Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viettäkää aikaa niin että lapsi on mukana. Ei kaiken tarvitse pysyä aina samanlaisena. Shoppailkaa kahvitelkaa ei vauva sitä estä!!
Vaikea sitä on ylläpitää yhtään useampia ystävyyssuhteita, jos lapset eivät saa koskaan olla mukana. Jos ystävän on vaikea hyväksyä sitä, en tiedä, onko siinä enää ystävyyttä. Itselläkin jos on lapsia, luulisi ymmärtävän, ettei niitä lapsia joka hetki voi muitten hoitoon lykätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvaton aika? Mitä se on? Mistä sitä saa?
Vauvan isältä?
Ei muuten saa. Lauantai ainut vapaa hänellä ja sillon aina on siivous, kaupassa käynti, sukulaiset, ym. Mulla on vauva 24/7 ollut 10kk. Lääkärissä jos käyn ni äitini odottaa odotustilassa lapsen kanssa. Mun mies tekee töitä, eikä se oo mitään 8-16 virastoaika.
Ok, mutta eiköhän sun tilanne ole pikemminkin harvinainen poikkeus. Moni mies myös hetkeksi vähentää tai muuttaa työvuorojaan lapsen synnyttyä JOS pystyy. Ymmärrän että ainoan vapaan halutte viettää perheenä, mutta miksi ihmeessä ette tilaa ruokia netistä ja palkkaa siivoojaa, saisitte enemmän mukavaa vapaata ja mies voisi seurustella vauvan kanssa?
Käyn joitain kertoja vuodessa kotipaikkakunnallani ja joka kerta tapaan vanhoja ystäväni. Molemmilla on pieni lapsi, jotka otetaan aina mukaan kun tavataan. Ovat tosi ihania ja hauskoja tapauksia, mutta minusta olisi mukavaa tosiaan tavata joskus ihan rauhassa, ilman että molempien täytyy keskittyä katsomaan omien, liikkuvaisten lapsien perään koko ajan.
Olen kysynyt, josko kahviteltaisiin jossain oikeassa kahvilassa tai käytäisiin jopa muutamalla viinilasillisella, mutta koskaan tämä ei sovi. Kahvittelut on aina jomman kumman kotona ja näiden äitien kahvit ehtivät jäähtyä, kun pienten perään täytyy katsoa. Keskustelut ovat 90% vauvajuttuja: neuvola-asioita, kasvamiseen liittyviä uttuja, soseasioita, mitä nyt vauvoista voikaan keskustella. Ei mua haittaa jos keskustelu on hieman vauvapainotteista, mutta jos muusta ei osata puhua niin se kyllä ärsyttää. Varsinkin, kun nämä äidit tapaavat toisiaan hyvin useasti ja voisivat käydä keskenään nämä kakka-, sose-. vaippa-, neuvolajutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyn joitain kertoja vuodessa kotipaikkakunnallani ja joka kerta tapaan vanhoja ystäväni. Molemmilla on pieni lapsi, jotka otetaan aina mukaan kun tavataan. Ovat tosi ihania ja hauskoja tapauksia, mutta minusta olisi mukavaa tosiaan tavata joskus ihan rauhassa, ilman että molempien täytyy keskittyä katsomaan omien, liikkuvaisten lapsien perään koko ajan.
Olen kysynyt, josko kahviteltaisiin jossain oikeassa kahvilassa tai käytäisiin jopa muutamalla viinilasillisella, mutta koskaan tämä ei sovi. Kahvittelut on aina jomman kumman kotona ja näiden äitien kahvit ehtivät jäähtyä, kun pienten perään täytyy katsoa. Keskustelut ovat 90% vauvajuttuja: neuvola-asioita, kasvamiseen liittyviä uttuja, soseasioita, mitä nyt vauvoista voikaan keskustella. Ei mua haittaa jos keskustelu on hieman vauvapainotteista, mutta jos muusta ei osata puhua niin se kyllä ärsyttää. Varsinkin, kun nämä äidit tapaavat toisiaan hyvin useasti ja voisivat käydä keskenään nämä kakka-, sose-. vaippa-, neuvolajutut.
Minusta tää ei liity niinkään äitiyteen kuin siihen että jotkut ei vain osaa sopeuttaa juttujaan seuran mukaan. Esimerkiksi porukassa jossa on kaksi ei-koiraharrastajaa ja yksi ei-koiraharrastaja, törpöt tyypit puhuvat vaan niistä koirista. Fiksummat ottavat kolmannenkin huomioon ja jos hetkellisesti innostuvat puhumaan koirista, palaavat pian aiheisiin jotka kiinnostavat kolmattakin.
Vierailija kirjoitti:
Viettäkää aikaa niin että lapsi on mukana. Ei kaiken tarvitse pysyä aina samanlaisena. Shoppailkaa kahvitelkaa ei vauva sitä estä!!
Koko keskustelun pointtihan oli että "Voi kun joskus voisi tavata ILMAN vinkuvaa lapsikatrasta!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun parhaasta ystävästä tuli juuri tuollainan kuplassa eläjä. Siinä vaiheessa kun hän rupesi seurustelemaan nykyisen aviomiehensä kanssa, en kertaakaan enää nähnyt ystävääni kahden kesken, se mies raahattiin joka kerta mukana. Ja sen jälkeen kun lapsia syntyi niin tapaamiset vaihtui koko perheen tapaamisiin. Sinänsä se ei siis haittaa, koska se mieskin on hyvä tyyppi ja lapset ihan kivoja, mutta välillä olisi kiva nähdä ihan muissa merkeissäkin.
Samoin. Ystävä jäi yksin kuin nalli kalliolle. Jotkut on tämmöisiä, ajattelemattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn joitain kertoja vuodessa kotipaikkakunnallani ja joka kerta tapaan vanhoja ystäväni. Molemmilla on pieni lapsi, jotka otetaan aina mukaan kun tavataan. Ovat tosi ihania ja hauskoja tapauksia, mutta minusta olisi mukavaa tosiaan tavata joskus ihan rauhassa, ilman että molempien täytyy keskittyä katsomaan omien, liikkuvaisten lapsien perään koko ajan.
Olen kysynyt, josko kahviteltaisiin jossain oikeassa kahvilassa tai käytäisiin jopa muutamalla viinilasillisella, mutta koskaan tämä ei sovi. Kahvittelut on aina jomman kumman kotona ja näiden äitien kahvit ehtivät jäähtyä, kun pienten perään täytyy katsoa. Keskustelut ovat 90% vauvajuttuja: neuvola-asioita, kasvamiseen liittyviä uttuja, soseasioita, mitä nyt vauvoista voikaan keskustella. Ei mua haittaa jos keskustelu on hieman vauvapainotteista, mutta jos muusta ei osata puhua niin se kyllä ärsyttää. Varsinkin, kun nämä äidit tapaavat toisiaan hyvin useasti ja voisivat käydä keskenään nämä kakka-, sose-. vaippa-, neuvolajutut.
Minusta tää ei liity niinkään äitiyteen kuin siihen että jotkut ei vain osaa sopeuttaa juttujaan seuran mukaan. Esimerkiksi porukassa jossa on kaksi ei-koiraharrastajaa ja yksi ei-koiraharrastaja, törpöt tyypit puhuvat vaan niistä koirista. Fiksummat ottavat kolmannenkin huomioon ja jos hetkellisesti innostuvat puhumaan koirista, palaavat pian aiheisiin jotka kiinnostavat kolmattakin.
Well said! 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki harrastuksia !
No miten tää nyt liittyy mihinkään?
Ekan kanssa koitin vain pysyä hengissä. Oli koliikkia ja kymmeniä kertoja yössä heräilyä.
Toisen kanssa oli kädet täynnä töitä taaperoa + vauvaa ja nautin kuplasta kun sillä kierroksella sain sen helpon vauvan.
Ystäviä putosi toki pois, mutta sain sitten uusia vauvapiireistä + myöhemmin muualta kun palasin työelämään ja lapset kasvoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta ystävän pitäisi oikeasti hyväksyä toisen olevan äiti ja paljon kiinni lapsissaan, ei niin että toisen lapset koettaisikin lähinnä riesaksi. Ja tosi ystävä jaksaa jonkin aikaa vähemmän tiivistä yhteydenpitoa, koska ei se vauvakuplavaihe yleensä kauan kestä.
Meillä on kolme lasta usean vuoden ikäeroilla, joten lasten tarpeet ovat hyvin erilaisia. Mies tekee vuorotyötä ja matkustaa myös työn vuoksi jonkin verran. Äitini (tekee myös vuorotyötä) on ainoa lastenhoitaja, koska muut sukulaiset asuvat ulkomailla. En pidä todellisina ystävinä niitä, jotka eivät kykene ymmärtämään, etten juuri voi irrottautua tästä vauva- ja lapsikuplasta. Silloin kun pystyn järjestämään vapaa-aikaa, vietän sen mieluusti puolisoni kanssa tai jopa aivan yksin. Ystäväni, jollet näitä realiteetteja ymmärrä, olet entinen ystävä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kokemus on se, että jotkut ystävät eivät tajua sitä minkä suuruinen elämänmuutos on kyseessä. Mun mielestä ei ole lapsen saaneen ystävän velvollisuus järjestää tapaamisia kuten ennen, ja ystävien takia olla kuten mikään ei olisi muuttunut. Se nyt vaan on mahdotonta, ja kompromisseja sekä joustavuutta tarvitaan molemmin puolin.
Mulla säilyi suurin osa ystävistä, mutta yksi ystävyys viileni, juurikin sen takia että mun olisi pitänyt jo 2 päivää synnytyksen jälkeen palata "normaaliin" ja tehdä samoja asioita kuin ennen lasta.
Tapaamisten olisi pitänyt kestää yhtä kauan kuin ennen, ja painottua iltaan. Koitin ehdotella vaikka mitä, mutta ei, hänen harrastuksensa veivät aina päiväajat, ja kavereille oli käyttöä vasta illalla. Lisäksi asun ihan kyseisen henkilön työmatkan varrella, ja ehdotin monta kertaa että jos hän vaikka tulisi syömään/kahville kun kumminkin ajaa meidän talon ohi joka päivä. Mikään minun ehdottomani ei kelvannut, mutta minulla ei ollut samaa oikeutta kieltäytyä hänen ehdotuksistaan, sillä se oli väärin "lapsi ystävyyden edelle, kylläpä olet muuttunut, jne".
Joten huomioikaa myös se, että hyvä ystävä voi sanoa että olisi kiva nähdä, milloin ja miten sinulle sopisi, eikä vain soittaa pe iltana että "moi, lähdetkö keikalle/baariin, jos nähdään vaikka kympiltä kaupungilla?"
Se lapsi nimittäin herää joka aamu hemmetin aikaisin, ja perheellinen haluaa iltaisin nukkua, eikä siinä ole mitään väärää.
En hukkunut vauvakuplaan. Vaikka lapseni ovatkin elämäni tärkein asia, he eivät ole elämäni ainoa asia.
Ap[/quote]
Mulle lapsesta tuli niin luonnollinen osa elämää, eikä henk.koht. mulla ollut mitään tarvetta olla erossa lapsesta, että varmaan jos kaveri ei olisi sanonut että haluaisi olla aikuisten kesken olisin vaan pakannut lapsenkin mukaan.
Ja miksi kukaan loukkaantuisi siitä, että joku haluaa viettää aikaa kahden?[/quote]
Wtf? Luuletko, ettei lapset voi olla luonnollinen osa elämää, vaikka äiti kävisikin esim. kerran kahdessa viikossa ystävien kanssa kahvilla tai lenkillä? Mut on kasvatettu arvostamaan ystävyyssuhteita, eikä tulisi mieleenkään, että en tapaisi heitä myös ilman niitä lapsia. Huhhuh missä todellisuudessa jengi elää.
Minä teen edelleen niin paljon aikaa ystävilleni ja kaikelle muulle, mutta totuus on, että olen puoliskotkaan tv ja isä ei näe lastaan kaksin, niin että minulla olisi omaa aikaa. 2x olen muutamaksi tunniksi päässyt vapaalle. Perheeltäni onneksi saan paljon apua, niin saa joskus edes kaupassa käydä yksin. Rakastan poikaani, mutta en ikinä jaksaisi höpöttää hänestä kaiken aikaa. O neksi nykyaikana on messy ja whatsappit ja Videopuhelut, niin ei ote ystäviin pääse katkeamaan. Ja voi puhua vaikka mistä kaikesta muusta kuin "äidin pikkupalleron kakan koostumuksesta". I mean who cares, paitsi me itse.
:D
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta usean vuoden ikäeroilla, joten lasten tarpeet ovat hyvin erilaisia. Mies tekee vuorotyötä ja matkustaa myös työn vuoksi jonkin verran. Äitini (tekee myös vuorotyötä) on ainoa lastenhoitaja, koska muut sukulaiset asuvat ulkomailla. En pidä todellisina ystävinä niitä, jotka eivät kykene ymmärtämään, etten juuri voi irrottautua tästä vauva- ja lapsikuplasta. Silloin kun pystyn järjestämään vapaa-aikaa, vietän sen mieluusti puolisoni kanssa tai jopa aivan yksin. Ystäväni, jollet näitä realiteetteja ymmärrä, olet entinen ystävä!
Tervemenoa, eihän tuollaisella ystävällä mitään teekään!
Ystäväni sai lapsen ja sen jälkeen hän myös unohti itsensä. Ystävälläni oli ennen monia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Lapsen saatua ystäväni elämä on pyörinyt 5 vuotta lapsen ympärillä. Kertaakaan en ole nähnyt ystävääni ilman lapsen mukana olemista. Vanhan ystäväporukankin tapaaminen meni mönkään, koska ystävän oli pakko saada ennemmin oma lapsi mukaan tapaamiselle kuin minut. Olen ajatellut sen jälkeen, että turha on yrittää pitää häntä elämässä. Ymmärrän että lapsi on aina tärkein, mutta ei silti ystävää saa kohdella kuin roskaa.
Ymmärrän hyvin, että kaikki äidit eivät pysty tapaamaan ystäviään pikkulapsiaikana. Itsellä meni (ja välillä menee edelleen) kaikki energia arjesta selviämiseen ja siihen ei pystynyt kenenkään muun asioita kuuntelemaan. Omaa aikaa oli, mutta se kaikki meni akkujen lataamiseen, jotta selvisi taas seuraavien hetkien tarvittavuudesta. Ystävien puhelut ahdisti, koska vastaamiseen ei vaan riittänyt voimat.
Aina ei ole kyse siis pahantahtoisuudesta, vaan siitä, että ei yksinkertaisesti pysty. Toivon, että omat ystävät ovat ymmärtäneet, että huonosti nukkuva äiti huonosti nukkuvien lasten kanssa on siinä hetkessä hankala ystävä. Ei varmasti ole helppoa ymmärtää, että on mentävä illalla kahdeksalta nukkumaan jotta ehtii saada viisi tuntia yhtäjaksoista unta tai aina lähteä kotiin päiväuniaikaan, jotta on mahdollisuus puolen tunnin unitankkauseen. Varsinkin kun sitä tapahtuu muutamia vuosia peräkkäin. Kiitos niille ystäville, ketkä ovat jaksaneet odottaa.