Isovanhemmat eivät tee mitään lapsenlapsen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien ongelmana on se, että he eivät itse halua olla lastensa kanssa. tekotapa on kiva, mutta tuotos laitetaan päiväkotiin ja viikonlopuiksi mummolaan.

Päinvastoin.

Nykyvanhemmat nimenomaan viettävät paljon aikaa, pelaavat ja harrastavat lastensa kanssa,

koska omat vanhempansa - ne nykyajan itserakkaat isovanhemmat - antoivat niin huonon esimerkin.

Minä jouduin lastenseimeen jo alle puolivuotiaana, viikonloput olin mummolassa tai yksinäni kotona, kun isä ja äiti kävivät töissä, viikonloput he joivat ja tanssivat ravintolassa. Vietin paljon enemmän aikaa tarhassa, yksin kotona ja mummolassa, kuin vanhempieni kanssa.

Omat lapseni kasvatan itse kotona.

Isovanhemmilla ei ole "aikaa" pitää lapsenlapsiaan, kuten ei aikanaan ollut halua hoitaa minuakaan.

Nykyajan vanhemmat ovat loistovanhempia!

Minutkin olisi nykystandardien valossa huostaanotettu jo pikkulapsena, jos 70-80-luvuilla olisi ollut tällainen lastensuojelulaki.

Totta. Nykyvanhempi "harrastaa" lastensa kanssa eli vie muskariin, balettitunnille, jääkiekkoharkkoihin jne. ja menee itse harrastuksen ajaksi salille. Sitten voi kertoa, että yhdessä tässä harrastetaan! Seimeen pääsi aikoinaan yksinhuoltajien lapset, kahden huoltajan perheissä oli varaa maksaa hoitajalle. Jos siis menit hoitoon alle 6 kk iässä, niin oletan, että kyse oli 70-luvusta, jolloin päiväkotipaikat sai sosiaalisin perustein.

Onhan niitä sellaisiakin harrastuksia, joissa voi käydä yhdessä, eikä lapsen vieminen sinne futikseen tai balettiin mitenkään sulje yhteistä tekemistä pois.

Nykyään harrastuksiinkin suhtaudutaan eri tavalla kuin aiemmin ja usein lapsi, joka ei harrasta mitään, mielletään jotenkin ihmeeksi.

Isovanhempien ei tarvitse hoitaa lapsenlapsia tai viettää näiden kanssa aikaa, jos ei tunnu siltä ja haluavat keskittyä johonkin muuhun.

Toki asialla on se kääntöpuoli, että jos tuolla tavalla sulkee ovensa ja elämänsä muilta, jää ne suhteet rakentumatta tai rakentuvat eri tavoin, kuin jos yhteyttä viitsittäisiin pitää.

Täälläkin päässä on kokemusta sellaisesta, että isovanhemmat ollessaan hyväkuntoisia ja nuorempia mennä viilettivät omilla menoillaan ja aina oli tärkeämpää tekemistä kuin tavata omia lapsia perheineen. Hoitoapua ei kukaan hirveästi ollut vailla, mutta koskaan ne vähätkään pyynnöt eivät tuottaneet hedelmää. Lastenlapset nimenomaan olisivat halunneet olla mummon ja vaarin kanssa, mutta ei vain kiinnostanut. Välimatkaa ei ollut paljon. Kutsuimme alkuun isovanhempia meille, olisimme tarjonneet ruokaa ym ym, tarkoituksena vain viettää aikaa yhdessä... Mutta ei. Kun oli niin paljon muuta.

Sitten ihmeteltiin ja loukkaannuttiin, kun kerran vuodessa tavatessa lapset eivät avanneet koko elämäänsä isovanhemmilleen tai hirveästi jutelleet mitään yleisluontoista kummempaa.

Niin, miksiköhän... Olisikohan auttanut, jos olisi edes soitella voinut, tai joskus tavata? Muulloinkin, kuin sen tunnin vuodessa? Kun jopa 30km oli välimatkaa.

Kun isovanhemmille alkoi tulla ikää, alettiin vaatia, että lastemme pitäisi auttaa siinä, tässä ja tuossa. Lapsia ei innostanut autella jatkuvasti lähes vieraita ihmisiä ja tämä tietysti tuotti konfliktin, koska asiaa ei haluttu hyväksyä tai ymmärtää.

Vanhuuttaankin voi itse rakentaa...

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempien ei tarvitse hoitaa lapsenlapsia tai viettää näiden kanssa aikaa, jos ei tunnu siltä ja haluavat keskittyä johonkin muuhun.

Toki asialla on se kääntöpuoli, että jos tuolla tavalla sulkee ovensa ja elämänsä muilta, jää ne suhteet rakentumatta tai rakentuvat eri tavoin, kuin jos yhteyttä viitsittäisiin pitää.

Täälläkin päässä on kokemusta sellaisesta, että isovanhemmat ollessaan hyväkuntoisia ja nuorempia mennä viilettivät omilla menoillaan ja aina oli tärkeämpää tekemistä kuin tavata omia lapsia perheineen. Hoitoapua ei kukaan hirveästi ollut vailla, mutta koskaan ne vähätkään pyynnöt eivät tuottaneet hedelmää. Lastenlapset nimenomaan olisivat halunneet olla mummon ja vaarin kanssa, mutta ei vain kiinnostanut. Välimatkaa ei ollut paljon. Kutsuimme alkuun isovanhempia meille, olisimme tarjonneet ruokaa ym ym, tarkoituksena vain viettää aikaa yhdessä... Mutta ei. Kun oli niin paljon muuta.

Sitten ihmeteltiin ja loukkaannuttiin, kun kerran vuodessa tavatessa lapset eivät avanneet koko elämäänsä isovanhemmilleen tai hirveästi jutelleet mitään yleisluontoista kummempaa.

Niin, miksiköhän... Olisikohan auttanut, jos olisi edes soitella voinut, tai joskus tavata? Muulloinkin, kuin sen tunnin vuodessa? Kun jopa 30km oli välimatkaa.

Kun isovanhemmille alkoi tulla ikää, alettiin vaatia, että lastemme pitäisi auttaa siinä, tässä ja tuossa. Lapsia ei innostanut autella jatkuvasti lähes vieraita ihmisiä ja tämä tietysti tuotti konfliktin, koska asiaa ei haluttu hyväksyä tai ymmärtää.

Vanhuuttaankin voi itse rakentaa...

Näinpä.

Ei se tietenkään mikään automaatio ja tae ole, että lapsenlapset ovat läsnä, jos heitä on mummo/pappa lapsena paljon hoitanut. Voi lapsenlapsi muuttaa opintojen tai työn perässä vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Mutta on se silti turkasen paljon todennäköisempää, että lapsenlapsia kiinnostaa mummo ja pappa, jos isovanhempiakin kiinnostaa lapsenlapsi!

Meillä isovanhemmat (hiljattain edesmenneet) tapasivat meitä 1-2 krt vuodessa yhden yön yli ulottuvan vierailun verran. Isovanhemmat eivät juurikaan jutelleet lasten kanssa, saati touhunneet heidän kanssaan mitään, he jutustelivat minun ja minun mieheni kanssa tavattessa.

Sitten isäni joskus kehtasi valittaa, kuin minun autismikirjolainen poikani kuulemma on "huonosti kasvatettu", kun tämä ei seissyt kuuntelemassa, kun isä selitti jotakin vanhaa seinällä olevaa valokuvaa pojalleni. Miksi ihmeessä tätä kiinnostaisi vieraan ihmisen sukuhistoria? Autistinen nuori ei osaa edes teeskennellä kohteliaisuudesta tuollaista mielenkiintoa (joo, siinä mielessä ehkä "huonosti kasvatettu", myönnän).

Ei läheisiä välejä voi luoda tyhjästä. Ne vaativat panostamista, ja tämä tietysti koskee kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää puhutko omista vai miehesi vanhemmista?

Minulla miniä haluaa että vain hänen vanhempansa ovat sopivia olemaan lasten kanssa.

Poikani saa tehdä työtä että hänen vanhempansa saisi myös olla lasten kanssa.

Aina vaan mennään miniän vanhemmille eikä poikani vanhemmille, tänä vuonna eivät ole kertaakaan käyneet ja tuoneet lapsenlapsia luokseni tai muutenkaan miniä ei soita koskaan minulle. Kun joskus käyn tapaamassa lapsenlapsia niin he haluavat heti leikkiä kanssani ja tulevat syliin ( 3 ja 5 vuotiaat). Rakastan lapsenlapsiani, mutta miniä ei anna minulle heidän aikaansa.

Poikasiko on ihan kykenemätön pitämään yhteyttä, soittelemaan tai kyläilemään? Miksi se olisi miniäsi velvollisuus pitäö sinuun yhteyttä? Katsoisit peiliin ja miettisit, millaisen miehen olet kasvattanut.

.