Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi, unohditko itsesi ja hukuit vauvakuplaan vai huomioitko yhä myöskin ystäviäsi ja irrotit heille vauvatonta aikaasi?
30.11.2017 |
Itse olen jotenkin surullisin mielin siitä että hyvä ystäväni on nyt täysin hukkunut lapsikuplaansa ja ystäväaika on kokonaan jäänyt paitsioon.
Itse kun tulin äidiksi, niin olin ehkä muutaman kuukauden täysin vauvahuuruissa, mutta kyllä sen jälkeen jo oman jaksamisenkin kannalta oli mahtavaa yhä jatkaa myöskin ystävien tapaamisia ja jättää vauva isälleen siksi aikaa. Tämä ystäväni elää aivan TÄYSIN lapsilleen, emmekä ikinä tapaa enää kahden, aina on lapsi/lapset mukana, koen sen jotenkin hmm....ajattelemattomuudeksi.
Mitä tuumaatte? No varmaankin, että olen itsekäs sika, mutta onko muunlaisia ajatuksia tai kokemuksia? ;)
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hukkunut. Painotin miehelle jo ennen raskautta että mitään kotiin jumahtavaa verkkaripöksyistä vauvanhoitokonetta minusta ei sitten tule, ja mieskin ymmärsi miten tärkeää oli toimia niin että molemmille jäi aikaa hoitaa myös niitä sosiaalisia suhteita. Omat ystävät toki asuu suurimmaksi osaksi lähellä, mikä helpotti,ja loput ulkomailla joten heitä en näkisi usein muutenkaan. Ystävät olivat myös suuri tuki ja turva vauva-aikana, ja minäkin olen vuorostani hoitanut heidän lemmikkejään ja myöhemmin lapsiaan. Koitin pitää vauvahuuruissani huolen siitä että puheenaiheet pyörisivät muunkin kuin kakkavaippojen ympärillä - itsekin oli virkistävää puhua jostain muusta. Ystävyyssuhteet säilyivät hyvinä ja lähimmät ystäväni ovat kahdelle lapselleni rakkaita.
Tulin vielä sanomaan: KIITOS, OLET IHANA! <3 Ja ymmärsit pointtini.
Ap
No ei tuokaan ihminen sitä ystäviensä takia tehnyt, vaan itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?
En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan. Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.
Ymmärrän ajatuksiasi, koska ajattelin aikoinaan, kun olin itse vielä lapseton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Eräs ystäväni piti ystävyydessämme vuosien tauon aikaan, jolloin hänellä oli kolme pientä lasta. Olin hänelle siitä hyvin loukkaantunut tuohon aikaan, enkä voinut ymmärtää ystäväni käytöstä. Nykyisin ymmärrän paremmin kuin hyvin, koska sain itse kaksoset eikä minullakaan ollut aikaa kavereille heidän vauvavuosinaan. Elämänrytmi on niin toisenlainen ja usein on niin väsynytkin, ettei vaan jaksa. Keskity nyt muihin kavereihisi ja anna ystävällesi aikaa oman perheensä kanssa. Ystävyytenne voi vielä vuosien myötä muuttua ennalleen tai ainakin enemmän toivomaasi suuntaan, kunhan hänen lapsensa kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hukkunut. Painotin miehelle jo ennen raskautta että mitään kotiin jumahtavaa verkkaripöksyistä vauvanhoitokonetta minusta ei sitten tule, ja mieskin ymmärsi miten tärkeää oli toimia niin että molemmille jäi aikaa hoitaa myös niitä sosiaalisia suhteita. Omat ystävät toki asuu suurimmaksi osaksi lähellä, mikä helpotti,ja loput ulkomailla joten heitä en näkisi usein muutenkaan. Ystävät olivat myös suuri tuki ja turva vauva-aikana, ja minäkin olen vuorostani hoitanut heidän lemmikkejään ja myöhemmin lapsiaan. Koitin pitää vauvahuuruissani huolen siitä että puheenaiheet pyörisivät muunkin kuin kakkavaippojen ympärillä - itsekin oli virkistävää puhua jostain muusta. Ystävyyssuhteet säilyivät hyvinä ja lähimmät ystäväni ovat kahdelle lapselleni rakkaita.
Tulin vielä sanomaan: KIITOS, OLET IHANA! <3 Ja ymmärsit pointtini.
Ap
No ei tuokaan ihminen sitä ystäviensä takia tehnyt, vaan itsensä.
Eikä siinä ole mitään pahaa, mutta ehkei sun kaveri ole tuollainen vauvafoobikko, joka haluaa eroon lapsestaan omaan aikaan jonkun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?
En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan. Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.
Ymmärrän ajatuksiasi, koska ajattelin aikoinaan, kun olin itse vielä lapseton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Eräs ystäväni piti ystävyydessämme vuosien tauon aikaan, jolloin hänellä oli kolme pientä lasta. Olin hänelle siitä hyvin loukkaantunut tuohon aikaan, enkä voinut ymmärtää ystäväni käytöstä. Nykyisin ymmärrän paremmin kuin hyvin, koska sain itse kaksoset eikä minullakaan ollut aikaa kavereille heidän vauvavuosinaan. Elämänrytmi on niin toisenlainen ja usein on niin väsynytkin, ettei vaan jaksa. Keskity nyt muihin kavereihisi ja anna ystävällesi aikaa oman perheensä kanssa. Ystävyytenne voi vielä vuosien myötä muuttua ennalleen tai ainakin enemmän toivomaasi suuntaan, kunhan hänen lapsensa kasvaa.
Olit loukkaantunut!!?? Millä oikeudella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jotenkin sairasta olla mustis ystävän lapsille?
En ole mustis ystävän lapsille, mutta menetin ystävän samalla kun hän niitä sai. Ajattelin josko jollain samanmoisia kokemuksia ja näköjään onkin. Meitä on moneen junaan ja itse olen surullinen että ystävä unohti ystävät sekä kaipaan hänen seuraansa kovasti (siis ilman että lapset ovat aina mukana). Kun miehen ystävät ovat tulleet isiksi, ystävyys on jatkunut eivätkä he vouhota ystäväaikanaan lapsistaan. Ehkä se on vain surutyö tehtävä ja hyväksyä että entiseen ei ole paluuta, ainakaan hetkeen. Eikä siis ystävän kanssa mitään ryyppyretkiä koskaan ollut, vaan ihan vaan lenkkeilyä, kahvittelua, shoppailua.....tämmöistä tavallista.
Ymmärrän ajatuksiasi, koska ajattelin aikoinaan, kun olin itse vielä lapseton, samaan tapaan kuin sinä nyt. Eräs ystäväni piti ystävyydessämme vuosien tauon aikaan, jolloin hänellä oli kolme pientä lasta. Olin hänelle siitä hyvin loukkaantunut tuohon aikaan, enkä voinut ymmärtää ystäväni käytöstä. Nykyisin ymmärrän paremmin kuin hyvin, koska sain itse kaksoset eikä minullakaan ollut aikaa kavereille heidän vauvavuosinaan. Elämänrytmi on niin toisenlainen ja usein on niin väsynytkin, ettei vaan jaksa. Keskity nyt muihin kavereihisi ja anna ystävällesi aikaa oman perheensä kanssa. Ystävyytenne voi vielä vuosien myötä muuttua ennalleen tai ainakin enemmän toivomaasi suuntaan, kunhan hänen lapsensa kasvaa.
Miten kukaan voi yläpeukuttaa tätä kusipäätä, oikeaa omahyväisten keskittymää!!? Varmaan ap hädissään oikeuttaakseen oman puolensa, muiden puolillahan ei ole teidänlaisillenne mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan kaikki tuntemani kaksosten saajat ovat olleet jo ennen kaksosiaan oikeita kusipäitä. Taitaa se taipumus yhtyä kusipäisyysgeeniin.
Kun 17 vuotta sitten sain lapseni, niin ainoa ystävä joka ei jollain tavalla harventanut yhteydenpitoa minuun oli se ystävä, joka on edelleen lapseton, eikä niitä meinaa koskaan tehdäkään. Ei me puhuttu mistään vauvajutuista kuin sen verran mitä vauvan/lapsen kuulumiset vaihdetiin. Mun lähipiiriin ei kuulu näitä vauvakuplatyyppejä ollenkaan, mutta veikkaan että joitain ihmisiä se vauvan tulo muuttaa pysyvästi ja radikaalisti, jolloin yhteys aikaisempaan elämään ja sen ihmisiin katkeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki tuntemani kaksosten saajat ovat olleet jo ennen kaksosiaan oikeita kusipäitä. Taitaa se taipumus yhtyä kusipäisyysgeeniin.
No mutta jopas on moukkamainen ja fiksu kommentoija liikkeellä.
Ensimmäinen lapseni oli vauvana (ja isompanakin) todella vaativa, mutta en silloin ymmärtänyt, että esikoisen vauva-aika ei aina ole yhtä rankkaa kuin itselläni oli. Myöhemmin lapsella diagnosoitiin autismi ja adhd, mikä selitti myös vauva-aikaa. Hukuin lähinnä väsymykseen, en mihinkään vaaleanpunaiseen vauvakuplaan, enkä varmasti kyennyt tuolloin huomioimaan ystäviäni kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikki tuntemani kaksosten saajat ovat olleet jo ennen kaksosiaan oikeita kusipäitä. Taitaa se taipumus yhtyä kusipäisyysgeeniin.
No mutta jopas on moukkamainen ja fiksu kommentoija liikkeellä.
Moukka oli tämä kaksoset saanut. Millä oikeudella hän oli hyvin loukkaantunut lapsia saaneelle ystävälleen ja nyt öyy, kun MÄ PYSTYN KÄSITTÄMÄÄN tämän asian, se onkin täysin fine!!?
En hukkunut. Minusta lapsi on osa perhettä, ei sen keskipiste. Hyvin on mennyt jo 17 vuotta, myös ystävien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hukkunut kummankaan kanssa. Se ei ole yhtään minua. Olin heti ihan tavallinen, mutta väsynyt. Esikoisen kanssa olikin ihanaa kun olin ainoa jolla oli lapsi, jolloin lapsettomia menoja ja kavereita oli tarjolla niin paljon kun pääsi ja jaksoi mennä.
Toisin on ollut nyt toisen kanssa. Mun henkinen hyvinvointi on tosi paljon nihkeämpää kuin esikoisen kanssa, kun kaikki on "samassa elämäntilanteessa". En saa siitä mitään voimia. En jaksa kuunnella kavereiden lapsijuttuja, enkä puhua omistani. Vähän niinkuin nähty tämä setti, ja todellakin kaipaisi lapsettomia kavereita. Onneksi olen nyt puolen vuoden sisään pari sellaista uutta saanut, olen myös aloitellut uusia opintoja.
Nykyään kun näen kavereita he puhuvat lapsista ja lapsiin liittyvistä teemoista. Whatsapp kanavat täyttyy lapsijutuista. En vaan jaksa oikein sosialisoida tällä hetkellä kenenkään perheellinen kaverini kanssa.
Lapset ovat 7 ja 1.5v ja olen kotiäiti.
Te jotka hukuitte sinne vauvakuplaanne, menetittekö joitain ystäviänne silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen lapseni oli vauvana (ja isompanakin) todella vaativa, mutta en silloin ymmärtänyt, että esikoisen vauva-aika ei aina ole yhtä rankkaa kuin itselläni oli. Myöhemmin lapsella diagnosoitiin autismi ja adhd, mikä selitti myös vauva-aikaa. Hukuin lähinnä väsymykseen, en mihinkään vaaleanpunaiseen vauvakuplaan, enkä varmasti kyennyt tuolloin huomioimaan ystäviäni kuten ennen.
Mulla sama, toinen lapsi olikin sitten aivan erilainen. Siksi tällaiset "kaksoset saaneet muka ystävät" ovat hirviöitä ystävinä. Vihollisia he ovat.
Vierailija kirjoitti:
En hukkunut kummankaan kanssa. Se ei ole yhtään minua. Olin heti ihan tavallinen, mutta väsynyt. Esikoisen kanssa olikin ihanaa kun olin ainoa jolla oli lapsi, jolloin lapsettomia menoja ja kavereita oli tarjolla niin paljon kun pääsi ja jaksoi mennä.
Toisin on ollut nyt toisen kanssa. Mun henkinen hyvinvointi on tosi paljon nihkeämpää kuin esikoisen kanssa, kun kaikki on "samassa elämäntilanteessa". En saa siitä mitään voimia. En jaksa kuunnella kavereiden lapsijuttuja, enkä puhua omistani. Vähän niinkuin nähty tämä setti, ja todellakin kaipaisi lapsettomia kavereita. Onneksi olen nyt puolen vuoden sisään pari sellaista uutta saanut, olen myös aloitellut uusia opintoja.
Nykyään kun näen kavereita he puhuvat lapsista ja lapsiin liittyvistä teemoista. Whatsapp kanavat täyttyy lapsijutuista. En vaan jaksa oikein sosialisoida tällä hetkellä kenenkään perheellinen kaverini kanssa.
Lapset ovat 7 ja 1.5v ja olen kotiäiti.
Mene töihin niin sun ei tartte kuunnella lapsijuttuja.
Esikoisen ollessa vauva, todellakin hukuin siihen 24/7 kanniskeluun ja tissittelyyn ekaksi puoleksi vuodeksi. Ei yksinkertaisesti riittänyt energiaa mihinkään "ylimääräiseen". Kaiken vapaan mitä vauvasta sain, käytin rästiin jääneisiin kotitöihin ja nukkumiseen. Yksi kaveri ymmärtää asian nyt kun itsellään on koliikkivauva.
Toinen vauva olikin helppo, heti alusta asti 4h ruokaväli ja söi vain kerran yössä. Mun oli helppo mennä ilman vauvaa ja energiaakin riitti kun sai nukkua. Sillä vauvallakin on aika iso rooli siinä äidin kuplautumisessa.
Oma vauvani on 7-viikkoinen, ja oikein odotan pääseväni tästä kuplasta ihmisten ilmoille ilman vauvaa. En jaksa loputtomasti tätä että joku roikkuu koko ajan iholla. Ja mielelläni kavereita nähdessäni puhuisin mistä vaan muusta kuin tästä kuplasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hukkunut kummankaan kanssa. Se ei ole yhtään minua. Olin heti ihan tavallinen, mutta väsynyt. Esikoisen kanssa olikin ihanaa kun olin ainoa jolla oli lapsi, jolloin lapsettomia menoja ja kavereita oli tarjolla niin paljon kun pääsi ja jaksoi mennä.
Toisin on ollut nyt toisen kanssa. Mun henkinen hyvinvointi on tosi paljon nihkeämpää kuin esikoisen kanssa, kun kaikki on "samassa elämäntilanteessa". En saa siitä mitään voimia. En jaksa kuunnella kavereiden lapsijuttuja, enkä puhua omistani. Vähän niinkuin nähty tämä setti, ja todellakin kaipaisi lapsettomia kavereita. Onneksi olen nyt puolen vuoden sisään pari sellaista uutta saanut, olen myös aloitellut uusia opintoja.
Nykyään kun näen kavereita he puhuvat lapsista ja lapsiin liittyvistä teemoista. Whatsapp kanavat täyttyy lapsijutuista. En vaan jaksa oikein sosialisoida tällä hetkellä kenenkään perheellinen kaverini kanssa.
Lapset ovat 7 ja 1.5v ja olen kotiäiti.
Mene töihin niin sun ei tartte kuunnella lapsijuttuja.
Siellä vasta joudunko kuuntelemaan, olen neuvolaterkka :D Ensi syksynä aloitan uudet opinnot tyystin toiselta alalta, siihen asti tämä kuopus saa kasvaa rauhassa kotona. Lasten kanssa on ihan mukavaa kotona, en vaan jaksa jauhaa heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hukkunut kummankaan kanssa. Se ei ole yhtään minua. Olin heti ihan tavallinen, mutta väsynyt. Esikoisen kanssa olikin ihanaa kun olin ainoa jolla oli lapsi, jolloin lapsettomia menoja ja kavereita oli tarjolla niin paljon kun pääsi ja jaksoi mennä.
Toisin on ollut nyt toisen kanssa. Mun henkinen hyvinvointi on tosi paljon nihkeämpää kuin esikoisen kanssa, kun kaikki on "samassa elämäntilanteessa". En saa siitä mitään voimia. En jaksa kuunnella kavereiden lapsijuttuja, enkä puhua omistani. Vähän niinkuin nähty tämä setti, ja todellakin kaipaisi lapsettomia kavereita. Onneksi olen nyt puolen vuoden sisään pari sellaista uutta saanut, olen myös aloitellut uusia opintoja.
Nykyään kun näen kavereita he puhuvat lapsista ja lapsiin liittyvistä teemoista. Whatsapp kanavat täyttyy lapsijutuista. En vaan jaksa oikein sosialisoida tällä hetkellä kenenkään perheellinen kaverini kanssa.
Lapset ovat 7 ja 1.5v ja olen kotiäiti.
Mene töihin niin sun ei tartte kuunnella lapsijuttuja.
Siellä vasta joudunko kuuntelemaan, olen neuvolaterkka :D Ensi syksynä aloitan uudet opinnot tyystin toiselta alalta, siihen asti tämä kuopus saa kasvaa rauhassa kotona. Lasten kanssa on ihan mukavaa kotona, en vaan jaksa jauhaa heistä.
Eiiihhh..... 😂
No ei se ota jos ei annakkaan, kannattaa ehkä kuitenkin kysyä ja kertoa omista fiiliksistä.
Ja hyväksyä se vastaus jonka saa. Vastaus saattaa riippua tietty siitäkin minkä ikäinen nuorimmainen on, jos imetys on jo päättynyt niin voi olla ihan mahdollista, että kaveri innostuukin lähtemään.