Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?

Vierailija kirjoitti:

Totta on, että joillakin meistä ei ole tukiverkostoa, sillä kaikki ne, jotka siihen aikoinaan ovat kuuluneet, makaavat nyt jo nurmen alla. Törmäsin tähän joitakin aikoja sitten lääkärin vastaanotolla, kun vastaanottoapulainen tarkisti henkilötietolomakkeeni tietoja. Sanoin, että lomakkeeseen merkitty lähin omainen on kuollut ja että ei ole ketään, jonka voisi merkitä siihen hänen tilalleen. Nainen jankkasi monta kertaa, että kyllähän jokaisella on joku lähiomainen, jonka tänne voi merkitä. Sanoin, ettei ole, on vain kaksi serkkua, joista toisen kanssa en ole missään tekemisissä ja toisenkin kanssa tapaamme vain harvoin. Ei heitä voi merkitä lähiomaisiksi. Ei myöskään ole ketään sellaista ystävää tai tuttavaa, jonka voisi velvoittaa toimimaan ICE-henkilönä. Tosin tuo aika harvoin tapaamani serkku on luvannut hoitaa minut aikanaan hautaan, mutta enpä olisi niin varma. Ja tässä iässä ei enää hankita niin läheisiä tuttavia, saati ystäviä, että heille voisi sälyttää tällaisen vastuun. Lähin omainen on siis viranomainen.

Joo, mulla sama tilanne. Lähiomainen on oma lapsi. Nyt vasta tulin ajatelleeksi.

Nyt aloin miettiä, että perheettömän siskoni lähiomainen on 92- vuotias äitimme. Sisko inhoaa minua. Miten käy kun äitimme kuolee? Alkoi huolettamaan... Aika itsepäinen tapaus tämä siskoni..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä jotenkin vaikeaa kuvitella, että olisi perheitä, joilla ei ole minkäänlaisia tukiverkkoa tms. Mutta aika paljon näitä kait on. Mulla on äiti :)

Niin. Minun vanhemmat ei enää ole elossa eikä miehen isä, miehen äiti on vanhainkodissa. Miehellä ei ole sisaruksia, minulla on veli mutta hän asuu ulkomailla ja hänellä on kaksi pientä lasta siellä, joissa on kiinni. Eipä ole tukiverkkoja meillä.

Vaikea taitaa olla asettua toisen asemaan. Meillä mieheni vanhemmat asuvat ulkomailla ja välit ovat muutenkin etäiset. Oma äitini on kuollut ja isällä on uusi perhe. Hänellä on oma lapsiperhearki elettävänä. Me siskoni kanssa autamme joskus toisiamme, mutta ei siskosta ole apua, jos vaikka lapsi on sairaana ja pitäisi mennä töihin. Monenlaisia tilanteita tulee elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Jepulis! Olen se jolla mennyt 10v ilman kertaakaan kahdenkeskistä iltaa/yötä miehen kanssa. Meillekin tukiverkon omaavat tutut viisaasti neuvoivat että teidän pitää ottaa kahdenkeskistä aikaa, senkun viette lapset hoitoon niinkuin mekin viemme! Ja nämä pölhöt kyllä tietävät ettei meillä ole ketään kuka hoitaisi,

Paras tapahtuma oli tämä: saimme 15v hääpäivälahjaksi kahdelta tukiverkon omaavalta parilta hotellilahjskortin ”jotta saatte omaa aikaa”. Saimme siis kortin, emne lastenhoitoa.

Meillä ei tietenkään ollut ketään kuka hoitaisi lapset. Tuolloin epätoivoisena soitin vanhemmilleni jotka ei koskaan ole auttaneet, ei siis ikinä. Mitäpä vanhemmat? Nauroivat ja vittuilivat, ”voi voi kun teillä ei ole ketään ja nyt te ette vaan sitten pääse sinne hotelliin”. Sittenpä isä sanoi: kun te nyt ette joka tapauksessa sinne hotelliin kuitenkaan pääse niin anna se lahjakortti meille!

Vitutti niin paljon että annoin sen paskoille vanhemmilleni. Ne lähti kahdestaan viettämään romanttista hotelliviikonloppua. Suututti ihan saakelisti mutta se lahjakortti olis menny hukkaan. Nyt sentään joku sai nauttia, nimityäin ne paskat itsekkäät vanhempani. Ja meillä muehen kanssa ei edelleenkään ole ollut sitä kahdenkeskistä aikaa.

Tarinan opetus: jos ostat tukiverkottomalle jonkun tuollaisen lahjakortin niin sisällytä se lastenhoito mukaan lahjaan!

No kysyittekö näiltä lahjan antaneilta, että voisivatko mitenkään hoitaa lapsianne sen yhden yön? Mitä he vastasivat? Kyllä on olemassa toisaalta myös palkattua apua. Jos teillä on kouluiköiset tai lähes kouluikäiset lapset niin kyllä ne nyt pärjää jonkun hoitajan kanssa. Sovitte vaikka jonkun könttäsumman, minkä maksatte hoidosta. Kyllä minä olisin köyhänä opiskelijana voinut tehdä alle sadalla eurolla jonkun vuorokauden mittaisen lastenhoitokeikan.

Aika moni pitää omaa elämäänsä normaalina. Olipa kyse siitä, että on tarvittaessa lapsille hoitaja ja muuta apua, läheiset välit perheeseen, muuhun sukuun ja ystäviin, hyvä parisuhde, hyvä taloudellinen jne... tai vaikka siitä, että vuokrat on jatkuvasti rästissä, töitä ei ole tehnyt moneen vuoteen, pikavippikierre on arkea , ei ystäviä, huonot välit kaikkiin sukulaisiin jne. Ilman nettiä ja erityisesti keskustelupalstoja minäkään en tietäisi, miten erilaisessa maailmassa moni muu elää. Kun ei omaan tuttavapiiriin kuulu eri maailmassa eläviä, on helppoa ajatella, että oma elämä on normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jepulis! Olen se jolla mennyt 10v ilman kertaakaan kahdenkeskistä iltaa/yötä miehen kanssa. Meillekin tukiverkon omaavat tutut viisaasti neuvoivat että teidän pitää ottaa kahdenkeskistä aikaa, senkun viette lapset hoitoon niinkuin mekin viemme! Ja nämä pölhöt kyllä tietävät ettei meillä ole ketään kuka hoitaisi,

Paras tapahtuma oli tämä: saimme 15v hääpäivälahjaksi kahdelta tukiverkon omaavalta parilta hotellilahjskortin ”jotta saatte omaa aikaa”. Saimme siis kortin, emne lastenhoitoa.

Meillä ei tietenkään ollut ketään kuka hoitaisi lapset. Tuolloin epätoivoisena soitin vanhemmilleni jotka ei koskaan ole auttaneet, ei siis ikinä. Mitäpä vanhemmat? Nauroivat ja vittuilivat, ”voi voi kun teillä ei ole ketään ja nyt te ette vaan sitten pääse sinne hotelliin”. Sittenpä isä sanoi: kun te nyt ette joka tapauksessa sinne hotelliin kuitenkaan pääse niin anna se lahjakortti meille!

Vitutti niin paljon että annoin sen paskoille vanhemmilleni. Ne lähti kahdestaan viettämään romanttista hotelliviikonloppua. Suututti ihan saakelisti mutta se lahjakortti olis menny hukkaan. Nyt sentään joku sai nauttia, nimityäin ne paskat itsekkäät vanhempani. Ja meillä muehen kanssa ei edelleenkään ole ollut sitä kahdenkeskistä aikaa.

Tarinan opetus: jos ostat tukiverkottomalle jonkun tuollaisen lahjakortin niin sisällytä se lastenhoito mukaan lahjaan!

No kysyittekö näiltä lahjan antaneilta, että voisivatko mitenkään hoitaa lapsianne sen yhden yön? Mitä he vastasivat? Kyllä on olemassa toisaalta myös palkattua apua. Jos teillä on kouluiköiset tai lähes kouluikäiset lapset niin kyllä ne nyt pärjää jonkun hoitajan kanssa. Sovitte vaikka jonkun könttäsumman, minkä maksatte hoidosta. Kyllä minä olisin köyhänä opiskelijana voinut tehdä alle sadalla eurolla jonkun vuorokauden mittaisen lastenhoitokeikan.

Entä jos se apua tarvitseva vanhempi on myös köyhä opiskelija?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jepulis! Olen se jolla mennyt 10v ilman kertaakaan kahdenkeskistä iltaa/yötä miehen kanssa. Meillekin tukiverkon omaavat tutut viisaasti neuvoivat että teidän pitää ottaa kahdenkeskistä aikaa, senkun viette lapset hoitoon niinkuin mekin viemme! Ja nämä pölhöt kyllä tietävät ettei meillä ole ketään kuka hoitaisi,

Paras tapahtuma oli tämä: saimme 15v hääpäivälahjaksi kahdelta tukiverkon omaavalta parilta hotellilahjskortin ”jotta saatte omaa aikaa”. Saimme siis kortin, emne lastenhoitoa.

Meillä ei tietenkään ollut ketään kuka hoitaisi lapset. Tuolloin epätoivoisena soitin vanhemmilleni jotka ei koskaan ole auttaneet, ei siis ikinä. Mitäpä vanhemmat? Nauroivat ja vittuilivat, ”voi voi kun teillä ei ole ketään ja nyt te ette vaan sitten pääse sinne hotelliin”. Sittenpä isä sanoi: kun te nyt ette joka tapauksessa sinne hotelliin kuitenkaan pääse niin anna se lahjakortti meille!

Vitutti niin paljon että annoin sen paskoille vanhemmilleni. Ne lähti kahdestaan viettämään romanttista hotelliviikonloppua. Suututti ihan saakelisti mutta se lahjakortti olis menny hukkaan. Nyt sentään joku sai nauttia, nimityäin ne paskat itsekkäät vanhempani. Ja meillä muehen kanssa ei edelleenkään ole ollut sitä kahdenkeskistä aikaa.

Tarinan opetus: jos ostat tukiverkottomalle jonkun tuollaisen lahjakortin niin sisällytä se lastenhoito mukaan lahjaan!

No kysyittekö näiltä lahjan antaneilta, että voisivatko mitenkään hoitaa lapsianne sen yhden yön? Mitä he vastasivat? Kyllä on olemassa toisaalta myös palkattua apua. Jos teillä on kouluiköiset tai lähes kouluikäiset lapset niin kyllä ne nyt pärjää jonkun hoitajan kanssa. Sovitte vaikka jonkun könttäsumman, minkä maksatte hoidosta. Kyllä minä olisin köyhänä opiskelijana voinut tehdä alle sadalla eurolla jonkun vuorokauden mittaisen lastenhoitokeikan.

Kyllä, kysyin apua, ja lahjan antajat vaikeana sanoivat että se lahjakortti on lahja, ei hoitoapu. Ja tällöin oikeasti yritin sukulaisilta ostaa sen yhden yön apua 100e hintaan, anoppi ja käly kieltäytyi.

Ja todellakaan ketään tuntematonta en ota hoitamaan kun nuorin lapsi vasta taapero tuolloin. Ottaisitko itse ”kenet tahansa”? Etpä tietenkään, kun ole tietysti tukiverkollinen ja soitat tutulle luotettavalle mummolle.

Niin tärkeä ei ole mikään hotelliyö että riskeeraan lasten turvallisuuden palkkaamalla ”jonkun” hoitamaan ilman että tunnen/tiedän/luotan hoitajaa. Mutta jälleen kerran, tukiverkon omaavat ei vaan tajua tätä. Sitten vasta ehkä tajuaa jos oma tukiverkko kupsahtaa, ja ekaa kertaa elämässä pitää miettiä että uskallanko palkata ”jonkun” ja jättää lapset tälle hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoitoavusta yksi vinkki niille joita MLL pelottaa:

jos sinulla tai puolisollasi on vanhempia työkavereita, joiden lapset ovat jo isoja teinejä, kannattaa kysellä olisiko heillä intoa tienata joku kymppi lapsia vahtimalla. Itse olen tällä tavoin tutustunut neljään aivan mahtavaan nuoreen (16-19-v) joista on tullut hyviä tuttuja meille ja usein joku heistä on päässyt pikaisestikin vahtimaan lapsia että olemme miehen kanssa päässeet kaksin jonnekin.

Yläkoulun opettajana en ottaisi yhtäkään teiniä niin vastuulliseen hommaan kuin vieraan pienen lapsen hoitaminen ihan yksinään.

Harmi! Meillä neljän vuoden ajalta pelkkiä hyviä kokemuksia! Ihania nuoria! Tosin ovat olleet jo lukiossa meillä aloittaessaan. Tulleet läheisiksi sekä meille aikuisille että lapsille. Näistä kaksi on työkavereiden lapsia ja kaksi heidän kauttaan tutuksi tulleita nuoria.

Toisaalta meidän lapset ovat aika helppoja hoidettavia. Vaikea edes kuvitella ettei niiden kanssa joku pärjäisi täällä meidän omassa kodissa. Mutta on kai niitä toisenlaisiakin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on esim oikein kiva lapsiperheporukka taloyhtiössä, mutta kerran kertaa kukaan ei ole ehdottanut, että voisin viedä omat lapseni jollekin leikkimään siksi aikaa kun on vaikka yhtiökokous. Muilla se toinen puoliso kuitenkin jää kotiin, joten joku siellä olisi ja minä kuitenkin olen vastaavaa tehnyt. Heille ei vaan yhtään tule mieleen, enkä minä halua/koe voivani vaatia vastapalveluksia topakammin, jos heillä ei itsellään yhtään raksuta vaikka tietävät tilanteen ja sitä vastapalvelusta on jo kertynyt. Pihalla saatetaan jutella tulevasta yhtiökokouksesta ja taas totean etten pääse kun ovat nuo lapset. Muut siinä toteavat että joo, meillä Mika/Maija/kukalie jää kotiin ja ovat itse menossa. No, kertokaa sit taas mitä siellä päätettiin 🙁

Miksi et ota lapsia mukaan kokoukseen? Sylittelet tai otat kassillisen leluja tai paperia ja värikyniä mukaan. Ehkä kukaan ei ole koskaan ehdottanut mitään lastenhoitoapua tuollaisissa tilanteissa, koska olettavat, että sinä et varmaan oikeasti halua tulla ja käytät lapsia verukkeina. Onhan se itsestään selvää, että jos on yh tai puoliso työvuorossa, ei lapsilla ole muuta paikkaa, ja silloin he tulevat mukana. Eivät ne mukulat siellä mitään häiritse tai estä kokouksen etenemistä, elleivät ole jotain ADHD:eita.

Sitä verkostoa voisi kehitellä. Kolmannella sektorilla on kaikenlaista tukitoimea, perhekummia, isä/äitimentoria, seurakunnan toiminta, yh äideille suunnattuja palveluita,erityislapsille vertaistukiryhmiä, tukihenkilöitä, tukiperhettä ja lastenhoitoa saa yksityisistä firmoista. Täytyy itse olla aktiivinen .

Meillä tukiverkko koostuu miehen omaisista. Asuvat vähän kauempana ja ovat mukavia, mutta tietysti kiireisiä eläkeläisiä. Samoin miehen sisar jolla on oma mies ja vauva- ilmeisesti he käyttävät tukiverkkona sitten sen puolen miehen sukulaisia, + asuvat vähän lähempänä miehen vanhempia kuin me.

Minä olen ainoa lapsi, isä kuollut, äiti hoitamaton mt-ongelmainen, vanhemmat sössineet välit sukulaisiin jo ajat sitten niin että en koskaan tutustunut heihin.

Naapureiden kanssa on ok välit, samoin työ- ja harrastuskavereiden, mutta ei niin läheiset välit että näitä voisi tukiverkoksi laskea jos tulisi hätä. Pelottaa, jos miehelle tapahtuu jotain tai tulee ero, sitten olisin aivan yksin.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä jotenkin vaikeaa kuvitella, että olisi perheitä, joilla ei ole minkäänlaisia tukiverkkoa tms. Mutta aika paljon näitä kait on. Mulla on äiti :)

Venytä mielikuvitustasi niin pitkälle, että äitisi vanhetessaan sairastuu. Vaikka Alzheimerintautiin. Huoltosuhde kääntyy pian ympäri.

Ja jos sulla ei siihen asti ole ollut sisaruksia, lapsia, puolisoa, serkkuja, niin ei niitä maailmaan putkahda sen jälkeenkään.

Vierailija kirjoitti:

Maksatteko MLL hoitajilta myös sivukulut ja teette työnantajan veroennakon maksatukset, vuosi-ilmoitukset ja hankitte valuutukset ja teette ennakonpidätykset ja palkkalaskelmat? Tämä vsikeus n syy miksen käytä MLLää. Jos käyttää kerta vuoteen niin näitä ei tarvi tehdä.

Vakuutuksen jättäminen pois ei ole vaihtoehto. Olen hr hommissa nähnyt mitä maksaa työnantajalle jos työntekijä tapaturmaisesti kaatuu ja halvaantuu. Työnantaja maksaa silloin sekä vammautumisesta että ansionmenetyksestä kymmeniä tai satoja tuhansia. Ja niin ei voi ajatella että ”mitään ei satu”. Jollekin aina sattuu, ja silloin ei kannata olla vakuutukseton työnantaja.

Mulla oli MLL:n kautta työntekijä yhdessä vaiheessa kolme viikkoa. Vastaus on kyllä, maksoin kesätyöntekijästä kaikki asianmukaiset maksut ja kirjoitin työtodistuksenkin.

Meille kävi niin, että tuoreina kahden pienen lapsen vanhempana olimme yksin vieraalla paikkakunnalla. Onneksi kuitenkin kaksi osallistuvaa vanhempaa. Kävin kaikissa mahdollisissa kerhoissa, ja sain ystäviä, joiden kanssa jakaa ajatuksia. Kaikilla pienet lapset, joten hoidimme toistemme lapsia vain harvakseltaan. Opimme selviämään yksin, vaikka rankkoja tilanteita tuli eteen. Toinen lapsi sairasteli, toinen hortoili sairaalan käytävillä vaikka olisi ollut päiväuni aika jne. Yksi auto oli silloin, se hajosi jne.

Nyt meillä on isompi perhe, ja isovanhemmat jäivät eläkkeelle ja muuttivat samaan kaupunkiin. Yllättäen olemmekin ihmisiä, joilla on tukiverkko. Mutta sen käyttäminen on jo hankalampaa, kun on tottunut selviämään kaikesta itse. Toki saamme paljon apua nyt. En usko silti, että olen onnellisempi. Tietysti on helpompaa ratkoa arjen yllättäviä tilanteita . Mutta samalla myös kun lapset kasvavat, heitä voi jättää hetkeksi keskenään. Tukiverkkoja tarvitsisi eniten kun lapset ovat ihan pieniä. Isompien lasten kanssa kyllä selviää. Ja vaikka isoille lapsille ei antaisi vastuuta arjessa, niin esim jos on itse kipeänä, niin isompi lapsi osaa jo käydä kaupassa ja laittaa ruokaa.

Olemme itse olleet tukiperheenä parille eri perheelle. Eli se on yksi tapa saada tukiverkko lapsille.

Ja olisi joskus hyvä näiden tukiverkolla pöyrtäilevien kuunnella niitä jotka hoitavat heidän lapsiaan.

Olen jutellut naisten kanssa jotka ovat tukuverkkona jollekkin. Yksikin oman työnsä jälkeen hoitaa tyttörensö lapsia. Sanoi, että välillä on aika väsynyt ja pelkää, että tytär ei käsitä arvostaa apua. Tämä nainen on itse joutunut yksin hoitamaan lapsensa ja siksi auttaa paljon.

Vaarana on, että tälläinen itsestäänselvän avun saaja ei osaa arvostaa apua riittävästi vaan pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Tavallaan lopullinen aikuistuminen tapahtuu kun elää ilman, että nojaa vielä omiin vanhempiinsa.

Yksineläjiä ovat sinkut, eronneet ja lesket.

Heillä ei välttämättä ole aikuisia lapsia, sisaruksia, vanhempia, serkkuja eikä muita sukulaisia.

Kun yksineläjä sairastuu, hänellä oletetaan olevan mielikuvitusperheenjäsen nimeltä Joku.

"- Kai sulla on Joku seurana kotona?

- Olisi hyvä jos Joku toisi sinut tähän tutkimukseen.

- Toimenpiteen jälkeen pitäisi olla Joku aikuinen varmuuden vuoksi kotonasi, kun sinut on nukutettu. "

(Sairaalaanhan ei saa jäädä. Oma moga, jos kotoa puuttuu Joku.)

Kun yksineläjä sairastuu päivystysaikana, vaikka yöllä, hän huomaa kipeästi olevansa hylkytavaraa.

Koska et kykene lähtemään sairaalaan taksilla, soitat ambulanssin. Ensihoitajat arpovat, mitä sinulle tehdään.

-"Voisiko Joku viedä sinut sairaalaan?" Joku, kello on 3 yöllä? Kuka pahuksen Joku?!

Jokua tarvitaan pienempiinkin juttuihin, harva se päivä. Tukiverkoton varoo visusti rasittamasta tuttaviaan liikaa. Hän oppii maksamaan monesta asiasta, mitä perheellinen ei tule edes ajatelleeksi.

Musta lapsilisän voisi kyseenalaistaa.

Sen sijaan ehdotan yksineläjän lisää. Koska yksineläjät ovat yhteiskunnan oikeasti vähäosaiset ja turvaa vailla olijat.

Monet meistä ovat tehneet kyllä osansa muiden huoltamisessa: isovanhempien ja vanhempien.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole tukiverkkoa, se on ollut meille selvää alusta asti. No, jos oikein hengen hädästä olisi kyse ja oikeasti kamalasta pakkotilanteesta, uskon siskoni tulevan apuun. Tavallisessa arjessa ei kuitenkaan tulisi mieleenkään häntä häiritä ja rasittaa esim. lapsenhoitopyynnöillä.

Meidän tukiverkkomme on päiväkoti. Jos pomo soittaa, että tulenko poikkeuksellisesti illalla töihin, ja mieheni saattuu olemaan iltavuorossa, minä sanon tyynesti, että päiväkoti on valitettavasti mennyt silloin jo kiinni. Se siitä. Sama juttu lapsen sairastuessa. Se olen minä taikka mies, joka lasta jää kotiin hoitamaan. Ei ole mummoja ja pappoja, jotka apuun tulisivat. Mielestäni ei tarvitsekaan tulla.

Me jaksamme tämän yhden lapsen kanssa hyvin. Viittä lasta meille ei tule, eikä edes kahta. Siihen minä en riitä.

MEILLÄ ei ole tukiverkkoa....

Haloo, jos voit sanoa "me", sulla on tukiverkko. Puoliso. Se on vain sulle niin itsestäänselvää, ettet arvosta sitä.

Henkilö jolla ei ole ketään, sanoo " minä".

Hän antaisi paljon, jos kuuluisi ryhmään, ja saisi sanoa "me".

Kaksi ihmistä on jo hyvä ryhmä.

Tukiverkottomat myös kuvittelevat, että se verkon apu tulee lapsiperheelle jotenkin automaattisesti. Ei se tule. Siinä joutuu antamaan paljon itsekin. Minä sain apua oman lapsen hoitoon äidiltä ja sisaruksilta, ja vastavuoroisesti hoidin sisarusten lapsia ja äidin kauppareissuja, tietokonepulmia ja siivouksia. Ei tukiverkko ole mitään vastikkeetonta apua.

Minä otin monesti mieluummin palkatun lapsenvahdin, niin ei tarvinnut tehdä vastapalveluksia sukulaisille koko ajan, kun aikaa oli muutenkin aina liian vähän.

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkottomat myös kuvittelevat, että se verkon apu tulee lapsiperheelle jotenkin automaattisesti. Ei se tule. Siinä joutuu antamaan paljon itsekin. Minä sain apua oman lapsen hoitoon äidiltä ja sisaruksilta, ja vastavuoroisesti hoidin sisarusten lapsia ja äidin kauppareissuja, tietokonepulmia ja siivouksia. Ei tukiverkko ole mitään vastikkeetonta apua.

Minä otin monesti mieluummin palkatun lapsenvahdin, niin ei tarvinnut tehdä vastapalveluksia sukulaisille koko ajan, kun aikaa oli muutenkin aina liian vähän.

Tukiverkostottomat usein myös luulevat, että apua tarvitseva voi päättää, milloin hän saa apua. Useimmiten kuitenkin tilanne on niin, että ensin selvitetään, milloin jollakin olisi aikaa ja vasta sen jälkeen suunnitellaan omat menot, esimerkiksi varataan lääkäriaika. 

Meillä on toiminut naapuriapu aina hyvin. Meillä on hyvät välit, monella oli samanikäiset lapset. Loma-aikoina hoidettiin lapsia ristiin, koulujen vanhempainiltoina, jumppailtana, yllättävien menojen aikaan.  Yksi iskä opetti koko kylän vekarat ajamaan polkupyörällä  eräänä viikonloppuna. Ostamme kimpassa puutarhakaluja ja lainailemme työkaluja, peräkärryjä niille joilla ei ole,  auttelemme toisiamme eri töissä jne. Ja kun jollakulla on aihetta juhlaan, muut yleensä kutsutaan.