Lue keskustelun säännöt.
Oli suuri virhe ottaa koira
15.01.2018 |
Perheemme vuosien unelma oli saada oma koira. Se toteutui viime keväänä ja nyt täytyy sanoa, että en ole varmaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin koiran ottamista :( Koiran takia olen jatkuvasti hirveän stressaantunut, vihainen ja masentunut. Koen, että en yksinkertaisesti pärjää noin vaativan koiran kanssa. Tiedän, että helppoja koirarotuja ei ole, mutta en olisi voinut kuvitellakaan minkälaisen helvetin koira tuo elämääni. Aina hehkutetaan vain sitä miten paljon iloa koira tuo elämään, mutta voin sanoa, että meillä koira on tuonut tullessaan surua, murhetta, vihaa, raivoa, tuskaa, huolta, häpeää, masennusta, hirveää rahanmenoa jne 80% ja sitten iloa, liikuntaa, hauskuutta, mukavaa yhdessä oloa 20%. Se mikä stressaa eniten on koiran käytösongelmat sekä se, että koira on ollut vähän väliä sairas ja pari tapaturmaa päälle ja näistä syistä on sitten jo vakuutuskin lähes tapissa ja rahaa palanut enemmän kuin osasin edes kuvitella. Koira on äärettömän kiintynyt perheeseemme ja vieraisiin suhtautuukin suurella epävarmuudella. Vihainen koira ei ole, mutta ajatuskin mukavasta lenkistä koiran kanssa on lähes utopistinen. Koira rähjää remmissä kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Taloyhtiössämme ei kukaan voi kulkea rapussa ilman, että koira pitää hirveän haukkumiskonsertin. Vieraita haukutaan ja näykitään. Elämä koiran kanssa on hirveää. Olen niin ahdistunut ja masentunut, että en enää näe muuta vaihtoehtoa kuin koirasta luopuminen. Samaan aikaan ystäväni koiranpentu on mitä ihanin ja leppoisin tyyppi. Minä puolestaan koen kauheaa syyllisyyttä miten olen saanut koiran ilmeisestikin pilattua tuollaiseksi hermoheikoksi rähjääjäksi :'( Joka päivä ajattelen tätä enemmän ja enemmän ja koira määrittää lähes kaiken elämäni sisällön. Koiran sairastelujen takia olen jotenkin koko ajan valmistilassa, että "mitä sillä nyt taas on" ja kyttään koiran olemista. Ja kun joku kuitenkin kysyy niin kyseessä on Jack Russelin terrieri. Minulle toinen koira ja eipä ollut ensimmäinen koirani (labradorinnoutaja) mitään verrattuna tähän koiraan :( Tämän kanssa olen aivan neuvoton.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Koirakouluun!
Koirakoulussa ollaan käyty, mutta siellä oleminenkin on hirveän vaikeaa, kun koiramme reagoi muihin koiriin eikä pysty keskittymään mihinkään muuhun.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halaus täältä! Meilläkin on koiranpentu ja elämä on kyllä mennyt ihan sekaisin. Meille on sattunut ihan selvästi pentu, joka ei yksinkertaisesti sovellu lapsiperheeseen eikä edes kaupunkiympäristöön. On ollut ihan pienestä pitäen hirveän reaktiivinen. En tiedä mitä teemme, mutta ajatuskin siitä, että seuraavat 15 vuotta on näin ahdistavia koiran takia on masentava.
Jos pentuna otitte, koirahan on vielä hyvin nuori ja riehuvassa iässä. Sinun täytyy yrittää muuttaa asennettasi koiraa kohtaan positiivisemmaksi. Koirakoulu suositeltava idea, saat neuvoja epätoivottavan käyttäytymisen muuttamiseen. Yrittäkää rauhoittaa tilanne että tunnelma perheessä ei ole niin kireä, koira aistii sen. Jos tuntuu aivan mahdottomalta, palauta koira kasvattajalle, niin se pääsee sopeutumaan uuteen perheeseen.
Koira kuulostaa hirveän huonosti koulutetulta! Kertomasi ongelmat voivat viitata siihen, että koira kokee olevansa laumanne johtaja ja vastuussa teistä. Siksi rähjäys ulkopuolisille ja taistelu asemasta meneillään koko ajan.
Koira pitää lempeästi mutta varmasti kouluttaa siihen, että se tulee laumassanne aina, ja aina viimeisenä. Sillä on siten turvallinen olo, vieraat eivät uhkaa ja se voi luottaa siihen, että isäntä/emäntä suojelee.
Koirakouluun siis!
Ei koirakoulut kaikkea ratkaise. Tai pitäisi olla henkilökohtainen kouluttaja joka kotonakin kävisi muokkaamassa koiran käytöstä. Surullista, voithan kysellä jos joku kaipailisi omakotitaloon koiraa seuraksi. Sellaiseen missä koira voisi juosta rajoittamatta pihalla aamusta iltaan. Kunnon aitauksen vaatii tietysti koko pihan ympäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävälläni on nyt kolmas russeli menossa eikä ole hänen mukaansa mikään helppo koira. Ei ehkä olisi enää ottanut kyseistä rotua mutta... Hän osaa kyllä kouluttaa koiraa, mutta koko ajan ongelmia. Haukkuu, vahtii liikaa, aggressiivinen muita koiria kohtaan vaikka niitä joutuukin kohtaamaan. Pääsee isolle pihalle vapaana niin paljon kuin huvittaa ja vielä lenkitykset päälle. Ehkä on vain ärhäkkä rotu, sairastellut ei ole. Se onkin sitten kallista noilla koirilla vaikka olisikin vakuutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ns. hälyyttävän vahtikoiran otitte kerrostaloon ja nyt sadattelee sitä, että se haukkuu?
öö eka koira ollut labradori ja sitte aattelit et kaikki muutki rodut on samanlaisia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira kuulostaa hirveän huonosti koulutetulta! Kertomasi ongelmat voivat viitata siihen, että koira kokee olevansa laumanne johtaja ja vastuussa teistä. Siksi rähjäys ulkopuolisille ja taistelu asemasta meneillään koko ajan.
Koira pitää lempeästi mutta varmasti kouluttaa siihen, että se tulee laumassanne aina, ja aina viimeisenä. Sillä on siten turvallinen olo, vieraat eivät uhkaa ja se voi luottaa siihen, että isäntä/emäntä suojelee.
Koirakouluun siis!
Laumanjohtajuus on ihan vanhaa tietoa.
Btw, koira ei rähjää muille sen takia että se on erittäin kiintynyt teille. Se kokee olemansa laumanjohtaja, ja sen vastuulla on suojella teitä pelottavilta ihmisiltä. Koira pitäisi siis saada opetettua siihen, että te johdatte laumaa, ja suojelette koiraa eikä sen tarvitse mitenkään reagoida ulkopuolisiin 'uhkiin'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei koirakoulut kaikkea ratkaise. Tai pitäisi olla henkilökohtainen kouluttaja joka kotonakin kävisi muokkaamassa koiran käytöstä. Surullista, voithan kysellä jos joku kaipailisi omakotitaloon koiraa seuraksi. Sellaiseen missä koira voisi juosta rajoittamatta pihalla aamusta iltaan. Kunnon aitauksen vaatii tietysti koko pihan ympäri.
Meinaatko ettei omakotitaloilla ole naapureita?
Koirissa on yksilöitä ja samasta pentueestakin voi löytyä hyvin erilaisia luonteita. Ihan kuten ihmistenkin joukossa jo sisarusparvestakin voi löytyä ihan ääripäitä luonteeltaan.
Meillä on 10-vuotias koira, joka ei missään nimessä ole vihamielinen oikein mitään kohtaan, mutta edelleenkin se vaikuttaa jonkinlaiselta adhd-luonteelta, vaikka ikää jo piisaakin.
Vieraille se jaksaa kantaa lelua heitettäväksi kirjaimellisesti tuntikausia. Perjantaina se oli lelu suussa jonkun vieressä koko sen seitsemän tuntia, kun vieraat täällä olivat. Onneksi oli paljon väkeä, niin kenenkään heittokäsi ei ylirasittunut.
Kerrostalossa tuo koira olisi kuitenkin aivan mahdoton pidettävä. Kaikki on kiinnostavaa, kaikkea pitäisi päästä tutkimaan ja energia on loputon. Toki se tottelee ja istuu viereen, kun käskee, mutta silloinkin koko kroppa vapisee innosta, tahatonta yninää tulee suusta ja tutustumaan pitäisi päästä ihan kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut koirat ovat vain heikompia hermorakenteeltaan, vaikka nykyään trendi onkin se, että kaikki on omistajan syytä. Itselläni on 30 vuoden kokemus koirista ja kyllä näihin vuosiin mahtuu jos jonkinlaista tassun kuluttajaa. Ihan pienestä pennustakin näkee jo sen kuka on rohkea ja reipas kuka taas epävarma ja pelokas.
Hanki sitruunapanta, loppuu haukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Btw, koira ei rähjää muille sen takia että se on erittäin kiintynyt teille. Se kokee olemansa laumanjohtaja, ja sen vastuulla on suojella teitä pelottavilta ihmisiltä. Koira pitäisi siis saada opetettua siihen, että te johdatte laumaa, ja suojelette koiraa eikä sen tarvitse mitenkään reagoida ulkopuolisiin 'uhkiin'.
Btw, "rähjääminen" on ollut yksi tärkeä syy, miksi ihminen alun pitäen on koiran suojelukseensa ottanut.
Huomhuomhuom. Sairastelevalla koiralla voi olla myös epävarma olo ja rähjää siksi enemmän. Minun koirani on ollut kauhea murheenkryyni pennusta asti: kaihi löyty jo 1v iässä ja on menettänyt iän myötä näköä ja kuuloa (ja muuttunut vain aggressiivisemmaksi muita koiria kohtaan), atoopikko, kaikelle mahdolliselle allerginen jne. Koiran epävarmuus paistaa kyllä kilometrien päähän, omalla asutusalueella ja tutussa maastossa on hyvin dominoiva, mutta kun mennään vieraaseen paikkaan niin maagisesti koira osaakin käyttäytyä (koska joutuu turvautumaan laumaansa.) Mutta voin sanoa, että helpotusta tuo jos koiraa pystyy ohjaamaan herkuilla sekä lenkillä ihan kuonopanta. Koirat ovat myös hyvin erilaisia luonteeltaan, ensimmäinen koirani oli arka ja pelokas, alistuva ja silti kamala riiviö ensimmäiset pari vuotta (teilläkin on vasta pentu!!) nykyinen koirani on taas selkeästi dominoivampi, ei alistu vaikka reilusti isompi koira hyökkäisi kohti kun ensimmäinen koirani olisi pinkonut karkuun. Molemmat ovat minun kouluttamiani joten saaneet saman kohtelun, mutta vain jälkimmäisen kanssa ollaan oltu ongelmissa. Yksi iso muutos tietysti oli, että koirat on nykyään pidettävä kiinni ja ihmiset käyttäytyvät aivan hysteerisesti jos koira tulee nuuhkimaan. Ensimmäisen koirani aikaan koira sai olla vapaana ihan taajamassakin, ei ollut edes kovin kiinnostunut muista koirista, ihmisiä haisteli. Nykyään koiran täytyy kulkea rinnalla ettei joku tiukkapipo pahoita mieltään ja epäilen että ensimmäisestä koirastani olisi voinut tulla aggressiivinen jos se olisi pakotettu kulkemaan rinnalla narussa eikä se olisi saanut haistella ketään.
Terrierit vaativat aktivointia ja tiukkaa kuria. Jos nämä ovat kunnossa, niin ota huomioon että pentu on luultavasti pahimmassa mahdollisessa iässä juuri nyt, ja jatka koulutusta johdonmukaisesti.
Jatkuvasti ylikierroksilla käyvä koira kannattaa opettaa myös rentoutumaan omassa paikassaan (häkki, peti, joku tietty huone tai vaikka viltti/pyyhe jne). Joku mieluisa purulelu tai luu "petiin" ja johdatat koiran sinne aina samalla käskyllä ja herkkupalojen avulla.
Meillä on vuoden vanha russeli, joka on rodulle epätyypillisen pehmeä ja halukas miellyttämään. Ongelmakohtia on silti koiran käytöksessä ilmennyt, ja olen huomannut että huono käytös ei parane jos siihen on reagoimatta (toisin kuin ehkä muuntyyppisillä koirilla). Meidän russeli oli pentuna hirveän arka, ja yritimme alunperin seurata mahdollisimman positiivista koulutusmuotoa, joka toimikin hyvin perustottelevaisuuden ja sisäsiisteyden opettamisessa.
Se ei kuitenkaan purrut ongelmakäytökseen, joka oli koiralle itselleen jossain mielessä palkitsevaa, kuten tarpeettomaan haukkumiseen ja kissojen jahtaamiseen. Nämä on nyt jo selätetty, kun tajusin tiukalla äänellä ja johdonmukaisesti kieltää koiraa (ja tarvittaessa vein tilanteesta pois esim. toiseen huoneeseen rauhoittumaan).
Meillä ei sisällä haukkuminen ole "sallittua", ja pihalta kutsutaan heti sisälle jos koira erehtyy räksyttämään turhaan - koira on sisäistänyt nämä säännöt ja onkin nykyään hyvin hiljainen (ei siis alunperinkään ollut terrierimäisen haukkuherkkä, mutta halusin kitkeä turhan haukkumisen kokonaan pois). Kissatkin saavat olla rauhassa ja koira tottelee todella hyvin päättäväisesti ja lujasti sanottua ei-käskyä jopa ulkona irti ollessaan.
Pentuaikaan sain kyllä usein kuulla olevani "natsi" sekä perheenjäseniltä että muilta koiranulkoiluttajilta, mutta kyllä pienenkin koiran pitää olla yhteiskuntakelpoinen eikä pieni koko mitenkään oikeuta käytökseen, joka olisi isommalta koiralta epätoivottua.
Tsemppiä teille ap jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Ei koirakoulut kaikkea ratkaise. Tai pitäisi olla henkilökohtainen kouluttaja joka kotonakin kävisi muokkaamassa koiran käytöstä. Surullista, voithan kysellä jos joku kaipailisi omakotitaloon koiraa seuraksi. Sellaiseen missä koira voisi juosta rajoittamatta pihalla aamusta iltaan. Kunnon aitauksen vaatii tietysti koko pihan ympäri.
Mitä omakotitalossa on sellaista mitä ei kerrostalossa ole?
Koirakouluun!