vuonna -57 syntynyt äitini kertoo kuinka sotavuosien jälkeen hänen lapsuudessaan oli pula kaikesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säänöstely loppui 50-luvun puolessavälissä ja 1960-luvulla maa oli jo vauraampi kuin 1938. Sota-aika teki kyllä ison loven kansallisvarallisuuteen. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja vaikka köyhiä olimme, ei mitään pulaa ollut. Kaupasta sai eräitä eksoottisia hedelmiä luk.ottamatta kaikkea mitä nykyäänkin. Paprikat ilmestyivät marketeihin 70-luvulla ja kiwit ja avokadot 80-luvun alussa. Parempi ostovoima silloin oli kuin nykyään.

Koulun kotitaloustunnilla oli kiwiä ja avokadoja jo 70-luvun alkupuolella. Mutta vain kerran joku konsulentti niitä esitteli.

Ei silloin enää jaettu kouluissa kenkiä eikä vaatteita vaan lappuja, joilla niitä sai ostaa. Kaupoissa oli tavaraa ja vain autot taisivat olla jotenkin rajalliset, kun maahan tuotiin enemmän itäautoja.

Olin varmaan kolmekymppinen kun näin ekaa kertaa kiivin. Ei todellakaan ollut köksässä 70-luvulla sellaisia😂 Avocado oli jossain reseptissä, sen muistan.

Kumpi meistä on ollut kotsantunnilla 1970-luvulla? Olitko sinä edes syntynyt vai olitko silloin jo lopettanut koulunkäynnin? On siitä jo niin paljon aikaa että en vallalle mene, mitä ne eksoottiset hedelmät olivat. Avokado ainakin jäi erikoisena mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säänöstely loppui 50-luvun puolessavälissä ja 1960-luvulla maa oli jo vauraampi kuin 1938. Sota-aika teki kyllä ison loven kansallisvarallisuuteen. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja vaikka köyhiä olimme, ei mitään pulaa ollut. Kaupasta sai eräitä eksoottisia hedelmiä luk.ottamatta kaikkea mitä nykyäänkin. Paprikat ilmestyivät marketeihin 70-luvulla ja kiwit ja avokadot 80-luvun alussa. Parempi ostovoima silloin oli kuin nykyään.

Koulun kotitaloustunnilla oli kiwiä ja avokadoja jo 70-luvun alkupuolella. Mutta vain kerran joku konsulentti niitä esitteli.

Ei silloin enää jaettu kouluissa kenkiä eikä vaatteita vaan lappuja, joilla niitä sai ostaa. Kaupoissa oli tavaraa ja vain autot taisivat olla jotenkin rajalliset, kun maahan tuotiin enemmän itäautoja.

Olin varmaan kolmekymppinen kun näin ekaa kertaa kiivin. Ei todellakaan ollut köksässä 70-luvulla sellaisia😂 Avocado oli jossain reseptissä, sen muistan.

Kumpi meistä on ollut kotsantunnilla 1970-luvulla? Olitko sinä edes syntynyt vai olitko silloin jo lopettanut koulunkäynnin? On siitä jo niin paljon aikaa että en vallalle mene, mitä ne eksoottiset hedelmät olivat. Avokado ainakin jäi erikoisena mieleen.

Ettei vain ole yksittäistapaus ja ehkä opettaja oli käynyt matkoilla ja tuonut hedelmät tuliaisena, mutta tuskin ne kuuluivat opetussuunnitelmaan.

Kävin talouskoulun, eikä sielläkään käytetty noita hedelmiä, vaikka käytiin valmistamassa perheissä hienoja illallisia harjoittelutyönä.

Ensimmäisen kiivin minäkin näin 80-luvulla kauppojen hyllyllä ja ihmettelin, mikä hedelmä, vaikka olin siihen aikaan hyvinkin kiinnostunut ruoanlaitosta.

Ja mitä tulee tomattiin ja kurkkuun, niin saatavuudessa oli 80-luvulla keskitalvella parin kuukauden tauko ja siksi ajaksi pakastettiin tomaattisiivuja, jos oli illallisia.

Ihan ohiksena: nämä aikalaiskertomukset 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kokemusten jakajille. Paljon mielenkiintoisempia kuin "viralliset" historiankirjoitukset.

En haikaile menneitä vuosikymmeniä sinänsä, mutta ehkä jotain kuitenkin: omassa lapsuudessani 80-luvulla elämä oli jotenkin selvempää ja tasaveroisempaa. Vain harvat matkustelivat kauas, lapsilla oli vaatteita vähemmän ja ylipäänsä ihmisillä oli ihan kaikkea oli paljon vähemmän kuin nykyään ja silti hyvin pärjättiin. Nykyään on omaan makuuni liian yltäkylläistä ja pyrin itse kasvattamaan lapseni niin, ettei aina osteta kaikkea mahdollista vaan tavaroita käytetään loppuun ja korjataan ja ruokaa valmistetaan kotona edullisistakin aineksista. Metsästä kerätään marjat ja sienet jne. Pyrin edes vähän askeesiin. :-) 80-luvulla omassa elinympäristössäni (suuren kaupungin lähiössä) toiset olivat vähän köyhempiä kuin toiset, mutta ei siitä suurta numeroa tehty eikä se ainakaan lapsen maailmaan niin erottunut, kun ei kenelläkään ollut kohtuuttomasti mitään. Nyt tuntuu, että meillä on hurjasti tukien varassa eläviä ihmisiä, jotka itsestäänselvyytenä pitävät, että heidän elintasonsa olisi samaa luokkaa kuin työssäkäyvien (ilman omaa ponnistelua siis). Aikaisemmin avun vastaanottaminen taisi olla vähän noloa ja käydä kunnian päälle, sitkuteltiin varmaan liiankin pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säänöstely loppui 50-luvun puolessavälissä ja 1960-luvulla maa oli jo vauraampi kuin 1938. Sota-aika teki kyllä ison loven kansallisvarallisuuteen. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja vaikka köyhiä olimme, ei mitään pulaa ollut. Kaupasta sai eräitä eksoottisia hedelmiä luk.ottamatta kaikkea mitä nykyäänkin. Paprikat ilmestyivät marketeihin 70-luvulla ja kiwit ja avokadot 80-luvun alussa. Parempi ostovoima silloin oli kuin nykyään.

Koulun kotitaloustunnilla oli kiwiä ja avokadoja jo 70-luvun alkupuolella. Mutta vain kerran joku konsulentti niitä esitteli.

Ei silloin enää jaettu kouluissa kenkiä eikä vaatteita vaan lappuja, joilla niitä sai ostaa. Kaupoissa oli tavaraa ja vain autot taisivat olla jotenkin rajalliset, kun maahan tuotiin enemmän itäautoja.

Olin varmaan kolmekymppinen kun näin ekaa kertaa kiivin. Ei todellakaan ollut köksässä 70-luvulla sellaisia😂 Avocado oli jossain reseptissä, sen muistan.

Kumpi meistä on ollut kotsantunnilla 1970-luvulla? Olitko sinä edes syntynyt vai olitko silloin jo lopettanut koulunkäynnin? On siitä jo niin paljon aikaa että en vallalle mene, mitä ne eksoottiset hedelmät olivat. Avokado ainakin jäi erikoisena mieleen.

Minä.

Olen syntynyt 1960. Oppikoulua kävin ja pottumuusia ja silakkapihvejä yms tehtiin köksän tunnilla. Porkkanaraasteeseen laitetut rusinat taisi olla eksoottisinta.

Helsinkiin muutin 1977. Kiivejä varmaan olis ollut jossain Stockalla tms mutta ei kiinnittänyt huomiota.

On paljon ihmisiä, jotka ovat syntyneet 50-luvulla ja sitä ennen, eivätkä ole koskaan avanneet sossun ovea, koska kokevat sen hyvin nöyryyttävänä ja häpeälisenä ja mieluimmin ovat nälässä ja puutteesta.

Onneksi nykyään hoitolisä haetaan Kelalta, kun pieni eläke ei riitä palveluiden ostamiseen, jos tarvitsee kotipalveluita, jotta pärjäisi kotona.

Monelle nuorelle sossu on arkipäivää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena: nämä aikalaiskertomukset 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kokemusten jakajille. Paljon mielenkiintoisempia kuin "viralliset" historiankirjoitukset.

En haikaile menneitä vuosikymmeniä sinänsä, mutta ehkä jotain kuitenkin: omassa lapsuudessani 80-luvulla elämä oli jotenkin selvempää ja tasaveroisempaa. Vain harvat matkustelivat kauas, lapsilla oli vaatteita vähemmän ja ylipäänsä ihmisillä oli ihan kaikkea oli paljon vähemmän kuin nykyään ja silti hyvin pärjättiin. Nykyään on omaan makuuni liian yltäkylläistä ja pyrin itse kasvattamaan lapseni niin, ettei aina osteta kaikkea mahdollista vaan tavaroita käytetään loppuun ja korjataan ja ruokaa valmistetaan kotona edullisistakin aineksista. Metsästä kerätään marjat ja sienet jne. Pyrin edes vähän askeesiin. :-) 80-luvulla omassa elinympäristössäni (suuren kaupungin lähiössä) toiset olivat vähän köyhempiä kuin toiset, mutta ei siitä suurta numeroa tehty eikä se ainakaan lapsen maailmaan niin erottunut, kun ei kenelläkään ollut kohtuuttomasti mitään. Nyt tuntuu, että meillä on hurjasti tukien varassa eläviä ihmisiä, jotka itsestäänselvyytenä pitävät, että heidän elintasonsa olisi samaa luokkaa kuin työssäkäyvien (ilman omaa ponnistelua siis). Aikaisemmin avun vastaanottaminen taisi olla vähän noloa ja käydä kunnian päälle, sitkuteltiin varmaan liiankin pitkään.

Sosiaalitoimiston tuki on edelleen ’noloa’ joillekin ihmisille. Veljeni joka on kohta 70 v ei edelleenkään pysty hakemaan avustuksia, mitkä hänelle kuuluisivat. On vaikka nälässä mieluummin.

Lainasin juuri hänelle rahaa, että saa lääkkeet, mitä nyt tarvitsee tilapäisesti. Olisi saanut toimeentulotuesta varmaan rahaa lääkkeisiin.

Sosiaalitoimisto ja häpeä ovat niin vahvasti yhdessä hänen mielessään.

Vierailija kirjoitti:

On paljon ihmisiä, jotka ovat syntyneet 50-luvulla ja sitä ennen, eivätkä ole koskaan avanneet sossun ovea, koska kokevat sen hyvin nöyryyttävänä ja häpeälisenä ja mieluimmin ovat nälässä ja puutteesta.

Onneksi nykyään hoitolisä haetaan Kelalta, kun pieni eläke ei riitä palveluiden ostamiseen, jos tarvitsee kotipalveluita, jotta pärjäisi kotona.

Monelle nuorelle sossu on arkipäivää.

Näin juuri. Kalle Päätalon Kunnan jauhot mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen niitä kovin parjattuja suurten ikäluokkien lapsia ja syntynyt 40-luvun lopulla. Asuimme äitini kanssa isovanhempien luona. Ahdasta oli, mutta niin oli melkein kaikilla. Ulkohuussissa käytiin asioilla ja sanomalehteen pyyhittiin. Sauna oli piharakennuksessa. Kesäisin äidin nuoremmat sisarukset majailivat saunarakennuksen vintillä. Omaa kaivoa ei ollut, vaan saimme hakea veden naapurin kaivosta. 7

50-luvun puolivälissä taloa laajennettiin ja uudistettiin muutenkin. Tuli vesijohto (kylmä vesi), sisävessa ja sauna kellariin. Pesukonetta ei ollut, vaan mamma pesi pyykin isossa korkeajalkaisessa puupaljussa eli lahankassa pyykkilaudalla ja ruskealla saippualla. Pulsaattoripesukone tuli joskus 50/60-luvun vaihteessa. Valkopyykki keitettiin saunan padassa.

Äiti avioitui -55 ja muutimme naapurikuntaan. Asuntona oli melkein viisi vuotta omakotitalon yläkerran keittiö ja kamari. Oli aluksi ulkovessa ja kantovesi. Parin vuoden päästä omistaja teetti hiukan remonttia ja saimme vesijohdon (kylmä vesi) ja sisävessan kylmän eteisen nurkkaan. Kun pikkuveli syntyi, hankittiin pesukone, pulsaattori.

Ruoka vielä 50-luvulla oli aika vaatimatonta, mutta ei kuitenkaan köyhää. Oli selvää, että kasviksia ja vihanneksia oli vain kesäkaudella saatavissa, mutta toisaalta useimmilla perheillä oli kellarissa perunoiden lisäksi porkkanoita, lanttuja, punajuuria sekä monenlaisia säilykkeitä. Lihaa syötiin varmasti vähemmän, mutta emme kärsineet puutossairauksista. Toisaalta eihän tomaatteja ja tuoretta kurkkua ollut vielä 80-luvun alussakaan ympäri vuoden saatavana, vaikka muuten ruokavalikoima oli monipuolistunut.

Eli ei se -57 syntynyt äiti mitään satuja kerro, vaan ihan tosijuttuja.

Äkä nyt höpseksi. Muutin omilleni vuonna 1980 ja kyllä vain oli paikallisessa isossa ruokakaupassa tomaattia ja kurkkua ympäri vuoden. Ei tietenkään kotimaisia.

Niin, isossa ruokakaupassa. Tuohon aikaan oli paljon pieniä ja myös kauppa-autot käytössä. Niissä harvemmin oli vihanneksia talvella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1960-luvulla ei ollut jääkaappeja. Maitoa ym säilytettiin kerrostaloissa ikkunoiden välissä ja ok-taloissa vintillä ja kesällä kellarissa.

Usein oli kova nälkä! Katsokaa sen aikuisia elokuvia ym. Suomessa ei ollut pulleita ihmisiä!

Ruoka oli hyvin yksipuolista!

Kesällä sai tuorekurkkua ja joskus tomaattia. Jätskiä sai vain kesällä.

Mitään ruokaa ei mennyt roskiin-ei koskaan. Homeisesta leivästä leikattiin home pois, homeisesta mehusta ja hillosta kuorittiin vihreä home pois. 

Asuin maalla 60-luvulla. Meillä oli jääkaappi ja ruokaa. Talvellakin sai omenoita, jouluviikosta alkaen niitä ulkomaalaisia tanskalaisia. Kurkkua ja tomaattiakin muista olleen myös talvella, kasvihuoneessa kasvatettua. Jätskiä sai kesät talvet.

Kotimaista tomaattia ja kurkkua ei kyllä ollut talvella 60-luvulla, vasta ehkä 80-luvun lopulla tai 90-luvulla tomaatit , kurkut oli ympäri vuoden kotimaisia.

Omenoita tuli jouluksi, koska silloin oli syöty kotimaiset, kesällä taas kun oli kotimaisia vihanneksia ei ulkomailta saanut niitä tuoda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena: nämä aikalaiskertomukset 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kokemusten jakajille. Paljon mielenkiintoisempia kuin "viralliset" historiankirjoitukset.

En haikaile menneitä vuosikymmeniä sinänsä, mutta ehkä jotain kuitenkin: omassa lapsuudessani 80-luvulla elämä oli jotenkin selvempää ja tasaveroisempaa. Vain harvat matkustelivat kauas, lapsilla oli vaatteita vähemmän ja ylipäänsä ihmisillä oli ihan kaikkea oli paljon vähemmän kuin nykyään ja silti hyvin pärjättiin. Nykyään on omaan makuuni liian yltäkylläistä ja pyrin itse kasvattamaan lapseni niin, ettei aina osteta kaikkea mahdollista vaan tavaroita käytetään loppuun ja korjataan ja ruokaa valmistetaan kotona edullisistakin aineksista. Metsästä kerätään marjat ja sienet jne. Pyrin edes vähän askeesiin. :-) 80-luvulla omassa elinympäristössäni (suuren kaupungin lähiössä) toiset olivat vähän köyhempiä kuin toiset, mutta ei siitä suurta numeroa tehty eikä se ainakaan lapsen maailmaan niin erottunut, kun ei kenelläkään ollut kohtuuttomasti mitään. Nyt tuntuu, että meillä on hurjasti tukien varassa eläviä ihmisiä, jotka itsestäänselvyytenä pitävät, että heidän elintasonsa olisi samaa luokkaa kuin työssäkäyvien (ilman omaa ponnistelua siis). Aikaisemmin avun vastaanottaminen taisi olla vähän noloa ja käydä kunnian päälle, sitkuteltiin varmaan liiankin pitkään.

Sosiaalitoimiston tuki on edelleen ’noloa’ joillekin ihmisille. Veljeni joka on kohta 70 v ei edelleenkään pysty hakemaan avustuksia, mitkä hänelle kuuluisivat. On vaikka nälässä mieluummin.

Lainasin juuri hänelle rahaa, että saa lääkkeet, mitä nyt tarvitsee tilapäisesti. Olisi saanut toimeentulotuesta varmaan rahaa lääkkeisiin.

Sosiaalitoimisto ja häpeä ovat niin vahvasti yhdessä hänen mielessään.

Olen syntynyt -53 ja ei minustakaan ole hakijaksi asumistukea, vaikka tulojen mukaan sitä saisin, niin tiukassa on asenteet. Mieluimmin säästän jossakin muussa. Omillani haluan tulla toimeen.

Paljon tuttua, paljon vierasta!

Synnyin 1960. Etelä-Suomeen.

Ilmeisesti etuoikeutettuna. En muista mitään puuttuneen. Duunariperhe, mutta oli kotiapulainen, auto, pelit ja vehkeet. Pukeuduin teininä muodikkaasti juuri niihin tiettyihin merkkeihin, joita sai Teinitalosta ja MicMacista.

Olin ensimmäisen kerran kesätöissä lukion toisella. Rahat sain käyttää omiin tarkoituksiini.

Vanhemmat elättivät minua yli kaksikymppiseksi.

Pizzat ja burgerit, kiiwit, paprikat, valkosipuli yms. olivat ihan tuttuja juttuja jo 70-luvulla.

Vanhempani olivat syntyneet ennen sotia. Kumpikaan heistä ei ikinä puhunut mistään pula-ajasta. Sen sijaan äiti muisteli Lahden pommituksia, isä evakkoaikoja eri puolella Suomea. Mutta ei näitäkää asioita päivittäin puitu.

Vasta pari vuotta sitten oikeastaan tajusin, että lapsuuteni ja nuoruuteni kultaiset 60&70-luvut olivat todella erilaiset eri puolilla maata.

Tuli nimittäin muisteltua lapsuutta täsmälleen samanikäisen, mutta Kainuussa syntyneen työkaverin kanssa...

Olin aika järkyttynyt, kun "kahdeksan surmanluodin maailma" (ilman niitä surmanluoteja) tuli niin lähelle!

Hänen isänsä oli juuri sellainen kliseinen sotainvalidi, väkivaltainen alkoholisti. Äiti kuoli keuhkotautiin kun työkaverini oli 12-vuotias. - Ne kolme lehmää piti sitten pikkutytön hoitaa koulun ohella. - Veli joutui tukkimetsälle jo 13-vuotiaana. Sisko kuoli vatsakalvon tulehdukseen, kun ei ollut puhelinta, jolla olisi voinut soittaa apua...

... Kaikkea tätä kelasin eilen, kun jossain iltapäivälehdessä oli juttua Barbie-nukeista.

Minulle sellainen hankittiin kun olin 6-vuotias. Sillä oli morsiuspuku ja sen tukka kasvoi selästä ruuvia kääntämällä.

Mitähän se (entinen) työkaverini mahtoi saada lahjaksi jouluna 1966???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säänöstely loppui 50-luvun puolessavälissä ja 1960-luvulla maa oli jo vauraampi kuin 1938. Sota-aika teki kyllä ison loven kansallisvarallisuuteen. Itse olen syntynyt 60-luvulla, ja vaikka köyhiä olimme, ei mitään pulaa ollut. Kaupasta sai eräitä eksoottisia hedelmiä luk.ottamatta kaikkea mitä nykyäänkin. Paprikat ilmestyivät marketeihin 70-luvulla ja kiwit ja avokadot 80-luvun alussa. Parempi ostovoima silloin oli kuin nykyään.

Koulun kotitaloustunnilla oli kiwiä ja avokadoja jo 70-luvun alkupuolella. Mutta vain kerran joku konsulentti niitä esitteli.

Ei silloin enää jaettu kouluissa kenkiä eikä vaatteita vaan lappuja, joilla niitä sai ostaa. Kaupoissa oli tavaraa ja vain autot taisivat olla jotenkin rajalliset, kun maahan tuotiin enemmän itäautoja.

Olin varmaan kolmekymppinen kun näin ekaa kertaa kiivin. Ei todellakaan ollut köksässä 70-luvulla sellaisia😂 Avocado oli jossain reseptissä, sen muistan.

Kotitalouden opetuksesta /köksän tunneista

Mitä teille opetettiin?

Tarkoitan sitä, että mun köksään kuului vain ruoanlaitto, kattaus, työpisteen siivous ja teoriatunneilla kirjoitettiin reseptejä. Myös ravintotaulukoita ja ruokaympyrää opeteltiin, kaloreita/jouleja laskettiin.

Meillä oli vain sellainen ohut, kierrekantinen oppikirja, jossa oli perusohjeet arkiruuille, ja lopussa taisi olla pesumerkinnät.

Olen myös nähnyt saman ajan oppikirjan, jossa käsiteltiin kodinhoitoa laajemmin siivouksesta lastenhoitoon. Kannessakin oli kuva äidistä lapsi sylissään.

Missä tällaista kotitaloutta opetettiin?

Vv. 74-76

Onpa ollut tosi kiva lukea tätä ketjua! Erittäin mielenkiintoista. Iso kiitos kaikille, jotka ovat jakaneet muistojaan :)

Terveisin historiasta kiinnostunut vuosimallia 96

Up!

Kertokaa lisää muistojanne.

Vierailija kirjoitti:

Siis Suomihan on vieläkin köyhä itäneukkula. Katsokaa vaikka kaupunkien ulkoista olemusta; ei mitään muuta kuin kantikkaita betonikarikoita hujan hajan nakeltu sinne tänne metsikköryteikköihin. Köyhyys on paljon laajempi käsite kuin kuvittelettekaan ja kyvyttömyys luoda mielikuvituksekkaita elämisen ympäristöjä on yhdenlaista köyhyyttä. Suomalaiset ovat köyhä kansa köyhän kansan mielenmaisemalla. Siis se uus metro on todella kuvaava esimerkki tästä kyseisestä köyhyyden tyypistä. Rumia rappioalkoholismin pesiytymisalueita joissa gryndereiden betoniulostukset routivat valkohileisinä pakkasella ja kesällä seinät hikoilevat märkiä homeen haaraisia matoja.

LOL Tässä lisää sarjaa Suomalaiset, jotka vihaavat suomalaisia. Opetelkaa ruotsia, juntit. 

Toivottavasti näistä samaan aikaa jumalattomasta alemmuuskompleksista (muualla on aina paremmin, ulukomuat ne vasta jotain on) ja vielä jumalattomammasta ylemmyydentunnosta (mutta minä en ole juntti, minä ole jotain, lähes ulukomualainen) kärsivistä tyypeistä päästäisiin vihdoin eroon. Että muuttaisivat pois täältä, vaihtaisivat mielensä, kielensä ja nimensä ja menisivät Onnelaansa. Ei totisesti tule ikävä. No, on heistä sentään jotain tahatonta hupia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No aivan varmasti on voinut ollakin, mutta en mä nyt tiedä onko siihen mitkään sotajutut enää vaikuttaneet. Mutta kyllä Suomessa köyhyyttä on ollut.

Vielä -60 luvulla erot maaseudun ja kaupunkien välillä olivat valtavat. Maaseudulla elettiin vaatimattomasti ilman mukavuuksia ja sitä tavarapaljoutta ei ollut, mitä kaupungissa jo oli. Muistan vieläkin, kun näin kaupungissa asuvan tätini luona Anttilan

postimyyntikuvaston! Sellaista tavaramäärää en ollut missään nähnyt. Olin silloin n 10 vuotias.

Olen syntynyt maalla 1960, ihan lapsuudessani ei kotonani ollut sisävessaa, mutta itse en aikaa muista, jääkaappi kuulemma oli jo tuolloin.

1980 lähdin kaupunkiin opiskelemaan, pitkän etsinnän jälkeen löysimme kaverin kanssa puutalosta kivan huoneiston, tyrmistys oli melkoinen kun tajuttiin, että vessa kyllä oli, suihkua ja lämmintä vettä ei. Keskiviikkoisin päästiin pihasaunaan. Syksy kärvisteltiin ja haettiin kunnon asuntoa, suihkulla ja lämpimällä vedellä. Vuokraisäntä, joka asui talon toisessa päässä piti asuntoa huippu hienona maalaistytöille, joiden kai kuvitteli tulevan savupirtistä.

Maalaiskotini ei ollut mikään rikas, vaan pieni tila, josta vanhemmat kävivät duunaritöissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena: nämä aikalaiskertomukset 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kokemusten jakajille. Paljon mielenkiintoisempia kuin "viralliset" historiankirjoitukset.

En haikaile menneitä vuosikymmeniä sinänsä, mutta ehkä jotain kuitenkin: omassa lapsuudessani 80-luvulla elämä oli jotenkin selvempää ja tasaveroisempaa. Vain harvat matkustelivat kauas, lapsilla oli vaatteita vähemmän ja ylipäänsä ihmisillä oli ihan kaikkea oli paljon vähemmän kuin nykyään ja silti hyvin pärjättiin. Nykyään on omaan makuuni liian yltäkylläistä ja pyrin itse kasvattamaan lapseni niin, ettei aina osteta kaikkea mahdollista vaan tavaroita käytetään loppuun ja korjataan ja ruokaa valmistetaan kotona edullisistakin aineksista. Metsästä kerätään marjat ja sienet jne. Pyrin edes vähän askeesiin. :-) 80-luvulla omassa elinympäristössäni (suuren kaupungin lähiössä) toiset olivat vähän köyhempiä kuin toiset, mutta ei siitä suurta numeroa tehty eikä se ainakaan lapsen maailmaan niin erottunut, kun ei kenelläkään ollut kohtuuttomasti mitään. Nyt tuntuu, että meillä on hurjasti tukien varassa eläviä ihmisiä, jotka itsestäänselvyytenä pitävät, että heidän elintasonsa olisi samaa luokkaa kuin työssäkäyvien (ilman omaa ponnistelua siis). Aikaisemmin avun vastaanottaminen taisi olla vähän noloa ja käydä kunnian päälle, sitkuteltiin varmaan liiankin pitkään.

Sosiaalitoimiston tuki on edelleen ’noloa’ joillekin ihmisille. Veljeni joka on kohta 70 v ei edelleenkään pysty hakemaan avustuksia, mitkä hänelle kuuluisivat. On vaikka nälässä mieluummin.

Lainasin juuri hänelle rahaa, että saa lääkkeet, mitä nyt tarvitsee tilapäisesti. Olisi saanut toimeentulotuesta varmaan rahaa lääkkeisiin.

Sosiaalitoimisto ja häpeä ovat niin vahvasti yhdessä hänen mielessään.

Olen syntynyt -53 ja ei minustakaan ole hakijaksi asumistukea, vaikka tulojen mukaan sitä saisin, niin tiukassa on asenteet. Mieluimmin säästän jossakin muussa. Omillani haluan tulla toimeen.

Tuo on kyllä niin totta, olen syntynyt -61 erotessani miehestäni pari kymmentä vuotta sitten vanhempani sanoivat, että tiedä ettet sossuun mene apua hakemaan kyllä he auttavat. En kyllä tarvinnut kummankaan apua, mutta en totisesti olisi sossuun mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena: nämä aikalaiskertomukset 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoista luettavaa! Kiitos kokemusten jakajille. Paljon mielenkiintoisempia kuin "viralliset" historiankirjoitukset.

En haikaile menneitä vuosikymmeniä sinänsä, mutta ehkä jotain kuitenkin: omassa lapsuudessani 80-luvulla elämä oli jotenkin selvempää ja tasaveroisempaa. Vain harvat matkustelivat kauas, lapsilla oli vaatteita vähemmän ja ylipäänsä ihmisillä oli ihan kaikkea oli paljon vähemmän kuin nykyään ja silti hyvin pärjättiin. Nykyään on omaan makuuni liian yltäkylläistä ja pyrin itse kasvattamaan lapseni niin, ettei aina osteta kaikkea mahdollista vaan tavaroita käytetään loppuun ja korjataan ja ruokaa valmistetaan kotona edullisistakin aineksista. Metsästä kerätään marjat ja sienet jne. Pyrin edes vähän askeesiin. :-) 80-luvulla omassa elinympäristössäni (suuren kaupungin lähiössä) toiset olivat vähän köyhempiä kuin toiset, mutta ei siitä suurta numeroa tehty eikä se ainakaan lapsen maailmaan niin erottunut, kun ei kenelläkään ollut kohtuuttomasti mitään. Nyt tuntuu, että meillä on hurjasti tukien varassa eläviä ihmisiä, jotka itsestäänselvyytenä pitävät, että heidän elintasonsa olisi samaa luokkaa kuin työssäkäyvien (ilman omaa ponnistelua siis). Aikaisemmin avun vastaanottaminen taisi olla vähän noloa ja käydä kunnian päälle, sitkuteltiin varmaan liiankin pitkään.

Sosiaalitoimiston tuki on edelleen ’noloa’ joillekin ihmisille. Veljeni joka on kohta 70 v ei edelleenkään pysty hakemaan avustuksia, mitkä hänelle kuuluisivat. On vaikka nälässä mieluummin.

Lainasin juuri hänelle rahaa, että saa lääkkeet, mitä nyt tarvitsee tilapäisesti. Olisi saanut toimeentulotuesta varmaan rahaa lääkkeisiin.

Sosiaalitoimisto ja häpeä ovat niin vahvasti yhdessä hänen mielessään.

Olen syntynyt -53 ja ei minustakaan ole hakijaksi asumistukea, vaikka tulojen mukaan sitä saisin, niin tiukassa on asenteet. Mieluimmin säästän jossakin muussa. Omillani haluan tulla toimeen.

Tuo on kyllä niin totta, olen syntynyt -61 erotessani miehestäni pari kymmentä vuotta sitten vanhempani sanoivat, että tiedä ettet sossuun mene apua hakemaan kyllä he auttavat. En kyllä tarvinnut kummankaan apua, mutta en totisesti olisi sossuun mennyt.

Lienetkö tyttäreni, ihan samoja sanoja käytin muutama vuosi sitten. Sossuun elä mene.

Asenne varmaan juontaa kouluajoilta, jolloin vähävaraisille jaettiin kenkäpaketteja. Se oli todella nöyryyttävää, eikä ainoastaan saajille, vaan kaikille muille lapsille, jolla oli empatiakykyä, kun opettaja ja muut ivasivat ja nauroivat.

Kunnallliskodit/vanhusten talot oli vihon viimeinen paikka, johon vanhukset halusivat tai siellä piti kuolla. Vanhukset hoidettiin kotona, loppuun saakka.

Oliko vuosi 1962, kun enoni kuoli kunnallliskotiin ja se oli suvun suuri skandaali ja häpeä.

Muistan kuinka äitini itki monta päivää, miten hänen veljensä joutui kuolemaan kunnallliskodissa. Se oli niin suuri häpeä, kun vanhukset kuolivat kotiin. Ja hän harmitteli sitä elinikänsä ja häpesi. Miten kova kohtalo oli veljellåän.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän juttu tuo on kun tarkemmin ajattelee; hän syntyi yli 10 vuotta sodan loppumisen jälkeen ja ollut teini ikäinen -70 luvulla, oliko silloin muka jokin pula-aika?

No on siinä 60-lukuakin lapsuuden aikaan, ja Suomi ei todellakaan ole kaikkia asioitaan kunnolla hoitanut noinakaan vuosikymmeniä, koska tästä maasta on jouduttu lähtemään taloudellisista syistä pakoon, mm. Ruotsiin työn perässä valtavat määrät suomalaisia.

Näin tässä maassa Suomessa on toimittu vaikka kuinka monta kertaa, eli taitaa olla ihan vakiosysteemi että kotimarkkinoilla valtaa pitävät ajavat talouden väkipakolla sellaiseen tilaan, että osa kansalaisista joutuu lähtemään koko maasta pakoon.

En tiedä miten tämänhetkinen tilanne tulee näkymään, mutta vähän heikolta vaikuttaa jos työn kysyntä ja palkanmaksuhalut ei kasva erityisesti työstä ulos joutuneiden kohdalla varsin ripeään tahtiin. Oikeistohenkinen hallitus hoitaa hommat yleensä niin että tuotot siirretään vaikka väkisin osakkeenomistajille ja verottajalle, ja sen jälkeen tuolileikeillä tiputetut kansalaiset saa lähteä työnhakuun muualle maailmaan.

Ainakin ennenvanhaan on tuolileikeillä tiputetut kansalaiset pistetty käytännössä tapettavaksi esim. ilmaistyön yms. merkeissä, se nyt sitten jää nähtäväksi miten tämä moderni nykysuomi on muuttunut noihin 50+ vuotta sitten tapahtuneisiin nähden. Voi olla että hallinto ei pysty enää ihan yhtä helposti lähtemään fasismin tielle, kansakin lienee vähän valveutuneempaa (kiitos Internet?) tänä päivänä asioista?