Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Se loukkaantuminen on tietenkin vielä kuormittanut sitä vauvan saanutta "ystävää", joka saa siis paskapääkaveriltaan zero tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sitten kun kakkapää itse sai kaksoset niin ilmeisesti loukkaantumistaan ei pidä muistella ja haluaahan kaikki ajatuksin nyt tukea häntä, eikä nakella niskojaan, kun kakkapää ei ehdi ajatteleenkaan heitä!?
Tulee kakkapäästä mieleen ihan se vitun Milla siitä Ensitreffit alttarilla kolmos(?)kaudelta. Kimmo ja Milla -Milla omahyväinen, epäitsevarma prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta sitten kun kakkapää itse sai kaksoset niin ilmeisesti loukkaantumistaan ei pidä muistella ja haluaahan kaikki ajatuksin nyt tukea häntä, eikä nakella niskojaan, kun kakkapää ei ehdi ajatteleenkaan heitä!?
Näitäkään alapeukuttanut ei uskalla edes sanoin puolustaa epäkypsää kaltaistaan. Uskaltaa/osaa vain painaa nuolen alas. Cool!
Lapsuudenystäväni sai vauvan vuosi sitten. Olen itse lapseton mutta tietenkin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Raskauden ajan näimme toisiamme entiseen tapaan pari kertaa viikossa, mutta synnytyksen jälkeen tilanne muuttui.
Ymmärrän kyllä kuinka kiireistä vauvan kanssa on ja varsinkin ensimmäisen kanssa on paljon uutta, mutta ei kai silti voi olla niin kiire etteikö ehtisi vaikka edes tekstaria laittamaan joskus.
Koitin soittaa hänelle monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana ja laitoin viestiäkin että milloin voisin tulla katsomaan vauvaa, ei kuulunut mitään. Olin ostanut lapselle jo lahjojakin valmiiksi. Meni 7 kk ennen kuin hän soitti takaisin. Ehkä olen tyhmä, lapsellinen ja itsekäs, mutta tuntuu edelleen pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystäväni sai vauvan vuosi sitten. Olen itse lapseton mutta tietenkin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Raskauden ajan näimme toisiamme entiseen tapaan pari kertaa viikossa, mutta synnytyksen jälkeen tilanne muuttui.
Ymmärrän kyllä kuinka kiireistä vauvan kanssa on ja varsinkin ensimmäisen kanssa on paljon uutta, mutta ei kai silti voi olla niin kiire etteikö ehtisi vaikka edes tekstaria laittamaan joskus.
Koitin soittaa hänelle monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana ja laitoin viestiäkin että milloin voisin tulla katsomaan vauvaa, ei kuulunut mitään. Olin ostanut lapselle jo lahjojakin valmiiksi. Meni 7 kk ennen kuin hän soitti takaisin. Ehkä olen tyhmä, lapsellinen ja itsekäs, mutta tuntuu edelleen pahalta.
Olit ostanut vaan niitä lahjoja saadaksesi bonareita ystäväsi silmissä. Siis itsellesi saadaksesi hyvän olon hänen avullaan. Et oikeasti ajatellut hänen kannaltaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystäväni sai vauvan vuosi sitten. Olen itse lapseton mutta tietenkin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Raskauden ajan näimme toisiamme entiseen tapaan pari kertaa viikossa, mutta synnytyksen jälkeen tilanne muuttui.
Ymmärrän kyllä kuinka kiireistä vauvan kanssa on ja varsinkin ensimmäisen kanssa on paljon uutta, mutta ei kai silti voi olla niin kiire etteikö ehtisi vaikka edes tekstaria laittamaan joskus.
Koitin soittaa hänelle monta kertaa ensimmäisten kuukausien aikana ja laitoin viestiäkin että milloin voisin tulla katsomaan vauvaa, ei kuulunut mitään. Olin ostanut lapselle jo lahjojakin valmiiksi. Meni 7 kk ennen kuin hän soitti takaisin. Ehkä olen tyhmä, lapsellinen ja itsekäs, mutta tuntuu edelleen pahalta.
Tuntuu pahalta myös sun puolesta. Mullekin on käynyt näin, muuttui ystävän elämä, mutta niin myös minunkin elämääni tuli ystävän kokoinen aukko. Tätä on joidenkin näköjään kovin vaikeaa ymmärtää. Omalla kohdallani kävi niin että aloin viettämään muiden ystävieni kanssa enemmän aikaa ja tämä ystävyys jäi sitten vähemmälle, luulen että kuihtuu kokonaan kasaan ja kyllä se jää aina suruksi sydämeeni. 💔💔💔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en uponnut vauvakuplaan mutta pakko myöntää että olen ottanut tosi usein lapseni mukaan kun ollaan nähty kavereiden kanssa. Kyse ei ole siitä ettenkö pystyisi olemaan lapsesta erossa, vaan enemmänkin siitä että minulla on todella vähän omaa aikaa. Silloin kun saan kerrankin olla ilman lastani, tahdon oikeasti olla yksin. En siis missään kahvilla, shoppailemassa tms kavereiden kanssa. Ystävät ovat minulle tärkeitä mutta pistän oman aikani ja mielenterveyteni tässä elämänvaiheessa heidän edelleen.
Kerroitko että tulisit katsomaan myös ystävääsi? Itselle ainakin tuli tunkua vauvaa hipelöimään mutta minä en kiinnostanu ketään vähäisessä määrin. Ja vastasyntynyttä vauvaakin voisivat ihmiset ymmärtää pyytää kauniisti äitiä kuunnellen syliin, ja ymmärtää, että vastasyntyneen äiti voi olla kuin kissaemo joka todellakin haluaa vauvan lähelleen takaisin. Vieläkin hirvittää kun en kehdannut muutamalle liimanäpille sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun "ystävät" syyllistivät vauvan tulon jälkeen siitä etten lähtenyt enää ryyppäämään harvase viikonloppu. "Tekee hyvää nollata! Lähe nyt oot muutakin kuin äiti! Susta on tullut niin tylsä!" en halua. En todellakaan halua enkä saa siitä mitään voimia, ennemmin nukun senkin ajan.
Vierailija kirjoitti:
Kerroitko että tulisit katsomaan myös ystävääsi? Itselle ainakin tuli tunkua vauvaa hipelöimään mutta minä en kiinnostanu ketään vähäisessä määrin. Ja vastasyntynyttä vauvaakin voisivat ihmiset ymmärtää pyytää kauniisti äitiä kuunnellen syliin, ja ymmärtää, että vastasyntyneen äiti voi olla kuin kissaemo joka todellakin haluaa vauvan lähelleen takaisin. Vieläkin hirvittää kun en kehdannut muutamalle liimanäpille sanoa.
Hitsi että te äidit olette kyllä hankalaa porukkaa. No tulivat vain kohteliaisuudesta katsomaan sitä rääpälettä koska niin kuuluu tehdä. Mikään ei ole hyvä näköjään. Tullaan tai ei tulla, ihastellaan tai ei ihastella, kosketaan tai ei kosketa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun "ystävät" syyllistivät vauvan tulon jälkeen siitä etten lähtenyt enää ryyppäämään harvase viikonloppu. "Tekee hyvää nollata! Lähe nyt oot muutakin kuin äiti! Susta on tullut niin tylsä!" en halua. En todellakaan halua enkä saa siitä mitään voimia, ennemmin nukun senkin ajan.
No tuon nyt luulisi tyhmemmänkin jo tajuavan ettei pienen lapsen äiti tasan ryyppäämään ehkä tahdo lähteä. Ei kiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Hei, juuri tällaistahan se on tuossa aloitukseni tapauksessakin ja siksi tahtoisin ihan vain sitä ystäväaikaakin joskus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Minä en uponnut vauvakuplaan mutta pakko myöntää että olen ottanut tosi usein lapseni mukaan kun ollaan nähty kavereiden kanssa. Kyse ei ole siitä ettenkö pystyisi olemaan lapsesta erossa, vaan enemmänkin siitä että minulla on todella vähän omaa aikaa. Silloin kun saan kerrankin olla ilman lastani, tahdon oikeasti olla yksin. En siis missään kahvilla, shoppailemassa tms kavereiden kanssa. Ystävät ovat minulle tärkeitä mutta pistän oman aikani ja mielenterveyteni tässä elämänvaiheessa heidän edelleen.
Tämä.
Ei kaikille heistä, vaan tuolle paskapäälle, joka on noin epäkypsä, mutta ei itse myönnä että itsessä vain oli vikaa ja loukkaantumistaan saisi hävetä.