Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?

Heart of darkness (englanniksi)

12 askelta ja 12 perinnettä. Kesti 19 vuotta ymmärtää ja hyväksyä sen sanoma ja sisältö myös omalle kohdalleni.

Vierailija kirjoitti:

Kafkan Oikeusjuttu. Oli ahdistava kokemus.

Ekalla kerralla en tajunnut mitään. Oli sitten myöhemmin pakollista tenttikirjallisuutta ja luin kahteen kertaan. Sit alkoi päästä jotenkin jyvälle.

Haiteksti. En muista siitä mitään enää, luin useita vuosia sitten. Väkisin kahlasin loppuun, en ymmärtänyt sitä oikeastaan ollenkaan enkä myöskään pitänyt siitä.

Aapinen.

En ole tuon jälkeen kirjoihin koskenut, siis niin tylsää hommaa et blaaaaa oikeesti. Yäk.

Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies

James Ellroy: Muistoja pimeästä. Ahdistava, näin kirjan johdosta painajaisia. Eipä ole mikään kirja vaikuttanut samoin. 

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä Eino Leinon kääntämänä lienee vaikein. Runomittainen kielellisesti rikas vanhahtava suomen kieli ei ollut kovin helppolukuista, mutta kuitenkin täysin ymmärrettävissä. Helvetti-osa, joka on kirjan osista tunnetuin, meni vielä kohtuullisen helposti, mutta Kiirastuli ja Paratiisi osoittautuivat haasteellisemmiksi: vaikeaselkoiset allegoriat, loputtomat viittaukset itselle suurimmaksi osaksi tuntemattomiin pyhimyksiin ja jonkinlainen yleinen sekavuus tekivät lukemisesta raskasta. Luin kuitenkin kirjan loppuun. Olen koulutukseltani humanisti ja tunnen mielestäni kohtuullisen hyvin vanhempaa historiaa ja kirjallisuutta, mutta on kyllä sanottava, että Jumalaisen näytelmän Kiirastulen ja Paratiisin kunnolliseen ymmärtämiseen olisi tarvittu paljon lisäperehtymistä ja enemmän kärsivällisyyttä.

Herman Hesse: Lasihelmipeli

Richard Bach Lokki Joonatan, tylsä ja mitäänsanomaton. Oli pakko lukea ja kirjoittaa essee, meinasin luovuttaa monta kertaa. Sain luettua, enää en edes yrittäisi.

Laotsen Tao Te King Pekka Ervastin kääntämänä.

Uudempi Tao te ching (Pentti ja Kai Nieminen) on hieman ymmärrettävämpi, mutta aukeaa minulle lähinnä viikoittain luettuna ja kesken arjen askareiden tai töissä. Pieniä silmuja puhkeaa elämän salaisuuksista, jotka on levittäytyneenä edessämme, mutta emme huomaa niitä.

Sitten on Raamattu, joka menee täysin yli hilseen (tästä syystä jätin Koraanin suosiolla lukematta) ja Gilgameš piti ihan keskeyttää useaan otteeseen. Meni lähinnä punnertamalla läpi. Sen kirjan kohdalla olin kurkkua myöten täynnä sitä miehisyyttä. En tule palaamaan koskaan Gilgamesin äärelle koskaan. Todella vaikea ymmärtää miehuutta, eikä nämä kirjat oikein tarjoa siihen samalaista syvyyttä kuin Laotse tarjoaa koko elämästä, jossa mieskin on vain ihan pieni ärsyttävä lipputanko muiden keskellä. Hirveän vaikeaa sitä on kuitenkaan kokonaisuudessaan sisäistää, miksi mies haluaa olla maailman jumala ja pakottaa muut tahtonsa alle?

Neljävuotiaana luettu James Jones - Ohut Punainen Viiva

Raamattu 33/38 (Tulin ateistiksi luettuani kokonaan) 

-Apistevisti

Vanha testamentti 

Vierailija kirjoitti:

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä Eino Leinon kääntämänä lienee vaikein. Runomittainen kielellisesti rikas vanhahtava suomen kieli ei ollut kovin helppolukuista, mutta kuitenkin täysin ymmärrettävissä. Helvetti-osa, joka on kirjan osista tunnetuin, meni vielä kohtuullisen helposti, mutta Kiirastuli ja Paratiisi osoittautuivat haasteellisemmiksi: vaikeaselkoiset allegoriat, loputtomat viittaukset itselle suurimmaksi osaksi tuntemattomiin pyhimyksiin ja jonkinlainen yleinen sekavuus tekivät lukemisesta raskasta. Luin kuitenkin kirjan loppuun. Olen koulutukseltani humanisti ja tunnen mielestäni kohtuullisen hyvin vanhempaa historiaa ja kirjallisuutta, mutta on kyllä sanottava, että Jumalaisen näytelmän Kiirastulen ja Paratiisin kunnolliseen ymmärtämiseen olisi tarvittu paljon lisäperehtymistä ja enemmän kärsivällisyyttä.

On siihen selitysteoksia. Esim. Johanna Mälkki: Mitä etevin runoteos ja Olof Lagercrantz: Helvetistä paratiisiin.

Vierailija kirjoitti:

Jeff Long- Vuosi nolla oli raskasta luettavaa.

Saman kirjailijan Helvetin piirit oli tuplasti ahdistavampi (ja parempi!), Vuosi nolla tuntui sen jälkeen aika kesyltä.

Johnathan Se Galbraigt: Runsauden yhteiskunta. Karmean kuiva. 

Taru sormusten herrasta.

Aloin lukea elokuvien innoittamana parikymmentä vuotta sitten. Umpitylsä, raskassoutuinen ja liki koomisen paatoksellinen. Luovutin alle 100 sivun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta.

Aloin lukea elokuvien innoittamana parikymmentä vuotta sitten. Umpitylsä, raskassoutuinen ja liki koomisen paatoksellinen. Luovutin alle 100 sivun jälkeen.

Yritin kanssa lukea tsh-sarjaa yläasteella, mutta vaihdoin Draculaan, joka sitten räjäytti tajuntani.

Uskon kuitenkin että kyseessä on hyvä sarja. En myöskään pitänyt elokuvista. Paitsi tietenkin Klonkku hahmona on ihan mahtava.

Jokainen tuntee lähipiiristä "Klonkun".

Vierailija kirjoitti:

Kafkan Oikeusjuttu. Oli ahdistava kokemus.

Kaikki Suomen valtionsyyttäjän uhrit jakavat kokemukseksi.

Miki Liukkosen Vierastila