Arvatkaa mitä äitini sanoo lapselleen, jos saa kuulla pahoittaneensa lapsensa mielen?

Minä olen koko ajan pitänyt näitä samana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Oletko vähän tyhmä? Ei se olekaan mun tapani siksi, että se on ainoa oikea, vaan koska se on persoonaani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida noihin. Mutta se ON väärä tapa de facto, että ei myönnä, kun on väärässä tai erehtyy tai on huonokäytöksinen tavoilla, joita itse kieltää lapsensa olevan huonokäytöksinen. Eli jos mä en saa jankata viljelytavoista saamatta kuulla, että olen huonokäytöksinen, niin ei hänkään saa, myöntämättä, että oli siis huonokäytöksinen. Ihan omien oppiensa mukaan!

ap

No se nyt on aivan väärä tapa vastata minulle haukkumalla minua. Ja silti teet niin. Miksi?

Te reagoitte kummatkin väärin teidän molempien mielestä. Kumpikaan ei myönnä eikä suostu muuttumaan. Siinäpä kärsitte. Molemmat. Loppuelämänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.

ap

Voi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.

Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.

Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?

ap

Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.

Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.

Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.

ap

Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1

Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?

ap

Kyllä hänen terrorisointinsa uloitui minuunkin. Et kai sinäkään äitisi kanssa asu.

Oletko tosissasi? Mietipäs nyt se mun asema uudestaan.

ap

Nyt puhutaan kokemusasiantuntijasta, jonka äidin sisko on narsistinen. Joten kerrotko lisää kokemusasiantuntija, vaikutat mielenkiintoisemmalla ja älykkäämmältä käsittelemään narsismia, kuin jankkaajanarsku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Oletko vähän tyhmä? Ei se olekaan mun tapani siksi, että se on ainoa oikea, vaan koska se on persoonaani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida noihin. Mutta se ON väärä tapa de facto, että ei myönnä, kun on väärässä tai erehtyy tai on huonokäytöksinen tavoilla, joita itse kieltää lapsensa olevan huonokäytöksinen. Eli jos mä en saa jankata viljelytavoista saamatta kuulla, että olen huonokäytöksinen, niin ei hänkään saa, myöntämättä, että oli siis huonokäytöksinen. Ihan omien oppiensa mukaan!

ap

No se nyt on aivan väärä tapa vastata minulle haukkumalla minua. Ja silti teet niin. Miksi?

Te reagoitte kummatkin väärin teidän molempien mielestä. Kumpikaan ei myönnä eikä suostu muuttumaan. Siinäpä kärsitte. Molemmat. Loppuelämänne.

Koska et käytä nimimerkkiä josta tunnistaisin sinut mahdollisesti jokikuksi, joka ei halua minulle lähinnä pahaa. Ja koska olen turhautunut. Ja minä en kärsi lopun elämääni hänestä ja siitä, millainen hän oli, mä olen hakenut apua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mutta MINUN äitini, jos hipaiseekin minun onneani, lentää avaruusraketilla kuun taakse. On koskenut, joten rankaisen häntä avaruuslennolla. t. titta 5 v (kolmen lapsen äiti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mutta MINUN äitini, jos hipaiseekin minun onneani, lentää avaruusraketilla kuun taakse. On koskenut, joten rankaisen häntä avaruuslennolla. t. titta 5 v (kolmen lapsen äiti)

No jos sulle on okei äitisi vievän onnellisuutesi niin mitäs se muille kuuluu siihen muuta sanoa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

No se onni, joka on kaikessa läsnä, missä hän ei vaikuttanut.

ap

No eikös se vain ihan luonnollista, ettei aikuisen naisen onni ole äidistä kiinni. Vain äidistään syvästi riipuvainen ihminen laukoo jotain tällaista. Paljonko sinulla on ikää. 40v?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Oletko vähän tyhmä? Ei se olekaan mun tapani siksi, että se on ainoa oikea, vaan koska se on persoonaani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida noihin. Mutta se ON väärä tapa de facto, että ei myönnä, kun on väärässä tai erehtyy tai on huonokäytöksinen tavoilla, joita itse kieltää lapsensa olevan huonokäytöksinen. Eli jos mä en saa jankata viljelytavoista saamatta kuulla, että olen huonokäytöksinen, niin ei hänkään saa, myöntämättä, että oli siis huonokäytöksinen. Ihan omien oppiensa mukaan!

ap

No se nyt on aivan väärä tapa vastata minulle haukkumalla minua. Ja silti teet niin. Miksi?

Te reagoitte kummatkin väärin teidän molempien mielestä. Kumpikaan ei myönnä eikä suostu muuttumaan. Siinäpä kärsitte. Molemmat. Loppuelämänne.

Koska et käytä nimimerkkiä josta tunnistaisin sinut mahdollisesti jokikuksi, joka ei halua minulle lähinnä pahaa. Ja koska olen turhautunut. Ja minä en kärsi lopun elämääni hänestä ja siitä, millainen hän oli, mä olen hakenut apua.

ap

No jos sä oot turhautunut, etkä tunnista minua, niin silloinhan se tekee asiasta oikein ja hyväksytyn. ;)

Muita ei voi muuttaa, ainoastaan itsensä. Mutta se ei vaan valkene sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

No se onni, joka on kaikessa läsnä, missä hän ei vaikuttanut.

ap

No eikös se vain ihan luonnollista, ettei aikuisen naisen onni ole äidistä kiinni. Vain äidistään syvästi riipuvainen ihminen laukoo jotain tällaista. Paljonko sinulla on ikää. 40v?

Se voi olla, ellei asialle pysty tekemään jotain. Itse hain siihen, ettei se olisi, apua alkaen noin 25-vuotiaasta. Nyt olen päälle 40v.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

No se onni, joka on kaikessa läsnä, missä hän ei vaikuttanut.

ap

No eikös se vain ihan luonnollista, ettei aikuisen naisen onni ole äidistä kiinni. Vain äidistään syvästi riipuvainen ihminen laukoo jotain tällaista. Paljonko sinulla on ikää. 40v?

Se voi olla, ellei asialle pysty tekemään jotain. Itse hain siihen, ettei se olisi, apua alkaen noin 25-vuotiaasta. Nyt olen päälle 40v.

ap

Elikkä olet vatvonut näitä asioita jo 20v. Mikään terapia ei auta, kun et halua siirtyä elämässä eteenpäin. Sympatiani on äitisi puolella, hän on todella kovilla, aviomieskin dementoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

No se onni, joka on kaikessa läsnä, missä hän ei vaikuttanut.

ap

No eikös se vain ihan luonnollista, ettei aikuisen naisen onni ole äidistä kiinni. Vain äidistään syvästi riipuvainen ihminen laukoo jotain tällaista. Paljonko sinulla on ikää. 40v?

Se voi olla, ellei asialle pysty tekemään jotain. Itse hain siihen, ettei se olisi, apua alkaen noin 25-vuotiaasta. Nyt olen päälle 40v.

ap

Elikkä olet vatvonut näitä asioita jo 20v. Mikään terapia ei auta, kun et halua siirtyä elämässä eteenpäin. Sympatiani on äitisi puolella, hän on todella kovilla, aviomieskin dementoitunut.

Mitä tällä on minkään eteenpäin menemisen kanssa tekemistä? Olen mä "mennyt eteenpäin". En vain yhtään onnellisena, vaan koska on pakko jotain tehdä, ei voi vain tappaa itseään. Ja mun vanhemmat on eronneet jo ajat sitten kun olin taapero.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Oletko vähän tyhmä? Ei se olekaan mun tapani siksi, että se on ainoa oikea, vaan koska se on persoonaani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida noihin. Mutta se ON väärä tapa de facto, että ei myönnä, kun on väärässä tai erehtyy tai on huonokäytöksinen tavoilla, joita itse kieltää lapsensa olevan huonokäytöksinen. Eli jos mä en saa jankata viljelytavoista saamatta kuulla, että olen huonokäytöksinen, niin ei hänkään saa, myöntämättä, että oli siis huonokäytöksinen. Ihan omien oppiensa mukaan!

ap

No se nyt on aivan väärä tapa vastata minulle haukkumalla minua. Ja silti teet niin. Miksi?

Te reagoitte kummatkin väärin teidän molempien mielestä. Kumpikaan ei myönnä eikä suostu muuttumaan. Siinäpä kärsitte. Molemmat. Loppuelämänne.

Koska et käytä nimimerkkiä josta tunnistaisin sinut mahdollisesti jokikuksi, joka ei halua minulle lähinnä pahaa. Ja koska olen turhautunut. Ja minä en kärsi lopun elämääni hänestä ja siitä, millainen hän oli, mä olen hakenut apua.

ap

No jos sä oot turhautunut, etkä tunnista minua, niin silloinhan se tekee asiasta oikein ja hyväksytyn. ;)

Muita ei voi muuttaa, ainoastaan itsensä. Mutta se ei vaan valkene sinulle.

No tekee se, koska täällä suurin osa on pahantahtoisesti asennoitunut, eikä mulla ole voimia vastailla heille nätisti. Jos se sua loukkaa, niin laita nimimerkkiä, äläkä suhtaudu pahantahtoisesti.

ap

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

Tässä.

Mitä täällä tapahtuu? Mistä moinen dissaus? Olen uusi täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

Hienoa! Toisinkin voisi ilmeisesti olla. Äitisi saa vähän levähtää. Onko sulla mielialalääkitys? Siitä voisi olla apua ahdistukseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

Hienoa! Toisinkin voisi ilmeisesti olla. Äitisi saa vähän levähtää. Onko sulla mielialalääkitys? Siitä voisi olla apua ahdistukseesi.

En ole koskaan kiusannut äitiäni, jos siksi ei lasketa sitä, että hän loukkaa minua ja luulee tehneensä ihan oikein. Ei ole lääkityksiä. Joskus 2006 oli mutta se ei ollut mikään apu mihinkään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Unstable.html

Missä tämän kaiken keskellä on rakkaus? Missä on se sitoutuminen rakastetun hyvinvointiin, se kurinalaisuus, se kurottautuminen toista ihmistä kohti, joka saa aikaan sulautumisen rakastettuun, missä on keskinäinen kasvu?

Ei missään. Narsistin "rakkaus" on valepukuista vihaa ja pelkoa - pelkoa kontrollin menettämisestä ja vihaa juuri niitä ihmisiä kohtaan, joista hänen persoonallisuutensa epävakaa tasapaino niin kovasti riippuu. Narsisti on itsekkäästi antautunut vain omalle hyvinvoinnilleen. Hänelle hänen "rakkautensa" kohteet ovat alempiarvoisia ja uusiin vaihdettavissa.

Hän ihannoi lähimpiään ja rakkaimpiaan, ei siksi että hän olisi tunteissaan ihastunut - vaan koska hänen täytyy saada heidät vangiksi ja vakuuttaa itselleen että he ovat arvollisia Lähteen lähteitä, huolimatta heidän vioistaan ja keskinkertaisuudestaan. Kun hän havaitsee heidät käyttökelvottomiksi, hän hylkää heidät ja halveksii heitä yhtä kylmäverisesti. Saalistajana, aina etsimässä, hän pilaa "rakkauden" käsitteen turmellessaan kaiken muun itsessään ja ulkopuolellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole yhtään mennyt eteenpäin TÄSSÄ asiassa, kun kerran vieläkin syytät äitisi siitä, ettet ole onnellinen. Eikä terapiakaan ole tehonnut. Se on vain vahvistanut uskomuksiasi, sen sijaan että olisit päästänyt irti menneestä.

Klisee: koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnelinen lapsuus. Sopisi sinuunkin.

Mitä äitisi voi enää menneille. Miksi kiusaat vanhaa ihmistä?!

Kyllä se on äitini vika, ja terapia ei tehonnut, koska etsi vikaa minusta. Mä en ole nytkään jouluna kiusannut äitiäni yhtään.

ap

Hienoa! Toisinkin voisi ilmeisesti olla. Äitisi saa vähän levähtää. Onko sulla mielialalääkitys? Siitä voisi olla apua ahdistukseesi.

En ole koskaan kiusannut äitiäni, jos siksi ei lasketa sitä, että hän loukkaa minua ja luulee tehneensä ihan oikein. Ei ole lääkityksiä. Joskus 2006 oli mutta se ei ollut mikään apu mihinkään.

ap

...ja siis sitten en hellitä vaatimasta häntä tajuamaan, että teki väärin.

ap