Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mihin hallitus aikoo palkata mt-ongelmaiset, kuten sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät?
05.01.2018 |
Kaupan kassalle varmaan.... ?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei taida tietää mitä on sos. tilanteiden pelko. Itse en pahimmillaan pystynyt poistumaan kotoani. Nytkään en ole köynyt esim teatterissa tai leffoissa 15 vuoteen, koska pelkään paniikkikohtausta. Jaa juu, koulut on käymättä vaikka järkeä ja kunnianhimoakin löytyy jonkin verran.
Mitä sinun mielestäsi asialle pitäisi tehdä ja kenen velvollisuus se olisi? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa sinulle työttömyyskorvausta siihen saakka, että se muuttuu eläkkeeksi? Vai jotain muuta tukea, sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tms?
Vai pitäisikö yhteiskunnan tukea voimakkaammin sitä, että saisit hoitoa? Oletko selvittänyt mahdollisuutesi Kelan korvaamaan terapiaan?
Vai pitäisikö sinun itsesi tehdä asialle jotain? Oletko mukana mielenterveyskuntoutujien toiminnassa, mikä on ilmaista? Oletko ollut yhteydessä ystäväpalveluun, josta voisit saada vapaaehtoisen ystävän mukaasi noihin tilanteisiin? Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla ja yrittänyt löytää ammatin, joka sopisi sinulle, ja sitten selvittänyt mahdollisuuksia kouluttautua siihen esimerkiksi erityisoppilaitoksessa (jos saat sellaisen diagnoosin, että voit hakea sinne). Mitä olet tehnyt kuntoutuaksesi?
Olen kokeillut kaikkea parantuakseni. Olen käynyt lääkärillä ja kokeillut eri lääkkeitä. Terapiaan ei ole varaa, se on kallista vaikka osan siitä maksaa Kela. En ole ollut hirveästi mukana missään kuntoutustoiminnassa, varsinkaan ryhmäjutuissa, koska en uskalla mennä niihin. Välillä teen töitä. Enkä ole vierittänyt kaikkea vastuuta valtiolle. Kunhan neutraalisti totean että peloista kärsivä ei kykene tekemään niitä asioita joita häneltä vaaditaan. On sitten ihmisestä kiinni kuinka tuohon haluaa reagoida. Sinä näköjään haluat syyllistää. Hieman toimimaton keino minun kokemukseni mukaan.
Ota oikeasti niskasta itseäsi kiinni. En voi ymmärtää näitä "en uskalla mennä töihin"-ihmisiä. Kyse on siitä, että et ole OPETELLUT SIETÄMÄÄN sitä epämukavuudentunnetta, mikä työstä tulee ja siksi se tuntuu sinun mielestä aivan ylivoimaiselta. Vähän sama, kuin sohvaperuna lähtisi kokeilemaan maratonia ilman mitään treeniä; huonostihan siinä käy. Mutta: Sitä voi harjoitella. Pelkoa voi harjoitella hallitsemaan. Epämukavuutta voi harjoitella sietämään. Töitä voi harjoitella tekemään.
Et taida tietää sen epämukavuudentunteen laatua selvästikään. Sama kuin ehdottaisit noroviruksesta kärsivälle illallista hienosta ravintolasta. Ei niitä pelkoja hallita tuosta vain. Jos menisin jollekin kurssille ja minun pitäisi esittäytyä, sanat takertuisivat kurkkuuni, alkaisin änkyttämään koska en pystyisi puhumaan enkä edes ajattelemaan, ja lopulta nolaisin itseni. Ja kokemuksesta tiedän että se häpeän tunne seuraa vuosikymmeniä. On paljon syitä miksi sitä ei halua altistaa itseään hirvittäville tilanteille. Kaiken pitää tapahtua pienin askelin ja sitä olen yrittänyt. Ota huomioon että joidenkin ihmisten keho reagoi herkemmin kaikelle. Paha pelko saa minut melkein menettämään tajuntani. Keskivertoihmisen keho ei reagoi noin voimakkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei taida tietää mitä on sos. tilanteiden pelko. Itse en pahimmillaan pystynyt poistumaan kotoani. Nytkään en ole köynyt esim teatterissa tai leffoissa 15 vuoteen, koska pelkään paniikkikohtausta. Jaa juu, koulut on käymättä vaikka järkeä ja kunnianhimoakin löytyy jonkin verran.
Mitä sinun mielestäsi asialle pitäisi tehdä ja kenen velvollisuus se olisi? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa sinulle työttömyyskorvausta siihen saakka, että se muuttuu eläkkeeksi? Vai jotain muuta tukea, sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tms?
Vai pitäisikö yhteiskunnan tukea voimakkaammin sitä, että saisit hoitoa? Oletko selvittänyt mahdollisuutesi Kelan korvaamaan terapiaan?
Vai pitäisikö sinun itsesi tehdä asialle jotain? Oletko mukana mielenterveyskuntoutujien toiminnassa, mikä on ilmaista? Oletko ollut yhteydessä ystäväpalveluun, josta voisit saada vapaaehtoisen ystävän mukaasi noihin tilanteisiin? Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla ja yrittänyt löytää ammatin, joka sopisi sinulle, ja sitten selvittänyt mahdollisuuksia kouluttautua siihen esimerkiksi erityisoppilaitoksessa (jos saat sellaisen diagnoosin, että voit hakea sinne). Mitä olet tehnyt kuntoutuaksesi?
Olen kokeillut kaikkea parantuakseni. Olen käynyt lääkärillä ja kokeillut eri lääkkeitä. Terapiaan ei ole varaa, se on kallista vaikka osan siitä maksaa Kela. En ole ollut hirveästi mukana missään kuntoutustoiminnassa, varsinkaan ryhmäjutuissa, koska en uskalla mennä niihin. Välillä teen töitä. Enkä ole vierittänyt kaikkea vastuuta valtiolle. Kunhan neutraalisti totean että peloista kärsivä ei kykene tekemään niitä asioita joita häneltä vaaditaan. On sitten ihmisestä kiinni kuinka tuohon haluaa reagoida. Sinä näköjään haluat syyllistää. Hieman toimimaton keino minun kokemukseni mukaan.
Ota oikeasti niskasta itseäsi kiinni. En voi ymmärtää näitä "en uskalla mennä töihin"-ihmisiä. Kyse on siitä, että et ole OPETELLUT SIETÄMÄÄN sitä epämukavuudentunnetta, mikä työstä tulee ja siksi se tuntuu sinun mielestä aivan ylivoimaiselta. Vähän sama, kuin sohvaperuna lähtisi kokeilemaan maratonia ilman mitään treeniä; huonostihan siinä käy. Mutta: Sitä voi harjoitella. Pelkoa voi harjoitella hallitsemaan. Epämukavuutta voi harjoitella sietämään. Töitä voi harjoitella tekemään.
Ei, vaan ihminen ei ole oppinut vuosien myötäkään selviämään tilanteista, joista toiset selviävät ilman sen kummempia pelkoja. Jokainenhan joutuu harjoittelemaan näiden epämukavuuksien sietämistä jo mennessään kouluun. Vuosien harjoittelu koulutilanteissakaan ei ole muuttanut näiden ihmisten tilannetta kuin korkeintaan pahemmaksi.
Itse aloitin kerran lääkityksen, joka muutti tilanteen muutamassa viikossa helpommaksi. Muistan kuinka itkin kun tajusin, millaista toisten ihmisten elämä on luonnostaan. Kykenin pitämään esitelmän luokan edessä ja kykenin vastaamaan luokassa kysyttäessä. Ikävä kyllä lääke menetti tehonsa ja palasin takaisin alkuperäiseen tilanteeseen.
Jos on niin sairas, ettei pysty työhön silloin on jossain ihan muualla kuin työttömyystuella. Esim. sairaseläkkeellä. Jos on työtön työnhakija ei auta valittaa, että on liian sairas töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Mikä se sitten on? Mihin lokeroon laittaisit? Eläkkeellekään tuskin tuolla diagnoosilla pääsee. Kaikki työttömät työnhakijat eivät pysty kaikkiin töihin.
No, sitten pitää varmaan kouluttautua johonkin sellaiseen hommaan jota voi tehdä?
Kyllähän minäkin mieluusti tekisin kovapalkkaista kirurgin hommaa, mutta kun pelkään että jään kiinni huijauksesta, niin en voi sitä tehdä. Saanko siis rahaa työkkäristä vai Kelalta?
Kuka sen uudelleen kouluttautumisen työttömälle (joka ei saisi olla työtön) maksaa?
Oma lähihoitajakoulutukseni maksoi huimat 58€. Eli ihan itse sen voi maksaa. Tein kesät ja muut lomat töitä ja sain opintojen aikana opintotukea. Osa aikuisopisjelijoista sai jopa työkkäristä rahaa!
Köyhää opiskelijan elämä oli, mutta pystyin elättämään itseni ja lapseni 2 vuoden opintojen ajan. Heti valmistumisen jälkeen sain töitä. Tämän vuoden alussa sain vakituisen työpaikan.
Kaikilla on mahdollisuuksia Suomessa. Jis on sosialisten tilanteiden pelko, niin siitä täytyy päästä yli tai sitten voi vain olla se työpaikan "hiljainen ja ujo tyyppi". Ei töissä tarvitse olla mukava olo tai kivaa. Niin onnellisessa asemassa ei monikaan ole.
Ei opintotukea saa lisää, jos se on käytetty jo aikaisempaan tutkintoon. Ja kuntoutustuellakaan ei saa opiskella jos on jo aikaisempi tutkinto ja Kela katsoo, että sillä pitäisi työllistyä (vaikkei käytännössä työllistykään). Ja jos olet työkyvytön, niin et pysty tekemään niitä töitä maksaaksesi opinnot, ennen kuin olet kuntoutunut. Luultavasti opiskelukin olisi hitaampaa saati, että pitäisi tehdä sekä töitä että opiskella samaan aikaan. Et nyt oikein ole perillä tilanteista, missä muut ihmiset joutuvat elämään. Kuvittelet, että koska sinulla pyyhkii hyvin ja on kaikki tuet saatavilla, niin näin on muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin sairas, ettei pysty työhön silloin on jossain ihan muualla kuin työttömyystuella. Esim. sairaseläkkeellä. Jos on työtön työnhakija ei auta valittaa, että on liian sairas töihin.
Lääkärit eivät laita sairaseläkkeelle nykyään. Jos sulta irtoaa jalka eikä lääkäri hoida niin ei auta valittaa ettet voi mennä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Mikä se sitten on? Mihin lokeroon laittaisit? Eläkkeellekään tuskin tuolla diagnoosilla pääsee. Kaikki työttömät työnhakijat eivät pysty kaikkiin töihin.
No, sitten pitää varmaan kouluttautua johonkin sellaiseen hommaan jota voi tehdä?
Kyllähän minäkin mieluusti tekisin kovapalkkaista kirurgin hommaa, mutta kun pelkään että jään kiinni huijauksesta, niin en voi sitä tehdä. Saanko siis rahaa työkkäristä vai Kelalta?
Kuka sen uudelleen kouluttautumisen työttömälle (joka ei saisi olla työtön) maksaa?
Oma lähihoitajakoulutukseni maksoi huimat 58€. Eli ihan itse sen voi maksaa. Tein kesät ja muut lomat töitä ja sain opintojen aikana opintotukea. Osa aikuisopisjelijoista sai jopa työkkäristä rahaa!
Köyhää opiskelijan elämä oli, mutta pystyin elättämään itseni ja lapseni 2 vuoden opintojen ajan. Heti valmistumisen jälkeen sain töitä. Tämän vuoden alussa sain vakituisen työpaikan.
Kaikilla on mahdollisuuksia Suomessa. Jis on sosialisten tilanteiden pelko, niin siitä täytyy päästä yli tai sitten voi vain olla se työpaikan "hiljainen ja ujo tyyppi". Ei töissä tarvitse olla mukava olo tai kivaa. Niin onnellisessa asemassa ei monikaan ole.
Ei opintotukea saa lisää, jos se on käytetty jo aikaisempaan tutkintoon. Ja kuntoutustuellakaan ei saa opiskella jos on jo aikaisempi tutkinto ja Kela katsoo, että sillä pitäisi työllistyä (vaikkei käytännössä työllistykään). Ja jos olet työkyvytön, niin et pysty tekemään niitä töitä maksaaksesi opinnot, ennen kuin olet kuntoutunut. Luultavasti opiskelukin olisi hitaampaa saati, että pitäisi tehdä sekä töitä että opiskella samaan aikaan. Et nyt oikein ole perillä tilanteista, missä muut ihmiset joutuvat elämään. Kuvittelet, että koska sinulla pyyhkii hyvin ja on kaikki tuet saatavilla, niin näin on muillakin.
Höpön höpön. Aikuiskoulutukseen voi saada tukea, vaikka olisi opintotuet jo käytetty
Ja kyllä niitä töitä löytyy, kun vain etsii. Itse opiskelin 5 vuotta ilman tukia, yh-äitinä. Opinnot etänä ja töitä tein 3h siivousta vanhainkodissa + 3,5h varastohommia joka arkipäivänä. Kun lapsi oli teini-iässä, jaoin vielä lehtiä öisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei taida tietää mitä on sos. tilanteiden pelko. Itse en pahimmillaan pystynyt poistumaan kotoani. Nytkään en ole köynyt esim teatterissa tai leffoissa 15 vuoteen, koska pelkään paniikkikohtausta. Jaa juu, koulut on käymättä vaikka järkeä ja kunnianhimoakin löytyy jonkin verran.
Mitä sinun mielestäsi asialle pitäisi tehdä ja kenen velvollisuus se olisi? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa sinulle työttömyyskorvausta siihen saakka, että se muuttuu eläkkeeksi? Vai jotain muuta tukea, sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tms?
Vai pitäisikö yhteiskunnan tukea voimakkaammin sitä, että saisit hoitoa? Oletko selvittänyt mahdollisuutesi Kelan korvaamaan terapiaan?
Vai pitäisikö sinun itsesi tehdä asialle jotain? Oletko mukana mielenterveyskuntoutujien toiminnassa, mikä on ilmaista? Oletko ollut yhteydessä ystäväpalveluun, josta voisit saada vapaaehtoisen ystävän mukaasi noihin tilanteisiin? Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla ja yrittänyt löytää ammatin, joka sopisi sinulle, ja sitten selvittänyt mahdollisuuksia kouluttautua siihen esimerkiksi erityisoppilaitoksessa (jos saat sellaisen diagnoosin, että voit hakea sinne). Mitä olet tehnyt kuntoutuaksesi?
Olen kokeillut kaikkea parantuakseni. Olen käynyt lääkärillä ja kokeillut eri lääkkeitä. Terapiaan ei ole varaa, se on kallista vaikka osan siitä maksaa Kela. En ole ollut hirveästi mukana missään kuntoutustoiminnassa, varsinkaan ryhmäjutuissa, koska en uskalla mennä niihin. Välillä teen töitä. Enkä ole vierittänyt kaikkea vastuuta valtiolle. Kunhan neutraalisti totean että peloista kärsivä ei kykene tekemään niitä asioita joita häneltä vaaditaan. On sitten ihmisestä kiinni kuinka tuohon haluaa reagoida. Sinä näköjään haluat syyllistää. Hieman toimimaton keino minun kokemukseni mukaan.
Ota oikeasti niskasta itseäsi kiinni. En voi ymmärtää näitä "en uskalla mennä töihin"-ihmisiä. Kyse on siitä, että et ole OPETELLUT SIETÄMÄÄN sitä epämukavuudentunnetta, mikä työstä tulee ja siksi se tuntuu sinun mielestä aivan ylivoimaiselta. Vähän sama, kuin sohvaperuna lähtisi kokeilemaan maratonia ilman mitään treeniä; huonostihan siinä käy. Mutta: Sitä voi harjoitella. Pelkoa voi harjoitella hallitsemaan. Epämukavuutta voi harjoitella sietämään. Töitä voi harjoitella tekemään.
Et taida tietää sen epämukavuudentunteen laatua selvästikään. Sama kuin ehdottaisit noroviruksesta kärsivälle illallista hienosta ravintolasta. Ei niitä pelkoja hallita tuosta vain. Jos menisin jollekin kurssille ja minun pitäisi esittäytyä, sanat takertuisivat kurkkuuni, alkaisin änkyttämään koska en pystyisi puhumaan enkä edes ajattelemaan, ja lopulta nolaisin itseni. Ja kokemuksesta tiedän että se häpeän tunne seuraa vuosikymmeniä. On paljon syitä miksi sitä ei halua altistaa itseään hirvittäville tilanteille. Kaiken pitää tapahtua pienin askelin ja sitä olen yrittänyt. Ota huomioon että joidenkin ihmisten keho reagoi herkemmin kaikelle. Paha pelko saa minut melkein menettämään tajuntani. Keskivertoihmisen keho ei reagoi noin voimakkaasti.
Ihmiset, joilla ei ole mt-sairautta ja läheistä, jolla on, eivät pysty ymmärtämään millaista psyykkisen sairauden kanssa on elää.
Olen monesti yrittänyt lähteä kotoa, esim.bussiin, ja purskahtanut lopulta itkuun, kun en ole pystynyt lähteä. Kun ahdistus on niin kova ,ettei pysty toimia.
Olen välillä 2 viikkoa kotona putkeen, käymättä ulkona.
Olen yrittänyt viikon mennä ruokakauppaan, joka päivä, ja sitten lopulta selvinnyt sinne 21.00 sunnuntai-iltana.
Ei nämä ole valintoja. eihän kukaan halua elää tällaista elämää.
Luuleeko joku oikeasti, että ihminen mielummin istuu kotona ahdistuneen, yksin, kuin lähtee ikäistensä ihmisten seuraan työpaikalle, ja saa vielä lisätuloja siitä.
Olisi paljon helpompaa olla pyörätuolissa, niin ihmiset näkisivät, että minulla on este toimia samoin kuin muut.
Miten joku kehtaa haukkua toista "luulosairaaksi"?
minäkin kävin töissä jonkin aikaa, ja paloin lopulta niin loppuun , että aloin saamaan pahoja paniikkikohtauksia ja fyysisiä oireita.
En yksinkertaisesti voinut enää jatkaa.
Onneksi minulle myönnettiin kuntoutustuki, niin voin rauhassa hoitaa ongelmiani terapiassa ja terveillä elintavoilla kuntoon ja toivottavasti joskus työkykyiseksi.
Lääkkeethän eivät ketään paranna. Voivat ehkä hetken hillitä oireita,joillakin, mutta yleensä sivuvaikutukset ovat sen verran inhottavat että se on tasan nolla se hyöty.
Useat lääkkeet myös väsyttävät, lisäävät ruokahalua, tekevät silmäoireita, seksuaalisia häiriöitä.
Minä en ainakaan koskaan niitä suostu enää käyttämään.
Ruokavaliolla on suurin huomaamani vaikutus ahdistuksen määrään ja mielialaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa sos.tilan.pelosta kärsivänä, että voin kyllä tulla tekemään asiakaspalvelutyötä, mutta ainakin aluksi saisin varmaan kohtauksia yhtäkkiä, esim jäädyn tai tulee paniikkikohtaus. Kokemuksesta voin sanoa, ettei tämä itseäni niinkään häiritse, koska olen elänyt tämän häiriön kanssa jo kauan, mutta työnantajaa saattaa haitatakin :D :(
Ja kyllä sen musta näkee etten feikkaa sitä tai mitään. Kun täällä tietysti joku kuvittelee että esitän mielelläni hullua etten vain saisi lisää rahaa tililleni....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Mikä se sitten on? Mihin lokeroon laittaisit? Eläkkeellekään tuskin tuolla diagnoosilla pääsee. Kaikki työttömät työnhakijat eivät pysty kaikkiin töihin.
No, sitten pitää varmaan kouluttautua johonkin sellaiseen hommaan jota voi tehdä?
Kyllähän minäkin mieluusti tekisin kovapalkkaista kirurgin hommaa, mutta kun pelkään että jään kiinni huijauksesta, niin en voi sitä tehdä. Saanko siis rahaa työkkäristä vai Kelalta?
Kuka sen uudelleen kouluttautumisen työttömälle (joka ei saisi olla työtön) maksaa?
Oma lähihoitajakoulutukseni maksoi huimat 58€. Eli ihan itse sen voi maksaa. Tein kesät ja muut lomat töitä ja sain opintojen aikana opintotukea. Osa aikuisopisjelijoista sai jopa työkkäristä rahaa!
Köyhää opiskelijan elämä oli, mutta pystyin elättämään itseni ja lapseni 2 vuoden opintojen ajan. Heti valmistumisen jälkeen sain töitä. Tämän vuoden alussa sain vakituisen työpaikan.
Kaikilla on mahdollisuuksia Suomessa. Jis on sosialisten tilanteiden pelko, niin siitä täytyy päästä yli tai sitten voi vain olla se työpaikan "hiljainen ja ujo tyyppi". Ei töissä tarvitse olla mukava olo tai kivaa. Niin onnellisessa asemassa ei monikaan ole.
Ei opintotukea saa lisää, jos se on käytetty jo aikaisempaan tutkintoon. Ja kuntoutustuellakaan ei saa opiskella jos on jo aikaisempi tutkinto ja Kela katsoo, että sillä pitäisi työllistyä (vaikkei käytännössä työllistykään). Ja jos olet työkyvytön, niin et pysty tekemään niitä töitä maksaaksesi opinnot, ennen kuin olet kuntoutunut. Luultavasti opiskelukin olisi hitaampaa saati, että pitäisi tehdä sekä töitä että opiskella samaan aikaan. Et nyt oikein ole perillä tilanteista, missä muut ihmiset joutuvat elämään. Kuvittelet, että koska sinulla pyyhkii hyvin ja on kaikki tuet saatavilla, niin näin on muillakin.
Höpön höpön. Aikuiskoulutukseen voi saada tukea, vaikka olisi opintotuet jo käytetty
Ja kyllä niitä töitä löytyy, kun vain etsii. Itse opiskelin 5 vuotta ilman tukia, yh-äitinä. Opinnot etänä ja töitä tein 3h siivousta vanhainkodissa + 3,5h varastohommia joka arkipäivänä. Kun lapsi oli teini-iässä, jaoin vielä lehtiä öisin.
Montako kymmentä vuotta tästä on aikaa? Sai n minäkin hanttihommia 15 v sitten. Enää en. Elät muistoissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi aikuiskoulutustukea saadakseen pitää olla käynyt töissä 8 v, "höpönhöpön". Et tiedä mitä höpötät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Mikä se sitten on? Mihin lokeroon laittaisit? Eläkkeellekään tuskin tuolla diagnoosilla pääsee. Kaikki työttömät työnhakijat eivät pysty kaikkiin töihin.
No, sitten pitää varmaan kouluttautua johonkin sellaiseen hommaan jota voi tehdä?
Kyllähän minäkin mieluusti tekisin kovapalkkaista kirurgin hommaa, mutta kun pelkään että jään kiinni huijauksesta, niin en voi sitä tehdä. Saanko siis rahaa työkkäristä vai Kelalta?
Kuka sen uudelleen kouluttautumisen työttömälle (joka ei saisi olla työtön) maksaa?
Oma lähihoitajakoulutukseni maksoi huimat 58€. Eli ihan itse sen voi maksaa. Tein kesät ja muut lomat töitä ja sain opintojen aikana opintotukea. Osa aikuisopisjelijoista sai jopa työkkäristä rahaa!
Köyhää opiskelijan elämä oli, mutta pystyin elättämään itseni ja lapseni 2 vuoden opintojen ajan. Heti valmistumisen jälkeen sain töitä. Tämän vuoden alussa sain vakituisen työpaikan.
Kaikilla on mahdollisuuksia Suomessa. Jis on sosialisten tilanteiden pelko, niin siitä täytyy päästä yli tai sitten voi vain olla se työpaikan "hiljainen ja ujo tyyppi". Ei töissä tarvitse olla mukava olo tai kivaa. Niin onnellisessa asemassa ei monikaan ole.
Ei opintotukea saa lisää, jos se on käytetty jo aikaisempaan tutkintoon. Ja kuntoutustuellakaan ei saa opiskella jos on jo aikaisempi tutkinto ja Kela katsoo, että sillä pitäisi työllistyä (vaikkei käytännössä työllistykään). Ja jos olet työkyvytön, niin et pysty tekemään niitä töitä maksaaksesi opinnot, ennen kuin olet kuntoutunut. Luultavasti opiskelukin olisi hitaampaa saati, että pitäisi tehdä sekä töitä että opiskella samaan aikaan. Et nyt oikein ole perillä tilanteista, missä muut ihmiset joutuvat elämään. Kuvittelet, että koska sinulla pyyhkii hyvin ja on kaikki tuet saatavilla, niin näin on muillakin.
Höpön höpön. Aikuiskoulutukseen voi saada tukea, vaikka olisi opintotuet jo käytetty
Ja kyllä niitä töitä löytyy, kun vain etsii. Itse opiskelin 5 vuotta ilman tukia, yh-äitinä. Opinnot etänä ja töitä tein 3h siivousta vanhainkodissa + 3,5h varastohommia joka arkipäivänä. Kun lapsi oli teini-iässä, jaoin vielä lehtiä öisin.
Sä edelleen höpiset tuosta työnteosta, vaikka kyse oli työkyvyttömiksi määritellyistä henkilöistä. Ymmärrätkö, että tilanteenne eivät ole millään tavalla verrattavissa? Totta kai terve ihminen pystyy tekemään vaikka mitä. Hyvä, että taputtelet siitä itseäsi olalle oikein kunnolla. Mutta miten ihmeessä kuvittelet, että sairas, työkyvytön ihminen pystyy samaan? Entä jos ihminen on siinä kunnossa, ettei yksinkertaisesti pysty opiskelemaan täysin uutta ammattia? Mutta hänellä saattaa olla opinnot kesken jossakin toisessa koulussa. Tällainen ihminen hyötyisi enemmän siitä, että häntä tuetaan saattamaan jo aloitetut opinnot loppuun, vaikka sitten hitaammalla tahdilla, kuin pakotetaan töihin ennen kuntoutumista, jossa tapahtuu uusi romahdus. Tai ohjataan opiskelemaan täysin tuntematonta uutta alaa, vaikka on jo nyt vaikeuksia saattaa alkaneita opintoja loppuun. Mutta esimerkiksi jo alkaneisiin yliopisto-opintoihin et saa mitään tukea, jos olet jo käyttänyt ennen sairastumistasi opintotukikuukaudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa sos.tilan.pelosta kärsivänä, että voin kyllä tulla tekemään asiakaspalvelutyötä, mutta ainakin aluksi saisin varmaan kohtauksia yhtäkkiä, esim jäädyn tai tulee paniikkikohtaus. Kokemuksesta voin sanoa, ettei tämä itseäni niinkään häiritse, koska olen elänyt tämän häiriön kanssa jo kauan, mutta työnantajaa saattaa haitatakin :D :(
Ja kyllä sen musta näkee etten feikkaa sitä tai mitään. Kun täällä tietysti joku kuvittelee että esitän mielelläni hullua etten vain saisi lisää rahaa tililleni....
Jep :D Ei se ole asiakkaallekaan helppo tilanne jos kassa alkaa tärisemään, änkyttämään tai jäätyy.. Saati pyörtyy :D
Että ei se aktivoiminen ihan niin helppoa ole kuin luulisi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei taida tietää mitä on sos. tilanteiden pelko. Itse en pahimmillaan pystynyt poistumaan kotoani. Nytkään en ole köynyt esim teatterissa tai leffoissa 15 vuoteen, koska pelkään paniikkikohtausta. Jaa juu, koulut on käymättä vaikka järkeä ja kunnianhimoakin löytyy jonkin verran.
Mitä sinun mielestäsi asialle pitäisi tehdä ja kenen velvollisuus se olisi? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa sinulle työttömyyskorvausta siihen saakka, että se muuttuu eläkkeeksi? Vai jotain muuta tukea, sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tms?
Vai pitäisikö yhteiskunnan tukea voimakkaammin sitä, että saisit hoitoa? Oletko selvittänyt mahdollisuutesi Kelan korvaamaan terapiaan?
Vai pitäisikö sinun itsesi tehdä asialle jotain? Oletko mukana mielenterveyskuntoutujien toiminnassa, mikä on ilmaista? Oletko ollut yhteydessä ystäväpalveluun, josta voisit saada vapaaehtoisen ystävän mukaasi noihin tilanteisiin? Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla ja yrittänyt löytää ammatin, joka sopisi sinulle, ja sitten selvittänyt mahdollisuuksia kouluttautua siihen esimerkiksi erityisoppilaitoksessa (jos saat sellaisen diagnoosin, että voit hakea sinne). Mitä olet tehnyt kuntoutuaksesi?
Olen kokeillut kaikkea parantuakseni. Olen käynyt lääkärillä ja kokeillut eri lääkkeitä. Terapiaan ei ole varaa, se on kallista vaikka osan siitä maksaa Kela. En ole ollut hirveästi mukana missään kuntoutustoiminnassa, varsinkaan ryhmäjutuissa, koska en uskalla mennä niihin. Välillä teen töitä. Enkä ole vierittänyt kaikkea vastuuta valtiolle. Kunhan neutraalisti totean että peloista kärsivä ei kykene tekemään niitä asioita joita häneltä vaaditaan. On sitten ihmisestä kiinni kuinka tuohon haluaa reagoida. Sinä näköjään haluat syyllistää. Hieman toimimaton keino minun kokemukseni mukaan.
Ota oikeasti niskasta itseäsi kiinni. En voi ymmärtää näitä "en uskalla mennä töihin"-ihmisiä. Kyse on siitä, että et ole OPETELLUT SIETÄMÄÄN sitä epämukavuudentunnetta, mikä työstä tulee ja siksi se tuntuu sinun mielestä aivan ylivoimaiselta. Vähän sama, kuin sohvaperuna lähtisi kokeilemaan maratonia ilman mitään treeniä; huonostihan siinä käy. Mutta: Sitä voi harjoitella. Pelkoa voi harjoitella hallitsemaan. Epämukavuutta voi harjoitella sietämään. Töitä voi harjoitella tekemään.
Et taida tietää sen epämukavuudentunteen laatua selvästikään. Sama kuin ehdottaisit noroviruksesta kärsivälle illallista hienosta ravintolasta. Ei niitä pelkoja hallita tuosta vain. Jos menisin jollekin kurssille ja minun pitäisi esittäytyä, sanat takertuisivat kurkkuuni, alkaisin änkyttämään koska en pystyisi puhumaan enkä edes ajattelemaan, ja lopulta nolaisin itseni. Ja kokemuksesta tiedän että se häpeän tunne seuraa vuosikymmeniä. On paljon syitä miksi sitä ei halua altistaa itseään hirvittäville tilanteille. Kaiken pitää tapahtua pienin askelin ja sitä olen yrittänyt. Ota huomioon että joidenkin ihmisten keho reagoi herkemmin kaikelle. Paha pelko saa minut melkein menettämään tajuntani. Keskivertoihmisen keho ei reagoi noin voimakkaasti.
Ihmiset, joilla ei ole mt-sairautta ja läheistä, jolla on, eivät pysty ymmärtämään millaista psyykkisen sairauden kanssa on elää.
Olen monesti yrittänyt lähteä kotoa, esim.bussiin, ja purskahtanut lopulta itkuun, kun en ole pystynyt lähteä. Kun ahdistus on niin kova ,ettei pysty toimia.
Olen välillä 2 viikkoa kotona putkeen, käymättä ulkona.
Olen yrittänyt viikon mennä ruokakauppaan, joka päivä, ja sitten lopulta selvinnyt sinne 21.00 sunnuntai-iltana.
Ei nämä ole valintoja. eihän kukaan halua elää tällaista elämää.
Luuleeko joku oikeasti, että ihminen mielummin istuu kotona ahdistuneen, yksin, kuin lähtee ikäistensä ihmisten seuraan työpaikalle, ja saa vielä lisätuloja siitä.
Olisi paljon helpompaa olla pyörätuolissa, niin ihmiset näkisivät, että minulla on este toimia samoin kuin muut.
Miten joku kehtaa haukkua toista "luulosairaaksi"?
minäkin kävin töissä jonkin aikaa, ja paloin lopulta niin loppuun , että aloin saamaan pahoja paniikkikohtauksia ja fyysisiä oireita.
En yksinkertaisesti voinut enää jatkaa.
Onneksi minulle myönnettiin kuntoutustuki, niin voin rauhassa hoitaa ongelmiani terapiassa ja terveillä elintavoilla kuntoon ja toivottavasti joskus työkykyiseksi.
Lääkkeethän eivät ketään paranna. Voivat ehkä hetken hillitä oireita,joillakin, mutta yleensä sivuvaikutukset ovat sen verran inhottavat että se on tasan nolla se hyöty.
Useat lääkkeet myös väsyttävät, lisäävät ruokahalua, tekevät silmäoireita, seksuaalisia häiriöitä.
Minä en ainakaan koskaan niitä suostu enää käyttämään.
Ruokavaliolla on suurin huomaamani vaikutus ahdistuksen määrään ja mielialaan.
Ruokavalio on tärkeä osa hyvinvointia, hyvä kun olet tajunnut. Esim sokeri ja kofeiini masentavat minua. Sehän siinä juuri onkin, että vaikka sitä kykenisi vähän aikaan sietämään sitä painetta, lopulta ne voimat kuitenkin loppuvat ja sitä haluaa päästä pois ihmisten parista niin pitkälle kuin mahdollista. Koulussakin tuntui että tunnin loputtua pystyin jälleen hengittämään. Ikään kuin olisin oppitunnin ajan pidättänyt hengitystä. Ja se ettei kukaan ymmärrä, eikä ota tosissaan, ottaa päähän pahasti! Luulevat että liioittelen ja valehtelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Näinhän se menee, mutta ei nää idiootit sitä tajua.
Niin kauan kun on hoitoa päällä, niin et kuulu tuohon sanktio ryhmään. Kun hoito loppuu ja joudut työkkärin kirjoihin, niin ehkä kannattaa joku epikriisi sinne ottaa mukaan, että ne näkee asian.
Voi ehkä olla, että päästävät vähemmällä.
Jokaisen työttömän pitäis tavata läpi työttömyysturvan soveltamisohjeet, niin tajuaisivat mitä voi ja ei voi tehdä.
Ei tarvis uhriutua ja mediassa sitten vinkua, kun on niin väärin kohdeltu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas, etkä pysty tekemään töitä, et voi olla työtön työnhakija!
Mikä se sitten on? Mihin lokeroon laittaisit? Eläkkeellekään tuskin tuolla diagnoosilla pääsee. Kaikki työttömät työnhakijat eivät pysty kaikkiin töihin.
No, sitten pitää varmaan kouluttautua johonkin sellaiseen hommaan jota voi tehdä?
Kyllähän minäkin mieluusti tekisin kovapalkkaista kirurgin hommaa, mutta kun pelkään että jään kiinni huijauksesta, niin en voi sitä tehdä. Saanko siis rahaa työkkäristä vai Kelalta?
Kuka sen uudelleen kouluttautumisen työttömälle (joka ei saisi olla työtön) maksaa?
Eikös koulutus ole suomessa ilmaista (ainakin johonkin tasoon asti)? Opiskelu ei ole ilmaista, mutta sitähän tässä ei kysytty. Eikös ne TE-keskuksesta oikein pyri työntämään ihmisia uudelleenkoulutuksiin?
Tätä minä kyllä kovasti ihmettelen, että ihmiset ilmeisesti aivan tosissaan kuvittelevat jonkun maksavan heidän elämänsä, jos ei tunnu oikein itseltä onnistuvan? Ollaan opiskeltu 1-3 tutkintoa, joista yhdessäkään ei ole minkäänlaisia realistisia näkymiä työllistymiselle tai tienaamiselle. Kun loppuu opintorahat siirrytään vaan luukulta toiselle nostamaan seuraavaa tukea.
Missä on se ihmisen oma vastuu omista tekemisistään ja pärjäämisestään? Aina vaan ei näissä elämän arpajaisissa tule voittoa. Joskus sitä vaan joutuu ihan itse tekemään töitä elantonsa eteen. Joo, yhteiskunnan tehtävä on auttaa vaikeuksia kohdatessa, mutta se ei mielestäni tarkoita, että kaikki voisivat heittäytyä yhteiskunnan elätettäviksi koko loppueämäkseen.
Joskus se ammatti, jonka on itselleen omilla rahoillaan maksanut ja jonka osaa ja josta saaduilla rahoilla on kodin ostanut ja perheen perustanut, ei työllistää enää. Työt loppuu. Töitä ei löydy. Sitten miettii, millä lyhentää sitä asuntolainaa kun nelihenkinen perhe ei vuokrayksiöön mahdu. Asunnon myynti voi viedä kaksikin vuotta. Hidastaa vähän paikkakunnan vaihtoa.
Itselläni tämä ammatti oli sellainen, johon ennustettiin huutavaa työvoimapulaa vuodelle 2014. Työvoimapulaa ei tullut, maailma muuttui.
Joskus sitä ihmettelee, millä eväillä täällä oikein ohjeita jaellaan..
No, sitten pitää opiskella joku uusi ammatti. Ei kait tämä tullut sinulle yllätyksenä? Jotkut alat ja ammatit vaan loppuu, ja silloin ihmisten täytyy kyetä muuttumaan muuttuvan yhteiskunnan mukana. Niin on loppunut vaateteollisuus ja kännykän valmistus Suomessa, mutta ei sen takia ole koko ko. teollisuuden henkilöstö voinut heittäytyä selälleen ja itkeä valtiota maksamaan heidän loppuelämäänsä.
Muuttotappio seuduilta asunnon myynti voi todellakin olla vaikeaa, ja ehkä kovastikkin tappiollista touhua. Mutta siitäkään vastuun kanto ei taida olla kaikkien muiden suomalaisten hommaa?
Ihan näillä eväillä ohjeita jakelen, joilla olen itse työllistynyt ja perheeni elättänyt. Ei minulla ole tässä asiassa mitään tarvetta nuoleskella kenenkään takapuolia. Minua vaan tympäisee maksaa muiden elämistä.
Herra tai rouva 47, olet ihan oikeassa.
Mutta kun tämä systeemi nyt pyörii näin, että et PÄÄSE sille eläkkeelle, vaikka monta omaa lääkäriä on antanut puoltavan lausunnon, niin eläkefirman lääkärit, sinua kuulematta ja näkemättä, PÄÄTTÄVÄT, että olet työkykykyinen.
Et voi väkisin saada eläkettä.
Etkö yhtään seuraa lehtiä tai mediaa?
Suomessa ei ole nyt muuta keinoa kuin keinotekoisesti pitää nämä ihmiset työttöminä, vaikka tiedetään, että eivät töitä saa, tai siihen pysty.
Silloin sen ihmisen ainoa mahdollisuus on olla siellä, muuten ei saisi rahaa mistään.
Toimeentulotukeen on oikeus vasta tämän tuen jälkeen, koska se on viimesijainen tuki.
Nyt kun tämä aktiivimalli on voimassa niin ensin on jumalaton paperityö Kelassa ottaa siltä ihmiseltä pois se 30 euroa ja sitten taas vastaava työ toimeentulotuen puolella laittaa ne samat roposet sinne.
Minimitulot siis pysyvät samana, mutta vain siirretään pientä rahaa taskusta toiseen, ihan hullua.
Tätä ja näitä ihmisiä ei ole kukaan huomioinut, tai halunnut huomioida kun tämä aktivointi nyt keksittiin.
Surkuhupaisaa kun täällä huuhdellaan itsestäänselvyytenä sellaisia asioita jotka eivät itsestäänselvyyksiä ole.
Vaikka järki sanoo mitä, niin käytäntö onkin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Herra tai rouva 47, olet ihan oikeassa.
Mutta kun tämä systeemi nyt pyörii näin, että et PÄÄSE sille eläkkeelle, vaikka monta omaa lääkäriä on antanut puoltavan lausunnon, niin eläkefirman lääkärit, sinua kuulematta ja näkemättä, PÄÄTTÄVÄT, että olet työkykykyinen.
Et voi väkisin saada eläkettä.
Etkö yhtään seuraa lehtiä tai mediaa?Suomessa ei ole nyt muuta keinoa kuin keinotekoisesti pitää nämä ihmiset työttöminä, vaikka tiedetään, että eivät töitä saa, tai siihen pysty.
Silloin sen ihmisen ainoa mahdollisuus on olla siellä, muuten ei saisi rahaa mistään.
Toimeentulotukeen on oikeus vasta tämän tuen jälkeen, koska se on viimesijainen tuki.Nyt kun tämä aktiivimalli on voimassa niin ensin on jumalaton paperityö Kelassa ottaa siltä ihmiseltä pois se 30 euroa ja sitten taas vastaava työ toimeentulotuen puolella laittaa ne samat roposet sinne.
Minimitulot siis pysyvät samana, mutta vain siirretään pientä rahaa taskusta toiseen, ihan hullua.
Tätä ja näitä ihmisiä ei ole kukaan huomioinut, tai halunnut huomioida kun tämä aktivointi nyt keksittiin.
Surkuhupaisaa kun täällä huuhdellaan itsestäänselvyytenä sellaisia asioita jotka eivät itsestäänselvyyksiä ole.
Vaikka järki sanoo mitä, niin käytäntö onkin toinen.
Niinpä. Nämä ”realistit” tuntuvat olevan niitä jotka kaikkein eniten ajattelevat tunteella näitä asioita. He näkevät vain sen, että joku ei tee työtä ja hän itse maksaa veroja. Miten saada nämä ihmiset vakuutetuksi loogisin keinoin kun hei eivät edes luota logiikkaan?
Voi kuulkaa, ei se epikriisi työkkärissä mitään auta, he tietävät sen vallan hyvin mikä vaivaa.
Mutta jos sairaspäivät on käytetty ja eläkettä et saa, kerrottu yllä jo monestakin, niin työkkärin on pakko laittaa sinne kirjoille, kun ei ole muutakaan paikkaa.
Vaikka he hyvin tietävät, että aivan turhaan työllistymisen kannalta, mutta vain sen ihmisen rahantulon turvaamisen takia.
Tämähän on asia johon olisi tarvinnut puuttua jo aikaa sitten, mutta nyt on ehkä pakko, kun tuli tämä aktivointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei taida tietää mitä on sos. tilanteiden pelko. Itse en pahimmillaan pystynyt poistumaan kotoani. Nytkään en ole köynyt esim teatterissa tai leffoissa 15 vuoteen, koska pelkään paniikkikohtausta. Jaa juu, koulut on käymättä vaikka järkeä ja kunnianhimoakin löytyy jonkin verran.
Mitä sinun mielestäsi asialle pitäisi tehdä ja kenen velvollisuus se olisi? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa sinulle työttömyyskorvausta siihen saakka, että se muuttuu eläkkeeksi? Vai jotain muuta tukea, sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tms?
Vai pitäisikö yhteiskunnan tukea voimakkaammin sitä, että saisit hoitoa? Oletko selvittänyt mahdollisuutesi Kelan korvaamaan terapiaan?
Vai pitäisikö sinun itsesi tehdä asialle jotain? Oletko mukana mielenterveyskuntoutujien toiminnassa, mikä on ilmaista? Oletko ollut yhteydessä ystäväpalveluun, josta voisit saada vapaaehtoisen ystävän mukaasi noihin tilanteisiin? Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla ja yrittänyt löytää ammatin, joka sopisi sinulle, ja sitten selvittänyt mahdollisuuksia kouluttautua siihen esimerkiksi erityisoppilaitoksessa (jos saat sellaisen diagnoosin, että voit hakea sinne). Mitä olet tehnyt kuntoutuaksesi?
Olen kokeillut kaikkea parantuakseni. Olen käynyt lääkärillä ja kokeillut eri lääkkeitä. Terapiaan ei ole varaa, se on kallista vaikka osan siitä maksaa Kela. En ole ollut hirveästi mukana missään kuntoutustoiminnassa, varsinkaan ryhmäjutuissa, koska en uskalla mennä niihin. Välillä teen töitä. Enkä ole vierittänyt kaikkea vastuuta valtiolle. Kunhan neutraalisti totean että peloista kärsivä ei kykene tekemään niitä asioita joita häneltä vaaditaan. On sitten ihmisestä kiinni kuinka tuohon haluaa reagoida. Sinä näköjään haluat syyllistää. Hieman toimimaton keino minun kokemukseni mukaan.
Ota oikeasti niskasta itseäsi kiinni. En voi ymmärtää näitä "en uskalla mennä töihin"-ihmisiä. Kyse on siitä, että et ole OPETELLUT SIETÄMÄÄN sitä epämukavuudentunnetta, mikä työstä tulee ja siksi se tuntuu sinun mielestä aivan ylivoimaiselta. Vähän sama, kuin sohvaperuna lähtisi kokeilemaan maratonia ilman mitään treeniä; huonostihan siinä käy. Mutta: Sitä voi harjoitella. Pelkoa voi harjoitella hallitsemaan. Epämukavuutta voi harjoitella sietämään. Töitä voi harjoitella tekemään.
Et taida tietää sen epämukavuudentunteen laatua selvästikään. Sama kuin ehdottaisit noroviruksesta kärsivälle illallista hienosta ravintolasta. Ei niitä pelkoja hallita tuosta vain. Jos menisin jollekin kurssille ja minun pitäisi esittäytyä, sanat takertuisivat kurkkuuni, alkaisin änkyttämään koska en pystyisi puhumaan enkä edes ajattelemaan, ja lopulta nolaisin itseni. Ja kokemuksesta tiedän että se häpeän tunne seuraa vuosikymmeniä. On paljon syitä miksi sitä ei halua altistaa itseään hirvittäville tilanteille. Kaiken pitää tapahtua pienin askelin ja sitä olen yrittänyt. Ota huomioon että joidenkin ihmisten keho reagoi herkemmin kaikelle. Paha pelko saa minut melkein menettämään tajuntani. Keskivertoihmisen keho ei reagoi noin voimakkaasti.
Ihmiset, joilla ei ole mt-sairautta ja läheistä, jolla on, eivät pysty ymmärtämään millaista psyykkisen sairauden kanssa on elää.
Olen monesti yrittänyt lähteä kotoa, esim.bussiin, ja purskahtanut lopulta itkuun, kun en ole pystynyt lähteä. Kun ahdistus on niin kova ,ettei pysty toimia.
Olen välillä 2 viikkoa kotona putkeen, käymättä ulkona.
Olen yrittänyt viikon mennä ruokakauppaan, joka päivä, ja sitten lopulta selvinnyt sinne 21.00 sunnuntai-iltana.
Ei nämä ole valintoja. eihän kukaan halua elää tällaista elämää.
Luuleeko joku oikeasti, että ihminen mielummin istuu kotona ahdistuneen, yksin, kuin lähtee ikäistensä ihmisten seuraan työpaikalle, ja saa vielä lisätuloja siitä.
Olisi paljon helpompaa olla pyörätuolissa, niin ihmiset näkisivät, että minulla on este toimia samoin kuin muut.
Miten joku kehtaa haukkua toista "luulosairaaksi"?
minäkin kävin töissä jonkin aikaa, ja paloin lopulta niin loppuun , että aloin saamaan pahoja paniikkikohtauksia ja fyysisiä oireita.
En yksinkertaisesti voinut enää jatkaa.
Onneksi minulle myönnettiin kuntoutustuki, niin voin rauhassa hoitaa ongelmiani terapiassa ja terveillä elintavoilla kuntoon ja toivottavasti joskus työkykyiseksi.
Lääkkeethän eivät ketään paranna. Voivat ehkä hetken hillitä oireita,joillakin, mutta yleensä sivuvaikutukset ovat sen verran inhottavat että se on tasan nolla se hyöty.
Useat lääkkeet myös väsyttävät, lisäävät ruokahalua, tekevät silmäoireita, seksuaalisia häiriöitä.
Minä en ainakaan koskaan niitä suostu enää käyttämään.
Ruokavaliolla on suurin huomaamani vaikutus ahdistuksen määrään ja mielialaan.
Miten sait tuon kuntoutustuen? Eikö sua ohjattu kuntoutuskurssille ja työhönvalmennukseen töitä tekemään? Itse siis sain vain tuota kautta kuntoutustukea, eli ehtona oli kuitenkin "kuntouttava" työnteko. Tein normaaleja työpäiviä työhönvalmennuksessa. Ihan samaa työtä siis kuin normaalitkin työntekijät ja yhtä pitkiä päiviä. Tämän jälkeen paloinkin uudestaan loppuun. Aloin saamaan paniikki- ja ahdistuskohtauksia. Purskahdin itkuun milloin mistäkin. Nyt olen taas viimeiset 7 kuukautta ollut neljän seinän sisällä eikä kuntoutumisesta ole tietoakaan.
Alue: Aihe vapaa
Noinko sä sanot kliinisesti sairaalle? Olet siis olevinasi fiksumpi kuin kaikki sadattuhannet lääkärit, psykiatrit sun muut tieteilijät?