Mitä mieltä miehestä joka asuu yli kolmekymppisenä edelleen äitinsä kanssa?

Suomalainen on maailman yksinäisin ihminen.

Mulla on kolmekymppinen veli joka asuu yhä kotona, käy töissä, rahaa tuntuu riittävän ja auttaa kotona. Vanhempani ovat jo iäkkäitä ja heillä on omakotitalo, jossa tarvitsevat apua ja luulen että se talo jää mun veljelleni perinnöksi.

Tiedä toisenkin miehen, joka on vähän alta kolmekymppinen ja joka asuu yhä kotona, mutta tässä tapauksessa se johtuu siitä että tyyppi reppureissaa aina esim. vuoden ympäri maailmaa ja palaa sitten takaisin Suomeen töihin vuodeksi tai pariksi ja lähtee uudestaan.

Itse muutin aikoinaan 19-vuotiaana omilleni. Juttelin yhden ulkomaalaisen kanssa asiasta ja hän ihmetteli hirveästi, miksi olin muuttanut omilleni koska vanhemmat asuivat kuitenkin vain vajaan tunnin ajomatkan päässä.

Mielestäni Suomessa on monesti liian iso hoppu muuttaa omilleen. Monesti huomaa, että ne jotka muuttaa ja ovat niin "itsenäisiä" eivät ole ollenkaan valmiita sitä varten. Vanhemmat etsivät asunnon, maksavat vuokrat ja ruuat ja hoitelevat muitakin asioita.

Kotona asuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi itsenäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin taitaa vähän joka puolella maailmaa olla yleisempää sellainen perhekeskeisempi meininki, eikä akuisia vanhempiensa kanssa asuvia ihmetellä. Kerran juttelin thaimaalaisen tutun kanssa asiasta ja hän piti tätä suomalaisten "18vee ja ulos kotoa"-meininkiä outona, siellähän asutaan kotona vähintään niin kauan kunnes löytyy kumppani.

Joka puolella maailmaa on myös yleisempää olla ylpeä omasta kulttuuristaan. Vain suomalaiset vetoavat: "Joo, tuo on niin huono juttu kun täällä Suomessa..." "Joo, ei missään ulkomailla näin tehdä, me suomalaiset ollaan kyllä niin tylyjä/kylmiä/itsekeskeisiä/sulkeutuneita/kelvottomin ja surkein kansa mitä maa päällään kantaa."

Tästälähin siis vaalikaamme lämmöllä tätä kateellisten, jurojen ja sukuaan vihaavien suomalaisten kulttuuria. Ah, mikä hieno kulttuuri.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kohta 60-vuotiaan miehen, joka asuu edelleen 90-vuotiaitten vanhempiensa kanssa. Toki nyt auttaa vanhempiaan, eivätkä nämä yksin pystyisi asumaankaan, mutta tää poika ei oo koskaan muuttunutkaan omilleen ees välillä.

Minä tunnen montakin, joka jäi asumaan vanhempiensa luo vanhanapoikana. Enonikin oli sellainen. Ei löytynyt paikkakunnalta vaimoa ja jonkun oli jäätävä tilaa jatkamaan, niin jäi kotiinsa asumaan ja hoisi vanhempansa hautaan.

Oma poikani nyt ei ole lähellekkään kolmeakymmentä, mutta asuu edelleen kotona, vaikka on töissä, koska säästää omaan asuntoon ja ei ole mitään järkeä maksaa kallista vuokraa, kun voi asua talon toisessa päädyssä ilmaiseksi ja ostaa parin vuoden päästä asunnon itselleen ilman suurta lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Italiassa ihan normaalia. Mutta meillä suomalaisilla onkin tapana viskata lapsemme pihalle viimeistään parikymppisinä. Ovat niin itsenäisiä ja selviävät ilman vanhempiaankin. Tasan siihen asti, kun hankkivat omia lapsia. Sitten taas muuttuvat avuttomiksi ja tarvitsisivat vanhempiaan hoitamaan lapsiaan. 

Mitä ihmeen merkitystä sillä on, mikä on Italiassa normaalia? Me olemme Suomessa.

Pointti olikin siinä, että Suomessa parikymppiset ovat itsenäisiä ja omillaan pärjääviä tasan siihen asti, kun saavat lapsia. Sitten pitäisi joko äidin tai yhteiskunnan tulla auttamaan. Italiassa taas on ihan normaalia, että ei ole edes tarpeellista riuhtaista itseään irti suvusta ja perheestä. 

Edelleenkin: mitä meidän tarvitsee piitata siitä mitä italialaiset puuhaavat?

No vaikka sitä, että kun ollaan parikymppisinä niin itsenäisiä ja omillaan toimeentulevia, niin 10 vuotta vanhempina kai jo enemmän elämänkokemusta omaavina ei sitten tarvitse vikistä puuttuvien tukiverkostojen perään. Eikö silloin pitäisi olla vieläkin itsenäisempiä? Just pävänä muutamana oli pitkä ketju, missä (oletettavasti +30 v) valittivat, kun äiti tai anoppi ei tulekaan apuun silloin, kun nämä itsenäiset ja omillaan toimeentulevat ihmiset taas tarvitsisivat vanhempiaan. 

Sinulle itsenäistyminen ei ainakaan tekisi pahaa, kun jankkaat sitä miten italialaiset tekevät etkä osaa yhtään perustella, miksi meidän pitäisi sieltä ottaa mallia tai edes välittää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin taitaa vähän joka puolella maailmaa olla yleisempää sellainen perhekeskeisempi meininki, eikä akuisia vanhempiensa kanssa asuvia ihmetellä. Kerran juttelin thaimaalaisen tutun kanssa asiasta ja hän piti tätä suomalaisten "18vee ja ulos kotoa"-meininkiä outona, siellähän asutaan kotona vähintään niin kauan kunnes löytyy kumppani.

Joka puolella maailmaa on myös yleisempää olla ylpeä omasta kulttuuristaan. Vain suomalaiset vetoavat: "Joo, tuo on niin huono juttu kun täällä Suomessa..." "Joo, ei missään ulkomailla näin tehdä, me suomalaiset ollaan kyllä niin tylyjä/kylmiä/itsekeskeisiä/sulkeutuneita/kelvottomin ja surkein kansa mitä maa päällään kantaa."

Tästälähin siis vaalikaamme lämmöllä tätä kateellisten, jurojen ja sukuaan vihaavien suomalaisten kulttuuria. Ah, mikä hieno kulttuuri.

Aika ihmisiä vihaava asenne sinulla. Terapia voisi oikeasti olla paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen on maailman yksinäisin ihminen.

Ehkä sinä tunnet olevasi.

Kumppani ehdokkaana ei kiitos. Muuten en piittaa miten muut ihmiset asuvat.

kukin_tavallaan kirjoitti:

Mulla on kolmekymppinen veli joka asuu yhä kotona, käy töissä, rahaa tuntuu riittävän ja auttaa kotona. Vanhempani ovat jo iäkkäitä ja heillä on omakotitalo, jossa tarvitsevat apua ja luulen että se talo jää mun veljelleni perinnöksi.

Tiedä toisenkin miehen, joka on vähän alta kolmekymppinen ja joka asuu yhä kotona, mutta tässä tapauksessa se johtuu siitä että tyyppi reppureissaa aina esim. vuoden ympäri maailmaa ja palaa sitten takaisin Suomeen töihin vuodeksi tai pariksi ja lähtee uudestaan.

Itse muutin aikoinaan 19-vuotiaana omilleni. Juttelin yhden ulkomaalaisen kanssa asiasta ja hän ihmetteli hirveästi, miksi olin muuttanut omilleni koska vanhemmat asuivat kuitenkin vain vajaan tunnin ajomatkan päässä.

Mielestäni Suomessa on monesti liian iso hoppu muuttaa omilleen. Monesti huomaa, että ne jotka muuttaa ja ovat niin "itsenäisiä" eivät ole ollenkaan valmiita sitä varten. Vanhemmat etsivät asunnon, maksavat vuokrat ja ruuat ja hoitelevat muitakin asioita.

Kotona asuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi itsenäinen.

Siis... sinusta on ihan OK jäädä vanhempien nurkkiin pyörimään mutta paheksut sitä, että vanhemmat etsivät kotoa muuttavalle asunnon. Logiikkasi ei nyt ihan aukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kohta 60-vuotiaan miehen, joka asuu edelleen 90-vuotiaitten vanhempiensa kanssa. Toki nyt auttaa vanhempiaan, eivätkä nämä yksin pystyisi asumaankaan, mutta tää poika ei oo koskaan muuttunutkaan omilleen ees välillä.

Minä tunnen montakin, joka jäi asumaan vanhempiensa luo vanhanapoikana. Enonikin oli sellainen. Ei löytynyt paikkakunnalta vaimoa ja jonkun oli jäätävä tilaa jatkamaan, niin jäi kotiinsa asumaan ja hoisi vanhempansa hautaan.

Oma poikani nyt ei ole lähellekkään kolmeakymmentä, mutta asuu edelleen kotona, vaikka on töissä, koska säästää omaan asuntoon ja ei ole mitään järkeä maksaa kallista vuokraa, kun voi asua talon toisessa päädyssä ilmaiseksi ja ostaa parin vuoden päästä asunnon itselleen ilman suurta lainaa.

Asuntovarallisuuden arvonnousu on siis kotipaikkakunnallanne liian hidassta, jos säästämällä pääsee lähemmäs tavoitetta.

Vierailija kirjoitti:

kukin_tavallaan kirjoitti:

Mulla on kolmekymppinen veli joka asuu yhä kotona, käy töissä, rahaa tuntuu riittävän ja auttaa kotona. Vanhempani ovat jo iäkkäitä ja heillä on omakotitalo, jossa tarvitsevat apua ja luulen että se talo jää mun veljelleni perinnöksi.

Tiedä toisenkin miehen, joka on vähän alta kolmekymppinen ja joka asuu yhä kotona, mutta tässä tapauksessa se johtuu siitä että tyyppi reppureissaa aina esim. vuoden ympäri maailmaa ja palaa sitten takaisin Suomeen töihin vuodeksi tai pariksi ja lähtee uudestaan.

Itse muutin aikoinaan 19-vuotiaana omilleni. Juttelin yhden ulkomaalaisen kanssa asiasta ja hän ihmetteli hirveästi, miksi olin muuttanut omilleni koska vanhemmat asuivat kuitenkin vain vajaan tunnin ajomatkan päässä.

Mielestäni Suomessa on monesti liian iso hoppu muuttaa omilleen. Monesti huomaa, että ne jotka muuttaa ja ovat niin "itsenäisiä" eivät ole ollenkaan valmiita sitä varten. Vanhemmat etsivät asunnon, maksavat vuokrat ja ruuat ja hoitelevat muitakin asioita.

Kotona asuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi itsenäinen.

Siis... sinusta on ihan OK jäädä vanhempien nurkkiin pyörimään mutta paheksut sitä, että vanhemmat etsivät kotoa muuttavalle asunnon. Logiikkasi ei nyt ihan aukea.

On OK jäädä asumaan kotiin, jos osallistuu taloustöihin ja auttaa rahallisesti. Sitä en taas ymmärrä, miksi on pakko muuttaa joskus asumaan itsekseen, jos vanhemmat kuitenkin maksaa nuorelle kaikki menot ja hankkii asunnon - tästähän koituu vain enemmän menoja kuin silloin, jos nuori vain asuisi vielä kotona kunnes on tarpeeksi kypsynyt. Tottakai vanhemmat auttavat ja saavatkin auttaa, mutta minusta on kummallista että ihastellaan sitä kuinka joku on niin omatoiminen ja itsenäinen kun asuu omillaan mutta vanhemmat maksaa ja hommaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kuulostaa ihan kivalta. En ymmärrä mitä hienoa on asua yksin

- yksin viimeiset 15v asunut

Tämä. Olen viisikymppinen ja asunut vuosikymmeniä yksin. Nyt viime vuosina olen avoimesti viettänyt ison osan loma-ajoista eläköityneen äitini luona. En enää välitä pätkääkään kuinka noloa se on. Joskus nuorempana pelkäsin menettäväni puhekyvyn kun ei tullut viikkoihin puhuttua mitään kenenkään kanssa. Sitä mietti että pystyykö enää muodostamaan ääntä.

Minulle ei ole siunaantunut ystäviä tai elämänkumppania, mutta on ihana kun voi puhua jonkun kanssa, on se sitten äiti tai kuka tahansa.

kukin_tavallaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kukin_tavallaan kirjoitti:

Mulla on kolmekymppinen veli joka asuu yhä kotona, käy töissä, rahaa tuntuu riittävän ja auttaa kotona. Vanhempani ovat jo iäkkäitä ja heillä on omakotitalo, jossa tarvitsevat apua ja luulen että se talo jää mun veljelleni perinnöksi.

Tiedä toisenkin miehen, joka on vähän alta kolmekymppinen ja joka asuu yhä kotona, mutta tässä tapauksessa se johtuu siitä että tyyppi reppureissaa aina esim. vuoden ympäri maailmaa ja palaa sitten takaisin Suomeen töihin vuodeksi tai pariksi ja lähtee uudestaan.

Itse muutin aikoinaan 19-vuotiaana omilleni. Juttelin yhden ulkomaalaisen kanssa asiasta ja hän ihmetteli hirveästi, miksi olin muuttanut omilleni koska vanhemmat asuivat kuitenkin vain vajaan tunnin ajomatkan päässä.

Mielestäni Suomessa on monesti liian iso hoppu muuttaa omilleen. Monesti huomaa, että ne jotka muuttaa ja ovat niin "itsenäisiä" eivät ole ollenkaan valmiita sitä varten. Vanhemmat etsivät asunnon, maksavat vuokrat ja ruuat ja hoitelevat muitakin asioita.

Kotona asuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ei olisi itsenäinen.

Siis... sinusta on ihan OK jäädä vanhempien nurkkiin pyörimään mutta paheksut sitä, että vanhemmat etsivät kotoa muuttavalle asunnon. Logiikkasi ei nyt ihan aukea.

On OK jäädä asumaan kotiin, jos osallistuu taloustöihin ja auttaa rahallisesti. Sitä en taas ymmärrä, miksi on pakko muuttaa joskus asumaan itsekseen, jos vanhemmat kuitenkin maksaa nuorelle kaikki menot ja hankkii asunnon - tästähän koituu vain enemmän menoja kuin silloin, jos nuori vain asuisi vielä kotona kunnes on tarpeeksi kypsynyt. Tottakai vanhemmat auttavat ja saavatkin auttaa, mutta minusta on kummallista että ihastellaan sitä kuinka joku on niin omatoiminen ja itsenäinen kun asuu omillaan mutta vanhemmat maksaa ja hommaa kaiken.

Minusta molemmat elämäntavat ovat epäitsenäisiä ja vanhemmissa roikkumista. Itsestään ja kaikista asioistaan oppii oikeasti ottamaan täyden vastuun vain sillä, että asuu jossain vaiheessa yksin. Monet toki eivät välitäkään ottaa kaikkea vastuuta missään elämänsä vaiheessa.