Auttakaa!!! Mitä voisimme tehdä vauva-arjen helpottamiseksi

Äiti sairastuu

Isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta, jos äiti sairastuu niin, ettei hän voi hoitaa lasta. Tältä ajalta isälle maksetaan vanhempainrahaa. Isä saa tuen äidin sairastumisen omavastuuajan jälkeen, joka on sairastumispäivä + 9 arkipäivää. Äiti voi saada Kelasta sairauspäivärahaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista ja neuvoista. <3

Minulle on ajan myötä kasvanut niin kova kuori,että en yksinkertaisesti pysty kertomaan ongelmistani muille kuin miehelleni (koska on läheisin henkilö minulle). Ajattelen, että ihmiset pitävät minua huonona ja heikkona jos mieheni jää vaikkapa kotiin myös. Tai että saan kommentteja "mitäs hankit lapsen" "mitä sitten kuvittelit vauva-arjen olevan" tms. Kun itse vauva-arjen varmasti jaksaisin,jos ei olisi tullut noita muita tekijöitä tuohon päälle. Nyt olen polttanut itseni loppuun.

Meillä on todella mukava neuvolantäti, mutta en usko että hänellekään uskallan tai pystyn tästä kertomaan. Mieheni tulee ensi kerralla mukaan, jospa hän avaisi suunsa....

Ensinnäkin, mitä kauheaa tapahtuisi, jos ihmiset pitäisivät sinua huonona ja heikkona? Mitä se sinua haittaisi? Mitä pahaa tuollaiset kommentit aiheuttaisivat, verrattuna siihen että saisit parannuksen arkeen? Toiseksi, ei ketään oikeasti kiinnosta. Kolmanneksi, eihän sinun oikeasti edes tarvitsisi asiasta kovin laajalle kertoa. Mitä kovemman kuoren rakennat, sitä etäisempiä ja kovempia ihmiset ovat sinua kohtaan. Jos taas avaudut ja kerrot miten asiat oikeasti ovat, saatatkin kohdata inhimillisyyttä ja vastaavia kokemuksia, joita ei sinulle kovuuden vuoksi ole aiemmin uskallettu kertoa.

Ehdottomasti käske miehesi ottaa asia puheeksi neuvolantädin kanssa, jos itse et siihen kykene. Hänen tehtävänsä on auttaa ja hän on varmasti nähnyt monta muutakin synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa kamppailevaa. Sehän on sairaus siinä missä korvatulehduskin. Ansaitset ja saat hoitoa, jonka jälkeen arkikin helpottaa.

Voi sinua ap! Itse olen 4kk vauvan äiti ja itku tuli kun luin tarinaasi.

Toivon sinulle voimia ja uskallusta ottaa kaikki apu vastaan mikä vaan on mahdollista saada.

Onneksi vauva kehittyy nopeasti ja usein 3 kk ikäisenä iltaitkut vähenevät(meillä ne loppui lähes kokonaan 3kk).

Älä välitä siitä mitä muit ajattelee. Ja itse luulen, että jos mies jää kanssasi kotiin, muut lähinnä ajattelevat hyvää asiasta. Anna miehesi auttaa. Älä stressaa kotitöistä, niitä ehtii kyllä tehdä kun tilanne helpottaa. Imetätkö pelkästään? Minulla maitoa tuli niin vähän, että lapsi huusi nälkäänsä. Minä viittasin kinttaalla imetys uskovaisten puheille ja annoin lisäksi korviketta. Vauva rauhoittui heti ja unet pitenivät kun ei ollut jatkuva nälkä. Mieti mistä asioista nautit ja koita järjestää päivään vaikka ihan pieni hetki niille asioille. Ja luota siihen, että asiat helpottuu. Minulla ainakin meni pari kolme kuukautta semmoisessa hormooni myrskyssä, että oli vaikea itsekin käsittää omia tunteita. Se helpotti aikanaan ja kaikki alkoi pikku hiljaa sujua omalla painollaan.

Hyvä, että avaudut edes täällä! Tuollaista kuormaa ei kukaan jaksa yksin kantaa! Se että pienen lapsen kanssa on rankkaa, on normaalia. Mutta se on silti rankkaa. Siihen voi liittyä masentumista ja myös shokki siitä että lapsi on siinä koko ajan, eikä sun omat perustarpeet edes tule kunnolla täytetyksi.  Sitten nuo muut stressit mm vanhempien vakava sairastumine, on iso asia. Jokaisella on yksilöllinen stressinsietokyky, joten kukaan toinen ei voi sanoa, mikä on raskasta ja mikä ei. Ihan ulkopuolisen silmään näyttää siltä, että sulla on yhtäkkiä tosi paljon isoja ja vaikeita elämänmuutoksia ja kokemuksia. Ei ihme että olet loppu ja epätoivoinen. Ja vauvan tähden et pysty edes lepäämään. 

MInun neuvoni on, että ensinnäkin annat itsellesi luvan olla uupunut ja epätoivoinen. Hyväksyt sen että sulla on nyt tuollaista. Ja sitten yrität purkaa tunteitasi- vihaa, surua, mitä sitten onkaan. Koska tunteidensa patoaminen juuri uuvuttaa valtavasti ja aiheuttaa epätoivoa ja pahaa oloa. Toinen asia on, että PYYDÄ APUA. Ihmistä ei ole tarkoitettu selviytymään yksin, se on tämän pävän valhetta, että pitäisi vaan jaksaa ja selviytyä ja olla oman onnensa seppä. Kun voimat loppuvat, tarvitaan toisia. Ja siihen riittää ihan jo se raskas vauva-arkikin syyksi. Yritä olla itsellesi tosi lempeä ja armollinen. Kertoas, purkaa ulospäin tuntojasi ja pyytää apua. Hyväksyä se, että olet nyt tuollaisessa tilanteessa, eikä siinä ole mitään väärää tai huonoa.  Ja sitten se paras asia on, että toi ei kestä ikuisesti. Vauva-arki helpottaa, ja jonakin päivänä on vain muisto. MInulla itselläni kaikki lapset olivat tosi allergisia, itkivät 24/7 ja rampattiin aina lääkärissä, vuosi pari meni aivan pimeydessä.  Oli niin raskasta että sairastuin itsekin, ja alkuun oli suuyri suru se, ettei vauva- aika ollut mitään onnen syöveriä. Mutta siellä se nyt on, kaukana muistissa, se minkä muistan ja valokuvista näen, ja sen jälkeen on tullut lasten kanssa paljon hienoja aikoja. Ainoa, mikä minulla meni pieleen, oli etten ymmärtänyt pyytää apua, surra, olla itselleni armollinen. Nyt olisin viisaampi tuon suhteen. Suuri, lämmin halaus sulle, voimia tuon läpikäymiseen! 

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi hankkia lapsia masennustaustaisena. Siinä menee moni elämä pilalle.

Ei pitäisi hankkia lapsia vittumaisuustaustaisena. Siinä menee moni elämä pilalle. Masennukseen sentään yleensä ennen pitkää löytyy apua, vittumaisuus sen sijaan tuppaa olemaan häiriintyneen luonteen ominaispiirre, eikä parane. Kummastakohan ne suuremmat vauriot mahtaa syntyä...? 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että avaudut edes täällä! Tuollaista kuormaa ei kukaan jaksa yksin kantaa! Se että pienen lapsen kanssa on rankkaa, on normaalia. Mutta se on silti rankkaa. Siihen voi liittyä masentumista ja myös shokki siitä että lapsi on siinä koko ajan, eikä sun omat perustarpeet edes tule kunnolla täytetyksi.  Sitten nuo muut stressit mm vanhempien vakava sairastumine, on iso asia. Jokaisella on yksilöllinen stressinsietokyky, joten kukaan toinen ei voi sanoa, mikä on raskasta ja mikä ei. Ihan ulkopuolisen silmään näyttää siltä, että sulla on yhtäkkiä tosi paljon isoja ja vaikeita elämänmuutoksia ja kokemuksia. Ei ihme että olet loppu ja epätoivoinen. Ja vauvan tähden et pysty edes lepäämään. 

MInun neuvoni on, että ensinnäkin annat itsellesi luvan olla uupunut ja epätoivoinen. Hyväksyt sen että sulla on nyt tuollaista. Ja sitten yrität purkaa tunteitasi- vihaa, surua, mitä sitten onkaan. Koska tunteidensa patoaminen juuri uuvuttaa valtavasti ja aiheuttaa epätoivoa ja pahaa oloa. Toinen asia on, että PYYDÄ APUA. Ihmistä ei ole tarkoitettu selviytymään yksin, se on tämän pävän valhetta, että pitäisi vaan jaksaa ja selviytyä ja olla oman onnensa seppä. Kun voimat loppuvat, tarvitaan toisia. Ja siihen riittää ihan jo se raskas vauva-arkikin syyksi. Yritä olla itsellesi tosi lempeä ja armollinen. Kertoas, purkaa ulospäin tuntojasi ja pyytää apua. Hyväksyä se, että olet nyt tuollaisessa tilanteessa, eikä siinä ole mitään väärää tai huonoa.  Ja sitten se paras asia on, että toi ei kestä ikuisesti. Vauva-arki helpottaa, ja jonakin päivänä on vain muisto. MInulla itselläni kaikki lapset olivat tosi allergisia, itkivät 24/7 ja rampattiin aina lääkärissä, vuosi pari meni aivan pimeydessä.  Oli niin raskasta että sairastuin itsekin, ja alkuun oli suuyri suru se, ettei vauva- aika ollut mitään onnen syöveriä. Mutta siellä se nyt on, kaukana muistissa, se minkä muistan ja valokuvista näen, ja sen jälkeen on tullut lasten kanssa paljon hienoja aikoja. Ainoa, mikä minulla meni pieleen, oli etten ymmärtänyt pyytää apua, surra, olla itselleni armollinen. Nyt olisin viisaampi tuon suhteen. Suuri, lämmin halaus sulle, voimia tuon läpikäymiseen! 

Piti vielä jatkaa sen verran, että yleensä armottomuus itseään kohtaan ja se ettei luota muiden hyvään tahtoon, on lähtöisin lapsuudenkodista (ja ehkä myös muista elämänkokemuksista) Ensimmäinen lapsi aktivoi sinussa kaiken sen, mitä sinä olet lapsena kokenut ja millaista hoivaa saanut osaksesi. Ja se ei todellakaan ole sinun syysi. Se on vain tämä elämämme kohtalo, kun olemme niiden sukupolvien ketjujen osia, halusimme tai emme.  Sinä voit kuitenkin hakea apua, ja yrtittää toimia toisin, jotta sinun lapsellasi olisi hieman paremmin aikanaan. Yksin ei kukaan selviä noista sukupolvien ketjuissa kulkevista rasitteista. 

Kiitos teille lohduttavista ja kannustavista sanoista<3 Ihanaa että löytyy ymmärrystä. Yritän huomenna saada soitettua neuvolaan tilanteestamme ja jos en siihen pysty, saa mies ottaa asian puheeksi seuraavalla kerralla neuvolassa.

Älä mieti mitä muut ajattelee! Me järkättiin tarkoituksella vauvan eka vuosi siten että oltiin kaikki kolme kotona. Minä vanhempainvapaalla ja mies vuorotteluvapaalla, lomilla ja virkavapaalla. Jotkut sitä ihmettelivät, mutta me vain pokkana kerrottiin että "miten mahtavaa on kun voidaan olla koko perhe yhdessä" ja "miten isä haluaa myös osallistua perhe-elämään". Loppujen lopuksi meistä puhutaan vielä vuosienkin jälkeen tosi modernina ja tasa-arvoisena perheenä eikä laiskana yhtään. Ja vaikka puhuttaisiinkin niin ei meitä kiinnostaisi. Enemmän kiinnostaa se että selvittiin rankasta raskaudesta ja synnytyksestä ja vauvavuodesta kaikki kolme ihan hyvillä mielin ja terveinä.

Kakista ulos nyt kaikki vaikka sille psykologille. Sulle on nyt niin paljon tapahtunut asioita että ei ihmekään jos kiristää.

Ostakaa kunnon sitteri. Se hoitaa vauva-ajan yli kuin itsestään.

Varaa lääkäri heti huomiseksi. Kerro olostasi. Itse saman kokenut ja olin apua saadessani todella väsyksissä. Sain unilääkityksen käyttöön, koska en vaan enää osannut nukkua. Kun saat levättyä riittävästi, olisi paranee.

Ihan oikeasti ap, jos lukisit tuon jutun, että joku muu kirjoittaisi, niin tuomitsisitko hänet? Ja mitä sitten vaikka tuomitsisit, miten se auttaisi sitä joka noin kirjoittaa? Vai ajattelisitko että miksi tämä ihminen ei heti pyydä apua, ihan keneltä vaan joka pystyisi auttamaan, ihan sama vaikka kotiin tulisi randomi tyyppi kadulta, kunhan äiti saisi nukkua jotta jaksaisi elää ja hoitaa vauvaansa?

Kun tilanne on noin paha, ei ole mitään keinoa ja apua mistä pitäisi kieltäytyä. 

Miksi ihmeessä käyt juttelemassa ammattiauttajan kanssa mutta valehtelet hänelle? Ihan sama kuin kalju kävisi kampaajalla, maksaa rahaa vaikka kuinka paljon ja vie aikaa, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Eikö idea ole se että siellä käydään siksi kun on ongelmia, ja niistä siellä puhutaan sen takia että niihin saisi avun?

Jos sinä ap nyt kuolisit, niin mitä ihmiset ajattelisivat? No ajattelisivat että miksi hän ei pyytänyt ajoissa apua kun minä olisin niin mielelläni auttanut.

Sinä olet vaan nyt liian väsynyt. Luovuta, ja laske panssarit, älä tuhlaa vähiä voimiasi sen miettimiseen mitä muut ajattelee, vaan ota apu vastaan, suorastaan vaadi sitä, sinä olet sen ansainnut, ja lapsesi on sen ansainnut. Myönnä kaikille vastaantulijoille että olet väsynyt ja tarvitset apua, jokainen ihminen joskus on väsynyt ja tarvitsee apua, jos ei tuossa tilanteessa olisi niin ihme olisi.

Ihan loistava idea tuo vuorotteluvapaa miehelle vauvavuodeksi. En kyllä ymmärrä millä hähmäisellä logiikalla kukaan voisi sitä negatiivisena asiana pitää? Siis miksi ja minkä takia? Että lapsella on kaksi 100 % osallistuvaa vanhempaa koko ajan....?

Kiitos vielä sinulle, joka tuon kerroit. Tää menee oman tulevan perheen vahvalle harkintalistalle!

Ap hyvä! Haluan valaa toivoa vaikean tilanteen keskellä. Meidän nyt 1 v 1 kk huusi 2,5 ekaa elinkuukauttaan iltaisin 1 - 4 tuntia. Tunsin niin suurta rakkautta mutta myös sellaisia mustia tunteita, joista onneksi neuvolassa sanottikin, että nekin ovat normaaleja. Ajattelin esimerkiksi, miksi helvetissä tämän lapsen edes halusin. Mutta sitten parina päivänä huuto olikin enää vain kitinää ja uudenvuodenaattona hän ei huutanut. Se loppuu siis ennemmin tai vähän myöhemmin.

Teillä on tosi raskas tilanne. Yritä kulta pieni puhua jollekin ulkopuoliselle tilanteesta, vanhemmuus on pitkä ja raskas matka kaksin kuljettavaksi. Yhteiskunnan turvaverkot ovat juuri teitä varten!

Keskimmäinen huusi koliikkivaivaa 7kk ja oltiin tutkimuksissakin tämän takia. Mies teki töitä klo 6-22/7.  Kun ei ollut vaihtoehtoa, niin oli pakko jaksaa. Ei sukulaisia tai muuta verkostoa lähellä.

Selvisi tuosta, mutta myöhemmin johti avioeroon.

Perhe-elämän kuuluu olla jotain muuta kuin selviämistä. Ap, sinulla sentään on mies kotona aika paljon? Jätä vauva hänen vastuulle ja lähde itse ulkoilemaan ja hemmotteluhoitoihin.

Ja puhu asioista, siinä et menetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan loppu ja uupunut. En muista mitään, en pysty keskittymään mihinkään, unohtelen asioita. En pysty nukkumaan tai jos nukkuisinkin, tunnen itseni entistä väsyneemmäksi. Illalla ahdistun aina seuraavasta päivästä ja viikonloppuisin alkavasta viikosta. Vauva pian 2kk. On melko huomionkipeä, ei viihdy hereillä yksinään ollenkaan ja nukkuminenkin välillä kovin hankalaa. Iltaisin saa n 1-2h mittaisia itku-/kipu-/raivohuutoja, joihin kovasti olemme yrittäneet erinäisiä konsteja - tuloksetta. Nyt olen miehelleni uskaltanut kertoa viime päivien ajatuksistani. Olen miettinyt joskus, että olisi vain helpompaa kuolla. Ajattelen, että tuhoan lapsen elämän kun itkeskelen ja välillä jopa niin että hän on sylissäni. Itselläni omat vanhemmat tekemisillään ovat osaksi aiheuttaneet aikanaan minulle syvän masennuksen, enkä halua että lapseni joutuisi kokemaan samaa sen takia että minä olen tehnyt, tai jättänyt tekemättä, jotain. Rakastan vauvaani niin valtavasti.

Veikkaan, että olen loppuunpalanut koska ensinnäkin synnytys oli traumaattinen, olin lähellä kuolemaa (en halua asiaa nyt enempää avata). Siitä kun selvittiin, kotonamme alkoi mittava remontti josta stressasin paljon. Sitten molemmilla vanhemmillani todettiin syövät. Tulin kipeäksi ja samalla jatkuvalle riitelylle miehen kanssa ei tullut loppua.

Joten kertokaahan nyt, mitä voisimme tehdä tilanteen helpottamiseksi? En halua ketään ulkopuolista meille esim kerran viikossa muutamaksi tunniksi, enkä usko että siitä olisi riittävää apuakaan. Neuvolapsykologilla jo käyn enkä hänellekään pysty puhumaan mistään, valehtelen vaan että kaikki ok. Sukulaiset kyllä auttelevat välillä, mutta eivät tiedä tilannettani, enkä halua että tietävätkään. Mies ehdotti että jäisin sairaslomalle ja hän vanhempainvapaalle, jotta hänkin voisi olla kotona. En tähän suostunut, sillä pelkään mitä kaikki muut ajattelevat... Tämä on niin noloa. :-(

Olen niin väsynyt.

Vauva-arjen helpottamiseksi??? maassa, missä voi lorvia kotona ilmaiseksi vuosia lapsen tehtyään. Neuvola ja rokotukset ovat ilmaisia. Sairastaminen on lapselle ilmaista. No, lääkkeet voi joutua pahimmassa tapauksessa jopa itse maksamaan, jos joku perheestä yleensä viitsii käydä töissä.

Kyllä varmaan on kamalan vaikeaa.

Kuulostaa ihan mun kirjoittamalta!

Mulle avun toi sukulainen, joka vahtii lasta pari kertaa viikossa, että pääsen urheilemaan. Tämän aloittaminen oli käännekohta. Lisäksi vauva alkoi nukkua paremmin, kun aloimme antamaan korviketta. Lisäksi mies hoitaa ekan yösyötön pullosta - ihana käydä nukkumaan illalla, kun tietää olevansa seuraavan herätyksen suhteen ”turvassa”. Tsemppiä!!! Mitä pidemmälle jaksat, niin sitä enemmän helpottaa. Muistan kyllö tuon fiiliksen, kun tunnelin päässä ei näkynyt lainkaan valoa.

Hei, olette ihania kun kannustatte<3 Kovin hyvältä tuntuu. Toivottavasti saisin nyt rohkeutta puhua ongelmistani.

Vierailija kirjoitti:

Ostakaa kunnon sitteri. Se hoitaa vauva-ajan yli kuin itsestään.

Tai sitten vauva ei viihdy siinä lainkaan.

T. 200euron sitteri pölyyntyy nurkissa