Isovanhemmat eivät tee mitään lapsenlapsen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Taidan olla siinä kuudenkymmenen, kun meille alkaa tulla lapsenlapsia. Eläkkeelle on vielä 5 vuotta aikaa ja nyt jo viisissäkymmenissä on vapaat joskus ihan raato. Kun tekee illan, illan, aamun ja kolme yötä ja kaksi vapaata, sitä vain yrittää elpyä ja nukkua univelkoja pois, että jaksaa taas aloittaa uuden työputken.

Tulen varmaan olemaan mummi, josta valitetaan aihe vapaalle, kun en usko jaksavani niillä vapailla juoksuttaa lapsenlapsia uimassa ja leffassa ja ottaa kotiin yöksi ja keksiä hiekkalaatikkoleikkejä heille. Nyt jo kun tekee tiukkaa, että jaksaa vuorotyötä. Onneksi omat lapset on jo isoja, niin saa rauhassa levätä. Miten sitä energiaa yhtäkkiä tulisi kymmenen vuoden päästä niin, että jaksaisin alkaa vapaapäivät juoksemaan leikkipuistossa ja heräilemään yöllä lohduttamaan koti-ikävää itkevää taaperoa.

Uskon, että vuorotyö on raskasta. Lastenlasten kanssa voi olla monin eri tavoin. Kannattaa muistaa, että heidän kanssaan oleminen ei ole yksipuolista antamista vaan me isovanhemmat olemme myös saamapuolella (: Esimerkiksi tuttujen asioiden kokeminen lapsen kanssa tuo niihin aivan uutta näkökulmaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Vaikka pienten lasten hoito väsyttää, lapsista saa myös energiaa. Itse koen myös tyydytystä ja iloa siitä, että voin auttaa lapsiani puolisoineen olemalla lasten kanssa. En halua elää vain kivalle työlleni, itselleni ja puolisolleni.

Vierailija kirjoitti:

ET-lehti ja muut seniorimediat aktiivisesti aivopesevät eläkeläisiä siihen, että lastenlapsien kanssa ei pidä viettää aikaa eikä heihin muutenkaan saa tuhlata resursseja kuten rahaa. Nämä tahot myös kieltävät jättämästä perintöä omille lapsille. Kaikki pitää tuhlata tai jättää "hyväntekeväisyyteen".

Tarkoituksena on tuhota sukupolvien välit ja heikentää perheitä ja vähentää suomalaisten lisääntymistä. Tilaa pitää tehdä kolmannen maailman siirtoväestölle. Tässä onkin onnistuttu, syntyvyys on romahtanut ja suuren osan syntyvyydestä muodostaa siirtoväestö.

Tämä on niin totta. ☝🏼Tämä aihe on ollut käsitykseni mukaan hyvinkin paljon tapetilla. Itsekkyys on muutoinkin vallannut meidät. Enää ei tehdä mitään toisen hyväksi jos siitä aiheutuu itselle pienintäkin haittaa. Onneksi vielä toisista välittäviä ihmisiäkin vielä on.

Isovanhemmat olisivat ehkä jääneet ennen veloiksi, jos se olisi ollut mahdollista ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Nyt he saattavat nauttia "lapsettomuudestaan" täysin rinnoin!

Kyllä minä haluan olla lastenlasten kanssa, mutta kun pojalle ja miniälle ei sovi se, että olen luonaan vähintään viikon kerrallaan, mielellään pitempään. Haluan olla osa lastenlasten elämää ja osa pojan perhettä, mutta se kolikon kääntöpuoli eli asumiseni heidän kanssaan ei sitten miellytäkään. Eli minun tulisi olla omassa kodissani aina lähtövalmiina, kun tarvitaan, mutta pitää myös lähteä pois, kun miniä on sitä mieltä, että nyt olen ollut heillä riittävän pitkään. Ei ne ihmissuhteet niin kehity, että kolmas osapuoli saa päättää, koska nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat olisivat ehkä jääneet ennen veloiksi, jos se olisi ollut mahdollista ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Nyt he saattavat nauttia "lapsettomuudestaan" täysin rinnoin!

No kyllä!!! Ennen on tehty monta asiaa sen vuoksi koska pitää ja kuuluu tehdä. Se hyvä puoli tässä ”uudessa ajassa” on että nyt ei enää tarvitse elää kenenkään odotuksien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien ongelmana on se, että he eivät itse halua olla lastensa kanssa. tekotapa on kiva, mutta tuotos laitetaan päiväkotiin ja viikonlopuiksi mummolaan.

Päinvastoin.

Nykyvanhemmat nimenomaan viettävät paljon aikaa, pelaavat ja harrastavat lastensa kanssa,

koska omat vanhempansa - ne nykyajan itserakkaat isovanhemmat - antoivat niin huonon esimerkin.

Minä jouduin lastenseimeen jo alle puolivuotiaana, viikonloput olin mummolassa tai yksinäni kotona, kun isä ja äiti kävivät töissä, viikonloput he joivat ja tanssivat ravintolassa. Vietin paljon enemmän aikaa tarhassa, yksin kotona ja mummolassa, kuin vanhempieni kanssa.

Omat lapseni kasvatan itse kotona.

Isovanhemmilla ei ole "aikaa" pitää lapsenlapsiaan, kuten ei aikanaan ollut halua hoitaa minuakaan.

Nykyajan vanhemmat ovat loistovanhempia!

Minutkin olisi nykystandardien valossa huostaanotettu jo pikkulapsena, jos 70-80-luvuilla olisi ollut tällainen lastensuojelulaki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien ongelmana on se, että he eivät itse halua olla lastensa kanssa. tekotapa on kiva, mutta tuotos laitetaan päiväkotiin ja viikonlopuiksi mummolaan.

Päinvastoin.

Nykyvanhemmat nimenomaan viettävät paljon aikaa, pelaavat ja harrastavat lastensa kanssa,

koska omat vanhempansa - ne nykyajan itserakkaat isovanhemmat - antoivat niin huonon esimerkin.

Minä jouduin lastenseimeen jo alle puolivuotiaana, viikonloput olin mummolassa tai yksinäni kotona, kun isä ja äiti kävivät töissä, viikonloput he joivat ja tanssivat ravintolassa. Vietin paljon enemmän aikaa tarhassa, yksin kotona ja mummolassa, kuin vanhempieni kanssa.

Omat lapseni kasvatan itse kotona.

Isovanhemmilla ei ole "aikaa" pitää lapsenlapsiaan, kuten ei aikanaan ollut halua hoitaa minuakaan.

Nykyajan vanhemmat ovat loistovanhempia!

Minutkin olisi nykystandardien valossa huostaanotettu jo pikkulapsena, jos 70-80-luvuilla olisi ollut tällainen lastensuojelulaki.

Aivan samaa mieltä. Nämä meidän vanhemmat olivat juuri heitä jotka ottivat isovanhempien avut vastaan mutta eivät itse anna lapsenlapsilleen mitään. Monet lapset eivät menneet edes päivähoitoon kun mummit hoitivat lapset. Minun äidilleni ei tulisi mieleenkään tälläinen.

Ja kyllä nykyvanhemmat tekevät paljon enemmän asioita omien lastensa kanssa kuin ennen. Osittain pakostakin koska isovanhemmat elävät ”omaa elämäänsä”. Kyllä se vaan rikkaus on kenelle tahansa, mitä useampi aikuinen lasta rakastaa ja on osallisena tämän elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko jos ei halua. Vanhemmat hoitavat itse oman lapsensa myös ajanvieton suhteen.

Vanhempien velvollisus loppuu siihen kun oma lapsi muuttaa pois.

Tietenkään ei ole pakko enkä todellakaan velvoita vanhempiani tähän. Tuntuu vaan niin kummalta että se heistä tuntuisi jotenkin velvollisuudelta. Itse he näkivät aikoinaan kuinka tärkeää meille lapsille oli läheiset suhteet isovanhempiimme. Ja se läheisyys tulee ainoastaan sitä kautta että aikaa todella vietetään ja halutaan viettää yhdessä.

-ap

Ihmiset muuttuvat jonkun verran vanhetessaan. Harmi tietysti jos ei kiinnosta viettää aikaa lapsenlapsien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluan olla lastenlasten kanssa, mutta kun pojalle ja miniälle ei sovi se, että olen luonaan vähintään viikon kerrallaan, mielellään pitempään. Haluan olla osa lastenlasten elämää ja osa pojan perhettä, mutta se kolikon kääntöpuoli eli asumiseni heidän kanssaan ei sitten miellytäkään. Eli minun tulisi olla omassa kodissani aina lähtövalmiina, kun tarvitaan, mutta pitää myös lähteä pois, kun miniä on sitä mieltä, että nyt olen ollut heillä riittävän pitkään. Ei ne ihmissuhteet niin kehity, että kolmas osapuoli saa päättää, koska nähdään.

Olihan tämä vitsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien ongelmana on se, että he eivät itse halua olla lastensa kanssa. tekotapa on kiva, mutta tuotos laitetaan päiväkotiin ja viikonlopuiksi mummolaan.

Päinvastoin.

Nykyvanhemmat nimenomaan viettävät paljon aikaa, pelaavat ja harrastavat lastensa kanssa,

koska omat vanhempansa - ne nykyajan itserakkaat isovanhemmat - antoivat niin huonon esimerkin.

Minä jouduin lastenseimeen jo alle puolivuotiaana, viikonloput olin mummolassa tai yksinäni kotona, kun isä ja äiti kävivät töissä, viikonloput he joivat ja tanssivat ravintolassa. Vietin paljon enemmän aikaa tarhassa, yksin kotona ja mummolassa, kuin vanhempieni kanssa.

Omat lapseni kasvatan itse kotona.

Isovanhemmilla ei ole "aikaa" pitää lapsenlapsiaan, kuten ei aikanaan ollut halua hoitaa minuakaan.

Nykyajan vanhemmat ovat loistovanhempia!

Minutkin olisi nykystandardien valossa huostaanotettu jo pikkulapsena, jos 70-80-luvuilla olisi ollut tällainen lastensuojelulaki.

Totta. Nykyvanhempi "harrastaa" lastensa kanssa eli vie muskariin, balettitunnille, jääkiekkoharkkoihin jne. ja menee itse harrastuksen ajaksi salille. Sitten voi kertoa, että yhdessä tässä harrastetaan! Seimeen pääsi aikoinaan yksinhuoltajien lapset, kahden huoltajan perheissä oli varaa maksaa hoitajalle. Jos siis menit hoitoon alle 6 kk iässä, niin oletan, että kyse oli 70-luvusta, jolloin päiväkotipaikat sai sosiaalisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhempien ongelmana on se, että he eivät itse halua olla lastensa kanssa. tekotapa on kiva, mutta tuotos laitetaan päiväkotiin ja viikonlopuiksi mummolaan.

Päinvastoin.

Nykyvanhemmat nimenomaan viettävät paljon aikaa, pelaavat ja harrastavat lastensa kanssa,

koska omat vanhempansa - ne nykyajan itserakkaat isovanhemmat - antoivat niin huonon esimerkin.

Minä jouduin lastenseimeen jo alle puolivuotiaana, viikonloput olin mummolassa tai yksinäni kotona, kun isä ja äiti kävivät töissä, viikonloput he joivat ja tanssivat ravintolassa. Vietin paljon enemmän aikaa tarhassa, yksin kotona ja mummolassa, kuin vanhempieni kanssa.

Omat lapseni kasvatan itse kotona.

Isovanhemmilla ei ole "aikaa" pitää lapsenlapsiaan, kuten ei aikanaan ollut halua hoitaa minuakaan.

Nykyajan vanhemmat ovat loistovanhempia!

Minutkin olisi nykystandardien valossa huostaanotettu jo pikkulapsena, jos 70-80-luvuilla olisi ollut tällainen lastensuojelulaki.

Nyt ei puhuttu vanhemmista, vaan vieraista. Miksi vieraiden pitää leikkiä lasten kanssa kylään tullessa, sen sijaan että kahvitellaan ja jutellaan aikuisten kanssa? Se oli minun kysymykseni, vanhemmista en puhunut mitään, heidän roolinsa lastensa elämässä on aivan erilainen kuin kylään tulevien vieraiden.

Se on vain niin, että kaikki eivät vain halua hoitaa tai solmia suhteita lapsenlapsiin. Toiset tosiaan nauttivat kun saavat olla lastenlasten kanssa. Ehkä jotenkin epäkypsää jos ei voi viettää aikaa edes muutamaa tuntia kuukaudessa...

Meillä vain toiset isovanhemmat ovat siinä kunnossa, että voisivat viettää aikaa lastenlasten kanssa. Tosin eivät hirveästi ehdi, mutta sillointällöin kumminkin.

Vierailija kirjoitti:

Se on vain niin, että kaikki eivät vain halua hoitaa tai solmia suhteita lapsenlapsiin. Toiset tosiaan nauttivat kun saavat olla lastenlasten kanssa. Ehkä jotenkin epäkypsää jos ei voi viettää aikaa edes muutamaa tuntia kuukaudessa...

Meillä vain toiset isovanhemmat ovat siinä kunnossa, että voisivat viettää aikaa lastenlasten kanssa. Tosin eivät hirveästi ehdi, mutta sillointällöin kumminkin.

Ja vaikka haluaisikin luoda suhteen lapsenlapsiin, niin ei se välttämättä kelpaa, jos sitä suhdetta niihin lapsenlapsiin luo vanhempien mielestä väärin. Vanhemmilla on jo jotkut odotukset sille, miten he haluaisi nähdä isovanhemmat lastensa kanssa ja jos isovanhempi ei juuri niin haluakkaan olla, niin ei kelpaa, huono isovanhempi, IrmaPetteriä pitää heitellä ilmaan ja zumbata hänen kanssaan tunnin, sen lisäksi vielä pelata 2 tuntia lautapelejä, jotta IrmaPetteri olisi tyytyväinen ja kokisi tulleensa huomioiduksi.

Mulla oli tosi läheiset välit mummoni kanssa, ja hän vietti meillä paljon aikaa. Oli meillä yötä, oli mukana reissuilla jne, mutta ei hän meitä koskaan varsinaisesti "viihdyttänyt". Kunhan oli läsnä.

Vietin paljon aikaani myös papan luona ja vaeltelin lähinnä pihalla tutkimassa kasveja, hypin kivillä ja sen sellaista. Tiesin, että pappa on sisällä ja pitää musta huolta, mutten koskaan ajatellut, että hänen olisi pitänyt osallistua mun leikkeihin.

Mun isä oli töissä Saksassa, kun olin lapsi ja pappa kysyi äidiltä ihan itse, että voiko hän ottaa mut ja veljeni hoitoon aina kerran viikossa, että äiti sai omaa aikaa edes sen muutaman tunnin.

Miehen vanhemmat ryyppäs, teki töitä, yritti hoitaa lapsiaan mutta veivät kumminkin lapset isovanhemmille hoitoon. Miten tällaisia ihmisiä kiinnostaa kukaan toinen ihminen? Ei siihen kuvioon mahdu kukaan muu kuin minä itse.

Kun tulevat käymään niin eivät edes kysele, että mitä kuuluu. Kertovat vain, että mitä ovat tehneet ja mitä aikovat tehdä. Eivät käy edes lastenlapsien pelejä katsomassa.

Onkohan kukaan tutkinut onko jotain yhtäläisyyttä sillä, jos joku vanhempi on käyttänyt aikoinaan paljonkin omia vanhempia hoitoapuna ja miten itse suoriutuu mummoilusta omana aikanaan, jos äitiyskin ollut niin kovin rankkaa, että lapset olivat harva se päivä isovanhempien hoidossa. Lapset ehkä muistavat kivat muistot siitä, miten mummo oli läheinen, vaikka oikeasti kyse oli ehkä siitä, että äiti ei vaan jaksanut yksin. Siitä ei vaan puhuttu ääneen. Ja sitten ihmetellään, kun oma äiti ei tue vanhemmuudessa eikä halua tavata lapsenlapsia ja olla mummo?

Yksinkertaisin selitys on se, etteivät isovanhemmat ole nauttineet lasten kanssa olosta ollessaan vanhempia (käykää lukemassa -70-lukulaisten vanhemmat -ketjua), eivätkä nauti myöhemminkään. Ei se ole kaikkien luonteessa. Ennen oli vaan pakko hoitaa, ei ollut kunnallista päivähoitoa jne.

Mullakin on lapsuudessa kokemus isovanhemmista, että ei he meidän kanssa koskaan mitään leikkineet, tai edes lautapelejä pelanneet. Toki juttelivat meidän kanssa ja halailivat, pitivät sylissä, myös komensivat lujastikkin jos tarve oli. Olin usein hoidossa isovanhemmillani ja se oli ihanaa aikaa, sai olla kaikessa rauhassa kun ei ollut sisaruksia hästäämässä, syödä herkkuja, katsella telkkaria, käydä vähän pihalla leikkimässä tai koiraa lenkittämässä.

Mökilläkin käytiin, jossa luin aku ankkoja ulkona auringossa mummun hoitaessa kukkia ja tehdessä ruokaa, papan touhutessa myös omiaan. Käytiin välillä uimassa jne.

Sellaista rauhallista ja turvallista menoa, eikä muuta olis osannut kaivatakkaan.

Nykyään pitäisi olla niin osallistuvainen ja aktiivisesti TEHDÄ lasten kanssa jotakin, mitä lapsi HALUAA tehdä, eli leikkiä hänen kanssaan jne. Miksi ennen riitti "vain oleminen" kun taas nykyään pitää pitää jotain sirkuspelle-esitystä ja riehua lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan kukaan tutkinut onko jotain yhtäläisyyttä sillä, jos joku vanhempi on käyttänyt aikoinaan paljonkin omia vanhempia hoitoapuna ja miten itse suoriutuu mummoilusta omana aikanaan, jos äitiyskin ollut niin kovin rankkaa, että lapset olivat harva se päivä isovanhempien hoidossa. Lapset ehkä muistavat kivat muistot siitä, miten mummo oli läheinen, vaikka oikeasti kyse oli ehkä siitä, että äiti ei vaan jaksanut yksin. Siitä ei vaan puhuttu ääneen. Ja sitten ihmetellään, kun oma äiti ei tue vanhemmuudessa eikä halua tavata lapsenlapsia ja olla mummo?

Juuri näin. Itse olen kasvattanut nepsyoireisen lapsen aikuisuuteen, enkä olisi jaksanut ilman isovanhempien tukea. En ole millään lailla innostunut lapsenlapsista, joita ei onneksi vielä olekaan. Saan vihdoin vetää henkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain niin, että kaikki eivät vain halua hoitaa tai solmia suhteita lapsenlapsiin. Toiset tosiaan nauttivat kun saavat olla lastenlasten kanssa. Ehkä jotenkin epäkypsää jos ei voi viettää aikaa edes muutamaa tuntia kuukaudessa...

Meillä vain toiset isovanhemmat ovat siinä kunnossa, että voisivat viettää aikaa lastenlasten kanssa. Tosin eivät hirveästi ehdi, mutta sillointällöin kumminkin.

Ja vaikka haluaisikin luoda suhteen lapsenlapsiin, niin ei se välttämättä kelpaa, jos sitä suhdetta niihin lapsenlapsiin luo vanhempien mielestä väärin. Vanhemmilla on jo jotkut odotukset sille, miten he haluaisi nähdä isovanhemmat lastensa kanssa ja jos isovanhempi ei juuri niin haluakkaan olla, niin ei kelpaa, huono isovanhempi, IrmaPetteriä pitää heitellä ilmaan ja zumbata hänen kanssaan tunnin, sen lisäksi vielä pelata 2 tuntia lautapelejä, jotta IrmaPetteri olisi tyytyväinen ja kokisi tulleensa huomioiduksi.

Mitä sinä oikein selität?

Soita joskus lapsenlapsillesi, niin huomaat, että he ovat ihan tavallisia lapsia vaan.

Ei tarvitse jännittää niin paljon, ei nykyään ole vielä mitään isovanhempi-lapsenlapsi-zumbatunteja, kyllä te voitte siellä edelleen käydä papan kanssa kahdestaan.