Arvatkaa mitä äitini sanoo lapselleen, jos saa kuulla pahoittaneensa lapsensa mielen?

Oletko Ap jossain hoidossa tämän ongelmasi kanssa, vai nettiterapioitko

täällä itseäsi? Olen uusi täällä, enkä tiedä historiaasi? Oletko ainoa lapsi?

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko Ap jossain hoidossa tämän ongelmasi kanssa, vai nettiterapioitko

täällä itseäsi? Olen uusi täällä, enkä tiedä historiaasi? Oletko ainoa lapsi?

Käyn narsistien uhrin aseman ymmärtävässä terapiassa, olen ainoa lapsi.

ap

Ilmeisesti ap:lle se äidin alkuperäinen kommentti ei ollut niin paha asia kuin se että äiti oli sanonut että älä välitä.

Mulla ei aivo taivu käsittämään sitä, että ap ei käsitä että toi on ihan tavallinen ja yleinen (joskin paska) kommentti vahvassa tunnetilassa olevalle henkilölle.

Ainahan lapsille sanotaan että älä välitä tai älä itke, vaikka tampiokin sen tietää että ei se suru siihen lopu: se on sitä ihan tavallista paskaa vanhemmuutta josta ihan tavallisilla resursseilla varustetut ihmiset selviävät ihan tavallisen paskasti.

Ap:n varsinainen ongelma on jossain muualla. Itse etsisin jotain läheisriippuvaisuuskuviota, mulla itselläni on selvästi se toinen puoli tästä palapelistä kun roikun foorumilla ja haluan keskittyä muiden ihmisten ongelmiin sen sijaan että ratkoisin omaa paskaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.

ap

Voi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.

Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.

Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?

ap

Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.

Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.

Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.

ap

Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1

Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?

ap

Kyllä hänen terrorisointinsa uloitui minuunkin. Et kai sinäkään äitisi kanssa asu.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti ap:lle se äidin alkuperäinen kommentti ei ollut niin paha asia kuin se että äiti oli sanonut että älä välitä.

Mulla ei aivo taivu käsittämään sitä, että ap ei käsitä että toi on ihan tavallinen ja yleinen (joskin paska) kommentti vahvassa tunnetilassa olevalle henkilölle.

Ainahan lapsille sanotaan että älä välitä tai älä itke, vaikka tampiokin sen tietää että ei se suru siihen lopu: se on sitä ihan tavallista paskaa vanhemmuutta josta ihan tavallisilla resursseilla varustetut ihmiset selviävät ihan tavallisen paskasti.

Ap:n varsinainen ongelma on jossain muualla. Itse etsisin jotain läheisriippuvaisuuskuviota, mulla itselläni on selvästi se toinen puoli tästä palapelistä kun roikun foorumilla ja haluan keskittyä muiden ihmisten ongelmiin sen sijaan että ratkoisin omaa paskaa elämääni.

Olet hienosti oikeilla jäljillä harvoin se ensimmäinen loukkaus vielä niin paha oli, ja se menisi kevyesti ohi hajamieliselläkin ymmärryksellä asiaan niin paneutumatta. Sen sijaan vaurioita aletaan aiheuttaa sillä, että kielletään toisen kokemus ja paha olo, suru, paha mieli jne. Ilman poikkeusta, että saisit osassa asioita surra. Tai hyvin rajallisesti, mutta vain jos se palvelee äitiä jotenkin. Ei, jos minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.

ap

Voi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.

Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.

Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?

ap

Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.

Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.

Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.

ap

Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1

Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?

ap

Kyllä hänen terrorisointinsa uloitui minuunkin. Et kai sinäkään äitisi kanssa asu.

Oletko tosissasi? Mietipäs nyt se mun asema uudestaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko Ap jossain hoidossa tämän ongelmasi kanssa, vai nettiterapioitko

täällä itseäsi? Olen uusi täällä, enkä tiedä historiaasi? Oletko ainoa lapsi?

Käyn narsistien uhrin aseman ymmärtävässä terapiassa, olen ainoa lapsi.

ap

Kauanko olet käynyt terapiassa? Mietin vaan, että uskallatko puhua siellä ongelmistasi. Kun sinulla tuntuu olevan noin paljon pahaa oloa terapiasta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.

ap

Voi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.

Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.

Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?

ap

Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.

Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.

Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.

ap

Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1

Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?

ap

Kyllä hänen terrorisointinsa uloitui minuunkin. Et kai sinäkään äitisi kanssa asu.

Oletko tosissasi? Mietipäs nyt se mun asema uudestaan.

ap

Minun näkökantani on se, että Sinä terrorisoit äitiäsi noilla jatkuvilla jankkauksillasi. Ei äitisi jaksa niitä. Onko tässä kuviossa isää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko Ap jossain hoidossa tämän ongelmasi kanssa, vai nettiterapioitko

täällä itseäsi? Olen uusi täällä, enkä tiedä historiaasi? Oletko ainoa lapsi?

Käyn narsistien uhrin aseman ymmärtävässä terapiassa, olen ainoa lapsi.

ap

Kauanko olet käynyt terapiassa? Mietin vaan, että uskallatko puhua siellä ongelmistasi. Kun sinulla tuntuu olevan noin paljon pahaa oloa terapiasta huolimatta.

Parisen vuotta olen käynyt. Terapian tarkoitus on juuri purkaa pahan olon aiheuttaneet opit. Ei ne hetkessä edes löydy. Paha olo kyllä tuntuu silti ja vaikuttaa elämässäni.

ap

Kirjoitatko muuten päiväkirjaa ap?

Mulle psykiatri varoitti että hoito aiheuttaa masennuksen mutta en masentunut ennen kuin aloin kirjoittaa säännöllisesti.

Kaipa tämäkin jotqin etenemistä on mutta en tiedä voinko hirveästi suositella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa viimeistään en halua, että pappi puhuu paskaa äidin luonteesta.

ap

Voi olla, ettet ole enää äidin hautajaisissa läsnä. Ei tiedä koskaan, kuka lähtee ja milloin.

Ja toinen vaihtoehto on se, että äidin viimeinen toive on, ettet saavu paikalle.

Ei ole äidin viimeinen toive, tietenkään. Luuletko että hän minusta on yhtään kärsinyt?

ap

Ai luulenko? En luule vaan tiedän. Äitini sisko oli juuri kaltaisesi henkilö. Hänen sairautensa oli koko suvun sairaus. Kukaan ei jäänyt kärsimättä. En minäkään.

Pahinta hänessä oli, kuten sinussakin, että älysi menee hukkaan. Jos olisit valjastanut kaiken tuon tarmosi, jonka käytät täysin turhaan jahkailuun, johonkin tuottavaan, olisit jo lähes miljönääri.

Miksi vedät tähän äitisi siskon? Sillä juuri todistat, ettei sulla ole mitään mahdollisuuksia osoittaa äitini mitään kärsimyksiä minusta. Siihen tarvitaan äitisi sisko, joksi luulet muiden elämää. Ei se ole niin, että olisin äitisi sisko, tai edes kuin äitisi sisko.

ap

Olen tämänlaisten persoonallisuushäiriöiden kokemusasiantuntija. Kun joutuu elämään kaltaisesi ihmisen kanssa arjessa 45v, osaa kyllä laskea 1+1

Sinä tuskin olet elänyt äitisi siskon kanssa?

ap

Kyllä hänen terrorisointinsa uloitui minuunkin. Et kai sinäkään äitisi kanssa asu.

Oletko tosissasi? Mietipäs nyt se mun asema uudestaan.

ap

Minun näkökantani on se, että Sinä terrorisoit äitiäsi noilla jatkuvilla jankkauksillasi. Ei äitisi jaksa niitä. Onko tässä kuviossa isää?

Minhän olen tänne palstalle puhunut. En ole terrorisoinut äitiäni lainkaan. Isäni on hoitokodissa ja huonokuntoinen muistisairas.

ap

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

Täytyy olla vähän päässä vikaa jos ei ymmärrä, miksi joku loukkaantuu siitä, että ei saa omassa kodissaan pyytää sinua hiljenemään, miksi joku loukkaantuu siitä, että alat arvostella hänen viljelyjään, miksi joku loukkaantuu siitä, että kuultuaan miehensä sanovan itsestään pahasti, kaipaa tukijaa ja jos tukija alkaakin puolustella loukkaajamiestä, tosiaankin loukkaantuu.....

olet aika luonnehäiriöinen, jos sinusta tuollalailla voi käyttäytyä muita kohtaan, ja olettaa, että sinusta välitetään vähääkään.

ap

Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet.

Kyllä minä ymmärrän täysin, että koet olosi loukkaantuneeksi. Ethän oikeastaan muusta ole viimeisten vuosien aikana kirjoittanutkaan kuinka loukatuksi olosi tunnet. Ja kuinka sinua loukkaa, kuinka loukkaavaa se on kuinka äitisi ei ymmärrä eikä edes välitä asiasta. Kunhan kiertelee asian ympärillä.

Mutta aina tulee uusia juttuja, joita keräät loukkantumispussiisi. Kaikki kerätään sinne ja tarpeen vaatiessa otetaan uudestaan esille.

Mutta kaikki eivät toimi noin. He eivät halua kerätä loukkaantumisia, eivätkä varsinkaan kantaa mukanaan vuosikymmeniä.

Mitä jos seuraavan kerran kokeilisit reagoida jollain muulla tunteella kuin loukkantumisella. Ihan millä tahansa muulla. Kuten vaikka innostuksella? Tai riemulla? Ihan vaan harjoitusmielessä.

Oletko vähän tyhmä.

ap

No voihan sitä noinkin reagoida. Hyökkämällä ja kieltäytymästä katsomaan totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa tämän keskustelun ja sen edellisen jankutuskeskustelun narsismilinkitykset ja kopioidut tekstit!!! Ihan vaan siksi että NE TÄSMÄÄVÄT TÄYSIN äitihulluun! Joka kohta ja sanasta sanaan! :D

Miten voikin kaikki sopia niin täysin yhteen ihmiseen. Mukana ehkä mausteena kyllä aspergeria mutta pohjamakuna on vahva NARSISMI.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3058275/onko-mulla-enaa-aitia?page=50#c…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja siltikin on paljon ihmisiä, jotka olisivat reagoineet noihinkin juttuihin aivan muilla tavoilla kuin loukkaantumalla. He olisivat ehkä suuttuneet. Nauraneet. Surreet. Voimaantuneet ja näyttäneet."

Sanotko, että mun äidillä ois pitänyt olla tällainen lapsi?

ap

Mistä tiedät, että juuri tuo sinun loukkaantumistapasi reagoida on se ainoa ja oikea tapa? Kymmeniä vuosia olet nyt reagoinut äitisi juttuihin noin ja missä pisteessä olet? Mitä jos kokeilisit jotain toista lähestyistapaa ongelmiisi kuin loukkaantuminen?

Oletko vähän tyhmä? Ei se olekaan mun tapani siksi, että se on ainoa oikea, vaan koska se on persoonaani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa reagoida noihin. Mutta se ON väärä tapa de facto, että ei myönnä, kun on väärässä tai erehtyy tai on huonokäytöksinen tavoilla, joita itse kieltää lapsensa olevan huonokäytöksinen. Eli jos mä en saa jankata viljelytavoista saamatta kuulla, että olen huonokäytöksinen, niin ei hänkään saa, myöntämättä, että oli siis huonokäytöksinen. Ihan omien oppiensa mukaan!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori Eskimomies kirjoitti:

Kun äitisi sanoi "älä välitä", ehkä hän tarkoitti, että sinun ei tarvitse välittää siitä mitä hän sanoo, sinun ei tarvitse välittää hänestä, sinun ei tarvitse kuunnella häntä, viettää aikaa hänen seurassaan, kiinnittää häneen minkäänlaista huomiota. Ehkä hän tarkoitti, että hänellä ei ole mitään merkitystä, voit unohtaa hänet, sinun ei tarvitse elämääsi tuhlata siihen että pohtisit hänen puheitaan tai tapaisit häntä enää koskaan.

Niin ei tuo mielestäni ns. narsismilta vaikuta. Ehkä pikemminkin päinvastaiselta, "äärinöyryydeltä".

Se on väärin ja se on outoa, koska hän suhtautui minuun noin jo, kun olin noin 6-vuotias. Minne mä olisin mennyt hänen seurastaan, valaisetko hiukan? Eli jos joku kaataa sut mutaan, sinusta hänen on ihan ok sanoa, etttä älä välitä siitä, mitä,mä just tein? Mutta häntä ei saa rangaista? Hänelle ei saa suuttua? Häntä ei saa syyttää? Niinkö?

Ja edellytät tätä lapselta äitiin päin?

ap

Sinä et ole enää vuosikymmeniin ollut lapsi. Mutta silti jatkat ajattelemista sillä lapsen tasolla. Aikuinen oppii olemaan välittämästä aivopieruista. Nykyisistä ja menneistä. Hän ei ota itseensä jokaisesta sanasta, äänenpainosta tai katseesta. Vanhat jutut on kärsitty jo ajat sitten. Ne voi unohtaa ja niistä voi olla välittämättä. Kaikesta ei tarvitse tehdä draamaa. Elämää suurempaa sisältöä. Vuosikymmeniksi.

Varsinkin jostain typeristä ajattelemattomista heitoista. Lauseista, joita ei edes sen suuremmin oltu mietitty, kunhan olivat suusta putkahtaneet.

Olen varma, että jos äitisi olisi sillpin tiennyt kuinka vielä kymmenien vuosien jälkeen jaksat takertua ja muistuttaa jostain vanhoista jutuista, hän olisi varmaan leikannut kielensä irti. Sen verran raskas tapaus olet.

Eivät ne olleet mitään aivopieruja. Miksi sun täytyy puolustaa henkistä väkivaltaa? Etkö halua parantua siitä? Ai hän ei ota itseensä siitä, etä on loukannut mua, vai, kuinka jaloa :D Tuohan auttaakin muita paljon, joita hän on loukannut. Äitini olisi sitten ollut parempi leikata kielensä irti. Jos rakastaa lastaan, eikä halua aiheuttaa tämän elämään tunnetta, että lapsi on huono.

ap

Kyllä, sitä suurin osa noista jutuista on. Eikä vaan äitisi suusta. Sanotaan jotain mitä ei oltu tarkoitettu pahasti, toinen nyt kuitenkin sen ottaa sen niin ja sanoja ei ymmärrä edes mistä toinen suuttui. Tätä tapahtuu kokoajaan, joka päivä.

Toiset sitten pahoittavat mielensä vähäksi aikaa, toiset pysyvästi ja toiset eivät vaan jaksa ottaa itseensä jokaista kommenttia. Mitä lapsellisempi tapaus sen enemmän draamaa niiden sanojen ympärille kerätään ja sitä kauemmin sitä jauhetaan.

Tietenkin sinä haluat ajatella sitä henkisenä väkivaltana, muutenhan sinulta putoaisi kokonaan pohja siltä miksi vieläkin jauhat asiasta.

Jos joku aiheuttaa sinussa tunteita, niin se olet juuri sinä itse. Sinussa kuten meissä kaikissa on tunteita ja joksinen meistä reagoi omanlaisesti ihan samoihinkin juttuihin. Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne.

"Saatte kaikki paketin. Toiset ilahtuvat., toiset pettyvät, toisia ei kiinnosta, toiset ahdistuvat koska kokevat jäävänsä velkaa, toiset innostuvat, toiset surevat, toiset vihastuvat jne. Sinun tapasi määrittelee tunteesi. Ei lahja itsessään. Samoin on sanojen kanssa. Toiset suuttuvat, toiset pettyvät, toisille nousee taistelutahto pintaan jne."

Tämä on toki totta. Itse asiassa tämä on hieno esimerkki. Mutta sitähän ne ihmissuhteet juuri ovatkin, ja kommunikaatio, vuorovaikutus , että tulee toimeen jokaisen erilailla reagoivan kanssa, eikä koita määritellä heille sitä itselle mieluisinta reaktiota.

Äitini saa sellaisen lapsen kuin saa, ei hän voi sitä valita. Eikä sitä, millainen luonne lapsella on. Niinpä äidin kuuluu kommunikaatiolla ja vuorovaikutuksella elää lapsen kanssa, että herättipä paketti minkälaisia tunteita lapsessaan tahansa, niin äiti turvaa, tukee, on syli, lohtu ja turva.

Ei moiti, ervostele, raivoa, jos lapsi ei reagoi oikein.

ap

Mutta se mikä sinulta uupumaan on juuri se ymmärrys, että ihmisten välillä se on molempien suuntaista. Vaikka kuinka haluaisit nähdä lapsi äiti suhteen yksisuuntaisena, niin sitä se ei ole. Koska molemmilla on tunteita, kumpikin tekee virheitä ja molemmilla on heikkoutensa ja inhimilliset virheensä. Se on luonnonlaki, jota vastaan on turha kamppailla periaatteellisesti. Lapsi muokkaa äitiään ja äiti lastaan. Halusit tai et.

Luonto ei ole idyllinen, vaan joskus jopa yllättävän julma. Pesästä heitetään ja poikasia jopa hyljätään. Suositaan vahvoja ja voimakkaita. Ainoastaan prinsessasaduissa kaikki menee hienosti ja loppu on hyvä.

Mun äitini jos koskee hiuskarvallaankaan mun onneeni niin lentää tasan pesästä. Ja on koskenut. Enää on se rangaistusvaihe.

ap

Mikä onni? Tekstiesi perusteella elämäsi on yhtä suurta loukkaantumista ja kärsimistä

No se onni, joka on kaikessa läsnä, missä hän ei vaikuttanut.

ap