Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?
Minkäänlaista.
Sinällään ei ole pakko saati velvollisuus auttaa ketään ja kieltäytyminen on ihan ok. Mutta;
"Etkö voisi kysyä apua vanhemmiltasi/sukulaisiltasi tai ystäviltäsi?" No shit, sherlock! Enpä itse tullut ajatelleeksi! Aivan varmasti kysyn ensimmäisenä apua joltakin puolitutulta kun kerta muitakin vaihtoehtoja on! Ja jottei "kysymys" kuulostaisi jo itsessään tarpeeksi leimiltä voi perään vielä varmuudeksi tokaista " Etköhän sä jotain keksi".
Ärsyttää niin vietävästi.
Kommentit (472)
Meillä ei ole tukiverkkoa ja kaksi lasta.
Joo tehtiin lapsia koska haluttiin eikä olla koskaan kaivattu mitään tukiverkkoja, kunnes alko tää tukiverkko höpinä joka paikassa.
Ei tässä yhteiskunnassa näköjään saa olla ilman tukiverkkoja ja eihän me vanhemmat voida mitenkään pärjätä ilman tukiverkkoa.
Siksi aina valehtelen että meillä sellainen on koska en jaksa ihmisiä ja viranomaisia.
Toinen lapsistamme on erityislapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole tukiverkkoa ja kaksi lasta.
Joo tehtiin lapsia koska haluttiin eikä olla koskaan kaivattu mitään tukiverkkoja, kunnes alko tää tukiverkko höpinä joka paikassa.Ei tässä yhteiskunnassa näköjään saa olla ilman tukiverkkoja ja eihän me vanhemmat voida mitenkään pärjätä ilman tukiverkkoa.
Siksi aina valehtelen että meillä sellainen on koska en jaksa ihmisiä ja viranomaisia.
Toinen lapsistamme on erityislapsi.
Käsite "tukiverkko" tuleekin kai siitä, että on läheinen johon tukeutua pahanpaikan tullen.
Jos ei koskaan tule sellaista paikkaa mistä selviäisi itsekin, ei tukiverkkoa "tarvitse".
Vierailija kirjoitti:
Turha marista kun paska on jo housussa.
Mahtaa olla upea tunne olla noin suurella empatiakyvyllä varustettu ihminen.
Niin... meillä oli tukiverkko kun vauva syntyi. Tai niin luulin. Oli auttajaa ja lastenvahtia jonoksi asti. Lapsen isän vanhemmat olivat innolla pelissä mukana, omat vanhempani asuvat kaukana joten heiltä ei konkreettista apua arkeen valitettavasti saa, mutta auttavat taloudellisesti silloin tällöin. Muutama vuosi lapsen syntymästä päätin jättää miehen joka alkoi käyttää huumeita, pelasi ystäväni minua vastaan ja hänen vanhempansakin hylkäsivät minut ja lapsen siinä rytäkässä. Niin että se siitä tukiverkosta... se oli ja meni. Eikä enää tee juuri mieli ottaa entisiin ”ystäviin” yhteyttä ja koittaa selvittää välejä. Asun ulkomailla joten en voi vain muuttaa lähemmäs vanhempia, sillä en saa viedä lasta maasta pois ilman isän suostumusta.
Mulla on hieman tukiverkkoa, ehkä 2 ihmistä. Mutta vastapainoksi minä olen vähintään kahdeksan ihmisen tukiverkko. Eli vain harvoin tehdessäni jonkin palveluksen toiselle, voin ajatella saavani apua vastalahjaksi. Tämä johtuu iäkkäistä vanhemmista. En silti missään tapauksessa ole ajatellut, että jätän lapset tekemättä sen vuoksi. Mulle tämä on paska diili, että vanhemmat tarvitsevat apua samaan aikaan, kun itsellä on vielä kohtuullisen pienet lapset. Silti olen iloinen siitä, että isovanhemmat ehtivät tuntemaan ja omalla tavalla nauttimaan isovanhemmuudesta. Tämä nyt vain on näin. Enkä takuulla ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, haluaisin totaalitukiverkottomana ja useasti hätätilanteessa olleena (ja omien vanhempien joka kerta kääntäessä selän jöttäen lapsensa hätään) korostaa, että suurin puutetässä ei ole edes se että ei ole lastenhoitoapua. Olen pärjännyt ilman lastenhoitoapua jo 12 vuotta.
Suurin ongelma on se hirveä turvattomuuden tunne. Pelko ja hätä, sekä lohduton tieto siitä että hädän tullessa, elämän ja kuoleman kysymyksissäkin, kukaan ei auta, mistään eisaa tukea, ja omat ja miehrn vanhemmatkin kääntävät selän ja kieltäytyvät auttamasta.
Se on tuskainen ja ahdistava tunne. Tieto etyä on aivan yksin ja omillaan, apua ei saa mistään.
Joo, haluaisin totaalitukiverkottomana ja useasti hätätilanteessa olleena (ja omien vanhempien joka kerta kääntäessä selän jöttäen lapsensa hätään) korostaa, että suurin puutetässä ei ole edes se että ei ole lastenhoitoapua. Olen pärjännyt ilman lastenhoitoapua jo 12 vuotta.
Suurin ongelma on se hirveä turvattomuuden tunne. Pelko ja hätä, sekä lohduton tieto siitä että hädän tullessa, elämän ja kuoleman kysymyksissäkin, kukaan ei auta, mistään eisaa tukea, ja omat ja miehrn vanhemmatkin kääntävät selän ja kieltäytyvät auttamasta.
Se on tuskainen ja ahdistava tunne. Tieto etyä on aivan yksin ja omillaan, apua ei saa mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulemma kannattaa pyytää apua yksinhuoltajilta kun "heillä ei ole muuta elämää". Tämän vinkin sain parisuhteessa olevalta ja molemminpuolisilla isovanhemmilla varustetulta, kun pohdiskelin miten laajentaa tukiverkostoa.
Se vain, että yksinhuoltajan on huomattavan vaikea irtautua omien lastensa huoltamisesta... Tiedän tämän kokemuksesta. (Yhteishuoltajalla voi olla eri tilanne.)
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma kannattaa pyytää apua yksinhuoltajilta kun "heillä ei ole muuta elämää". Tämän vinkin sain parisuhteessa olevalta ja molemminpuolisilla isovanhemmilla varustetulta, kun pohdiskelin miten laajentaa tukiverkostoa.
Se vain, että yksinhuoltajan on huomattavan vaikea irtautua omien lastensa huoltamisesta... Tiedän tämän kokemuksesta. (Yhteishuoltajalla voi olla eri tilanne.)
Miksi pitäisi irtautua? Mä olen ollut yksinhuoltaja ja pystynyt hoitamaan niin siskoni kuin ystävienikin lapsia omien lasteni lisäksi. Ei mun ole tarvinnut koskaan hommata omille lapsilleni lapsenvahtia, jotta voisin ottaa jonkun toisen lapset hoitoon. Parisuhteessa minusta enemmän joutuu kysymään puolisolta, onko ok, että Jessica, Jasmin ja Jeremias tulevat viikonlopuksi meille hoitoon. Yksinhuoltajana ei ole tarvinnut kysyä keneltäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkään ei ole sukulaisten puolelta tukiverkkoa, jota voisi käyttää ns. Huvin vuoksi. Tositilanteessa tai hätätilanteessa vanhempani voivat tulla lapsiani katsomaan, mutta he eivät ymmärrä asiaa parisuhdeaika. Vanhempani ovat katsoneet lasteni perään, kun olin ylitöissä ja mies oli työmatkalla.
MLL:ää käytimme, kun lapset oli pieniä. Nyt lapset sen ikäisiä että voivat olla keskenään pari tuntia kotona. Käymme miehen kanssa silloin leffassa, kuntosalilla tai teatterissa. Ja silloin on puhelin mukana ja olemme valmiit menemään kotiin pikaisesti, jos ongelmia tulee.
Millainen teidän muiden tukiverkottomien sosiaalinen elämä on? Meillä on perhetuttuja ja minulla on ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa. Pariskuntana emme tapaa ystäviä, kun tukiverkostoa ei ole. Eli sosiaaliset suhteet hoidetaan perheenä tai yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole tukiverkkoa ja kaksi lasta.
Joo tehtiin lapsia koska haluttiin eikä olla koskaan kaivattu mitään tukiverkkoja, kunnes alko tää tukiverkko höpinä joka paikassa.Ei tässä yhteiskunnassa näköjään saa olla ilman tukiverkkoja ja eihän me vanhemmat voida mitenkään pärjätä ilman tukiverkkoa.
Siksi aina valehtelen että meillä sellainen on koska en jaksa ihmisiä ja viranomaisia.
Toinen lapsistamme on erityislapsi.Käsite "tukiverkko" tuleekin kai siitä, että on läheinen johon tukeutua pahanpaikan tullen.
Jos ei koskaan tule sellaista paikkaa mistä selviäisi itsekin, ei tukiverkkoa "tarvitse".
Tässä voi olla yksi syy tukiverkostojen puuttumiseen. Yhä harvempi tarvitsee itse tukiverkostoa, joten eivät he silloin ole tukiverkostona muillekaan, koska apu olisi yksipuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaikki sosiaaliset tilanteet hoidetaan yksin (häät, ystävien illanvietot, kaverien tapaamiset esim kaupungilla). Tai sitten koko perhe mukaan :). Miehen kanssa en ole päässyt kertaakaan lasten aikana (12v mennyt jo) kahdestaan mihinkään. Enää en edes haaveile hotelliyöstä, se ei tule toteutumaan vielä vuosikymmeneen. Kyllähän se vähän nakertaa kun ”romantiikka” puuttuu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma kannattaa pyytää apua yksinhuoltajilta kun "heillä ei ole muuta elämää". Tämän vinkin sain parisuhteessa olevalta ja molemminpuolisilla isovanhemmilla varustetulta, kun pohdiskelin miten laajentaa tukiverkostoa.
Se vain, että yksinhuoltajan on huomattavan vaikea irtautua omien lastensa huoltamisesta... Tiedän tämän kokemuksesta. (Yhteishuoltajalla voi olla eri tilanne.)
Miksi pitäisi irtautua? Mä olen ollut yksinhuoltaja ja pystynyt hoitamaan niin siskoni kuin ystävienikin lapsia omien lasteni lisäksi. Ei mun ole tarvinnut koskaan hommata omille lapsilleni lapsenvahtia, jotta voisin ottaa jonkun toisen lapset hoitoon. Parisuhteessa minusta enemmän joutuu kysymään puolisolta, onko ok, että Jessica, Jasmin ja Jeremias tulevat viikonlopuksi meille hoitoon. Yksinhuoltajana ei ole tarvinnut kysyä keneltäkään.
Avun tarve ei aina ole sellaista, että tilanteeseen on varauduttu etukäteen. Yh-vanhemmalle voi esim. tulla yllättävä sairaalareissu keskellä yötä tms. tilanne johon on aidosti vaikea saada apua. Tällaiseen tilanteeseen on toisen yksinhuoltajan vaikea rientää avuksi. Kuitenkin elämässä ihan mahdollisia tilanteita. Siis voi tarvita apua muuhunkin kuin hoitamaan lapsia suunnitellusti tunti-pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma kannattaa pyytää apua yksinhuoltajilta kun "heillä ei ole muuta elämää". Tämän vinkin sain parisuhteessa olevalta ja molemminpuolisilla isovanhemmilla varustetulta, kun pohdiskelin miten laajentaa tukiverkostoa.
Se vain, että yksinhuoltajan on huomattavan vaikea irtautua omien lastensa huoltamisesta... Tiedän tämän kokemuksesta. (Yhteishuoltajalla voi olla eri tilanne.)
Miksi pitäisi irtautua? Mä olen ollut yksinhuoltaja ja pystynyt hoitamaan niin siskoni kuin ystävienikin lapsia omien lasteni lisäksi. Ei mun ole tarvinnut koskaan hommata omille lapsilleni lapsenvahtia, jotta voisin ottaa jonkun toisen lapset hoitoon. Parisuhteessa minusta enemmän joutuu kysymään puolisolta, onko ok, että Jessica, Jasmin ja Jeremias tulevat viikonlopuksi meille hoitoon. Yksinhuoltajana ei ole tarvinnut kysyä keneltäkään.
Avun tarve ei aina ole sellaista, että tilanteeseen on varauduttu etukäteen. Yh-vanhemmalle voi esim. tulla yllättävä sairaalareissu keskellä yötä tms. tilanne johon on aidosti vaikea saada apua. Tällaiseen tilanteeseen on toisen yksinhuoltajan vaikea rientää avuksi. Kuitenkin elämässä ihan mahdollisia tilanteita. Siis voi tarvita apua muuhunkin kuin hoitamaan lapsia suunnitellusti tunti-pari.
No mutta ei tuohon liity yhtään mitenkään se, onko hoitoapuna toinen yh, pariskunta, sinkku tai eläkeläinen. Ihan yhtä hyvin äkillisessä tilanteessa toinen yh voi olla töissä, pariskunta lomamatkalla Espanjassa, sinkku vaikka pikku snipparissa baarissa ja eläkeläinen itse sairaalassa.
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkoston rakentaminen ei ole ihan helppoa. Ihmiset ovat kyllästyneitä toisten vaatimuksiin, pyyntöihin ja ilmaiseen työhön. Ja jos on oikeasti tukiverkoton, niin aika harvoin pystyy tekemään vastapalveluksia.
Meillä on periaatteessa tukiverkko mutta käytännössä ei. Isovanhemmilla on oma elämä eikä esim. lasten sairastuessa vanhuksia voi pyytää apuun etteivät sairastu itse. Kummallakin on sisarus, toinen uraihminen ja toinen ison perheen omaava ja kauempana. Ei tule heti ensimmäisenä mieleen ilmoittaa tälle että ajelepas tätä meidän vatsatautista hoitamaan ja tartuta se koko perheeseesi, niin voitte viettää seuraavan kuun vessaa kuuraamassa. Nopeaa arjen apua ei voi pyytää kauempana olevalta, jolla on arki kiireistä ja lapsia omasta takaa joka nurkassa.
Sitten on naapurit. Meillä on vain yksi pariskunta (lapseton), jonka kanssa tunnemme mitenkuten (kaikki työelämässä ja kiireisiä, ei aikaa viettää aikaa yhdessä) ja olen hätätilanteessa (mies joutui sairaalaan) saanut heidät katsomaan lasten perään hetken, mutta emme ole sellaisissa väleissä, että tämä voisi toistua tai olla säännöllistä. Matkustavat paljon esim. ovat joka talvi kuukauden etelässä ja viettävät muutenkin hyvin erilaista elämää kuin me. Ei tuntuisi reilulta mankua heitä vahtimaan lapsia, kun käyn hammaslääkärissä, kun toisilla on oikeasti kiireinen ja vaativa työ ja elämässä päätetty olla lapsettomia juuri siksi, että saa omistautua sille työlle.
Isomman lapsen harrastusryhmästä tunnen vanhempia, mutta ovat ns. hyvänpäivän tuttuja. Kerran sain yhden perheen kyytiavuksi, mutta oli nihkeää eli en pyydä toiste. Lapsen kavereiden vanhempia tiedän lähinnä kaverisynttäreiltä, ei tulisi mieleenkään vaatia heitä avuksi. Kaikilla on omat tukiverkostonsa, omat kaverinsa, omat työkuviot jne. Vaikea siihen on tunkea väliin. Meillä on ollut muutamia läheisempiä kaveriperheitä mutta nämä ovat muuttaneet tai muuten vain on etäännytty, kun lapset eivät ole enää tekemisissä.
Minun omat ystäväni ovat töistä, ja vietämme kyllä aikaa yhdessä mutta me aikuiset, ei lapset. Heillä on omat lapset jo aikuisia tai teinejä, joten kauheasti ei ole hinkua vahtia meidän lapsia enkä voi sitä oikein olettaakaan sellaisilta, joille ei voi vastavuoroa tarjota. Lapsuudenystäväni ovat kauempana ja etäisiä nykyään.
Miehen ystävistä vain yksi on perheellinen ja asuu kaukana. Emme näe edes joka vuosi.Tukiverkoston rakentaminen on yllättävän työlästä ja haastavaa, sellaista, johon kiireisessä arjessa ei ole aikaa. Olen kyydinnyt lapsen kavereita harrastuksiin mutta aika kohtuuton olisin, jos vaatisin vastapalvelukseksi, että hoitavat myös pikkusisaruksen sinä aikana, kun käyn lääkärissä. Kyytien tarjoaminen on hiukan eri asia kuin lastenhoito. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tukiverkottomalla pitää olla paksu lompakko. Kun ostaa palveluja (siivousta, hoitoapua), löytää vähitellen niitä ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka saa nopeasti apuun. En tiedä, voiko näitä maksettuja palveluja kutsua tukiverkoksi mutta hyvin ne asiansa hoitaa.
Oletko kotiäiti vai miksi tarvitset tukiverkkoa hammaslääkärin tai lääkärin ajaksi? Se kotiäitiys on lyhyt aika elämässä, joten tilanne helpottuu kun menet takaisin töihin. Itse olen käyttänyt MLL:ää tai sitä kautta saatua kontaktia juuri tuollaisissa lyhyissä tilanteissa, kun tarvitaan lastenvahtia. Yksi vaihtoehto on toinen kotiäiti, jos lääkärikäynnit tapahtuu siedettävän harvoin.
Nuo pitkät selitykset tuttavapiiristäsi.....Olet oikeassa, heitä sinun ei kuulu käyttää lapsenvahtina.
Vierailija kirjoitti:
No kaikki sosiaaliset tilanteet hoidetaan yksin (häät, ystävien illanvietot, kaverien tapaamiset esim kaupungilla). Tai sitten koko perhe mukaan :). Miehen kanssa en ole päässyt kertaakaan lasten aikana (12v mennyt jo) kahdestaan mihinkään. Enää en edes haaveile hotelliyöstä, se ei tule toteutumaan vielä vuosikymmeneen. Kyllähän se vähän nakertaa kun ”romantiikka” puuttuu :)
12 vuotta, teillä ilmeisesti useampi pieni lapsi. Meidän lapset 10 ja 7 ja voimme olla sen pari tuntia keskenämme. Hotelliyö tai yö laivalla kahden kesken järjestyy kahdella vierekkäisellä huoneella tai hytillä, jossa ovi välissä.
Vierailija kirjoitti:
No kaikki sosiaaliset tilanteet hoidetaan yksin (häät, ystävien illanvietot, kaverien tapaamiset esim kaupungilla). Tai sitten koko perhe mukaan :). Miehen kanssa en ole päässyt kertaakaan lasten aikana (12v mennyt jo) kahdestaan mihinkään. Enää en edes haaveile hotelliyöstä, se ei tule toteutumaan vielä vuosikymmeneen. Kyllähän se vähän nakertaa kun ”romantiikka” puuttuu :)
12 vuotta, teillä ilmeisesti useampi pieni lapsi. Meidän lapset 10 ja 7 ja voimme olla sen pari tuntia keskenämme. Hotelliyö tai yö laivalla kahden kesken järjestyy kahdella vierekkäisellä huoneella tai hytillä, jossa ovi välissä.
Omat vanhempani ovat vielä nuoria, työelämässä olevia uusperheiden vanhempia. Lapset, työ ja yli tunnin ajomatka estävät mahdollisuuden tulla äkkiä avuksi. On tietenkin ihanaa, kun on edes vanhemmat, joille voi mennä silloin tällöin kyläilemään. Mutta esim. yllättävistä lääkärikäynneistä, sairauksista tai muista ongelmista on selvittävä omin päin. Miehen isä on kuollut ja äiti sairaseläkkeellä. Kummankin sisarukset asuvat kaukana.
Kyllä numero 75 on oikeassa. Ei ketä tahansa puolituttua voi pyytää hoitamaan vatsasairasta lasta. Yleensä äkilliseen apuun tulee vain sukulaiset, oma äiti tai isä. Kaikkien luokse ei tule edes oma äiti. Jos nuoripari itse ei koskaan vaivaudu käymään terveenäkään mummolassa. Miksi he vanhukset lähtisivät aamuyöstä ajamaan pakkasessa ja pimeässä käskyn käydessä hoitamaan vatsatautista lastenlastaan. Jos mummo aina siivoaa väärin, ostaa vääriä ruokia, eikä osaa täyttää oikein heidän tiskikonettaan, millä lihaksilla hän kelpaisi hotajaksi. Kyllä siinäkin vaaditaan rentoa otetta ja ystävällissyyttä. Jostain kumman syystä ne isovanhemmat viihtyvät muitten lastensa huusholleissa ihan terveittenkin lastenlasten kanssa. Toisen kotona voi olla vaiketa olla auttamassa jos ilmaisesta avusta saa palkaksi vain miniän haukkumiset. Tuskin on muitakaan tuttavia, jotka omalla kustannuksellaan ostavat ruuat, matkat ja vaipat ja laittavat kodin kuntoon, että vanhemmat saavat viettää sitä parisuhdeaikaa kerrankuussa. Tarvitaan sitä molemminpuolista arvostusta ja muutakin välittämistä.
Alue: Aihe vapaa
No hoidatko sinä miehen veljen viittä lasta? Jos hoidat, voit vastavuoroisesti pyytää häntä. Hyvällä ystävälläni oli aikoinaan kuusi lasta. Välillä hän otti mun kaksi lastani hoitoon omiensa lisäksi ja välillä minä otin hänen kuusi lastaan hoitoon omieni lisäksi. Nykyisin, kun lapseni ovat jo isoja, mä hoidan sukulaisteni lapsia ja nämä sukulaiset taas tarpeen mukaan mun koiraani, jos olen jossain reissussa. Ihan samalla tavalla aiemminkin oltiin työelämässä, opiskeltiin ja oli omia lapsia, mutta eivät ne olleet esteenä sille, etteikö välillä olisi voinut hoitaa läheistensä lapsiakin. Tai koiraa. Tai käydä kastelemassa kukat tai lapioimassa lumet pihasta. Tai olla muuttoapuna. Tai käydä kaupassa, jos jollain oli jalka poikki.
Mä ymmärrän kyllä, että on ihmisiä, joille oma napa on niin tärkeä, ettei ikinä eikä koskaan voi tehdä mitään kenenkään hyväksi. Se on kuitenkin yllättävää, että tällaisia tuntuu olevan nykypäivän Suomessa niin paljon.