Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?

En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai.

Vaadit aloituksessa "vauvatonta aikaa sinua itseäsi varten". Minä en menettänyt ystäviäni, koska hyväksyin sen, että lapsen saatuaan heille ei ollut niin helppoa irrottaa aikaa vain minua varten. Menin heidän kotiinsa ja juteltiin aina sen verran, mikä lapsen vahtimiselta onnistui. En ajatellut niin, että minulle piti antaa osa siitä ajasta, jonka he onnistuivat irrottamaan kokonaan vauvan hoidolta. Olihan heille tärkeää myös heidän oma aikansa yksin tai miehensä kanssa. Olen kiinnostunut ystävistäni, joten ole myös kiinnostunut heidän lapsistaan.

Ei voi pysyttäytyä vain yhdessä tavassa olla ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni sai lapsen ja sen jälkeen hän myös unohti itsensä. Ystävälläni oli ennen monia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Lapsen saatua ystäväni elämä on pyörinyt 5 vuotta lapsen ympärillä. Kertaakaan en ole nähnyt ystävääni ilman lapsen mukana olemista. Vanhan ystäväporukankin tapaaminen meni mönkään, koska ystävän oli pakko saada ennemmin oma lapsi mukaan tapaamiselle kuin minut. Olen ajatellut sen jälkeen, että turha on yrittää pitää häntä elämässä. Ymmärrän että lapsi on aina tärkein, mutta ei silti ystävää saa kohdella kuin roskaa.

Tämäpä. Mun lapsellinen ystävä sanoo, että on ihana nähdä, koska mun kanssa hän muistaa kuka on ja että on muutakin kuin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?

En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai.

Vaadit aloituksessa "vauvatonta aikaa sinua itseäsi varten". Minä en menettänyt ystäviäni, koska hyväksyin sen, että lapsen saatuaan heille ei ollut niin helppoa irrottaa aikaa vain minua varten. Menin heidän kotiinsa ja juteltiin aina sen verran, mikä lapsen vahtimiselta onnistui. En ajatellut niin, että minulle piti antaa osa siitä ajasta, jonka he onnistuivat irrottamaan kokonaan vauvan hoidolta. Olihan heille tärkeää myös heidän oma aikansa yksin tai miehensä kanssa. Olen kiinnostunut ystävistäni, joten ole myös kiinnostunut heidän lapsistaan.

Ei voi pysyttäytyä vain yhdessä tavassa olla ystävä.

Ehkä tuo toimii niissä ystävyyssuhteissa, jotka eivät ole niin syvällisiä. Syvällisessä ystävyydessä molemmat haluavat sitä yhteistä aikaa. Joskus vauva-arki tietysti on rankkaa, mutta mulla ainakin paras ystävä sanoo silloin, että niin on ja että häntä harmittaa kun ei voida nähdä ja kahdenkeskistä on vähän. Noin kun sanoo, ei tule hylätty olo.

Kysymys tuntuu aika provosoivalta. Koska joo, oon uponnut lapsikuplaan. Mutta en mihinkään ihanan vaaleanpunaiseen, vaan sellaiseen, jossa valvotaan öitä ja kannetaan lasta päivät, koska se ei viihdy hetkeäkään makuulla (refluksi ehkä, ehkä ei). Sellaiseen, jossa en ole itse nukkunut kahteen vuoteen yhtään kokonaista yötä. Olen ollut myös yksinäinen ja kaivannut niitä ystäviäni, mutta mulla ei ole välillä ollut voimia yrittääkään sopia mitään. Päivällä sille lapsettomalle ystävälle ei käy, ja illalla taas ei mulle. Toki mies hoiti vauvaa, jos olin poissa. Mutta siitä meni sitten taas unet sekaisin ja sitten heräiltiinkin jälleen 45 minuutin välein. Siitä menee muuten aika hajalle. Ja alkaa miettiä, että onko sen tapaamisen yrittäminenkään viikon väsymyksen arvoista.

Ja nyt, kun lapsi on vähän isompi, oon tietysti itse töissä. Päivisin lapsi viettää hoitajansa kanssa enemmän aikaa kuin minun kanssani (valveilla siis). Niistä tunneista en mielelläni enää leikkaa. Ja siis totta kai otan omaa aikaa, yleensä illan viikossa. Mutta siinä yhdessä illassa onkin sitten hoidettava ylityöt, omat vaate yms. ostokset, lenkkarien hankinnat, ehkä mielellään joku ekstraliikunta ja ystävien tapaamiset. Ja sitten jos niitä ystäviä on yhtään enempää kuin yksi, niin itseasiassa tapaaminen kerran puoleen vuoteen (ilman lapsia siis!) on jo erittäin hyvin! Ellei tavata kaikki porukalla.

Meille taas saa kyllä aina tulla, iltaisinkin. En ihan ymmärrä sitäkään, jos aina pitää tavata ilman lasta. Mitä jos vaan nyt näihin pariin vuoteen ei kertakaikkiaan mahdu paljoa minua ilman lasta? Rakas ystävä ehkä kestää senkin, ja osaa elää siinä rinnalla. Ja eiköhän se tilanne pian helpotakin.

Vierailija kirjoitti:

Ap

Mulle lapsesta tuli niin luonnollinen osa elämää, eikä henk.koht. mulla ollut mitään tarvetta olla erossa lapsesta, että varmaan jos kaveri ei olisi sanonut että haluaisi olla aikuisten kesken olisin vaan pakannut lapsenkin mukaan.

Ja miksi kukaan loukkaantuisi siitä, että joku haluaa viettää aikaa kahden?

Wtf? Luuletko, ettei lapset voi olla luonnollinen osa elämää, vaikka äiti kävisikin esim. kerran kahdessa viikossa ystävien kanssa kahvilla tai lenkillä? Mut on kasvatettu arvostamaan ystävyyssuhteita, eikä tulisi mieleenkään, että en tapaisi heitä myös ilman niitä lapsia. Huhhuh missä todellisuudessa jengi elää.

No kuule en luule, jos oikein tarkkaan luet niin ymmärrät, että tapasinkin kavereita ilman lasta kun he pyysivät.

Mutta älä sinäkään luule, että kaikkien tarvitsee päästä eroon vauvastaan parin viikon välein vain koska sinun täytyy. Olen itse kasvanut arvostamaan perheaikaa, eikä tulis mieleenkään laittaa kavereita perheen edelle. Huhhuh, että joillain on erikoiset prioriteetit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?

En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai.

Vaadit aloituksessa "vauvatonta aikaa sinua itseäsi varten". Minä en menettänyt ystäviäni, koska hyväksyin sen, että lapsen saatuaan heille ei ollut niin helppoa irrottaa aikaa vain minua varten. Menin heidän kotiinsa ja juteltiin aina sen verran, mikä lapsen vahtimiselta onnistui. En ajatellut niin, että minulle piti antaa osa siitä ajasta, jonka he onnistuivat irrottamaan kokonaan vauvan hoidolta. Olihan heille tärkeää myös heidän oma aikansa yksin tai miehensä kanssa. Olen kiinnostunut ystävistäni, joten ole myös kiinnostunut heidän lapsistaan.

Ei voi pysyttäytyä vain yhdessä tavassa olla ystävä.

Huom! Tässä oli pääpointtina se, että eikö edes JOSKUS voitaisi viettää aikaa ilman lapsia. Sisälukutaito...

Monet eivät tunnu joko ymmärtävän tai haluavan ymmärtää, mitä ap tarkoittaa. Eihän hän sanonut, että lapset eivät saisi koskaan olla mukana. Kun äidillä on pienet lapset mukanaan, hänen tarkkaavaisuutensa keskittyy aina ensin lapsiin ja vasta sitten toiseen aikuiseen. Tilanne on ihan ok silloin, kun molemmilla on lapset mukanaan ja kumpikin kuuntelee toistensa puhetta vain toisella korvalla. Joskus kuitenkin olisi kiva tavata ystävä niin, että molemmat myös kuuntelevat ilman keskeytyksiä, mitä toinen sanoo. Kuinka moni olisi tyytyväinen lääkäriin, joka vastaanotolla vastaa parin minuutin välein puhelimeen tai alkaa puhua samassa huoneessa olevan hoitajan kanssa ja aina tämän jälkeen katsookin taas uudelleen potilasta ja kysyy: "mitä sanoitkaan?" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyn joitain kertoja vuodessa kotipaikkakunnallani ja joka kerta tapaan vanhoja ystäväni. Molemmilla on pieni lapsi, jotka otetaan aina mukaan kun tavataan. Ovat tosi ihania ja hauskoja tapauksia, mutta minusta olisi mukavaa tosiaan tavata joskus ihan rauhassa, ilman että molempien täytyy keskittyä katsomaan omien, liikkuvaisten lapsien perään koko ajan.

Olen kysynyt, josko kahviteltaisiin jossain oikeassa kahvilassa tai käytäisiin jopa muutamalla viinilasillisella, mutta koskaan tämä ei sovi. Kahvittelut on aina jomman kumman kotona ja näiden äitien kahvit ehtivät jäähtyä, kun pienten perään täytyy katsoa. Keskustelut ovat 90% vauvajuttuja: neuvola-asioita, kasvamiseen liittyviä uttuja, soseasioita, mitä nyt vauvoista voikaan keskustella. Ei mua haittaa jos keskustelu on hieman vauvapainotteista, mutta jos muusta ei osata puhua niin se kyllä ärsyttää. Varsinkin, kun nämä äidit tapaavat toisiaan hyvin useasti ja voisivat käydä keskenään nämä kakka-, sose-. vaippa-, neuvolajutut.

Minusta tää ei liity niinkään äitiyteen kuin siihen että jotkut ei vain osaa sopeuttaa juttujaan seuran mukaan. Esimerkiksi porukassa jossa on kaksi ei-koiraharrastajaa ja yksi ei-koiraharrastaja, törpöt tyypit puhuvat vaan niistä koirista. Fiksummat ottavat kolmannenkin huomioon ja jos hetkellisesti innostuvat puhumaan koirista, palaavat pian aiheisiin jotka kiinnostavat kolmattakin.

Totta tuokin, mutta se huomio kääntyy väistämättä niihin lapsiin vaikka yrittäisi muusta keskustella. Lapset pidetään sylissä, tai juostaan niiden perässä ympäri taloa, kuunnellaan itkua ja huutoa ja porua. Vaihdetaan vaippoja, syötetään ruokaa. Olisi mukavaa, jos lapset eivät olisi kaiken keskipiste vaan voisi vaan keskittyä keskustelemaan ihan tavallisista asioista minkään keskeyttämättä. Ja edelleen painotan sitä, että näitä lapsia on kyllä tosi mukava nähdä ja heidän kanssaan kiva leikkiä. Mutta kun ne harvat tapaamiset ystävien kanssa ovat aina tuota edellä mainittua, niin jotenkin on helpompaa keskustella vain whatsappin välityksellä. Kuulumiset hoituu siten ilman lapsia, mutta kaikki mediatiedostot liittyvätkin sitten heidän osaltaan noihin pikkuisiin ;D Onhan se vähän ikävää, että normaali keskustelu hoituu vain pikaviestimen välityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät tunnu joko ymmärtävän tai haluavan ymmärtää, mitä ap tarkoittaa. Eihän hän sanonut, että lapset eivät saisi koskaan olla mukana. Kun äidillä on pienet lapset mukanaan, hänen tarkkaavaisuutensa keskittyy aina ensin lapsiin ja vasta sitten toiseen aikuiseen. Tilanne on ihan ok silloin, kun molemmilla on lapset mukanaan ja kumpikin kuuntelee toistensa puhetta vain toisella korvalla. Joskus kuitenkin olisi kiva tavata ystävä niin, että molemmat myös kuuntelevat ilman keskeytyksiä, mitä toinen sanoo. Kuinka moni olisi tyytyväinen lääkäriin, joka vastaanotolla vastaa parin minuutin välein puhelimeen tai alkaa puhua samassa huoneessa olevan hoitajan kanssa ja aina tämän jälkeen katsookin taas uudelleen potilasta ja kysyy: "mitä sanoitkaan?" 

Kuinka monta kertaa kommenttiasi voi peukuttaa? 👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍 NYT OLLAAN ALKUPERÄISEN ASIAN YTIMESSÄ!

Tuntuupa joillekin tosiaan ottavan ap:n asian ymmärtäminen koville....wonder why?

Hukuin vauvakuplaan, enkä kadu. Osa ystävistä jäi mutta tilalle tuli uusia. Lapseni on 5-vuotias ja olen käynyt noin 5 kertaa muualla kuin töissä ilman lasta. Kaksi kertaa konsertissa, kerran ystävän kanssa kahvilla ja kaksi kertaa kampaajalla.

Vierailija kirjoitti:

Hukuin vauvakuplaan, enkä kadu. Osa ystävistä jäi mutta tilalle tuli uusia. Lapseni on 5-vuotias ja olen käynyt noin 5 kertaa muualla kuin töissä ilman lasta. Kaksi kertaa konsertissa, kerran ystävän kanssa kahvilla ja kaksi kertaa kampaajalla.

Onko tämä parodiaa? Vai asutko jossain korvessa ja mies merillä? Miksi tuntuu että kehut? Mun lapsi on vuoden, ja olen jokaisen kuukauden aikana tehnyt kaiken mitä sinäkin, ja enemmän. Lapsen isä pystyi jo täysimetyksen aikana huolehtimaan hänestä sen pari tuntia kerrallaan että pääsin liikkumaan ja kahvittelemaan kaverien kanssa. Lisäksi käymme perheenä kylässä ja meillä käy vieraisilla ystäviä. Mitä hienoa on siinä, että näkee vain ydinperhettään ja työkavereita, eikö elämä saa olla mukavaa sillä tavalla että siihen kuuluu vähän enemmän läheisiä?

Jos olisin hukkunut vauvakuplaan olisin hukkunut kyllä oikeastikin. Tottakai enemmän aikaa menee kotona mutta tapaan ystäviä myös ilman lasta (nyt lapsi vähän yli vuoden). Lapsella on myös isä joka häntä hoitaa ja ihana päästä puhumaan ihan aikuisten asioita ja kuulla muiden kuulumisia. Minä olen ehkä siitä erikoinen kyllä että minulle myös ns. mammakaveriksi riittää ystävät joilla on myös lapsia, en välitä muista lapsista enkä varsinkaan semmosista superäideistä millä ei ole muuta elämää. Siis en tuomitse (siltä varmaan kuullosti) jokainen tavallaan ja tapaa ketä tahtoo. Minulle myös aikuistenaika on henkireikä jonka kyllä järjestän. En silloin myöskään esittele lapseni kuvia ellei niitä kysytä. Ystäviä ja kavereita on sekä lapsellisia ja lapsettomia joka on rikkaus :)

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni sai lapsen ja sen jälkeen hän myös unohti itsensä. Ystävälläni oli ennen monia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Lapsen saatua ystäväni elämä on pyörinyt 5 vuotta lapsen ympärillä. Kertaakaan en ole nähnyt ystävääni ilman lapsen mukana olemista. Vanhan ystäväporukankin tapaaminen meni mönkään, koska ystävän oli pakko saada ennemmin oma lapsi mukaan tapaamiselle kuin minut. Olen ajatellut sen jälkeen, että turha on yrittää pitää häntä elämässä. Ymmärrän että lapsi on aina tärkein, mutta ei silti ystävää saa kohdella kuin roskaa.

Näin on ilmeisestikin aloituksessa mainitsemalleni ystävällenikin käymässä. Jää nähtäväksi sitten että "löytääkö" hän sitten asian vielä joskus edestään. Siinä vaiheessa varmaan ainakin jos joskus tulee ero. Ainakin ensimmäisen lapsen aikana jo tuntui että parisuhde natisi liitoksissaan, ei se toinen lapsi sitä ainakaan helpota. Sellainenkin tunne minulle on välittynyt että ystäväni jotenkin "ylisuorittaa" äitiyttä eikä höllää yhtään. Eikö sekin raskaaksi ajan mittaan käy...?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun parhaasta ystävästä tuli juuri tuollainan kuplassa eläjä. Siinä vaiheessa kun hän rupesi seurustelemaan nykyisen aviomiehensä kanssa, en kertaakaan enää nähnyt ystävääni kahden kesken, se mies raahattiin joka kerta mukana. Ja sen jälkeen kun lapsia syntyi niin tapaamiset vaihtui koko perheen tapaamisiin. Sinänsä se ei siis haittaa, koska se mieskin on hyvä tyyppi ja lapset ihan kivoja, mutta välillä olisi kiva nähdä ihan muissa merkeissäkin. 

Juurikin näin. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Viettäkää aikaa niin että lapsi on mukana. Ei kaiken tarvitse pysyä aina samanlaisena. Shoppailkaa kahvitelkaa ei vauva sitä estä!!

Näinhän me tosiaan tehdäänkin, mutta kun olisi todella kiva viettää silloin tällöin ihan vain aikuisten aikaakin, ilman lapsia. ;)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sitä on ylläpitää yhtään useampia ystävyyssuhteita, jos lapset eivät saa koskaan olla mukana. Jos ystävän on vaikea hyväksyä sitä, en tiedä, onko siinä enää ystävyyttä. Itselläkin jos on lapsia, luulisi ymmärtävän, ettei niitä lapsia joka hetki voi muitten hoitoon lykätä.

Lapsethan ovat mukana, aina.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viettäkää aikaa niin että lapsi on mukana. Ei kaiken tarvitse pysyä aina samanlaisena. Shoppailkaa kahvitelkaa ei vauva sitä estä!!

Koko keskustelun pointtihan oli että "Voi kun joskus voisi tavata ILMAN vinkuvaa lapsikatrasta!"

Tämähän tosiaan oli aloitukseni ns. punainen lanka. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta ystävän pitäisi oikeasti hyväksyä toisen olevan äiti ja paljon kiinni lapsissaan, ei niin että toisen lapset koettaisikin lähinnä riesaksi. Ja tosi ystävä jaksaa jonkin aikaa vähemmän tiivistä yhteydenpitoa, koska ei se vauvakuplavaihe yleensä kauan kestä.

Hyväksytään, hyväksytään ja itsekin olen äiti, mutta.....

(Ap-merkki unohtui kohdasta 241)

Ap