Lue keskustelun säännöt.
Oli suuri virhe ottaa koira
15.01.2018 |
Perheemme vuosien unelma oli saada oma koira. Se toteutui viime keväänä ja nyt täytyy sanoa, että en ole varmaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin koiran ottamista :( Koiran takia olen jatkuvasti hirveän stressaantunut, vihainen ja masentunut. Koen, että en yksinkertaisesti pärjää noin vaativan koiran kanssa. Tiedän, että helppoja koirarotuja ei ole, mutta en olisi voinut kuvitellakaan minkälaisen helvetin koira tuo elämääni. Aina hehkutetaan vain sitä miten paljon iloa koira tuo elämään, mutta voin sanoa, että meillä koira on tuonut tullessaan surua, murhetta, vihaa, raivoa, tuskaa, huolta, häpeää, masennusta, hirveää rahanmenoa jne 80% ja sitten iloa, liikuntaa, hauskuutta, mukavaa yhdessä oloa 20%. Se mikä stressaa eniten on koiran käytösongelmat sekä se, että koira on ollut vähän väliä sairas ja pari tapaturmaa päälle ja näistä syistä on sitten jo vakuutuskin lähes tapissa ja rahaa palanut enemmän kuin osasin edes kuvitella. Koira on äärettömän kiintynyt perheeseemme ja vieraisiin suhtautuukin suurella epävarmuudella. Vihainen koira ei ole, mutta ajatuskin mukavasta lenkistä koiran kanssa on lähes utopistinen. Koira rähjää remmissä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Taloyhtiössämme ei kukaan voi kulkea rapussa ilman, että koira pitää hirveän haukkumiskonsertin. Vieraita haukutaan ja näykitään. Elämä koiran kanssa on hirveää. Olen niin ahdistunut ja masentunut, että en enää näe muuta vaihtoehtoa kuin koirasta luopuminen. Samaan aikaan ystäväni koiranpentu on mitä ihanin ja leppoisin tyyppi. Minä puolestaan koen kauheaa syyllisyyttä miten olen saanut koiran ilmeisestikin pilattua tuollaiseksi hermoheikoksi rähjääjäksi :'( Joka päivä ajattelen tätä enemmän ja enemmän ja koira määrittää lähes kaiken elämäni sisällön. Koiran sairastelujen takia olen jotenkin koko ajan valmistilassa, että "mitä sillä nyt taas on" ja kyttään koiran olemista. Ja kun joku kuitenkin kysyy niin kyseessä on Jack Russelin terrieri. Minulle toinen koira ja eipä ollut ensimmäinen koirani (labradorinnoutaja) mitään verrattuna tähän koiraan :( Tämän kanssa olen aivan neuvoton.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ottaa metsästysrotuisia koiria lemmikkikoiriksi? Metsästyskoirilla on vietit riistan perään ja työn tekemiseen ja niiden viettien vuoksi niitä voi olla hankalampi kouluttaa asioihin, joita niiden vietit ei tue vaan häiritsevät.
On niitä hankaluuksia muiden kuin metsästyskoirien kanssa. Ihan lähipiiristä voin mainita ongelmaisen sheltin, kultaisennoutajan ja havannakoiran. Yksikään noista roduista ei ole mikään lähtökohtaisesti vaativa rotu kuten vaikkapa joku rotikka tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ottaa metsästysrotuisia koiria lemmikkikoiriksi? Metsästyskoirilla on vietit riistan perään ja työn tekemiseen ja niiden viettien vuoksi niitä voi olla hankalampi kouluttaa asioihin, joita niiden vietit ei tue vaan häiritsevät.
On niitä hankaluuksia muiden kuin metsästyskoirien kanssa. Ihan lähipiiristä voin mainita ongelmaisen sheltin, kultaisennoutajan ja havannakoiran. Yksikään noista roduista ei ole mikään lähtökohtaisesti vaativa rotu kuten vaikkapa joku rotikka tms.
Eikä! Voiko shelteissä ja havannakoirissa todellakin olla haastavia tapauksia? En tiedä kuin aivan löllyköitä ja niin superhelppoja koiria kyseisistä roduista, että ihan yllätyin tästä kommentista. Kultaisissa tiedän taas hankalia yksilöitä.
Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ottaa metsästysrotuisia koiria lemmikkikoiriksi? Metsästyskoirilla on vietit riistan perään ja työn tekemiseen ja niiden viettien vuoksi niitä voi olla hankalampi kouluttaa asioihin, joita niiden vietit ei tue vaan häiritsevät.
Höps. Todella moni yleinen koirarotu on alunperin metsästyskäyttöön jalostettu. Tässä on enemmänkin kyse siitä,että jackrussel on todella vilkas ja energinen koira. Ei kaikki metsästyskoirat sellaisia ole. Meidän koiramme esim.vaatii toki yhden pitkän lenkin päivässä,mutta muuten loikoilee ja ottaa rennosti päivät. On rauhallinen,miellyttämisenhaluinen eikä vaadi mitään jatkuvia aktivointeja ja sirkustemppuja kuten russelit.
Ajattelitteko oikeasti että koiran kanssa on aina helppoa ja vaivatonta? Kouluttakaa sitä! Käytösongelmat eivät johdu koirasta vaan teistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä voi kivutkin vaikuttaa todella paljon koiran käytökseen. Tiedän esimerkin, jossa koira jouduttiin lopettamaan 4-5 vuotiaana. Oli aina käyttäytynyt oudosti ja murisi kaikille vieraille, ei pitänyt kosketuksesta. Sitten havaittiin koiralla todella pahat luusto-ongelmat (eivät näkyneet koiralle mitenkään päälle päin muuten kuin aggressiivisena käytöksenä, eikä näitä käytösongelmia osattu yhdistää kipuun koska mitään vaivoja ei ollut). Koira oli niin sairas että piti lopettaa.
No koirat onkin perseestä. Kannattaa hankkia kissa tilalle, pääsee paljon vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitäs otit nii? Kikkelis kokkelis vaan.
Suuta hevosenkengälle ja häntä heilumaan.
Häiriötreeniä te tarvitsette koiran kanssa ja vahvan kontaktin luomista. Siis työtä työtä työtä. Jos ette ole valmiita siihen, ei ole väärin luopua koirasta tässä vaiheessa. Millainen on ollut kasvattajan tuki? Hän luultavasti ottaa koiran takaisin.
Ja Russeli voi olla vaikea koira, ei ole mikään sohvalemmikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me jaksettiin koiraa 3v, sitten se lähti parempaan perheeseen.
Luin wikipediasta Russelleista, ja kuinka ollakaan kantaemo on Trump nimeltään!!! Kertookin paljon:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.
Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D
Voimia ap ja muut koirien kanssa kamppailevat. Koiran kanssa elämä voi olla ihanaa, mutta myös aivan hirveää. Itselläni on nuori koira, joka on ollut pienestä pitäen vaativa. Niin vaativa, että en tarpeeksi ajoissa reagoinut tähän vaativuuteen kouluttamalla napakammin. Toisaalta en tiedä olisiko koulutuksesta kuitenkaan ollut lopulta paljoa apua, koska koiralla on myöskin ongelmia polvissa ja lonkissa. Ongelmat todettiin jo 7 kk iässä ja niitä jäätiin seuraamaan. Nivelrikkoa ei vielä ole, mutta sellainen oletettavasti vielä tulossa. Leikkaamaan ei olla lähdetty, koska tuloksesta ei ole takeita. Toisaalta mietin myös sitä, että miten pitkälle olen vamis hoitamaan näin hankalalla luonteella varustettua koiraa. Koira on siis erittäin reaktiivinen eli reagoi mihin tahansa ns. normaalista poikkeavaan hirveällä pöhinällä ja riekkumisella. Poikkeavuus voi olla vaikka tuulenpuuska, varjo, valonsäde seinässä jne. Kaikesta huolimatta olemme päässeet paljon eteenpäin koiran käytösongelmissa eli jos suinkin jaksamista vielä löytyy niin ei kannata luovuttaa, aina on toivoa. Apua kannattaa hakea esim. yksityistunneista koirankouluttajalta. Vastuullinen kouluttaja kertoo myös sen onko koiran kanssa oikeasti enää mitään tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheemme vuosien unelma oli saada oma koira. Se toteutui viime keväänä ja nyt täytyy sanoa, että en ole varmaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin koiran ottamista :( Koiran takia olen jatkuvasti hirveän stressaantunut, vihainen ja masentunut. Koen, että en yksinkertaisesti pärjää noin vaativan koiran kanssa. Tiedän, että helppoja koirarotuja ei ole, mutta en olisi voinut kuvitellakaan minkälaisen helvetin koira tuo elämääni. Aina hehkutetaan vain sitä miten paljon iloa koira tuo elämään, mutta voin sanoa, että meillä koira on tuonut tullessaan surua, murhetta, vihaa, raivoa, tuskaa, huolta, häpeää, masennusta, hirveää rahanmenoa jne 80% ja sitten iloa, liikuntaa, hauskuutta, mukavaa yhdessä oloa 20%. Se mikä stressaa eniten on koiran käytösongelmat sekä se, että koira on ollut vähän väliä sairas ja pari tapaturmaa päälle ja näistä syistä on sitten jo vakuutuskin lähes tapissa ja rahaa palanut enemmän kuin osasin edes kuvitella. Koira on äärettömän kiintynyt perheeseemme ja vieraisiin suhtautuukin suurella epävarmuudella. Vihainen koira ei ole, mutta ajatuskin mukavasta lenkistä koiran kanssa on lähes utopistinen. Koira rähjää remmissä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Taloyhtiössämme ei kukaan voi kulkea rapussa ilman, että koira pitää hirveän haukkumiskonsertin. Vieraita haukutaan ja näykitään. Elämä koiran kanssa on hirveää. Olen niin ahdistunut ja masentunut, että en enää näe muuta vaihtoehtoa kuin koirasta luopuminen. Samaan aikaan ystäväni koiranpentu on mitä ihanin ja leppoisin tyyppi. Minä puolestaan koen kauheaa syyllisyyttä miten olen saanut koiran ilmeisestikin pilattua tuollaiseksi hermoheikoksi rähjääjäksi :'( Joka päivä ajattelen tätä enemmän ja enemmän ja koira määrittää lähes kaiken elämäni sisällön. Koiran sairastelujen takia olen jotenkin koko ajan valmistilassa, että "mitä sillä nyt taas on" ja kyttään koiran olemista. Ja kun joku kuitenkin kysyy niin kyseessä on Jack Russelin terrieri. Minulle toinen koira ja eipä ollut ensimmäinen koirani (labradorinnoutaja) mitään verrattuna tähän koiraan :( Tämän kanssa olen aivan neuvoton.
Halaus täältäkin. Minäkin olen entinen koiranomistaja (kunnes meni taivaallisille metsästysmaille) ja silti sanon, ettei sen tuollaista pitäisi olla. On varmaan väärä rotu sinulle, olisi minullekin liian vilkas ja aktiivinen rotu. Minulla oli cavalier, juuri sopivat olimme toisillemme.
Ei ole häpeä luopua koirasta, varmaan löytyy sille joku jämäkkä, kokenut, aktiivinen omistaja, ja sinulle joku rauhallisempi rotu ja rauhallisempi yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.
Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D
Puolitoistavuotias, ja puree kiihtyessään. Ja tietysti kiihtyy kaikesta mahdollisesta. Puree minua jalkaan, kun koira kävelee ohi, ei puhettakaan että tätä voisi lapsi ulkoiluttaa. Puree vieraita, kun he tulevat ovesta sisään. Ylipäätään tuntuu vihaavan vieraita ihmisiä ja koiria. Oman perheen kesken on ihan kiltti. On sosiaalistettu pikkupentuna, käyty paikoissa, kasvatettu lempeydellä mutta rajat pitäen. Silti tuntuu, kuin tämä olisi joku ladossa kasvanut villieläin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän eri mieltä pennun pilaamisesta. Jos mikä tahansa kasvattajan näkökulmasta yhtään ns. normi pentu menee tavalliseen normi perheeseen niin kyllä sen kanssa pärjää. Kouluttaa pitää toki jne, mutta sanoisin, että pentua ei pilalle saa, jos sillä on kaikki palikat kohdallaan ja pentua ei kohdella väkivaltaisesti tms. Lähes aina näillä ongelmallisilla koirilla paljastuu syyksi jokin kiputila tai sitten hermorakenne on heikko mikä ei ole tullut esille pentulaumassa. Toki pieniä viitteitä epävarmuudesta pennulla on saattanut esiintyä jo pentulaumassa, esim. ei ole pitänyt oikein puoliaan tms. Mutta esimerkiksi reaktiivisuutta ei koirasta saa ikinä pois vaan se on synnynnäinen ominaisuus. Itselläni on toinen koira mega reaktiivinen ja tulee aina olemaan. Vaatii hirveästi työtä ja ennakointia mm. lenkkien suunnittelussa. Toinen koira on taas äärettömän rauhallinen ja leppoisa. Tasan samoin metodein koulutettu, joten minusta tässä on osuutta koiran omalla luonteellakin. Molemmat shelttejä, joten rotukaan ei vaikuta meidän tapauksessa.
Koiralla on oma erityisluonne. Miehen tytär otti koiran, joka oli pentueen viimeinen ja arka. Siitä ei koskaan tullut sosiaalista, se haukkui ja puri kaikkia paitsi emäntäänsä. Vertailun vuoksi saman tytön toinen samanrotuinen koira eri paikasta oli ihan erilainen, voisi sanoa normaali tervepäinen. Valitettavasti tyttö oli tunnollinen ja kiintyi myös tähän ongelmakoiraan, eikä luopunut siitä, niin se rajoitti hänen elämäänsä valtavasti niin kauan kuin eli. Sitä ei voinut ottaa mukaan mihinkään ihmisten ilmoille, ettei se pure lapsia, ei jättää kahden sen toisen koiran kanssa ettei yritä tappaa sitä.
Luovu tuosta koirasta hyvän sään aikana, ehkä se saa kodin joka sopii sille, jossain maalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täällä hankala sheltti, nuori uros. Välillä olen jaksamisen rajoilla sen kanssa. On sosiaalistettu ja koulutettu ihan pikkupennusta asti, mutta usein tuntuu että on ihan viti päästään. Tai sitten olen vaan kädetön.
Minkä ikäinen sheltti ja millä tavalla on hankala? Minulla puolestaan shelttipentu 9 kk ja on ollut alusta pitäen melkoisen vaativa tyyppi. Ihme kyllä ei kauheasti hauku, mutta kaikkea muuta sitten tekeekin :D
Puolitoistavuotias, ja puree kiihtyessään. Ja tietysti kiihtyy kaikesta mahdollisesta. Puree minua jalkaan, kun koira kävelee ohi, ei puhettakaan että tätä voisi lapsi ulkoiluttaa. Puree vieraita, kun he tulevat ovesta sisään. Ylipäätään tuntuu vihaavan vieraita ihmisiä ja koiria. Oman perheen kesken on ihan kiltti. On sosiaalistettu pikkupentuna, käyty paikoissa, kasvatettu lempeydellä mutta rajat pitäen. Silti tuntuu, kuin tämä olisi joku ladossa kasvanut villieläin.
Oletko saanut apua kasvattajan taholta ja onko koira muuttunut yhtään parempaan suuntaan. Alkoi vähän hirvittää, että miten tämän oman sheltin kanssa sujuu, jos ei iän myötä yhtään relaa.
t. toinen sheltin omistaja
Meille tuli alkusyksystä sekarotuinen koiranpentu.
Ollaan vissiin päästy helpolla vaikka välillä minuakin ärsyttää, kuten eilen kun löysin hänet sängystä nukkumasta vaikka sänkyyn ei ole lupa mennä :)
On niin iloinen vesseli ja toivottaa aina kaikki kotiimme tervetulleeksi pusujen kanssa eli ei nyt ainakaan vielä vahtikoirasta käy! Lapsia rakastaa yli kaiken, kun niihin ihan heti runsainmitoin tottunut!
Miksi ihmiset ottaa metsästysrotuisia koiria lemmikkikoiriksi? Metsästyskoirilla on vietit riistan perään ja työn tekemiseen ja niiden viettien vuoksi niitä voi olla hankalampi kouluttaa asioihin, joita niiden vietit ei tue vaan häiritsevät.