Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Hei, juuri tällaistahan se on tuossa aloitukseni tapauksessakin ja siksi tahtoisin ihan vain sitä ystäväaikaakin joskus.
Ap
No ei ole pakko tavata sitä ihmistä. Kato tää maapallo ei pyöri sun navan ympärillä, eikä kenenkään muun elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Eivät enää jaksaneet odottaa mammaa kuplastaan ja aika ajoi ystävyyden ohitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Eivät enää jaksaneet odottaa mammaa kuplastaan ja aika ajoi ystävyyden ohitse.
Eli eivät olleet ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Hei, juuri tällaistahan se on tuossa aloitukseni tapauksessakin ja siksi tahtoisin ihan vain sitä ystäväaikaakin joskus.
Ap
No ei ole pakko tavata sitä ihmistä. Kato tää maapallo ei pyöri sun navan ympärillä, eikä kenenkään muun elämä.
Ei olekaan, mutta ikävä on häntä. Eikä kyse todellakaan ole siitä koko maailma minun napani ympärillä pyörisi jos toivoisin että joskus saisin tavata ystävää ilman hänen lapsiaan.... ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan kyllä sitä, että äidilläkin olisi omaa aikaa ja esim. tapaisi ystäviään ilman lapsia. Ymmärrän myös sen, että kaikilla ei siihen ole kovin usein mahdollisuuksia eikä jaksamista.
Tai mielenkiintoa.
Äiditkin tarvii omaa aikaa tietenkin. Kunpa kaikki saisi tehdä omia juttuja, eikä sosiaalisen paineiden alla käytä aikaansa mielenkiinnottomiin juttuihin.Toiset jopa viihtyy perheensä kanssa.
Kunnes tulee se ero ja ollaan valmiit armollisesti valmiit hyväksymään "ystävän" seura. Muutaman tämmöisen itseriittoisen mammulin lempannut.
Totta, näinhän se sitten menee. Ystävien seura alkaa taas kummasti kiinnostamaan siinä vaiheessa, mutta: ONKO NIITÄ YSTÄVIÄ ENÄÄ MAISEMISSA?
Eihän ne ole mitään ystäviä, jos ei ole.
Eivät enää jaksaneet odottaa mammaa kuplastaan ja aika ajoi ystävyyden ohitse.
Eli eivät olleet ystäviä.
Ystävyyssuhteet voivat laimentua, rikkoontua jne., aivan kuin parisuhdekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Eri
Miksi imetys aiheuttaisi neljän seinän sisällä oloa tai silmäpusseja?
Tuntuu että tässä keskustelussa erityisen kärkkäästi puolustuskannalla ovat juurikin nämä kuplassa eläjät, jotka eivät näe sieltä kuplastaan enää pihalle. Tulkaahan 10 vuoden kuluttua kommentoimaan uudestaan asiaa. Sillä aikaa, mädäntykää sinne kuplaanne älkääkä vahingossakaan eläkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella on isä, niin en ymmärrä etteikö voisi nähdä ystäviä ilman lasta. Pitäähän isänkin saada olla lapsen kanssa ilman että äiti hengittää koko ajan niskaan. Sillä tavalla he saavat luoda omanlaisensa suhteen. Näin voittavat kaikki!
Minä ajattelen niin, että vaikka olen saanut lapsia, ystäväni ovat edelleen suhteessa minuun, eivät lapsiini. On toki kivaa jos tulevat joskus kylään/tehdään jotain niin että lapsetkin ovat mukana, mutta todelliseen aikuiseen keskusteluun ja kuulumistenvaihtoon minä tarvitsen rauhaa, eikä se synny niin että lapset riekkuvat ympärillä.
En ole koskaan myöskään ymmärtänyt äitikuplan groteskiutta, sitä alapäästä, tisseistä, maidosta ja paskantamisrytmistä jauhamista. Olen varjellut lapsettomia ystäviäni tältä, sillä muistan miten karmaisevaa kuultavaa nuo jutut olivat kun olin itse lapseton. Enkä muutenkaan halua määräänsä enempää märehtiä kehontoimintoja, minulla oli aivot päässä ja omia kiinnostuksenkohteita ennen lapsiakin, joten minulla on niitä takuuvarmasti myös vaikka olen lapsia saanut.
Sympatiat kaikille niille äideille joilla ei ole kumppania, tai joiden kumppani on niin naurettava ettei voi hoitaa lasta niin kauaa että äiti saisi nähdä rauhassa ystäviään. Tällaisessa tilanteessa olevia äitejä näen siten kun heille sopii, ja odotan kiltisti että lapset vähän kasvavat ja kupla venyy edes hiukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Eri
Miksi imetys aiheuttaisi neljän seinän sisällä oloa tai silmäpusseja?
Tuo imetyskone ei ainakaan voi poistua kotoaan tavatakseen ystäviään koska imetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on isä, niin en ymmärrä etteikö voisi nähdä ystäviä ilman lasta. Pitäähän isänkin saada olla lapsen kanssa ilman että äiti hengittää koko ajan niskaan. Sillä tavalla he saavat luoda omanlaisensa suhteen. Näin voittavat kaikki!
Minä ajattelen niin, että vaikka olen saanut lapsia, ystäväni ovat edelleen suhteessa minuun, eivät lapsiini. On toki kivaa jos tulevat joskus kylään/tehdään jotain niin että lapsetkin ovat mukana, mutta todelliseen aikuiseen keskusteluun ja kuulumistenvaihtoon minä tarvitsen rauhaa, eikä se synny niin että lapset riekkuvat ympärillä.
En ole koskaan myöskään ymmärtänyt äitikuplan groteskiutta, sitä alapäästä, tisseistä, maidosta ja paskantamisrytmistä jauhamista. Olen varjellut lapsettomia ystäviäni tältä, sillä muistan miten karmaisevaa kuultavaa nuo jutut olivat kun olin itse lapseton. Enkä muutenkaan halua määräänsä enempää märehtiä kehontoimintoja, minulla oli aivot päässä ja omia kiinnostuksenkohteita ennen lapsiakin, joten minulla on niitä takuuvarmasti myös vaikka olen lapsia saanut.
Sympatiat kaikille niille äideille joilla ei ole kumppania, tai joiden kumppani on niin naurettava ettei voi hoitaa lasta niin kauaa että äiti saisi nähdä rauhassa ystäviään. Tällaisessa tilanteessa olevia äitejä näen siten kun heille sopii, ja odotan kiltisti että lapset vähän kasvavat ja kupla venyy edes hiukan.
Juuri kuin omia ajatuksiani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Ystävälläsi on varmasti melko rankkaa jos vauva on kova huutamaan. Silloin varmasti ne lapsivapaat hetket pyhitetään nukkumiselle tai parisuhteelle.
Kuulostaa siltä, että et oikeen ymmärrä, että jos sinä väsyt huutamiseen jo kahvilareissun aikana, niin miltäköhän kaveristasi voi tuntua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät tosiaankin jäävät ulkopuolelle ja niin kuuluukin käydä.
Jos ystävät on tärkeitä, lapsi kärsii. Vauvan kanssa eletään lapsentahtisesti. Imetys ja kaikki. Lisäksi etukäteen ei tajua, miten lapseen rakastuu.
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.
No en ainakaan itse jättäisi alle puolen vuoden vuoden vanhaa jos rintaruokin niin kellekään tavatakseni ystäviä. Meillä ei se pumpatun maidon käyttö vain ollut issue, enkä ala sellaisen kanssa säätää ystävän tarpeisiin. Osasin siis pumpata, mutta se muu siinä ei toiminut. Voi voi itsekkäät ystävät, se on voi voi.
Sääliksi käy tuollaisia imetyskoneita jotka laahustavat tukka pystyssä neljän seinän sisällä silmäpusseissaan haisevan kakkakoneen kanssa. Hyi
Eri
Miksi imetys aiheuttaisi neljän seinän sisällä oloa tai silmäpusseja?Tuo imetyskone ei ainakaan voi poistua kotoaan tavatakseen ystäviään koska imetys.
Jos hän tapaa niitä kavereita jotka ei pahastu vauvan läsnäolosta?
Täältä löytyy myös kokemusta ystävästä joka lapsen saatuaan alkaa elää täysin lapselleen. Aiemmin tapasimme noin kerran viikossa muuten vain ja useammin yhteisessä harrastuksessa. Nyt en ole nähnyt ex-ystävää melkein kahteen vuoteen, ensin kaksi vuotta näimme vilaukselta silloin kun tulin lapsenvahdiksi jotta ystävä pääsee käymään jossain omassa menossa tai myöhemmin pääsee toisen lapsen kanssa paikkaan X, nyt kahden vuoden aikana ystävästä on kuulunut satunnaisten fb-viestien verran.
Olen näiden vuosien aikana valmistunut, muuttanut yhteen miesystävän kanssa, saanut kolme keskenmenoa ja ollut kahdessa leikkauksessa, ystäväni ei tiedä näistä mitään. Miksi? Siksi etten koskaan saanut kertoa omista asioista vaan aina puhuttiin lapsesta, sitten kahdesta lapsesta, vauvablogeista, vaippamerkeistä, imetyksestä, raskauksista, synnytyksistä, eri synnytystavoista ja niin edelleen. Harrastuksissa hän ei enää käy, vaan on vaihtanut ko. lajin kuntosaliin jonne saa ottaa lapsen ja vauvan mukaan. Luotettavia hoitajia lapsille olisi paljon, mutta ystäväni haluaa varjella kiintymyssuhdetta joten lapset eivät saa olla hoidossa muutamaa kertaa vuodessa enempää. Fb:sta ei voi enää lukea ystäväni kuulumisia, vaan kaikki liittyy lapsiin. Mitä on oppinut, mitä syönyt, mitä neuvolassa puhuttiin, kuinka paljon on kasvanut pituutta, kuinka paljon on tullut painoa. Vaihtoehtoisesti ylistystä siitä miten lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän kohtalon antama tehtävä on tehdä heidän äitinsä näin onnelliseksi. Reilun neljän vuoden ajalta ei ole yhtäkään päivitystä joka ei liittyisi lapsiin emmekä ole puhuneet oikeastaan mistään mikä ei liittyisi jotenkin lapsiin. Koko elämän sisältö ja päämäärä on ne lapset.
Sitten taas toinen ystäväni jolla on jopa neljä lasta, hänen kanssaan tulee puhuttua myös lapsista mutta myös muusta. Näemme usein niin että lapset ovat mukana, mutta myös ilman. Elämässä on tasapaino oman itsen ja äitinä olemisen välillä. Kaikki ei pyöri ainoastaan lapsen ehdoilla. Molemmat yksinhuoltajia, mutta asenteet ovat aivan erilaiset. Toinen on hukannut itsensä kokonaan.
Jesta mitä soopaa aloitus taas on. Jos en kahvittele kaverin kanssa joka toinen ilman lapsia , olen unohtanut itseni ja kadonnut vauvakuplaan? :D
Ap on melkoisen itsekäs ja mustasukkainen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, sain teiltä vastauksia. Suurin osa äideistä ei halua enää viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan kun saa lapsen/lapsia ja ystävä (eli minä) on paha ihminen kun näin tahtoisi olevan, edes joskus. Vähän odotinkin tämänkaltaisia vastauksia täältä. Mutta kiitos kuitenkin kaikille vastaajille. Minä jatkan nyt töitäni.
Ap
Vaikutat nyt hieman marttyyriltä
Mun ystävä sai lapsen reilu vuosi sitten. Siitä lähtien ei olla nähty kertaakaan ilman lasta. Käytännössä istun pöydässä yksin kun lapsi karkailee temppuilee ja kirkuu ja ystävä juoksee sen perässä. Lapsi myös huutaa jokaikinen kerta, olen todella kyllästynyt jatkuvaan rääkymiseen mikä estää keskustelun. Kaikki, siis ihan kaikki, huomio on lapsessa. Vaikka kertoisin lapsettomuushoidoista, ystävä ei vaan yhtäkkiä kuule/kuuntele kun pieni palosireeni aloittaa huutonsa ja jonkin ajan päästä onkin unohtunut olinko sanomassa jotakin. Kotonakin lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja huutaa kaikesta. Yhtään tapaamista ei ole ollut, että lapsi ei olisi huutanut. Kerran huusi kaksi tuntia pää sinipunaisena kurkku suorana, mistään ei pystytty keskustelemaan koko ravintolakäynnin aikana. Tuntuu etten näe ystävääni vaan käyn katselemassa lapsen pelleilyä pari tuntia.
Ystävälläsi on varmasti melko rankkaa jos vauva on kova huutamaan. Silloin varmasti ne lapsivapaat hetket pyhitetään nukkumiselle tai parisuhteelle.
Kuulostaa siltä, että et oikeen ymmärrä, että jos sinä väsyt huutamiseen jo kahvilareissun aikana, niin miltäköhän kaveristasi voi tuntua.
Itse väittää, ettei ole rankkaa, eikä yritä komentaa lasta ollenkaan kun se riehuu kahvilassa tai ravintolassa. Itse olen muutaman kerran lasta vähän silittänyt olkapäästä ja sanonut että ole hiljaa ja se on ollutkin. En tajua, miksi ystävä vaan ihmettelee kun lapsi itkee ja kiukuttelee. Tuo siis huutaa, jos laitetaan lattialle kun halusi penkille ja toisinpäin, sama jos joutuu maton viereen kun matolle olisi halunnut jne. Ymmärrän, ettei vauva (alle 1v) osaa säädellä käytöstään kovin hyvin, mutta 1,5v ymmärtää jo selvästi puhettakin jonkin verran. Ei kehtaa pyytää ketään katsomaan lasta näkemisen aikana vaikka olen yrittänyt sanoa, että kyllä varmasti joku sitä muutaman tunnin ihan mielellään katsoisi. Hän ei tosiaan tunnu olevan rääkymisestä moksiskaan, ehkä hän on tottunut siihen.
Vauvakupla. Se vaan oli niin ihanaa, nautinnollista ja tuntui oikealta sen aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Täältä löytyy myös kokemusta ystävästä joka lapsen saatuaan alkaa elää täysin lapselleen. Aiemmin tapasimme noin kerran viikossa muuten vain ja useammin yhteisessä harrastuksessa. Nyt en ole nähnyt ex-ystävää melkein kahteen vuoteen, ensin kaksi vuotta näimme vilaukselta silloin kun tulin lapsenvahdiksi jotta ystävä pääsee käymään jossain omassa menossa tai myöhemmin pääsee toisen lapsen kanssa paikkaan X, nyt kahden vuoden aikana ystävästä on kuulunut satunnaisten fb-viestien verran.
Olen näiden vuosien aikana valmistunut, muuttanut yhteen miesystävän kanssa, saanut kolme keskenmenoa ja ollut kahdessa leikkauksessa, ystäväni ei tiedä näistä mitään. Miksi? Siksi etten koskaan saanut kertoa omista asioista vaan aina puhuttiin lapsesta, sitten kahdesta lapsesta, vauvablogeista, vaippamerkeistä, imetyksestä, raskauksista, synnytyksistä, eri synnytystavoista ja niin edelleen. Harrastuksissa hän ei enää käy, vaan on vaihtanut ko. lajin kuntosaliin jonne saa ottaa lapsen ja vauvan mukaan. Luotettavia hoitajia lapsille olisi paljon, mutta ystäväni haluaa varjella kiintymyssuhdetta joten lapset eivät saa olla hoidossa muutamaa kertaa vuodessa enempää. Fb:sta ei voi enää lukea ystäväni kuulumisia, vaan kaikki liittyy lapsiin. Mitä on oppinut, mitä syönyt, mitä neuvolassa puhuttiin, kuinka paljon on kasvanut pituutta, kuinka paljon on tullut painoa. Vaihtoehtoisesti ylistystä siitä miten lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän kohtalon antama tehtävä on tehdä heidän äitinsä näin onnelliseksi. Reilun neljän vuoden ajalta ei ole yhtäkään päivitystä joka ei liittyisi lapsiin emmekä ole puhuneet oikeastaan mistään mikä ei liittyisi jotenkin lapsiin. Koko elämän sisältö ja päämäärä on ne lapset.
Sitten taas toinen ystäväni jolla on jopa neljä lasta, hänen kanssaan tulee puhuttua myös lapsista mutta myös muusta. Näemme usein niin että lapset ovat mukana, mutta myös ilman. Elämässä on tasapaino oman itsen ja äitinä olemisen välillä. Kaikki ei pyöri ainoastaan lapsen ehdoilla. Molemmat yksinhuoltajia, mutta asenteet ovat aivan erilaiset. Toinen on hukannut itsensä kokonaan.
❤
Juuri näin. Aloituksessa mainitsemani ystävä ei ole esikoisensa syntymän jälkeen päivittänyt FB:iin mitään muuta kuin lapsiaan koskevia päivityksiä ja jokaisessa postaamassaan kuvassa on mukana lapsi, aina. Minulle hän lähettää viesteissään poikkeuksetta ainoastaan tietoja lastensa tekemisistään ja heidän kuviaan.
Muut ystäväni eivät ole noin kovasti äitikuplaan hukkuneita, mutta tämän ko ystävän seurasta nautin todella paljon ennen hänen äidiksi tuloaan, hän vain unohti kaiken ympäriltään. Ehkä vielä joskus?
Ap
Tottakai lapsen kuuluukin olla tärkein, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, mutta meinaatko että lapsi kärsii jos äiti pitää ystäviäänkin tärkeinä? Johan oli aivopieru.