Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin paljon työttömiä? Miksi ei saa töitä? En veetuile, haluan että selitätte!
19.12.2017 |
Itse aloitin työt 18-vuotiaana, nyt ikää 27 ja töitä olen saanut aina kun olen hakenut. Olen ollut kahviloissa, kaupassa ja tarjoilijana sekä pienen hetken puhelinmyyjänä (oli paskaa). Samalla kun olin kaupassa, opiskelin itseni sh amk ja työllistyin heti valmistumisen jälkeen ja niissä hommissa olen ollut nyt kaksi vuotta kahdessa eri paikassa. Jokaiseen paikkaan mihin olen hakenut olen myös päässyt. Ei se kahvilatyö tai kauppa ehkä mukavinta mahdollista ole, mutta jos ongelma on työttömyys niin miksi ei vaikkapa kaupan kassalle pääse? Vai onko vaatimukset sitten niin korkealla? Missä vika? Myöskään tutuistani kukaan ei ole jäänyt työttömäksi, jokaiselle löytynyt jotain.
Selittäkää siis tyhmälle, miksi työtä ei löydy, vai ollaanko vaan nirsoja.
Kommentit (519)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.Kyllä yhteiskunnankin etu on tukea sitä avioliittoa. Jos mies joutuisi elättämään vaimonsa kokonaan ilman yhteiskunnan tukea, hän saattaisi nääntyä kuorman alle ja pistää vaimon pihalle. Tämän jälkeen yhteiskunta joutuisi maksamaan vaimolle työttömyystuen lisäksi vähintään myös asumistukea, mahdollisesti myös toimeentulotukea. Halvemmaksihan se tulee maksaa pelkkää työttömyystukea ja toivoa että sen voimin perhesopu säilyy.
No ei se vaimo nyt niin kallis kapistus ole. On minullakin sellainen ollut jo vaikka kuinka kauan. Minun tosin pystyy auttamaan tässä yrityksessä, ja hoitaa myös ahkerasti yhteisen jälkikasvun. Mielelläni jaan elintasoni hänen kanssaan. Ainut näännyttävä asia on progressiomäkeä vastaan juokseminen. Yritäpä tehdä isolle perheelle lisää rahaa, lisäämällä töitäsi niin huomaat pian, että tuntipalkkasi laskee kuin lehmänhäntä. Murheita, joista tavallisella palkansaajalla tuskin on mitään käsitystä.
On se nyt kun jo avioliittokin on ihmisille liian iso kustannus. Minä sentään näen vastuuni ulottuvan esim. vanhempiimme.
Mutta kutsukaa toki tätä hyvinvointivaltioksi, minä kutsun sitä saippuakuplaksi.
Pitää varmaan palata 1900 luvun alkuun, että ihmisillä on taas varaa mennä naimisiin ja perustaa perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Kyllä töitä on tarjolla, mutta nirppanokkaiset kermaperseet ei kelpuuta puhelinmyyntiä, mainostenjakoa sun muuta.
Eikä edes suostu tekemään työtään ilmaiseksi työkokeiluna! Kyllä on niin nirppanokkaista, kun palkkaakin kehtaavat vaatia...
Mainostenjaosta saa aina palkkaa, ja puhelinmyynnissäkin pääsee provikoille jos edes vähän viitsii yrittää. Ja mitä kauemmin alalla on, sitä paremmiksi taidot karttuu ja tilipussi paksuuntuu.
Kaikissa ei ole ainesta huippumyyjäksi, mutta kenestä tahansa voi tulla kelvollinen myyjä, joka pystyy elättämään itsensä palkallaan. Mutta kermaperseiltä puuttuu kärsivällisyys ja pitkäjänteinen ajattelu, ja ne odottaa pääsevänsä heti käsiksi isoihin rahoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Kyllä töitä on tarjolla, mutta nirppanokkaiset kermaperseet ei kelpuuta puhelinmyyntiä, mainostenjakoa sun muuta.
Eikä edes suostu tekemään työtään ilmaiseksi työkokeiluna! Kyllä on niin nirppanokkaista, kun palkkaakin kehtaavat vaatia...
Mainostenjaosta saa aina palkkaa, ja puhelinmyynnissäkin pääsee provikoille jos edes vähän viitsii yrittää. Ja mitä kauemmin alalla on, sitä paremmiksi taidot karttuu ja tilipussi paksuuntuu.
Kaikissa ei ole ainesta huippumyyjäksi, mutta kenestä tahansa voi tulla kelvollinen myyjä, joka pystyy elättämään itsensä palkallaan. Mutta kermaperseiltä puuttuu kärsivällisyys ja pitkäjänteinen ajattelu, ja ne odottaa pääsevänsä heti käsiksi isoihin rahoihin.
Mainostenjaosta työnmäärä on todella iso palkkaan nähden, eli tällä työllä ei todellakaan itseään elätä. Ja puhelinmyynti btw on yksi niitä aloja, joilla on erittäin isoja työsuojelullisia ongelmia lähtien jo palkanmaksusta (toisin sanoen yleistä on, että teet 8 tunnin päivän etkä saa lainkaan palkkaa).
Toki tuo kermaperse-argumentti on niin laiha, ettei koko kommenttiin viitsi sen enempää pureutua. Pulushakkia, u know...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.
Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Harmittaako, kun yritykseesi ei virtaakaan tasaisesti maksavia asiakkaita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herranjumala, kyllä teillä hemmetin hyviä syitä löytyy, löytyy myös nöyryyttä alistua kurjuuteen ja oravanpyörään, vaan ei rahtustakaan halua ja tahtoa! :D No, mädäntykää sitten laaja-alaisine näkemyksinenne sinne ikijuurillenne velkaisiin perheasuntoihinne, joissa lapsille ei koskaan tule mielenterveysongelmia, ja älkää herranjumala vaan tehkö ikinä mitään, ettette vaan tee nöyryyttäviä virheitä ja millään ei näin ollen ole yhtään mitään negatiivista vaikutusta mihinkään. Onneksi olette päättäväisyyden ja uhriutumisen vimmassanne oikeassa kaikissa näissä yhteiskunnallisissa haasteissa, joita ylitsepääsemättömiksi ongelmiksikin voi kutsua, samalla kun marttyyrin kyynel silmäkulmastanne tipahtaa kun Herrat Päättäjät, Jyrmyautoriteetit ja
Wiisaat Arkadianmäen Ukot nipistävät kolmekymppiä työttömyystuista ("yleislakko! barrikaadelle! eiku... emmäjaksa, kauhee vaiva")No se on morjens, hauskaa elämää! o/ Onneksi en ole te!
No nyt on jopa Gävlen olkipukki kateellinen, niin paljon sait aikaiseksi ensiluokkaisia olkiukkoja tuohon raapustamaasi verbaalioksennukseen 😂
T. Eräs työssäkäyvä veronmaksaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Harmittaako, kun yritykseesi ei virtaakaan tasaisesti maksavia asiakkaita?
Myyn sellaista mitä ei Kiinasta voi tilata.
Mutta kyllä silti harmittaa ihmisten pohjaton ahneus. Meidän lähiompelimokin lopetti, koska ihmiset vaatii kaiken kiinahinnoilla eli riistävät suomalaista työntekijää.
Eikö sinua harmita kyseinen asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Harmittaako, kun yritykseesi ei virtaakaan tasaisesti maksavia asiakkaita?
Myyn sellaista mitä ei Kiinasta voi tilata.
Mutta kyllä silti harmittaa ihmisten pohjaton ahneus. Meidän lähiompelimokin lopetti, koska ihmiset vaatii kaiken kiinahinnoilla eli riistävät suomalaista työntekijää.Eikö sinua harmita kyseinen asia?
Niin... että sillä lähiompelijalla ei nyt ollutkaan sitä osaamista, josta joku olisi valmis maksamaan? Eli millä tavoin yrittäjän pitäisi tältä yksinkertaiselta kaavalta olla suojassa, jos kerran työttömän pitää nyt vain keksiä itselleen jotakin osaamista, josta joku haluaisi maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Kyllä töitä on tarjolla, mutta nirppanokkaiset kermaperseet ei kelpuuta puhelinmyyntiä, mainostenjakoa sun muuta.
Eikä edes suostu tekemään työtään ilmaiseksi työkokeiluna! Kyllä on niin nirppanokkaista, kun palkkaakin kehtaavat vaatia...
Mainostenjaosta saa aina palkkaa, ja puhelinmyynnissäkin pääsee provikoille jos edes vähän viitsii yrittää. Ja mitä kauemmin alalla on, sitä paremmiksi taidot karttuu ja tilipussi paksuuntuu.
Kaikissa ei ole ainesta huippumyyjäksi, mutta kenestä tahansa voi tulla kelvollinen myyjä, joka pystyy elättämään itsensä palkallaan. Mutta kermaperseiltä puuttuu kärsivällisyys ja pitkäjänteinen ajattelu, ja ne odottaa pääsevänsä heti käsiksi isoihin rahoihin.
Mainostenjaosta työnmäärä on todella iso palkkaan nähden, eli tällä työllä ei todellakaan itseään elätä. Ja puhelinmyynti btw on yksi niitä aloja, joilla on erittäin isoja työsuojelullisia ongelmia lähtien jo palkanmaksusta (toisin sanoen yleistä on, että teet 8 tunnin päivän etkä saa lainkaan palkkaa).
Toki tuo kermaperse-argumentti on niin laiha, ettei koko kommenttiin viitsi sen enempää pureutua. Pulushakkia, u know...
Mainostenjako oli esimerkki pienestä ja helposta duunista, jota on usein tarjolla. Sen voi yhdistää muihin töihin tai yrittäjyyteen tai sillä voi täydentää puolison tuloja.
Ja btw, puhelinmyynnistä annetaan usein yksipuolisen negatiivinen kuva, vaikka alalla on paljon rehellisiäkin firmoja. Kannattaa ottaa myös palkan määräytymisestä etukäteen selvää, jotta välttyisi turhilta pettymyksiltä. Mutta kermaperseille on liian kiusallista myöntää, että puhelinmyynti on varteenotettava vaihtoehto, joten kaikki huomio kiinnitetään niihin jotka kokee tulleensa huijatuiksi ja hyväksikäytetyiksi alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Harmittaako, kun yritykseesi ei virtaakaan tasaisesti maksavia asiakkaita?
Iso osa ihmisistä on rahanahneudessaan niin sokeita, että pitävät huijauksena sitä, että tekijälle maksetaan palkkaa. Itse kyllä saavat palkkansa tai tukensa suomitasossa, mutta muiden palveluksista ja tuotteista ja työpanoksesta maksaisivat kuin orjalle.
Tällä tavalla jopa pienituloiset riistävät toinen toistaan ja aiheuttavat itse kurjuutensa lisääntymisen ja leviämisen ympärilleen.
Mukavampaan ja itsenäiseen elintasoon on houkuttava oikotie, se on Kiina, vaikka käytännössä sitten riistäisikin muita, niin voihan sitä aina julistaa sosiaaliturvan tärkeyttä ja kokea itsensä hyväksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Omalla alallani työttömyys on rakenteellista ja ahneiden laivavarustamoiden aikaan saannosta. Miksi palkata esimerkiksi Suomalainen moottori mies tai matruusi n. 1800€/kk perus kuukausipalkalla jos tilalle voi ottaa 1200$ (valuuttakurssi muunnoksenahan tämä hatusta heitettynä on lähempänä 1000€/kk palkka) samaan hommaan filippiinin.
Jos saman homman tekee idän ihme noin puolet halvemmalla niin kumma kun ei nuoria juuri koulusta valmistuneita Suomi seiloreita palkata kauppa-aluksille kuin murto-osa. Jos olette seuranneet vaikkapa uutisointia näistä meri jutuista kuten se eräs Suomalainen alus kun pohjanmerellä pelasti tässä taannoin merihädästä muita merimiehiä ja oli iltasanomien uutisissa kuva kyseisen laivan miehistöstä niin panitteko merkille: n. 16 henkisessä miehistössä oli ehkä 4 tai 5 Suomalaista....
Kertoo karua kieltä työllisyydestä. Olisi hauska nähdä jos vastaavaa tulisi muillekkin aloille, esimerkiksi hoiva-alalle vain 20-30% työntekijöistä jäisi Suomalaisis ja loput olisi vaikkapa niitä filippiinejä - taitaisi aika kova itku ja kapina tulla.
Aika petetty olo minullakin, 180 meripäivää piti tehdä ilmaiseksi kansiharjoittelua (ihan samoja hommia kun ne muutkin täkkärit: vahtinaisena toimiminen, lastin surrausta ja "ruumajobeja"= lapioida vaikka viljaa ja lakaista tai pestä ne kyseiset osastot ennen seuraavaa irtolastia vaikkapa kivihiililasti jne, satamasta lähtö ja sinne tulo töijäyksissä mukana oleminen, ankkurin lekottaminen ankkuripaikalla, kannen spuulaus- skrabaus- ja fläkkäylyä, luotsitikkaiden kiinnitys jne jne) ennen kuin oli edes mahdollista valmistua koulusta.
Noissa ilmaisissa harkoissa sai myös joissakin laivoissa kokoajan jotenkin todistella itseään, koska työyhteisö koostuu 95% miehistä. Joillakin oli asennevammaa naisia kohtaan "no osaakos tämä meidän harkkatyttö sen ja sen homman vai voiko yksin laskea" kovaan ääneen keskenään puhuivat minun kuulteni vaikka ihan perus hommista kyse jotka oppi jo ekassa työharjoittelussa. Jotkut taas etenkin humalassa vaikka jouluna tai uudenvuoden aikaan koittivat limaisesti lähennellä. Suurinosa kylläkin ihan asiallisesti kohteli, mutta nuo törpöt jäivät paremmin mieleen.
Älkää opiskelko alalle, jossa tulevaisuus on tuhottu. Suomi skönärit kuolee kohta sukupuuttoon, uhanalaisia jo ovat koska sekamiehityksellä jatkuvasti syrjäytetään meitä. Jos joku tuttu meinaa naivina hakeutua kouluun niin varoittakaa ja pyytäkää tarkemmin selvittämään missä nyt mennään merenkulussa!
Jouduin itsekkin vaihtamaan alaa koska töitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Minä ottaisin kaikki peruspäivärahat pois. Voinet myydä osaamistasi, jos miehesi tulot eivät riitä. Jos sinulla ei ole osaamista, hanki sitä.
Monet naiset perustavat verkkokauppoja tai ompelimoja. Hoitotyötä eli piikomista voi myydä missä vaan asuukin.
Varaudu toki siihen, että säästeliäät suomalaiset eivät raaskisi maksaa työstäsi mitään. Kaiken kun saa halvemmalla Kiinasta, mutta niinhän itsekin teet, eli siitä et voi ketään syyttää. Kusitte omille nilkoille.. kirveleekö?
Harmittaako, kun yritykseesi ei virtaakaan tasaisesti maksavia asiakkaita?
Myyn sellaista mitä ei Kiinasta voi tilata.
Mutta kyllä silti harmittaa ihmisten pohjaton ahneus. Meidän lähiompelimokin lopetti, koska ihmiset vaatii kaiken kiinahinnoilla eli riistävät suomalaista työntekijää.Eikö sinua harmita kyseinen asia?
Niin... että sillä lähiompelijalla ei nyt ollutkaan sitä osaamista, josta joku olisi valmis maksamaan? Eli millä tavoin yrittäjän pitäisi tältä yksinkertaiselta kaavalta olla suojassa, jos kerran työttömän pitää nyt vain keksiä itselleen jotakin osaamista, josta joku haluaisi maksaa?
Ei hän pystykään suojautumaan.
Olen itse niin mielelläni moraalinen voittaja, että kuvittelin muidenkin tavoittelevan samoja ihanteita. Ehkä erehdyin.
Onko sinulla arvoja? Mitä teet niiden eteen?
Luulisi tämänkin nyt jo valkenevan, että toisille kannattaa tehdä se mitä itselleenkin toivoisi tehtävän.
Hyvinvointivaltio näyttäytyy jo ihan epäjumalana. Herätkää kristityt! Velvollisuus on teillä ei valtiolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä ap:n iässä kuvittelin noin, olin nuorena opiskelijana päässyt jokaiseen hakemaan työhön. Sitten sain potkut nelikymppisenä, työpaikasta missä olin ollut 15 vuotta.
Tuosta on nyt kaksi vuotta, enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Hakemuksia olen lähettänyt ehkä noin 50 kpl, vähän alle. Asun rakennemuutospaikkakunnalla, eikä alani töitä vain ole täällä paljon. En tiedä, mikä on vialla, kun yksikään rekrytoija ei kiinnostu minusta. Cv ja hakemus on tarkistettu ammattilaisella, ne ovat hänen mielestään ihan täydellisiä eikä mitään pidä muuttaa. Minusta olen ihan fiksu, asiallisen näköinen, it- ja kielitaidot ovat ihan nykypäivää, olen opiskellut niitä tässä työttömänä ollessani. En ole kovin sosiaalinen, mutta osaan sanoa päivää ja hymyillä.
Epätoivo meinaa kyllä iskeä välillä, en tiedä mitä tässä elämälleen pitäisi tehdä. Ehkä haahuilen tällä tavoin eläkeikään saakka.
Mikä estää hakemasta jostain muulta paikkakunnalta? Muutto sitten, jos tärppää.
Miten voisin muuttaa, kun mulla on koti ja perhe täällä? Mies ja kouluikäiset lapset? Ei tunnu kovin kannattavalta asua viikot toisella paikkakunnalla ja päivään pitäisi saada aikaa perheellekin. Jos olisin sinkku, niin toki olisin jo muuttanut.
Sitten ei auta valittaa, jos ei ole valmis yhtään tekemään mitään. Itse kun menin kolmannelle luokalle kansakouluun (8-vuotiaana), menin jo kolmanteen kouluun. Ei se minua ole pilannut, 58 vuotta on takana ja hyvin menee. Ei ne lapset siitä rikki mene jos koulu ja kaverit vaihtuu. Kodin voi pistää vaikka vuokralle ja muuttaa vuokralle toiseen kaupunkiin. Mutta turha näitä on löpistä, aina teillä on joku syy, mutku ja mutku. Siinä se vika, miksi ette työllisty. Töissä vaaditaan reipasta otetta ja toimeen tarttumista.
Mitä hittoa? Miehenikö pitäisi sitten jättää se menestyvä yrityksensä ja muuttaa vaimon työn perässä? Vai tosiaanko olet sitä mieltä, että molempien työn takia perheen pitäisi asua erillään?
Minä olen sitä mieltä, että pärjännette miehen rahoilla eikä kannata muuttaa.
Tai voit ottaa jotain pientä/helppoa duunia lisäksi itsellesi.Kaikkea ei voi saada.
En minä sitä avioliittoanne silti halua olla kustantamassa. Ymmärrän oikein hyvin, että haluatte pysyä siellä, mutta omilla rahoilla tietysti.”Voit ottaa jotain pientä ja helppoa duunia itsellesi”.
Voit ottaa?
Eikö tässä nyt ole 26 sivua jauhettu siitä, kuinka helppoakin duunia ei noin vain ”voi ottaa”?
Ja mitä rahaan tulee, olen oikeutettu peruspäivärahaan ihan siinä missä muutkin. Haen töitä jatkuvasti, kuten suurin osa muistakin työttömistä.Kyllä töitä on tarjolla, mutta nirppanokkaiset kermaperseet ei kelpuuta puhelinmyyntiä, mainostenjakoa sun muuta.
Mainostenjakoa olen vuosia tehnyt, tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja voin kertoa, että minun mainostenjakoni ei säästäisi sinulta penniäkään päivärahastani, ei nimittäin ole pelkoa että siitä saatava palkka ylittäisi tuon 300 euroa 😂
Puhelinmyyntiä ei suosittele edes työkkäri, se kertonee alasta tarpeeksi. Niin kermaperse olen, että itseäni en ala rikkomaan. Se vasta kalliiksi yhteiskunnalle tulisikin!
Vierailija kirjoitti:
No ei se vaimo nyt niin kallis kapistus ole. On minullakin sellainen ollut jo vaikka kuinka kauan. Minun tosin pystyy auttamaan tässä yrityksessä, ja hoitaa myös ahkerasti yhteisen jälkikasvun. Mielelläni jaan elintasoni hänen kanssaan. Ainut näännyttävä asia on progressiomäkeä vastaan juokseminen.
No sepä se, progressio on julma. Sopisiko sinulle sellainen, että voisit valita vapaaehtoisesti perheverotuksen, jolloin sinun tulosi jaettaisiin vaimon kanssa tasan ja veroprosentti olisi alhaisempi? Minusta tämä olisi hyvä vaihtoehto niissä perheissä, joissa toinen puolisoista on työttömänä. Laskin mieheni tuloilla, että jos meillä olisi perheverotus, saisimme nettona yli 1000€/kk enemmän. Silloin olisi helpompi jäädä suosiolla vilttiketjuun eikä muiden veronmaksajien tarvitsisi valittaa, että joutuvat minut elättämään kun ne rahat tulisivat konkreettisemmin miehen veroista.
Tai sitten verotuksessa pitäisi olla joku yläraja, jonka jälkeen veroa ei tarvitsisi maksaa vaikka tulot nousisivat. Se voisi jäädä sitten mietittäväksi, olisiko se yläraja 50000€ vuodessa vai mitä se olisi. Mutta joku sellainen raja, jonka kohdalla yhteiskunta sanoisi, että kiitos, tämä riittää tältä vuodelta ja loppuvuoden voit tienata verovapaasti. Tämäkin auttaisi siinä suuren perheen elättämisessä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en tunne pitkäaikaistyöttömiä, vaikka minun ja mieheni tuttavapiiriin kuuluu satoja ihmisiä. Sen sijaan tunnen useita eri-ikäisiä työkyvyttömyyseläkeläisiä.
Pari lyhyemmän aikaa työttömänä ollutta tunnen.
Toinen tuntemani työtön on 44-vuotias kuuden lapsen äiti, joka ei ole ollut päivääkään töissä ja hakee nyt oman alansa töitä ensimmäistä kertaa melko pienestä kaupungista.
Toinen on psyykkisisesti sairas 45-vuotias nainen jolle on jo pari kertaa haettu sairaseläkettä mutta sitä ei ole myönnetty, vaikka hän on viettänut pitkiä aikoja psykiatrisella osastollakin.
Kolmas tuttu oli hetken työttömänä mutta suoritti sitten järjestyksenvalvojakurssin ja tekee nykyään töitä erilasten tapahtumien järkkärinä ja välillä ravintoloissa narikassa (nainen).
Mistä sinä tiedät? Voi olla, ettei kukaan työtön tuttusi edes sinulle asiasta kerro, onhan se vähän häpeällistä - ainakin sinunlaistesi mielestä, jotka ovat tottuneet saamaan heti töitä.
Olen menestyvän oloinen ja korkeasti koulutettu. Minulla ei ole mitään fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia, olen myös siisti ja nätti. Elämänhallintani on kunnossa, hoidan kodin ja lapset, elämäntapani ovat terveet. Mutta: olen työtön.
En ole kehdannut siitä kenellekään keskiluokkaisessa menestyjä-tuttavapiirissäni edes kertoa, koska tässä porukassa se on yhtä kuin omituinen luuseri.
Arvatkaapa vain, miten ahdistavia ovat tapaamiset tällä tuttavaporukalla, kun pitää muistaa valehdella omasta tilanteestaan ja varoa, ettei jää kiinni työttömyydestään. Joka kerta keskustelunaiheena on työ ja ura.
Vierailija kirjoitti:
Pitää nyt olla sen verran pelisilmää, että jos hakee ns. koulutustaan alempitasoista työtä, niin siivoaa sen ansioluettelonsa siihen sopivaksi.
Muttajoo välillä ihmetellyt samaa kuin ap. Omassa tuttavapiirissä ne työttömät ovat pitkälti mt-ongelmaisia. Ei ole tarvinnut minunkaan olla työttömänä koskaan, vaikka lähtöpassit on YTeissä pari kertaa tullutkin.
"Siivoaa CV:nsä hanttihommaan sopivaksi" - mutta milläs sitten selität ne aukot (korkeakouluopinnot 6 vuotta, alan pätkähommat jossakin konsernissa tai valtiolla)?
Kyllä sitä hanttihomman työnantajaakin kiinnostaa tietää, onko hakija ollut vankilassa vaiko hulluinlaitoksessa tuon ajan.
Muistellaanpa hieman vihervassarien saavutuksia joihin siis demaritkin luetaan. Heidän edellisestä hallituskaudesta ei ole kulunut kunnolla paria vuotta. Tuon nelivuotiskauden ajan Suomen talous kynti totaalisesti pohjamutia ilman pienintäkään toivoa paremmasta. Työttömyys paheni vuosi vuoden perään. Silloin vihervassarit tekivät todella järkyttävän isoja leikkauksia PIENITULOISILTA ja todella kovalla kädellä köyhää säälimättä. Mutta, nyt kaikki tuo epäinhimillinen kohtelu on unohdettu, tai paremminkin haluttu unohtaa.
Lapsiperheet, vähävaraiset, eläkeläiset ja työttömät saivat tuta heidän termein "inhimillisen" ja "oikeudenmukaisen" tulonjaon ja kohtelun. Nyt kaikki on siis suloisesti unohdettu, ja täällä haikaillaan taas tuota kansalaisten ja Suomen kurjistamisen hallintoa takaisin. Ei uskoisi, kuinka lyhyt on ihmisen muisti, tai pikemminkin: aatteen palo voi käydä järjen ja kansan hyvinvoinnin edellä.
Heidän hallituskautensa päättyi lopulta täydelliseen fiaskoon, jossa hallituksen kaikki keskeiset talous- ja työllisyystavoitteet jäivät valovuosien päähän tavoitteistaan. Kaiken kukkuraksi samaiset herrat kaatoivat eduskunnan salissa omia esityksiään. Ja oikeasti [sic!] heitä huudetaan takaisin, kenties joku lankeaakin vedätykseen.
Tuskin koskaan millään muulla oppositioryhmällä on ollut niin äärettömän tekopyhää ja historiatonta retoriikkaa kuin mitä nyt puhujapöntöistä huudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se vaimo nyt niin kallis kapistus ole. On minullakin sellainen ollut jo vaikka kuinka kauan. Minun tosin pystyy auttamaan tässä yrityksessä, ja hoitaa myös ahkerasti yhteisen jälkikasvun. Mielelläni jaan elintasoni hänen kanssaan. Ainut näännyttävä asia on progressiomäkeä vastaan juokseminen.
No sepä se, progressio on julma. Sopisiko sinulle sellainen, että voisit valita vapaaehtoisesti perheverotuksen, jolloin sinun tulosi jaettaisiin vaimon kanssa tasan ja veroprosentti olisi alhaisempi? Minusta tämä olisi hyvä vaihtoehto niissä perheissä, joissa toinen puolisoista on työttömänä. Laskin mieheni tuloilla, että jos meillä olisi perheverotus, saisimme nettona yli 1000€/kk enemmän. Silloin olisi helpompi jäädä suosiolla vilttiketjuun eikä muiden veronmaksajien tarvitsisi valittaa, että joutuvat minut elättämään kun ne rahat tulisivat konkreettisemmin miehen veroista.
Tai sitten verotuksessa pitäisi olla joku yläraja, jonka jälkeen veroa ei tarvitsisi maksaa vaikka tulot nousisivat. Se voisi jäädä sitten mietittäväksi, olisiko se yläraja 50000€ vuodessa vai mitä se olisi. Mutta joku sellainen raja, jonka kohdalla yhteiskunta sanoisi, että kiitos, tämä riittää tältä vuodelta ja loppuvuoden voit tienata verovapaasti. Tämäkin auttaisi siinä suuren perheen elättämisessä.
Kyllä minusta perheverotus olisi kannatettava.
Välillä tuntuu, että se on nimenomaan hyvinvointivaltion tavoite rikkoa perheitä ja katkoa luonnollisia siteitä. Hehkutetaan taloudellista riippumattomuutta ja itsenäisyyttä, vaikka äidin virkaa touhukkaasti hoitaa kela-Kerttu..
Eli toisin sanoen ajattelet, että kun maksat veroja, sinä voit päättää, mitä maksat ja kenelle? Anteeksi että rikon illuusiosi. Maksat ihan samat verot kuin me muutkin, samoihin asioihin, eikä sieltä valikoida itselle mieluisia kohteita kuin rusinoita pullasta. Tervetuloa hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa hyvinvointi kuuluu myös heille, joista et niin erityisemmin pidä.
Et todellakaan ole vain vanhempiesi elättämä, vaan _me_ kaikki olemme pitäneet huolta siitä, että sinun äitisi on saanut sinut synnyttää turvallisesti maailmaan, ja olet saanut asianmukaisen terveydenhoidon selvitäksesi elämässä. Niitä ei todellakaan ole kustantaneet vain sinun vanhempasi. Poisluettuna tietenkin se vaihtoehto, että sinun äitisi on synnyttänyt sinut yksin pimeässä saunan lauteilla, etkä ole saanut mitään rokotuksia, et mitään yhteiskunnan tukemaa terveydenhuoltoa jne. Sallinet että epäilen tätä. Eli parempi, että pidät ensin huolta vain siitä, että olet nyt kustantanut ihan omasi, ja perheesi elämän - keskity vasta sitten meihin muihin, jotka ihan yhtä lailla maksamme veroja jokapäiväisestä elämästämme.
Ja hei: me teemme tätä siksi, että kaikilla tässä maassa olisi säälliset olot. Ei siksi, että sinä saisit vähän isomman Audin pihaasi.