Oli suuri virhe ottaa koira

Se on niin koirasta kiinni. Nykyään tosin syyllistetään paljon omistajia, mutta mun mielestä asia on kuitenkin niin, että jos omistaja ei ole väkivaltainen tai muuten nöyryytä koiraa henkisesti niin kyllä siinä pitäisi normi koiran pärjätä hyvin. Jos koiralla ei ole kaikki omassa päässä kohdillaan niin tulee ongelmia. Nykyään trendi taitaa olla se, että jos koira puree vaikka lasta niin vika on lapsessa, koska teki jonkun uhkaavan liikkeen koiraa kohti. 

Pistos eläinlääkärillä ei paljoa maksa verrattuna hurtan syömän muonan hintaan nähden. Mitäpä sitä itseään turhaan kiduttamaan - koirakin kärsii, jos ihmiset ei tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin koirasta kiinni. Nykyään tosin syyllistetään paljon omistajia, mutta mun mielestä asia on kuitenkin niin, että jos omistaja ei ole väkivaltainen tai muuten nöyryytä koiraa henkisesti niin kyllä siinä pitäisi normi koiran pärjätä hyvin. Jos koiralla ei ole kaikki omassa päässä kohdillaan niin tulee ongelmia. Nykyään trendi taitaa olla se, että jos koira puree vaikka lasta niin vika on lapsessa, koska teki jonkun uhkaavan liikkeen koiraa kohti. 

Minusta taas nykyinen trendi on se, että koiran pitää kestää kaikki uhkaava lähentyminen, turkin, korvien ja hännän repiminen, se että lapsi tulee tökkimään sitä unien ja ruokailun aikana ja kaikki koiran luonnollinen puolustautuminen (murina, irvistys, näykkäisy) on luonnevikaisuutta ja koira tulee viedä heti piikille.

Isoilta koiriltakin odotetaan että niiden pitää kestää pienempien koirien hyökkäilyt ilmekään värähtämättä tai ovat aggressiivisia ja joutavat piikille.

Koira on eläin eikä siltä voi ikinä odottaa 100% ennalta-arvattavuutta. Lapsienkin tulee tämä oppia, ja koiralla tulee olla paikka jossa se saa olla ehdottoman rauhassa myös niiltä lapsilta.

Vierailija kirjoitti:

Perheemme vuosien unelma oli saada oma koira. Se toteutui viime keväänä ja nyt täytyy sanoa, että en ole varmaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin koiran ottamista :( Koiran takia olen jatkuvasti hirveän stressaantunut, vihainen ja masentunut. Koen, että en yksinkertaisesti pärjää noin vaativan koiran kanssa. Tiedän, että helppoja koirarotuja ei ole, mutta en olisi voinut kuvitellakaan minkälaisen helvetin koira tuo elämääni. Aina hehkutetaan vain sitä miten paljon iloa koira tuo elämään, mutta voin sanoa, että meillä koira on tuonut tullessaan surua, murhetta, vihaa, raivoa, tuskaa, huolta, häpeää, masennusta, hirveää rahanmenoa jne 80% ja sitten iloa, liikuntaa, hauskuutta, mukavaa yhdessä oloa 20%. Se mikä stressaa eniten on koiran käytösongelmat sekä se, että koira on ollut vähän väliä sairas ja pari tapaturmaa päälle ja näistä syistä on sitten jo vakuutuskin lähes tapissa ja rahaa palanut enemmän kuin osasin edes kuvitella. Koira on äärettömän kiintynyt perheeseemme ja vieraisiin suhtautuukin suurella epävarmuudella. Vihainen koira ei ole, mutta ajatuskin mukavasta lenkistä koiran kanssa on lähes utopistinen. Koira rähjää remmissä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Taloyhtiössämme ei kukaan voi kulkea rapussa ilman, että koira pitää hirveän haukkumiskonsertin. Vieraita haukutaan ja näykitään. Elämä koiran kanssa on hirveää. Olen niin ahdistunut ja masentunut, että en enää näe muuta vaihtoehtoa kuin koirasta luopuminen. Samaan aikaan ystäväni koiranpentu on mitä ihanin ja leppoisin tyyppi. Minä puolestaan koen kauheaa syyllisyyttä miten olen saanut koiran ilmeisestikin pilattua tuollaiseksi hermoheikoksi rähjääjäksi :'( Joka päivä ajattelen tätä enemmän ja enemmän ja koira määrittää lähes kaiken elämäni sisällön. Koiran sairastelujen takia olen jotenkin koko ajan valmistilassa, että "mitä sillä nyt taas on" ja kyttään koiran olemista. Ja kun joku kuitenkin kysyy niin kyseessä on Jack Russelin terrieri. Minulle toinen koira ja eipä ollut ensimmäinen koirani (labradorinnoutaja) mitään verrattuna tähän koiraan :( Tämän kanssa olen aivan neuvoton.

Ihan ku minun kynästäni,meillä myös sama ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.

Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D

Puolitoistavuotias, ja puree kiihtyessään. Ja tietysti kiihtyy kaikesta mahdollisesta. Puree minua jalkaan, kun koira kävelee ohi, ei puhettakaan että tätä voisi lapsi ulkoiluttaa. Puree vieraita, kun he tulevat ovesta sisään. Ylipäätään tuntuu vihaavan vieraita ihmisiä ja koiria. Oman perheen kesken on ihan kiltti. On sosiaalistettu pikkupentuna, käyty paikoissa, kasvatettu lempeydellä mutta rajat pitäen. Silti tuntuu, kuin tämä olisi joku ladossa kasvanut villieläin.

Oletko saanut apua kasvattajan taholta ja onko koira muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Alkoi vähän hirvittää, että miten tämän oman sheltin kanssa sujuu, jos ei iän myötä yhtään relaa. 

t. toinen sheltin omistaja

Eipä ole kasvattajasta juuri ollut apua ja koira on oikeastaan aina ollut tällainen. Käytös alkoi joskus alle vuotiaana ja ei ole parantunut tai pahentunut.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut koirat ovat vain heikompia hermorakenteeltaan, vaikka nykyään trendi onkin se, että kaikki on omistajan syytä. Itselläni on 30 vuoden kokemus koirista ja kyllä näihin vuosiin mahtuu jos jonkinlaista tassun kuluttajaa. Ihan pienestä pennustakin näkee jo sen kuka on rohkea ja reipas kuka taas epävarma ja pelokas. 

Tämä

Minullakin on yksi hermoheikko laumassa ja voi niitä syyllistävä katseita, kun räyhäävän koiran kanssa kulkee.

En millään jaksa uskoa, että vika olisi minussa (tai kenessäkään kouluttajassa), koska olen kuitenkin kymmeniä koiria kouluttanut ja vain tämä yksi räyhää. Eli kaikkia ei vaan voi opettaa seura koiriksi.

Ap:lle neuvoksi, anna koira pois tai vie piikille. Kenenkään etu ei ole pitää teillä sitä koiraa, kun ette sen kanssa tule toimeen.

34 lisää vielä pari juttua. Minäkin luulen, että kurssimuotoisen treenien lisäksi kannattaisi investoida muutamaan yksityistuntiin koirankouluttajan kanssa. Ja sellaiselle kouluttajalle, joka ymmärtää terrierin erityispiirteet. Pitää olla jämäkkä mutta ovela. Mihinkään pakottamiseen tai fyysiseen kontaktiin ei kannata koiran hallitsemiseksi ryhtyä, terrieri kiihtyy siitä ja painii vastaan kahta kauheammin.

Lisäksi ihan perusasialta kuulostava juttu. Tehkää tavoitteista ja menetelmistä tietoisia. Eli kirjatkaa paperille alkuun vaikka kaksi eniten ärsyttävää asiaa koiran käytöksessä. Riittävän rajattuja, jotta niihin voi puuttua. Sitten kirjatkaa, millä keinoilla voitte puuttua ongelmiin. Jos ette tiedä, selvittäkää (netti ja kirjat) tai palkatkaa kouluttaja. Tehkää ohjelma: kuinka usein ehditte treenata, kuka treenaa ja miten. Seuratkaa myös edistymistä päiväkirjan avulla. Asettakaa uusia tavoitteita. Myös koiran hyviä puolia voi kirjata ylös. Tiedostakaa, mikä on koiralle paras palkka. Sille on ihan turha tyrkyttää nappuloita, joista se ei tykkää. Uusia asioita ei kannata yrittää opetella huonon palkan turvin. Joillekin koirille lelu voi olla ruokaa mieluisampi. Tai vaikka matkan jatkaminen. Eri tilanteissa kannattaa käyttää eri palkkoja. Ja jos menee tosi hyvin, sen tulisi näkyä sekä ohjaajan reaktiossa että palkassa. Ja koko perheen on pidettävä kiinni koiraa koskevista säännöistä.

Jos ei jotenkin systemaattisesti käsittele tilannetta, koiran ongelmat näyttäytyvät helposti toivottomana mössönä, johon on mahdoton tarttua. Kun ongelmia pilkkoo pienempiin paloihin ja alkaa keksiä konkreettisia toimintasuunnitelmia, tulee toveikkaampi olo. Eikä koirakaan näyttäydy pelkkänä pulmamöykkynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.

Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D

Puolitoistavuotias, ja puree kiihtyessään. Ja tietysti kiihtyy kaikesta mahdollisesta. Puree minua jalkaan, kun koira kävelee ohi, ei puhettakaan että tätä voisi lapsi ulkoiluttaa. Puree vieraita, kun he tulevat ovesta sisään. Ylipäätään tuntuu vihaavan vieraita ihmisiä ja koiria. Oman perheen kesken on ihan kiltti. On sosiaalistettu pikkupentuna, käyty paikoissa, kasvatettu lempeydellä mutta rajat pitäen. Silti tuntuu, kuin tämä olisi joku ladossa kasvanut villieläin.

Oletko saanut apua kasvattajan taholta ja onko koira muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Alkoi vähän hirvittää, että miten tämän oman sheltin kanssa sujuu, jos ei iän myötä yhtään relaa. 

t. toinen sheltin omistaja

Eipä ole kasvattajasta juuri ollut apua ja koira on oikeastaan aina ollut tällainen. Käytös alkoi joskus alle vuotiaana ja ei ole parantunut tai pahentunut.[/quote

Mikä kenneli kyseessä jos saa kysyä?

Kannattaa lukea ChixChoix blogia, siellä sanotaan suorat sanat koiran ottamisesta, elämästä koirien kanssa ja kenelle niitä kannattaa myydä jne.  Asiallista tietoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.

Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D

Puolitoistavuotias, ja puree kiihtyessään. Ja tietysti kiihtyy kaikesta mahdollisesta. Puree minua jalkaan, kun koira kävelee ohi, ei puhettakaan että tätä voisi lapsi ulkoiluttaa. Puree vieraita, kun he tulevat ovesta sisään. Ylipäätään tuntuu vihaavan vieraita ihmisiä ja koiria. Oman perheen kesken on ihan kiltti. On sosiaalistettu pikkupentuna, käyty paikoissa, kasvatettu lempeydellä mutta rajat pitäen. Silti tuntuu, kuin tämä olisi joku ladossa kasvanut villieläin.

Oletko saanut apua kasvattajan taholta ja onko koira muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Alkoi vähän hirvittää, että miten tämän oman sheltin kanssa sujuu, jos ei iän myötä yhtään relaa. 

t. toinen sheltin omistaja

Eipä ole kasvattajasta juuri ollut apua ja koira on oikeastaan aina ollut tällainen. Käytös alkoi joskus alle vuotiaana ja ei ole parantunut tai pahentunut.[/quote

Mikä kenneli kyseessä jos saa kysyä?

En tahdo kertoa kasvattajan nimeä, ei minulla hänestä ole mitään pahaa sanottavaa. En ole itsekään mitenkään kokematon koirien kanssa, mutta tämän kohdalla vain olen sormi suussa. Eilen oli taas huono päivä, nuorukainen näki ulkona vieraan koiran liian läheltä ja hyökkäsi toisen koiramme kimppuun 😞 Sitä ennen olin jo iloinen, kun sain yhden ohituksen onnistumaan ihan mallikkaasti.

Laumajohtajuus ei ole vanhaa tietoa.

Koira EI OLE ihminen.

Koira tarvitsee voidaakseen hyvin johtajan, sille pitää osoittaa laumassa, eli perheessä oma paikkansa, olla määrätietoinen sen kasvatuksessa sekä todella tarkka rajoissa ja käskyissä.

Koiran luonnetta pitää osata lukea ja edelleen korostan KOIRA EI AJATTELE KUIN IHMINEN!!!!

Ongelmakoirakouluttajia löytyy suomesta monta.

Vierailija kirjoitti:

Laumajohtajuus ei ole vanhaa tietoa.

Koira EI OLE ihminen.

Koira tarvitsee voidaakseen hyvin johtajan, sille pitää osoittaa laumassa, eli perheessä oma paikkansa, olla määrätietoinen sen kasvatuksessa sekä todella tarkka rajoissa ja käskyissä.

Koiran luonnetta pitää osata lukea ja edelleen korostan KOIRA EI AJATTELE KUIN IHMINEN!!!!

Ongelmakoirakouluttajia löytyy suomesta monta.

Kannattaisi tutustua uusimpaan tutkittuun tietoon. 

Ap, oletko ollut yhteydessä kasvattajaa? He yleensä osaavat auttaa tällaisissa tilanteissa. Koirasi on vielä nuori ja 'uhmaiässä', usein meno tasoittuu sitä mukaan kun ikää tulee lisää. Onko koira uros? Urokset ovat yleensä paljon haastavampia kuin nartut, etenkin terrieriähän. Meillä on ollut 3 koiraa, niistä kaksi ensimmäistä uroksia. Nyt kun on elänyt narttukoiran kanssa muutaman vuoden niin täytyy todeta, että tähän huusholliin ei enää uroskoiria hankita.

Kiitos kommenteistanne. Olen ollut yhteydessä kasvattajaan, mutta ei hän ole ottanut oikein mitään kantaa asiaan. Ehkä tämä ei hänen korviinsa kuullosta niin mahdottomalta tilanteelta. Nyt olemme menossa ongelmakoirakouluttajalle yksityistunneille. Toivon mukaan siitä on apua. 

T.Ap

Onnea teille!

Itselläni oli kanssa terrieri ja muutto keskustaan sai sen" sekoamaan" pitkiä lenkkejä tehtiin, mutta ulko ovesta kun näki heti autotien niin sai sen stressaantuneeksi ja lenkit olivat hankalia keskustan alueella. Puolikuristava kaulapanta auttoi meillä tuohon veto ongelmaan kaiken maailman valjaiden jälkeen.

Tuli pakosta lisää muuttoja ja koira meni ihan mahdottomaksi mutta jotenkin siitä selvisi ja oli jo ihan mukava lenkkeillä, KUNNES joku valopää ulkoilutti koiraansa vapaana ja tuli rähjäämään viereen. Saatiin taas tovi harjoitella ulkoilua ennenkuin lenkit sujui ja sujuihan ne aina siihen asti kunnes jonku irtokoira kävi kiinni tai tuli vastaan remmissä rähjäävä koira jonka omistaja antoi koiran tulla ihan viereen louskuttamaan. Meidän terrieriä ei olisi ikinä kotikoiraksi pitänyt ottaa vaan metsälle laittaa..

Paljon leikittiin ja älypeleistä tykkäsi ja kotona oli mitä ihanin.Ikävä niin kova, kun viimeiselle matkalle piti laittaa sairausten takia.. Mutta parempaan paikkaan. Ja kadun sitä etten tehnyt enemmän, että viimeiset vuodet olisi olleet stressittömämmät..

Erittäin positiivista ja rohkeaa, että edes myönnät ap olevasi neuvoton tämän koiran kanssa. Useimmat ongelmakoirien omistajat eivät sitä tee.

Minulla on ollut koira joka oli tullut perheensä hylkäämäksi. Jouduin sen kanssa töitä tekemään, mutta voin vannoa että koira eli oikein onnellisen loppuelämän tyytyväisenä. Joten voisi olla hyvä vaihtoehto etsiä koirallesi uusi loppuelämän koti, nyt kun tiedetään millainen koira se on ja mitkä ovat sen haasteet. Esim . eläinsuojeluyhdistykset ja Kodinvaihtajat ry. auttavat koirien sijoittamisessa uuteen kotiin.

Etsi koiralle uusi koti, oma terveys ja jaksaminen on nyt tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Itsellä kokemusta kolmesta koirasta ja tämä viimeisin on kyllä aivan eri maata kuin aikaisemmat koirat. Ihan meille tulosta  asti on ollut todella epävarma ja suhtautuu vieraisiin jännittyneenä, etenkin pikkulapsia pelkää ja haukkuu. Sosiaalistettu on niin kuin edeltävätkin koirat, mutta tämä on aina vain hermoraunio vaikkapa paikassa missään on yhtään enemmän ihmisiä. Mihinkään markkinoille tai torille tämän koiran kanssa ei mennä, koska säntäilee ja räkyttää ympäriinsä. Koiralla on lisäksi todettu luustossa poikkeamia, joiden nykytilasta ei ole vielä tietoa (ikää vasta 11 kk ja viralliset kuvat otetaan tuossa 1-vuotiaana). Onko kenelläkään kokemusta siitä, että miten esimerkiksi nivelrikkoinen koira on oireillut vaivojaan pentuna? Itseä kiinnostaa, että jos luusto-ongelmat tulee jo pentuna niin miten kauan koira saattaa olla kipeä ennen oireiden ilmaantumista? Koirahan peittää kipujaan, joten voi olla kipeä ennen kuin näyttää yhtään mitään ulospäin. Niin ja rodultaan koiramme on villakoira, joten ei todella pitäisi olla näin haastava kuin tämä tapaus on. 

Kipu oireilee käytöksellä. Onko eläinlääkäri määrännyt vielä mitään lääkettä kipuihin, muuttuuko koiran käytös kipulääkkeen vaikuttaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Itsellä kokemusta kolmesta koirasta ja tämä viimeisin on kyllä aivan eri maata kuin aikaisemmat koirat. Ihan meille tulosta  asti on ollut todella epävarma ja suhtautuu vieraisiin jännittyneenä, etenkin pikkulapsia pelkää ja haukkuu. Sosiaalistettu on niin kuin edeltävätkin koirat, mutta tämä on aina vain hermoraunio vaikkapa paikassa missään on yhtään enemmän ihmisiä. Mihinkään markkinoille tai torille tämän koiran kanssa ei mennä, koska säntäilee ja räkyttää ympäriinsä. Koiralla on lisäksi todettu luustossa poikkeamia, joiden nykytilasta ei ole vielä tietoa (ikää vasta 11 kk ja viralliset kuvat otetaan tuossa 1-vuotiaana). Onko kenelläkään kokemusta siitä, että miten esimerkiksi nivelrikkoinen koira on oireillut vaivojaan pentuna? Itseä kiinnostaa, että jos luusto-ongelmat tulee jo pentuna niin miten kauan koira saattaa olla kipeä ennen oireiden ilmaantumista? Koirahan peittää kipujaan, joten voi olla kipeä ennen kuin näyttää yhtään mitään ulospäin. Niin ja rodultaan koiramme on villakoira, joten ei todella pitäisi olla näin haastava kuin tämä tapaus on. 

Kipu oireilee käytöksellä. Onko eläinlääkäri määrännyt vielä mitään lääkettä kipuihin, muuttuuko koiran käytös kipulääkkeen vaikuttaessa?

Oli kipulääkekuuri juuri kun ongelmat todettiin. En huomannut mitään eroa sen aikana eli koira on varmaan temperamentiltaan hyvin reaktiivinen.

T. villakoiran omistaja

Onpa hurjaa kuultavaa.

Itse stressaan, etten ole tarpeeksi hyvä äiti kahdelle sisäkissalle ja aktivoi niitä riittävästi. Koiran kanssa olisin ihan hukassa...