Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?

Minä hukuin vauvakuplaan, tosin ystävät, nyt ajatellen, ei niitä oikein ollutkaan, olivat 400km päässä.

Vauvakuplasta löysin uusia ystäviä, joiden kanssa on ystävyys on jatkunut vaikka vauvoilla on omia vauvoja.

Ekan vauvan synnyttyä pidin huolta ystävyyssuhteistani. Kahvittelin viikottain, kutsuin kylään, kävin iltajuoksuissa... ja silti kuulin jatkuvasti sitä, että mua ei enää näe. Jälkeenpäin oikeasti ketuttaa, että suostuin tuohon syyllistämiseen. Olisin mielelläni senkin ajan ollut siellä kuplassa, onnellisempana.

Toisen kohdalla olin fiksumpi ja kuuntelin itseäni jäin kuplaani. Tuli siitäkin tietenkin sanomista, mutta olin suht tyly tapasin vain kerran kuussa. Osa ymmärsin samantien pointin ja antoi mulle pesimisaikaa. Osa ymmärsi tämän ratkaisun vasta, kun omia lapsia alkoi tulemaan. Osa jäi sinne menneisyyteen mököttämään.

Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.

Sairasta. Jotkut naiset nyt vaan on tuommoisia. Oli kyseessä vauva tai parisuhde niin ystävät ja omat harrastukset unohtuu. Tekisi äideille oikein hyvää lähteä pariksi tunniksi ihmisten ilmoille aikuisseurassa. Tekisi myös lapselle ja isälle hyvää viettää aikaa yhdessä. Minulla on ystävä, jolla nuorin on 1,5 vuotias. Hänen on oltava kotona viimeistään klo 21 iltahommia varten kun ei lapset vielä pärjää ilman äitiä. Aivan varmasti pärjäisivät isän kanssa...

Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?

Minulla ei ollut tuolloin ystäviä.

Miten vauvan äiti voisi muka irrottautua vauvasta? Vauvan äiti on vauvan kanssa ja siinä se. En voi ymmärtää, miten jotkut kävisivät muka ilman vauvaa jossain kaverin kanssa tai kävisivät kampaajalla tms. Se ei vain ole mahdollista. Kun on vauvan hankkinut, siinä on kiinni pari vuotta, ja senkin jälkeen melkein kokonaan. En voi ymmärtää, miten helppoa elämää jotkut elävät. Eivätkö teidän miehenne käy töissä!! Yksinhuoltajahan sitä tavallinenkin äiti on. Ei miestä näe kuin vähän ennen puoltayötä.

En unohtanut, mutta osalle se oli sittenkin liikaa. Oikeast ystävät ymmärtää kyllä ja muut saa mennä.

Kyllä kun lapsi oli n. puolivuotias niin lapsella oli jo niin tarkka ruokarytmi, että pystyi hyvin lähtemään pidemmäksikin aikaa tapaamaan kaveria.

Tietty mieheni on alusta asti hoitanut lasta ihan samoin kun minäkin niin lapsi ei ollut mitenkään erityisesti minussa kiinni.

Lapsi ei myöskään enää vuodenikäisenä käynyt lainkaan rinnalla niin lähdin ihan helposti jo viikonloppureissuillekin, vaikka en oikeastaan itse olisi mitään taukoa vauvasta tarvinnut mutta tiesi, että mies tykkää olla lapsen kanssa kahden ja kaveri tykkää tavata vain ilman lasta. Eli tavallaan laiton omat tarpeeni hyllylle siksi aikaa kun olin erossa lapsesta.

Mitä ystäväsi sanoo kun ehdotat, että näkisitte kahdestaan?

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Jotkut naiset nyt vaan on tuommoisia. Oli kyseessä vauva tai parisuhde niin ystävät ja omat harrastukset unohtuu. Tekisi äideille oikein hyvää lähteä pariksi tunniksi ihmisten ilmoille aikuisseurassa. Tekisi myös lapselle ja isälle hyvää viettää aikaa yhdessä. Minulla on ystävä, jolla nuorin on 1,5 vuotias. Hänen on oltava kotona viimeistään klo 21 iltahommia varten kun ei lapset vielä pärjää ilman äitiä. Aivan varmasti pärjäisivät isän kanssa...

Eli tapaatko sitä ystävääsi alle kaksi tuntia, joka ei mielestäsi oli riittävä? Ehdota, että tapaatte jo klo 16, niin voi olla vaikka sen kolme tuntia sun kanssa ja ehtii vielä niihin iltahommiinkin? Tekisi hyvää sille ystävä-äidille :)

Öööö typerä asetelma, että mä muka ystävieni vuoksi irrotin heille vauvatonta aikaani! Ei, jos niin tein, tein sen siksi, että itse halusin tavata heitä ilman kitisevää lasta. Mutta eihän hyvä äiti toimi niin joten en asettanut omia (saati ystävieni) tarpeita vauvani edelle.

Mun parhailla kavereilla oli vauvat samaan aikaan, kun itselläni. Vietettiin paljon aikaa yhdessä vauvat mukana.

Vierailija kirjoitti:

Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.

Tai mielenkiintoa.

Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.

Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.

Mun viidellä kaverilla oli pieniä lapsia. Lapset tehdään usein aika samassa iässä.

Yksi oli sellainen, jolla ei ollut lapsia, ja hän oli niin alkoholisoitunut etten voinut kutsua lapsiperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?

En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan.  Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.

Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.

Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)

Miksi muotoilet asian niin, että ajattelit tuossa ystäviesi tarpeita? Itseäsihän sä siinä ajattelit ja asetit oman halusi tavata heitä lapsesi edelle. Ehkä ystäväsi rintaruokkii ja elää lapsentahtisesti, eikä halua häiriintyä lapsensa tarpeista tavatessaan ystäviään, mutta valitsee pienen lapsensa tarpeet edellesi. Ja ehkä omien tarpeittensakin edelle.

Minusta on hupaisaa, että kun puhutaan siitä, unohtaako äiti itsensä tai "huolehtiiko" hän itsestään, puhutaan itse asiassa AINA siitä, onko hän riittävän seksikkään näköinen ohikuljeville miehille, saatavilla kavereilleen tai universiumina vauvalleen. KOSKAAN ei lähdetän liikkeelle siitä, mitä se nainen itse haluaisi tai tarvitsis.

Sehän johtaisikin siihen, että JONKUN MUUN pitäisi nähdä vaivaa hänen puolestaan, eikä vain hänen muiden puoleta.

Pikkulapsiaika on lyhyt aika. Antaa ihmisten muhia siellä, he jotka viihtyvät.

Kyllä kukin kömpii kuplastaan ulos jossain vaiheessa.

Huomaa, ettei Suomessa arvosteta perhettä. Yksilöinä pitäisi tulla mennä ja olla.

Eikä perhekeskeisyys tarkoita sitä, että muut unohdetaan. Silloin tavataan harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Miten vauvan äiti voisi muka irrottautua vauvasta? Vauvan äiti on vauvan kanssa ja siinä se. En voi ymmärtää, miten jotkut kävisivät muka ilman vauvaa jossain kaverin kanssa tai kävisivät kampaajalla tms. Se ei vain ole mahdollista. Kun on vauvan hankkinut, siinä on kiinni pari vuotta, ja senkin jälkeen melkein kokonaan. En voi ymmärtää, miten helppoa elämää jotkut elävät. Eivätkö teidän miehenne käy töissä!! Yksinhuoltajahan sitä tavallinenkin äiti on. Ei miestä näe kuin vähän ennen puoltayötä.

Kyllähän lapsi/lapset nyt isällään voivat vähän aikaa joskus olla että äiti saa hengähtää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vauvan äiti voisi muka irrottautua vauvasta? Vauvan äiti on vauvan kanssa ja siinä se. En voi ymmärtää, miten jotkut kävisivät muka ilman vauvaa jossain kaverin kanssa tai kävisivät kampaajalla tms. Se ei vain ole mahdollista. Kun on vauvan hankkinut, siinä on kiinni pari vuotta, ja senkin jälkeen melkein kokonaan. En voi ymmärtää, miten helppoa elämää jotkut elävät. Eivätkö teidän miehenne käy töissä!! Yksinhuoltajahan sitä tavallinenkin äiti on. Ei miestä näe kuin vähän ennen puoltayötä.

Kyllähän lapsi/lapset nyt isällään voivat vähän aikaa joskus olla että äiti saa hengähtää!

Niin? Ehkä ei voi.