Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäinen on liian nuori äidiksi ja miksi?
23.12.2017 |
Tulin lukeneeksi keskustelua, jossa 17-vuotias tyttö kertoi suunnittelevansa lapsenhankintaa 1-2 vuoden sisällä. Siinä keskustelussa tyttö haukuttiin tyhmäksi ja vaikka miksi "älä lisäänny, kun oot noin vajaa"-kommentteineen.
Tässä kyseinen keskustelu demi.fi:ssä jos jotakuta kiinnostaa: https://www.demi.fi/keskustelut/suhteet/aidiksi-17-vuotiaana
Mä en näe tossa mitään kovin erikoista. Hän haluaa lapsen nuorempana kuin valtaosa, entä sitten? Suomessa on kuitenkin tän järjestelmän ansiosta kaikenikäisillä ihan kohtalaiset taloudelliset edellytykset pärjätä, vaikka tottakai pitää tuilla eläessä olla tarkka rahan kanssa. Lapsi ei nykyaikana myöskään estä lastenhankinnan jälkeistä myöhempää opiskelua kaikille ilmaisen päivähoidon ansiosta.
Millä osa-alueella 18-vuotias olisi huono äiti?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Musta olisi hyvä olla vähintään 21- mielellään ehkä n. 25-vuotias. Nuorikin voi tietenkin olla hyvä vanhempi. Itsekin tunnen erään 23-vuotiaana äidiksi tulleen, joka on todella todella hyvä vanhempi lapselleen. Mutta hänenkin elämäntilanteensa olisi varmasti ollut parempi myöhemmin - nyt on eronnut lapsen isästä, ei ole vielä koulutusta ja talous tiukilla. Aika klassinen nuori äiti siis.
So what?
Eronnut, koulutuksellani ei tee enää paskaakaan, hankittava uusi, ja talous tiukilla.
N42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikis vauhdissa taas. Pääsitkö lomille laitoksesta?
Kun on kypsä seksiin, pitää olla kypsä myös seurauksiin.
Siitä voi päätellä, kannattaako 15-vuotiaan pitää vielä vetskari kiinni..
Loppupäästä luonto hoitaa asian. 45-vuotiaita äitejä on ollut aina.
Tuntuu ettei nainen ole koskaan oikean ikäinen äidiksi. Sanoisin tähän 33. Ihmisen pitäisi saavuttaa henkinen aikuisuus vähän ennen 30 ikävuotta ja aika äkkiä tuon iän, 33, jälkeen riskit suurenee raskaudessa. Itse tulin äidiksi 19 vuotiaana, ei se oudolta tuntunut mutta näin jälkikäteen ihmettelen miten niin keskenkasvuinen selvisikin. Mutta ainahan nuoretkin äidit ovat selvinneet. Jos ei hyvin niin huonosti.. Olen kuitenkin nyt iloinen kun lapsi jo täysi-ikäinen ja kaikki meni hyvin.. Iloinen siitä että olen ollut nuori äiti ja jos hyvin käy saan olla elämässään vielä kauan. Ei todellakaan lapsia pitäisi ruveta tekemään 70 v.. Ei edes presidentin asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Alle 25 -vuotiaille Lastenteko ajokortti.
Jos läpäisee, niin voi tehdä pentuja.
Muuten voi itse kypsyä aikuiseksi ensin.
-Lastensuojelun ammattilainen 20v kokemuksella
Järkyttynyt tästä kommentista, siis mitä helkuttia oikeasti? 20 vuoden työkokemus on opettanut sinulle selvästi paljon varsinkin suvaitsevuutta. Häpeäisit, tuommoista asennetta ei sosiaalialalla kaivata.
- T. Sosiaalityön opiskelija, joka on nähnyt harjoitteluissa aivan tarpeeksi näitä elämäänsä kyllästyneitä kyynisiä ja arvostelevia akkoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 33 veenä olen jo hyvä äiti, parempi kuin 25 veenä.. Johtuuko lapsista vai mun iästä- paha sanoa. Silti kannatan et ei parikymppisenä, mielummin vähän enemmän ikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata hankkia liian nuorena. Kun on tarpeeksi nähnyt ja kokenut, on valmis äidiksi.
Tätäkin oon miettinyt että mitä sitä pitäis tarkalleen kokea tai nähdä ennen kuin on valmis äidiksi? Mitä 30-vuotias on nähnyt niin paljon enemmän kuin 18-20-vuotias? Työelämää? Ei läheskään kaikki 30-vuotiaat ole nähnyt sitäkään sen enempää, jos on vaikka kouluttautunut yliopistossa. Eikä luulisi että yliopisto/AMK -opintojakaan lastenhankintaan tarvitsisi, ellei siellä sitten ole nykyään jotain "Äidiksi tulemisen ABC"-kurssia. Harvemmin kuitenkaan lapsenhoidossa ja lapsen järkeväksi ihmiseksi kasvattamisessa tarvitsee osata mitään yliopistotason tiedettä.
Etkö oikeasti ole kypsynyt ikävuosien 18-30 välillä yhtään? Osanottoni.
Tottakai ihminen kypsyy, kehittyy ja viisastuu yleensä koko elämänsä. Mutta eikai se ole mikään argumentti sen puolesta, että 18-vuotias ei olisi tarpeeksi kypsä äidiksi? Muutenhan voitaisiin väittää että 50-vuotias on parempi äidiksi kuin 30-vuotias, koska 50-vuotias on kypsempi ja elämää enemmän kokenut. Mitä sellaista hyvälle äitiydelle olennaista tarkalleen on 30-vuotiaalla äidillä, mikä 18-vuotiaalta äidiltä puuttuu? Mitä tarkalleen tarkoitat tällä "kypsymisellä"? Oman maailmankatsomuksen muokkautumista ja vahvistumista? Sekin kuitenkin vahvistuu ja vakautuu koko elämän ajan, ei vain 30-vuotiaaksi asti. Miksi se olisi edes tärkeää hyvälle äitiydelle, näin käytännössä? Vaikuttaako se äidin kykyyn antaa ruokaa, vaatteita ja rakkautta? Vaikuttaako se äidin kykyyn luoda lapselle turvallinen ja hyvä olo? Miten?
Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti.
Normaalisti kehityvällä ihmisellä ero 18. ja 30. ikävuoden välillä ei ole verrannollinen 30. ja 50. ikävuoden väliseen eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liian nuori = ei voi synnyttää vielä
liian vanha = ei voi synnyttää enää
Eli sun mielestä jollekulle voi esim. 11v olla ihan ok ikä tulla äidiksi?
eihän se mikään ideaalitilanne ole, mutta on tällaisiakin tapahtunut koko historian kulun ajan.
Mutta eikai nyt kaikki mikä tapahtuu ole ok? Onko tappaminenkin ok? sitäkin kun on tapahtunut koko historian kulun ajan
toisen ihmisen tappaminen on luonnotonta, kun taas ihmisen syntymä on positiivinen asia.
Millä perusteella tappaminen on luonnotonta? Sitä on kuitenkin ihmisetkin tehneet jossain määrin aina.
Mutta okei entäs raiskaaminen? Onko sekin ok? Se nyt ei ainakaan ole luonnotonta, eipä tainneet kaikki luolamiehet aikoinaan pahemmin kysellä "haluatko?".
koska ihmisen onnistuminen lajina perustuu ihmisten keskeiseen yhteistyöhön.
mistä sinä tiedät, mitä luolamiehet tekivät, ja mitä eivät tehneet? jukra että olet tyhmä.
Jukra ettet tajua sanomattakin ettei raiskaaminen ole mikään vasta syntynyt upouusi ilmiö. Tässä aloit puhumaan "luonnottomuudesta", ja ihmettelin vain että onko susta luonnollinen=ok.
jos sinun mielestäsi raiskaaminen ja synnyttäminen on mitenkään verrannolista, ei kanssasi minkään kaliberin keskustelu (paitsi ehkä small talk) ole kannattavaa.
Ei ne nyt verrannollisia olekaan. Molemmat silti ihan ihmisluontoon istuvia tapahtumia. Vaikka kaksi asiaa kuuluu tiettyyn erittäin suureen samaan suureen kategoriaan (kategoriaan luonnollinen), ei se tarkoita että ne olisivat verrannollisia.
Alkuperäinen kysymys jonka esitin, oli kuitenkin siis se, että onko susta kaikkien ihmisluontoon istuvien asioiden tapahtuminen ok?
se riippuu säännöistä, mitä yhteiskunta on asettanut (perustuslaki)
Niin no aivan, ei laki kiellä 11-vuotiaan äitiyttä, mutta ei keskustelun kysymys sitä koskenutkaan. Lähinnä kyse oli sosiaalisista ja eettisistä perusteista sille, milloin on sopiva ikä tulla äidiksi. Ei siis siitä, että milloin on laillista tulla äidiksi.
Ei tuon ikäisen vartalokaan ole usein kehittynyt (mm. lantio leventynyt), vaikka kuukautiset olisivat alkaneet. Sopisiko 13-15-vuotias poika isäksi sitten. Hyvä, että suojaikäraja on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 18-vuotias, enkä usko saavani lapsia ainakaan 10 vuoteen. Ainakaan se ei olisi mikään ideaalitilanne.
En tiedä, onko kyseessä jonkinlainen myöhäisteini-ikäisen itsekkyys vai ylipäänsä luonteeni, mutta lapsen hoitaminen ja 24/7 hänessä kiinni oleminen olisi minulle painajainen. Ehkä hoivavietti kasvaa iän myötä, ehkä ei. Kasvatus sujuisi, mutta joku pyllynpyyhkiminen ja jokapäiväinen leikkiminen... ei kiitos.
Kyse ei ainakaan omalla kohdallani ole vastuullisuudesta. Olen erittäin itsenäinen ja koulun suhteen supervastuullinen. Moni ikäiseni käy töissä lukion ohella ja asuu yksin (minä en, mutta en ole toisaalta myöskään kiinni vanhemmissani koko ajan). Lapsen hankkiminen vaatii kuitenkin ihan erilaista emotionaalista kypsyyttä ja sitoutumista kuin esimerkiksi YO-kokeet: ne ovat hetkellinen rupeama, mutta lapsen saaminen määrittää koko loppuelämän suunnan.
Eli oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että 18-vuotias on aivan liian nuori äidiksi. Jos lapsen kuitenkin saa, kyllä tilanteesta varmasti oppii selviämään. Absoluuttisen rajan voisin näin mutulla vetää sinne 15-16 vuoden tietämille. Sen ikäinen ehkä vielä jotenkin onnistuisi selviämään lapsesta itsenäisesti.
Eli pidät itseäsi jonain tapaustutkimuksena ja yleistät sen sitten koko väestöön? Sentään otat huomioon aikaisemmin viestissäsi sen että kyse voi olla myös vain susta, yksilöllisestä ihmisestä ja luonteesta. Sä nyt koet jo lähtökohtaisesti ettet kykenisi äidiksi. On taas olemassa muita 18-vuotiaita, jotka kokevat toisin. Yleensä se oma kokemus valmiudesta äitiyteen on aika hyvä lähtökohta, ja usein jos järkeä päästä löytyy, niin myös melko realistinen. Hassua että pidät itseäsi ikään kuin jonain 18-vuotiaan naisen prototyyppinä, jonka perusteella voisi tehdä päätelmiä yleisellä tasolla.
18wee ja järki?
Hah hah hah :D
Oma kokemus?
"Siis niinqu munsta tuntuu"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 18-vuotias, enkä usko saavani lapsia ainakaan 10 vuoteen. Ainakaan se ei olisi mikään ideaalitilanne.
En tiedä, onko kyseessä jonkinlainen myöhäisteini-ikäisen itsekkyys vai ylipäänsä luonteeni, mutta lapsen hoitaminen ja 24/7 hänessä kiinni oleminen olisi minulle painajainen. Ehkä hoivavietti kasvaa iän myötä, ehkä ei. Kasvatus sujuisi, mutta joku pyllynpyyhkiminen ja jokapäiväinen leikkiminen... ei kiitos.
Kyse ei ainakaan omalla kohdallani ole vastuullisuudesta. Olen erittäin itsenäinen ja koulun suhteen supervastuullinen. Moni ikäiseni käy töissä lukion ohella ja asuu yksin (minä en, mutta en ole toisaalta myöskään kiinni vanhemmissani koko ajan). Lapsen hankkiminen vaatii kuitenkin ihan erilaista emotionaalista kypsyyttä ja sitoutumista kuin esimerkiksi YO-kokeet: ne ovat hetkellinen rupeama, mutta lapsen saaminen määrittää koko loppuelämän suunnan.
Eli oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että 18-vuotias on aivan liian nuori äidiksi. Jos lapsen kuitenkin saa, kyllä tilanteesta varmasti oppii selviämään. Absoluuttisen rajan voisin näin mutulla vetää sinne 15-16 vuoden tietämille. Sen ikäinen ehkä vielä jotenkin onnistuisi selviämään lapsesta itsenäisesti.
Eli pidät itseäsi jonain tapaustutkimuksena ja yleistät sen sitten koko väestöön? Sentään otat huomioon aikaisemmin viestissäsi sen että kyse voi olla myös vain susta, yksilöllisestä ihmisestä ja luonteesta. Sä nyt koet jo lähtökohtaisesti ettet kykenisi äidiksi. On taas olemassa muita 18-vuotiaita, jotka kokevat toisin. Yleensä se oma kokemus valmiudesta äitiyteen on aika hyvä lähtökohta, ja usein jos järkeä päästä löytyy, niin myös melko realistinen. Hassua että pidät itseäsi ikään kuin jonain 18-vuotiaan naisen prototyyppinä, jonka perusteella voisi tehdä päätelmiä yleisellä tasolla.
18wee ja järki?
Hah hah hah :D
Oma kokemus?
"Siis niinqu munsta tuntuu"
Kyllä suurimmalla osalla 18-vuotiaistakin järki on olemassa. Eri asia miten sitä käyttää. Eikä ole vielä tullut yhtään pätevää perustelua sille, miten ei järkevä 18-vuotias voisi myös ryhtyä äidiksi. Miksi olisi järjetöntä haluta normeista poikkeava elämä, jos siitä ei ole kellekään haittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata hankkia liian nuorena. Kun on tarpeeksi nähnyt ja kokenut, on valmis äidiksi.
Tätäkin oon miettinyt että mitä sitä pitäis tarkalleen kokea tai nähdä ennen kuin on valmis äidiksi? Mitä 30-vuotias on nähnyt niin paljon enemmän kuin 18-20-vuotias? Työelämää? Ei läheskään kaikki 30-vuotiaat ole nähnyt sitäkään sen enempää, jos on vaikka kouluttautunut yliopistossa. Eikä luulisi että yliopisto/AMK -opintojakaan lastenhankintaan tarvitsisi, ellei siellä sitten ole nykyään jotain "Äidiksi tulemisen ABC"-kurssia. Harvemmin kuitenkaan lapsenhoidossa ja lapsen järkeväksi ihmiseksi kasvattamisessa tarvitsee osata mitään yliopistotason tiedettä.
Etkö oikeasti ole kypsynyt ikävuosien 18-30 välillä yhtään? Osanottoni.
Tottakai ihminen kypsyy, kehittyy ja viisastuu yleensä koko elämänsä. Mutta eikai se ole mikään argumentti sen puolesta, että 18-vuotias ei olisi tarpeeksi kypsä äidiksi? Muutenhan voitaisiin väittää että 50-vuotias on parempi äidiksi kuin 30-vuotias, koska 50-vuotias on kypsempi ja elämää enemmän kokenut. Mitä sellaista hyvälle äitiydelle olennaista tarkalleen on 30-vuotiaalla äidillä, mikä 18-vuotiaalta äidiltä puuttuu? Mitä tarkalleen tarkoitat tällä "kypsymisellä"? Oman maailmankatsomuksen muokkautumista ja vahvistumista? Sekin kuitenkin vahvistuu ja vakautuu koko elämän ajan, ei vain 30-vuotiaaksi asti. Miksi se olisi edes tärkeää hyvälle äitiydelle, näin käytännössä? Vaikuttaako se äidin kykyyn antaa ruokaa, vaatteita ja rakkautta? Vaikuttaako se äidin kykyyn luoda lapselle turvallinen ja hyvä olo? Miten?
Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti.
Normaalisti kehityvällä ihmisellä ero 18. ja 30. ikävuoden välillä ei ole verrannollinen 30. ja 50. ikävuoden väliseen eroon.
Aivot kyllä kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, mutta miten niin moni käyttää tuota ikäänkuin suorana perusteluna sille miksi alle 25-vuotias ei ole valmis äidiksi. Ei se aivojen kehitys ole mitään "äitiyteen valmistumista", varsinaiseen äitiyteen aivot valmistuvat raskauden aikana, tutkitusti. Vaikka aivot eivät ole kehityksessään valmiit 2-kymppisillä, ei se tarkoita että sen ikäiset (ainakaan yleisesti ottaen) olisivat joka suuntaan juoksentelevia järjettömiä kanoja.
Omani sain ikävuosina 20-24v. Nuoreen ikääni mennessä olin joutunut kamppailemaan ja käymään läpi asioita, joita ikätoverini eivät tähän päivään mennessä ole käyneet- eli minua olivat muovanneet kokemukset jo nuorella iällä. Toki olen vuosien saatossa muuttunut, mutta johtuuko se "iän tuomasta viisaudesta" vai siitä, että lapsetkin omalla tavallaan kasvattavat vanhempien ajatusmaailmaa, sitä en tiedä. Joskus mietin, että monella +30-vuotiaalla kasvaa kaikkitietäväinen, toisinaan hyvinkin mustavalkoinen, asenne lastenkasvatukseen ja vanhemmuuteen. Rahat ja omaisuus on menetettävissä, samoin parisuhde missä iässä tahansa. Itse pohdin mitä merkittävää annettavaa lapsille minulla olisi nyt iän myötä tullut lisää, enkä keksi mitään. Kärsivällisyys ja järkevyys on lisääntynyt, mutta sen vaikutusta lapsiin en ole isossa kuvassa huomannut. Arvot, asenteet ja tavat ovat pysyneet samoina. Fyysinen jaksaminen oli parempi nuorempana. Varallisuutta ei kummemmin ole, mutta senkin näen positiivisena, että lapset näkevät minun tekevän töitä asioiden eteen eikä heillekään tipu materiaa vain syntymäoikeutena. Minultalääkäri ihmetteli esikoisen kohdalla miten ei ole kyse vahinkolapsesta ja ajatteli samalla ääneen kuinka biologisesti olen raskauteen kuitenkin parhaimmillani. Aikanaan sai puolustella vanhemmuuttaan nuoren iän takia, mutta nyt se on kääntynyt ihastelun puolelle ja se nähdään kohdallani hienona asiana. Ilmeisesti ihmiset elävät niin stereotypioiden vallassa, että minunkin oletettiin mokaavan. Ihmiskohtaista siis, mutta kenellekään en ole suositellut lastenhankintaa tietyn ikäisenä, vaan kehottanut kuuntelemaan sisintään. Jos joku on epäröinyt yhtään, olen kehottanut olemaan tekemättä. Kasvatus ja ikuinen vastuu on sen verran iso kakku, että sitä on oikeasti haluttava oli sitten 18 tai 38.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä äiti voi olla nuorenakin. Onhan sen todistanut jo vaikka kuinka moni nuori äiti. Huonoja äitejä löytyy sekä nuorista että vanhemmistakin.
13-14v. Mielestäni 17v äidissä ei ole mitään erikoista, mutta joku 13v on kyllä aivan liian nuori sellaiseen vastuuseen !
No, ainakin itse olin 17-20 -vuotiaana vielä niin lapsellinen, etten todellakaan olisi ollut valmis lapseen. Esikoisen sain 27 -vuotiaana.
Kannatan nauttimaan siitä nuoruudesta, juuri täysi-ikäistyttyä on paljon nähtävää ja koettavaa. Vauva-kuume on normaali tunne teini-iässä, mutta vauvahuumalasit silmillä ei kannata lähteä lapsia vääntämään liian nuorena.
Vauvanhoito on raskasta yövalvomisineen. Myöhemmin tulee uhmat, joiden aikana on kyettävä olemaan se rauhallinen ja turvallinen aikuinen.
Elämä lapsen kanssa antaa paljon, mutta on vaativa ja rajoittavaa. Mihinkään festareille, keikalle tai vaikka kaljalle ei lähdetä extempore, ellet saa lasta asianmukaiseen hoitoon. Aika iso rajoite juuri täysikäistyneelle.
Vierailija kirjoitti:
No, ainakin itse olin 17-20 -vuotiaana vielä niin lapsellinen, etten todellakaan olisi ollut valmis lapseen. Esikoisen sain 27 -vuotiaana.
Kannatan nauttimaan siitä nuoruudesta, juuri täysi-ikäistyttyä on paljon nähtävää ja koettavaa. Vauva-kuume on normaali tunne teini-iässä, mutta vauvahuumalasit silmillä ei kannata lähteä lapsia vääntämään liian nuorena.
Vauvanhoito on raskasta yövalvomisineen. Myöhemmin tulee uhmat, joiden aikana on kyettävä olemaan se rauhallinen ja turvallinen aikuinen.Elämä lapsen kanssa antaa paljon, mutta on vaativa ja rajoittavaa. Mihinkään festareille, keikalle tai vaikka kaljalle ei lähdetä extempore, ellet saa lasta asianmukaiseen hoitoon. Aika iso rajoite juuri täysikäistyneelle.
Kaikilla ei moisia haluja tule koskaan. Itse täytän kohta 20, ja en oo eläessäni ollut festareilla, keikalla enkä kaljalla. Ei vaan kiinnosta. Puolestaan lapsi ja siten oman perheen perustaminen on ollut se mistä olen aina unelmoinut. Tarkoituksenamme olisikin se lapsi synnyttää n. 20-21-vuotiaana. Vauvakuumetta on kyllä, ollut jo useamman vuoden, mutta se mistä unelmoin ei ole mitään vauvan pukemista söpöihin vaatteisiin tai vauvan kärräilemistä ympäri kyliä. Kuinka hassulta se jostakusta voi kuulostaakaan, se mistä unelmoin on saada puskea maailmaan uusi ihminen, hoitaa häntä, ruokkia, putsata peppu kakasta, heräillä keskellä yötä sen rakkaan lapsen turvaksi, olla aina hänelle saatavilla, sekä opettaa sille lapselle jo nuorena tiettyjä elämässä tarvittavia taitoja. Uskon että mielikuvani lapsen kanssa elämisestä on aika lähellä totuutta. Onneksi mulla ei unideprivaatio-oireet ole kovinkaan voimakkaita, joskus lukioiässä saatoin arkipäivinä nukkua säännöllisesti 3-4 tuntia (väsynyt toki olin). Viikonloppuisin sitten sain myös tosin kurottua univelkaa hieman umpeen. Mutta ajoin takaa sitä että pystyn toimimaan ihan kohtalaisesti myös hyvin väsyneenä.
Pentuja?
Vaihda alaa.