Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmaan hukuin kuplaan, jos sen niin haluaa ilmaista. Koin kuitenkin olevani vastuussa vauvasta enemmän kuin yli 25-vuotiaista ystävistäni, joilla kaikilla oli omat puolisot, työt, opiskelut ja myös muita ystäviä kuin minä...
Sittemmin olen sieltä kuplasta uloskin taas tullut, ja samat ystävät edelleen ja hekin välillä kuplissaan käyneet...
En koe että ko. ystäväni olisi mitenkään vastuussa minusta tai hyvinvoinnistani, tykkäisin vain joskus tavata ihan aikuisten kesken ja jutella aikuisten asioista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Sehän on ap, tai "kaksosten äiti", joka tässä ei elä. Koska ei ole onnellinen kun toinen ei tanssi oman pillin mukaan. Onni tarkoittaa onnea kaikkina aikoina, myös silloin, kun ystävällä on vauva.
Elän, mutta tahtoisin joskus nähdä ystävääni ilman hänen lapsiaan. ;)
Ap
Jos ystäväsi ei halua enää nähdä sinua. Itse heivasin pois kaikki tuollaiset vaativat ystävät lasten ollessa pieniä. Tilalle sain paljon uusia, joiden kanssa ollaan edelleen ystäviä, vaikka lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa.
Haluaa hän, mutta joka tapaamiseen hän ottaa lapset mukaan ja koko aika meneekin sitten niiden lasten kanssa asuiluun. Minä olen se jota alkaa kyllästyttää kun koskaan ei enää voida jutella ja nähdä aivan vain aikuisten kesken. Kun tosiaan, näillä lapsilla on isäkin joka ihan hyvin voisi joskus jäädä lasten kanssa kotiin. Tokihan sitä nyt silloin tällöin voisi lapset ottaa mukaansa, mutta miksi aina?
Ap
Niin, ap, ihan oikeesti kysy siltä kaverilta miksi. Kerroit ettet ole edes kysynyt/pyytänyt kahden keskeistä aikaa. Jos kysyt niin sitten ainakin tiedät, ja ehkä sinunkin on helpompi suhtautua tilanteeseen.
Jos toinen tekee niin siksi, että kokee, että niin kuuluu tehdä, niin luuletko, että hän sen osaa sanoa ja perustella? Ei osaa. Ei siitä kysymisestä tule hullua hurskaammaksi. Johan on ihmisellä nupissa jotain vialla jos haluaa nähdä ystäviään lastensa kanssa, vaikka ois mahdollisuus jättää ne jollekin.
Ai sä tunnet ap:n kaverin kun tiedät jo syynkin? Ja tiedät, että hänellä on mahdollisuus jättää lapset jonnekkin.
Olen useasti täällä jo maininnut että lasten isä varmastikin voi lasten kanssa olla.
Ap
Niin minäkin kuvittelin kaveristani ja hänen miehestään. Kerran sitten sainkin houkuteltua kaverin ihan vaan kaupoille niin miehensä soitti kokoajan, että lapsi itkee nyt kotiin sieltä. Äkkiä kotiin sieltä, hänen vuoronsa lähteä ulos, nyt ei vaan kestä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Sehän on ap, tai "kaksosten äiti", joka tässä ei elä. Koska ei ole onnellinen kun toinen ei tanssi oman pillin mukaan. Onni tarkoittaa onnea kaikkina aikoina, myös silloin, kun ystävällä on vauva.
Elän, mutta tahtoisin joskus nähdä ystävääni ilman hänen lapsiaan. ;)
Ap
Jos ystäväsi ei halua enää nähdä sinua. Itse heivasin pois kaikki tuollaiset vaativat ystävät lasten ollessa pieniä. Tilalle sain paljon uusia, joiden kanssa ollaan edelleen ystäviä, vaikka lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa.
Haluaa hän, mutta joka tapaamiseen hän ottaa lapset mukaan ja koko aika meneekin sitten niiden lasten kanssa asuiluun. Minä olen se jota alkaa kyllästyttää kun koskaan ei enää voida jutella ja nähdä aivan vain aikuisten kesken. Kun tosiaan, näillä lapsilla on isäkin joka ihan hyvin voisi joskus jäädä lasten kanssa kotiin. Tokihan sitä nyt silloin tällöin voisi lapset ottaa mukaansa, mutta miksi aina?
Ap
Niin, ap, ihan oikeesti kysy siltä kaverilta miksi. Kerroit ettet ole edes kysynyt/pyytänyt kahden keskeistä aikaa. Jos kysyt niin sitten ainakin tiedät, ja ehkä sinunkin on helpompi suhtautua tilanteeseen.
Jos toinen tekee niin siksi, että kokee, että niin kuuluu tehdä, niin luuletko, että hän sen osaa sanoa ja perustella? Ei osaa. Ei siitä kysymisestä tule hullua hurskaammaksi. Johan on ihmisellä nupissa jotain vialla jos haluaa nähdä ystäviään lastensa kanssa, vaikka ois mahdollisuus jättää ne jollekin.
Ai sä tunnet ap:n kaverin kun tiedät jo syynkin? Ja tiedät, että hänellä on mahdollisuus jättää lapset jonnekkin.
Olen useasti täällä jo maininnut että lasten isä varmastikin voi lasten kanssa olla.
Ap
Niin minäkin kuvittelin kaveristani ja hänen miehestään. Kerran sitten sainkin houkuteltua kaverin ihan vaan kaupoille niin miehensä soitti kokoajan, että lapsi itkee nyt kotiin sieltä. Äkkiä kotiin sieltä, hänen vuoronsa lähteä ulos, nyt ei vaan kestä jne.
Niin, voihan olla että näinkin on! Kiitti tästä näkökulmasta. Mutta uskoakseni ystäväni puoliso tulee hyvin toimeen lastensa kanssa. Mutta niin....kukapa sitten tietää että mikä on kenenkäkin todellinen tilanne.
Ap
Tätä lukiessa ei voi kyllä kuin huokaista, että onneksi minun ystäväni eivät vielä ole saaneet lapsia. Se kun näemmä tarkoittaa itsestäänselvästii sitä, että ystävyyssuhteet oikeastaan katkeavat. (Jännästi tämä tosiaan tarkoittaa lähes aina vain naista, miehet kyllä jatkavat normaalia elämäänsä)
Eli toisaalta, mihin niitä ystäviä edes tarvii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?
En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan. Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.
Sitä se on kun mennään elämässä eteenpäin. Lapset menevät, tai ainakin pitäisi mennä, aina ykköseksi, varsinkin kun ovat pieniä. Eikä sitä lapsiperheen elämää viettävää välttämättä enää kiinnosta ne samat jutut kuin ennen lapsia. Tätä tuntuu monen lapsettoman olevan vaikea käsittää.
Minulla on lapsia.
Ap
no sitten vika on sinussa :D Ehkä kaverisi ei vain halua nähdä sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeat ystävyyssuhteet kestävät kyllä ajat, jolloin toisella ei riitä aikaa nähdä. Ystävä ymmärtää tämän. Yksi parhaimmista ystävyyssuhteistani alkoi 40 vuotta sitten. Välillä oli vuosia ettemme olleet yhteydessä, mutta tavatessa juttu jatkui ihan kuin olisimme tavanneet edellisen kerran vain päiviä aikaisemmin.
Tähän väliin kiitän taas kaikkia asiallisista viesteistä, saatiinhan niitäkin ketjuun. Asiattomiin osasin tietysti varautua kun tulin Vauva-palstalle huutelemaan, kiitos kuitenkin niistäkin. Näköjään mielipiteitä on suuntaan jos toiseenkin, kuten elämässä yleensäkin.
Voihan olla että ystäväni luulee että tykkään yhtä paljon hänen lastensa seurasta kuin hän itsekin ja siksi raahaa lapsensa aina joka tapaamiseen mukanaan. Ja pidänhän minä hänen lapsistaan, kaipaan vain sitä kahdenkeskistäkin aikaa. Ja voihan olla että hän ei luota lapsiaan miehensä hoitoon tai mies hätyyttelee häntä äkkiä takaisin kotiin niin että hän ennemmin sitten ottaa lapsensa aina mukaansa, minne meneekin.
Mutta kuten sanottua, aina se aika tapaamisissamme menee hänen lastensa touhuihin tai heidän asioistaan juttelemiseen. Kovasti on tässä ketjussa minua mustasukkaisukkaiseksi moitittu, mutta jos en tykkää että tapaamisemme pyörivät AINA hänen lastensa ympärillä, en koe sitä kuitenkaan mustasukkaisuudeksi. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ystävyyssuhteet kestävät kyllä ajat, jolloin toisella ei riitä aikaa nähdä. Ystävä ymmärtää tämän. Yksi parhaimmista ystävyyssuhteistani alkoi 40 vuotta sitten. Välillä oli vuosia ettemme olleet yhteydessä, mutta tavatessa juttu jatkui ihan kuin olisimme tavanneet edellisen kerran vain päiviä aikaisemmin.
Toivotaan niin. <3
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystäväni sai vauvan vuosi sitten. Olen itse lapseton mutta tietenkin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Raskauden ajan näimme toisiamme entiseen tapaan pari kertaa viikossa, mutta synnytyksen jälkeen tilanne muuttui.
Ymmärrän kyllä kuinka kiireistä vauvan kanssa on ja varsinkin ensimmäisen kanssa on paljon uutta, mutta ei kai silti voi olla niin kiire etteikö ehtisi vaikka edes tekstaria laittamaan joskus.
Koitin soittaa hänelle monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana ja laitoin viestiäkin että milloin voisin tulla katsomaan vauvaa, ei kuulunut mitään. Olin ostanut lapselle jo lahjojakin valmiiksi. Meni 7 kk ennen kuin hän soitti takaisin. Ehkä olen tyhmä, lapsellinen ja itsekäs, mutta tuntuu edelleen pahalta.
Lapsen kanssa VOI todellakin olla niin kiireinen JA väsynyt ettei todellakaan ole aikaa laittaa yhtään tekstaria kenellekkään. Koliikkikapset, vaativat lapset huonosti nukkuvat lapset, refluksilapsi, allergia.. näitä löytyy vaikka mitä. Oma lapseni nukkui puolivuotiaasta lähtien aina päälle yksivuotiaaksi kolme päiväunta päivällä puolen tunnin pätkässä, silloin ei TODELLAKAAN laiteta viestiä kavereille vaan arvotaan teenkö ruokaa, menenkö suihkuun vai olenko niin väsynyt että nukun. Ja ne yöt ei ole yhtään parempia, pahimmillaan heräsi tunnin välein, unikoulu auttoi jotenkin, nyt herää 1-2 kertaa yössä, koko yön nukkunut puolessatoista vuodessa alle 10 kertaa, niistä 4 on nyt viimeisen 10 päivän sisällä. Että revi siitä sitten energiaa kavereille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä lukiessa ei voi kyllä kuin huokaista, että onneksi minun ystäväni eivät vielä ole saaneet lapsia. Se kun näemmä tarkoittaa itsestäänselvästii sitä, että ystävyyssuhteet oikeastaan katkeavat. (Jännästi tämä tosiaan tarkoittaa lähes aina vain naista, miehet kyllä jatkavat normaalia elämäänsä)
Eli toisaalta, mihin niitä ystäviä edes tarvii?
Ei välttämättä, mutta hankaloituvat kuitenkin usein. Ja näköjään nimenomaan naisilla.
Ap
Aika tökeröjä nämä haukkujaäidit täällä, jotka valittavat ap:n olevan itsekäs, jos JOSKUS aluaisi nähdä ystäviään niin kuin ennenkin, ilman lasta. Minusta se ei ole lainkaan kohtuuton pyyntö. Eivät sitten ollenkaan tajua omaa itsekkyyttään, jos eivät voi sitä tehdä koska ei "itsellä ole siihen tarvetta" jos kuitenkin se olisi mahdollista :D
Eli ystävän pitää vain joustaa ja ymmärtää loputtomiin jopa vuosien tauko ystävyydessä, mutta ystävällä ei olisi mitään oikeutta tuntea näitä harmistuksen tunteita? Menkää te myös vähän itseenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?
En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan. Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.
Sitä se on kun mennään elämässä eteenpäin. Lapset menevät, tai ainakin pitäisi mennä, aina ykköseksi, varsinkin kun ovat pieniä. Eikä sitä lapsiperheen elämää viettävää välttämättä enää kiinnosta ne samat jutut kuin ennen lapsia. Tätä tuntuu monen lapsettoman olevan vaikea käsittää.
Minulla on lapsia.
Ap
no sitten vika on sinussa :D Ehkä kaverisi ei vain halua nähdä sinua.
Kerroin jo että hän haluaa, mutta minä kaipaan kahdenkeskistäkin aikaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Aika tökeröjä nämä haukkujaäidit täällä, jotka valittavat ap:n olevan itsekäs, jos JOSKUS aluaisi nähdä ystäviään niin kuin ennenkin, ilman lasta. Minusta se ei ole lainkaan kohtuuton pyyntö. Eivät sitten ollenkaan tajua omaa itsekkyyttään, jos eivät voi sitä tehdä koska ei "itsellä ole siihen tarvetta" jos kuitenkin se olisi mahdollista :D
Eli ystävän pitää vain joustaa ja ymmärtää loputtomiin jopa vuosien tauko ystävyydessä, mutta ystävällä ei olisi mitään oikeutta tuntea näitä harmistuksen tunteita? Menkää te myös vähän itseenne.
Kiitos ihana! <3
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli eivät olleet ystäviä.
Ymmärrät varmaan, että se ystävyys ei ole pelkästään sen toisen kontolla. Kyllä, ystävyydestä pitää pitää huolta samalla tavalla, kuin parisuhteestakin. Voitko itse siis rehellisesti sanoa olleesi hyvä ja Oikea ystävä, jos olet ollut valmis laittamaan ystävyyden kokonaan jäähylle määrittelemättömäksi ajaksi, yksipuolisten omien halujesi ja menojesi mukaan? Miksi se tekee vain toisesta huonon ystävän, jos hän ei ole valmis jatkamaan heti kun Sinä taas haluat? Voithan tehdä hylkäyksen taas ihan milloin tahansa. Eikö tämä kuulosta ihan samalta mitä ne sellaiset kuluttavat ihmissuhteen, jossa toista tavataan ja tarvitaan ainoastaan silloin kun on jostain valitettavaa. Muuten ollaan kuin toinen ei olisi olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Antaa ihmisten muhia siellä, he jotka viihtyvät.
Kyllä kukin kömpii kuplastaan ulos jossain vaiheessa.
Huomaa, ettei Suomessa arvosteta perhettä. Yksilöinä pitäisi tulla mennä ja olla.
Eikä perhekeskeisyys tarkoita sitä, että muut unohdetaan. Silloin tavataan harvemmin.
Kömpii, kömpii ja sitten alkaa kitinä siitä, kuin ystävien elämästä on ihan pihalla. Nekin kun on menneet myös elämässä eteenpäin sillä aikaa, kun tämä äiti on ollut siellä vauvakuplassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Antaa ihmisten muhia siellä, he jotka viihtyvät.
Kyllä kukin kömpii kuplastaan ulos jossain vaiheessa.
Huomaa, ettei Suomessa arvosteta perhettä. Yksilöinä pitäisi tulla mennä ja olla.
Eikä perhekeskeisyys tarkoita sitä, että muut unohdetaan. Silloin tavataan harvemmin.Kömpii, kömpii ja sitten alkaa kitinä siitä, kuin ystävien elämästä on ihan pihalla. Nekin kun on menneet myös elämässä eteenpäin sillä aikaa, kun tämä äiti on ollut siellä vauvakuplassa.
Näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Kerroitko että tulisit katsomaan myös ystävääsi? Itselle ainakin tuli tunkua vauvaa hipelöimään mutta minä en kiinnostanu ketään vähäisessä määrin. Ja vastasyntynyttä vauvaakin voisivat ihmiset ymmärtää pyytää kauniisti äitiä kuunnellen syliin, ja ymmärtää, että vastasyntyneen äiti voi olla kuin kissaemo joka todellakin haluaa vauvan lähelleen takaisin. Vieläkin hirvittää kun en kehdannut muutamalle liimanäpille sanoa.
Minusta tuo on sairasta olla noin kiinni vauvassa. Luulisi että tuossa äiti väsyy itse.
Mun parhaasta ystävästä tuli juuri tuollainan kuplassa eläjä. Siinä vaiheessa kun hän rupesi seurustelemaan nykyisen aviomiehensä kanssa, en kertaakaan enää nähnyt ystävääni kahden kesken, se mies raahattiin joka kerta mukana. Ja sen jälkeen kun lapsia syntyi niin tapaamiset vaihtui koko perheen tapaamisiin. Sinänsä se ei siis haittaa, koska se mieskin on hyvä tyyppi ja lapset ihan kivoja, mutta välillä olisi kiva nähdä ihan muissa merkeissäkin.
Olenkohan soittanut ystävälleni liian usein, kun on kai vauvakuplassaan? Viimeisen 10 kuukauden aikana olen tavoitellut häntä 4 kertaa. Kerran hänellä oli aikaa jutella ja sanoi soittavansa muuten takaisin.
Kerran kävin kylässä ja hänellä oli koko ajan puhelimen päässä joku lähempänä asuva tuttu.
Hän sanoo että soittelisi, jos asuisin lähempänä. Minulla on hieman erilainen tapa toimia. Soitan enemmän kaukana asuville ystäville ja näen niitä lähempänä asuvia useammin.
En itke perään, mutta ikävä on ystävän kanssa vietettyä kahdenkeskistä aikaa. 😉
Ap