Lue keskustelun säännöt.
Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?
17.01.2018 |
Tämä siis spin-off ketju tuohon väkivaltainen mies - ketjuun. Mistä mitättömyyksistä sait lapsena selkäsaunan? Selkäsaunaksi luettakoon kaikki pikku luunappia isommat ”interventiot”.
Minua on hakattu remmillä, risulla, sähköjohdolla, mattopiiskalla ja kepillä mm seuraavista:
- maitolasi kastui vahingossa
- kengät oli epäjärjestyksessä kenkätelineessä
- olin veljen kanssa hippaa ja matot meni kurttuun
- paiskasin jääkaapin oven ”liian kovaa ja väärin” kiinni
- uskalsin olla jostain eri mieltä isän kanssa
- katsoin isää mukamas jotenkin pahasti
- kun sain kokeesta kerran seiskan (aina piti olla 9 tai 10)
Ja kyllä,, koko lapsuus oli pelkoa ja kauhua täynnä kun isä oli raivohullu despootti jolla napsahti aina vähän väliä pikkuasioista. Sitten hakattiin lapset niin ettei pystynyt kunnolla istumaan viikkoon. Koulussa ope näki piiskausjäljet mutta ei tehnyt mitään asialle, 70-80luvulla lapsen hakkaaminen oli ”perheen sisäinen asia”. Isä on hullu vieläkin, yhtään ei ole meno rauhoittunut vaikka jo yli seitsenkymppinen.
Kommentit (472)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 12-vuotiaana kaverilla kylässä ja minulta kaatui kaakaolasi. Kaveri huusi "Juokse, juokse !" selvästi peloissaan ja minähän painelin sukkasillani pihalle. Kaverin äiti haki minut sitten sisään ja selitti oikein lempeään sävyyn, että kun " Tämä meidän Jaana on vähän erikoinen " ja "Eihän kukaan vahingosta suutu!"
Seuraavana päivänä, pukuhuoneessa ennen liikuntatuntia näin kaverin selän olevan täynnä punaisia juovia ja kun ihmettelin niitä, kaveri kääntyi katsomaan ilmeettömästi sanoen" Ne on siitä sun kaakaostas,....idiootti". Tämän jälkeen ystävyytemme menikin sitten poikki.
Pari vuotta myöhemmin kuulin, että kaveri oli murtanut isänsä nenän/puhkaissut silmän/ hakannut kasvot tohjoksi( oletan että murtunut nenä on lähimpänä totuutta)! harjanvarrella ja karannut Helsinkiin .
90-lukua tämä.
Järkyttävää... Kiva kun kaveri neuvoi sinua kuitenkin juoksemaan.
Minäkin kerroin ensimmäiselle kaverilleni, että äitiäni kannattaa sitten varoa että voi ihan varoittamatta lyödä ym. Olin 5-vuotias, enkä ymmärtänyt perhesalaisuuden tai kulissien käsitettä. Ajattelin että ystävällisesti varoitan uutta ystävää. Lisäksi meillä oli ovenkahva rikki ja kun sitten tämä kaveri autettiin ovesta ulos ja kotiinsa niin äitinsä tuli linjoja pitkin. Vanhemmat tietysti selittivät että kyse oli minun höpötyksistäni.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja itsekin väkivaltaisen lapsuuden kokeneena pohdin, mitenkähän paljon nykypäivänäkin on vastaavanlaista perheväkivaltaa, jonka vanhemmat saa peiteltyä ja mikä ei koskaan tule viranomaisten tietoon. No jospa tänä päivänä asiassa olisi kuitenkin menty eteenpäin, kun viranomaisilla on tiettyjä ilmoitusvelvollisuuksia. Ja lasten osallisuuden periaate on vahvempana laissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 12-vuotiaana kaverilla kylässä ja minulta kaatui kaakaolasi. Kaveri huusi "Juokse, juokse !" selvästi peloissaan ja minähän painelin sukkasillani pihalle. Kaverin äiti haki minut sitten sisään ja selitti oikein lempeään sävyyn, että kun " Tämä meidän Jaana on vähän erikoinen " ja "Eihän kukaan vahingosta suutu!"
Seuraavana päivänä, pukuhuoneessa ennen liikuntatuntia näin kaverin selän olevan täynnä punaisia juovia ja kun ihmettelin niitä, kaveri kääntyi katsomaan ilmeettömästi sanoen" Ne on siitä sun kaakaostas,....idiootti". Tämän jälkeen ystävyytemme menikin sitten poikki.
Pari vuotta myöhemmin kuulin, että kaveri oli murtanut isänsä nenän/puhkaissut silmän/ hakannut kasvot tohjoksi( oletan että murtunut nenä on lähimpänä totuutta)! harjanvarrella ja karannut Helsinkiin .
90-lukua tämä.
Järkyttävää... Kiva kun kaveri neuvoi sinua kuitenkin juoksemaan.
Minäkin kerroin ensimmäiselle kaverilleni, että äitiäni kannattaa sitten varoa että voi ihan varoittamatta lyödä ym. Olin 5-vuotias, enkä ymmärtänyt perhesalaisuuden tai kulissien käsitettä. Ajattelin että ystävällisesti varoitan uutta ystävää. Lisäksi meillä oli ovenkahva rikki ja kun sitten tämä kaveri autettiin ovesta ulos ja kotiinsa niin äitinsä tuli linjoja pitkin. Vanhemmat tietysti selittivät että kyse oli minun höpötyksistäni.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja itsekin väkivaltaisen lapsuuden kokeneena pohdin, mitenkähän paljon nykypäivänäkin on vastaavanlaista perheväkivaltaa, jonka vanhemmat saa peiteltyä ja mikä ei koskaan tule viranomaisten tietoon. No jospa tänä päivänä asiassa olisi kuitenkin menty eteenpäin, kun viranomaisilla on tiettyjä ilmoitusvelvollisuuksia. Ja lasten osallisuuden periaate on vahvempana laissa.
Etkö muka ole huomannut työssäsi, lastensuojelun sosiaalityöntekijänä, että asiakasjoukossa on väkivaltaa peitteleviä vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisen vanhemman yksi piirteistä (muiden ominasuuksien lisäksi) on vaatia lastaan olemaan kiitollinen lapsena saamastaan ruuasta ja katosta pään päällä, jos lapsi reagoi arvostelevasti esim. kotiväkivaltaan.
laita esimerkki arvostelevasta suhteesta kotiväkivaltaan
Voitko painua muualle häiritsemään, kun et aiheesta mitään ymmärrä.
No laita nyt..niin ymmärrän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisen vanhemman yksi piirteistä (muiden ominasuuksien lisäksi) on vaatia lastaan olemaan kiitollinen lapsena saamastaan ruuasta ja katosta pään päällä, jos lapsi reagoi arvostelevasti esim. kotiväkivaltaan.
laita esimerkki arvostelevasta suhteesta kotiväkivaltaan
Voitko painua muualle häiritsemään, kun et aiheesta mitään ymmärrä.
Älä välitä tuosta yhdestä psykosta kakkapyllyhuutelijasta. :) Selvästi vaikeasti sairas yksilö kyseessä, peukuttelee raukka ainoana omia kommenttejaan, kirjoitustyyli tunnistettava. Ei ole mikään penaalin terävin kynä muutenkaan, eihän tuo osaa edes sarjapeukuttaa ja trollata vakuuttavasti. Onneksi tämä ketju on yhtä häröilijää lukuun ottamatta pysynyt hyvin asiallisena, kiitos siitä teille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisen vanhemman yksi piirteistä (muiden ominasuuksien lisäksi) on vaatia lastaan olemaan kiitollinen lapsena saamastaan ruuasta ja katosta pään päällä, jos lapsi reagoi arvostelevasti esim. kotiväkivaltaan.
laita esimerkki arvostelevasta suhteesta kotiväkivaltaan
Voitko painua muualle häiritsemään, kun et aiheesta mitään ymmärrä.
Älä välitä tuosta yhdestä psykosta kakkapyllyhuutelijasta. :) Selvästi vaikeasti sairas yksilö kyseessä, peukuttelee raukka ainoana omia kommenttejaan, kirjoitustyyli tunnistettava. Ei ole mikään penaalin terävin kynä muutenkaan, eihän tuo osaa edes sarjapeukuttaa ja trollata vakuuttavasti. Onneksi tämä ketju on yhtä häröilijää lukuun ottamatta pysynyt hyvin asiallisena, kiitos siitä teille kaikille. <3
On tainnut sama psyko ollut ennenkin huutelemassa jossain vastaavassa ketjussa? Muistelen. Ja ettei ymmärrä kotiväkivallasta tai narsismista mitään. Jatketaan, vertaistuki ja kokemusten jakaminen eheyttää. Itse olen selvinnyt kaikesta, mutta huomaan vielä olevan jäljellä mielessäni käsiteltäviä asioita. Pieniä palasia kolahtelee edelleen yhteen, karua. Kiitos ketjusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä, mahtava ketju, kiitokset vastaajille. Kakkapylly vähän häiriköi, mutta maailmassa riittää tilaa monenlaisille ihmisille, ja niinkausn kun ei pieksä lapsia niin saa kyllä ilmentää olemustaan :)
Oliko teille muille hakatuille lapsille kriisi saada oma lapsi? Tuli vaan mieleen siitä kun ketjussa joku puhui siitä, että väkivaltalapsuuden omaava miesystävä vähätteli väkivaltaa ja ihaili hakkaajavanhempaansa.
Mulla oli tuo sama vaihe nuorempana, eli hampaat irvesä uskottelin - sekä itselle että muille - että kyllä mulla oli ihan hyvä lapsuus, kyllä ne vanhemmat parhaansa teki jne. Aivot eivät vain kestäneet ajatrlla totuutta, eli sitä että lapsuus oli helvettiä ja vanhemmat ei tipan vertaa rakastaneet minua. Tarkalleen ajatellen he vihasivat, ei suoraan ehkä minua mutta niitä tunteita itsessään, joita lapsi heissä herätti.
Pitkään ajattelin että olen vela, koska käsitykseni perheestä oli se että perheessä aina vaimoa ja lapsia hakataan. Kun löysin myöhemmin (kolmekymppisenä) lempeän ja kiltin miehen, ajattelin että uskaltaisi sitä varmasn yrittää.
Lapsen saimmekin, ja lapsen syntymä romahdutti minut kriisiin. Ei siis lapsen takia, lapsi oli ihanin ja rakkain, vaan kontrastin takia. Kun oma rakas ja ihana lapsi oli sylissä, niin vasta siinä tajusin miten törkeästi, rikollisesti ja ihmisarvoa loukkaavasti minua oli kohdeltu.
Miten jotain niin kaunista, ihanaa ja arvokasta kuin lapsi, voi joku kohdella niin sadistisesti kuin isäni.
Lapsia sain sittemmin kaksi lisää ja kaikki olen kasvattanut rakjaudella ja lempeydellä, en ikimaailmassa satuttaisi heitä mitenkään. Kun katson pientä nelivuotiasta, haurasta hentoa kehoa, kädet kuin hennot lintusen luut, niin meinaan purskahtaa itkuun kun muistan miten minun hentoja pikkutytön käsiä väännettiin, poltettiin, hakattiin, puristettiin ja miten minua riepoteltiin ja satutettiin kaiken aikaa.
Vaikka jörjen tasolla ymmärrän että isäni on sairas niin tunteen tasolla en vieläkään ymmärtä että miksi. Miksi!? Miksi ikinä kukaan voi satuttaa viatonta haurasta lasta ilman minkäänlaista syytä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten naiset antoivat miesten perseillä tuollalailla? Antoivat hakata lapsia puuttumatta siihen? Oma äitini oli siis ihan samanlainen ja isä täys tyranni. Äidin elämänsisältö oli ja on mies. Kaikki tehtiin miestä varten ja miellyttääkseen miestä, mies oli se suuritarpeinen lapsi perheessä. Mutta MIKSI?
Hullut alistivat naisetkin. Ei siitä ole kauaa, kun lapset JA VAIMO ajateltiin miehen omaisuudeksi. Tuollainen kulttuuri syöpyy kasvavien tyttölasten mieliin samalla tavalla, kuin väkivaltainen lapsuus aiheuttaen ongelmia laaja-alaisesti. Tytöistä naiseksi kasvaneet äidit eivät osaa puuttua. Samaa on maailmassa vieläkin. Ihmisen psykologia on merkillistä ja kulttuurin vaikutus vahva. Eivätkä naiset aina olleet itse väkivallattomia. Oma äitini oli ihan yhtä hullu kuin isäukko.
Voisko äitien käytös sitten johtua oman selustan turvaamisesta eli yksinkertaisesti pelosta; Jos nousen vastarintaan, minulle käy samalla tavalla?
Eikö myös riippuvaisen persoonan merkki ole jäädä tuollaisiin suhteisiin ja "palvella"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä vanhojen muistelu on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta vertaistuki tekee todella hyvää, mutta tulee kyllä pahat ”fläsärit” eli flashbackit lapsuudesta. Ei niinkään ne muistot mutta ne tunnetilat, kun muistaa selkärangassa asti ne kivun ja hädän tunteet, miten sydän hakkasi pelosta rinnassa miin että tuntui että se räjähtää, miten haukkoi paniikissa henkeä kun yrityi pidättää itkua. Ja ennenkaikkea kun hakkaamisen jälkeen mitään apua/lohtua ei saanut, ja yksin piti vapisevana pimeässä huoneessa yrittää tyynnytellä itseään, tyrehdyttää verta paperiin ja tuntea jyskyttävä kipu ruhjeissa... itku tulee! :’(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kotiväkivallan muoto muuttui sen jälkeen, kun muutitte itse lapsuudenkodistanne pois? Vanhempani eivät koskeneet enää fyysisesti aikuisiin lapsiin, mutta henkinen väkivalta lisääntyi. Samoin lapsien mustamaalaus ja suvusta syrjiminen. Pelkäävät tietenkin, että koko Suomi saa tietää totuuden heistä ja kiiltokuvaan tulee säröjä.
Vauva palsta yrittää ohjata keskustelua..you have been warned!!!
Joo ei enää tietenkään selkäsaunoilla uhattu, mutta esim minua äitini nipisteli. Kokeili kuulemma olenko hyvässä lihassa. Olen aina ollut lievästi ylipainoinen, syynä luultavasti paljon myöhemmin todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Huomautellaan painosta ja kerrotaan miten laihdutetaan ...
Henkinen väkivalta. Naureskelu ja sitten väittäminen etten ymmärrä huumoria, esimerkiksi. Ei autettu taloudellisesti, vaikka jouduin 15-vuotiaana töihin ja pian parin vuoden kuluttua heitettiin 17-vuotiaana ulos kotoa. 15-vuotias kouluttamaton ihminen ei suuria palkkoja saa. Samaan aikaa sisaruksia autettiin ja koulutettiin. Jouduin mm maksamaan palkallani alivuokralaiskämpän ja valtavan hammasremontin.
Äitini antoi suvulleen ja kenelle hyvänsä oman käsityksensä minusta ja siitä syystä minua alettiin hyljeksiä. Kyllä kai äiti lapsensa tuntee ... jos puhuin käydessäni siellä jotain sellaista jonka hän hyväksyi, ihmeteellään suureen ääneen että kuinkas nyt on ääni muuttunut kellossa, siis verrataan nykyistä aikuista minää johonkin 5-vuotiaaseen tai murrosikäiseen.
En saanut kutsuja esim serkkujen häihin tai muuhun. Kerran sitten kun olin jo ehkä 30, äitini väitti minun edelleen kuuluvan hänen perheeseensä ja siten oikeutettu erään kutsun saajaksi. Kun en ollut mennyt naimisiin. Olin elänyt erillään heistä, välillä avoliitoissa siinä vaiheessa noin 12 vuotta.
Hänelle ei sanottu vastaan. Pelkäsin häntä todella paljon ja vielä aikuisenakin.
Elää edelleen. Minä yritin olla huomaamatta hänen rumaa käytöstään minua kohtaan, mutta kesällä eräässä puhelinkeskustelussa alkoi ärjyä siihen malliin minulle täysin syyttä, purki vain patoutumiaan taas, että en ole suostunut enää puhelinkeskusteluihin enkä muuhun. Minun lapsistani yksi on jonkinlainen 3. suosikki kahden muun sisarusten lasten jälkeen ja hänet on nyt kutsuttu vierailulle.
Minä kasvatin lapseni nimenomaan pitäen mielessä sen, että he ovat tasa-arvoisia keskenään ja yhtä hyviä. En missään nimessä halunnut laittaa pahaa kiertoon enkä edes puhunut väleistämme. Eräs sisarukseni oli kuitenkin puhunut asiasta lapsilleni.
Neuvoin tätä kutsuttua lasta sen verran jo aiemmin, että muistaisi sen, että äidin pitäisi saada nyt kovasti tietoa minusta ja kaikesta muustakin, jonka vuoksi kannattaa harkita tarkoin mitä puhuu itsestään ja minusta tai muista. Oli kysynyt syytä siihen etten halua puhua hänen kanssaan enää. Viisas lapseni oli sanonut ensin ettei aio sekaantua muiden ihmisten välisiin riitoihin tai ongelmiin. Lopuksi oli sanonut ystävällisesti, että etköhän sinä tiedä syyn kuitenkin. Anteeksipyyntöä ei vain kuulu.
En tunne vihaa tai katkeruutta, vaan olen nyt vasta ymmärtänyt että minun ei todellakaan tarvitse enää olla hänelle saavutettavissa. Eikä mollattavissa. Eikä tiedettävissä. Joskus se itketti, että miksi oma äiti levittää perättömiä asioita minusta, omia käsityksiään. Vieläkin näen joskus joidenkin kasvoilla omituisen ilmeen. Epäillään minun mielenterveyttäni ja yleensäkin luonnettani ja tekemisiäni. Surullista, mutta en voi valvoa muiden käsityksiä minusta. Se, että juoruajana onkin oma äiti. on todella kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuollaiset ihmiset tekivät lapsia, jotta saisivat rääkätä ja kiduttaa niitä? Sen tiedän että 70-luvulla, varsinkin maalla ja pikkukunnissa piti tehdä lapsi ollakseen ”normaali”. Vanhojapiikoja kummaksuttiin joten kai siinä painetta oli. Mutta sellaisetkin, jotka vihasi omia lapsiaan tekivät niitä. Kummallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhaha :D no ei ole kuule ainoa tapaus tuo, missä äiti kadehtii tyttärensä kehoa. Oma isäpuoleni alkoi lähennellä käytännössä samana päivänä kun täytin 16 eli olin vihdoin laillisen ikäinen, ja äiti ei kieltänyt eikä estänyt vaan oli vain mustasukkainen. Isäpuoli toki vielä lietsoi sitä mustasukkaisuutta ja itse välttelin jäämästä kahdenkesken ja jos jäin pakosta yöksi, kehitin oveen varoitusjärjestelmän että herään jos joku tulee sisään. Edellisestä miehestään äiti monesti sanoi, että kouluttaa tästä "hyvää aviomiestä" isosiskolleni.
Että vaikka et itse ole törmännyt kyseiseen ilmiöön, jossa äiti kokee tyttärensä/tytärtensä kalastelevan samoilla vesillä (ja ei, emme olleet itsejämme tyrkyttäviä pikkuhoroja vaan ihan normeja, ylikilttejä, peittävästi pukeutuvia, ikäämme nähden jopa lapsenomaisia tyttöjä), niin se ilmiö on olemassa. Eikä se ole kaunista.
Sitä paitsi, kukaan lapsi ei ansaitse sellaista kohtelua, mitä tässä ketjussa on sanottu. Ei vaikka olisi millainen raivostuttava pikku räkänokka. Kukaan ei ansaitse tulla tallotuksi, hakatuksi ja mitätöidyksi vuosikausia, etenkään sellaisten tahojen toimesta, joiden tehtävä olisi olla niitä läpi elämän kestäviä tukipilareita.
Joo mutta älä sekota rikosta ja kasvatusvastuuta keskenään. Lähentely on rikos kun taas vanhemmalla on valvollisuus kasvattaa nuorta. Muuten koulu ja poliisi joutuu sen tekemään. Tai viimekädessä aborttiklinikka. Fyysinen kuritus oli sallittua 80 öuvulla ja jopa kasvatusoppaat suositteli. Liikaa on päinvastaista ilmiötä nyt. Opettajat ottaa loparot kun ei jaksa enää teinipeölejä joita ei rajoiteta kotona!
Ja muuten vaan se kiellettiin lailla vuonna 1983?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ettekö tunne hirvittävää vihaa vanhempianne kohtaan? Miten tuollaisen rääkkäyksen jälkeen voi olla enää mitään jäljellä vanhempia kohtaan? Siis kiintymystä, rakkautta, lojaaliutta tms?
Itse tunnen täydellistä välinpitämättömyyttä. Olen tuntenut siitä asti, kun olen tajunnut että kiltteyteni ei voi muuttaa isääni eli nuoruudesta.
Vihaa en tunne. Se on liian voimakas tunne "tuhlattavaksi" siihen. Inhoa pikeminkin kuin vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kotiväkivallan muoto muuttui sen jälkeen, kun muutitte itse lapsuudenkodistanne pois? Vanhempani eivät koskeneet enää fyysisesti aikuisiin lapsiin, mutta henkinen väkivalta lisääntyi. Samoin lapsien mustamaalaus ja suvusta syrjiminen. Pelkäävät tietenkin, että koko Suomi saa tietää totuuden heistä ja kiiltokuvaan tulee säröjä.
Vauva palsta yrittää ohjata keskustelua..you have been warned!!!
Joo ei enää tietenkään selkäsaunoilla uhattu, mutta esim minua äitini nipisteli. Kokeili kuulemma olenko hyvässä lihassa. Olen aina ollut lievästi ylipainoinen, syynä luultavasti paljon myöhemmin todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Huomautellaan painosta ja kerrotaan miten laihdutetaan ...
Henkinen väkivalta. Naureskelu ja sitten väittäminen etten ymmärrä huumoria, esimerkiksi. Ei autettu taloudellisesti, vaikka jouduin 15-vuotiaana töihin ja pian parin vuoden kuluttua heitettiin 17-vuotiaana ulos kotoa. 15-vuotias kouluttamaton ihminen ei suuria palkkoja saa. Samaan aikaa sisaruksia autettiin ja koulutettiin. Jouduin mm maksamaan palkallani alivuokralaiskämpän ja valtavan hammasremontin.
Äitini antoi suvulleen ja kenelle hyvänsä oman käsityksensä minusta ja siitä syystä minua alettiin hyljeksiä. Kyllä kai äiti lapsensa tuntee ... jos puhuin käydessäni siellä jotain sellaista jonka hän hyväksyi, ihmeteellään suureen ääneen että kuinkas nyt on ääni muuttunut kellossa, siis verrataan nykyistä aikuista minää johonkin 5-vuotiaaseen tai murrosikäiseen.
En saanut kutsuja esim serkkujen häihin tai muuhun. Kerran sitten kun olin jo ehkä 30, äitini väitti minun edelleen kuuluvan hänen perheeseensä ja siten oikeutettu erään kutsun saajaksi. Kun en ollut mennyt naimisiin. Olin elänyt erillään heistä, välillä avoliitoissa siinä vaiheessa noin 12 vuotta.
Hänelle ei sanottu vastaan. Pelkäsin häntä todella paljon ja vielä aikuisenakin.
Elää edelleen. Minä yritin olla huomaamatta hänen rumaa käytöstään minua kohtaan, mutta kesällä eräässä puhelinkeskustelussa alkoi ärjyä siihen malliin minulle täysin syyttä, purki vain patoutumiaan taas, että en ole suostunut enää puhelinkeskusteluihin enkä muuhun. Minun lapsistani yksi on jonkinlainen 3. suosikki kahden muun sisarusten lasten jälkeen ja hänet on nyt kutsuttu vierailulle.
Minä kasvatin lapseni nimenomaan pitäen mielessä sen, että he ovat tasa-arvoisia keskenään ja yhtä hyviä. En missään nimessä halunnut laittaa pahaa kiertoon enkä edes puhunut väleistämme. Eräs sisarukseni oli kuitenkin puhunut asiasta lapsilleni.
Neuvoin tätä kutsuttua lasta sen verran jo aiemmin, että muistaisi sen, että äidin pitäisi saada nyt kovasti tietoa minusta ja kaikesta muustakin, jonka vuoksi kannattaa harkita tarkoin mitä puhuu itsestään ja minusta tai muista. Oli kysynyt syytä siihen etten halua puhua hänen kanssaan enää. Viisas lapseni oli sanonut ensin ettei aio sekaantua muiden ihmisten välisiin riitoihin tai ongelmiin. Lopuksi oli sanonut ystävällisesti, että etköhän sinä tiedä syyn kuitenkin. Anteeksipyyntöä ei vain kuulu.
En tunne vihaa tai katkeruutta, vaan olen nyt vasta ymmärtänyt että minun ei todellakaan tarvitse enää olla hänelle saavutettavissa. Eikä mollattavissa. Eikä tiedettävissä. Joskus se itketti, että miksi oma äiti levittää perättömiä asioita minusta, omia käsityksiään. Vieläkin näen joskus joidenkin kasvoilla omituisen ilmeen. Epäillään minun mielenterveyttäni ja yleensäkin luonnettani ja tekemisiäni. Surullista, mutta en voi valvoa muiden käsityksiä minusta. Se, että juoruajana onkin oma äiti. on todella kamalaa.
Ovatko lapsesi lihavia...yrittääkö äitisi estää sinua lihottamasta tyttäriäsi asseksuaalisen näköisiksi KAKKAPYLLYIKSI?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkapylly on kyllä nyt tosissan löytänyt elämänsä tarkoituksen tässä ketjussa :)
Ovatko lapsesi lihavia...yrittääkö äitisi estää sinua lihottamasta tyttäriäsi asseksuaalisen näköisiksi KAKKAPYLLYIKSI?
Kakkelipylly kuulostaa aivan eräältä nuoruudessani vähän aikaa tuntemaltani hullulta. Voisin hyvin kuvitella hänen salaa sekoilevan keskustelupalstoilla näin vielä aikuisenakin, purkaen omia turhautumiaan siihen liittyen, että oli syrjäytynyt eikä tullut kuulluksi ja äitinsä oli hullu laitoksessa. Oletko kakkapylly kirjastoalalla?
Vierailija kirjoitti:
Musta suomalaisessa kulttuurissa näkyy vieläkin jälkiä menneisyydestä. Sellaista ahdistuneisuutta ja autoritaarisuutta. Musta tota on enemmän pienissä peräkylissä. Luulen että nuo tulevat siltä ajalta kun Suomi oli kehitysmaa. Ei noissa kehitysmaaoloissa kasvanut mitään terveitä ihmisiä vaan ihmissuhteet ja ajatusmaailma olivat olosuhteiden vääristämiä.
Mä luulen, että toi miesten väkivaltaisuus johtaa sota-akoihin. Sodassa olleet jakoivat kammottavan perintönsä lapsilleen jne jne. Se oppi oli hirveä!
Synnyin 50-luvulla ja minua pahoinpideltiin erittäin kovasti kotona. Väärä sana, väärä ilme sai sai sodan käyneen isäni hakkaamaan kokoperheen. Hän oli oman aikansa uhri.
Lähdin kotoa 16-vuotiaana, kävin koulut ja opiskelin itselleni hienon uran. Minulla menee ulkoisesti katsoen hyvin. Sisälläni olen aivan hajalla, pieni täysin arvoton 58-vuotias. Kiitos isäni, joka hakkasi ja kiitos äitini, joka hyväksyi tämän.
Omia lapsiani en ole koskaan lyönyt.
Vierailija kirjoitti:
Tekisi niiin mieli jollekin moottoripyöräjengille tms maksaa siitä, että isäni saisi ns teknisen rekonstruktion omista teoistaan. Eli vaikkapa simuloituna yhden pieksämis-tukasta repimis-kuristamissession...
Tiedän, ettei ole sopiva hetki naurahtaa kesken raskaan ketjun mutta naurahdin kuitenkin koska olen itse välillä miettinyt samankaltaista fantasiaa tyyliin ”mitä jos voittaisin Lotossa”?
Hätäännyin ulkomaanmatkalla siitä, että olimme klo 23 kyselleet paikkoja kahdesta hotellista mutta emme mahtuneet kumpaankaan. Hyvä syy hakata hädissään oleva lapsi.
Joku koulukiusaaja tilasi nimelläni lehden (eli teki identiteettivarkauden). Peruutin tilauksen ihan itse. Isä väitti että minä olin tilannut ja hakkasi. Olin 12v.
Tuo pelottelu. Muistan sen, kun mutsi sai pultit jostain (syitä en aina tiennyt edes) ja puukengät kolisten tai paremminkin niitä lattiaan kävellessä hakaten kulki vauhdilla ja karjui että Jumala taivaassa ja kapteeni laivassa ja minä olen tämän talon pomo. Joskus muistan todella toivoneeni, että isä tulisi jo kotiin. Hän oli enimmäkseen vain hiljaa, mutta tuntui että oli jokin tuki sentään.
Inhosin sitä vauhdilla kulkemista. Nyt kuulemma häneltä on leikattu lonkat mutta ei kai kuntouttanut itseään jääräpäiseen tapaansa ja rollaattorin kanssa liikkuu. Karma kai alkoi maksaa takaisin.
Toivoin myös, että pääsisin lastentarhaan (ei siellä edes ollut sellaisia) tai lastenkotiin, koska kotona ei todellakaan ollut hyvä olla. Sisareni sorsi minua ihan mallin mukaisesti. Tökki ja töni, ei uskaltanut lyödä. En uskaltanut panna vastaan kertaakaan.
Jos tiskasin niin mutsi tuli sitten tarkistamaan tuloksen. Muistan kerran kun olin ollut sairaana - siitähän suututtiin hirveästi - mutsi pisti tiskaamaan ja kun tulos ei miellyttänyt, niin sain tiskata kaiken toiseen kertaan. Hyvä kun pysyin edes pystyssä.
Suu viivana oli ja raivona jatkuvasti. Olisin halunnut vähän rahaa jotain juttua varten mutta ei antanut. Muut kävivät sitten kaupassa jotain ostamassa, sain katsoa vierestä. Yksi kaveri jakoi joskus omistaan. JOs mummo (isänäiti) oli antanut vähän rahaa, en kertonut siitä, vaan käytin rahan nopeasti etten olisi jäänyt kiinni jonkin ostamisesta. Se oli paha juttu, että isänäiti yritti auttaa mua ja ymmärsi.
Jos vedin olkkarin liukuoven liian nopeasti, se vähän huojui ja minulle tultiin möykkäämään aiheesta. Sen muistan, että mutsi itse sai sen jotenkin rikki, siis sen lasin ja silloin tunsin kyllä vahingoniloa.
Pelko oli ja on vieläkin. En halua enää tekemisiin mutsin kanssa. Niitä piikkejä tuli jo ihan tarpeeksi. Selkäsaunat loppuivat joskus ehkä 13-vuotiaana, mutta henkinen pahoinpitely senkun jatkui ja paheni. Yhdessä vaiheessa huomasin että hän ei halua puhua kanssani jos soitin (n 1 kerran/kk), oli sitten kiire johonkin askareeseen jonka olin soitollani keskeyttänyt. Antoi ymmärtää että tyhmästi tein soittaessani.
Jos itse sitten soitti ja antoi tulla täyslaidallisen, mulla meni 3-4 päivää että siitä toivuin. Aikuisena.
En ole koskaan ymmärtänyt mikä minussa oli niin pahaa ja rumaa ja inhottavaa.
Voitko painua muualle häiritsemään, kun et aiheesta mitään ymmärrä.