Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kova köyhien viha meneillään Suomessa

Vierailija
31.12.2017 |

Ilmiönä mielenkiintoinen ja vastenmielinen, mutta kertoo suomalaisten heikosta sivistystasosta, sillä sivistymättömyydestä kertoo, kun ihmiset pelkäävät omien materialististen unelmiensa vaarantuvan, mikäli erilaisia tukia maksetaan ja verot ovat aavistuksen korkeammat. Sivistysvaltio katsotaan sen mukaan, kuinka se kohtelee heikoimpiaan, vanhan määritelmän mukaan. Sivistysvaltiossa ihmiset eivät sen sijaan välittävät eniten kaikkien hyvinvoinnista, ei vaan omastaan. Empatia = sivistys.

Minusta se on mielenkiintoinen ilmiö siksi, että näkee, mihin se lopuksi voi johtaa. Tuleeko jokin totaalinen ylilyönti esim. valtion toimesta ja aivan kaikki tuet lopetetaan kokonaan vastoin Suomen sitoumuksia asiassa eri kansainvälisiin sopimuksiin. Ajaudutaan vauhtisokeuteen: hallitus arvioi virheellisesti IS:n uutiskommenttien perusteella, että sillä on nyt kansan valtaosan tuki jollekin ääri- toimelleen. Sitten se antaa palaa. Sillä kaikella tällä kiihottamisella työttömiäkin vastaan haetaan hyväksyntää jollekin. Mille? Jollekin äärimmäisen rankalle toimelle eurooppalaisittainko?

Se on myös mielenkiintoista nähdä, että jos Suomi alkaa rikkomaan pahasti ihmisoikeuksia, puuttuvatko siihen mitenkään eduskunnan oikeusvalvojat. Samalla paljastuu, ovatko nuo valvojat pelkkiä kulisseja.

Kommentit (276)

Vierailija
141/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan köyhät on olleet kovia vihaamaan, eivät edes tajua, että ruokkivaa kättä ei kannata purra

Vierailija
142/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paljon veuhkataan tuloeroista. Tässä tuoretta asiaa niistä https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tuloerot-eivat-sittenkaan-kasva/HdHb7f…

Lyhyt tiivistelmä: tuloerot eivät Suomessa kasva, vaan itse asiassa toisinpäin.

En nyt löydä enää mistään tutkimusta muutaman vuoden takaa. Siinä selitettiin eriarvoistumista ja tuloeroja. Kyse ei olekaan tuloeroista yksilötasolla vaan perheiden tuloeroista. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli aivan tavallista, että hyvätuloinen meni parisuhteeseen pienituloisen kanssa. Tällaisen perheen elintaso oli samanlainen kuin kahden keskituloisen perheessä. Nykyisin yhä useammin hyvätuloinen pariutuu toisen hyvätuloisen kanssa, keskituloinen toisen keskituloisen kanssa ja pienituloinen toisen pienituloisen kanssa. Ja tästä seuraa, että perheiden/kotitalouksien tuloerot ovat kasvaneet. Kahden pienituloisen vanhemman lapset elävät aivan eri todellisuudessa kuin kahden hyvätuloisen vanhemman lapset. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

TL kirjoitti:

On nuo naapurin ikityöttömät spurgut tullut niin tutuksi, että aktiivimalli on aivan loistava asia Suomen kannalta.

Mitenkäs aktiivimalli sinun tai spurgunaapureiden tilannetta auttaa?

Vierailija
144/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://stm.fi/talous-ja-toiminta/sosiaalimenot-ja-rahoitus

Vrt. työttömyyden menot suhteessa vanhuuden menot.

Minne verorahat menevät?

Tuosta puuttui kokonaan haitta_maahan_muuton menot.

Näin se vain on! Ja tuota ne meidän rahoilla loisivat sotaveteraanit ja Lotta-lutkat haluavat lisää! Laura Huhtasaari presidentiksi 2018!

Vierailija
145/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sotaveteraanit v*ttuun Suomesta! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://stm.fi/talous-ja-toiminta/sosiaalimenot-ja-rahoitus

Vrt. työttömyyden menot suhteessa vanhuuden menot.

Minne verorahat menevät?

Tuosta puuttui kokonaan haitta_maahan_muuton menot.

Näin se vain on! Ja tuota ne meidän rahoilla loisivat sotaveteraanit ja Lotta-lutkat haluavat lisää! Laura Huhtasaari presidentiksi 2018!

Tämä!

Vierailija
146/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki tuet pois = rikollisuus kasvaa sietämättömiin mittoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon veuhkataan tuloeroista. Tässä tuoretta asiaa niistä https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tuloerot-eivat-sittenkaan-kasva/HdHb7f…

Lyhyt tiivistelmä: tuloerot eivät Suomessa kasva, vaan itse asiassa toisinpäin.

En nyt löydä enää mistään tutkimusta muutaman vuoden takaa. Siinä selitettiin eriarvoistumista ja tuloeroja. Kyse ei olekaan tuloeroista yksilötasolla vaan perheiden tuloeroista. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli aivan tavallista, että hyvätuloinen meni parisuhteeseen pienituloisen kanssa. Tällaisen perheen elintaso oli samanlainen kuin kahden keskituloisen perheessä. Nykyisin yhä useammin hyvätuloinen pariutuu toisen hyvätuloisen kanssa, keskituloinen toisen keskituloisen kanssa ja pienituloinen toisen pienituloisen kanssa. Ja tästä seuraa, että perheiden/kotitalouksien tuloerot ovat kasvaneet. Kahden pienituloisen vanhemman lapset elävät aivan eri todellisuudessa kuin kahden hyvätuloisen vanhemman lapset. 

Se voi olla, mutta siitä oikein pysty vaikkapa hallitusta syyttämään.

Vierailija
148/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tämä vihaa ole, vaan kyllästymistä saamattomiin työttömiin. Heidän elättämiseensä. Mun mielestä työttömyyskorvausten saamisen ehtoja pitäisi kiristää. Nykyinen hallitus on oikeassa suunnassa tässä ja kannatan aktiivimallia. Toivoisin siihen kuitenkin tiettyjä parannuksia kuten karenssin myös siihen, jos kieltäytyy hakemasta työtä, jota tarjotaan Suomessa, syynä haluttomuus muuttaa toiselle paikkakunnalle. Myös täydennys- ja jatko- tai uudelleenkouluttautumisesta kieltäytyminen tai niihin hakematta jättäminen tulisi tehdä näkyväksi tuntuvalla karenssijaksolla. Vapaaehtoinen työttömyys tulisi saada kuriin. Olen kyllästynyt maksamaan kotona makaavien elämistä, kun olen itse muuttanut työn perässä kuusi kertaa ja tehnyt myös etätöitä ja joutunut matkustamaan työn vuoksi. Olen opiskellut lukion jälkeen n. 10 vuotta. Miksi minä haluaisin maksaa kenellekään siitä, että he kouluttautumisen tai muuttamisen sijaan haluavat jäävät kotiin vapailemaan? Ajankohtaiset uudistukset ovat saaneet minut polittiisesti sitoutumaan hallituspuoluesiin. Nykyinen järjestelmä ei ole reilu niitä kohtaan, jotka ponnistelevat elättääkseen itsensä ja myös ne, jotka ovat valinneet työttömyyden. Jotakin täytyy tehdä. Näin ei voi enää jatkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka käyn töissä ja saan pientä palkkaa.

Minua ärsyttää nämä työttömät valittajat jotka eivät suostu menemään pienellä palkalla töihin vaan mieluummin ovat työttömiä.

Mielestäni uusi työttömän uudistus on hyvä

Päästään näitä lusmuja potkimaan perseelle

Vierailija
150/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trenlord Piss kirjoitti:

Kaikki tuet pois = rikollisuus kasvaa sietämättömiin mittoihin.

Ai niikuin ruåttissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka käyn töissä ja saan pientä palkkaa.

Minua ärsyttää nämä työttömät valittajat jotka eivät suostu menemään pienellä palkalla töihin vaan mieluummin ovat työttömiä.

Mielestäni uusi työttömän uudistus on hyvä

Päästään näitä lusmuja potkimaan perseelle

Olette te hassuja. 😉 No, aina kannattaa yrittää.

Vierailija
152/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Trenlord Piss kirjoitti:

Kaikki tuet pois = rikollisuus kasvaa sietämättömiin mittoihin.

Ai niikuin ruåttissa

Ruotsalaosethan itse tilasivat tuon rikastuksen sinne, suomi idioottina tekee saamaa. Raiskauttaa äitien tyttäret, ihanaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että sossutuet palautuu lähes eurolleen takaisin yhteiskuntaan ja kiertoon.

Parempituloiset kuluttaa paljon ulkomailla ja verokikkailee. Ja silloin puhutaan isoista rahoista, jotka ei hyödytä Suomea millään tavalla.

Ei mene veroparatiiseihin vaan alkoon ja raha-automaattiyhdistykselle.Voihan se toki olla, että Herrat näitäkin pyörittää.Tai sitten ei. Olisin onnellisempi jos alkoholia ei olisi lainkaan vaikka en käytä. Rahaautomaattiyhdistyksenkin kohdalla, jos kaikki mitä sinne on mennyt, olisi ylläpitämässä oman elämän perusasioita, ilman ,että ne revittäs käsistä takaisi terveempää elämää.

Vierailija
154/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta. Joku suunnitelma on varmasti juurikin siihen tyyliin, että kaikki tuet pois.

Ihmisoikeuksia rikotaan jo nyt suomessa törkeästi. Hallituksen velvollisuus  on taata jokaiselle

suomalaiselle työtä. Kun tämä ei ole onnistunut, lietsotaan sisällissotaa asettamalla kansalaiset

toisiaan vastaan. Nyt on korkea aika kiinnittää huomio siihen, miten meitä kusetetaan ja

kiihotetaan raatelemaan oman maan kansalaisia. Vieraita otetaan hymyssä suin vastaan, jsekä

maksetaan heille ilman mitään vastikkeellisuuta mm.  korvauksia, etuja ja annetaan asuntoja.

Herätkää suomalaiset, meitä viedään teuraalle!

Mikä ihmeen velvollisuus hallituksella on tarjota työtä? Alkaa mennä aikamoiseksi holhousyhteiskunnaksi, kun ihmisellä ei ole mitään velvollisuuksia. Tai jos hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle työtä, niin silloinhan jokaisella olisi velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä työtä, ihan missä vain.

Hei älykkö, lue mitä perustuslaissa sanotaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eliitti haluaa, että köyhät kuolee pois.

Ei, vaan eliitti haluaa tehdä tavissuomalaisista itselleen orjatyövoimaa.

Vierailija
156/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vihaan järjestelmää, en ihmisiä. Mä olen nähnyt, miten tietyille ihmisille työttömyys ja tuilla eläminen on normi. Mun kaveri jäi työttömäksi peruskoulun jälkeen ja aika pian siinä alkoi pyörimään muita työttömiä nuoria samassa porukassa. Näin itse, miten työttömyys oli heille elämäntapa. Ei se ollut onnettomuus, elämäntilanne, josta aktiivisesti pyritään pois. Heille suurin tehtävä oli kirjoittaa työtön jokaisen päivän kohdalle kelan lomakkeeseen. Siten tunnen sukuni kautta pienessä maalaiskylässä asuvia ihmisiä, jotka ovat työttömiä vain siitä syystä, että he eivät halua lähteä synnyinkunnastaan. Eihän siinä parin sadan kunnassa ole heille töitä, mutta muualla kyllä olisi. Mutta kun ei haluta, on niin mukavaa, kun on kaverit ja tuttu ympäristö lähellä. Ei tarvitse myöskään matkustaa työn vuoksi. Sitten tunnen korkeasti koulutettuja, jotka ovat liian ylpeitä ottamaan vastaan mitään heille liian tavallista työtä, kuten puhelinmyyjän tai kassan tai päiväkoti ja vanhustyötä. Tässä on kolme erilaista työttömyyden syytä. Kaikki ne on mielestäni turhia ja järjestelmän tuotteita. Jokainen niistä on ihmisten itse valitsemaa, jonka yhteiskunta mahdolistaa. Miksi me ylläpidämme järjestelmää, jossa tämä on mahdollista? Miksi?

Vierailija
157/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trenlord Piss kirjoitti:

Kaikki tuet pois = rikollisuus kasvaa sietämättömiin mittoihin.

Ai niikuin ruåttissa

Ruotsalaosethan itse tilasivat tuon rikastuksen sinne, suomi idioottina tekee saamaa. Raiskauttaa äitien tyttäret, ihanaa.

Niin, mutta ei liity sossutukiin mitenkään tuo rikollisuus, niinkuin jotkut väittää

Vierailija
158/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joutilaisuus on ihmisoikeus.

Vierailija
159/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puolensa ja puolensa. Lähtökohtana kaikille tuille on ollut, että ne ovat tilapäisiä. Siis suunnattu siihen hetkeen ja vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, jonka ihminen sairauden, työttömyyden tai kouluttamattomuuden takia on joutunut. Ei niin, että ne ovat maksuautomaatteja (joskin laihoja) aina isältä pojalle ja siitäkin hamaan taivaan tappiin. 

Se minkä piti olla tilapäistä on muuttunut itsestään selväksi ja pysyväksi. Yhteiskunta, jossa muut maksavat omalla päätöksellään kotona laiskottelevien elämän, ei ole terve. Koskaan ei voi olla pitkässä juoksussa niin, että työn tekemättömyys on kannattavampaa kuin sen tekeminen.  Nyt Suomessa on isohko joukko ihmisiä, joiden ei yksinkertaisesti edes kannata mennä töihin.

Se muuttui pysyväksi tilaksi 1991, kun idänkauppa romahti, 30-40t firmaa, sts- ja säästöpankkiryhmittymä kaatuivat. Sen jälkeen työttömyys on aina ollut suurta. Verrattuna 1960- ja 70-lukuun jolloin 70000 työtöntä oli jo hallituskriisin paikka. Niin, ja vielä vuonna 1960 Suomessa oli 400000 maatilaa joilla suuret ikäluokat varttuivat ja tekivät töitä, kunnes muuttivat Ruotsiin.

Vierailija
160/276 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonompiosaisista pitää huolehtia niin että heillä on katto pään päällä ja ruokaa lautasella. Siinä se. Minimi siihen että pystyy sitten itse kömpimään sieltä surkeudesta tavalliselle tasolle. Suomessa on jo pitkään asiat olleet huonolla tolalla kun on syydetty rahaa kankkulan kaivoon hankkimalla kermakakkua ja huvitusta niille joilla on elämänhallinta täysin hukassa.

Elämänhallinta: Huolehtii omasta elämästään: työ, koti, lapset. Jos noihin kolmeen pitää hakea tukea, ei oma elämä ole enää hallinnassa. 

Mitä sitten elämänhallinnan menettäneelle ihmiselle pitäisi mielestäsi tehdä? Miten heitä pitäisi kohdella?

Voiko elämänhallinnan menettänyt nostaa itseään niskasta vai?

Se on hyvä kysymys ja toinen hyvä kysymys on, että miksi nykyään näitä elämänhallinnan menettäneitä on niin paljon? Mahdollistaako nykymalli sen, että siinä vaiheessa, kun elämälle vielä pystyisi jotain tekemään, jää vaan ihmettelemään? Kunnes ei enää edes teoriassa pystykään?

Mulla meni motivaatio, koska olin työttömänä aktiivinen ja elämänhaluinen, vaikka kivut on kovat. Halusin laittaa asiani kuntoon vakavien traumojen takia. Työssä menee vaan voimat ja sisäinen motivaatio.Nyt olen käytänmössä työkyvytön, ja kulun pois ja elän velvollisuudesta. Yhteiskuntannan hyväksymäni väkivalta tuhosi elämäni. Yritin pysäyttää traumani tulevien sukupolvien takia. Olen nyt loinen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kolme