Mikä on "vaikein" kirja jonka olet lukenut?

Vierailija kirjoitti:

Kiira Korven kirja ei ole taidetta. Vaan satunnaisia päiväkirjamerkintöjä.

Samaa mieltä, ja se julkaistiinkin vain koska nimi oli ennestään tuttu.

Dostojevskin Kirjoituksia kellarista (Kellariloukko).

En tajunnut tän jampan syvissä vesissä piehtaroimista ollenkaan. Rikos ja rangaistus on tähän verrattuna viihderomaani.

Wittgenstein: Tractatus logico- filosoficus

Raamattu

Dostojevskin Pelurit. Muistaakseni aika lyhyt kirja, mutta oli kyllä työläs lukea. Lopputyötä varten piti lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Umberto Eco - focaultin heiluri

Tämä pitääkin lukea uudelleen. Ehkä muutaman vuosiekymmenen jälkeen kirja avautuisi paremmin.

Mikä tässä on niin vaikeata? Kertoo siis toimittajasta, joka retkahtaa salaliittoteoriasta, joka kirjan tarinassa sitten osoittautuukin oikeaksi. Ja kaveri joutuu hengenvaaralliseen peliin. Paljon juonessa samankaltaisuutta kun se "Da Vinci  koodin" kirjoittaja Brownilla, mutta ei ihan niin simppeliä todellakaan. Ecohan oli semiootikko, yksi maailman tunnetoimpia alallaan, eli leikki käsitteillä paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti raskain ja vaikein lukea on ollut Soltshenitsynin Vankileirien saaristo. Paksu kirja kuvaa kauheita ihmiskohtaloita ja syyttömänä tuomittuja epäinhimillisissä olosuhteissa sivu toisensa jälkeen. 

Tylsin on ollut Kalle Päätalon tuotanto. Mummu laittoi aikanaan puoliväkisin lukemaan kirjasarjan ensimmäistä kirjaa. Jaksoin sitä itsekeskeistä jaarittelua puolitoista lukua. 

 

Minusta Päätalon tuotanto on mielenkiintoinen ajan kuvauksena köyhemmän väen elämästä. Sitä ei kannata lukea sanasta sanaan vaan tylsimpien ja itsekehukohtien yli pomppien.

 

Eikö ne yksityiskohtaiset kuvaukset arkisista asioista nimenomaan tee Päätalon tuotannosta ainutlaatuista? Tai no, ainakin lapsuuden/nuoruuden kuvauksista, ei sitten enää myöhemmän iän sukupuolitautikliniikan ja syrjähyppyjen kuvaukset niinkään, vaikka arkirealismia kai nekin, mitä paljon tapahtuu kun "elintaso" nousee, ja katsoo niin kuin muuten moni muukin että "maailma kuuluu minulle". 

Hiiri Hipsuvarpaan seikkailut 

No Sota ja Rauha. Siitä erikoinen kirja, että on yksi parhaista lukemistani, mutta kymmeniä sivuja kerralla jatkuvat yksityiskohtaiset sotakuvaukset olivat välillä tooodella pitkäveteisiä ja rankkoja, mutta pidemmän version luin ja en hyppinyt sivuja.

Vierailija kirjoitti:

Anna Karenina oli tylsä, Haiteksti oli vain ärsyttävä. Myöskään Kotiopettajattaren romaani ei ollut niin hyvä kuin hehkutuksista luulin. Sinuhe Egyptiläisen taas ahmin 14-vuotiaana parissa illassa

Itse rakastin Anna Kareninaa heti kun sen ensimmäisen kerran luin noin 20- vuotiaana!

Vierailija kirjoitti:

Taru Sormusten Herrasta. 

Hidastempoista jaarittelua. Hahmot psykologisessa mielessä köyhiä, samaistumispintaa ei juuri kenessäkään.

Piti aloittaa monta kertaa alusta. Sain väkisin puristettua loppuun samalla kun mietin, että mikähän kumma minussa on vialla, kun ei uppoa millään. 

Ihan oikeasti?? Itse rakastan näitä kirjoja, ja meillä tytär luki ne ekan kerran kun oli 12v ja tykkäsi heti.

Valkoinen laiva - Tšingiz Aitmatov

Alku oli niin mielenkiintoista pienen pojan pähkäilyä aikuisten karusta maailmasta, mutta loppu oli aivan järkyttävä. Näin siitä painajaisia.

Maan lapset-kirjasarja ensimmäistä osaa "Luolakarhun klaani" lukuunottamatta. Niissä päähenkilö Aula onnistuu kaikessa, mitä hän tekee, osaa tehdä ties mitä vaikeita asioita ja aina välillä mukaan tulee hänen miehensä ison elimensä kanssa, jolloin kuvataan heidän seksielämää. Ällöttävää tuollainen intiimiasioiden kuvaaminen. Kyllä se ehkä kerran tai pari on hyväksyttävää, mutta että niitä on tungettava joka kirjaan. Varsinkin ärsytti se elimen koon alleviivaaminen. 

Mielestäni oli todella hyvä eräs näkemäni pilakuva kirjasarjaan liittyen. Siinä Aula totesi, että "Tänään keksin ja opetin muille ratsastuksen, metsästyksen ja tulen teon", mihin mies vastasi, että "Hyvä! Nyt naidaan".

Vierailija kirjoitti:

Sadan vuoden yksinäisyys. Niin monta samannimistä hahmoa, että sekaisin menee.

Samaa mieltä. Olis voinut skipata muutaman sukupolven yli tarinan kärsimättä. 

En tiedä oliko tämä epämiellyttävin kun samalle tasolle yltää Rikos ja rangaistus. Todella tylsää jaarittelua ensimmäiset sata sivua. Jos kirjoittaa kirjan missä teurastetaan mummoja, teurastus pitäisi aloittaa viimeistään sivulla kymmenen niin jaksaa lukea.

En tiedä oliko se varsinaisesti vaikein, mutta ahdistava ainakin. Orwellin Vuonna 1984. Se ihmismielen yksinäisyys johon valtio pakottaa kun ei voi luottaa edes omiin perheenjäseniin. Olen lukenut joitakin Pohjois-Koreaa käsitteleviä teoksia ja mielessäni näin tässä kuvitteellisessa valtiossa paljon samaa. Tarina eteni taitavasti lähes ainoaa mahdollista loppuaan kohti jättäen kiitollisuuden omasta vapaudesta.

Aapinen

T jamal

Vierailija kirjoitti:

No Sota ja Rauha. Siitä erikoinen kirja, että on yksi parhaista lukemistani, mutta kymmeniä sivuja kerralla jatkuvat yksityiskohtaiset sotakuvaukset olivat välillä tooodella pitkäveteisiä ja rankkoja, mutta pidemmän version luin ja en hyppinyt sivuja.

- Ja tää on mun lempikirjani, jonka olen lukenut 7-8 kertaa. Vaikea on Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka, joka on sellainen järkäle että kroppa tulee kipeäksi se kantamisesta ja sängyssä lukemisesta.

Soren kierkegaardin ahdistus. Se oli niin raskas, että meinasin ihan nääntyä hengiltä. Jotkin Rudolf Steinerin tekstit on myös aika tymäkkää tavaraa, huhhuh. 

Ihmettelen kun moni mainitsee Kafkan. Minusta Kafkan tuotanto on ihan kevyttä lukemista.