Oletko löytänyt elämäsi rakkauden?

Olen, 20v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Uskoin äitiä joka tolkutti että mitään sellaista romanttista rakkautta ei ole. Niinpä otin mieheksi sellaisen josta ajattelin että on ihan hyvä valinta. Meillä oli melkein kahdenkymmenen vuoden liitto ja lapsi. Sen sijaan että olisimme kasvaneet enemmän ja enemmän läheisiksi, kasvoimme kauemmaksi ja liitto oli lopussa kurja.

Vasta erottuamme, viisikymppisenä, kun ei ollut enää painetta pariutua ja perustaa perhe, löysin oikean rakkauden. Juuri sellaisen mistä elokuvat kertovat.

Vasta tässä vaiheessa kuulin että äiti oli myös alkanut olla isän janssa järkisyistä, eikä rakkaudesta, ja siksi hän opetti minulle niin.

Mulla sama tarina. Äiti huolehti vain siitä että mies on kunnollinen, ei ryyppää, tekee työnsä hyvin ja tuo palkan kotiin. Piti ensimmäisestä miehestäni tosi paljon, he olivat hyvin samanlaisia.

Jossain vaiheessa aloin itse kaipaamaan arvostusta, rakkautta ja hellyyttä ja avioliittomme ajautui eroon 14v yhdessäolon jälkeen.

Minulla tosin kesti vain 3v löytää rakas ja hyvä mies jolle olen kaikki kaikessa. Parisuhteemme perustuu kumppanuuteen ja haluun tehdä toiselle hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ja naivina uskoin että meille jokaiselle on se täydellisesti mätsäävä ihminen. Kolmevitosena eronneena ja pahasti siipeeni saaneena toivoin enää että löytys ees semmonen tolkun mies joka ajattelee vielä maalaisjärjellä asioita. Muuten olin jo luopunut toivosta löytää "se oikea" ja päättänyt että voin olla ihan onnellinen yksinkin.

Ja sitten yhtenä päivänä toi mun toinen puolikas vaan käveli mun elämään. Se oli aivan täysin erilainen kohtaaminen kun ikinä ennen kenenkään muun kanssa. Vaikea edes sanoin kuvailla sitä tunnetta. Me ollaan ku yksi sielu kahdessa ruumiissa. Ei oo salaisuuksia, ei epäilyksiä, ei mitään epävarmuutta. Pidän itseäni onnekkaana että löysin jotain näin kaunista vielä tällä ikää <3

Paljon tässä ketjussa ihania tarinoita, jotka kyynistyneen romantikon sisintä värisyttää. Tämä kuitenkin kosketti ihan erityisesti. Ehkä koska koen olevani aika samassa tilanteessa, missä sinä olit ennen kuin löysit sen puolikkaasi. Olen tavallaan luopunut ajatuksesta edes parisuhteesta, saati elämäni rakkaudesta. Eikä se ajatus tuo minulle tuskaa tai surua, se on vain asia, jonka olen hyväksynyt, että näin se saattaa elämäni mennä, enkä halua olla katkera siitäkään. Ja tavallaan olen kuitenkin sydän auki sille mahdollisuudelle, että se saattaakin joskus, jossain tulla vastaan, ja se on aika suloinen ajatus, vaikka huonoa ei ole nytkään. =)

Olen nyt parisuhteessa elämäni rakkauden kanssa. Pitkä eroon päättynyt liitto oli myös elämäni rakkaus, hyvin nuorena solmittu ja luonteiden erilaisuuteen päättynyt. Nykyinen liittoni on harmonisempi, ihan sen vuoksi, että olen ihmisenä kypsempi, hyväksyn itseni paremmin, elämä on opettanut paljon itsestäni ja parisuhteesta ja kykenin etsimään paremmin luonteeseeni sopivan kumppanin kuin nuorena. Ihminen muuttuu iän myötä. MInusta romanttinen ajatus ainoasta oikeasta on hieman naivi. Parhaimmillaan kasvetaan yhdessä, muututaan vuosien myötä samaan suuntaan. Aika monesti kasvetaan eri suuntiin, se yhteinen vähenee ja kitka kasvaa. Lasteni isä on aina myös elämäni rakkaus vaikka ihmisinä emme sovikaan yhteen, opin liiton aikana paljon itsestäni. Nykyinen mieheni on toivon mukaan kypsän eliniän rakkaus, ihminen jonka kanssa kokea viimeiset työvuodet ja viettää onnellinen vanhuus.

Olen. Graavilohi, hyvä kermajuusto, voileipäkakku, rommisuklaajäätelö, munakokkeli, hunajajugurtti, hunajasipsit, ohutpohjainen hyvä pizza, kesäiset tomaatit, tummapaahtoinen maitokahvi, makea ruislimppu.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Aloimme seurustella teini-iässä. Nyt melkein kolmekymppisinä olemme naimisissa ja saaneet pari lasta. Tuntuu että rakkautemme vain vahvistuu kokoajan. Edes lapset eivät ole vaikuttaneet parisuhteeseemme negatiivisesti vaikka siitä on peloteltu. Soisin kaikille samanlaisen rakkauden, niin ehkä täällä pallolla olisi kaikkien parempi olla<3

Tämä on se unelma, joka vain harvalle toteutuu. Aina vaan harvemmalle, kulttuurimme ei enää suosi tämmöisiä liittoja.

Kyllä olen. Mä ymmärrän hyvin tuota "ei ole yhtä ainoaa oikeaa" -ideaa, ja tosiaan Disneyn opettama prinsessasatumalli on monella tapaa typerä, mutta en voi sille mitään että omassa elämässäni koen löytäneeni sen oikean joka on elämäni rakkaus.

Ei se silti tarkoita, että elämä olisi ollut yksinkertaista kuin prinsessasaduissa, ei suinkaan.

Uskon, että olen. Olemme olleet melko nuoresta asti yhdessä. Minä olin 19v, kun tapasimme ja nyt 21 vuotta myöhemmin, olemme edelleen onnellisia. Hän ei missään nimessä ole täydellinen, usein ärsyttäväkin ja kinastelemme paljon. Suhteemme ei myöskään ole mikään erityisen intohimoinen, mutta en usko pystyväni ylläpitämään suurta intohimoa kenenkään miehen kanssa vuotta pidempään. Olen aivan liian realistinen siihen. Samoin en usko, että pystyisin luonteeni puolesta tasaiseen parisuhteeseen.

Mieheni on paras ystäväni. Hän on ihana, hellä ja huomaavainen. Hän on hyvin älykäs ja hyvä ihminen. Hänellä on korkea moraali, jota ihailen syvästi. Olemme luonteeltamme kuin yö ja päivä eli minä ailahtelen ja olen levoton, mies on rauhallinen, harkitseva ja tasainen, joten täydennämme toisiamme. 

Parasta on ollut, että olemme kasvaneet samaan suuntaan. Nautin hänen kosketuksestaan vuosi vuodelta enemmän. Nukumme edelleen joka yö ihan kiinni toisissamme, sanomme joka päivä rakastavamme ja pidämme kädestä kiinni, kun olemme kaupungilla. Vähän jo odotamme, että lapset muuttaisivat pois kotoa.

Usein itkettää ihan vain ikävästä, kun hän on työmatkoilla. Mies reissaa jonkin verran työnsä puolesta, mikä ehkä osittain on pitänyt yllä realistista käsitystä siitä, mitä hän todella merkitsee minulle. 

Vierailija kirjoitti:

En aiemmin uskonut, mutta nyt kun sydämeni on nuoruudestani asti ollut ensi rakkaudellani, niin olen alkanut uskoa. Ei olla yhdessä, mutta näin jälkeenpäin olen tajunnut, että häntä olen rakastanut aina.

Olen naimisissa toisen kans, mutta rakkaus ei tunnu miltään tuohon exään verrattuna.

Uskon, että ihminen rakastuu kunnolla vain yhden kerran.

Täällä toinen samankaltainen, ensi rakkauteni edelleen mielessäni, eikä yksikään mies ole enää tehnyt samanlaista vaikutusta kuin hän. Ensi rakkauden jälkeen kumppanit ovat olleet välinpitämättömiä pettäviä ääliöitä. Mutta halusin erota hänestä, koska hän tienasi perus duunarin liksan, ja köyhät vanhemmat, sekä halusin kokeilla muitakin miehiä. 

Jälkikäteen ajateltuna olin todella omahyväinen, kokematon nuori. Ei omaisuudella ole väliä, ei se raha tuo rakkautta ja onnea. Ihmisen ajatusmaailma on tärkeintä kenen kanssa jakaa tulevaisuutensa.

Alan olla sitä mieltä että ensi rakkaudessa on oltava jotain "taikaa", että se ensimmäinen joka saa ne perhoset vatsaan, ja pään pyörälle on kohtaloa. Nykymaailma saa ihmiset usein eroamaan koska aina pitää olla jotain "uutta", ja tekee sokeaksi jos on löytänyt jotain ainutlaatuista.

Olen, mutta hän ei rakastanut minua. Sattuu pirusti vielä 2v jälkeenkin. En varmaan pysty enää rakastumaan uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Aloimme seurustella teini-iässä. Nyt melkein kolmekymppisinä olemme naimisissa ja saaneet pari lasta. Tuntuu että rakkautemme vain vahvistuu kokoajan. Edes lapset eivät ole vaikuttaneet parisuhteeseemme negatiivisesti vaikka siitä on peloteltu. Soisin kaikille samanlaisen rakkauden, niin ehkä täällä pallolla olisi kaikkien parempi olla<3

Tämä on se unelma, joka vain harvalle toteutuu. Aina vaan harvemmalle, kulttuurimme ei enää suosi tämmöisiä liittoja.

Ei se ole koskaan ennenkään suosinut. Päinvastoin.

Ensimmäinen pitkä liitto josta ihania lapsia ei ollut elämäni rakkaus, mutta uusi kumppani on. En ole koskaan tuntenut mitään tällaista vetovoimaa, rauhallisuutta sekä yhteenkuuluvuutta. Tämän pidän loppuelämän.

Olen. Se ihminen vaan on toisenlainen kun muut, ja minä hänelle. Avioliittoa saati yhdessäoloa on yli vuosikymmenen, mutta yhä se toinen saa hymyn naamalle pelkästään sille että tulee kotiin.

Olen - ja hän säilyykin elämäni rakkautena juuri sen vuoksi, että emme ole yhdessä emmekä koskaan tule olemaan :) Olemme kuitenkin sielunkumppanit. 

LÖysin ja joudun päästämään pois kun en voi tarjota sitä mitä haluaisin.  Toivottavasti löytää paremman ihmisen.

Aika monta äijää on ollut, kaikki kompromisseja. En usko.

Olen löytänyt, mutta hän ei ole löytänyt minua. :'(

Toivottavasti olen koska en kestäis enää yhtään eroo.

Up.

Olen löytänyt.

Elämäni rakkaus on Jeesus. <3