Mikä "vika" liitossanne on, mitä muut eivät tiedä?

Surullinen mutta hyvä ketju, varmasti hyvää vertaistukea monelle.

Mutta herää kysymys, miksi ihmeessä näin monet elävät onnettomassa liitossa?

Vierailija kirjoitti:

201, samaa mietin.

Nyt en enää ihmettele, miksi niitä potentiaalisia miehiä on niin vähän.

Jos suurin osa parisuhteessa olevista miehistä on näitä haluttomia, niin mikä ihme sitten on jos joku näistä pareista sattuu eroamaan, niin nämä eeonneet miehet eivät lainkaan ole kiinnostuneita naisista. Ovat vain hemmetin tyytyväisiä seksittömään elämäänsä.

Pahempi skenaario iholle olisi, että ensin näyttelisivär kiinnostunutta ja innokasta, mutta sitten lopahtaisivat taas siihen vanhaan, totuttuun parisuhdemalliinsa.

Siinä sitten ihmettelisin, että mitä miehelle oikein tapahtui.

Mutta sitä ihmettelen, että miksi ihmeessä hmiset kärvistelee parhaimman aikansa seksin/rakkaudenpuutetta potien tai omanarvontunteensa kadottaen.

Onko ne tutut rutiinit ja turvallinen elämä sittenkin niin paljon helpompaa?

Aiheesta ohi, mutta mikä pitää teitä siinä suhteessanne?

Kysyt, mikä meitä pitää suhteessamme. No kun on puoli elämää oltu yhdessä, niin onhan siinä paljon muutakin koettu kuin seksiä. Ei kai ketään pelkkä penetraatio yhdessä pidä?  Olemme samalla aaltopituudella, samalla tavalla kummallisia, ja molemmilla on sellainen olo, ettei yhtä ymmärtäväistä ja sopivaa helposti löytyisi muualta. Varsinkaan tässä iässä, yli kuusikymppisinä. Kuka muu meidät edes haluaisi? Olisi hölmöä yrittää vaihtaa, kun kaikki on hyvin.

Meillä seksittömyys johtuu miehen sairaudesta, tosin sairauden osuus asiaan selvisi vasta vuosien päästä. Olen jo ehtinyt tottua asiaan niin, etten halua enää itsekään, vaikka aiemmin olin hyvinkin sensuelli ja nautin seksistä paljon.

Olemme myös ehtineet elämän kulussa jo siihen vaiheeseen, että ymmärrämme kuolevasuutemme. Kun maaliviiva jo häämöttää, on ihmeen lohduttavaa tietää, että toinen tukee ja auttaa loppuun tai omaan loppuunsa saakka. Itse olen valmis tekemään hänelle saman. En nuorempana tajunnut, kuinka tärkeää tämä voi olla, mutta on se.

Vierailija kirjoitti:

Surullinen mutta hyvä ketju, varmasti hyvää vertaistukea monelle.

Mutta herää kysymys, miksi ihmeessä näin monet elävät onnettomassa liitossa?

Ei tässä ketjussa kysytty, onko liittosi onneton. Kysyttiin, mikä "vika" siinä on, jota muut eivät tiedä. Liittomme on erittäin onnellinen, vaikka muut eivät tiedä, että se on seksitön. 

Mies on seksiaddikti. Moni kyllä tietää että hän pettää minua mutta luulevat että syy on minussa vaikka harrastamme seksiä 7-10 kertaa viikossa. Silti mies käy vieraissa useamman kerran viikon aikana. Tällä hetkellä lääkityksellä, joten tilanne ihan normaali.

Meillä on kaikinpuolin ihana suhde. Mies on loistava isä, kiltti, hauska, lähes palvoo mua, kuitenkin hänessä on särmää. Se vika on se, etten halua hänrä seksuaalisesti lainkaan. En tippaakaan. Enkä tiedä miksi tilanne on tällainen:( Haaveilen muista miehistä ja exästä, vaikka en ole koskaan ollut näin onnellisessa ja rakastavassa suhteessa. En ymmärrä itseäni.

Onko läheisyys ja läheisyys eri ihmisille erilaista?

Joku sanoo, että läheisyyttä on, mutta toinen samassa tilanteessa kokee, että läheisyyttä ei ole.

En ymmärrä, jos on hyvää läheisyyttä ja kumppanin kosketuksen kokee miellyttävänä, niin sehän menee itsestään siihen seksiin saakka, miksei menisi?

Toiselle on läheisyyttä kun aamuinilloin annetaanniin pusu ja toivotetaan hyvää työpäivää.

No, se ei toki johdakaan seksiin, mutta *läheisyyttä on*.

Toiset sitten kiehnäävät hipelöivät ja pussailevat illalla sohvalla, ei johda seksiin, mutta *läheisyyttä on*.

Mutta miksei sitten johda?

Miten voi olla, että kumpikaan ei syty?

Tai molemmat?

Mikä on se este tai esto, jokuhan siinä, ehkä alitajunnassa, kumminkin on?

Paradoksaalisesti tämä ketju herättää minussa toivoa. Ehkä minäkin voin löytää jonkun ja saada kivan suhteen vaikka seksi ei kiinnosta. Kumppani joka olisi läheisyydestä pitävä seksiä kaihtava olisi toiveideni täyttymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen mutta hyvä ketju, varmasti hyvää vertaistukea monelle.

Mutta herää kysymys, miksi ihmeessä näin monet elävät onnettomassa liitossa?

Ei tässä ketjussa kysytty, onko liittosi onneton. Kysyttiin, mikä "vika" siinä on, jota muut eivät tiedä. Liittomme on erittäin onnellinen, vaikka muut eivät tiedä, että se on seksitön. 

Kyllähän tässä ketjussa hyvin monet ovat sanoneet olevansa onneton.

Onhan seksi ja luottamus parisuhdetta ylläpitävä liima.

Aikamoinen fakta on ja tämän itsekkin kokeneena, kun parisuhde voi huonosti ensin loppuu seksi sitten keskustelu ja kaikki muukin..

mulle se on diiba daabaa, että seksittömässä parisuhteessa kaikki muu on hyvin.

Mut toki voi halutessaan lohduttautua näin uskomaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt sinkkunaisena olen ihmeissäni , jos miehet alkavat olla noin haluttomia seksiin. Näinkö sitten pitää paikkansa joskus aiemmin lukemani tutkimus, että porno hävittää normaalit seksihalut eli porno addiktoi entistä enemmän rajumman viihteen pariin ja r*nkkaaminen on kivempaa kuin tavallinen läheisyys. Toinen on seksilelut, joissa stimulaatio sen verran ärtsyä, ettei penetraatio tunnu kuin joltain ihan kivalta.

Taidan edelleen nauttia sinkkuna olemisesta, sillä olen aiemmassa suhteessani tottunut hyvään ja monipuoliseen seksiin usean vuoden ajan.  Ja eipä ollut mies kiinnostunut pornosta.

Suhde loppui muista syistä kuin seksivajeesta.

Meilläkin pornonkulutus aikalailla loppui parisuhteeseen, sanoi että sillon kun on sinkkuna niin on aika-ajoin katsellut, mutta totesi itsekin seksielämän pysyvän kiinnostavampana ellei jatkuvasti runkkaa jollekin silikonibimbolle (miksi edes tekisi niin, kun tarjolla on kuitenkin itse asiaa).

[/quote]

Olen tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja, en kirjoittanut tuota vastuuntunto kommenttia. Olen kyllå haaveillut miehen kuullen miten tulevaisuudessa aion tehdä jotain jota mies ei halua toteuttaa, esim ulkomaille muutto. Mies kuuntelee haaveitani ja kommentoi toisinaan jotain. Miksi minun pitäisi joka päivä jankata jostain vuosien päästä tapahtuvasta? Tekisikö se elämästämme jotenkin onnellisempaa?[/quote]

Mulla on samanlainen tilanne. Olen vuosia ”tiennyt” että eroamme joku päivä. Nykyinen ei ole loppuelämäni mies vaikka 11v ollaan jo yhdessä oltu ja on kaksi lastakin. Hiljalleen eroaminen alkaa vaan tuntumaan ajankohtaisenmalta. Mutta jokin vain edelleen estää. Sinällään olen ihan onnellinen, arki rullaa ja seksiäkin/läheisyyttä on mutta sellaista henkistä yhteyttä ei ole.

Samall tavalla puhun tulevaisuudesta melko paljonkin sävyyn, johon mies ei sisälly. Kyseleekin ”no mites minä”.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se este tai esto, jokuhan siinä, ehkä alitajunnassa, kumminkin on?

Se että sinä et ymmärrä erilaisuutta, ei tarkoita ettei erilaisuutta olisi.

Ei tarvitse olla mitään alitajuisia estoja, ellei puhuta alle 25-vuotiaista. Seksi on aika pitkälle fysiologiaa. Pitää olla tietyt välittäjäaineet paikalla, tiettyjen hormonien pitää erittyä oikeassa kohtaa jne. Otetaan nyt vaikka dopamiini, joka syntyy mustatumakkeessa. Jos sitä on vähän, ei sytytä, vaikka kenen kanssa kiehnäisi. Jos taas sitä ottaa lääkkeenä vähän liikaa, ajattelee seksiä koko ajan.

Ihminen on jengattu suvunjatkamiseen. Aika monilla alkavat seksin tarvittavat fysiologiset reaktiot heikentyä ihan itsestään, kun lapset on tehty. Seksin merkitys vaan heikkenee. Yhteenkuuluvaisuus ja hellyys riittävät.

Mies joutunut ennen minun tapaamistani rahavaikeuksiin, luottotiedot menneet ja velkoja makselee edelleen. Ei siinä muuten mitään, mutta kertoi minulle vasta siinä vaiheessa kun oltiin asuttu melkein puolivuotta yhdessä, seurusteltu n. Puolitoista vuotta. Kämppä minun nimissä eli toisin sanoen jos tulee vaikeuksia, ne kaatuu minun niskaan. Ensijärkytyksestä toivuttuani puhuttiin asiat selväksi ja lupasin auttaa että saisi virheensä korjattua, sekä ottaa päävastuun taloudestamme sillä ehdolla että hän on mulle rehellinen ja kertoo heti jos ei vaikkapa pysty jotain laskua maksamaan. Alku meni hyvin, mutta nyt mies on taas salaillut rahatilannettaan ja erinäisiä yksityiskohtia jotka vaikuttaa meidän talouteen, eikä suunnittele tai laske omia raha-asioitaan. Eli luottamus on todella kovilla enkä tiedä mitä tehdä enää. Anteeksi on pyydellyt ja luvannut ettei toistu, mutta en tiedä voinko uskoa enää. Muuten meillä on melkeinpä täydellinen suhde, rakastan häntä ihan suunnattomasti ja hän minua. Tästä ei muut tiedä, luulevat että eletään koko ajan ihanaa umpirakastuneiden arkea ilman sen kummempia huolia. Tuntuu siltä kuin olisin äiti joka koittaa opettaa lapselleen miten rahaa käytetään ja menot budjetoidaan niin ettei joka kuukausi lopu rahat kesken, ja se on aika väsyttävää kun tässä molemmat aikuisia ollaan kuitenkin.

Olen oikeasti homo ja vaimoni hetero. Ei tässä mitään järkeä ole jos totta puhutaan. Ollaan enemmän hyviä ystäviä platonisessa suhteessa.

Ihmettelen tosi paljon näitä seksittömiä liittoja, joiden kuitenkin väitetään olevan onnellisia. Kuitenkin tällä palstalla kirjoittelee eläkeikää nuoremmat ihmiset, käsittääkseni etupäässä 20-50 -vuotiaat.

Todella vaikea uskoa, että niin monen parisuhde olisi hyvin harmoninen ja onnellinen ilman seksiä. Uskoisin paljon helpommin väitteen, että kaikki läheisyys ja hellyys on vähentynyt tai loppunut seksin loppumisen myötä.

Ei kai auta muuta kuin odotella Osmo Kontulan tekemää, laajaa tutkimusta aiheesta.

Laitan tänne erään (entisen) ystäväni parisuhteesta raapaisun.

Nainen, ok-näköinen, pienipalkkainen työ, 30-v. Hänen mies huonot sosiaaliset taidot omaava, rahaa arvostava, putkimies, ilmeisesti varakkaat vanhemmat

Yhdessä ovat olleet 12-vuotta, nainen halunnut koko ajan lasta, mies ei suostu. Mies ei "bielä" halua myöskään naimisiin/ostaa asuntoa tms.

Ovat olleet ilman seksiä jo 6-v, koska mies ei halua enää. Jää kuitenkin jatkuvasti kiinni puhelinseksistä, rivoista kuvista kännyyn lähetettynä, tapaamisista muiden naisten kanssa...

Nainen on vasta 32-v, mikä saa ihmisen jäämään tällaiseen suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, jos on hyvää läheisyyttä ja kumppanin kosketuksen kokee miellyttävänä, niin sehän menee itsestään siihen seksiin saakka, miksei menisi?

Esimerkiksi siksi, että henkilö ei ylipäätään koe seksuaalista halua/draivia/motivaatiota. Ei tunne tarvetta tai halua tai kiinnostusta seksiin, ainakaan käytännön tasolla. Ei se silloin mihinkään etene. On paljon luontevampaa olla ilman seksiä kuin harrastaa seksiä.

Minunkin on vaikea saada kiinni siitä miten ihmiset haluavat seksiä niin paljon että sitä täytyy saada ja miten heillä asiat vaan menevät "seksiin saakka", kun en itse sellaista koe. Ihmiset ovat erilaisia.

30 vuotta yhdessä. Viimeiset 5 vuotta ilman seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Suhteemme myrskyisä menneisyys. Tutustuimme teini-ikäisinä rippileirillä, olemme serustelleet, eronneet ja aikuistuttuamme löytäneet toisemme uudestaan ja lopulta päätyneet onnellisesti naimisiin. 11 vuotta oltu yhdessä, nyt toivomme lasta.

Meillä ei ole kertoa suoraviivaista tarinaa jossa tavataan, rakastutaan, mennään kihloihin ja naimisiin. Rakkautta on, mutta monenlaisen vaiheen kautta tässä ollaan yhdessä.

Tämä nappas! Meillä ihan sama. Nykyisin naimisissa, 2 lasta ja asuntolaina. Vaikka nuorena sattui ja tapahtui, olen aina tietänyt tämän miehen pysyvän elämässäni ikuisesti.

Olemme onnellisia :)

Seksin vähyys tuntuu tämän ketjun perusteella piinavan aika monia...

Vierailija kirjoitti:

Tuo seksittömyys ei kaikille ole ongelma, jos se molemmille sopii.

Jos kummatkin antaa sen asian olla, niin tavallaan asiaa ei ole olemassakaan.

Mutta omassa liitossa, josta olen eronnut, oli kamalaa se, että minä en halunnut ja mies oli aktiivinen.

En siis halunnut edes hänen kosketustaan. En ollut alussakaan häneen ilmeisesti rakastunut, mutta kun *kuului* mennä avioon.

Sitten menin toisen kerran parisuhteeseen rakkaudesta ja seksikin oli ihan toista luokkaa, minäkin joka ennen vannoin, että otan miehen jolla ei ole sitä yhtä siellä haarojenvälissä, tajusin kuinka paljon tunteilla on merkitystä rakastelu unohdin.

Mutta sitä edelleen ihmettelen, että kuinka olette saaneet synkkaamaan niin, että seksittömyys ei kumpaakaan osapuolta häiritse?

Hyvää onnea vai onko kuitenkin niin, että toinen on siihen tilanteeseen pakosta sopeutunut.

Eli se enemmän haluava ei halustaan huolimatta *halua* jolloin se toinen ei joudu aina torjumaan tai väkisin siihen suostumaan.

Halun voi määrättyyn määrään saakka torjua, tai ohjata toisaalle, mutta seksiin *väkisin* suostuminen on niin kauheaa, että minä en siihen ainakaan kyennyt.

Seksittömyyteen tottuu ja se haluaminen vähenee kun ei saa. Kolme-neljä kuukautta ensin kärvistelee puutteessa ja toivoo, sitten alkaa omatkin halut vähetä. Sitten elo onkin jo ihan kohtuu hyvää. Ongelma tulee sitten, kun mies taas haluaa seksiä monen kuukauden kuluttua. Periaatteessa se seksi olis ihan ok, mutta toisaalta sitä ei kuitenkaan halua, koska tietää, että sitten se kärvistely alkaa taas. Kun keho ja mieli muistaa kuinka ihanaa se seksi on niin se haluaa taas. Eikä saa. Taas siis kärvistellään se kolme-neljä kuukautta jotta tilanne tasoittuu. Sinä aikana sitä monesti pohtii, että ottaa ja lähtee, etsii miehen joka haluaa. Mutta vähitellen sitä taas rauhoittuu ja miettii, että kannattaako lapsilta hajoittaa koti seksin takia. Ja mistä sitä edes tietää, jos taas löytää haluttoman miehen. Että paraneeko se vaihtamalla. Tuntuu, että noita haluttomia miehiä on nykyään niin paljon, että mistä sitä osaa valita sen jolle seksi kelpaa. Ja toisaalta, onko tällaisella kolmen lapsen rupsahtaneella keski-ikäisellä äidillä mitään mahiksia minkäänlaiseen mieheen. Ja kyllähän mä tuota miestäni silti rakastan edelleen. Ei meidän perhe-elämä huonoa ole, parisuhde tässä vaan natisee. Tai miehen mielestä mitään ongelmia ei edes ole. Hyvin menee, hän kun saa lähes aina kun haluaa. Minä se tässä puutteessa elän.