Lue keskustelun säännöt.
Arvatkaa mitä äitini sanoo lapselleen, jos saa kuulla pahoittaneensa lapsensa mielen?
31.12.2017 |
Äitini siis huomaa, että olen allapäin jostain ja kysyy, miksi. Sanon, että no siksi, kun loukkasit minua aiemmin sillä ja sillä. Niin arvatkaa mitä äitini siihen sanoo: älä välitä. Hän suhtautui siis tällä tavalla minuun aina, lapsuuden läpi.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
No auta minua! Mitä äitisi oli sanonut sulle, kun sitten sanoi, että älä välitä?
Ai, että millä lailla loukkasi minua ensin? Miksi mä sinua auttaisin? Ja missä asiassa. Jos et ole tähän asti ymmärtänyt mitään, et pysty ymmärtämään tästä eteenkään päin.
Muille sanon, että hän vain osoitti minulle, ettei minun loukkaamisessani ole mitään väärää. Minä olen siksi joutunut miettimään, mitä vikaa minussa on, miksi mä ansaitsen sen, että hän satuttaa ja loukkaa minua, ettei hän välitä siitä, mitä teki.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Ja minä otan itseeni ihan mistä minä haluan. Siitä on äidin parasta pyytää anteeksi, jos halua tavata.
Tätä olet toitottanut tällä palstalla viimeiset kolme vuotta. Joten koska äitisi ei kerran pyydä anteeksi, koska aiot ryhtyä sanoista tekoihin ja lakata tapaamasta häntä? Mutta ilmeisesti sä olet pelkkä lapsellinen tyhjän uhoaja, joka ei oikeasti edes halua irrottautua ihmisistä, jotka jatkuvasti aiheuttavat pahaa mieltä. Niinhän se taitaa ollakin: sinä tykkäät loukkaantua joka asiasta ja kiillotella siten marttyyrin kruunuasi. Siksi et halua tehdä muutoksia elämässäsi, koska saattaisit menettää lempiharrastuksesi, eli uhriutumisen ja ruikuttamisen.
Kyllä,hän haluaa, että hänellä on tytär. Ja en ole soittanut hänelle sen jälkeen, kun tajusin, mikä erehtyjä hän onkaan ja että ei myönnä sitä. Nyt se on helpompaa.
ap
Pappi voisikin puhua siitä, miten hän kasvattajana aiheutti lapselleen sen, että joudun miettimään, mitä pahaa olen tehnyt, mistä minua oikein syytetään ja mitä vikaa minussa on. Tämä ei ollut toki hänen tarkoituksensa, mutta Jumala ei aina salli meidän toimia parhaalla mahdollisella tavalla niitä kohtaan, joita esitämme rakastavamme, koska hänkin on sadistinen mielikuvitushahmo.
ap
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq73.html
Narsisti kokee jokaisen erimielisyyden - puhumattakaan kritiikistä - valtavana uhkana. Hän reagoi puolustautumalla. Hänestä tulee närkästynyt, aggressiivinen ja kylmä. Hän ottaa emotionaalista etäisyyttä uuden (narsistisen) kärsimyksen pelosta. Hän aliarvostaa sitä, joka teki väheksyvän huomautuksen.
Halveksimalla kriitikkoa ja vähättelemällä epäsointuisen keskustelukumppanin arvoa - narsisti minimoi erimielisyyden tai kritiikin vaikutusta häneen itseensä. Tämä puolustusmekanismi tunnetaan nimellä kognitiivinen dissonanssi (tai projektiivinen identifioituminen - oman kokemuksen itsestä alitajuinen heijastaminen toiseen, suom. huom.).
Vankeuteen joutuneen eläimen lailla narsisti on aina tähystyspaikallaan: oliko tämä kommentti tarkoitettu halveksimaan häntä? Oliko tämä äännähdys tietoinen hyökkäys? Vähitellen hänen mielensä ja hänen viitekehyksensä muuttuvat vainoharhaisuuden kaoottiseksi taistelukentäksi, kunnes hän kadottaa yhteyden todellisuuteen ja vetäytyy omaan maailmaansa ja kuvitelmiinsa omasta vastaansanomattomasta suuruudestaan.
Jos tämä erimielisyys, kritiikki tai halveksunta on julkista, narsisti pitää sitä Narsistisena Lähteenä! Vain kun se ilmaistaan yksityisesti - narsisti raivoaa sitä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.
ap
Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.
Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.
Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.
Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
ap
Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.
Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.
apKyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.
Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.
Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.
Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.
Täytyy olla vähän päässä vikaa jos ei ymmärrä, miksi joku loukkaantuu siitä, että ei saa omassa kodissaan pyytää sinua hiljenemään, miksi joku loukkaantuu siitä, että alat arvostella hänen viljelyjään, miksi joku loukkaantuu siitä, että kuultuaan miehensä sanovan itsestään pahasti, kaipaa tukijaa ja jos tukija alkaakin puolustella loukkaajamiestä, tosiaankin loukkaantuu.....
olet aika luonnehäiriöinen, jos sinusta tuollalailla voi käyttäytyä muita kohtaan, ja olettaa, että sinusta välitetään vähääkään.
ap
Mua naurattaa tämän keskustelun ja sen edellisen jankutuskeskustelun narsismilinkitykset ja kopioidut tekstit!!! Ihan vaan siksi että NE TÄSMÄÄVÄT TÄYSIN äitihulluun! Joka kohta ja sanasta sanaan! :D
Miten voikin kaikki sopia niin täysin yhteen ihmiseen. Mukana ehkä mausteena kyllä aspergeria mutta pohjamakuna on vahva NARSISMI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
apAi luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.
Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.
Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin mielestänne saa välittää kivusta, tuskasta, mielen pahoittumisesta, surusta, joita toisten käytös aiheuttaa?
apSilloin kun siihen on todellista aihetta ja sinua on loukattu tahallaan loukkaamistarkoituksessa.
Ja milloin siihen on todellista aihetta? Sinäkö sen määrittelet? Onko sulla isokin napa?
ap
Yleensä ihmiset osaavat erottaa loukkauksen normaalista puheesta. Mutta jos sinä et osaa, niin aika hyvä mittari on se, että onko kyse tahallisesta loukkaamistarkoituksesta. Vinkki, äidit eivät yleensä neuvo lapsiaan, opeta heille käytöstapoja tai kysele missä teillä säilytetään pattereita, hiuslenkkejä tms. loukkaamistarkoituksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin apua ymmärtämiseesi! Miksei sitä voi sanoa, mitä äiti sanoi sinulle ensin. Osaisi paremmin suhteuttaa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.
apKyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.
Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.
Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.
Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.
"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."
Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.
Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.
Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
apAi luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.
Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arkessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.
Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin mielestänne saa välittää kivusta, tuskasta, mielen pahoittumisesta, surusta, joita toisten käytös aiheuttaa?
apSilloin kun siihen on todellista aihetta ja sinua on loukattu tahallaan loukkaamistarkoituksessa.
Ja milloin siihen on todellista aihetta? Sinäkö sen määrittelet? Onko sulla isokin napa?
apYleensä ihmiset osaavat erottaa loukkauksen normaalista puheesta. Mutta jos sinä et osaa, niin aika hyvä mittari on se, että onko kyse tahallisesta loukkaamistarkoituksesta. Vinkki, äidit eivät yleensä neuvo lapsiaan, opeta heille käytöstapoja tai kysele missä teillä säilytetään pattereita, hiuslenkkejä tms. loukkaamistarkoituksessa.
Eivät tietenkään. En minäkään pyytänyt äitiäni lopettamaan kysymiset ja keskittymään siihen, että on kahvihetki meneillään loukkaamistarkoituksessa. Miksi äitini sitten loukkaantui?
Viljelyyn en kysynyt neuvoja, en kaivannut neuvoja, en HALUNNUT neuvoja. Miksi ei tajua sitä? Että kun ei lopeta, astuu rajojeni ylitse? Raivostuttaa minut. Ja sitten saa taas syyttää, miten minä käyttäydyn huonosti. Mitä se asioihini puuttuminen sitten oli? En silloin vielä nähnyt, enkä tajunnut, ettei äiti ikinä myönnä erehdystään. Etsin vikaa itsestäni siinä hänen mielikseen sitten, etten olisi viljellyt siten, kun hän ei tahdo. En muuttanut viljelytapaani, mutta en halunnut enää viljellä. Olin muutenkin masentunut, noin nitistettiin sekin jokin, mitä olin kiinnostunut tekemään. Sohvan syrjälle vain menin istumaan, kun viljelemistapa ei miellyttänyt äitiäni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
apAi luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.
Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.
Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.
ap
Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.
apKyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.
Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.
Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.
Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.Täytyy olla vähän päässä vikaa jos ei ymmärrä, miksi joku loukkaantuu siitä, että ei saa omassa kodissaan pyytää sinua hiljenemään, miksi joku loukkaantuu siitä, että alat arvostella hänen viljelyjään, miksi joku loukkaantuu siitä, että kuultuaan miehensä sanovan itsestään pahasti, kaipaa tukijaa ja jos tukija alkaakin puolustella loukkaajamiestä, tosiaankin loukkaantuu.....
olet aika luonnehäiriöinen, jos sinusta tuollalailla voi käyttäytyä muita kohtaan, ja olettaa, että sinusta välitetään vähääkään.
ap
Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet.
Kyllä minä ymmärrän täysin, että koet olosi loukkaantuneeksi. Ethän oikeastaan muusta ole viimeisten vuosien aikana kirjoittanutkaan kuinka loukatuksi olosi tunnet. Ja kuinka sinua loukkaa, kuinka loukkaavaa se on kuinka äitisi ei ymmärrä eikä edes välitä asiasta. Kunhan kiertelee asian ympärillä.
Mutta aina tulee uusia juttuja, joita keräät loukkantumispussiisi. Kaikki kerätään sinne ja tarpeen vaatiessa otetaan uudestaan esille.
Mutta kaikki eivät toimi noin. He eivät halua kerätä loukkaantumisia, eivätkä varsinkaan kantaa mukanaan vuosikymmeniä.
Mitä jos seuraavan kerran kokeilisit reagoida jollain muulla tunteella kuin loukkantumisella. Ihan millä tahansa muulla. Kuten vaikka innostuksella? Tai riemulla? Ihan vaan harjoitusmielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.
apVoi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.
Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.
Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?
apAi luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.
Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.
Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.
apOlen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1
Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuori Eskimomies kirjoitti:
Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.
Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".
Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?
Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?
apSinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.
Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.
Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.
apKyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.
Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.
Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.
Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.Täytyy olla vähän päässä vikaa jos ei ymmärrä, miksi joku loukkaantuu siitä, että ei saa omassa kodissaan pyytää sinua hiljenemään, miksi joku loukkaantuu siitä, että alat arvostella hänen viljelyjään, miksi joku loukkaantuu siitä, että kuultuaan miehensä sanovan itsestään pahasti, kaipaa tukijaa ja jos tukija alkaakin puolustella loukkaajamiestä, tosiaankin loukkaantuu.....
olet aika luonnehäiriöinen, jos sinusta tuollalailla voi käyttäytyä muita kohtaan, ja olettaa, että sinusta välitetään vähääkään.
apJa siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet.
Kyllä minä ymmärrän täysin, että koet olosi loukkaantuneeksi. Ethän oikeastaan muusta ole viimeisten vuosien aikana kirjoittanutkaan kuinka loukatuksi olosi tunnet. Ja kuinka sinua loukkaa, kuinka loukkaavaa se on kuinka äitisi ei ymmärrä eikä edes välitä asiasta. Kunhan kiertelee asian ympärillä.Mutta aina tulee uusia juttuja, joita keräät loukkantumispussiisi. Kaikki kerätään sinne ja tarpeen vaatiessa otetaan uudestaan esille.
Mutta kaikki eivät toimi noin. He eivät halua kerätä loukkaantumisia, eivätkä varsinkaan kantaa mukanaan vuosikymmeniä.
Mitä jos seuraavan kerran kokeilisit reagoida jollain muulla tunteella kuin loukkantumisella. Ihan millä tahansa muulla. Kuten vaikka innostuksella? Tai riemulla? Ihan vaan harjoitusmielessä.
Oletko vähän tyhmä.
ap
Tätä olet toitottanut tällä palstalla viimeiset kolme vuotta. Joten koska äitisi ei kerran pyydä anteeksi, koska aiot ryhtyä sanoista tekoihin ja lakata tapaamasta häntä? Mutta ilmeisesti sä olet pelkkä lapsellinen tyhjän uhoaja, joka ei oikeasti edes halua irrottautua ihmisistä, jotka jatkuvasti aiheuttavat pahaa mieltä. Niinhän se taitaa ollakin: sinä tykkäät loukkaantua joka asiasta ja kiillotella siten marttyyrin kruunuasi. Siksi et halua tehdä muutoksia elämässäsi, koska saattaisit menettää lempiharrastuksesi, eli uhriutumisen ja ruikuttamisen.