vuonna -57 syntynyt äitini kertoo kuinka sotavuosien jälkeen hänen lapsuudessaan oli pula kaikesta

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla asuminen ei mitenkään suoraan korreloi köyhyyteen. Tulonjakotilastoissa on suurituloisimpana ryhmänä vuodesta toiseen maatalousyrittäjät (ryhmiä on seitsemän: yrittäjät, maatalousyrittäjät, ylemmät, alemmat toimihenkilöt, työntekijät, eläkeläiset, muut). Se että jotkin uudet asiat, kuten 60-luvulla jääkaappi, tulivat maaseudulle jälkijunassa, voi johtua myös tottumuksista ja kulttuurin hitaudesta eikä suoranaisesta rahapulasta. Ajateltiin, että jääkaappia ei tarvita, kun on kellarit. Ruokia myös käytettiin monipuolisesti tekemällä itse kaikkea mahdollista syötävää, joten elintarvikkeet eivät päässeet vanhenemaan. Ja käsitys siitä, mikä on "vanhentunutta", oli erilainen kuin nykyään.

Eivät ne maajussit ihan noin korkealla ole tilastoissa, mutta ihan hyvin keskiluokkaa kuitenkin. Vanhoina aikoina olivat vähän kauempana kärjestä kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla asuminen ei mitenkään suoraan korreloi köyhyyteen. Tulonjakotilastoissa on suurituloisimpana ryhmänä vuodesta toiseen maatalousyrittäjät (ryhmiä on seitsemän: yrittäjät, maatalousyrittäjät, ylemmät, alemmat toimihenkilöt, työntekijät, eläkeläiset, muut). Se että jotkin uudet asiat, kuten 60-luvulla jääkaappi, tulivat maaseudulle jälkijunassa, voi johtua myös tottumuksista ja kulttuurin hitaudesta eikä suoranaisesta rahapulasta. Ajateltiin, että jääkaappia ei tarvita, kun on kellarit. Ruokia myös käytettiin monipuolisesti tekemällä itse kaikkea mahdollista syötävää, joten elintarvikkeet eivät päässeet vanhenemaan. Ja käsitys siitä, mikä on "vanhentunutta", oli erilainen kuin nykyään.

Eivät ne maajussit ihan noin korkealla ole tilastoissa, mutta ihan hyvin keskiluokkaa kuitenkin. Vanhoina aikoina olivat vähän kauempana kärjestä kuin nykyään.

Maajussit 60-luvulla ja maajussit nykyään ovat aika eri asia. Sitten 60-luvun on köyhät muutaman lypsylehmän pientilat joukkoteurastettu. Nykyiset maatalousyrittäjät ovat vaurasta väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin muistan itsemurhat. Kylän kauppiaan löysi hirttäytyneenä oma tytär (lapsi siis). Oma sotalapsena traumatisoitunut enoni tappoi itsensä. Sota jätti jälkeensä paljon psyykkisiä ongelmia, joihin ei todellakaan saanut hoitoa.

Minä muistan montakin itsemurhaa 70-luvulta 80-luvulta ja erityisesti 90-luvulta  ja useita myös 2000 ja 2010-luvuilta, mutta en minä silti milloinkaan ole itse nähnyt puissa roikuskelemassa. Itsemurhia on tehty aina, mutta kylmä fakta on se, että sotien jälkeen tehtiin itsemurhia vähemmän, kuin tänä päivänä. Sodat jättää aina jälkeensä traumoja ja valitettavasti niistä traumoista saamme kärsiä me lapset ja lapenlapsetkin. Isät ei osaa antaa lapsilleen rakkautta ja pojat taas ei omille pojilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Näinhän se meni. Elintaso nousi kohisten 60-luvulla ja jatkoi nousuaan 70-luvulla. Minä olen elänyt niin 60-luvun kuin 70-luvunkin ja kyllähän erityisesti 70-luvun loppu oli jo sangen vaurasta aikaa. Ei silloin ollut puutetta enää mistään. 60-luvun alkupuolelta 70-luvun lopulle ei ollut kuin noin 15 vuotta aikaa, mutta silti se ero oli valtava. Jos omaa elämääni ajattelen taaksepäin, niin 70-luku on ollut elämäni onnellisin vuosikymmen. Sen jälkeen ollutkin tasaista laskua ja kyllähän tämä nykyaika melkoista kuraa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Näinhän se meni. Elintaso nousi kohisten 60-luvulla ja jatkoi nousuaan 70-luvulla. Minä olen elänyt niin 60-luvun kuin 70-luvunkin ja kyllähän erityisesti 70-luvun loppu oli jo sangen vaurasta aikaa. Ei silloin ollut puutetta enää mistään. 60-luvun alkupuolelta 70-luvun lopulle ei ollut kuin noin 15 vuotta aikaa, mutta silti se ero oli valtava. Jos omaa elämääni ajattelen taaksepäin, niin 70-luku on ollut elämäni onnellisin vuosikymmen. Sen jälkeen ollutkin tasaista laskua ja kyllähän tämä nykyaika melkoista kuraa on.

70- ja 80-luvuilla oli toivo. Tunne siitä että edessä on valoisaa.

Nykynuorlla on vain uhkakuvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudulla asuminen ei mitenkään suoraan korreloi köyhyyteen. Tulonjakotilastoissa on suurituloisimpana ryhmänä vuodesta toiseen maatalousyrittäjät (ryhmiä on seitsemän: yrittäjät, maatalousyrittäjät, ylemmät, alemmat toimihenkilöt, työntekijät, eläkeläiset, muut). Se että jotkin uudet asiat, kuten 60-luvulla jääkaappi, tulivat maaseudulle jälkijunassa, voi johtua myös tottumuksista ja kulttuurin hitaudesta eikä suoranaisesta rahapulasta. Ajateltiin, että jääkaappia ei tarvita, kun on kellarit. Ruokia myös käytettiin monipuolisesti tekemällä itse kaikkea mahdollista syötävää, joten elintarvikkeet eivät päässeet vanhenemaan. Ja käsitys siitä, mikä on "vanhentunutta", oli erilainen kuin nykyään.

Eivät ne maajussit ihan noin korkealla ole tilastoissa, mutta ihan hyvin keskiluokkaa kuitenkin. Vanhoina aikoina olivat vähän kauempana kärjestä kuin nykyään.

Näin minäkin ajattelen. 60-luvulla maanviljelijä ei ollut sellainen yrittäjä, mitä tänä päivänä. Tilat olivat pieniä, koneellistuminen oli vasta alussa ja perheiden lapsiluku oli korkea.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Kyllä palkat ovat nousseet kovasti sitten -70 luvun ja matkustelu on tullut lähes jokaisen ulottuville. Sellaiset asiat, mitkä -70 luvulla vielä olivat luxusta ovat nyt meille arkipäivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.

Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!

Ruoka oli hyvin yksipuolista!

Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.

Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois. 

Meillä oli kyllä jääkaappi, vaikka aika köyhiä oltiinkin. Jätskillä herkuteltiin joskus talvellakin. Olen syntynyt v. 60.  

Meillä oli kesällä (lapsuudenkotini pieni mökki maalla) jääkaappina maahan kaivettu kuoppa, johon laitettiin betoninen kaivonrengas ja isä teki siihen kannen. Maitohinkka (haettiin talosta) laitettiin varjoisaan paikkaan kylmää vettä täyttä olevaan ämpäriin. Vettä sitten vaihdettiin. Perunat, porkkanat, punajuuret säilöttiin ns. perunakuopassa, ja myös mehut ja hillot. Siellä tuoksui aina hyvälle. Minä jouduin sinne aina menemään, koska äitini pelkäsi hiiriä :) Minä en, onneksi.

Talvella eteinen oli sopivan kylmä, harva ja ilman lämmitystä, ruokien säilyttämiseen vielä sittenkin kun jääkaappi tuli. Saattoi olla jotain 60-luvun puoliväliä.

Kahvi vapautui säännöstelystä v. 1954, joka on myös syntymävuoteni. Varmaan siksikin sitä juotiin ihan pienestä pitäen. Isäni ihmetteli, miksei minun lapseni juo kahvia pienenä :)

Kerran koulumatkalla haaveiltiin, että mitä ostettaisiin, jos olisi paljon rahaa. Yksi kaveri sanoi ostavansa ranskanleipää niin paljon kuin halusi! Toinen halusi banaaneja. En muista, että niitä olisi ainakaan usein saatu. Appelsiineja kyllä ja meillä niihin laitettiin sokeria, kun olivat niin kirpeitä. Omenia oli tas omissa puissa, osa syötäviä kaneliomppuja.Ei niitä taidettu silloin kaupasta ainakaan ostaa. Appelsiinit jotenkin liittyvät talveen.  Meidän pieni kasvimaa marjapensaineen auttoi todella paljon ruuan suhteen, mutta muitan, ettei vatsaansa saanut koskaan ähkyksi syötyä. Ei se ruoka vaan riittänyt siihen. Jouluna sitten saatiin syödä enemmänkin. Muistan,miten hyvää äidin tekemä karjalanpaisti oli, keittiön hellanuunissa haudutettu kunnolla.

Isä kävi myös talvisin pilkillä, joten meillä oli ainakin ruotoisia ahvenia, joista tehtiin yleensä kalakeittoa. Se ruotojen nyppiminen vieroitti vähän kalansyönnistä.

Harmittaa oikein nyt vanhana, kun ei oikein osannut arvostaa sitä peruna- ja kasvimaata, marjapensaista puhumattakaan. Minusta niistä oli vaan lisätyötä. Ja sitähän tehtiin, kasteltiin, perattiin, harvennettiin kasvimaita, nostettiin perunoita, kerättiin mustia viinimarjoja. Niissä aina hyppi vielä heinäsirkkoja, jotka olivat iljettävän näköisiä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ensimmäiset muistot 70-luvulta, ja tuntumani on, että elintaso ei ole noussut niistä ajoista lainkaan. Toki tiedän että tilastojen mukaan bkt on jotain 2,5-kertainen, mutta elämä ei ole "2,5 kertaa rikkaampaa".  Silloin oli jo riittävä ruoka, vaatteet, asuminen, kuten nytkin. Emme päässeet matkustelemaan ulkomailla, eikä meillä ollut autoa eikä kesämökkiä – no ei ole nytkään. En sairastellut 70-luvulla paljon koskaan, enkä sairastele nykyäänkään. Mikä siis on muuttunut? On netti ja vauvapalsta? 70-luvulla ei koskaan käynyt mielessäkään, että sellaiselle olisi tarvetta.

Kyllä palkat ovat nousseet kovasti sitten -70 luvun ja matkustelu on tullut lähes jokaisen ulottuville. Sellaiset asiat, mitkä -70 luvulla vielä olivat luxusta ovat nyt meille arkipäivää.

Eräs lapseton ja sinkku työkaveri matkusti etelään "jo" 70-luvun alussa. Hän söi aika niukasti, säästi kaikessa muussa ja näin se oli pienellä palkallin mahdollista. Minä en edes haaveillut sellaisesta, joku laivamatka Kapellskäriin oli ihan mahtavaa jo siihen aikaan. Tukholmassa asti kävin jotain 30-vuotiaana (1984)  ja etelänmatkalla ensimmäisen kerran 35-vuotiaana, silloinkin lapsi oli mukana. Yhden kaverini perhe teki aina kesäisin telttailumatkan, muistelen, että Pohjoismaihin. Heillä oli auto, meillä ei. Olin siitä vähän kateellinenkin. Olivathan he muutenkin vähän varakkaampia, me taidettiin olla kylän köyhimpiä. Mutta oli toki se oma mökki ja iso pihakin.

En juuri matkaillut kotimaassakaan, jos ei olisi ollut luokkaretkiä. Ja pankkiretkiä, joilla kävin Lahdessa ja Helsingissä. Silloin siis säästettiin niin, että vietiin kouluun perjantaina rahaa ja opettaja kirjasi ne ylös ja ilmeisesti ( toivottavasti) toimitti ne pankkeihin. Oli Osuuspankki ja Säästöpankki, joka ainakin järjesti noita retkiä. En muista, pääsivätkö kaikki säästäjät retkelle, tuskin ainakaan suurista summista oli minun kohdallani kyse.

Äitini syntyi joskus 1944 eli sodan aikaan, perheessä oli 17 lasta lestadiolaisia, yksi sisko lähetettiin Ruotsiin sodan aikana ja lapsuus oli tiukkaa, syötiin pettuleipääkin ja välillä ukki ampui hirven oli lupaa tai ei, koulussa oli lapsena niin kai että viikko koulua ja vkloput kotona, koulumatkaa kävelleen parikymmentä km

Fyysinen työ tosiaan piti hoikkana ihmiset. Oma isoäitini on ollut ihan kokoa 36/38 ja sen ajan malliin vyötärö kapea vielä 40-45 -vuotiaana neljän lapsen äitinä. Maataloustyö, niukka ravinto (ei herkkuja) ja käsin piti lehmätkin vielä 50-luvulla tuolla tölleissä lypsää. Sitten nousi elintaso: ruokaa, ruokaa, lypsykone, muut koneet. Minä muistan ko. isoäidin 90-100kg tanttana tuossa reilu kuusikymppisenä.  Hämmentävää oli nähdä kuva jostain 50-luvun lopusta, jossa oli vielä niin sirppoinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri maailmassa on apn äiti elänyt kuin minä -61 syntynyt, johtuisiko siitä että omat vanhempani olivat sota-aikana syntyneitä parikymppisiä nuoria.

Kuulin kyllä tarinoita pula-ajasta, mutta se oli ollut vanhempieni lapsuutta, nuoruutta.

Minun lapsuuteni oli nousukiitoa suoraan ylös, vuosi vuoden jälkeen taloudellisesti parempaa, vaikka nyt ajatellen ja nykyisellä elintasolla hyvin köyhää. Leivän päälle sai makkaraa tai juustoa ei molempia ja makkaransiivuja, lauantaimakkara, ei syöty ilman sitä leipää. Lauantaina sai lakun tai tikkarin, joskus jopa hedelmäkarkkiaskin.

Samoja muistoja. Lauantaisin saunan jälkeen saatiin pikkusiskon kanssa molemmat pieni limsapullo. Cokista varmaan oli, mutta minusta se oli jo silloin pahaa. Päärynä- ja ananaslimsa oli hyvää. Muro-keksit ja suklaalehdet olivat olemassa jo silloin, saattoipa niitäkin saada, mutta ei montaa. Ihmettelin aikoinaan sitä, kun pienet cokispullot hävivivät ja oli pakko ostaa sellainen 1,5-litrainenko se oli. Poika kun  80-luvun lapsena tykkäsi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1950 ja asuimme maalla, ei mitenkään varakkaassa perheessä.

Tuon leipäressun muistan minäkin, oli ihmeen hyvää.

Kerran menin naapuriin ja siellä naapurin minua hiukan isompi poika paistoi pannulla kypsän porkkanan siivuja. Ei ollut muuta kuin niitä ja leipää ja maitoa. Ainakaan sillä kertaa.

Muistan kuinka herkkua oli lihapullat kun jo muualla asuva siskoni tuli kotiin ja paistoi ison vadillisen. Hän varmaan sääli minua ja osti ja teki aina jotain hyvää ruokaa kun tiesi, että viikolla syötiin huonommin.

Kyllä monesta oli puutetta ja sota-aika loi vielä varjoaan niin ihmisiin kuin elinoloihinkin. Joillain miehillä puuttui käsi tai jalka tms.

Menin kouluun 1957 ja silloin ns. alakoulu jossa kaksi luokkaa, samassa luokassa ja sama opettaja.  Sinne tuotiin ruoka maitokärryillä tonkissa, ja piti olla oma maitopullo ja eväät.

Oli yleensä puuroja ja keittoja. Mieleeni jäi "luuton luukeitto". Siinä oli vissiin keitetty luita ja sitten otettu ne luut ja pois, ehkä mukana hiukan lihaa. Muistaakseni siinä oli jotain ryynejä ja lientä myös. Ehkä suurustettu vehnäjauhoilla. Ei se pahaa ollut, mutta ei kovin ruokaisaa. Pulpetin päälle piti olla oma ruokaliina ja sitten lautaset ja lusikat jakoi järjestäjä. Siinä omassa pulpetissa syötiin.

Sitten mentiin yläkouluun noin puolen kilometrin päähän. Siellä oli keittola pihan reunassa, siitä siis vietiin sinne alakouluun ruoka. Keittäjä kuljetti tai joskus isommat oppilaat.

Mutta samoin sieltä keittolasta tuotiin ruoka ja se syötiin omassa luokassa omassa pulpetissa.

Myöhemmin ruokaan tuli enemmän vaihoehtoja.

Syksyisin piti oppilaiden tuoda puolukoita kouluun keittolaan ruoan lisukkeeksi.

Olen samaa vuosimallia ja nuo samat kokemukset ovat myös minulla. Meidän alakoulussa vain 1-3 luokat olivat samalla opettajalla ja yläkoulussa 4-7 luokat yläkoulun opettajalla.

Vielä -50 luvun lopulla lapset olivat aika huonoissa vaatteissa, se hiihtäminen hameessa reidet punasena kylmästä on jäänyt mieleen. Koulun eteisessä oli pönttöuuni, minkä kyljessä käsiä lämmiteltiin. Osalla lapsista oli monen kilometrin koulumatka kovassa pakkasessa huonoissa varusteissa.

Isäni on oli tavallisen työläisperheen lapsi, asuivat rintamiestalossa, naapurusto oli täynnä tehdasyhdyskunnan muksuja ja äiti kotona. Isoisä oli ammattimies erityisellä taidolla ja tienasi kuulemma enemmän kuin monet muut duunareiksi laskettavat. Isäni, syntynyt 1945, kertoo, että heillä ei ollut koskaan mistään pulaa, jos nyt elämä ei sillä tavoin vaurasta ollut. Isoisä sai tilin aina välillä, mummu otti sen ja jätti "tupakkarahat ja kerran kuussa viinapullorahat" isoisälle taskuun. Isäni muistelee, että söivät ihan hyvin. Mummu oli talousihminen: osasi tehdä hyvää ruokaa ja leipoi paljon, kasvatti possua liiterissä, paria kanaa piti, kesällä viljeli sillä isolla tontilla perunat ja muut sekä kasvatti marjoja + keräsi niitä metsistä. Hän muistaa, että ruoka oli ihan hyvää, sitä oli hyvin saatavilla ja aina oli ihania lämpimäisiä odottamassa, kun koulusta pääsi. Ei tietenkään karkkia jyrsitty saati jätskejä, hedelmiä yms. Mutta semmoista perusruokaa riitti ja voita tuoreelle leivälle. Vaatteet mummu ompeli itse ja ne oli kuulemma siistit, paremmat kuin monissa muissa työläiskodeissa, joissa ei ollut semmoista kodinhengetärtä kotona tekemässä. Ei niitä tietenkään paljoa ollut ja yksillä kengillä mentiin, mutta riittävästi kuitenkin.

Isäni itseasiassa mainitsi nähneensä nälkää vain 60-luvun lopulla opiskeluaikana. Rahat oli loppu ja joutui joskus lainaamaan vuokraisännältä matkarahat, että pääsi vanhemmilleen syömään 200km:n päähän ja hakemaan ruokasäkit. Opiskelijaelämä oli niukkaa, rahasta oli pulaa ja kuulemma alussa laihtuikin ruokapulaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.

Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!

Ruoka oli hyvin yksipuolista!

Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.

Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois. 

Näin ehkä jossain Kainuun korven perimmäisessä kolkassa, vaan ei enää valtaosassa Suomea.

Minä synnyin vuonna 1959 tavalliseen duunariperheeseen pieneen teollisuuskaupunkiin. Alussa asuttiin vuokralla omakotitalon yläkerrassa, mutta muutettiin omaan uuteen omakotitaloon 1964.  Ihan varma en ole siitä, oliko tuossa vuokra-asunnossa jääkaappia, mutta muuttaessamme omaan omakotitaloon, oli meillä jo kaikki mukavuudet ja siis totta kai myös jääkaappi. Ruoka oli mielestäni ihan riittävän monipuolista, enkä ainakaan itse osannut kaivata mitään. Karamelliäkin saatiin ihan riittävästi, samoin kun jätskiä, jota myytiin ihan ympäri vuoden. Homeista leipää ei meillä todellakaan syöty, mutta mehuista kyllä otettiin se hometatti pois päältä. Siihen aikaan ei hometta pidetty vaarallisena.

Ei tarvinnut asua Kainuun korvessa. Itse asuin Keski-Suomessa suurehkon pitäjän keskustan läheisyydessä( n 5 km keskustaan).

Ei meidän kylällä ollut taloissa mukavuuksia vielä -60 luvun alussa. Kylmä vesi tuli useille navettaan omasta kaivosta pumpulla. Tietysti, jos joku rakensi uuden talon, siihen varmaan laitettiin vesi ja vessa sisälle. Mutta meille esim laitettiin taloon vesijohto -70 luvun alussa ja jääkaappi joskus-60-70 luvun taitteessa. Näin uskon suuressa osaa maaseutua kehityksen menneen.

Vedet kannettiin sisään ja ulos meilläkin, joskus 70-luvun loppupuolella tuli vesijohto ja lämminvesivaraaja ja sisävessa tietenkin.

Jääkaappi ehkä 70-luvun alussa, telkka jopa 1965 (tämän muistan tarkkaan, koska se oli niin hieno juttu, olin jo vuosia juossut naapureissa katsomassa  lastenohjelmia ja elokuvia). Syntynyt olen siis v 1954.

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä 1960-luvulla ollut jääkaappia. Pakastin sen sijaan maaseudulla hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille. Pakastin sopi hyvin maaseudulle, jossa teurastus tai metsästys saattoi tuoda käyttöön suuren määrän lihaa. Samaten metsän marjat ja oman puutarhan sato saatiin pakastimeen säilöön.

Vuonna 1973 peräti 9:llä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen.

(https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakultt…)

Vuonna 1966 Suomessa oli 1 384 000 kotitaloutta (http://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_tau_001_fi.ht…). 

Näistä luvuista voi yhteensä päätellä, että noin 60-luvun puolivälissä on puolessa suomalaisista kotitalouksista ollut jääkaappi. Vuosikymmenen loppuun mennessä ne ovat yleistyneet nopeasti. Eli sekä "ei ollut jääkaappia" ja "totta kai oli jääkaappi" -väittäjät ovat yhtä oikeassa.

No joo, vielä 80-luvun alussa ei naapurissa ollut jääkaappia, ruoka säilytettiin "ruokahuoneessa" tai kellarissa, minusta se oli outoa kun meillä oli tuolloin jääkaappi ollut jo kauan. Ja muillakin naapurilla oli jääkaappi, paitsi tuossa yhdessä talossa siis ei ollut.

Auto oli niin naapurissa kun meilläkin, eli rahasta ei ollut kysymys, ilmeisesti kaikki ei kokeneet että jääkaappi täytyy ostaa kun ruuat voi säilyttää kuten ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin muistan itsemurhat. Kylän kauppiaan löysi hirttäytyneenä oma tytär (lapsi siis). Oma sotalapsena traumatisoitunut enoni tappoi itsensä. Sota jätti jälkeensä paljon psyykkisiä ongelmia, joihin ei todellakaan saanut hoitoa.

Itsemurhakuolleisuus oli vielä 50-luvun alussa matalalla, sitten se nousi jonkin verran, mutta vielä 60-luvun alussa oli vuosia, jolloin se ei ollut juuri yleisempää kuin nykyään teholääkityksen ja mittavan terapian (silloiseen verrattuna) aikana. Sanoisin että 2000-luvulla alkanut itsemurhien väheneminen johtuu lääkkeistä. Jos lääketiede olisi edelleen 60-luvun tasolla, niin itsemurhakuolleisuus olisi nyt huipussaan. Eli yhteiskunnan ei ole tarvinnut muilta osin parantua, se on voinut mennä jopa huonompaan suuntaan, mutta lääkkeillä on saatu pahimmat seuraukset estettyä.

Maailma muuttui nopeaa siinä 50-70 luvuilla. Olen itse iltatähti, syntynyt 60-luvulla. Sisarukseni 50-luvun alussa. Meidän nuoruus oli täysin erilaista. Herätti isommissa sisaruksissa joskus kateellisuutta, kun sain asioita eri tavalla, koska niitä oli tarjolla ja vanhemmilla rahaa enemmän. Toisaalta minun nuoruudessa ei voinut enää kouluun viedä eripari puusuksia ja vanhoja mäystimiä. Vaadittiin jopa kaunokit liikuntatunnille. Peruskouluunkin pääsin, koska peruskouluhan lähti pohjoisesta liikkeelle alussa. Siskoni oli katkera, kun minun ei tarvinnut pyrkiä oppikouluun.

Mutta kaikkein vaikeinta oli vanhemmilleni ja isommille sisaruksilleni ymmärtää 70-luvun punk-muotia, mihin hurahdin teini-iässä. "Kuinka se tommosissa rytkyissä kulkee". Olivat ihan varmoja, että rappiolle menen. Ja ihan ostojogurttiakin sain ja en kuulemma tiennyt mistään mitään, kun en ollut lapsuuttani kulkenut paikatuissa polvihousuissa.

No silti ihan keski-ikäinen tantta minusta on tullut hurjista punk-vuosista huolimatta ja purkkijogurtista ja peruskoulusta. 

Vanhempani elivät itse nuoruutensa sota-aikana ja kyllä ne muistelot aika hurjia olivat. Rauha heidän sielulleen

Muistaako kukaan elokuvapankkia. Olisko ollut 60 luvulla, kun joku pankki ’lainasi’ säästölipasta, mistä näki jonkun kuvan, kun pudotti kolikon sisään. Olisko ollut joku View-Master tyyppinen tekniikka, jossa kuva vaihtui kolikolla. Kannusti lapsia säästämään.