Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa!!! Mitä voisimme tehdä vauva-arjen helpottamiseksi
Olen aivan loppu ja uupunut. En muista mitään, en pysty keskittymään mihinkään, unohtelen asioita. En pysty nukkumaan tai jos nukkuisinkin, tunnen itseni entistä väsyneemmäksi. Illalla ahdistun aina seuraavasta päivästä ja viikonloppuisin alkavasta viikosta. Vauva pian 2kk. On melko huomionkipeä, ei viihdy hereillä yksinään ollenkaan ja nukkuminenkin välillä kovin hankalaa. Iltaisin saa n 1-2h mittaisia itku-/kipu-/raivohuutoja, joihin kovasti olemme yrittäneet erinäisiä konsteja - tuloksetta. Nyt olen miehelleni uskaltanut kertoa viime päivien ajatuksistani. Olen miettinyt joskus, että olisi vain helpompaa kuolla. Ajattelen, että tuhoan lapsen elämän kun itkeskelen ja välillä jopa niin että hän on sylissäni. Itselläni omat vanhemmat tekemisillään ovat osaksi aiheuttaneet aikanaan minulle syvän masennuksen, enkä halua että lapseni joutuisi kokemaan samaa sen takia että minä olen tehnyt, tai jättänyt tekemättä, jotain. Rakastan vauvaani niin valtavasti.
Veikkaan, että olen loppuunpalanut koska ensinnäkin synnytys oli traumaattinen, olin lähellä kuolemaa (en halua asiaa nyt enempää avata). Siitä kun selvittiin, kotonamme alkoi mittava remontti josta stressasin paljon. Sitten molemmilla vanhemmillani todettiin syövät. Tulin kipeäksi ja samalla jatkuvalle riitelylle miehen kanssa ei tullut loppua.
Joten kertokaahan nyt, mitä voisimme tehdä tilanteen helpottamiseksi? En halua ketään ulkopuolista meille esim kerran viikossa muutamaksi tunniksi, enkä usko että siitä olisi riittävää apuakaan. Neuvolapsykologilla jo käyn enkä hänellekään pysty puhumaan mistään, valehtelen vaan että kaikki ok. Sukulaiset kyllä auttelevat välillä, mutta eivät tiedä tilannettani, enkä halua että tietävätkään. Mies ehdotti että jäisin sairaslomalle ja hän vanhempainvapaalle, jotta hänkin voisi olla kotona. En tähän suostunut, sillä pelkään mitä kaikki muut ajattelevat... Tämä on niin noloa. :-(
Olen niin väsynyt.
Kommentit (65)
Hei ap! Voin niin samaistua tekstiisi, ei ole kauaakaan kun itse vauvavuotena olin syvissä vesissä. Synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleinen eikä sitä pidä hävetä, johtuu hormonaalisista muutoksista ja ne yhdistettynä väsymykseen niin ei ole ihme jos ahdistus/masennus iskee. En tiedä onko sinulla se, mutta itselläni oli ja olosi kuullostaa samalle mitä itselläni oli.
Vointiini alkoi parantua pikkuhiljaa kun 1. Kävin lääkärissä ja minulle kirjoitettiin sairausloma ja mies jäi vanhempainvapaalle. Oli niin helpottavaa kun mies otti päävastuun vauvan hoidosta ja sain itse levätä. Suosittelen tätä järjestelyä lämpimästi myös teille!! 2. Lääkkeet. Sain rauhottavia ja unilääkkeitä koska kävin ylikierroksilla eikä nukkumisesta tullut mitään, kun aloin pikkuhiljaa nukkumaan niin väsymys ja vointi paranivat. 3. Mies hoiti yösyötöt ja Pumppailin aluksi maitoa että mies pystyi hoitamaan yösyötöt jotta sain nukuttua koko yöt, mutta lopulta otettiin myös korvike käyttöön. 4. Aloin käymään yksin lenkillä,salilla näkemään kavereita. Ja teki niin hyvää päästä kotoa pois ihan muihin kuvioihin.
Paljon voimia! Kyllä se vielä helpottaa, usko pois! Nyt vaan mietitte miten toimitte ja suosittelen että varaat huomenna rohkeasti ajan lääkäriin tai pyydät miestäsi varaamaan. Sanotte lääkärissä että olet uupunut pienen vauvan äiti niin pääset samana päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avasin suuni psykologilla ja hän teki minulle masennustestin. Sain siitä tulokseksi 38, eli vaikea masennus. Kamalaa. Eihän lapsen saamisen pitäisi olla masentavaa? Tosin, masennukseni johtuu todennäköisesti viimeaikaisista tapahtumista, joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Olen vain niin pettynyt itseeni ja toisaalta harmissani että en pysty nauttimaan tästä vauva-ajasta.
Mietimme miehen kanssa myös vaihtoehtoa, että hän tekisi hieman pienempää tuntimäärää töissä, mutta sitähän ei tiedä saako asiaa sitten työpaikalla sovittua...
Tosi hyvö että avasit suusi. Hienoa!
Suosittelen että jäät sairaslomalle ja miehesi hoitovapaalle, auttaa paljon kun ei ole itse pyörittämässä arkea vaan saa levätä.Itse sain myös sukulaisilta paljon apua kun uskalsin kertoa heille masennuksestani, jota oli silloin jatkunut jo 4 kk... minun olisi kannattanu kertoa heille aikaisemmin.'
Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia!
Ymmärrän sinua hyvin. Ihan kuin oma tilanteeni 3 vuotta sitten. Ensinnäkin se väsymys ainakin minulla purkautui itkuna. Olin niin väsynyt että istuin imettämässä yöllä vauvaa ja samalla vaan itkin. Luulin että kuolen väsymykseen. Kun olen tästä avautunut myöhemmin niin se on aika yleistä :)
Siinä 3kk iässä vauva alkaa oppimaan päivän ja yön. Nukkuu siis enemmän öisin joten silloin vähän helpottaa.
Itse olin kaikista väsynein aina alkuiltaisin. Silloin mies jäi vauvan kanssa ja minä menin nukkumaan. 3-4 tuntiakin kun sai silloin nukuttua helpotti paljon.
Tätä en ole kertonut kenellekään. Ostin kärryllisen erilaisia valmisaterioita ja elin niillä. Mikroon vaan ja voila, aamupala/lounas/illallinen valmis. Nyt kyllä oksettaa ajatuskin mutta silloin en väsymykseltä muistanut syödä.
Itse en myöskään halunnut apua ja sitä vähän kadun nyt. Mieti vielä. Pyydä apua äläkä mieti millaista sieltä tulee. Tulee mitä tulee, tuskin se ainakaan vaikeammaksi elämää tekee. Ja ne avunantajat on ainakin osa olleet samassa tilanteessa joskus.
Kohta helpottaa. Paljon tsemppiä!
Ihanaa AP, että uskallat täällä avautua. Itselläni oli vähän vastaava tilanne. En myöskään halunnut kenellekään myöntää (edes miehelle), kuinka vaikea tilanne oli. Olin niin väsynyt, että en vuoteen puhunut kotona yhtään ylimääräistä sanaa. ÄLÄ AJA TILANNETTA TÄHÄN PISTEESEEN.
1) Meillä koliikkiin auttoi vyöhyketerapia. Etsi hyvä vyöhyketerapeutti ja käy kokeilemassa. Pyydä opettamaan liikkeitä myös kotiin. Meillä auttoi jo parin kerra jälkeen ja näin kävi myös lähisukulaiselle.
2) Avaa suusi, vaikka se tuntuu kovin vaikealta. Mieti niin päin, että mitä nopeammin avaat suusi sitä nopeammin saat apua. Yleensä masennuksesta paraneminen kestää kaksi kertaa kauemmin, kuin olet sairastunut. Joten mitä myöhemmin haet apua, sitä kauemmin paraneminen kestää.
Joskus ihminen saa kannettavakseen liian paljon, kuten sinulle on käynyt. Viisautta on nähdä tilanne ja hakea apua, vaikka se ei ole helppoa.
Avasin suuni psykologilla ja hän teki minulle masennustestin. Sain siitä tulokseksi 38, eli vaikea masennus. Kamalaa. Eihän lapsen saamisen pitäisi olla masentavaa? Tosin, masennukseni johtuu todennäköisesti viimeaikaisista tapahtumista, joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Olen vain niin pettynyt itseeni ja toisaalta harmissani että en pysty nauttimaan tästä vauva-ajasta.
Mietimme miehen kanssa myös vaihtoehtoa, että hän tekisi hieman pienempää tuntimäärää töissä, mutta sitähän ei tiedä saako asiaa sitten työpaikalla sovittua...