Saako teillä kotoa muuttaneet yhä lahjoja?

Huh, täytyypä muistaa vielä kerran kiittää omia vanhempiani kivoista joululahjoista ja siitä, että olen yhä parikymppisenä työssäkäyvänä opiskelijana heidän lapsensa, josta ovat kiinnostuneita. Minut ja sisarukseni on sen verran hyvin kasvatettu, että emme tietenkään vaadi ylellisiä lahjoja. Vanhemmat haluavat silti ilahduttaa ja hemmotella meitä, koska voivat. He myös laskevat tarkasti, että saamme lahjoja tasapuolisesti. Itse aion todellakin suhtautua samoin myös omiin tuleviin lapsiini. En tajua, miksi ihmiset edes hankkivat lapsia, jos haluavat näistä eroon ja suhtautuminen aikuistuneisiin jälkeläisiin on lähinnä kitkerää.

En myöskään tajua näitä kommentteja, että kotoa muuttanut saa esim. pelkän konvehtirasian, koska "ne ovat niitä aikuisten lahjoja". Muuttuuko se nuori aikuinen heti poismuuton hetkellä persoonattomaksi ja tuntemattomaksi henkilöksi, jolle ei todella keksi mitään muuta hyödyllistä tai ilahduttavaa kuin ne pakkokonvehdit? Itse kyllä kokisin tuollaisen aika loukkaavana, kun kerran pikkusisarukset saavat persoonallisia toivelahjoja. Oikein alleviivataan sitä, että aikuistunut lapsi ei enää kuulu perheeseen.

Ja sanottakoon nyt vielä, että minä ja sisarukseni annamme myös vanhemmillemme aina lahjat, ei välttämättä kalliit, mutta tarkkaan mietityt.

Ap, kyllä saavat. Annoin nipun seteleitä. Se on myös samalla perinnön jakamista etukäteen pois. Ja kun nuorinkin muuttaa kotoa saa hän samoin tavoin rahaa lahjaksi. 

Ymmärrän että perheissä joissa ollaan vähävaraisia niin aikuisia lapsia ei tueta taloudellisesti tai siihen ei ole mahdollisuutta ja lahjat on luokkaa lapaset. Mutta sitä en ymmärrä että varakkaissa perheissä toimitaan niin.

Kuulostaa siltä että olet aika rikkaasta perheestä, niin etkö sä ole jo sitten lahjasi saanut?

Meillä kyllä saa, mutta lahjat on noita pandan suklaarasia ja sukka tasoa. 

Saavat. Jos aikoinaan olisin ollut fiksumpi, olisin alkanut toimia kuten ap:n vanhemmat eli hankkinut aikuisille, kotoa muuttaneille lapsilleni vain pienet joululahjat. Suku on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä jouluna menikin jo yli 3000€ joululahjoihin. Ei siinä mitään, lahjojen antaminen on ihan kivaa, mutta ei mun palkkani ole noussut samassa suhteessa kuin lahjottavien määrä on kasvanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on viime aikoina ollut paljonkin ketjuja, missä noin parikymppiset harmittelevat, että vanhempia ei kiinnosta auttaa enää kotoa muuton jälkeen. Tämä nyt yksi versio myös siitä.

En tiedä, itse en rahallisia apuja saanut tai olettanut aikuisena. Joululahjat ovat juurikin suklaarasioita ja viinipulloja. Olen 28v eikä väleissä vanhempiin ole mitään kummallista. Eniten iloa kotoa muuttaessa on ollut erilaisista neuvoista, vaikkapa kuinka tehdään sähkösopimus tai asioidaan kelan kanssa tai hankitaan vakuutus. Samaa sanovat ystävänikin.

Onko tämä joku av ilmiö, että nojataan aikuisenakin niin vahvasti omiin vanhempiin, eikä vaikka ystäviin tai mahdolliseen kumppaniin? Vai eivätkö parikymppiset olekaan niin aikuisia, kuin mitä haluavat antaa ymmärtää?

Mietin vähän samaa ja sitäkin, että toisaalta vaikka nuoret vanhemmat kokevat isovanhempien tuputtautumisen pahana.

Eli ymmärränkö oikein, kun nuori muuttaa kotoa, vanhempien kuuluisi kiltisti maksaa ja ostaa kaikki, mitä nuori haluaa. Mennään muutama vuosi eteenpäin, saadaan perhe, vanhemman pitäisi tajuta väistyä taka-alalle, mutta kuitenkin olla aina käytettävissä? Ja ehkä edelleen maksaa? Missä vaiheessa se itsenäistyminen sitten tapahtuu?

Vaadittekohan te nyt hieman liikaa niiltä vanhemmilta?

Meidän lapset ovat parikymppisiä opiskelijoita, asuvat eri paikkakunnalla mitä me. Meille on ollut lasten syntymästä asti selvää, että lapsista pidämme huolen niin kauan, kunnes he saavat opiskelut loppuun ja menevät töihin. Sen jälkeen pitäisi pärjätä omillaan, mutta poikkeustapaukset katsotaan erikseen. Tämän olemme kertoneet myös lapsille ja olemme tähdentäneet, että apua pitää osata myös itse pyytää. Yritämme kodella lapsia mahdollisimman tasapuolisesti. Ainakin tähän asti on minun käsityksen mukaan sujunut hyvin.

Meillä tuo poismuutto on vasta edessä ensi keväänä/kesänä mutta sitä pohjustaen on tehty jo hankintoja kesällä ja syksyllä (astioita, pyyhkeitä ja sellaista). Meillä on ollut muutenkin tapana, että jos vuoden aikana on tehty isoja hankintoja, niin sitten joululahjat on pienempiä. Ja tänäkin jouluna ne lahjat oli pienempiä, ei ostettu mitään isoa. Osa lahjoista oli tarpeellisia ja vain osa sellaisia hemmottelulahjoja. Yhteensä 300€ taisi teinin lahjoihin mennä. 

Ja varmaan ensi joulunakin jatketaan samaan tapaan, että osa lahjoista on tarpeellisia hankintoja uuteen kotiin ja vain osa sellaisia hemmottelulahjoja. Kyllä teini sen itsekin ymmärtää, että jos on tuhansien eurojen hankinnat tehty uuteen kotiin, niin ei sitten jouluksi voi odottaa mitään valtavaa lahjavyöryä. Mutta emme me lasta mitenkään oman onnensa nojaan jätä, vaan tietenkin tuemme tarpeen mukaan ja autamme myös ASP-tilin kartuttamisessa. Alkuvaiheessa maksamme varmaan kaiken ruuasta lähtien (koska elatusvastuu on kuitenkin 18-vuotiaaksi asti eikä tuota ennen voi saada edes opintotukea tai asumistukea) ja sitten kun alkaa saada tukia, niin sen verran että pärjää eikä tarvitse murehtia raha-asioista.

Meidän perheessä lahjat pienenee siinä vaiheessa, kun lapset pariutuvat, eli perustavat perheen. Työssäkäyville sinkuille laitoin tänä jouluna noin 70 euron lahjan riippumatta siitä, asuvatko kotona, vai muualla. Kalliimpiin lahjoihin ei ole varaa, koska lapsia yli 10. Se on vaan fakta.

Vierailija kirjoitti:

Suurperheen äiti 56v ja isä 64v. kirjoitti:

Minä en ainakaan ole mieheni kanssa olleet missään tekemisissä lapsiimme sen jälkeen kun he muuttivat pois kotoa. Jokainen lapsi on käsketty muuttaa kotoa viimeistään täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen koska me emme aikuisia rupea elättämään ja sen jälkeen emme ole heihin yhteyttä pitäneet. Vanhin lapsi on nyt 40v ja muutti kotoa 17-vuotiaana, nuorin muutti syksyllä toiselle puolelle suomea ammattikoulun asuntolaan mennessään ammattikouluun ja sen jälkeen emme ole hänenkään yhteydessä olleet. Toisiinsa penikkamme saavat yhteydessä olla, mutta ei meihin.

Kas kas, minunkos äiti se siellä. Mulla juuri tällaiset vanhemmat. Kiva kun arvostetaan omia lapsia niin paljon että kutsutaan penikoiksi.

T. Vihamielisten kiusaajavanhempien rääkkäämä aikuinen lapsi

Uskon, että tuo, jolle vastasit, on suurperheitä inhoava trolli. Ei tuollaisia vanhempia voi olla olemassakaan!

Noilla periaatteilla en vaivautuisi ostamaan matkalippuja vanhempieni luokse vaan käyttäisin rahat itseeni. Kutsuisin kavereita kylään ehkä vierailisin muilla sukulaisilla.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on viime aikoina ollut paljonkin ketjuja, missä noin parikymppiset harmittelevat, että vanhempia ei kiinnosta auttaa enää kotoa muuton jälkeen. Tämä nyt yksi versio myös siitä.

En tiedä, itse en rahallisia apuja saanut tai olettanut aikuisena. Joululahjat ovat juurikin suklaarasioita ja viinipulloja. Olen 28v eikä väleissä vanhempiin ole mitään kummallista. Eniten iloa kotoa muuttaessa on ollut erilaisista neuvoista, vaikkapa kuinka tehdään sähkösopimus tai asioidaan kelan kanssa tai hankitaan vakuutus. Samaa sanovat ystävänikin.

Onko tämä joku av ilmiö, että nojataan aikuisenakin niin vahvasti omiin vanhempiin, eikä vaikka ystäviin tai mahdolliseen kumppaniin? Vai eivätkö parikymppiset olekaan niin aikuisia, kuin mitä haluavat antaa ymmärtää?

No aika iso ero on sillä, onko juurikin 20-vuotias vai 8 vuotta vanhempi... Tasan parikymppinen (alkuvuodesta syntynyt siis) on voinut esim. viettää yhden välivuoden vielä kotona asuen ja on vasta tämän syksyn alussa muuttanut opiskelemaan (eli on vähätuloinen opiskelija), kun taas 28-vuotiaalla on usein tutkinto suoritettuna ja muutenkin elämä tasoittunut.

Suurperheen äiti 56v ja isä 64v. kirjoitti:

Minä en ainakaan ole mieheni kanssa olleet missään tekemisissä lapsiimme sen jälkeen kun he muuttivat pois kotoa. Jokainen lapsi on käsketty muuttaa kotoa viimeistään täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen koska me emme aikuisia rupea elättämään ja sen jälkeen emme ole heihin yhteyttä pitäneet. Vanhin lapsi on nyt 40v ja muutti kotoa 17-vuotiaana, nuorin muutti syksyllä toiselle puolelle suomea ammattikoulun asuntolaan mennessään ammattikouluun ja sen jälkeen emme ole hänenkään yhteydessä olleet. Toisiinsa penikkamme saavat yhteydessä olla, mutta ei meihin.

:D tämä ei voi olla totta

Totta kai muualla opiskeleva lapsi sai lahjoja vähintään yhtä paljon kuin kotona vielä asuva, ellei jopa enemmänkin. Lahjat tosin olivat pääasiassa erittäin tarpeellista tavaraa, kuten kunnollinen sähkövatkain, leivontatarvikkeita, pöytäliina ja vaatteita.  Ainoa hemmottelulahja taisi olla sarjalippu elokuviin. Matkat kotipaikkakunnalle maksamme totta kai aina, samoin avustamme kuukausittain pienellä rahasummalla. Opintotuen ja asumislisän jälkeen ruokaan ei muuten jäisi muutamaa kymppiä enempää ja täytyyhän opiskelevan nuorenkin syödä.

Itse olemme alle keskituloisia, mutta olemme aina priorisoineet lasten tarpeet omiemme edelle. Vielä sekin aika varmasti koittaa, että lapset pärjäävät jo omillaan ja meille jää rahaa vaikka matkusteluun.

Muistaakseni sain jo lukioikäisenä about sen pari kolme kirjaa/CD:ta/DVD:ta ja konvehtirasian joululahjaksi, ja ehkä just villasukat joltain tädiltä. Kolme vuotta nuoremmalle pikkusiskolleni toki ostettiin hieman enemmän lahjoja, mutta kyllä minä pidin tätä jo tuolloin ihan luonnollisena. Kun muutin kotoa 20-vuotiaana niin sain edelleen jouluisin suurin piirtein nuo samat lahjat (ehkä yksi kirjoista vaihtui välillä paistinpannuun, vedenkeittimeen jne.) isältäni (äitini oli jo kuollut), ja tietysti ostin yleensä jonkun kirjan ja konvehtirasian hänelle vastalahjaksi, samoin kuin siskokin.

Tämä kuvio jatkui sen jälkeen kun siskokin muutti pois kotoa. Nyt kun isämme on kuollut ja olemme siskon kanssa molemmat perheellisiä niin emme ole enää tavanneet ostaa toistemme perheille kuin korkeintaan juuri punkkupullon tms. "kulutustavaraa".

Itse parikymppisenä asuin omassa kodissani ja elin omaa elämääni. Olisi ollut kornia odottaa vanhemmilta isoja lahjoja, kun tienasin kuussa enemmän, kuin vanhempani.

Johan heillä meni jouluna rahaa siihenkin, että ostivat kaikki ruoat ja laittoivat muutenkin joulua.

Kyllä parikymppinen on jo aika lailla itsenäinen. Osalla oli jo lapsia siinä iässä.

Saa, eikä tosiaan mitään pelkkiä halpalahjoja. He saavat esittää toiveita kuten muutkin lapset. Tänä vuonna kotoa muuttanut tytär sai Marimekon pyyhkeitä ja Finlaysonin pussilakanat, näitä molempia oli itse toivonut. Lisäksi annettiin lahjakortti vaatekauppaan. Poika sai rahaa lomamatkaa varten, kun ei muuta ollut toivonut.

Joulu ei ole mikään lasten juhla, vaan kaikkien perheenjäsenten yhteinen juhla, jossa on tärkeää muistaa kaikkia. Me vanhemmatkin saamme lahjoja aikuisilta lapsiltamme. Tänä vuonna tuli joulukukan ja suklaan lisäksi teatteriliput.

Olen 46-vuotias, ja kyllä, saan yhä äidiltäni varmaan kaksi muovikassillista joululahjoja :D

Olen siis itsekin äiti ja vaimo, mutta kyllä saan yhä myös omalta äidiltäni lahjoja vaikka pärjään "omillani".

Itse pärjään jo nyt melkein 30 vuotiaana hyvin, enkä tarvitse mitään ja kismittää puolestasi, koska itse olen kokenut samaa ja samoin miheni. Mies sai kotoa muuttaessa ottaa vaatteensa, sänkynsä sekä koulupöytänsä. Mitään astioita tai rahaa ei tullut koskaan ja sama kuin sinulla, rahasta ei todellakaan ollut pulaa. Omilta vanhemmiltani sain kyllä aina jouluna jotakin vähän isompaa, mutta kyllä se arjen apu ja tuki olisi ollut tärkeämpää. 

Omia lapsiani aijon tukea läpi elämän oli asia mikä vaan ja luulen, että myös suhteet lapsiini ovat huomattavasti lämpimämmät, kuin omat välini vanhempiini. Käyn velvollisuuden tunnosta jouluna ja joskus. Sitä saa mitä tilaa itsekkäät 50- ja 60 luvuilla syntyneet vanhemmat.

N29

Meillä kaikki saa lahjoja, aikuisetkin

Vierailija kirjoitti:

Saavat. Jos aikoinaan olisin ollut fiksumpi, olisin alkanut toimia kuten ap:n vanhemmat eli hankkinut aikuisille, kotoa muuttaneille lapsilleni vain pienet joululahjat. Suku on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä jouluna menikin jo yli 3000€ joululahjoihin. Ei siinä mitään, lahjojen antaminen on ihan kivaa, mutta ei mun palkkani ole noussut samassa suhteessa kuin lahjottavien määrä on kasvanut. 

Siis mitä? Ensinnäkin, kuinka paljon lapsia ja lapsenlapsia sulla on? Ja ostatko kaikille satasilla lahjoja? Tuohan on ihan hullua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on viime aikoina ollut paljonkin ketjuja, missä noin parikymppiset harmittelevat, että vanhempia ei kiinnosta auttaa enää kotoa muuton jälkeen. Tämä nyt yksi versio myös siitä.

En tiedä, itse en rahallisia apuja saanut tai olettanut aikuisena. Joululahjat ovat juurikin suklaarasioita ja viinipulloja. Olen 28v eikä väleissä vanhempiin ole mitään kummallista. Eniten iloa kotoa muuttaessa on ollut erilaisista neuvoista, vaikkapa kuinka tehdään sähkösopimus tai asioidaan kelan kanssa tai hankitaan vakuutus. Samaa sanovat ystävänikin.

Onko tämä joku av ilmiö, että nojataan aikuisenakin niin vahvasti omiin vanhempiin, eikä vaikka ystäviin tai mahdolliseen kumppaniin? Vai eivätkö parikymppiset olekaan niin aikuisia, kuin mitä haluavat antaa ymmärtää?

Mietin vähän samaa ja sitäkin, että toisaalta vaikka nuoret vanhemmat kokevat isovanhempien tuputtautumisen pahana.

Eli ymmärränkö oikein, kun nuori muuttaa kotoa, vanhempien kuuluisi kiltisti maksaa ja ostaa kaikki, mitä nuori haluaa. Mennään muutama vuosi eteenpäin, saadaan perhe, vanhemman pitäisi tajuta väistyä taka-alalle, mutta kuitenkin olla aina käytettävissä? Ja ehkä edelleen maksaa? Missä vaiheessa se itsenäistyminen sitten tapahtuu?

Vaadittekohan te nyt hieman liikaa niiltä vanhemmilta?

No, voi herranjumala nyt sentään. On myös aika paljon ääripäiden "vanhemmat maksavat kaiken" ja "yhtään ei auteta eikä mihinkään osallistuta" välillä. Minäkään en ole koskaan vanhemmilta mitään pyytänyt. Silti olen ekaan asuntoon saanut paljon kaikenlaista ja kotoa käydessä on lykätty kaksikymppinen tai viisikymppinen käteen, kun opiskelin. Yhä saan pieniä, järkeviä lahjoja merkkipäivänä: mielikirjan, villatakin, uudet kengät. Eikä koskaan ole sanottu, että nyt on ihan itse pärjättävä, vaikka tietenkin pärjään. Eli vanhemmat ihan oma-aloitteisesti ovat halunneet jeesata. Joskus, kun rahaa tarjottiin, saatoin sitten jopa kieltäytyä, mutta se huolehtiminen lämmitti kyllä mieltä.

Toki neuvot ovat nekin kultaa kalliimpia, mutta esimerkiksi saajan toivoman lahjan antaminen on myös symbolinen välittämisen ja kunnioituksen ele. Ap oli toivonut heijastinliiviä. Aika vaatimaton toive mielestäni. Ja meidän perheessä tällainen toisen ilahduttaminen on molemminpuolista. Nyt kun olen itse työelämässä, olen järjestänyt vanhemmilleni kivoja juttuja (reissuja, konserttiliput jne.) omaan piikkiini. Enkä mitään laskeskele, kunhan haluan ilahduttaa. Tämmöinen asenne on meillä kaikilla.