihaan isääni....kehtasi vielä kysyä oliko hyvä keikka.
Tiedätkö, sinulla on nyt selvästi vähän vakavampiakin ongelmia. Riehumisesi juuri tässä väkivaltaa lapsina kokeneiden ketjussa paljastaa kaiken: Sinulla on jostain syystä hirveän paha olla ja aihepiiri triggeröi sinua valtavasti. Voin lyödä vetoa, että olet itsekin joutunut kasvamaan epävakaassa perheessä, mutta et ole vielä kyennyt myöntämään sitä itsellesi, joten tämä provoilu on ainoa sietämäsi tapa käsitellä asiaa nykyhetkellä.
Olet todennäköisesti mies (voin toki olla väärässäkin), joten olet vieläkin vahvemmin oppinut olemaan puhumatta tunteistasi ja hautaamaan ne sisääsi, koska pelkäät heikkoutta itsessäsi. Alitajuntasi viestittää, että totuuden suora, rehellinen kohtaaminen tekisi aivan liian kipeää sinulle.
Toivon tosissani, että kykenet pikkuhiljaa ottamaan ensimmäisiä askeliasi tuon pelon kynnyksen yli ja alat kysyä itseltäsi kysymyksiä, kuten vaikka "miksi koen näin kovaa tarvetta trollailla väkivaltaketjussa, miten asia koskettaa minua".
Myöntäminen on eheytymisen alku ja edellytys. Mitä ikinä oletkaan kokenut, et ole ansainnut sitä. Et vaikka olisit ollut "tuhmakin". Tai peräti "paha". Lapsen moraali ja empatiakyky kehittyy vuovaikutussuhteessa lähiaikuisten kanssa, ja jos lähiaikuiset ovat sairaita lapsellakin on suuri riski sairastua psyykkisesti tai jopa kehittyä persoonallisuushäiriöiseksi.Kaikkea hyvää sinulle ja matkallesi kohti parempaa itsetuntemusta ja tulevaisuutta!
Mielenterveys on veteen piirretty viiva. Aika monilla ns.terveilläkin on käytösmalleja sekä neurooseja jotka voisivat tarvita korjausta(ja toisinaan tosiaan tuntuu että suurin osa on hulluja tavalla tai toisella), mutta eihän niihin ole koska niitä ei virallisesti luetella mt-ongelmiksi. tämä ei omaksi harmikseni olisi voinut koskaan saada mitään apua mistään, koska edes minun silmissäni tämä n ei täytä mitään olemassa olevan mt-ongelman oireistoa tarpeeksi selkeästi. Ja täten myös minutkin oli tuomittu jäämään ilman apua. Tässä kontekstissa se, joka oireilee, on mt-ongelmainen ja se, joka on vain vaikea ihmisenä, on normaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni joka oli outo GOOTTI..vei minut synttäreideni kunniaksi katsomaan Cheekkiä ja profeettoja..Häpesin isääni silmät päästään, kun hän seisoi vieressäni pitkässä mustassa nahkatakissa..Vihaan isääni....kehtasi vielä kysyä oliko hyvä keikka.
Tiedätkö, sinulla on nyt selvästi vähän vakavampiakin ongelmia. Riehumisesi juuri tässä väkivaltaa lapsina kokeneiden ketjussa paljastaa kaiken: Sinulla on jostain syystä hirveän paha olla ja aihepiiri triggeröi sinua valtavasti. Voin lyödä vetoa, että olet itsekin joutunut kasvamaan epävakaassa perheessä, mutta et ole vielä kyennyt myöntämään sitä itsellesi, joten tämä provoilu on ainoa sietämäsi tapa käsitellä asiaa nykyhetkellä.
Olet todennäköisesti mies (voin toki olla väärässäkin), joten olet vieläkin vahvemmin oppinut olemaan puhumatta tunteistasi ja hautaamaan ne sisääsi, koska pelkäät heikkoutta itsessäsi. Alitajuntasi viestittää, että totuuden suora, rehellinen kohtaaminen tekisi aivan liian kipeää sinulle.
Toivon tosissani, että kykenet pikkuhiljaa ottamaan ensimmäisiä askeliasi tuon pelon kynnyksen yli ja alat kysyä itseltäsi kysymyksiä, kuten vaikka "miksi koen näin kovaa tarvetta trollailla väkivaltaketjussa, miten asia koskettaa minua".
Myöntäminen on eheytymisen alku ja edellytys. Mitä ikinä oletkaan kokenut, et ole ansainnut sitä. Et vaikka olisit ollut "tuhmakin". Tai peräti "paha". Lapsen moraali ja empatiakyky kehittyy vuovaikutussuhteessa lähiaikuisten kanssa, ja jos lähiaikuiset ovat sairaita lapsellakin on suuri riski sairastua psyykkisesti tai jopa kehittyä persoonallisuushäiriöiseksi.Kaikkea hyvää sinulle ja matkallesi kohti parempaa itsetuntemusta ja tulevaisuutta!
Mielenterveys on veteen piirretty viiva. Aika monilla ns.terveilläkin on käytösmalleja sekä neurooseja jotka voisivat tarvita korjausta(ja toisinaan tosiaan tuntuu että suurin osa on hulluja tavalla tai toisella), mutta eihän niihin ole koska niitä ei virallisesti luetella mt-ongelmiksi. tämä ei omaksi harmikseni olisi voinut koskaan saada mitään apua mistään, koska edes minun silmissäni tämä n ei täytä mitään olemassa olevan mt-ongelman oireistoa tarpeeksi selkeästi. Ja täten myös minutkin oli tuomittu jäämään ilman apua. Tässä kontekstissa se, joka oireilee, on mt-ongelmainen ja se, joka on vain vaikea ihmisenä, on normaali.
Aihealue näyttää olevan vaikea monille. Edellisestä kommentista ei saanut selkoa ja toinen psyykehäiriöinen häiriköi ketjua. Kommentoin edellisen kirjoitukseen senverran, että mielenterveyshäriöt ovat eri luokkaa, kuin jokaisen ihmisen terve persoonallisuus. Tervettä on suhtautua epäterveeseen kohteluun puolustautuen ja viimeisenä keinona laittaa sellainen ihmissuhde katkolle, poikki tai jättää taaksensa.
Olen tuon 83 krijoittaja, joka sai remmistä ilman syytä.
Mieleeni muistui yksi tapahtuma lapsuudesta. Rinnakkaisluokalla oli sellainen mukava ja kiltti poika, joka oli ihan ok, eikä häntä koskaan kiusattu. Kaikki ihmettelivät, miksei hän koskaan pyytänyt ystäviään kylään. Saimme tietää vasta pojan oltua lukiossa, että hänen isänsä oli väkivaltainen. Tämä poika yhtenä iltana oli saanut isältään taas pöllyt ja oli melko huonossa kunnossa. Luulimme hänen kaatuneen portaissa. Kun poika parani, niin kävi tekemässä isälleen saman tempun. Loppui hakkaaminen siinä perheessä, mutta myös lapsetkin muuttivat pois. Näin tätä poikaa joitakin vuosia sitten ja vaihdoimme pari sanaa hänen isästään. Hän kertoi, että isänsä viruu jo nyt toistakymmentä vuotta vanhainkodissa, eikä yksikään lapsista ole koskaan käynyt siellä. Ei edes Joulukorttia koskaan saa. Kukaan lapsenlapsista ei ole nähnyt tätä eikä tule näkemään. Lapsenlapset luulevat, että isoisä on kuollut jo ajat sitten. Joku voi ajatella, että pitäisi antaa anteeksi ja käydä kylässä, mutta minä olen sitä mieltä, että ansionsa mukaan elää.
Jos joskus näet hellyyttävän papparaisen tai mummelin vanhainkodissa ja hän kertoo surullista tarinaa, ettei kukaan lapsista käy, niin sopii miettiä, mitä hän on tehnyt aikanaan, ettei lapset vieraile. Itsekin taistelen välillä anteeksiantamisen ja vihan välillä isää kohtaan. Hän sentään on pyytänyt anteeksi, mutta ei ne ikävät muistot sillä noin vaan lähde.
Alue: Aihe vapaa
Taidat itse kuunnella Metallicaa..löytyykö kotoasi pitkä musta nahkatakki?