Lue keskustelun säännöt.
Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
02.01.2018 |
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Olin psyykkisesti hyvin sairas, niin että se näkyi ulkonäössänikin. Itselläni ei siihen aikaan ollut ketään tukiverkkoa eikä läheisiä, ja olin lähellä tappaa itseni. Käyttäydyin hyvin sekavasti (en siis ollut huumeissa) ja sain itseni päivystykseen keskellä yötä. Näin oli siis neuvottu poliklinikalla tekemään jos yöllä tulee todella paha olla, ja koska itselläni ei ollut tosiaan ketään läheisiä kenelle olisin voinut soittaa. Päivystyksessä pääsin puhumaan päivystävälle psykiatrille. Kerroin hänelle tilanteestani ja hämmästyksekseni hän vastasi - "ei se ole meidän vika jos päätät nyt tappaa itsesi, voisit itsekin vähän miettiä minkälaisilla asioilla kuormitat päivystystä kun täällä on myös niitä _oikeasti_ sairaita ihmisiä." Totta toinen puoli mutta kyseinen psykiatri olisi voinut miettiä hetken mitä sanoo sairaalle ihmiselle. Joka tapauksessa eivät ottaneet minua osastolle yöksi vaan lähettivät kotiin, sinä yönä yritin itsemurhaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Nykyään asiat paremmin onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieslääkäri ei mitään erikoisempaa sanonut, mutta kun yritin katsoa häntä silmiin, hänen katseensa oli aina suunnattuna alemmas. Eikä harmaan hupparini rintakehässä ollut mitään kuvaa, mikä hänen mielenkiintonsa olisi kiinnittänyt. Koin 15-vuotiaana tämän ahdistavaksi.
sinulla ei sentään ottanut munaa esiin :(
Voit uida pohjoisnavalle asti ilman vaatteita, kunhan laitat käsineet käteesi.
(= olen lihava, joten en palele lääkärin mielestä)
Muutama vuosi sitten hakiessani apua pahaan hiuspohjan hilseilyyn lääkäri kysyi josko olin tehnyt syntiä ? Hänen mukaansa tämä teko purkaantuu usein juuri päänahan pahana hilseilynä ! Selvennykseksi kerron että kyseinen lääkäri oli hiljattain tullut uskoon ja fanaattisuus kurkisti esiin joka tilanteessa... Hänet siirrettiin pois Tk:n palkkalistoilta.
Vein tyttäreni ihotautipolille kun ihottuma vaivasi mm.käsissä eikä ollut aikaisemmin ollut sellaista vaivaa.
Isänsä kävi metsällä ja niin yllättävään ihottumaan olin mielessäni toki etsinyt syitä kiivaasti ja halusin varmistua ettei kyse ole syyhystä.
Käynnin jälkeen tytön teksteissä luki, että vaiva psyykkinen! Perusterve tyttö, koulu sujui hyvin oli kavereita eikä niin yhtäkkiä kukaan romahda tai ainakin todennäköisyys pieni.
Ei mennyt hetkeä kauempaa kun nuorimmatkin oireili ja todellakin löytyi se syyhypunkki toisella lääkärillä sitten.
Oli pakko ilmoittaa ekalle lääkärille, että se oli sellainen : psyykkinen syyhypunkki.
Eivät meinanneet polin hoitajatkaan uskoa edes siinä vaiheessa kun haimme erityislääkkeet sairaalasta koko perheelle.
Eikä se niin muuten olisi jäänyt mieleeni, mutta kun juuri poikani oli leikattu pahimman luokan refluksitaudista, mikä oli myös ensin väitetty psyykkiseksi vaivaksi ja kieltäydytty hoitamasta enempää ennen psykiatrista osastojaksoa.
Ihan kärsi sisäisestä verenvuodosta jo ruokatorven kohdalta sekä rautavarastot tyhjentyneet minimiin. Toinen kirurgi hoksasi vaivan heti ja teki tähystysleikkauksen ja asia tutkittiin ja koepala otettiin sekä lähetettiin leikkaukseen.
Poika oli kuitenkin jo yläasteella ja kyseltiin onko niellyt legoja ja ihan heti vaiva oli ollakseen psyykkinen. Poika oli laihtunut vakavasti ja pystyi nielemään vaan puuroja, imeskelemään suklaata ja soseutettuja ruokia.
Se oli kamalaa kun näki toisen kärsivän ja yritti saada hänelle apua. Kyllä siinä alkoi psyykekin jo hiljalleen oireilla kaikilla.
Tuo psyykkinen syyhypunkki oli sitten piste i:n päälle. Jokin villitys leimata kaikki vaivat psyykkisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla puhkesi genitaaliherpes n. 1,5 vuotta sitten. Päivä diagnoosin jälkeen olin niin kipeä etten pystynyt istumaan/kävelemään joten menin terveyskeskukseen hakemaan sairaslomaa. Koska lääriaikoja ei ollut jouduin tyytymään sairaanhoitajaan joka totesi minulle vain että "mitä tästä opimmekaan?" olin niin kipeä ja hämilläni etten saanut muuta kuin nöyryytettynä soperrettua hoitajalle että kumiahan sitä pitäisi käyttää. Jälkikäteen tuohdyin asiasta koska mistä hoitaja voisi tietää että mistä herpesen olen saanut? Kirjoitin asiasta reklamaation vasta 6kk tapahtuneen jälkeen
No eiköhän hoitaja sen tiennyt, että suojaamattomasta seksistä olet sen saanut. Vai väitätkö nyt, että sait sen vessanpöntöltä tms. mahdottomasta paikasta?
Vierailija kirjoitti:
Synnytin kolmannen lapseni ja samalla kolmannen tyttäreni. Syntyksessä mukana ollut vanhempi mieslääkäri totesi, että voi voi kun taas tuli tyttö. Hänellä olisi kyllä takuuvarma konsti millä poikia tehdään. Itse olin maailman onnellisin kun sain terveen lapsen (keskimmäisen kanssa oli vaikea synnytys ja lapsella paljon ongelmia) eikä sukupuolella voinut olla vähempää merkitystä. Lähinnä ällistelinkin lääkärin kommenttia enkä edes älynnyt vastata mitään nasevaa.
Toinen kokemus työterveyslääkäristä, jolle menin näyttämään jalkapohjassani olevaa syylää. Olin kokeillut kaikki itsehoitolääkkeet ja telkkarin kanssa myös muutamaan kertaan, kunnes terkkari ohjasi lääkärille. Lääkäri vilkaisi jalkaani ja totesi että kyllä ne lähtee itsekseen. No, kun perhanan syylä oli ollut jo vuosia eikä mikään tehoa. Sen jälkeen hän alkoi totesi, että olen varmaan uusperheen äiti kun ei aikuisilla yleensä ole syyliä. Jos perheeseen tulee uusia lapsia, joilla on syyliä, niin silloin kuulemma ne tarttuu helposti vanhempaan. Olin ollut 20-vuotta naimisissa saman miehen kanssa ja todennäköisesti olin kyllä saanut aikoinaan tartunnan tuolta kolmannelta tyttäreltäni kun hänellä niitä päiväkotiaikaan oli. En sitten saanut apua syylääni ja se sama syylä on edelleen jalassani.
Oletko kokeillut osterivinokaskapseleita? Syö kunnon pitkä kuuri, 2 pakettia.
https://www.sokos.fi/fi/sokos/remasan-120-kaps-osterivinokaskapseli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uuden lääkityksen aloittamisen jälkeen laihduin 3kk aikana melkein 15kg verran normaalipainosta aivan alipainon rajalle. Lääke siis yksinkertaisesti vei näläntunteen ja väsytti niin paljon, että käytännössä vain makasin jopa 23 tuntia vuorokaudessa. En käynyt kuin vessassa, enkä sielläkään usein, kun en syönyt. Lisäksi aloin saada poissaolokohtauksia, joissa löysin itseni jostain vailla muistikuvia siitä, miten olin sinne edes päätynyt tai mitä viimeisten 30-60min aikana oli tapahtunut. Ihan kuin olisin huumeissa ollut, ja lääke olikin bentsodiatsepiiniryhmästä.
Kun menin sitten vaihdattamaan lääkettä toiseen (montaa oli jo kokeiltu), niin lääkkeen määränneen lääkärin mielestä sivuvaikutukset eivät olleet mikään ongelma, koska kuulemma näytin niin hyvältä hoikempana, kun en laihtunut tisseistä. Joo, geenien kiitos rinnat eivät hävinneet laihtuessa, mutta tukka kyllä putoili, olin aivan pihalla ja työkyvytön uupumuksen takia. Ja kyllä se 15kg painonpudotus niin lyhyessä ajassa oli ihan itsessäänkin ongelma, kun en ollut ylipainoinen ennenkään. Mitään pysähtymisen merkkejä pudotuksessa ei meinaan ennen lääkkeen syönnin lopetusta näkynyt, olisin varmaan vain kuihtunut kokonaan pois jatkamalla niitä nappeja.
Kroppa näyttää hyvältä kun on hoikka, vaikkei olekaan terve/ollenkaan lihasta = mitään ongelmaa ei voi olla. Kyseinen lääkäri oli vanha virolainen nainen, että liekö sieltä kulttuurista joku kauneuskäsitys tullut. Omasta mielestäni näytän paremmalta, kun en ole ihan alipainon rajoilla. Nyt BMI 20, alimmillaan 18,6.
Vaadin uudet lääkkeet silti. Tuota ”maagista laihdutuslääkettä” alkoi viime kesänä vyöryä Helsingin katukauppaan oikein urakalla. Jos haluaa laihtua hinnalla millä hyvänsä, niin toimii, mutten kyllä suosittele. Itselleni ne mitkä lie psykoosit olivat viimeinen pisara, kun meinasi henki lähteä. Sellainen kohtaus auton ratissa olisi taatusti ollut kuolemaksi.
Kyseinen lääkäri ei enää ota minua muutenkaan vakavasti, kun laihduin. Ilmeisesti hoikka nuori nainen ei voi olla kipeä, vaan laihdutus mystisesti ratkaisi kaikki ongelmat (ihan kuten lastensaantikin tunnetusti ratkaisee). Itse vaivoillahan ei ollut eikä ole painon kanssa mitään tekemistä, ja ylipainoinen en ole ollut niiden alettua koskaan.
Mennee samaan kategoriaan kuin se, että ”ei siististi pukeutuneella voi olla masennusta”. Tai se, että ”ylipainoisen kaikki ongelmat johtuvat ylipainosta”.
Vierailija kirjoitti:
Uuden lääkityksen aloittamisen jälkeen laihduin 3kk aikana melkein 15kg verran normaalipainosta aivan alipainon rajalle. Lääke siis yksinkertaisesti vei näläntunteen ja väsytti niin paljon, että käytännössä vain makasin jopa 23 tuntia vuorokaudessa. En käynyt kuin vessassa, enkä sielläkään usein, kun en syönyt. Lisäksi aloin saada poissaolokohtauksia, joissa löysin itseni jostain vailla muistikuvia siitä, miten olin sinne edes päätynyt tai mitä viimeisten 30-60min aikana oli tapahtunut. Ihan kuin olisin huumeissa ollut, ja lääke olikin bentsodiatsepiiniryhmästä.
Kun menin sitten vaihdattamaan lääkettä toiseen (montaa oli jo kokeiltu), niin lääkkeen määränneen lääkärin mielestä sivuvaikutukset eivät olleet mikään ongelma, koska kuulemma näytin niin hyvältä hoikempana, kun en laihtunut tisseistä. Joo, geenien kiitos rinnat eivät hävinneet laihtuessa, mutta tukka kyllä putoili, olin aivan pihalla ja työkyvytön uupumuksen takia. Ja kyllä se 15kg painonpudotus niin lyhyessä ajassa oli ihan itsessäänkin ongelma, kun en ollut ylipainoinen ennenkään. Mitään pysähtymisen merkkejä pudotuksessa ei meinaan ennen lääkkeen syönnin lopetusta näkynyt, olisin varmaan vain kuihtunut kokonaan pois jatkamalla niitä nappeja.
Kroppa näyttää hyvältä kun on hoikka, vaikkei olekaan terve/ollenkaan lihasta = mitään ongelmaa ei voi olla. Kyseinen lääkäri oli vanha virolainen nainen, että liekö sieltä kulttuurista joku kauneuskäsitys tullut. Omasta mielestäni näytän paremmalta, kun en ole ihan alipainon rajoilla. Nyt BMI 20, alimmillaan 18,6.
Vaadin uudet lääkkeet silti. Tuota ”maagista laihdutuslääkettä” alkoi viime kesänä vyöryä Helsingin katukauppaan oikein urakalla. Jos haluaa laihtua hinnalla millä hyvänsä, niin toimii, mutten kyllä suosittele. Itselleni ne mitkä lie psykoosit olivat viimeinen pisara, kun meinasi henki lähteä. Sellainen kohtaus auton ratissa olisi taatusti ollut kuolemaksi.
Kyseinen lääkäri ei enää ota minua muutenkaan vakavasti, kun laihduin. Ilmeisesti hoikka nuori nainen ei voi olla kipeä, vaan laihdutus mystisesti ratkaisi kaikki ongelmat (ihan kuten lastensaantikin tunnetusti ratkaisee). Itse vaivoillahan ei ollut eikä ole painon kanssa mitään tekemistä, ja ylipainoinen en ole ollut niiden alettua koskaan.
Mennee samaan kategoriaan kuin se, että ”ei siististi pukeutuneella voi olla masennusta”. Tai se, että ”ylipainoisen kaikki ongelmat johtuvat ylipainosta”.
Mikä tuo sinulle määrätty bentso oli? Sain vatsavaivoihin relaksantiksi lääkettä joka sisälsi mm. klooridiatsepoksidia ja huomasin että se vähensi ruokahalua jonkin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin saanut uuden työn ja menin lääkäriin, koska työn ehtona oli hyväksytty todistus terveydentilasta. Lääkäri ei olisi halunnut päästää minua töihin, koska minulla on rakenteellinen, mitätön, mihinkään vaikuttamaton poikkeama sydämessä (seuranta 5v välein). Meinasikohan hän, että jään sitten eläkkeelle. Olin tuolloin 25v.
Vakuutuslääkäri olisi ollut varmaan hyvin paljon erimieltä, joten olisit pudonnut "limboon"....
Kävin lääkärillä murtuneen ranteen takia. Omakannassa luki ensin fyysisestä habituksesta (vaatteet yms) ja paljon tekstiä ylipainostani, BMI:stä tapaan millä kävelen ("potilas kävelee normaalisti").
Ymmärrän kyllä että ylipaino vaikuttaa ihan kaikkeen, mutta en mä osannut epäillä kun lääkäri kysyi painoa ja pituutta vähän salakavalasti. Olisin jättänyt kertomatta mittani varsinkin kun ylipainoni ei mitenkään ranteeseen liity, en edes sen murtuessa kaatunut sen päälle tai mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin nuorena ensimmäisessä koloskopiassa, ja tutkimus sattui niin paljon että itkin koko toimenpiteen aikana. Vanhempi naishoitaja tokaisi "nyt sun täytyy lopettaa se itkeminen, tämä ei VOI sattua noin paljon".
Tunsin itseni niin nöyrytetyksi ja huonoksi potilaaksi että pyysin jälkikäteen vielä anteeksi että olin ollut hankala (!!)
Arvaatkaa jos minulle tarjottiin yhtään kivunlievitystä? Ei.
Onneksi tajusin jälkikäteen ettei se ollut minä joka oli "hankala". Tähystyksiä on ollut kymmeniä sen jälkeen ja kaikki lääkityksellä. Onneksi!
Kyllä on nykyään aivan älyttömästi masentuneita kun katselee näitä vastauksia. En kritisoi, huomioin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on nykyään aivan älyttömästi masentuneita kun katselee näitä vastauksia. En kritisoi, huomioin vain.
Samaa huomannut. En kyllä ihmettele vaikka alkaa lääkäreilläkin menemään kuppi nurin kun joka toinen potilas tulee valittamaan masennusta.
Virolainen psykiatri sanoi: oletpa sinä lihonut.
Olin sairastanut vaikean kilpirauhasen liikatoiminnan mikä sitten sädetettiin vajaatoiminnalle.
Vierailija kirjoitti:
Olin kärsinyt epämääräisistä mahakivuista, jotka tulivat ja menivät, jo puolisen vuotta, ja rampannut yhdellä jos toisella lääkärillä ja kokeissa. No taas olin jollain lääkärillä selittämässä vaivojani, ja samalla mietin, että voiskohan tämä olla kroonisesti tulehtunut umpilisäke, kun kaikki oireet täsmää..? "Kuule ei sulla sitä ole, kun se on niin harvinainen juttu."
Muutamaa kuukautta myöhemmin en jaksanut enää rampata lääkäreillä vaan pöllähdin päivystykseen kipujen ilmaannuttua. Yöllä leikattiin kroonisesti tulehtunut umpilisäke pois, ja vaivat katosivat sen siliän tien.
Sittemmin eksälläni todettiin krooninen umppari, samoin työkaverillani. Molemmilla tuttuja, joilla sama vaiva, myös äitini tuntee muutaman kroonikko-umpparin. Että sen verta harvinainen vaiva.
Mullakin oli tämä. Lopulta kun se keksittiin umpusuoleksi, sitä alettiin hoitamaan antibiootilla jonkun meneillään olevan tutkimuksen puitteissa. Kun kysyin lääkäriltä että voiko se tulehtua uudestaan jos sitä ei poisteta, hän nauroi ja sanoi että ei tänne kukaan ole takaisin tullut. Hirveet antibiootit, kolmen päivän sairaalassa olo laskuineen ja kuukauden päästä takas ja leikkaukseen jolloin taas vahvat lääkkeet ja kolmen päivän sairaalassa olo jälleen laskun kanssa. Ei muuten, elämäähän se vaan on mutta se lääkärin ivallinen ja vähättelevä asenne siihen kaikkeen yhdistettynä..niin korpesi.
Osa näistä on asiattomia, mutta osa ihan ymmärrettäviä lipsautuksia tai kommentteja. Lääkärin työ on rankkaa, kun painaa tuntikausia raskaita töitä jossa näkee kaikkea ruumiista syöpään ja flunssiin, alkaa ymmärrettävästikin ote vähän hölletä. Sama hoitajilla.
Esikoisen raskauden ajan hoki neuvolan täti jokaisella käynnillä: "En ymmärrä miten sinä pystyt synnyttämään!" Mulla on lonkat leikattu, tekonivelet niissä. Niinpä vain pystyin, normaalisti alateitse ja vieläpä ilman kipulääkkeitä (en ehtinyt saada, niin vauhdikkaita neitejä saattanut maailmaan :))
Vierailija kirjoitti:
Uuden lääkityksen aloittamisen jälkeen laihduin 3kk aikana melkein 15kg verran normaalipainosta aivan alipainon rajalle. Lääke siis yksinkertaisesti vei näläntunteen ja väsytti niin paljon, että käytännössä vain makasin jopa 23 tuntia vuorokaudessa. En käynyt kuin vessassa, enkä sielläkään usein, kun en syönyt. Lisäksi aloin saada poissaolokohtauksia, joissa löysin itseni jostain vailla muistikuvia siitä, miten olin sinne edes päätynyt tai mitä viimeisten 30-60min aikana oli tapahtunut. Ihan kuin olisin huumeissa ollut, ja lääke olikin bentsodiatsepiiniryhmästä.
Kun menin sitten vaihdattamaan lääkettä toiseen (montaa oli jo kokeiltu), niin lääkkeen määränneen lääkärin mielestä sivuvaikutukset eivät olleet mikään ongelma, koska kuulemma näytin niin hyvältä hoikempana, kun en laihtunut tisseistä. Joo, geenien kiitos rinnat eivät hävinneet laihtuessa, mutta tukka kyllä putoili, olin aivan pihalla ja työkyvytön uupumuksen takia. Ja kyllä se 15kg painonpudotus niin lyhyessä ajassa oli ihan itsessäänkin ongelma, kun en ollut ylipainoinen ennenkään. Mitään pysähtymisen merkkejä pudotuksessa ei meinaan ennen lääkkeen syönnin lopetusta näkynyt, olisin varmaan vain kuihtunut kokonaan pois jatkamalla niitä nappeja.
Kroppa näyttää hyvältä kun on hoikka, vaikkei olekaan terve/ollenkaan lihasta = mitään ongelmaa ei voi olla. Kyseinen lääkäri oli vanha virolainen nainen, että liekö sieltä kulttuurista joku kauneuskäsitys tullut. Omasta mielestäni näytän paremmalta, kun en ole ihan alipainon rajoilla. Nyt BMI 20, alimmillaan 18,6.
Vaadin uudet lääkkeet silti. Tuota ”maagista laihdutuslääkettä” alkoi viime kesänä vyöryä Helsingin katukauppaan oikein urakalla. Jos haluaa laihtua hinnalla millä hyvänsä, niin toimii, mutten kyllä suosittele. Itselleni ne mitkä lie psykoosit olivat viimeinen pisara, kun meinasi henki lähteä. Sellainen kohtaus auton ratissa olisi taatusti ollut kuolemaksi.
Kyseinen lääkäri ei enää ota minua muutenkaan vakavasti, kun laihduin. Ilmeisesti hoikka nuori nainen ei voi olla kipeä, vaan laihdutus mystisesti ratkaisi kaikki ongelmat (ihan kuten lastensaantikin tunnetusti ratkaisee). Itse vaivoillahan ei ollut eikä ole painon kanssa mitään tekemistä, ja ylipainoinen en ole ollut niiden alettua koskaan.
Mennee samaan kategoriaan kuin se, että ”ei siististi pukeutuneella voi olla masennusta”. Tai se, että ”ylipainoisen kaikki ongelmat johtuvat ylipainosta”.
Mihin sairauteen tuollaista lääkettä määrätään ja mikä se lääke oli? Joku huumeko?
Onko sinulla matoja?