Mikä "vika" liitossanne on, mitä muut eivät tiedä?

helpotus kirjoitti:

Meillä ei seksiä kohta kolmeen vuoteen ja ja yli 13 vuotta oltu yhdessä. Asiasta ei puhuta kotona. Hellin kyllä miestäni koskettamalla jne. Oikeastaan oli helpotus lukea tätä ketjua, kun olen pitänyt tilannetta ajottain outona, vaikkei se mitenkään päivittäin kummittelekaan mielessä. Syitä lienee useita, kuten arki, työstressi, väsymys, jotkut ristiriidat, ehkä olen muuttunut vähemmän haluttavaksi vuosien myötä jne jne. Pohjimmiltaan suhde kuitenkin voi hyvin. Enemmän ollaan 'tiimi' ja kumppaneita kuin intohimoisesti rakastuneita.

Käytkö hoitamassa tarpeet kodin ulkopuolella tai käykö mies?

En tajua miten se ei ole joka päivä mielessä jos joutuu elämään pakkoselibaatissa.

Minä en varmaan voi sanoa vielä seksin loppuneen jos sitä joulukuun alussa on ollut viimeksi, mutta niin vähiin on viime vuoden aikana käynyt että olen siitä koko ajan ahdistunut ja masentunut. Miehen haluttomuus syynä.

Muut voisivat ajatella että meidän suhteessa on vikoja. Me ei kävellä käsi kädessä eikä muillakaan tavoin kosketella julkisilla paikoilla. Ei keskustella kovinkaan paljon, varsinkaan emme vaikuta iloisilta kun muita on lähellä. En ole kertaakaan tullut mukaan kun mies on lähtenyt kavereiden ja tuttujen luo illanviettoon, vaikka osa varmaankin on odottanut että minut tuodaan näytille. Yksi (jonka olen kerran kyllä nähnyt) sanoikin miehelleni "onko sitä naista edes olemassa".

 Kotona kahdestaan on siitä huolimatta paljon läheisyyttä ja tunnelma on rento. Kumpaakaan vaan ei huvita tuoda parisuhdetta kodin ulkopuolelle. Osittain tämä johtuu myös molempien sos. tilanteiden pelosta.

Realiteetteja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo päättänyt etten ole loppuelämääni hänen kanssaan. Vielä olen kun lapsi on pieni ja ihan mukavaa meillä onkin, ei riitoja eikä draamaa, seksiäkin on.

Tosi törkeää ja itsekästä. Hukkaat miehesi ja itsesi aikaa!!!! Eroa heti jos kerta aiot kuitenkin erota, idiootti!!!

Tuolle typerälle kommentoijalle, veti kommentti sanattomaksi.

Ei törkeää eikä itsekästä eikä idioottimaista. Monet yhdessä esim lasten takia. Ei kellään ole takeita että toinen on 100% yhdessä elämän loppuun saakka, tilanteet ja elämä vaihtelee. Hyvä oppia ymmärtämään 😊

Todella tärkeää ja itsekästä. Jos on jo PÄÄTTÄNYT että jättää miehensä jossain vaiheessa, olisi kyllä reilua kertoa siitä miehellekin.

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus. Tyhjänpäiväinen rupattelu onnistuu kyllä, ja jos on joku aihe, sanotaan vaikka politiikka. Mutta sellainen parisuhteesta puhuminen, omista toiveista, peloista, haaveista jne emme oikeastaan puhu koskaan.

Toinen asia on sitten, että jos joskus näistä yrittää puhua, se menee helposti negatiiviseksi syyttelyksi. Emme vaan osaa, kumpikaan, ja otamme aivan liian herkästi itseemme.

Voi että kuulostaa tutulta! Ihan kuin meillä. Ja niin paljon ois asioita joista meilläkin pitäis puhua :(

Vierailija kirjoitti:

Pidin exäääni älykkäämpänä, kun suhteemme nykyisen mieheni kanssa alkoi 15 vuotta sitten. Ajattelin, että asialla ei ole merkitystä, mutta olen vuosien saatossa huomannut, että kyllä asialla on merkitystä. Mieheni stressaa töissä, sillä hän joutuu hitautensa takia tekemään koko ajan ylitöitä asiantuntijatyössä. Stressi näkyy kotona huonona itsetuntona ja huonona tuulena. Molemmilla lapsilla lievä lukivaikeus ja miehelläni on ilmeisesti lukivaikeus ja keskittymisvaikeus myös. Olisi pitänyt hälytyskellojen soida. En sano, että itse olen älykäs, mutta kun katson miten hyvin exäni lapset ovat pärjänneet menestyksekkäästi harrastuksissaan ja koulussa, niin tulee välillä mieleen mitä olisi voinut olla.

Lukivaikeus ei ole tyhmyyttä. Miehesi taitaa olla aika älykäs jos on lukivaikeuksista huolimatta päätynyt asiantuntijatyöhön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso seksuaali ja itse olen aseksuaali. Vastoinkäymisiltä ei todellakaan olla vältytty, mutta yhdessä ollaan edelleen. Rakastamme toisiamme valtavasti ja olemme tehneet rutkasti töitä ymmärtääksemme toisiamme ja toisen tarpeita. Edessä on vielä haasteita , mutta olemme valmiina taisteluun! :D Ollaan kaikenlaisesta selvitty yhdessä aiemminkin.

Veikkanpa että siitä on enintään viis vuotta kun keksit olevasi aseksuaali.

Tarkoitit varmaan "...oivalsit olevasi aseksuaali." Ja kyllä, tuossa pari/kolme vuotta sitten kuulin termistä ensimmäistä kertaa. Etsin oitis siitä lisää tietoa ja oli ihanaa viimein ymmärtää, etten ollut jollain tapaa sairas, epänormaali tai vioittunut. Enkä yksin.

Mie ei saa minua laukeamaan. Se on surullista, arka-aihe ja lannistavaa, koska pallottelen typerillä ajatuksilla että jos hän olisi elämäni mies niin seksi onnistuisi. Toisaalta tiedän että ongelma on pääni sisällä, ja mieheni on saattanut minut sentään lähemmäksi kuin kukaan muu ikinä.

Ollaan oltu vasta 2 vuotta yhdessä joten elättelen että joskus se vielä muuttuu. Muuten hän on täydellinen mies.

Sydän verillä kirjoitti:

Hyvin toimeentuleva, korkeassa virassa työskentelevä mieheni , jolla riittää huumorintajua, on sosiaalinen, kaikkien rakastama tasapuolinen ja herkkä ihminen... saa kotona varsinkin viinaa ottaessa ihan pienestäkin kamalan raivonpuuskan ja menettää malttinsa jolloin hakkaa minua, ei ikinä näkyvälle paikalle, ihan kuin tietäisi mitä tekee... pyytää anteeksi, hetken aikaa menee hyvin ja on mitä rakastavin, mutta tiedän ettei se lopu siihen, on niin kauan ja säännöllisesti hakannut, en jaksa edes muistaa montako kertaa olen omat vereni lattialta tai seiniltä pessyt keskellä yötä, ettei lapsi näe. Pienehkön lapsen takia olen kai yhä naimisissa, miehelle lapsi on tärkeintä maailmassa, mutta kai miehen maineenkin vuoksi, ettei se mene erosta... jos saisivat työssä eron todelliset syyt kuulla, se johtaisi välittömästi potkuihin luottamuspulan takia.

Hyvä, kun kirjoitit asiasta tänne. Et ole ainoa, jonka elämä on kuvaamasi kaltaista. Sinun kohdallasi on kuitenkin kyse juurikin sinun ja lapsen elämästä. Oletko kertonut tästä esim. vanhemmillesi tai ystävillesi? On valtava taakka kantaa sisällään salaisuuksia ja siten jäät vaille tarvitsemaasi tukea. Sinun tehtäväsi ei ole suojella miehesi mainetta tai työtä, vaan elää omaa hyvää elämää ja suoda sellainen myös lapsellesi. Kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta, jota kohtaat, on pois kaikesta hyvästä energiasta ja salailu vie vähänkin iloin. Joskus nainen jaksaa loputtomiin toivoa muutosta miehen taholta juuri noitten hyvien kausien aikana, mutta ei sitä tule. Voi olla joku kerta, kun väkivalta invalidisoi sinut tai tappaa. Miten on sitten lapsen kohtalo? Ainoa ohje on jättää mies ja aloittaa uusi elämä. On miehen aivan oma asia, kuinka käy työn ja statuksen kanssa. Hän voi hakea apua tai olla hakematta. Hae sinä itsellesi uusi elämä.

Tutustuin näin sinkkuna ollessani komeaan, itseäni 6v nuorempaan mieheen. Mies oli kiinnostuneempi alkaa suhteeseen kuin minä. Seksiin asti emme ehtineet, muuten kyllä nyhjättiin yhdessä. Mies kertoi jo alussa kärsivänsä matalasta testosteronitasosta erään sairauden jälkitilana. Seksi onnistuisi siis lääkityksen avulla.

Voin myöntää, etten halunnut jatkaa suhdetta. Seksi on minulle tärkeä osa suhdetta, oli kahdessa pitkässä liitossakin. Mikäli kitkaa on jo alussa, ei se parane.

Toinen tapailumies oli syksyllä ja seksiä ehti olla kolmesti muutaman kuukauden aikana. Miehelle riitti kerran viikossa, oli kai jotain alakuloa ja itsetuntovaivaa.

Sinkkuna edelleen ja voin sanoa, että seksuaalinen vetovoima on aika merkittävä tekijä suhteen alussa. Se voi säilyä vuosia-tiedän kokemuksesta. Jos ontuu jo kättelyssä, ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on muiden silmissä hyvin kiltti, kohtelias, hiljainen ja mukava mies. Mutta kun mies suuttuu, saa ihan hirveitä raivokohtauksia eikä pysty hillitsemään itseään, huutaa ja haukkuu todella rumasti. Kukaan ei uskoisi. Fyysistä väkivaltaa ei ole ollut. Noita kunnon raivareita tulee muutaman kerran vuodessa ja muuten meillä elämä on aika tasaista ja hyvää, mutta tuo "pimeä puoli" vaan tulee joskus esille. Mies itsekin pelästyy noita raivareita....

Tämä meilläkin.Noin kerran kuussa. Stressin alla herkemmin. Ei saa sanottua harmeistaan,vaikka jutellaan paljon,kun murheet kasaantuu niin räjähtää.

Te, joilla mies on haluton, oletteko itse työelämässä? Ymmärrän kyllä haluttomuuden, jos raskaan työpäivän jälkeen tulet kotiin, ja työtön puoliso ei ole edes ruokaa laittanut. Lähipiirissä on pariskunta, jossa ukko käy töissä ja akka vaan vetää siideriä päivät pitkät. Aika väsyneen oloinen on pariskunnan mies, enkä kyllä ihmettele ollenkaan.

Eli seksittömässä suhteessa elävät, oletteko työelämässä?!

Minun mies on laiska tekemään kotitöitä. Syyksi sanoo, että ei vaan huvita. No ei minuakaan huvittaisi, mutta kyllä kotityöt pitää tehdä kummankin. Kaikkea on kokeiltu listojenteosta itkemiseen. Mies luistaa askareista milloin milläkin verukkeella. Myös seksissäkin odottaa, että teen kaiken työn. Minun pitäisi ottaa aina suihin, itse ei viitsi nuolla minua kuin joskus. Sanoo vain syyksi sen, ettei jaksa nuolla .....

Ei kukaan jaksa itsekästä kumppania, oli tämä mies tai nainen. Siksi asunkin nykyään omassa kämpässä. Mies saa asua sekasotkun keskellä ihan vapaasti. Seksin laatuun on tullut parannusta, erilleenmuutto sai hänet innostumaan minusta taas.

Vierailija kirjoitti:

Sydän verillä kirjoitti:

Hyvin toimeentuleva, korkeassa virassa työskentelevä mieheni , jolla riittää huumorintajua, on sosiaalinen, kaikkien rakastama tasapuolinen ja herkkä ihminen... saa kotona varsinkin viinaa ottaessa ihan pienestäkin kamalan raivonpuuskan ja menettää malttinsa jolloin hakkaa minua, ei ikinä näkyvälle paikalle, ihan kuin tietäisi mitä tekee... pyytää anteeksi, hetken aikaa menee hyvin ja on mitä rakastavin, mutta tiedän ettei se lopu siihen, on niin kauan ja säännöllisesti hakannut, en jaksa edes muistaa montako kertaa olen omat vereni lattialta tai seiniltä pessyt keskellä yötä, ettei lapsi näe. Pienehkön lapsen takia olen kai yhä naimisissa, miehelle lapsi on tärkeintä maailmassa, mutta kai miehen maineenkin vuoksi, ettei se mene erosta... jos saisivat työssä eron todelliset syyt kuulla, se johtaisi välittömästi potkuihin luottamuspulan takia.

Hyvä, kun kirjoitit asiasta tänne. Et ole ainoa, jonka elämä on kuvaamasi kaltaista. Sinun kohdallasi on kuitenkin kyse juurikin sinun ja lapsen elämästä. Oletko kertonut tästä esim. vanhemmillesi tai ystävillesi? On valtava taakka kantaa sisällään salaisuuksia ja siten jäät vaille tarvitsemaasi tukea. Sinun tehtäväsi ei ole suojella miehesi mainetta tai työtä, vaan elää omaa hyvää elämää ja suoda sellainen myös lapsellesi. Kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta, jota kohtaat, on pois kaikesta hyvästä energiasta ja salailu vie vähänkin iloin. Joskus nainen jaksaa loputtomiin toivoa muutosta miehen taholta juuri noitten hyvien kausien aikana, mutta ei sitä tule. Voi olla joku kerta, kun väkivalta invalidisoi sinut tai tappaa. Miten on sitten lapsen kohtalo? Ainoa ohje on jättää mies ja aloittaa uusi elämä. On miehen aivan oma asia, kuinka käy työn ja statuksen kanssa. Hän voi hakea apua tai olla hakematta. Hae sinä itsellesi uusi elämä.

Lapsemme kummi, joka on ystäväni tietää, on itse kokenut samanlaisen tilanteen, tietää mistä puhuu ja siksi helppo hänelle oli puhua... ja teen koko ajan pääni sisällä prosessia lähdöstä, hän työntää minua koko ajan eteenpäin lähemmäs lähtemistä. Henkisesti olenkin lähtenyt jo, mutta koska mies on lasta kohtaan mitä kultaisin ja hyvä isä eikä ikinä ole lyönyt minua niin, että lapsi edes kuulisi tai näkisi ja lapsen seurassa on aina hyväkäytöksinen, niin en haluaisi jollain tapaa jopa riistaa hyvää isää lapselta. Ja toisaalta, mies ei joka päivä ole kimpussa, muutaman kerran vuoteen, niin hyviä aikoja on enemmän kuin pahoja. Sen vuoksi varmasti ero pitkittynytkin... Mutta tiedän, että vaikka erosta tulee riitaisa, ystäväni tukee minua, ja tiedän, minun pitää lähteä, vaikka vanhempamme ovat sen ikäisiä, ettei ero ole vaihtoehto vaikka tilanne mikä, avioliittoa pitää kunnioittaa ja sellaista, en saa heiltä tukea... mutta saan ystävältäni. Olen lähdössä, ole lähempänä eroa kuin koskaan ikinä. Tiedän, että nyt on olen oikeasti tosissani... Kiitos myös teille, ihanista kommenteista...

Lohduttaa lukea, että muillakin on haluttomia miehiä. Meillä väkinäistä seksiä kolmesti vuodessa. Kärsin melko paljon.

Tuo on tosi yllättävää, että seksittömiä tai lähes seksittömiä liittoja on noin paljon.

Itse olen luullut, että kun vetovoimaa on alussa niin se säilyy.

Ja sitten kun sitä ei oikein alusaakaan ole, niin loppuu helposti.

Olen itse elänyt nämä kaksi erilaista liittoa. Minulla oli näin.

Nykyisessä on vahva vetovoima, onneksi.

Meillä ei varsinaista vikaa, mutta joskus on vaikea ymmärtää hiljaisempaa miestäni, kun itse puhun ja näytän helposti tunteeni, mies on sulkeutuneempi.

Tai puhuu kyllä, mutta jos miettii jotain asiaa niin vaatii sen oman aikansa kun saa sen ulos suustaan.

Olen kyllä jo tottunut tähän, vaikka nopeana ja tempperamenttisena joskus on vaikeaa hillitä itseään ja olla hoputtamatta.

Ulkopuoliselle en tätä näytä, koska liittomme on hyvä ja en halua loukata miestäni.

Meillä oli exän kanssa myös noin että pusuttelimme, halailimme, pidimme käsistä, ohi mennen hipaisuja, vierekkäin leffoja, kainalokkain.. Mutta ei seksiä. Aluksi oli paljon, kuin pienet puput... No joo.. Mutta sitten se hiipui. Jotenkin kun sitä muuta hellyyttä oli niiiiin paljon, ei seksiä tehnyt mieli. Jostain joskus luinkin että jos hetkeksi vähentää yltiöläheisyyttä, on hetken erissa toisesta esim loma matka tms, voi srksuaalinen kipinä syttyä uudelleen. Mieheni kyllä halusi, minä en. Mies oli niin viriili ettei tarvinnut kuin pyllistää nostaakseen roskan lattialta, tämä oli jo.. No valmius tilassa

Eipä ole meilläkään seksiä ollut kahteen vuoteen miehen takia. Todettu testosteronivaje, mutta ei halua hoidattaa. Ennemmin nukkuu eikä jaksa mitään.

Itse sinkkuna mietin täällä että vou luoja jis te kaikki eroatte, mitä seksittömiä ihmis vätyksiä vapautatte markkinoille.... Apua.

201, samaa mietin.

Nyt en enää ihmettele, miksi niitä potentiaalisia miehiä on niin vähän.

Jos suurin osa parisuhteessa olevista miehistä on näitä haluttomia, niin mikä ihme sitten on jos joku näistä pareista sattuu eroamaan, niin nämä eeonneet miehet eivät lainkaan ole kiinnostuneita naisista. Ovat vain hemmetin tyytyväisiä seksittömään elämäänsä.

Pahempi skenaario iholle olisi, että ensin näyttelisivär kiinnostunutta ja innokasta, mutta sitten lopahtaisivat taas siihen vanhaan, totuttuun parisuhdemalliinsa.

Siinä sitten ihmettelisin, että mitä miehelle oikein tapahtui.

Mutta sitä ihmettelen, että miksi ihmeessä hmiset kärvistelee parhaimman aikansa seksin/rakkaudenpuutetta potien tai omanarvontunteensa kadottaen.

Onko ne tutut rutiinit ja turvallinen elämä sittenkin niin paljon helpompaa?

Aiheesta ohi, mutta mikä pitää teitä siinä suhteessanne?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on aika kontrolloiva ja kritisoi minua joka päivä milloin mistäkin. Tänään olen ollut kolmasti lähikaupassa ostamassa ruokatarvikkeita, joita olemme tarvinneet ja jotka unohdimme listasta. Vielä pitäisi käydä toisessa kaupassa, joja on kauempana koska lähikaupassa ei ole tiettyjä tuotteita. Kun sanoin voivani mennä sinnekin, että saisin hyötyliikuntaa samalla, niin tää oli repiä housunsa. Olen kuulemma ollut koko päivän ulkona. Jos olen eri huoneessa kuin hän edes puoli tuntia niin hänen mielestään minä välttelen häntä. Se noin 45 minuuttia, mikä toiseen kauppaan kuluu aikaa, on ilmeisesti liian pitkä. Nyt en voi edes viikata vaatteita ja siivota makuuhuonetta, koska saisin kuulla taas jostain eristäytymisestä. Mies ei tajua että siihen menee aikaa. Puhtaiden pyykkien kasa on iso kun en ole ehtinyt niitä vielä viikata ja kolme koneellista pesin. Hän haluaa että istun olohuoneessa tuijottamassa telkkua ja katselemassa hänen selkäänsä kun hän pelaa tietokoneella.

Olisi kiva viettää edes yksi päivä rauhassa ilman kritiikkiä. Jos olen kaverini kanssa ostoksilla tai kylässä myöhempään kuin kun hän tulee töistä kotiin haettuaan poikamme tarhasta, ovat prioriteettini väärin. En siis saisi viettää aikaa pois poikani luota edes yhtä tuntia kahdessa viikossa kun hän ei ole tarhassa. Sen sijaan mies kyllä voi.

Minun pitää yksin hoitaa kotityöt paitsi kokkaaminen, koska hän on töissä. Tähän kuuluu myös hänen jälkiensä siivoaminen. Meillä on kohtalaisen suuri asunto yksin hoidettavaksi kun on viisivuotiaan lisäksi aikuisen miehenkin sotkut vielä päälle. Ja kaikesta siis palkinnoksi arvostelua. Olen aika masentunut. Mutta mies ei tätä ymmärrä. Minun pitäisi pystyä samaan kuin ihmiset jotka eivät ole masentuneita. Kun sanon masentuneisuudestani, sanoo hän että sitten pitää mennä osastolle. Miksi hän ei voi auttaa että asia ei olisi joko tai? Jaksaisin paremmin, jos hän ei joka päivä kritisoisi jostain kun en kykene tekemään tarpeeksi. Kohta päädyn ihan oikeasti sinne osastolle kun olen henkisesti ihan rikki ja tarvitsen taukoa hänestä.

Muut ihmiset näkevät hänet auttavaisena ja kärsivällisenä kivana tyyppinä. Hän käyttäytyy muita kohtaan ja muiden aikana ihan eri tavalla, puhuukin ihan eri sävyyn paljon ystävällisemmin.

Muiden läsnäollessa kehuu minua, halailee ja hellii. Välillä oksettaa tuo näytteleminen.

Ei tuo ole parisuhde. Sinähän olet vankilassa. Selvästikin miehesi on sairaalloisen mustasukkainen jo kontrolloi sinua. Ei ihmekään, että olet masentunut ja sairastut vain pahemmin, mikäli jäät tuollaiseen liittoon. Pelasta itsesi ja lapsesi. Tosin arvaan, että mies alkaa kiristää sinua lapsen kautta, kun haluat erota. Voimia sinulle!