Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Ystävälläsi on varmasti melko rankkaa jos vauva on kova huutamaan. Silloin varmasti ne lapsivapaat hetket pyhitetään nukkumiselle tai parisuhteelle.
Kuulostaa siltä, että et oikeen ymmärrä, että jos sinä väsyt huutamiseen jo kahvilareissun aikana, niin miltäköhän kaveristasi voi tuntua.Itse väittää, ettei ole rankkaa, eikä yritä komentaa lasta ollenkaan kun se riehuu kahvilassa tai ravintolassa. Itse olen muutaman kerran lasta vähän silittänyt olkapäästä ja sanonut että ole hiljaa ja se on ollutkin. En tajua, miksi ystävä vaan ihmettelee kun lapsi itkee ja kiukuttelee. Tuo siis huutaa, jos laitetaan lattialle kun halusi penkille ja toisinpäin, sama jos joutuu maton viereen kun matolle olisi halunnut jne. Ymmärrän, ettei vauva (alle 1v) osaa säädellä käytöstään kovin hyvin, mutta 1,5v ymmärtää jo selvästi puhettakin jonkin verran. Ei kehtaa pyytää ketään katsomaan lasta näkemisen aikana vaikka olen yrittänyt sanoa, että kyllä varmasti joku sitä muutaman tunnin ihan mielellään katsoisi. Hän ei tosiaan tunnu olevan rääkymisestä moksiskaan, ehkä hän on tottunut siihen.
Hän on sitten sellainen erilainen kasvattaja :/ ymmärrän pointtiasi nyt paremmin. Voi kyllä olla, että on turtunutkin lapsen huutoon, mutta tossa iässä juuri oli syytä ohjata lasta kun uhmaikä on ihan kohta jo ovella. Ehkä tilanne helpottaa huutamisen osalta kun lapsi alkaa tuottaa paremmin puhetta, toivottavasti.
Jos tapaisittekin jossain puistossa niin, että lapsella olisi tutkittavaa ympärillä niin helpottuisikohan jutustelukin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvakupla. Se vaan oli niin ihanaa, nautinnollista ja tuntui oikealta sen aikaa.
Mutta kun se kuplailu jatkuu ja jatkuu vain....
En hukkunut, vaan päinvastoin sain mm. silloiselta vauvapalstalta uusia kavereita, joiden kanssa kahviteltiin, käytiin babybiossa ym :)
Vierailija kirjoitti:
Öööö typerä asetelma, että mä muka ystävieni vuoksi irrotin heille vauvatonta aikaani! Ei, jos niin tein, tein sen siksi, että itse halusin tavata heitä ilman kitisevää lasta. Mutta eihän hyvä äiti toimi niin joten en asettanut omia (saati ystävieni) tarpeita vauvani edelle.
Äidin homma on ainoastaan pitää huolta muiden tarpeiden tyydyttämisestä, oli se sitten lasten, miehen tai kavereiden. Itseä ehtii miettiä sitten eläkkeellä kun lapset on aikuisia. Eikö?
Ketjua lukematta; koen, että ystäväni hylkäsivät minut, kun sain lapseni. Vauvaonnittelujen jälkeen vain kaksi parasta ystävää on pitänyt yhteyttä. Olen yksinäinen, mutta en jaksa ylläpitää suhteita ilman vastavuoroisuutta. Olen siis ollut aiemmin aktiivisempi osapuoli monessa suhteessa. Ehkä olen vain kökkö ihminen eikä ketään kiinnosta. Muilla on hirmu kiire koko ajan. Olen löytänyt uusia kavereita muutamista äideistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjua lukematta; koen, että ystäväni hylkäsivät minut, kun sain lapseni. Vauvaonnittelujen jälkeen vain kaksi parasta ystävää on pitänyt yhteyttä. Olen yksinäinen, mutta en jaksa ylläpitää suhteita ilman vastavuoroisuutta. Olen siis ollut aiemmin aktiivisempi osapuoli monessa suhteessa. Ehkä olen vain kökkö ihminen eikä ketään kiinnosta. Muilla on hirmu kiire koko ajan. Olen löytänyt uusia kavereita muutamista äideistä.
Onneksi olet saanut uusia äitikavereita. Kiinnostavaa saada ketjuun tällainenkin mielipide.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Ystävälläsi on varmasti melko rankkaa jos vauva on kova huutamaan. Silloin varmasti ne lapsivapaat hetket pyhitetään nukkumiselle tai parisuhteelle.
Kuulostaa siltä, että et oikeen ymmärrä, että jos sinä väsyt huutamiseen jo kahvilareissun aikana, niin miltäköhän kaveristasi voi tuntua.Itse väittää, ettei ole rankkaa, eikä yritä komentaa lasta ollenkaan kun se riehuu kahvilassa tai ravintolassa. Itse olen muutaman kerran lasta vähän silittänyt olkapäästä ja sanonut että ole hiljaa ja se on ollutkin. En tajua, miksi ystävä vaan ihmettelee kun lapsi itkee ja kiukuttelee. Tuo siis huutaa, jos laitetaan lattialle kun halusi penkille ja toisinpäin, sama jos joutuu maton viereen kun matolle olisi halunnut jne. Ymmärrän, ettei vauva (alle 1v) osaa säädellä käytöstään kovin hyvin, mutta 1,5v ymmärtää jo selvästi puhettakin jonkin verran. Ei kehtaa pyytää ketään katsomaan lasta näkemisen aikana vaikka olen yrittänyt sanoa, että kyllä varmasti joku sitä muutaman tunnin ihan mielellään katsoisi. Hän ei tosiaan tunnu olevan rääkymisestä moksiskaan, ehkä hän on tottunut siihen.
Hän on sitten sellainen erilainen kasvattaja :/ ymmärrän pointtiasi nyt paremmin. Voi kyllä olla, että on turtunutkin lapsen huutoon, mutta tossa iässä juuri oli syytä ohjata lasta kun uhmaikä on ihan kohta jo ovella. Ehkä tilanne helpottaa huutamisen osalta kun lapsi alkaa tuottaa paremmin puhetta, toivottavasti.
Jos tapaisittekin jossain puistossa niin, että lapsella olisi tutkittavaa ympärillä niin helpottuisikohan jutustelukin?
Näin minäkin koen. Lapsi saattaa saada oikein huutokohtauksen, kun olen käynyt heidän luonaan. Minusta vaikuttaa, että lapsi osin tahallaan temppuilee ja haluaa huomiota. Jos esim. konttaa seinän taakse, itkee täyttä huutoa että pitäisi tulla noutamaan takaisin. Osaa kuitenkin ihan hyvin tulla takaisin itsekseen, jossei heti olla sekunnissa hyysäämässä. Puisto tms. voisi olla vaihtoehto, talvella tosin vähän viileä seisoskeltava. :) Oikeasti hirvittää, mitä sitten käy kun uhma pahenee. En tietenkään kehtaa yrittää "hiljentää" lasta kun oma äiti vieressä. Kotonakin tavatessa lapsi tekee tuhojaan, repii tavarat alas hyllyistä ja itkee ja parkuu että hänet pitää tulla kantamaan keittiöstä takaisin jne. Yrittää myös ruoat vetää pöydältä ym. Ehkä itseäni harmittaa se, ettei hän yritä edes neuvoa lasta kuinka käyttäytyä. Eihän se tietenkään mene heti perille, mutta jossei koskaan neuvo, millä lapsi oppisi. Miltähän meno näyttää parin vuoden kuluttua. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin ruokkia lapseni äidinmaidolla, enkä herunut pumpulle, olin myös melko nuori esikoisen syntyessä, joten kaverit, joita ei lapsen kanssa minua kiinnostanut nähdä, jäivät taka-alalle. Lapset nyt 6 & 3v ja edelleenkään ei ole tukiverkostoja, joilta pyytää hoitoapua, joten aika vähäisesti näen enää ketään työn ulkopuolla. Kavereillani ei ole lapsia, joten eivät jaksa katsella minunkaan, enkä ole saanut uusia äitiystäviä.
Joten kyllä, katosin kai vauvakuplaani.
En unohtanut itseäni enkä hukkunut, päinvastoin - heittäydyin täysillä sen sillä hetkellä kaikkein kiinnostavimman ja inspiroivimman jutun pariin. Ja juu, se oli se vauva ja oma perhe. En itse kokenut sitä mitenkään negatiivisena juttuna, eivätkä näköjään (lapsettomat) ystävänikään, kun edelleen kutsuvat mukaan illanviettoihin ja brunsseille, oman valintani mukaan lapsen kanssa tai lapsetta.
Jos otan lapsen mukaan lapsettomien kavereiden illanviettoon niin emme tietenkään jää koko illaksi, vaan käyn vaihtamassa kuulumiset ja sitten jätän heidät nauttimaan niistä jutuista, joita ei lasten parissa tehdä/jutella. Ehkä minulle on sattunut poikkeuksellisen ymmärtäväisiä tai lapsirakkaita kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Ystävälläsi on varmasti melko rankkaa jos vauva on kova huutamaan. Silloin varmasti ne lapsivapaat hetket pyhitetään nukkumiselle tai parisuhteelle.
Kuulostaa siltä, että et oikeen ymmärrä, että jos sinä väsyt huutamiseen jo kahvilareissun aikana, niin miltäköhän kaveristasi voi tuntua.Itse väittää, ettei ole rankkaa, eikä yritä komentaa lasta ollenkaan kun se riehuu kahvilassa tai ravintolassa. Itse olen muutaman kerran lasta vähän silittänyt olkapäästä ja sanonut että ole hiljaa ja se on ollutkin. En tajua, miksi ystävä vaan ihmettelee kun lapsi itkee ja kiukuttelee. Tuo siis huutaa, jos laitetaan lattialle kun halusi penkille ja toisinpäin, sama jos joutuu maton viereen kun matolle olisi halunnut jne. Ymmärrän, ettei vauva (alle 1v) osaa säädellä käytöstään kovin hyvin, mutta 1,5v ymmärtää jo selvästi puhettakin jonkin verran. Ei kehtaa pyytää ketään katsomaan lasta näkemisen aikana vaikka olen yrittänyt sanoa, että kyllä varmasti joku sitä muutaman tunnin ihan mielellään katsoisi. Hän ei tosiaan tunnu olevan rääkymisestä moksiskaan, ehkä hän on tottunut siihen.
Hän on sitten sellainen erilainen kasvattaja :/ ymmärrän pointtiasi nyt paremmin. Voi kyllä olla, että on turtunutkin lapsen huutoon, mutta tossa iässä juuri oli syytä ohjata lasta kun uhmaikä on ihan kohta jo ovella. Ehkä tilanne helpottaa huutamisen osalta kun lapsi alkaa tuottaa paremmin puhetta, toivottavasti.
Jos tapaisittekin jossain puistossa niin, että lapsella olisi tutkittavaa ympärillä niin helpottuisikohan jutustelukin?
Näin minäkin koen. Lapsi saattaa saada oikein huutokohtauksen, kun olen käynyt heidän luonaan. Minusta vaikuttaa, että lapsi osin tahallaan temppuilee ja haluaa huomiota. Jos esim. konttaa seinän taakse, itkee täyttä huutoa että pitäisi tulla noutamaan takaisin. Osaa kuitenkin ihan hyvin tulla takaisin itsekseen, jossei heti olla sekunnissa hyysäämässä. Puisto tms. voisi olla vaihtoehto, talvella tosin vähän viileä seisoskeltava. :) Oikeasti hirvittää, mitä sitten käy kun uhma pahenee. En tietenkään kehtaa yrittää "hiljentää" lasta kun oma äiti vieressä. Kotonakin tavatessa lapsi tekee tuhojaan, repii tavarat alas hyllyistä ja itkee ja parkuu että hänet pitää tulla kantamaan keittiöstä takaisin jne. Yrittää myös ruoat vetää pöydältä ym. Ehkä itseäni harmittaa se, ettei hän yritä edes neuvoa lasta kuinka käyttäytyä. Eihän se tietenkään mene heti perille, mutta jossei koskaan neuvo, millä lapsi oppisi. Miltähän meno näyttää parin vuoden kuluttua. :(
Tämmöinen on myöskin ystäväni esikoinen. On alkanut tuntumaan että jotain siellä on pielessä. Ja onkohan tuo liiallinen äitiyden korostaminenkaan ihan "normaalia"....
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Eivät enää jaksaneet odottaa mammaa kuplastaan ja aika ajoi ystävyyden ohitse.
Eli eivät olleet ystäviä.
Ystävyyssuhteet voivat laimentua, rikkoontua jne., aivan kuin parisuhdekin.
No se ei ainakaan ole sen vauvan saaneen syy, jos sulle ei kenenkään pidä lisääntyä kuin sinun ehdoillasi toimien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin ruokkia lapseni äidinmaidolla, enkä herunut pumpulle, olin myös melko nuori esikoisen syntyessä, joten kaverit, joita ei lapsen kanssa minua kiinnostanut nähdä, jäivät taka-alalle. Lapset nyt 6 & 3v ja edelleenkään ei ole tukiverkostoja, joilta pyytää hoitoapua, joten aika vähäisesti näen enää ketään työn ulkopuolla. Kavereillani ei ole lapsia, joten eivät jaksa katsella minunkaan, enkä ole saanut uusia äitiystäviä.
Joten kyllä, katosin kai vauvakuplaani.
Niin taisit tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Kuule, rintaruokinta ei tarkoita mitään tuollaista, se vain tarkoittaa sitä, että ystäviä ei voi mennä tapaamaan niin, että vauva ei häiritsis, mikäli on mukana eikä niin, ettei joutuis lähtemään pian takaisin vauvan takia. Ja ehkä elämäntilanteen sitovuuden takia ei mielellään ollenkaan säntäile käymään hänen takiaan missään. Siis ystävän. En kuitenkaannvaadi, että ystäväkään jaksaa raahautua meille mun elämääni, jos se ei ole hänelle antoisaa. Sitä ehtii sitten kun se molemmille sopii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Eivät enää jaksaneet odottaa mammaa kuplastaan ja aika ajoi ystävyyden ohitse.
Eli eivät olleet ystäviä.
Ystävyyssuhteet voivat laimentua, rikkoontua jne., aivan kuin parisuhdekin.
No se ei ainakaan ole sen vauvan saaneen syy, jos sulle ei kenenkään pidä lisääntyä kuin sinun ehdoillasi toimien.
Jaahas, siellä taas yksi kuplasta huutelija.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Mun esikoinen on jo kymmenen ja kakkonenkin kahdeksan. Täällä vain kommentoin :)
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Esikoisen saatuani olin todella ahdistunut tällaisista ihmisistä. Yritin opetella hoitamaan vauvaa parhaiten, miten osasin sen väsymyksen keskellä
-kaverit syyllisti, että roikun vauvassa ja hylkään heidät
-mies mourusi, ettei minulla ole hänelle parisuhdeaikaa
-isovanhemmat kärtti tapaamaan ja syyllisti, että haluan vain pitää vauvan itselläni.
Kaikki olivat minusta jotain vailla ja minä halusin vain hoitaa vauvan ja nukkua kaikki mahdolliset muut ajat.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Sehän on ap, tai "kaksosten äiti", joka tässä ei elä. Koska ei ole onnellinen kun toinen ei tanssi oman pillin mukaan. Onni tarkoittaa onnea kaikkina aikoina, myös silloin, kun ystävällä on vauva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Eri
Miksi imetys aiheuttaisi neljän seinän sisällä oloa tai silmäpusseja?Tuo imetyskone ei ainakaan voi poistua kotoaan tavatakseen ystäviään koska imetys.
Niin? Ja ystävä kehtaa olla tästä vittuuntunut? Kenenköhän se siinä kuuluisi olla vittuuntunut, kun ystävää kiinnostaa tavata vain jossain kahviloissa ja shoppailemassa? Tai "ei ala mitään"? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Sehän on ap, tai "kaksosten äiti", joka tässä ei elä. Koska ei ole onnellinen kun toinen ei tanssi oman pillin mukaan. Onni tarkoittaa onnea kaikkina aikoina, myös silloin, kun ystävällä on vauva.
Elän, mutta tahtoisin joskus nähdä ystävääni ilman hänen lapsiaan. ;)
Ap
No, mielipiteitä on monia. Onneksi on niitäkin jotka ymmärtävät mitä aloituksellani hain. 😘