vuonna -57 syntynyt äitini kertoo kuinka sotavuosien jälkeen hänen lapsuudessaan oli pula kaikesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin muistan itsemurhat. Kylän kauppiaan löysi hirttäytyneenä oma tytär (lapsi siis). Oma sotalapsena traumatisoitunut enoni tappoi itsensä. Sota jätti jälkeensä paljon psyykkisiä ongelmia, joihin ei todellakaan saanut hoitoa.

Itsemurhakuolleisuus oli vielä 50-luvun alussa matalalla, sitten se nousi jonkin verran, mutta vielä 60-luvun alussa oli vuosia, jolloin se ei ollut juuri yleisempää kuin nykyään teholääkityksen ja mittavan terapian (silloiseen verrattuna) aikana. Sanoisin että 2000-luvulla alkanut itsemurhien väheneminen johtuu lääkkeistä. Jos lääketiede olisi edelleen 60-luvun tasolla, niin itsemurhakuolleisuus olisi nyt huipussaan. Eli yhteiskunnan ei ole tarvinnut muilta osin parantua, se on voinut mennä jopa huonompaan suuntaan, mutta lääkkeillä on saatu pahimmat seuraukset estettyä.

tai siis 90-luvulla alkoi jo tuo väheneminen.

sama

Joo siinä 60 ikävuoden tietämillä alkaa ihmisillä yleensä pää vähän pehmenemään ja jutut sen mukana. Niin myös äidilläsi. Eläkeiän kynnyksellä alkaa sellainen käsittämätön epätotuuksien ja muun sonnan suoltaminen. Näkeehän sen internetpalstoillakin kun mummot, ahem siis mammat kirjoittelee käsittämättömiä avauksia toinen toisensa perään.

Kyllähän sen on täytynyt olla köyhää elämää, kun uutisissa juuri kerrotaan, kuinka tuotteiden hinnat ovat laskeneet 30 vuodessa 38%, kun sitä vertaa palkkatasoon. Ja silloin elettiin 1987. Ja voi vain kuvitella mikä oli ostovoima 60-70-luvulla

Vierailija kirjoitti:

Joo siinä 60 ikävuoden tietämillä alkaa ihmisillä yleensä pää vähän pehmenemään ja jutut sen mukana. Niin myös äidilläsi. Eläkeiän kynnyksellä alkaa sellainen käsittämätön epätotuuksien ja muun sonnan suoltaminen. Näkeehän sen internetpalstoillakin kun mummot, ahem siis mammat kirjoittelee käsittämättömiä avauksia toinen toisensa perään.

60 -vuotiaalla kuitenkin vielä monta vuotta työelämässä, ei passaa vielä pää pehmetä.

Minkä sodan jälkeen?   Korean sodan (1950-1953) jälkeenkö? Asuiko äitisi Koreassa? 

Suomessa jatkosota päättyi jo 19. syyskuuta 1944 eli 13 vuotta ennen äitisi syntymää 1957.  Äitisi syntyessä ei enää ollut 'pulaa kaikesta'.  

Helsingissäkin oli pidetty olympialaiset jo 1952.   

Onhan sotaa aina jossain puolella maailmaa. Venäläisen tuttavan mies kuoli sodassa joku vuosi sitten ja ikää alle 40v.

Vierailija kirjoitti:

Joo siinä 60 ikävuoden tietämillä alkaa ihmisillä yleensä pää vähän pehmenemään ja jutut sen mukana. Niin myös äidilläsi. Eläkeiän kynnyksellä alkaa sellainen käsittämätön epätotuuksien ja muun sonnan suoltaminen. Näkeehän sen internetpalstoillakin kun mummot, ahem siis mammat kirjoittelee käsittämättömiä avauksia toinen toisensa perään.

Ajatteletko tosissasi että 1960-luvulla ei olisi ollut köyhää? Suomessa vaikutti vielä sota, minkä todistaa se, että Ruotsi oli paljon vauraampi.

Niitä vaate- ja kenkäkuponkeja nimitettiin vaateavustukseksi ja niitä sai erikseen anoa.

Varsinaista pulaa äitisi lapsuudessa tuskin oli, mutta epäilemättä köyhää kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon vaate- tai kenkäavustusten jaon. Vaikka itse en niitä saanut, niin vaikka itse olin lapsi, niin tajusin, että oli nolosti hoidettu.

Edellispäivänä opettaja ilmoitti, että huomenna jaetaan ne laput ja piti olla koulussa jos oli jaettavien joukossa, Sitten tosiaan opettaja huusi nimeltä luokan eteen ja antoi sen lapun kaikken silmien edessä.

Muistan, että ensin alkuun kait oli ihan ne kengät ja vaatteet jo valmiina siellä ja sitten opettaja kysyi kengännumeron tms. Monoja ainakin jaettiin niin.

Oli varsin huonoa psykologiaa siihen aikaan. Olisi voinut asian hienovaraisemminkin hoitaa.

Jotkut lapset eivät nähneet asiassa mitään nolottavaa, mutta osa kyllä ja jotkut kiusasivatkin niitä lapun tai monojen saaneita.

On tuo kenkien jako jäänyt minullekin mieleen; vanhemmat sitä hakivat minulle, mutta ilmeisesti ylittivät jonkin tulorajan tms. koska en niitä kenkiä saanut. Mutta opettaja, vieläpä koulun johtajaopettaja katsoi asiakseen jukisesti luokan edessä vinoilla, että liian "varakkaat" hakevat, hänelläkin kun oli pienempi palkka, muka. Sen miehen, jota kunnioitin ainakin siihen asti, ivallinen ääni kyllä jäi mieleen. No, muistan, että kouluun saatettiin mennä monot jalassa, vaikkei hiihdettykään. Ja kumisaappaat olivat ihan mainiot ainakin suojasäällä. Varpaita saattoi toki palella.

Vierailija kirjoitti:

Minkä sodan jälkeen?   Korean sodan (1950-1953) jälkeenkö? Asuiko äitisi Koreassa? 

Suomessa jatkosota päättyi jo 19. syyskuuta 1944 eli 13 vuotta ennen äitisi syntymää 1957.  Äitisi syntyessä ei enää ollut 'pulaa kaikesta'.  

Helsingissäkin oli pidetty olympialaiset jo 1952.   

Et sinäkään ole edes tältä palstalta lukenut Lapin sodasta, joka päättyi keväällä 1945. Pulaa ehkä oli, mutta sen syy ei enää ollut sota vaan ehkä joku perheen oma sotatrauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri maailmassa on apn äiti elänyt kuin minä -61 syntynyt, johtuisiko siitä että omat vanhempani olivat sota-aikana syntyneitä parikymppisiä nuoria.

Kuulin kyllä tarinoita pula-ajasta, mutta se oli ollut vanhempieni lapsuutta, nuoruutta.

Minun lapsuuteni oli nousukiitoa suoraan ylös, vuosi vuoden jälkeen taloudellisesti parempaa, vaikka nyt ajatellen ja nykyisellä elintasolla hyvin köyhää. Leivän päälle sai makkaraa tai juustoa ei molempia ja makkaransiivuja, lauantaimakkara, ei syöty ilman sitä leipää. Lauantaina sai lakun tai tikkarin, joskus jopa hedelmäkarkkiaskin.

Samoja muistoja. Lauantaisin saunan jälkeen saatiin pikkusiskon kanssa molemmat pieni limsapullo. Cokista varmaan oli, mutta minusta se oli jo silloin pahaa. Päärynä- ja ananaslimsa oli hyvää. Muro-keksit ja suklaalehdet olivat olemassa jo silloin, saattoipa niitäkin saada, mutta ei montaa. Ihmettelin aikoinaan sitä, kun pienet cokispullot hävivivät ja oli pakko ostaa sellainen 1,5-litrainenko se oli. Poika kun  80-luvun lapsena tykkäsi siitä.

Cocista en muista 70-luvulla olleen, mutta oli saman tyyppistä limsaa, "Rallya". Mekin saatiin aina saunan jälkeen kukin lapsi sellainen 1/3 l limsapullo. Pikkuveljelle ostettiin "Steppiä", se ei tykännyt hiilihapoista. Muuten limsaa ei juotu kuin korkeintaan synttäreillä.

Meillä 2017 on pula vedestä kerrostalossa. Itken kun on niin kylmää käydä suihkussa, koska veden tulo on säädetty niin pienelle.

Tuhansien järvien maassa!

Mielenkiintoinen ketju. Joskus aiemminkin on ollut vähän samasta aiheesta. Mielenkiintoinen sen vuoksi, miten erilaista ihmisten elämä samassa maassa samalla vuosikymmenellä on ollut. Ja miten joillain on ollut joitain asioita vasta 10-15 vuotta myöhemmin kuin toisilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt -71 ja sisävessa ja kylpyhuone rakennettiin meillä vasta kesällä 1979. Ihanin muutos oli että sisävessan tulon myötä meillä alettiin myös käyttää kaupan vessapaperia. Sähköt ja vuokseva vesi keittiöön oli tullut jo ennen syntymääni.

Ruoka oli aika yksipuolista, kotimaista ja sitä ei tosiaankaan mennyt hukkaan. Muistan että esim. makaroonia pääsin maistamaan ekan kerran koulussa ja yritin selittää äidilleni mitä makaroonilaatikko oli.

Hauskaa oli myös nopea kehitys. Ensimmäinen väritelkkari meille tuli Los Angelesin olympialaisten mukana kesällä 1984. Siinä oli jotain täysin uutta, johdollinen kauko-ohjain ja teksti-tv. Esimakua tietokoneajoista.

Savon maaseudulla kasvoin.

On kyllä aika iso ero Etelä-Suomen kaupungissa kasvaneeseen saman ikäiseen. En ole koskaan elänyt ilman sisävessaa ja kylppäriä, tai olen pari kuukautta vauvana, mutta en muista siitä mitään. Muutettiin pian uuteen kerrostaloon, ja muuton syy oli minun syntymäni. Väritelkkari tuli 1979, sitä ennen olin nähnyt väritelkkareita muualla ja se oli upean näköistä, upeampaa kuin mikään muu tekniikka mitä on sen jälkeen tullut. Vuonna 1984 taisi tulla jo commodore 64.

Juuri näin. Isäni oli sorvarina tehtaalla ja äitini kauppa-apulainen, eli viimisen päälle duunariperhe oltiin. Synnyin 1960 ja Etelä-Suomen pikkukaupungissa vartuin. Vesivessa oli meillä koko ikäni ja kaikki muutkin perusmukavuudet, mitä siihen aikaan oli. Ensimmäinen auto hankittiin 1965 ja ensimmäinen televisio juuri ennen syntymääni. Väritelevisio tuli meille 1975 ja siihen aikaan ei vielä naapurustossa väritelkkareita ollut, joten en ollut päässyt aiemmin näkemään värinä televisio-ohjelmia. Minulla väritelkkarikokemus oli ihan samanlainen kuin sinulla, eli se on suurin vau!-kokemus, jonka olen koskaan kokenut. Sen jälkeen tulleet tekniset uutuudet ei ole säväyttäneet läheskään yhtä palon. Muistan kun samaisena iltana kun väritelevisio meille tuotiin, tuli telkkarista Sheriffi McCloud. Olin koko ohjelman aivan haltioissani ja muistan erityisesti sinisen taivaan, kuinka se näytti niin upean kirkkaan siniseltä, hyvä etten kussut housuuni :)

Minulle on myös jäänyt mieleen yksi ohjelma, joka tuli sinä iltana kun meille tuli se ensimmäinen (mustavalkoinen) telkkari, se oli jokin ehkä Televisioteatterin näytelmä "Valkaisupiha". Sitä tuijotettiin hartaana, vaikka sen jälkeen nuo näytelmät olivat esiteinistä kaikista tylsimpiä. Tuli myös ajankohtaisohjelma "Från dag till dag", jota äiti kutsui aina "rontaarintaaksi".  Tuo sheriffi oli tosi hyvä sarja, muistan siitä sen varsinkin kun sheriffi jostain syystä näki pomonsa murisevana koirana, taisi olla sairaalassa ja sekaisin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Näinhän se meni. Elintaso nousi kohisten 60-luvulla ja jatkoi nousuaan 70-luvulla. Minä olen elänyt niin 60-luvun kuin 70-luvunkin ja kyllähän erityisesti 70-luvun loppu oli jo sangen vaurasta aikaa. Ei silloin ollut puutetta enää mistään. 60-luvun alkupuolelta 70-luvun lopulle ei ollut kuin noin 15 vuotta aikaa, mutta silti se ero oli valtava. Jos omaa elämääni ajattelen taaksepäin, niin 70-luku on ollut elämäni onnellisin vuosikymmen. Sen jälkeen ollutkin tasaista laskua ja kyllähän tämä nykyaika melkoista kuraa on.

70-luvun loppupuolella kävin Ruotsissa. Oli selvä ero elintasosta. Heillä oli väri-tv:t, videot, sisävessat ym. mitä meillä Suomessa varsinkaan maalla ei kaikilla ollut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sen on täytynyt olla köyhää elämää, kun uutisissa juuri kerrotaan, kuinka tuotteiden hinnat ovat laskeneet 30 vuodessa 38%, kun sitä vertaa palkkatasoon. Ja silloin elettiin 1987. Ja voi vain kuvitella mikä oli ostovoima 60-70-luvulla

Mistä tuotteista on kyse? Suomen Pankin / Rahamuseon sivulla on muutamia hintoja, tosin elintarvikkeista on mukana vain neljä tuotetta (voi, peruna, kahvi, viina) joista vain peruna on vähän järkevämpi ostos. Näiden hinta on kyllä laskenut vuodesta 1987, mutta esim. junalippu on nykyään vähän kalliimpi suhteessa palkkoihin. Ja jos satut olemaan työtön etkä saa palkkaa, niin minimituethan ei ole nousseet juuri lainkaan noista ajoista inflaatio huomioituna, eli kaikkein köyhimpien ostovoima ei ole noussut, vaan monessa kohtaa laskenut.

Siis Suomihan on vieläkin köyhä itäneukkula. Katsokaa vaikka kaupunkien ulkoista olemusta; ei mitään muuta kuin kantikkaita betonikarikoita hujan hajan nakeltu sinne tänne metsikköryteikköihin. Köyhyys on paljon laajempi käsite kuin kuvittelettekaan ja kyvyttömyys luoda mielikuvituksekkaita elämisen ympäristöjä on yhdenlaista köyhyyttä. Suomalaiset ovat köyhä kansa köyhän kansan mielenmaisemalla. Siis se uus metro on todella kuvaava esimerkki tästä kyseisestä köyhyyden tyypistä. Rumia rappioalkoholismin pesiytymisalueita joissa gryndereiden betoniulostukset routivat valkohileisinä pakkasella ja kesällä seinät hikoilevat märkiä homeen haaraisia matoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt -71 ja sisävessa ja kylpyhuone rakennettiin meillä vasta kesällä 1979. Ihanin muutos oli että sisävessan tulon myötä meillä alettiin myös käyttää kaupan vessapaperia. Sähköt ja vuokseva vesi keittiöön oli tullut jo ennen syntymääni.

Ruoka oli aika yksipuolista, kotimaista ja sitä ei tosiaankaan mennyt hukkaan. Muistan että esim. makaroonia pääsin maistamaan ekan kerran koulussa ja yritin selittää äidilleni mitä makaroonilaatikko oli.

Hauskaa oli myös nopea kehitys. Ensimmäinen väritelkkari meille tuli Los Angelesin olympialaisten mukana kesällä 1984. Siinä oli jotain täysin uutta, johdollinen kauko-ohjain ja teksti-tv. Esimakua tietokoneajoista.

Savon maaseudulla kasvoin.

On kyllä aika iso ero Etelä-Suomen kaupungissa kasvaneeseen saman ikäiseen. En ole koskaan elänyt ilman sisävessaa ja kylppäriä, tai olen pari kuukautta vauvana, mutta en muista siitä mitään. Muutettiin pian uuteen kerrostaloon, ja muuton syy oli minun syntymäni. Väritelkkari tuli 1979, sitä ennen olin nähnyt väritelkkareita muualla ja se oli upean näköistä, upeampaa kuin mikään muu tekniikka mitä on sen jälkeen tullut. Vuonna 1984 taisi tulla jo commodore 64.

Juuri näin. Isäni oli sorvarina tehtaalla ja äitini kauppa-apulainen, eli viimisen päälle duunariperhe oltiin. Synnyin 1960 ja Etelä-Suomen pikkukaupungissa vartuin. Vesivessa oli meillä koko ikäni ja kaikki muutkin perusmukavuudet, mitä siihen aikaan oli. Ensimmäinen auto hankittiin 1965 ja ensimmäinen televisio juuri ennen syntymääni. Väritelevisio tuli meille 1975 ja siihen aikaan ei vielä naapurustossa väritelkkareita ollut, joten en ollut päässyt aiemmin näkemään värinä televisio-ohjelmia. Minulla väritelkkarikokemus oli ihan samanlainen kuin sinulla, eli se on suurin vau!-kokemus, jonka olen koskaan kokenut. Sen jälkeen tulleet tekniset uutuudet ei ole säväyttäneet läheskään yhtä palon. Muistan kun samaisena iltana kun väritelevisio meille tuotiin, tuli telkkarista Sheriffi McCloud. Olin koko ohjelman aivan haltioissani ja muistan erityisesti sinisen taivaan, kuinka se näytti niin upean kirkkaan siniseltä, hyvä etten kussut housuuni :)

Muistan kun käytin ekan kerran nettiä kirjastossa joskus 1997, se oli kans aika kova juttu, mutta ei lähellekään niin kova kuin väritelkkari 70-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Siis Suomihan on vieläkin köyhä itäneukkula. Katsokaa vaikka kaupunkien ulkoista olemusta; ei mitään muuta kuin kantikkaita betonikarikoita hujan hajan nakeltu sinne tänne metsikköryteikköihin. Köyhyys on paljon laajempi käsite kuin kuvittelettekaan ja kyvyttömyys luoda mielikuvituksekkaita elämisen ympäristöjä on yhdenlaista köyhyyttä. Suomalaiset ovat köyhä kansa köyhän kansan mielenmaisemalla. Siis se uus metro on todella kuvaava esimerkki tästä kyseisestä köyhyyden tyypistä. Rumia rappioalkoholismin pesiytymisalueita joissa gryndereiden betoniulostukset routivat valkohileisinä pakkasella ja kesällä seinät hikoilevat märkiä homeen haaraisia matoja.

Mun mielestä esim. Lontoo ei ole Helsinkiä kummempi viihtyvyydeltään, joissain asioissa jopa huonompi. Toki ne vanhat keskusta-alueet on komeita, mutta paljon on myös ränsistynyttä monotonista tiiliseinää, vaikka toisaalta se kuuluu myös vanhan kaupungin luonteeseen että siellä on vanhoja röttelöitä. Ja ilmanlaatuhan on Lontoossa kaupungin koon takia suorastaan surkea verrattuna Helsinkiin.

Säänöstely loppui 50-luvun puolessavälissä ja 1960-luvulla maa oli jo vauraampi kuin 1938. Sota-aika teki kyllä ison loven kansallisvarallisuuteen. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja vaikka köyhiä olimme, ei mitään pulaa ollut. Kaupasta sai eräitä eksoottisia hedelmiä luk.ottamatta kaikkea mitä nykyäänkin. Paprikat ilmestyivät marketeihin 70-luvulla ja kiwit ja avokadot 80-luvun alussa. Parempi ostovoima silloin oli kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo siinä 60 ikävuoden tietämillä alkaa ihmisillä yleensä pää vähän pehmenemään ja jutut sen mukana. Niin myös äidilläsi. Eläkeiän kynnyksellä alkaa sellainen käsittämätön epätotuuksien ja muun sonnan suoltaminen. Näkeehän sen internetpalstoillakin kun mummot, ahem siis mammat kirjoittelee käsittämättömiä avauksia toinen toisensa perään.

Ajatteletko tosissasi että 1960-luvulla ei olisi ollut köyhää? Suomessa vaikutti vielä sota, minkä todistaa se, että Ruotsi oli paljon vauraampi.

Niitä vaate- ja kenkäkuponkeja nimitettiin vaateavustukseksi ja niitä sai erikseen anoa.

Varsinaista pulaa äitisi lapsuudessa tuskin oli, mutta epäilemättä köyhää kyllä.

Ruotsin vaurauteen sota ei vaikuttanut, vaan rauha. Maa sai jatkaa 1500-luvulla alkanutta rikastumistaa rauhassa. Maa soti,mutta taistelut eivät juuri ulottuneet emämaahan asti,poikkeuksena ryss+n laivaston iskut länsi-pohjan rannikolle isonvihan ja suomen sodan aikoina. Tukholman terva teki suuret voitot myymällä englannin ja hollannin laivastoille tervaa, ja kuparillekin oli aina kysyntää.