Lue keskustelun säännöt.
Ehdotin miehelle, että ottaisi vastuun lasten harrastetavaroista
02.01.2018 |
ja niiden hankinnasta. Siis luistimet, jalkapllovarusteet, sukset jne. Mies oli heti, että joo, totta kai! Kerro vaan mitä ostaa ja minkäkokoista ja koska tarvitaan niin kyllä hän hoitaa. Just...
Mulla kilahti: yritän tässä kovasti päästä eroon projektipäällikön roolista (minkä mies kyllä tietää, juuri siitä keskustelimme), mutta ilmeisesti puolison aivokapasiteetti ei todellakaan ymmärrä mitä vastuulla tarkoitetaan. Onko muilla tällaista?
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän ekaluokkalainen selviä harrastuksistaan ollenkaan itse. Ei löydä tavaroita, ei muista lähteä, ei hahmota ajan kulua, ei osaa ajoittaa välipalaa tms. Vaan saattaa jäädä vaikka lumikasoihin niin, että myöhästyy (paljon).
Sen sijaan meidän kolmevuotias kohta noihin asioihin jo vähän pystyy.Ekaluokkalainen sitten taas on taitava lukija ja laskija jne. Eli sillä tavalla ei erityislapsesta ole kysymys.
Lapset ne vaan on kovin erilaisia, vaikka olenkin yrittänyt ”hoitaa homman kerralla kuntoon” jottei minun enää mitään tarvis muistutella.
No kuulostaa todella omituiselta. Noita taitoja edellytetään jo koulussakin. Ihme, ettei kukaan ole huolestunut. Meillä on hieman hajamielinen koululainen ja siihenkin on kiinnitetty jo eskarissa huomiota, että pitää tarkkailla. Ja hänkin kykenee kuitenkin huolehtimaan useat harrastuksensa. Asutteko maalla?
Ihan kaupungissa asutaan, kuulostiko maalaiselta? 😃
Opetan ekaluokkalaisia ja kyllä siellä enemmistössä ovat ne höhelöt, jotka eivät ymmärrä kelloa ja saattavat unohtua kaverin kanssa ojan pohjalle leikkimään. Ja hyvä niin.Opetan ekaluokkalaisia ja kyllä siellä enemmistössä ovat ne, jotka ymmärrävät kelloa ja ovat iltapäiväkerhoissa ajoissa, josta vanhemmat sitten hakevat heidän kotiinsa. Parin kanssa, joudutaan vähän kertamaan näitä asioita, mutta voiton puolella aletaan olemaan heidänkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että ap:n ongelma tuli nyt ratkaistua. Hänen pitää vain opettaa lapsensa paremmin, ja sen jälkeen ei ole mitään väliä, vaikka mies onkin avuton loinen. Lapset voivat hoitaa miehenkin tehtävät.
Viesti 99 siis vastauksena niille, jotka pitävät itseään erinomaisena kasvattajana kun lapsi "pärjää" itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Kai syytit tästä yksin isääsi?
ossaako omat aluskalsarinsa tämä ihme pestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän ekaluokkalainen selviä harrastuksistaan ollenkaan itse. Ei löydä tavaroita, ei muista lähteä, ei hahmota ajan kulua, ei osaa ajoittaa välipalaa tms. Vaan saattaa jäädä vaikka lumikasoihin niin, että myöhästyy (paljon).
Sen sijaan meidän kolmevuotias kohta noihin asioihin jo vähän pystyy.Ekaluokkalainen sitten taas on taitava lukija ja laskija jne. Eli sillä tavalla ei erityislapsesta ole kysymys.
Lapset ne vaan on kovin erilaisia, vaikka olenkin yrittänyt ”hoitaa homman kerralla kuntoon” jottei minun enää mitään tarvis muistutella.
No kuulostaa todella omituiselta. Noita taitoja edellytetään jo koulussakin. Ihme, ettei kukaan ole huolestunut. Meillä on hieman hajamielinen koululainen ja siihenkin on kiinnitetty jo eskarissa huomiota, että pitää tarkkailla. Ja hänkin kykenee kuitenkin huolehtimaan useat harrastuksensa. Asutteko maalla?
Ihan kaupungissa asutaan, kuulostiko maalaiselta? 😃
Opetan ekaluokkalaisia ja kyllä siellä enemmistössä ovat ne höhelöt, jotka eivät ymmärrä kelloa ja saattavat unohtua kaverin kanssa ojan pohjalle leikkimään. Ja hyvä niin.Tosiaan harvassa taitaa olla ne ekaluokkalaiset, jotka ajan kulun hahmottaa.
Omalta kolmosluokkalaisellakin jo odotan, että tajuaa seurata kelloa. Usein tulee kotiin 10-15min myöhässä sovitusta ajasta, mutta ekaluokkalaisen "kello" heittää helposti tunnillakin ja aika usein joudun perään kyselemään. Eikä kyllä ole luonteissa tämä ero, koska tuo vanhempi on se perheen hajamielinen professori.
Temperamenttiä voidaankin käyttää pirun huonona tekosyynä läpi elämän, kun ei osata sellaista perusasiaa noudattaa kuin aikataulut. Miten ne lapset muuten koskaa oppikaan, jos heiltä ei sitä vaadita? Miten esim. sinä olet puuttunut noihin myöhästyleihin? Soitat perään ja muistuttelet? Eli lapsi ei joudu mitenkään ponnistelemaa oppimisen eteen.
No höpö höpö. Tässä tapauksessa ei ole mitään syytä epäillä mitään suurempaa ongelmaa. Enkä koe itsekään millään lailla ongelmaksi jos leikit silloin tällöin venähtää. Hän on lapsi ja meidän perheessä sitä saa olla. Koulussa menee loistavasti. Samanlainen oli isosisaruskin ja nyt on jo omassa tahdissaan kypsynyt huolehtimaan että on sovitusti kotona tai siellä missä milloinkin pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa miten näkisit itsesi, jos vanhempasi olisivat kustanneet ja osallistuneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa miten näkisit itsesi, jos vanhempasi olisivat kustanneet ja osallistuneet?
Siis luuletko tosiaan, että "kustata" on sana? Luulin sitä ensimmäisellä kerralla typoksi, mutta tuossa se on taas.
Vierailija kirjoitti:
Viesti 99 siis vastauksena niille, jotka pitävät itseään erinomaisena kasvattajana kun lapsi "pärjää" itsenäisesti.
Pitäisikö vanhempien sitten vieläkin pitää sinua kädestä kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa miten näkisit itsesi, jos vanhempasi olisivat kustanneet ja osallistuneet?
Siis luuletko tosiaan, että "kustata" on sana? Luulin sitä ensimmäisellä kerralla typoksi, mutta tuossa se on taas.
Aplodeja. Tämä oli varmasti av-urasi huippuhetki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viesti 99 siis vastauksena niille, jotka pitävät itseään erinomaisena kasvattajana kun lapsi "pärjää" itsenäisesti.
Pitäisikö vanhempien sitten vieläkin pitää sinua kädestä kiinni?
Hienoa logiikkaa.
"Kun olin vauva, vanhempani pitivät minua märissä vaipoissa joskus koko päivän."
"Pitäiskö vanhempien sitten vieläkin vaihtaa vaippojasi?"
Joo, just sitä tässä tarkoitettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Ainakin sinulla on joku ketä syyttäät läpi elämäsi. Me muut joudumme löytymään syyt itsestämme omiin itsetunto ongelmiimme.
Vierailija kirjoitti:
ossaako omat aluskalsarinsa tämä ihme pestä?
Osaa. Mutta ei laittaa kaappiin... ;)
T. Ap joka tosiaan on tästä keskustelusta oppinut, että vika ei olekaan vastuuttomassa miehessä vaan itsessä kun otin huonon miehen ja opetin sen huonowti ja lapsetkin on täysin kasvattamatto, kun vanhemmat joutuu huolehtimaan niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemmepa me miehet vastuuttomia. Moneskohan esimerkki tämä onkaan. Tullee sylttytehtaalta...
Nyt ei ole kyse teistä miehistä vaan itse kukin, myös aloittaja, on kertonut omasta miehestään. Kai sinulla on jotain vastaavaa tarinaa omasta vaimota? Siis vain yhdestä naisihmisestä, ei koko naissukukunnasta.
Nimenomaan on kyse miehistä monoliittina. Viitsisit hieman selat näitä avauksia, niin huomaat.
Vaimoni on liikuntakyvytön invalidi, hänestä en kerro enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viesti 99 siis vastauksena niille, jotka pitävät itseään erinomaisena kasvattajana kun lapsi "pärjää" itsenäisesti.
Pitäisikö vanhempien sitten vieläkin pitää sinua kädestä kiinni?
Hienoa logiikkaa.
"Kun olin vauva, vanhempani pitivät minua märissä vaipoissa joskus koko päivän."
"Pitäiskö vanhempien sitten vieläkin vaihtaa vaippojasi?"
Joo, just sitä tässä tarkoitettiin.
Joo, just sitä tässä tarkoitetiin että pitäisikö jo antaa anteeksi se lapsuus. Eikä käyttää sitä pirun huonona tekosyynä kaikkiin epäonnistumisiin hautaan asti.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Meillä on naapuriperheessä tämä sama meininki, että jos lapset haluaa harrastuksiin, kavereille tai minne nyt vaan, niin omin voimin on sinne selvittävä. Tämä on joku hemmetin hieno kasvstusoperiaate että he eivät lapsia passaa vaan näin kasvatetaan itsenäisiä, yritteliäitä ja sitkeitä yksilöitä. Vähän väliä nuo lapset ovat pummaamassa meiltä kyytiä ja tämä on noille vanhemmille ihan ok, että semmonen periaate se...
Katkaisin välit vanhempiini 18-vuotiaana ja pärjään elämässäni nyt masennuslääkkeiden voimin. Jos heitä ei kiinnostanut kun olin lapsi, niin mua ei jaksa kiinnostaa enää.
Vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja heitä kiinnosti aina vain menestyminen ja just se että kaikki pärjää niiiin hienosti ja naapureille voi kehua hienoa elämää.
Meitä on 3 lasta jotka "pärjäsivät ja menestyivät" niin erinomaisesti koko lapsuuden. Jännää miten yksikään meistä ei ole pärjännyt ilman terapiaa myöhemmin. Ja ainoastaan yksi pitää mitään yhteyttä vanhempiin.
Mut niin. Tärkeintähän in se että just teidän 6v on erinomaisempi kuin muut. Ne jotka tahtois leikkiä leikkejään ja vähän apua/tukea vanhemmiltaan ovat selvästi kehityksessä jäljessä ja sietäisi kasvattaa paremmin. Tai ainakin pitäisi osata hävetä ja olla hiljaa vauvafoorumilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ossaako omat aluskalsarinsa tämä ihme pestä?
Osaa. Mutta ei laittaa kaappiin... ;)
T. Ap joka tosiaan on tästä keskustelusta oppinut, että vika ei olekaan vastuuttomassa miehessä vaan itsessä kun otin huonon miehen ja opetin sen huonowti ja lapsetkin on täysin kasvattamatto, kun vanhemmat joutuu huolehtimaan niistä.
Huoletiminen ei tarkoita sitä, että kaikki tehdään valmiiksi. Huolehtimista on myös tilan ja vastuun antamista.
Ja turha heittäytyä lapselliseksi. Ei se ainakaan äitisi ollut, joka miehesi sinulle valitsi vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.
Kai syytit tästä yksin isääsi?
Sinä jankkaat ansiokkaasti, mutta luetun ymmärtämistä voisit vielä harjoitella. Tuskin opit, mutta aina kannattaa yrittää, sehän on jankkauksesikin sisältö.
Autan sinua nyt hieman, kun tarkoitetaan isää sanotaan että ISÄ, ja kun puhutaan kahdesta vanhemmasta puhutaan monikossa, kuten kokemuksistaan kertonut tekikin.
Vaikeaa tämä on kaltaisillesi heikkolahjaiselle, mutta harjoittele rohkeasti.
Mä olin 7/8 vuotiaana kans niitä lapsia, jotka joutuivat itse itsensä hoitamaan harrastuksiinsa. Ja kyllä aina ajoissa olin jalisharkoissa ja varusteetkin oli päällä. Peleihin jouduin aina itse kysymään kavereiden vanhemmilta kyytiä, kun omat eivät kuskanneet.
Kahden vuoden jälkeen,kun kaikkien muiden vanhemmat hoitivat omansa ja siinä sivussa minutkin, eikä omia kiinnostanut tippaakaan auttaa. Tunsin lopulta itseni todella arvottomaksi ja lopetin harrastuksen. En kestänyt olla se ainoa, jonka vanhemmat eivät kuskanneet. Hävetti aina pummia kyytiä. Häpeän yhä avun pyytämistä ja pidän itseäni täysin arvottomana.