Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?

Tukiverkosto ei ole 1-2 ihmistä, jotka 24/7 päivystävät ulko-ovesi takana valmiina auttamaan  heti, kun huudat hep. Tukiverkosto muodostuu useista ihmisistä, jotka tahoillaan elävät aivan normaalia elämää. Mitä suurempi verkosto, sitä todennäköisempää on, että kiireellisessäkin tilanteessa edes jollekin sopii rientää apuun. Jos ei heti, niin parin tunnin päästä tai illalla. Ja mitä suurempi verkosto, sitä harvemmin etukäteen sovittu auttaminenkaan napsahtaa yhden ja saman henkilön niskoille. Ei meillä tukiverkostollisillakaan aina ole saatavilla apua, kun tarvitsemme tai varsinkaan haluamme. Tukiverkoston ihmisillä kun tosiaan on se omakin elämänsä eikä kaikki lapsenhoitokeikat yms osu juuri sellaiseen ajankohtaan, että se jollekin sopii. Joskus voi olla sellaisia tilanteita, että muutetaan omia suunnitelmia, perutaan sovittuja menoja, yritetään järjestellä työvuoroja tai lomia avuntarvitsijan vuoksi, mutta ei apua tarvitseva sanele, että nyt sun on tultava tai muuten en soita sulle enää ikinä. Jos joku kuvittelee, että tukiverkosto on sitä, että heti ja varmasti saa haluamaansa apua, niin erehtyy. 

Todellakin olen kateellinen! Tän ketjun perusteella ilmeisesti ainoa mitä kylläkin on vähän vaikea uskoa.

No minä olen ihan rehellisesti tunnustaen katkera. En tietenkään tukiverkollisille, vasn sisaruksille ja appivanhemmille sekä eritoten omille vanhemmille. Varsinkin kuin me olemme auttaneet heitä ja he eivät yhtä ainoaa kertaa meitä. Ja varsinkin kuin yhden kerran äärimmäisessä hätätilanteessa molemmat isovanhemmat kieltäytyivät auttamasta vielä perään veetuillen ”johan me silloin vuonna 2007 sanottiin että me ei sitten aleta autelemaan lapsenhoidossa”. Vittu. Tähän loppui minulta se yksipuolinen auttaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointtini olikin, että tukiverkostoja ei voi rakentaa siinä vaiheessa, kun niitä jo tarvitsisi. Tukiverkostojen luomiseen menee vuosia ja jos tarvitsee apua nyt tai edes tämän vuoden aikana, on paras palkata tarvitsemaansa apua.

Ja mieti se tunne kun olette 25 v. olleet ystäviä ja itse olet vuosia tukenut toista kriiseistä ja ensimmäisen kerran pyydät itse apua ja tulet torjutuksi.. Sinne meni 25 vuoden ystävyys. On ihan hyvä idea luoda ystävyyssuhteita vain sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat valmiita auttamaan ensimmäisestä päivästä lähtien..

No tuo on just tyypillistä tälle ajalle, että 25 vuoden ystävyys heitetään menemään heti, jos juuri sillä ensimmäisellä kysymyskerralla ystävälle ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan minun päähän mahdu, jos perheellä tai myös yksinelävällä ei ole mitään turvaverkostoja. Ja mieleen tulee heikot sosiaaliset taidot ja ihmissuhteet, sekä aktiivisuuden puute.

Meillä kolme lasta ja molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä ja on ollut pakko luoda omat turvaverkot eli meillä on 7 muun perheen kanssa hoitorinkiin, josta saamme aina lastenhoito-tai muuta apua, nopealla hälytys ajalla, kun hoitajat muodostuu parista opiskelijasta ja vireästä eläkeläisestä. Palkkakulut vähennämne kotitaloysvähennyksenä ja siksi se ei edes tule kalliiksi. Samoin naapurit auttavat, tietysti vastavuoroisesti.

Nämä jutut että ensin on maksettava laskut kun saa rahaa, sanoin näin, aina ensin varaan ruokaan tietyn summan, vasta sitten maksan laskut.

Koettu on millaista kun ei voi keneltäkään pyytää apua, sitten joku vielä korostaa, kyllä hänellä ainakin on.

Ihan ok, kun on apua muista, ymmärtäkää silti.

Jos tahdotaan tehdä mustavalkoiseksi, että on tarpeellista kun itsellä on, eikä toisella, on jo hiukan huolissaan omistaankin.

Vierailija kirjoitti:

m

Ja kyllä, olen yrityänyt verkottua ja tehdä hoitovaihtareita. Lopputulos: hoidan yhden naapurin lapsia jolla on hyvä tukiverkko, mutta hän ei hoida vastineeksi minun lapsiani, eli minä olen lisätukiverkko sellaiselle jolla ON jo tukiverkko.

Mutta, tukiverkon omaavat osaavat apua vaatia, vaikka tukiverkottomaltakin :)

Sama kokemus.

Joskus voi käydä niin, että hyvästä uudesta äitiystävästä tulee täydellinen riesa.  Olin jonkun aikaa kotona , mieheni oli usein työmatkoilla Euroopassa.  Ystävystyin lähellä asuvan toisen äidin kanssa.  Mutta siitä seurasi ainainen avun tarve, hän oli aamulla ovella  klo 8.00 kun oli nähnyt meillä jo valoja. Kun sulla on auto tuo meillekin sitä ja tätä. Oli hänelläkin oma auto Mersu, mutta mies ei ollut jättänyt bensarahaa. Melko hankala tapaus. " Jos te menette maalle, mitä me sitten  tehdään viikonloppuna."  Lopulta melkein asui meillä Minun oma vika tietysti. Tämä olikin jo toinen äititapaus, joka jumittui minun ystäväkseni. Osaan jo olla varovaisempi.  Vieraitten lapsia en hoida ilmaiseksi, naapureita osaan nyt aikuisempana jo vältellä. En kyyditä, en syötä, enkä ota maalle mukaan niitä ,joilla on metrin mittainen vegaani, hygienia, lääke ja vakuutuslista hoito-ohjeineen. Muuten ex- ystävä ja minä olemmme lääkäreitä, ei siitä ole mitään apua "sosiaalisuhteissa". Elämä opettaa.

Lastenhoitoavusta yksi vinkki niille joita MLL pelottaa:

jos sinulla tai puolisollasi on vanhempia työkavereita, joiden lapset ovat jo isoja teinejä, kannattaa kysellä olisiko heillä intoa tienata joku kymppi lapsia vahtimalla. Itse olen tällä tavoin tutustunut neljään aivan mahtavaan nuoreen (16-19-v) joista on tullut hyviä tuttuja meille ja usein joku heistä on päässyt pikaisestikin vahtimaan lapsia että olemme miehen kanssa päässeet kaksin jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pointtini olikin, että tukiverkostoja ei voi rakentaa siinä vaiheessa, kun niitä jo tarvitsisi. Tukiverkostojen luomiseen menee vuosia ja jos tarvitsee apua nyt tai edes tämän vuoden aikana, on paras palkata tarvitsemaansa apua.

Ja mieti se tunne kun olette 25 v. olleet ystäviä ja itse olet vuosia tukenut toista kriiseistä ja ensimmäisen kerran pyydät itse apua ja tulet torjutuksi.. Sinne meni 25 vuoden ystävyys. On ihan hyvä idea luoda ystävyyssuhteita vain sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat valmiita auttamaan ensimmäisestä päivästä lähtien..

No tuo on just tyypillistä tälle ajalle, että 25 vuoden ystävyys heitetään menemään heti, jos juuri sillä ensimmäisellä kysymyskerralla ystävälle ei sovi.

Jos on hätätilanne ja toinen ei auta vain sen takia, että ei huvita, niin kyllä joutaa mennäkin sen ystävyyden. Itse asiassa ihmettelen tässäkin ketjussa useampaa viestiä, joissa kirjoittaja on auttanut pyyteettömästi muita mutta itse ei saa apua tarvitessaan. Minulta loppuisi siihen paikkaan kaveriperheen jeesaaminen, jos minua ei vastavuoroisesti autettaisi. Toki kaverina voisin olla edelleen, mutta tukiverkkona oleminen loppuisi kyllä saman tien. Vastaisin vain, että valitettavasti juuri nyt ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoitoavusta yksi vinkki niille joita MLL pelottaa:

jos sinulla tai puolisollasi on vanhempia työkavereita, joiden lapset ovat jo isoja teinejä, kannattaa kysellä olisiko heillä intoa tienata joku kymppi lapsia vahtimalla. Itse olen tällä tavoin tutustunut neljään aivan mahtavaan nuoreen (16-19-v) joista on tullut hyviä tuttuja meille ja usein joku heistä on päässyt pikaisestikin vahtimaan lapsia että olemme miehen kanssa päässeet kaksin jonnekin.

Yläkoulun opettajana en ottaisi yhtäkään teiniä niin vastuulliseen hommaan kuin vieraan pienen lapsen hoitaminen ihan yksinään.

Itselläni ei ole ketään muuta kuin vanhemmat/isovanhemmat. Isovanhemmat ovat jo aika vanhoja ja heitä käyn välillä tapaamassa. Muita ei näiden neljän ihmisen lisäksi ole. Tietysti olen kiitollinen heistäkin, vaikka vanhempien kanssa olenkin ikävästi siinä asemassa, että he ovat aina alistaneet minua ja en ole kovin hyvin todellisuudessa heidän kanssaan toimeen tullut. Niin kauan se menee, kun teen heidän mielestään asiat oikein. Mutta yritän silti yhteyttä pitää, etten jäisi ihan omilleni.  Itse en nyt silti mitään turvaverkkoja oikein tarvitsi, kun olen perheetön ja yleensä hyvin omillaan pärjäävä ja jo tottunut tähän tilanteeseen. Se enemmänkin aiheuttaa surua, kun olen muuten niin yksinäinen ja monilla on niin paljon seuraa. Nuorena varsinkin arvostaisi kaveria ihan tavalliseen ajanviettoon ei siis miksikään "apulaiseksi" askareisiin. Minulla ei näitä ystäviä ole ja siihen on monia syitä aina itsestä asuinpaikkaan ja muutoista kiusaamiseen. Toivon silti, että tämä tilanne muuttuisi. Ei haluaisi olla mikään näkymätön joka on vaan olemassa, mutta ei kuulu kenenkään elämään.  Voisin kyllä myös auttaa muita jos joku apua pyytäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

m

Ja kyllä, olen yrityänyt verkottua ja tehdä hoitovaihtareita. Lopputulos: hoidan yhden naapurin lapsia jolla on hyvä tukiverkko, mutta hän ei hoida vastineeksi minun lapsiani, eli minä olen lisätukiverkko sellaiselle jolla ON jo tukiverkko.

Mutta, tukiverkon omaavat osaavat apua vaatia, vaikka tukiverkottomaltakin :)

Sama kokemus.

Täysin sama kokemus. Meidän perhe koostuu minusta (äiti) ja kahdesta lapsesta, 3 ja 5 v. Puolisoa/lasten isää ei ole, enkä saa apua sukulaisiltani tai lasten kummeilta. Olen siis ns. totaaliyhäri todella minimaalisilla tukiverkoilla. Yksi yh-kaveri on, jonka luokse voi viedä lapset hätätilassa. Naapureiden, omien sisarusteni ja lasten kummien kanssa olen yrittänyt viritellä jotain, tarjoutumalla hoitamaan heidän lapsiaan. Jostain kumman syystä se jää aina siihen - he tosi mielellään tuovat lapsiaan meille leikkimään, mutta eivät ikinä koskaan kutsu minun lapsiani heille. Olen yrittänyt varovasti vinkkailla asiasta, mutta se ei vaan realisoidu. Sitä ihailua minun ”reippaudestani” ja ”rohkeudestani” tulee kyllä tasaisesti ja näitä toteamuksia kuinka pitäisi järjestää säännöllisesti omaa aikaa. Sehän on tosi hyvä neuvo.

Jotenkin se sakki on täysin sokea sille tilanteelle. Saatan saada synttärilahjaksi leffalippuja, että pääsisin rentoutumaan, mutta kukaan ei tarjoa sitä lastenhoitoa sille ajalle. Jäävät sitten käyttämättä. Jotain siivoojaa ja ulos tuulettumaanlähtemistä mulle suositellaan ja muita fiksuja epärealistisia ideoita. Jos sitä lastenhoitoa ei juuri koskaan ole saatavilla, niin sen harvan kerran kun on, joutuu sen kyllä käyttämään ihan pakollisiin sellaisten asioiden hoitoon, johon lapsia ei voi ottaa mukaan.

Meillä on esim oikein kiva lapsiperheporukka taloyhtiössä, mutta kerran kertaa kukaan ei ole ehdottanut, että voisin viedä omat lapseni jollekin leikkimään siksi aikaa kun on vaikka yhtiökokous. Muilla se toinen puoliso kuitenkin jää kotiin, joten joku siellä olisi ja minä kuitenkin olen vastaavaa tehnyt. Heille ei vaan yhtään tule mieleen, enkä minä halua/koe voivani vaatia vastapalveluksia topakammin, jos heillä ei itsellään yhtään raksuta vaikka tietävät tilanteen ja sitä vastapalvelusta on jo kertynyt. Pihalla saatetaan jutella tulevasta yhtiökokouksesta ja taas totean etten pääse kun ovat nuo lapset. Muut siinä toteavat että joo, meillä Mika/Maija/kukalie jää kotiin ja ovat itse menossa. No, kertokaa sit taas mitä siellä päätettiin 🙁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

m

Ja kyllä, olen yrityänyt verkottua ja tehdä hoitovaihtareita. Lopputulos: hoidan yhden naapurin lapsia jolla on hyvä tukiverkko, mutta hän ei hoida vastineeksi minun lapsiani, eli minä olen lisätukiverkko sellaiselle jolla ON jo tukiverkko.

Mutta, tukiverkon omaavat osaavat apua vaatia, vaikka tukiverkottomaltakin :)

Sama kokemus.

Täysin sama kokemus. Meidän perhe koostuu minusta (äiti) ja kahdesta lapsesta, 3 ja 5 v. Puolisoa/lasten isää ei ole, enkä saa apua sukulaisiltani tai lasten kummeilta. Olen siis ns. totaaliyhäri todella minimaalisilla tukiverkoilla. Yksi yh-kaveri on, jonka luokse voi viedä lapset hätätilassa. Naapureiden, omien sisarusteni ja lasten kummien kanssa olen yrittänyt viritellä jotain, tarjoutumalla hoitamaan heidän lapsiaan. Jostain kumman syystä se jää aina siihen - he tosi mielellään tuovat lapsiaan meille leikkimään, mutta eivät ikinä koskaan kutsu minun lapsiani heille. Olen yrittänyt varovasti vinkkailla asiasta, mutta se ei vaan realisoidu. Sitä ihailua minun ”reippaudestani” ja ”rohkeudestani” tulee kyllä tasaisesti ja näitä toteamuksia kuinka pitäisi järjestää säännöllisesti omaa aikaa. Sehän on tosi hyvä neuvo.

Jotenkin se sakki on täysin sokea sille tilanteelle. Saatan saada synttärilahjaksi leffalippuja, että pääsisin rentoutumaan, mutta kukaan ei tarjoa sitä lastenhoitoa sille ajalle. Jäävät sitten käyttämättä. Jotain siivoojaa ja ulos tuulettumaanlähtemistä mulle suositellaan ja muita fiksuja epärealistisia ideoita. Jos sitä lastenhoitoa ei juuri koskaan ole saatavilla, niin sen harvan kerran kun on, joutuu sen kyllä käyttämään ihan pakollisiin sellaisten asioiden hoitoon, johon lapsia ei voi ottaa mukaan.

Meillä on esim oikein kiva lapsiperheporukka taloyhtiössä, mutta kerran kertaa kukaan ei ole ehdottanut, että voisin viedä omat lapseni jollekin leikkimään siksi aikaa kun on vaikka yhtiökokous. Muilla se toinen puoliso kuitenkin jää kotiin, joten joku siellä olisi ja minä kuitenkin olen vastaavaa tehnyt. Heille ei vaan yhtään tule mieleen, enkä minä halua/koe voivani vaatia vastapalveluksia topakammin, jos heillä ei itsellään yhtään raksuta vaikka tietävät tilanteen ja sitä vastapalvelusta on jo kertynyt. Pihalla saatetaan jutella tulevasta yhtiökokouksesta ja taas totean etten pääse kun ovat nuo lapset. Muut siinä toteavat että joo, meillä Mika/Maija/kukalie jää kotiin ja ovat itse menossa. No, kertokaa sit taas mitä siellä päätettiin 🙁

Oletko kysynyt, voitko viedä?

Vierailija kirjoitti:

Jos tietää ettei ole tukiverkkoa niin miksi lisääntyä. Turha sitä on sitten marista että joutuu yksin tekemään

Öh? Miksi tukiverkon olemassaolon pitäisi olla joku vaatimus tai välttämättömyys? Yleensähän marsijoina ovat ulkopuoliset ihmiset, jotka valittavat lapsen yksinolosta loma-aikoina, eivät tukiverkottomat vanhemmat.

Joo, ei ole vanhemmat eikä isovanhemmat enää elossa tai ole ollut vuosikymmeniin ja vuosiin. Yksi sukulainen jolta saan joulukortin. Ystäviä oikeastaan nolla. Sitten käsketään hyödyntämään tukiverkkoja, mahdotonta sanon minä.

Totta on, että joillakin meistä ei ole tukiverkostoa, sillä kaikki ne, jotka siihen aikoinaan ovat kuuluneet, makaavat nyt jo nurmen alla. Törmäsin tähän joitakin aikoja sitten lääkärin vastaanotolla, kun vastaanottoapulainen tarkisti henkilötietolomakkeeni tietoja. Sanoin, että lomakkeeseen merkitty lähin omainen on kuollut ja että ei ole ketään, jonka voisi merkitä siihen hänen tilalleen. Nainen jankkasi monta kertaa, että kyllähän jokaisella on joku lähiomainen, jonka tänne voi merkitä. Sanoin, ettei ole, on vain kaksi serkkua, joista toisen kanssa en ole missään tekemisissä ja toisenkin kanssa tapaamme vain harvoin. Ei heitä voi merkitä lähiomaisiksi. Ei myöskään ole ketään sellaista ystävää tai tuttavaa, jonka voisi velvoittaa toimimaan ICE-henkilönä. Tosin tuo aika harvoin tapaamani serkku on luvannut hoitaa minut aikanaan hautaan, mutta enpä olisi niin varma. Ja tässä iässä ei enää hankita niin läheisiä tuttavia, saati ystäviä, että heille voisi sälyttää tällaisen vastuun. Lähin omainen on siis viranomainen.

Jepulis! Olen se jolla mennyt 10v ilman kertaakaan kahdenkeskistä iltaa/yötä miehen kanssa. Meillekin tukiverkon omaavat tutut viisaasti neuvoivat että teidän pitää ottaa kahdenkeskistä aikaa, senkun viette lapset hoitoon niinkuin mekin viemme! Ja nämä pölhöt kyllä tietävät ettei meillä ole ketään kuka hoitaisi,

Paras tapahtuma oli tämä: saimme 15v hääpäivälahjaksi kahdelta tukiverkon omaavalta parilta hotellilahjskortin ”jotta saatte omaa aikaa”. Saimme siis kortin, emne lastenhoitoa.

Meillä ei tietenkään ollut ketään kuka hoitaisi lapset. Tuolloin epätoivoisena soitin vanhemmilleni jotka ei koskaan ole auttaneet, ei siis ikinä. Mitäpä vanhemmat? Nauroivat ja vittuilivat, ”voi voi kun teillä ei ole ketään ja nyt te ette vaan sitten pääse sinne hotelliin”. Sittenpä isä sanoi: kun te nyt ette joka tapauksessa sinne hotelliin kuitenkaan pääse niin anna se lahjakortti meille!

Vitutti niin paljon että annoin sen paskoille vanhemmilleni. Ne lähti kahdestaan viettämään romanttista hotelliviikonloppua. Suututti ihan saakelisti mutta se lahjakortti olis menny hukkaan. Nyt sentään joku sai nauttia, nimityäin ne paskat itsekkäät vanhempani. Ja meillä muehen kanssa ei edelleenkään ole ollut sitä kahdenkeskistä aikaa.

Tarinan opetus: jos ostat tukiverkottomalle jonkun tuollaisen lahjakortin niin sisällytä se lastenhoito mukaan lahjaan!

Aika monella ainakin Helsinkiin pohjoisesta muuttaneista on sama tilanne. Niin meillä ja tuttavaperheilläkin oli.

Mutta jos perheessä on isä ja äiti, ei ollut huolta. Päiväkoti hoitaa päivisin, vanhemmat iltaisin. Harrastuksiin vuorotellen.

Bailuttelut hoidettiin niin, että tuttavaperheet tulevat yökylään.

Jossain evl lut seurakunnissa voi olla vertaisryhmiä.

Meillä on useampi lapsi ja olemme muuttaneet aikanaan vieraaseen kaupunkiin töitten perässä. Päiväkoti ja terveyskeskus ovat turvaverkkoina. Työnantajien on pakko joustaa, eli ne toimivat tavallaan osana kuviota. On tehty monet kerrat kotona hommia läppärin ääressä sairasta lasta vahtiessa, mutta työt ja lapset on saatu hoidettua. Luultavasti joku niuho työkaveri siitä on itkenyt, mutta v@#$t siitä. Pakko vetää tiukkaa linjaa eikä antaa firman vedättää, asialliset hommat on kuitenkin aina hoidettu ja asiakkaiden suuntaan speksit ovat ok. Jostain laatuauditoinnista olen kylmästi livahtanut ja antanut vanhojenpoikien hoitaa ne. Naapurit täällä Länsi-Suomessa eivät ole mitään hymynaamoja, juoruilevat keskenään.