Lue keskustelun säännöt.
Oli suuri virhe ottaa koira
15.01.2018 |
Perheemme vuosien unelma oli saada oma koira. Se toteutui viime keväänä ja nyt täytyy sanoa, että en ole varmaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin koiran ottamista :( Koiran takia olen jatkuvasti hirveän stressaantunut, vihainen ja masentunut. Koen, että en yksinkertaisesti pärjää noin vaativan koiran kanssa. Tiedän, että helppoja koirarotuja ei ole, mutta en olisi voinut kuvitellakaan minkälaisen helvetin koira tuo elämääni. Aina hehkutetaan vain sitä miten paljon iloa koira tuo elämään, mutta voin sanoa, että meillä koira on tuonut tullessaan surua, murhetta, vihaa, raivoa, tuskaa, huolta, häpeää, masennusta, hirveää rahanmenoa jne 80% ja sitten iloa, liikuntaa, hauskuutta, mukavaa yhdessä oloa 20%. Se mikä stressaa eniten on koiran käytösongelmat sekä se, että koira on ollut vähän väliä sairas ja pari tapaturmaa päälle ja näistä syistä on sitten jo vakuutuskin lähes tapissa ja rahaa palanut enemmän kuin osasin edes kuvitella. Koira on äärettömän kiintynyt perheeseemme ja vieraisiin suhtautuukin suurella epävarmuudella. Vihainen koira ei ole, mutta ajatuskin mukavasta lenkistä koiran kanssa on lähes utopistinen. Koira rähjää remmissä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Taloyhtiössämme ei kukaan voi kulkea rapussa ilman, että koira pitää hirveän haukkumiskonsertin. Vieraita haukutaan ja näykitään. Elämä koiran kanssa on hirveää. Olen niin ahdistunut ja masentunut, että en enää näe muuta vaihtoehtoa kuin koirasta luopuminen. Samaan aikaan ystäväni koiranpentu on mitä ihanin ja leppoisin tyyppi. Minä puolestaan koen kauheaa syyllisyyttä miten olen saanut koiran ilmeisestikin pilattua tuollaiseksi hermoheikoksi rähjääjäksi :'( Joka päivä ajattelen tätä enemmän ja enemmän ja koira määrittää lähes kaiken elämäni sisällön. Koiran sairastelujen takia olen jotenkin koko ajan valmistilassa, että "mitä sillä nyt taas on" ja kyttään koiran olemista. Ja kun joku kuitenkin kysyy niin kyseessä on Jack Russelin terrieri. Minulle toinen koira ja eipä ollut ensimmäinen koirani (labradorinnoutaja) mitään verrattuna tähän koiraan :( Tämän kanssa olen aivan neuvoton.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteistanne. Olen ollut yhteydessä kasvattajaan, mutta ei hän ole ottanut oikein mitään kantaa asiaan. Ehkä tämä ei hänen korviinsa kuullosta niin mahdottomalta tilanteelta. Nyt olemme menossa ongelmakoirakouluttajalle yksityistunneille. Toivon mukaan siitä on apua.
T.Ap
Antakaa se koira pois, mieluiten ei lapsi perheeseen ja maalle tai palauttakaa kasvattajalle. Ottakaa pienen paussin jälkeen uusi rekku, mutta ottakaa selvää rotumääritelmästä ja käyttäytymisestä ennen kuin teette päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa siltä, että vika on suurimmaksi osaksi koirassa. Ei sen tuollaista pitäisi olla, vaikka olisi miten villi pentu. Itsellä kokemusta useasta koirasta ja yksi tuollainen heikkopäinen on sattunut kohdalle. Todella haastava koulutettava kaikkiin muihin verrattuna, mutta sitkeällä koulutuksella koirasta tuli ihan ok. Tosin yllättäen kaupungista maalle muutto stressasi koiraa niin paljon, että muuttui entistä mahdottomammaksi, vaikka olisi luullut käyvän toisin.
Fiup kirjoitti:
Onnea teille!
Itselläni oli kanssa terrieri ja muutto keskustaan sai sen" sekoamaan" pitkiä lenkkejä tehtiin, mutta ulko ovesta kun näki heti autotien niin sai sen stressaantuneeksi ja lenkit olivat hankalia keskustan alueella. Puolikuristava kaulapanta auttoi meillä tuohon veto ongelmaan kaiken maailman valjaiden jälkeen.
Tuli pakosta lisää muuttoja ja koira meni ihan mahdottomaksi mutta jotenkin siitä selvisi ja oli jo ihan mukava lenkkeillä, KUNNES joku valopää ulkoilutti koiraansa vapaana ja tuli rähjäämään viereen. Saatiin taas tovi harjoitella ulkoilua ennenkuin lenkit sujui ja sujuihan ne aina siihen asti kunnes jonku irtokoira kävi kiinni tai tuli vastaan remmissä rähjäävä koira jonka omistaja antoi koiran tulla ihan viereen louskuttamaan. Meidän terrieriä ei olisi ikinä kotikoiraksi pitänyt ottaa vaan metsälle laittaa..
Paljon leikittiin ja älypeleistä tykkäsi ja kotona oli mitä ihanin.Ikävä niin kova, kun viimeiselle matkalle piti laittaa sairausten takia.. Mutta parempaan paikkaan. Ja kadun sitä etten tehnyt enemmän, että viimeiset vuodet olisi olleet stressittömämmät..
Mulla ollut aika lailla samanlaisia kokemuksia yhden koiran kanssa. Se stressaantuu samalla tavalla ja jouduin aiemmin jatkuvasti kuntouttamaan erilaisista traumoista. Viime syksynä tuli viimeisin purema päähän (toinen ulkoiluttaja ei osannut pitää koirastaan kiinni) ja päätin nyt olla todella tiukka ja alkaa kuntouttamaan saman tien, kun tikit oli naamassa. Koira ärtyi hetkellisesti, mutta palautui ennätysnopeasti. Ehkä mullakin tullut oppia kaikkien lukuisten koulutuskurssien kautta vuosien varrella, kun tämän epelin sielunmaisemaa olen yrittänyt hahmottaa ja hallita. Edellinen ja tämän seuraksi otetut koirat olivat eri maata ja ilman tätä hankalaa urosta en varmaan osaisi edelleenkään kouluttaa tai olla oikeasti tiukka.
Eka koira kun tuli taloon..kaks eka vuotta kesti adhd kausi, ihan hirveetä, väsyttävää, kamalaa. Kaks vuotiaana yhtäkkiä rauhoittui kuin toiseksi koiraksi. Ihana lutunen meidän koira💕
Meillä on myös pieni russelin pentu. Tätä koiraa ennen meillä on ollut isoja molossi rotuisia koira ja kyllä tässä russelissa on huomattavasti enemmäm haasteita. Tämä on rotu, joka vaatii paljon aktivointia ja koulutukseen pitää satsata, pienestä koosta huolimatta luonnetta löytyy. Meidän pentu haluaa osallistua kaikkeen mitä teemme, todella sosiaalinen tapaus ja erittäin aktiivinen, mutta hyväntuulinen vipeltäjä, joka ei taatusti tule päästämään meitä helpolla :D
Ps. Rodun haasteista otettiin selvää ennen pennun hankintaa, ainoa yllätys oli, että pentumme ei juurikaan haku.. ainakaan vielä 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitruunapanta auttaa useimmissa tapauksissa turhaan räkytykseen. Jos ei, niin kuula vaan kalloon - ei maailmasta koirat kesken lopu.
Tämä. Ei ole kauaakaan, kun koiran omistajuutta glorifioitiin ties millä ylisanoilla eräässä tutkimuksessa, enkä ylipäänsä muista, että koiran omistamisen aiheuttamista negatiivisista tunteista/kokemuksista olisi juuri ollut puhetta. Voin täysin samaistua ap:n kokemuksiin.
Hankin molossi-tyyppisen koiran 8 vuotta sitten, pitkän harkinnan jälkeen. Siitä lähtien elämä onkin ollut sairautta sairauden perään, jatkuvaa huolta ja kyttäämistä, että mikä sillä nyt on. Rahaa on palanut, öitä on valvottu. Mikään vaiva ei ole ollut niin paha, että eutanasiaan olisi tarvinnut päätyä, koska eläinlääketiede on -osin valitettavastikin-, nykyään jo niin kehittynyttä, että kaikkea voi hoitaa. On pillerit ja erikoisruokavaliot ja kaikki. Koirien terveysongelmien aiheuttamasta stressistä pitäisi puhua enemmän, en usko, että olemme ap:n kanssa ainoat, keitä asia kuormittaa henkisesti ja taloudellisesti (vai laittoikohan ap russelinsa pois lopulta?). Itse ainakin kokisin hirveää syyllisyyttä, jos jättäisin hoitamatta, mikäli sellainen vaihtoehto olisi, ilman että koira kärsii hoidosta.
Koiran hankkimisen aikoihin elämäni oli vakaata ja talous hyvä, oli varaa harrastaakin sen kanssa asioita. Sitten tuli yt:t, vakityö meni, rahaa ei enää ole, terveyskin alkaa olla mennyttä kun kaiken muun lisäksi joudun stressata myös koiraa. Kaikki ”ylimääräinen” raha menee koiraan: vakuutus, ruoka, lääkkeet. Työmarkkinatuki ja vasikan kokoinen lemmikkikoira eivät ole mikään paras yhdistelmä.
Kaiken kukkuraksi minulla ei ole ketään, kuka koiraa voisi hoitaa. Olen sen kanssa täysin yksin. En pääse yhtään mihinkään, tuntuu, että olen kotini vanki. Enkä myöskään koskaan saa olla täysin rauhassa: olisipa ihana joskus tulla kotiin niin, etten ole heti yltäpäältä kuolassa ja karvoissa! Tähän olisin varmasti itsekin silloin 8 vuotta sitten todennut, että ”mitäs otit koiran” tmv., mutta kyllä se kuulkaa alkaa syödä ihmistä, kun kaikki vaatteet on aina kuorrutettu kaikella pskalla. Tykkäisin olla siisti ja huoliteltu, aikuinen ihminen, mutta ei oikein onnistu, kun koira sotkee vaatteet pelkällä hipaisulla. Vaatteisiin jää jo yhdestä kosketuksesta järkyttävä hilse-karva -vana, joten kun joskus jotain siistiä laitan päälleni, joudun väistellä koiraa, että saan käveltyä vaatehuoneesta välittömästi ulos tai toisinpäin. No, eipä ole kyllä tässä tilanteessa varaakaan ostaa niitä siistejä vaatteita… Olen ihan kauhea kassialma ja hävettää käydä kaupassakin, kun näytän kulahtaneelta hampuusilta, joka on leivitetty koirankarvoissa.
Opiskelen tällä hetkellä uutta ammattia ja koulupäivän jälkeen en pääse kotoa yhtään mihinkään, ettei koiran tarvi olla yksin liian kauan (en todellakaan voisi kuvitellakaan, että pitäisin koiraa 12 tuntia yksinään, kuten jotkut kuulemma tekee, se on eläinrääkkäystä). Tuntuu, että olen koiranpidon vanki. Pääkin alkaa olla jo ihan sumuinen tästä jatkuvasta vtutuksesta ja stressistä. Ja ei, en anna vanhaa koiraa pois ja ei, en vie sitä piikille. Olen koiran hankkinut, joten kannan siitä vastuun viimeiseen asti. Mutta uutta koiraa ei enää koskaan tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta google tänne johdatti reaktiivinen koira hakusanalla. Mulla on kokemusta isoista koirista ja hankin jokunen vuosi sitten pienen" helpohkon" koiran tuomaan iloa elämääni..rotukuvauksen mukaan kyseessä on pieni reipas itsenäinen koira. Todellisuus, kaikelle ja kaikille riekutaan lenkillä(eli lenkit eivät todellakaan rentouta omistajaa), rappukäytävässä saadaan pskahalvaus kun joku tulee vastaan, eli koira ei suostu liikkumaan mihinkään. Aluksi uskoin siihen mantraan, että helpottaa kun täyttää 2v..no se oli ja meni..ei helpottanut. En uskonut koskaan voivani lähes vihata koiraa..tän yksilön kanssa se on hyvin lähellä enkä ole yhdenkään elävän koiran takia itkenyt niin paljon turhautumista kun tämän kanssa. Muille jolle tästä olen kertonut, kuittaavat tän lähinnä silleen, että eikö ole kiva kun koirassa on vähän haastetta. Ei ole silloin kun sen kanssa koko arki on aina yhtä haastetta. Vahvasti kyllä harkinnassa iskeä hanskat tiskiin ja tyyppi johonkin maaseudulle eläkeläisiä pomottamaan. Ehkä tää on juurikin näin, että näitä tarinoita uskotaan vasta siinä vaiheessa kun saadaan itse se koira, jonka ottamista katuu.
sitäseon kun otetaan koira eikä jakseta kouluttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei koirakoulut kaikkea ratkaise. Tai pitäisi olla henkilökohtainen kouluttaja joka kotonakin kävisi muokkaamassa koiran käytöstä. Surullista, voithan kysellä jos joku kaipailisi omakotitaloon koiraa seuraksi. Sellaiseen missä koira voisi juosta rajoittamatta pihalla aamusta iltaan. Kunnon aitauksen vaatii tietysti koko pihan ympäri.
Ei tuommoista koiraa ok-talon pihaan räksyttämään!
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ei ole kauaakaan, kun koiran omistajuutta glorifioitiin ties millä ylisanoilla eräässä tutkimuksessa, enkä ylipäänsä muista, että koiran omistamisen aiheuttamista negatiivisista tunteista/kokemuksista olisi juuri ollut puhetta. Voin täysin samaistua ap:n kokemuksiin.
Hankin molossi-tyyppisen koiran 8 vuotta sitten, pitkän harkinnan jälkeen. Siitä lähtien elämä onkin ollut sairautta sairauden perään, jatkuvaa huolta ja kyttäämistä, että mikä sillä nyt on. Rahaa on palanut, öitä on valvottu. Mikään vaiva ei ole ollut niin paha, että eutanasiaan olisi tarvinnut päätyä, koska eläinlääketiede on -osin valitettavastikin-, nykyään jo niin kehittynyttä, että kaikkea voi hoitaa. On pillerit ja erikoisruokavaliot ja kaikki. Koirien terveysongelmien aiheuttamasta stressistä pitäisi puhua enemmän, en usko, että olemme ap:n kanssa ainoat, keitä asia kuormittaa henkisesti ja taloudellisesti (vai laittoikohan ap russelinsa pois lopulta?).
Ikävä tilanne. Itselläni myös paljon sairasteleva koira. Saattaa käydä eläinlääkärissä 2-3 krt kuussa eli rahaa palaa vakuutuksesta huolimatta. Mielestäni koiran omistamisessa on todella paljon hyviä puolia ja itse rakastan koiraani mutta minulla on myös sama tilanne ettei koiralle ole ketään hoitajaa. Koira sitoo mielettömän paljon mutta nauti nyt niin kauan kun koira on kanssasi! Koirat ovat niin ainutlaatuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koira kotimaiselta kasvattajalta? Jos on, ongelmissa ihan ensimmäisenä yhteys koiran kasvattajaan. Hänen kauttaan pitäisi löytyä apua, tai äärimmäisessä tapauksessa hän voi etsiä koiralle uuden kodin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira kuulostaa hirveän huonosti koulutetulta! Kertomasi ongelmat voivat viitata siihen, että koira kokee olevansa laumanne johtaja ja vastuussa teistä. Siksi rähjäys ulkopuolisille ja taistelu asemasta meneillään koko ajan.
Koira pitää lempeästi mutta varmasti kouluttaa siihen, että se tulee laumassanne aina, ja aina viimeisenä. Sillä on siten turvallinen olo, vieraat eivät uhkaa ja se voi luottaa siihen, että isäntä/emäntä suojelee.
Koirakouluun siis!
Laumanjohtajuus on ihan vanhaa tietoa.
Ei ole, laumassa on hierarkia ja hierarkiassa on se ylin vaikka sinä et sitä 'johtajaksi' kutsuisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös tosi seko koira, mutta en tajua mitä se haittaa jos se haukkuu rapussa ihmisille tai lenkillä muille koirille. Jos se pahasti räyhää niin pyydän anteeksi sen puolesta. En vie sitä kylään ettei se perseile toisten kotona ja muutenkin pidän huolta ettei se pääse puremaan, sanon ihmisille jotka lähestyvät ja haluavat paijata että ei saa ja jos joku väkisin tulee lääppimään vierasta koiraa niin oma vika jos tulee hampaista. Koira on minulle lempeä ja rakastan sitä. Täällä meidän lähiössä on pahempiakin häiriöitä kuin huonosti kasvatettu koira, enkä liiemmin tästä stressaa. Olisi kiva jos koira olisi mallikelpoinen, mutta tuollainen se on enkä mietiskele koko ajan onko se minun syyni vai mistä johtuu. Eikö teillä ole pahempia ongelmia kuin tyhmä koira? Se on vain koira. Niin kauan kun ihmiset ei sekoile, ei ole mitään vakavia ongelmia.
Sentään tajusitte ottaa pienen koiran eikä mitään kunnollista tappokonetta, kun ette osaa kouluttaa koiria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirakouluun!
Koirakoulussa ollaan käyty, mutta siellä oleminenkin on hirveän vaikeaa, kun koiramme reagoi muihin koiriin eikä pysty keskittymään mihinkään muuhun.
Ap
Siis koirillehan on ihan noita reaktiivisten ryhmiäkin, missä asiat tehdään ihan tosi baby steps-tasolla koska koirat reagoi voimakkaasti ympäröiviin asioihin. Meillä koirasta tuli epävarma kun sai kaverin kotiin, koska "huolehtii" porukasta tosi voimakkaasti, myös tästä pennusta. Vaatii siis enenmmän työtä ja on vältelty erilaisia ulkoisia stressejä. se että sanot ettei helppoja koirarotuja ole, ei pidä paikkaansa. Toiset rodut vain vaativat vähän enemmän, mutta meillä esimerkiksi toinen koira oppii vain ulkoisten tekijöiden kautta, kun ei ole löydetty vielä innostavaa palkkiomallia -kun namit ja lelut ei kiinnosta. Osaa silti käyttäytyä hyvin, koska on herkkä luonne ja vähän "varman päälle" pelaava
Ei sun ole pakko menettää mielenterveyttäsi eläimen takia! Pyydä kasvattajaa etsimään uusi koti, eläinsuojeluyhdistykselle tai lopetettavaksi.
No russelia en ikipäivänä ottaisi. Tarvitsee niin paljon aktiviteettiakin. Sukulaisilla näitä on ollut ja ihan koulutettuina ja aktivoituinakin haastavia.
Meijän labradorinnoutaja oli kanssa pentuna kamala näykkijä ja riehuja. Nykyään kyseinen 4-v on maailman ihanin karhu. Kovaa kuria piti pitää ja olla lauman johtaja. Huonosta käytöksestä tulee antaa HETI palaute koiralle. Kaikista ihmisistä ei valitettavasti ole laumanjohtajaksi, ja se on ihan ok. Voisitko kysyä kasvattajalta apua? Oletko valmis panostamaan pentuajan verran, vai etkö jaksa en yrittää? Näitä asioita kannattaa pohtia, itsesi ja koiran hyvinvoinnin kannalta.